Puolison ylipaino, "taistelu" kiloja vastan, mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on mielenterveys. Jos on taistellut ennen kiloja vastaan, niitä hurjaa kolmea, niin on luovuttanut elämässä jossain vaiheessa.

Näin on, puoliso on sairas mieleltään ja siihen ei laihduttamiset auta. Kannattaa hakeutua ammattiauttajalle, jos haluaa tuosta tyypistä vielä edes jotakin normaalia. Itse luovuttaisin ja katoaisin hänen lähettyviltään.

No rakastan häntä kuitenkin ja lapsiakin on. Välillä on aurinkoinen. On arka. Ei uskalla salille. Ulkosalilla ei tee mitään jos paikalla muita. Kerran olimme siellä keskenämme ja innoissaan teki liikkeitä. Naureskelin, en pahan tahtoisesta, vaan että kumma että uskalsi. No, suuttui! "sinäkin vaan naurat!" ja lopetti. On kovasti ollut koulukiusattu, mutta pitäisi yli 30v ihmisellä olla rohkeutta.

Ap

Olisi mielenkiitoista kuulla, mitä hän kertoo sinusta. Yksikään onnellinen ihminen ei turpoa 30 kiloa lyhyessä ajassa.

Av palsta: jos ihminen lihoo, on syyllinen aina puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on mielenterveys. Jos on taistellut ennen kiloja vastaan, niitä hurjaa kolmea, niin on luovuttanut elämässä jossain vaiheessa.

Näin on, puoliso on sairas mieleltään ja siihen ei laihduttamiset auta. Kannattaa hakeutua ammattiauttajalle, jos haluaa tuosta tyypistä vielä edes jotakin normaalia. Itse luovuttaisin ja katoaisin hänen lähettyviltään.

No rakastan häntä kuitenkin ja lapsiakin on. Välillä on aurinkoinen. On arka. Ei uskalla salille. Ulkosalilla ei tee mitään jos paikalla muita. Kerran olimme siellä keskenämme ja innoissaan teki liikkeitä. Naureskelin, en pahan tahtoisesta, vaan että kumma että uskalsi. No, suuttui! "sinäkin vaan naurat!" ja lopetti. On kovasti ollut koulukiusattu, mutta pitäisi yli 30v ihmisellä olla rohkeutta.

Ap

Olisi mielenkiitoista kuulla, mitä hän kertoo sinusta. Yksikään onnellinen ihminen ei turpoa 30 kiloa lyhyessä ajassa.

Jos onkin jotain "onnettomuutta" niin ei se vällttämättä puolisosta johdu. Itse lihoin supernopeasti ja paljon ihan työstressin takia yhdessä vaiheessa elämää. Sain uuden haastavamman aseman töissä, johon olin itse hinkunut kauan, mutta se olikin yllättävän vaativaa alkuun. Meni yötkin välillä ylitöitä painaessa ja jatkuvasti pelko perseessä etten osaa enkä selviä. Lopulta, muutaman vuoden päästä, hommasta tuli rutiiinia, mutta olinkn jo 25 kg painavampi. Olin rauhoittanut hermojani syömällä herkkuja.

Minä olen lievästi ylipainoinen (163/70), tosin myös liikuntaa paljon harrastava. Sipsit ja suklaa mullakin lohturuokana, joita syön siis tosi usein. Syön myös terveellisesti, esim tofusalaattia lounaaksi, puuroa, raejuustoa ja marjoja aamupalaksi, proteiinismootie välipalaksi. Mutta sitten illalla lähtee helposti se perseily käyntiin. Menee esim iso pussi sipsejä ja 200g suklaalevy. Niiden jälkeen v---ttaa vielä enemmän. Syön pahaan oloon mikä tulee etenkin iltaisin. Ahdistaa ja jopa itkettää. Muuten päivässä esitän reipasta töissä ja käyn liikkumassakin reippaasti mutta sitten illalla herkästi ahdistun. On kyllä monin tavoin poikkeuksellisen kuormittava elämäntilanne. Miesystäväni yrittää auttaa, mutta hänen auttamisyrityksensä saavat monesti vain syömään lisää. Haluaisin kuulla, että hän rakastaa minua sellaisena kuin olen mutta tätä hän ei pysty sanomaan. Huomauttelee mahamakkaroista ja verhoaa ne siihen, että "olen huolissani sun terveydestä". Toi ei auta millään tavalla. Se auttaisi, jos vaikka yhdessä kokkailtaisiin jotain hyvää mutta ei kovin epäterveellistä, esim halloumisalaattia ja ruiskrutonkeja sen sijaan että hän kaupasta lohturuokaa. Mutta hän ei halua.

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on mielenterveys. Jos on taistellut ennen kiloja vastaan, niitä hurjaa kolmea, niin on luovuttanut elämässä jossain vaiheessa.

Näin on, puoliso on sairas mieleltään ja siihen ei laihduttamiset auta. Kannattaa hakeutua ammattiauttajalle, jos haluaa tuosta tyypistä vielä edes jotakin normaalia. Itse luovuttaisin ja katoaisin hänen lähettyviltään.

No rakastan häntä kuitenkin ja lapsiakin on. Välillä on aurinkoinen. On arka. Ei uskalla salille. Ulkosalilla ei tee mitään jos paikalla muita. Kerran olimme siellä keskenämme ja innoissaan teki liikkeitä. Naureskelin, en pahan tahtoisesta, vaan että kumma että uskalsi. No, suuttui! "sinäkin vaan naurat!" ja lopetti. On kovasti ollut koulukiusattu, mutta pitäisi yli 30v ihmisellä olla rohkeutta.

Ap

No sitten sinä rakastat häntä, rakastat ja pidät naamasi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

En usko, että kyse on kalorimäärissä. Vaan että halutaan ruuan sijaan syödä herkkuja. Siinä ei auta 2500 kcal terveellistä ruokaa, jos mieli haluaa suklaata. Itsekuri on se avainsana. Ongelmana on löytää motivaatio itsekuriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on mielenterveys. Jos on taistellut ennen kiloja vastaan, niitä hurjaa kolmea, niin on luovuttanut elämässä jossain vaiheessa.

Näin on, puoliso on sairas mieleltään ja siihen ei laihduttamiset auta. Kannattaa hakeutua ammattiauttajalle, jos haluaa tuosta tyypistä vielä edes jotakin normaalia. Itse luovuttaisin ja katoaisin hänen lähettyviltään.

No rakastan häntä kuitenkin ja lapsiakin on. Välillä on aurinkoinen. On arka. Ei uskalla salille. Ulkosalilla ei tee mitään jos paikalla muita. Kerran olimme siellä keskenämme ja innoissaan teki liikkeitä. Naureskelin, en pahan tahtoisesta, vaan että kumma että uskalsi. No, suuttui! "sinäkin vaan naurat!" ja lopetti. On kovasti ollut koulukiusattu, mutta pitäisi yli 30v ihmisellä olla rohkeutta.

Ap

Inhottavan kuuloista, että olet mennyt "hyväntahtoisesti" naureskelemaan silloin kun toinen tekee innokkaana. Ymmärrän, että suuttui kun on herkillä oman kroppansa suhteen.

Elixialla ja Fressillä on ainakin omat online-tunnit kotitreeneihin. Fressin tunneista osa on ilmaisia mutta Elixialla on paljon enemmän vaihtoehtoja. Niistä voisi löytyä liikuntamuoto jota on helppo ja turvallinen tehdä kotona, edellyttäen että sinä tai lapset ette hirnu vieressä.

Nykyisin ratkaisu tähän ongelmaan on keho-posi-tiiviseksi alkaminen. Sitten saa vetää suklaata ja mitä haluaa vapaasti positiivisella asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on mielenterveys. Jos on taistellut ennen kiloja vastaan, niitä hurjaa kolmea, niin on luovuttanut elämässä jossain vaiheessa.

Näin on, puoliso on sairas mieleltään ja siihen ei laihduttamiset auta. Kannattaa hakeutua ammattiauttajalle, jos haluaa tuosta tyypistä vielä edes jotakin normaalia. Itse luovuttaisin ja katoaisin hänen lähettyviltään.

No rakastan häntä kuitenkin ja lapsiakin on. Välillä on aurinkoinen. On arka. Ei uskalla salille. Ulkosalilla ei tee mitään jos paikalla muita. Kerran olimme siellä keskenämme ja innoissaan teki liikkeitä. Naureskelin, en pahan tahtoisesta, vaan että kumma että uskalsi. No, suuttui! "sinäkin vaan naurat!" ja lopetti. On kovasti ollut koulukiusattu, mutta pitäisi yli 30v ihmisellä olla rohkeutta.

Ap

No sitten sinä rakastat häntä, rakastat ja pidät naamasi kiinni.

Näistä viesteistä tulee aina mieleen se, että pelätään omankin kumppanin ajattelevan kuin aloittajan. Tai entä jos aloittaja onkin jonkun palstan ylipainoisen kumppani. Entä jos kumppani hylkääkin kilojen takia.

Sellainen hyökkäävä fiilis, jonka takana saattaa olla pelkoa tai katkeruutta. Toki tuonkin varmasti kirjoitti joku alipainoinen, mutta silti tulee mieleen. Suomalaisista suuri osa on ylipainoisia, joten aihe on yleinen.

Jos et pidä häntä haluttavana, erotkaa. Niin yksinkertaista se on. Ihan kuten alkoholisti ei lopeta juomistaan ennen kuin itse sitä aidosti haluaa niin ei myöskään painonpudotus onnistu ennen kuin se on oma aito halu.

N, BMI 33

Jos kipuilee painon kanssa, niin silloin pitäisi olla se motivaatio laihtua? Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos kipuilee painon kanssa, niin silloin pitäisi olla se motivaatio laihtua? Ap

Ja kun alkoholisti kipuilee alkoholin käytön kanssa, niin hänellä on motivaatio lopettaa se ja hän pystyy siihen? Miksi meillä sitten on alkoholisteja, jotka ovat juoneet omaisuutensa, perheensä ja terveytensä?

Et taida paljon tuntea motivaatioteoriaa tai muutakaan psykologiaa.

Vierailija kirjoitti:

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

Kumppani on kaikki tai ei mitään tyyppiä. Tuo 1800 kaloria ei ole pieni määrä, kun pituutta on 162cm ja painoa yli 100kg.

Ap

Minkä takia niitä sipsejä pitää ostaa ollenkaan? Jokainen tietää että ne ovat kaloripommeja, päivän energiatarve yhdessä pussissa.

Elämä on sarja valintoja. Itsekin olen ollut lihava lapsi, laihduttanut teini-iässä. Nuorena naisena olin hyvinkin hoikka, seurustellessa kertyi taas kiloja.

Kahdenperäkkäisen raskauden jälkeen pudotin Paikkareiden opeilla 23 kg 10 kuukaudessa. Painonvartijoissa sai hyviä oppeja: sipsit jää kauppaan, pitsaan ei kosketa kuin max kerran vuodessa. Jos haluat syödä pullan kahvin kera, valitse pullataikinapohjainen, jätä munkit, viinerit ym. Samoin ota ruisleipä, älä pasteijaa tai lihapiirakkaa. Älä osta täysmehuja, vaan syö hedelmä pureksimalla. Jos suklaata on pakko saada, osta pieni patukka, ei kokolevyä. Vierasvaroja ei osteta kotiin.

Pari koronakiloa on tullut tännekin, ja kesäkuun alusta olen taas ottanut ryhtiliikkeen. Ikää 56, 176/77, nyt parikiloa vähemmän. Tänään olen tehnyt tunnin lenkin ja uinut 30 min ja 45 min. Päivän kalorit1500.

Suosittelen Sulamoa, se tsemppaa kummasti. Pitää olla itselleen rehellinen ruokia merkatessa.

Motivaatiopitää kyllä löytyä aina itsestä, olkoon se uusi mekko, matka tai lääkityksen jättäminen.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia niitä sipsejä pitää ostaa ollenkaan? Jokainen tietää että ne ovat kaloripommeja, päivän energiatarve yhdessä pussissa.

Elämä on sarja valintoja. Itsekin olen ollut lihava lapsi, laihduttanut teini-iässä. Nuorena naisena olin hyvinkin hoikka, seurustellessa kertyi taas kiloja.

Kahdenperäkkäisen raskauden jälkeen pudotin Paikkareiden opeilla 23 kg 10 kuukaudessa. Painonvartijoissa sai hyviä oppeja: sipsit jää kauppaan, pitsaan ei kosketa kuin max kerran vuodessa. Jos haluat syödä pullan kahvin kera, valitse pullataikinapohjainen, jätä munkit, viinerit ym. Samoin ota ruisleipä, älä pasteijaa tai lihapiirakkaa. Älä osta täysmehuja, vaan syö hedelmä pureksimalla. Jos suklaata on pakko saada, osta pieni patukka, ei kokolevyä. Vierasvaroja ei osteta kotiin.

Pari koronakiloa on tullut tännekin, ja kesäkuun alusta olen taas ottanut ryhtiliikkeen. Ikää 56, 176/77, nyt parikiloa vähemmän. Tänään olen tehnyt tunnin lenkin ja uinut 30 min ja 45 min. Päivän kalorit1500.

Suosittelen Sulamoa, se tsemppaa kummasti. Pitää olla itselleen rehellinen ruokia merkatessa.

Motivaatiopitää kyllä löytyä aina itsestä, olkoon se uusi mekko, matka tai lääkityksen jättäminen.

Hän itse meni kauppaan hakemaan sipsiä. Lohdutukseksi. Täällä ei ole motivaatiota. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

Kumppani on kaikki tai ei mitään tyyppiä. Tuo 1800 kaloria ei ole pieni määrä, kun pituutta on 162cm ja painoa yli 100kg.

Ap

On se aluksi. Muutos vanhaan on liian iso. Mä aloitin laihduttamisen kun painoin n. 115kg ja olen 163cm pitkä. Olin nelikymppinen. Söin aluksi yli 2000kcal enkä liikkunut kävelylenkkejä kummemmin. Edelleen syön 1800-1900kcal, vaikka paino on nyt 77-78kg. Jos tästä haluaisin normaalipainoon, pitäisi syöminen pudottaa ehkä 1600-1700kcal, mutta en aio sitä tehdä, sillä tämä on hyvä.

Onko puolisosi testannut esim. Fitfarmin Superdieettiä? Ystäväni on pudottanut sen avulla reilusti painoa. Syödään ihan tavallista ruokaa, ei pelkkää rahkaa ja kanaa, kuten aina luullaan. Ja tuolla dieetillä pitää nimenomaan syödä, ei jättää aterioita välistä ja pitää valita oikea painoluokka, vaikka ruokamäärä tuntuisi paljolta. Syömisen opettelu oli ystävälleni käännekohta laihdutuksessa.

T. Tuo lainaamasi viestin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

Kumppani on kaikki tai ei mitään tyyppiä. Tuo 1800 kaloria ei ole pieni määrä, kun pituutta on 162cm ja painoa yli 100kg.

Ap

On se aluksi. Muutos vanhaan on liian iso. Mä aloitin laihduttamisen kun painoin n. 115kg ja olen 163cm pitkä. Olin nelikymppinen. Söin aluksi yli 2000kcal enkä liikkunut kävelylenkkejä kummemmin. Edelleen syön 1800-1900kcal, vaikka paino on nyt 77-78kg. Jos tästä haluaisin normaalipainoon, pitäisi syöminen pudottaa ehkä 1600-1700kcal, mutta en aio sitä tehdä, sillä tämä on hyvä.

Onko puolisosi testannut esim. Fitfarmin Superdieettiä? Ystäväni on pudottanut sen avulla reilusti painoa. Syödään ihan tavallista ruokaa, ei pelkkää rahkaa ja kanaa, kuten aina luullaan. Ja tuolla dieetillä pitää nimenomaan syödä, ei jättää aterioita välistä ja pitää valita oikea painoluokka, vaikka ruokamäärä tuntuisi paljolta. Syömisen opettelu oli ystävälleni käännekohta laihdutuksessa.

T. Tuo lainaamasi viestin kirjoittaja

Kokeilu superdieettiä 2016,ei tainnut kestää viikkoakaan.

Kokeillut gluteenitonta dieettiä. 1200 kalorin dieettiä.

Ei onnistu.

Ap

Sinä et oikein voi tehdä mitään, kaikki avaimet muutokseen on puolisollasi.

Olen itse jojoillut painon kanssa koko ikäni. Välillä on pudonnut iso määrä kerralla (yli 20kg), välillä vähemmän, kun sinni on loppunut kesken. Aina diettaaminen on ollut hirveää hammastenkiristystä ja kilot ovat tulleet takaisin.

Paitsi tällä kertaa, sillä tajusin vihdoin aloittaa ketogeenisen ruokavalion. Ketoosi vie nälän ja mieliteot lähes kokonaan. Ensimmäiset 2-3 päivää on hankalaa, sen jälkeen on kuin taivas aukeaisi! Ketoosi muuttaa koko energiatasot, yhtäkkiä jaksaa touhuta aamusta iltaan. Se on ihan kirjaimellisesti, kuin joku olisi kääntänyt katkaisimesta valot takaisin päälle. Olen pudottanut nyt yli 12 kiloa helposti, ilman nälkää.

Ketoosi on huikea apu painonpudotukseen ja hallintaan. Ehkä tämä auttaisi puolisoasikin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pudotus 1500-1800 kilokaloriin on liian iso! Puolisosi voisi pyrkiä syömään vaikka 2000-2200kcal tavallista, terveellistä ruokaa. Silloin varsinaista ruokaa on sen verran paljon, ettei herkkuja tee ihan niin paljon mieli. Sitten hiljalleen kalorimäärää alas, muttei todellakaan 1500 kaloriin - se on ihan liian vähän. Ei ihmekään jos alkaa mättää sipsejä ym.

Voi myös miettiä, onko oikeasti tarpeen pyrkiä juuri siihen normaalipainoon. Mä laihdutin kolmisen vuotta sitten kymmeniä kiloja ja mun tavoite oli, että BMI alkaa numerolla 2. Siis 29 oli oikein hyvä lukema ja olen edelleen samoissa bmi-mitoissa, vaikka kroppa onkin tiivistynyt saliharjoittelun myötä. Tykkään ruuasta ja haluan syödä kunnon annoksia, joten ei ole aikomustakaan pyrkiä normaalipainoon ja kiusata itseään tämän enempää näin 45-vuotiaana.

Kumppani on kaikki tai ei mitään tyyppiä. Tuo 1800 kaloria ei ole pieni määrä, kun pituutta on 162cm ja painoa yli 100kg.

Ap

On se aluksi. Muutos vanhaan on liian iso. Mä aloitin laihduttamisen kun painoin n. 115kg ja olen 163cm pitkä. Olin nelikymppinen. Söin aluksi yli 2000kcal enkä liikkunut kävelylenkkejä kummemmin. Edelleen syön 1800-1900kcal, vaikka paino on nyt 77-78kg. Jos tästä haluaisin normaalipainoon, pitäisi syöminen pudottaa ehkä 1600-1700kcal, mutta en aio sitä tehdä, sillä tämä on hyvä.

Onko puolisosi testannut esim. Fitfarmin Superdieettiä? Ystäväni on pudottanut sen avulla reilusti painoa. Syödään ihan tavallista ruokaa, ei pelkkää rahkaa ja kanaa, kuten aina luullaan. Ja tuolla dieetillä pitää nimenomaan syödä, ei jättää aterioita välistä ja pitää valita oikea painoluokka, vaikka ruokamäärä tuntuisi paljolta. Syömisen opettelu oli ystävälleni käännekohta laihdutuksessa.

T. Tuo lainaamasi viestin kirjoittaja

Se Superdieetti on muuten ankeimmasta päästä dieettejä mitä voi olla. Luovutin itse viikossa. Lahjoitin dieetin ystävälleni, joka ei jaksanut sitäkään. 

Ap:n puolison kannattaisi varmaan ihmedieettien sijaan kokeilla ihan oikeita asiantuntijoita. Jos ruokavalio on ongelma, painonhallintaan erikoistuneelle ravitsemusterapeutille. Lääkäreilläkin on nykyään tehokkaita lääkkeellisiä apuja tarjolla. Ja jos mikään ei tahdo auttaa, niin terapiaan voi mennä selvittelemään onko joku tunnepuolen kuvio joka laittaa syömään.

Vierailija kirjoitti:

Sinä et oikein voi tehdä mitään, kaikki avaimet muutokseen on puolisollasi.

Olen itse jojoillut painon kanssa koko ikäni. Välillä on pudonnut iso määrä kerralla (yli 20kg), välillä vähemmän, kun sinni on loppunut kesken. Aina diettaaminen on ollut hirveää hammastenkiristystä ja kilot ovat tulleet takaisin.

Paitsi tällä kertaa, sillä tajusin vihdoin aloittaa ketogeenisen ruokavalion. Ketoosi vie nälän ja mieliteot lähes kokonaan. Ensimmäiset 2-3 päivää on hankalaa, sen jälkeen on kuin taivas aukeaisi! Ketoosi muuttaa koko energiatasot, yhtäkkiä jaksaa touhuta aamusta iltaan. Se on ihan kirjaimellisesti, kuin joku olisi kääntänyt katkaisimesta valot takaisin päälle. Olen pudottanut nyt yli 12 kiloa helposti, ilman nälkää.

Ketoosi on huikea apu painonpudotukseen ja hallintaan. Ehkä tämä auttaisi puolisoasikin?

Ei todellakaan kaikilla noin. Itselläni ketoosi oli koko puoli vuotta hankalaa, jonka sitä kokeilin. Heikkoutta ja pyörrytystä fyysisessä työssäni, valtava unentarve, migreeni monta kertaa viikossa.