Onko kellään muulla vielä aikuisenakin niin, että jos oma äiti käskee jotain, niin haluaakin tehdä päinvastoin?

Alankin toistamaan lapsilleni että heidän pitää alkaa polttamaan tupakkaa, hankkia paljon tatuointeja ja ehdottomasti etsiä huono puoliso, jotta heistä tulee yksinhuoltajia. Eikä missään nimessä saa käydä kouluja tai hankkia hyvää ammattia.

Keski-ikäisinä he tulevat naureskelemaan minulle että hähhää, eipäs toteltu sua vaan tehtiin just päinvastoin!

Vierailija kirjoitti:

Alankin toistamaan lapsilleni että heidän pitää alkaa polttamaan tupakkaa, hankkia paljon tatuointeja ja ehdottomasti etsiä huono puoliso, jotta heistä tulee yksinhuoltajia. Eikä missään nimessä saa käydä kouluja tai hankkia hyvää ammattia.

Keski-ikäisinä he tulevat naureskelemaan minulle että hähhää, eipäs toteltu sua vaan tehtiin just päinvastoin!

Se on ihan totta, että mitä enemmän jotain asiaa kieltää että "Älä vaan ikinä missään nimessä blaa blaa" niin juuri SE asia jää ikuisesti kutkuttamaan mieltä tosi jännittävänä ja sitä juuri haluaa tehdä enemmän kuin mitään muuta! :) 

Jep, meillä oli kotona ankarasti kielletty hiusten värjäys, lävistykset, tatuoinnit, ulkomaalaiset poikaystävät, ulkomaan matkat jne..

Nyt aikuisena olen reissannut paljon, värjännyt hiuksia, ottanut pari tatuointia, lävistyksiäkin olen kokeillut monia, ja miesystäväni on ulkomaalainen. 

Joo. Ei kannattaisi niin ankarasti olla kieltämässä asioita, koska ne päätyvät heti To do -listan kärkeen.

No ei mikään ihme jos epästabiilin raivoaja äidin lapsista tulee vähän epästabiileja yksilöitä.

Kappas, onko meillä sama äiti?

Joo, toisen elämään puuttuminen ja "ylhäältä päin" tietäminen tekee juuri tuota. Tarkoitus ja suunta voi olla hyvä, mutta se omahyväinen myhäily on kyllä hirvittävää. Oma elämä ei olekaan oma elämä. Ja mikä tässä pahinta on, että teki niin tai näin, niin kaikki tuntuu ikävältä.

Jos tosiaan pitää oman päänsä ja tekee kuin itse parhaaksi näkee, oli siinä "kapinaa" tai ei, niin äiti ottaa sen sillä tavoin että "äiti on vain niin tärkeä ja äitiä vastaan täytyy kapinoida, koska se kuuluu äiti-tytär -suhteeseen". Ja sitten tulee jorinaa siitä, että lapsi on vain irroittautumisvaiheessa äidistään. Ja sitten kun se on ohitse, niin sitten taas tekee kuin äiti sanoo. On todella ikävää, sillä sitten kaikki tippuu tuohon seulaan, oli siihen syytä tai ei. Sitä itse ei voi toimia oikein koskaan niin kuin itse haluaisi. Itselle se on aina aiheuttanut itsetarkastelun myllyn, että mitkä ovat oikeasti ne motiivit toimia miten haluaisin toimia. Mikään ei tunnu vain olevan oikein ja oma elämä lipuu ohitse. 

No, tarina on päättynyt näin, että äitiin oli vain pakko ottaa etäisyyttä lopulta. Sekin, tietenkin oli vain tätä tyttären aikuiseksi kasvamista ja että äitiä vastaan pitää kapinoida, koska äiti on Äiti. Siinäpä tosin odottelee, että milloin tytär lakkaa kapinoimasta. Tytär on nyt 40v, sellaista se on se pidennetty teini-ikä, kai. 

Omalla tavallaan aika surullista, että äiti työnsi itse itsensä syrjään, vaikka todennäköisimmin juuri nimenomaisesti halusi olla lähellä. Mutta oli todellakin liiankin lähellä, häivyttäen toisen elintilan kokonaan. 

Itsellä menee niin että äidin sanat on mun päässäni hyvin arvokkaita. Eli jos aion tehdä jotain, olen innoissani jopa, mutta sitten äiti tuleekin esittämään epäilevän mielipiteensä niin tunnelma latistuu niin paljon etten luultavasti teekään koko hommaa, koska kuitenki se äiti on taas oikeassa.

Kuullostaa tutulta, oma äitini on myös tyytyväisen tietäväisenä puhumassa esim. hiuksista ja pukeutumisestani tyyliin "No, nyt sillä Maijalla on vaan tuollainen kapinavaihe päällä, siksi se kulkee noin kamalissa vaatteissa ja tukka on tuollainen ohut luiru. Kyllä se siitä kun aikuistuu niin alkaa käyttämään kauniita mekkoja ja käy kampaajalla. Sitten se voi todeta, että äiti oli oikeassa"

Ja miehistä "Maijalla on nyt joku kapinavaihe päällä, sen takia se tapailee tuota Mikkoa. Ei toi Mikko ole yhtään meidän Maijan tasoinen mies, kyllä se Maija kohta tajuaa aikuistua ja löytää varmasti jonkun paremman, ehkä diplomi-insinöörin jonka kanssa voi mennä naimisiin ja perustaa perheen."

Luojan kiitos minulla on järkevä ja mukava äiti, jolle ei tulisi mieleenkään 'raivota' aikuiselle lapselleen hänen omista elämänvalinnoistaan. Mun äiti saattaa kysyä että oletko miettinyt koskaan vaihtoehtoa tuolle tai tälle hommalle, mutta ei se mulle omia asenteitaan tyrkytä, saati pakota. Olen luullut, että tämä on normaalia käytöstä normaaleille aikuisille ihmisille. Outoa että noin monella on sairaita äitejä.

Ai niin, ja sekin on ollut äitini mielestä jotain teinikapinointia kun ihoni on ollut huonossa kunnossa tai jos reisissä on ollut sellulliittia.  On oikein tullut sörkkimään, tökkimään ja osoittelemaan että mitä sulla on tossa, mikset tee itselles mitään , mikset ryhdistäyny ja huolehti ulkonäöstäsi, onko tämä nyt jotain kapinaa äitiä vastaan.

Kun oltiin pieniä lapsia, niin äiti osti meille jotain tosi hyvää pullaa ja kehoitti syömään. Kun oltiin syöty, alkoi pitämään vakavaa luentoa siitä miten ei saisi syödä tällaisia epäterveellisiä herkkuja kun niistä voi lihoa 200 kiloiseksi ja saada sydänkohtauksen ja kuolla. 

En meinaa välillä tajutakaan miten kieroon minut on kasvatettu.

Teininä jos käytin hameita, äiti tuli ne repimään irti koska hameet on h*orien asusteita kuulemma. Edes paksujen sukkahousujen kanssa ei saanut laittaa hametta. Aikuisena sit olen kuulemma nuhjuisen näköinen ja kukaan mies ei tule huolimaan kun en pukeudu naisellisemmin. 

Karvoja ei myöskään missään nimessä saanut ajella teininä, koska sekin oli h*orien hommaa. Nyt aikuisena taas olen ällöttävä kun jos en ajele.

Minun äitini lakkasi sanelemasta minun tulevaisuuttani siinä kohtaa, kun valmistuin koulusta, johon minun ei hänen mielestään olisi missään tapauksessa pitänyt edes mennä. Isäni on onneksi kannustanut minua opiskelemaan, vaikka äiti on koko ajan ollut toista mieltä. En tiedä, mitä hän puhuu minusta selkäni takana esim. sisaruksilleni. Eikä kiinnosta.

Aika pitkään elin "ympäristön paineiden" edellyttämää elämää. Kun lopulta löysin sen, mitä haluan, en enää välitä,  mitä muut ajattelevat, vaan menen elämässäni eteenpäin, siihen suuntaan kuin itse haluan.

Vierailija kirjoitti:

Kun oltiin pieniä lapsia, niin äiti osti meille jotain tosi hyvää pullaa ja kehoitti syömään. Kun oltiin syöty, alkoi pitämään vakavaa luentoa siitä miten ei saisi syödä tällaisia epäterveellisiä herkkuja kun niistä voi lihoa 200 kiloiseksi ja saada sydänkohtauksen ja kuolla. 

En meinaa välillä tajutakaan miten kieroon minut on kasvatettu.

Teininä jos käytin hameita, äiti tuli ne repimään irti koska hameet on h*orien asusteita kuulemma. Edes paksujen sukkahousujen kanssa ei saanut laittaa hametta. Aikuisena sit olen kuulemma nuhjuisen näköinen ja kukaan mies ei tule huolimaan kun en pukeudu naisellisemmin. 

Karvoja ei myöskään missään nimessä saanut ajella teininä, koska sekin oli h*orien hommaa. Nyt aikuisena taas olen ällöttävä kun jos en ajele.

Niin, että koettaisi nyt päättää...