En halua seurustella ennen kuin olen saanut työpaikan

Vierailija kirjoitti:

Mutta kannattaako seurustelua aloittaa, jos appivanhemnat eivät halua työtöntä/paskaduunilaista omaan sukuunsa? Eihän toisten mielipiteistä tulisi välittää, mutta kyllä appivanhemmat pystyvät aina ollakin tasolla vaikuttamaan. Joku tuossa aiemmin laittelikin kommentin, jossa appiukko kysyi miten perheenelätys onnistuu pienillä tuloilla. Minua ainakin ottaisi tuollainen päähän näin pienituloisena.

Sellaisille vastataan "ei kuulu sinulle"

On outoa miten suuri merkitys työllä nykyään on ja miten se hallitsee ihmisten elämää.

Itselläni on ollut kaksi aivan päinvastaista mallia työn tekemisestä: työnarkomaani isä ja äiti, joka ei varmaan 20 vuoteen minun lapsuuteni jälkeen ole tehnyt päivääkään töitä ja tuskin tekee enää ikinä.

Itse kävin yliopiston mutta hakeuduin kaupan kassalle yms. enkä raada itseäni henkihieveriin. Elämässä on paljon muutakin kuin työ ja raha eikä ole hyvä määritellä itseään pelkästään työn kautta. Ihminen on paljon muutakin kuin se mitä tekee työkseen tai minkä tutkinnon on käynyt.

Kuinka vanha ap on? Oletko joskus seurustellut?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ihan veljeltäni. Hän pitää itseään surkimuksena ja ihmisarvoltaan nollana, kun ei ole vielä (31 v) löytänyt oman alansa vakitöitä. Siitä syystä ajattelee, että voi olla vain työttömän/matapalkkaisella alalla olevan naisen kanssa; kaikki muut olisivat häntä paljon ”korkeammalla” eivätkä siten mukamas arvostaisi häntä oikeasti. On myös hylännyt kavereitaan siksi, että he ovat työllistyneet häntä paremmin eikä jaksa tuntea epävarmuutta ja häpeää heidän seurassaan! Olen yrittänyt sanoa veljelleni vähän liian monta kertaa, että työnteko ei määritä ihmisarvoa ja muihin vertaaminen ja ihmissuhteiden katkaiseminen on typerää ja huolestuttavaa. Toivon, että hän hakeutuisi ammattiauttajalle. Ei ole normaalia, että ihminen arvottaa itsensä noin voimakkaasti yhden asian kautta. Onko sinulla ap huonoja kokemuksia lapsuudesta tai nuoruudesta, jotka ovat tehneet itsetuntoosi noin suuren särön? Veljeäni koulukiusattiin.

Ei se auta vaikka sanoisit hänelle ettei työnteko määritä ihmisarvoa jos joka päivä saa uutisista poliitikkojen tai muiden kommentteja kuunnella miten työtön on syytön Suomen talouden tilaan jne. Ja vaikka jättäisi uutiset väliin kyllä sitä aina tulee kommenttia sieltä ja täältä kuinka pitäisi olla työssä jne. tai jää kaikesta paitsi ja rivien välistä saa kuulla että "hanki nyt työtä koska tuo sinun tilanteesi on aika noloa"

Vierailija kirjoitti:

Terapia on vain hyvätuloisille napansa kaivelijoille sekin. Työttömät ym. köyhät saavat vaan hoitsun kanssa "oletko käynyt kaupassa ja ulkolllut"-tason "keskustelua"ja toki lihottavia, turruttavia neuroleptejä reseptin kouraan. Ainakin jos ei ole ihan nuori/todennäköisesti työllistyvä enää.

Joo ei köyhällä ole varaa terapiaan, ainakaan paria kertaa pidempään jolloin rahat loppu ja sitten palataan taas siihen kunnan tarjoamaan mt-hoitajan juttusille, no parempi sekin kun ei mitään mutta vastaa lähinnä sitä että ettei tilanne pahenisi tai ainakaan nopeasti mutta paremmaksi se ei tällä muutu.

Jos olet nainen, niin kannatan. Liian moni nainen lähtee suhteeseen taloudellisesti altavastaajana, ja ajautuu tekemään kaikki kotityöt koska toinen "tuo leivän pöytään", silti käyttää pienen palkkansa ruokaan ja kodinhoitoon, kun mies kartuttaa omaisuutta.

Parempi olla ammatti ja palkka, niin parisuhteenkin on helpompi muotoutua terveeksi ja tasa-arvoiseksi.

N52

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään ulkoinen arvota sua ihmisenä. Hyvä työ takaa paremman elintason, mutta paljo rahakaan ei korvaa yhdessä vietettyä aikaa. Mun exä teki paljon töitä ja oli väsynyt ja haluton tekemään mitään töiden jälkeen. Olin todella onneton.

En tiedä oman ihastukseni työllisyystilannetta, mutta olisi todella surullista jos jättäisi lähestymättä vain sen takia, että luulisi ettei tilanteensa takia kelpaisi.

Kyllä suurin osa jättää lähestymättä koska tietää että lähes kaikki antavat nauravat pakit kun selviää mikä tämän lähestyjän työ tai elämäntilanne on, vaikka siellä joukossa olisi niitä joita tämän tilanne ei haittaisi ollenkaan niin heitä on niin vähän ettei kannata ottaa tuhansia nauruja päin naamaa ennenkuin tulee joku joka ei naura niin vastaan. Ja tämäkään ei välttämättä toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ihan veljeltäni. Hän pitää itseään surkimuksena ja ihmisarvoltaan nollana, kun ei ole vielä (31 v) löytänyt oman alansa vakitöitä. Siitä syystä ajattelee, että voi olla vain työttömän/matapalkkaisella alalla olevan naisen kanssa; kaikki muut olisivat häntä paljon ”korkeammalla” eivätkä siten mukamas arvostaisi häntä oikeasti. On myös hylännyt kavereitaan siksi, että he ovat työllistyneet häntä paremmin eikä jaksa tuntea epävarmuutta ja häpeää heidän seurassaan! Olen yrittänyt sanoa veljelleni vähän liian monta kertaa, että työnteko ei määritä ihmisarvoa ja muihin vertaaminen ja ihmissuhteiden katkaiseminen on typerää ja huolestuttavaa. Toivon, että hän hakeutuisi ammattiauttajalle. Ei ole normaalia, että ihminen arvottaa itsensä noin voimakkaasti yhden asian kautta. Onko sinulla ap huonoja kokemuksia lapsuudesta tai nuoruudesta, jotka ovat tehneet itsetuntoosi noin suuren särön? Veljeäni koulukiusattiin.

Veljesi on oikeassa. Ja toimii oikein.

Korkeasti koulutetun ei edes kannata jäädä Suomeen. Kaveri saa palkkaa (maisterin papereilla) alle 2000e kuussa kun taas tässä toisessa maassa, jossa satun itse työskentelemään palkka on alkaen 3000e/kk, jota voi halutessaan nostaa kokemuksen kasvaessa ja ylitöillä.

Suomessa työ on uskonto ja raha jumala, jos näitä kumpaakaan ei ole on pohjasakkaa.