Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja?
Olenko ainut, jolle vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja tai kikkakolmosia liittyen ruoan valmistukseen, puutarhan hoitoon, siivoukseen yms?
Olen 28 ja mieheni on saman ikäinen. Tuntuu, että miehelleni on opetettu todella paljon enemmän näitä taitoja lapsuudenkodissaan. Itse olen joutunut 16-vuotiaana omilleni muuttaessani lähtemään ihan nollasta näiden asioiden kanssa...
Kommentit (591)
Lapsuudenkodissani meidän lasten ei tarvinnut tehdä ikinä mitään kotitöitä, esimerkiksi siivota tai valmistaa ruokaa. Ne hoiti äiti ja keittiö oli hänen valtakuntansa minne ei meillä lapsilla ollut edes mitään asiaa. Kaikki periaatteessa passattiin eteen.
Omille muuttaessani en sitten osannut juurikaan mitään edes perustaloudenhoitoon liittyviä taitoja.
Onneksi paras kaverini oli tosi kätevä kaikessa ja opetti ja neuvoi mielellään asioissa.
Hän oli itse viettänyt lapsuutensa lastenkodissa, missä lapsille oli hoitajien ja ohjaajien opastamana opetettu huolella kaikki käytännön elämässä vaadittavat perustaidot jossain "nuoren aikuiseksi tulon itsenäistymisvaiheessa".
Muistan kun hänellä oli esimerkiksi sellainen "talouskansio" mistä löytyi kaikki tärkeä kodinhoitotieto/laskut, yms.
Tehtiin sitten minullekin samanlainen ja hyvin alkoi arki minullakin sujumaan.
Itse asiassa vielä nyt keski-iässäkin minä pidän täsmälleen samanlaista "talouskotikansiota" minkä tuo ystävä opetti aikoinaan. Hyvin on pärjätty, kiitos hyvän ystävän.
Minulle opetettiin kaikkea, siivous, remontoinnit, autonkorjauksen perusjutut jne. Olen siitä ikuisesti kiitollinen ja säästänyt tuhansia euroja kun asioita voi tehdä itse. Monet ikäiseni eivät vieläkään osaa edes puhjennutta rengasta vaihtaa. Olen 40-v nainen.
Minulla sama homma. Tulen todella reippaasta suvusta, jossa "pyöritettiin huushollia", rakennettiin paljon, metsästettiin, marjastettiin, järjestettiin isoja juhlia ja suursiivouksia. Nuorimpana lapsena minulla oli todella vähän vastuuta ja toisin kuin isosisarukseni, minä en oppinut tekemään ruokaa, huolehtimaan raha-asioista, ajamaan autoa tai pesemään pyykkiä. Minua ei viety ikinä minkään ääreen ja kerrottu, miten asiat kannattaa hoitaa ja kun kaikki järjestettiin aina eteen, heräsin taitojeni puutteisiin vasta yksin muutettuani.
Tietysti koulussa opetetaan tekemään muutama ruokalaji, mutta eihän siellä varsinaista intuitiivista kokkaamista opi. Siis sellaista, jossa suunnittelee viikon ruuat, käy ostamassa ainekset, soveltaa ja kokkaa ruuat. Opin vasta nyt korona-aikana tekemään isompia ruokaostoksia. Minulla on edelleen vaikeuksia hahmottaa, miten syömisen voi järjestää arjessa sillä lailla, ettei vähintään joka toinen päivä nouse "Mitä seuraavaksi ruuaksi?" -tuskanhiki. Tässä minulla on kuitenkin jonkinlaisia taitoja, mutta raha-asioissa ei sitten yhtään. Olen täysin tietämätön budjetoinnin, säästämisen, lainojen, yms, suhteen ja se huolettaa minua oikeasti paljon. Myös töihin liittyvät asiat täysin outoja enkä ole ollut vielä kunnolla työelämässä. Koen, että minut on laiminlyöty asiassa. Tuntuu välillä aikuisvauvalta.
Joitakin asioita opetettiin, mutta kun olin teini-iässä niin ei paljon enää puhuttu ja kotona oli usein kireä ilmapiiri. Kun muutin kotoa niin en tiennyt miten käydään lääkärissä, luulin että joudun kodittomaksi kun opinnot eivät edenneet, ei ollut mitään käsitystä mihin rahat riittävät, siivoamiseen ei ole vieläkään mitään rutiinia.
Olisin toivonut, että vanhemmat olisivat opettaneet rahankäyttöä/säästämistä ja sijoittamista. Jos olisin aloittanut sijoitamisen ja järkevän rahankäytön jo 20v, olisi asiat huomattavasti helpompaa. Siitä iso kiitos äidille, että laittoi lapset tekemään ruokaa kerran viikossa (ei millään pakolla) mutta yhdessä tekemällä. Harmittaa nykynuorison kanssa se, että jos vanhemmat makaa sohvalla katsomassa mitälie tosi-tv:tä ja ei ohjeista lapsiaan ihan perusasioissa. Espanjassa jo kauan asuneena voin kertoa, että täällä varsinkaan miehet eivät osaa tehdä kotijuttuja ja ihmettelevät kun suomessa miehet siivoavat ja tekevät ruokaa yms.
Et ole eläissäsi pessyt wc pönttöä?
Mahtaa olla pinttynyt lika ja haju melkoinen. Vai onko sulla siivooja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistapa millainen olit teininä. Ei sinua kiinnostanut ruuanlaittaminen, siivous, pyykinpesu, mankelointi, silittäminen eikä osallistuminen minkään juhlien valmisteluihin, ei edes omie rippi-ja yo juhlien, eikä mikään muukaan, paitsi kaverit, pojat, musiikki, festarit ja muut sellaiset.
Miksi syytätte vanhempienne, omasta haluttomuudesta ja vastenmielisyydestä yhtään aikoinaan kotona asuessa?
Syytän, koska minusta se on yhdenlaista kasvatuksen laiminlyöntiä olla opettamatta arkielämään kuuluvia tehtäviä. Ja siinä on hyvä paikka opettaa neuvottelutaitoja jos nuorta ei kiinnosta. Ei tee kotitöitä, ei tipu festarirahaa.
Minäkin syytän. Kasvatuksen laiminlyöntiä se nimenomaan on. Se, että teiniä ei kiinnosta, ei ole mikään syy. Onhan se teini pakokotettava koulunsakin käymään, vaikka häntä ei huvittaisi...
Vierailija kirjoitti:
Et ole eläissäsi pessyt wc pönttöä?
Mahtaa olla pinttynyt lika ja haju melkoinen. Vai onko sulla siivooja?
Hänhän kertoi miehen hoitavan siivouksen.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ihan turhaan syyllistätte vanhempianne nyt. Ei kai siivousta tai pyykinpesua tarvitse opettaa? Ei se pyykinpesu niin vaativaa ole. En ole koskaan pessyt pyykkiä lapsuudenkodissa, silti tajusin miten se tapahtuu kun omilleni muutin. Ruuan laittoi aina äiti, lapsena tein ehkä nuudelia. Silti ruuan laittoon tuli kipinä heti kotoa pois muuttaessani, siitä asti olen tehnyt aina itse ruokani, eineksiä en ole juuri ostellut.
Kyse on enemmän persoonallisuudesta kuin vanhempien opastuksesta. Ja osittain laiskuudestakin. Olen esim siivoamisessa äärettömän laiska, ei kiinnosta sitten pätkääkään. Varmasti oisin ihan samanlainen vaikka äiti ois pakottanu jynssäämään lattioita joka päivä. Pikkusiskoni sitten taas on tosi tarkka, aina kaiken pitää olla tip top.
Kyllä vanhemmilla varmasti joku rooli on perusasioiden opetuksessa, mutta tuntuu että moni haluaa ihan tarkoituksella etsiä syyllisen miksi ei itse viitsi siivota/laittaa ruokaa/maksaa laskuja.
Kuka täällä muka on sanonut ettei hoida kotihommia?
Kyllä vanhempani jotain opettivat, mutta melko vähän.
Te, jotka sanotte, että ette osanneet laittaa ruokaa, kun muutitte omillenne: Mitä te teitte koulun kotitaloustunnilla? Olen ihan vilpittömästi kiinnostunut. Vaikka tuntien aikana ei ehtinytkään tulla mitään rutiinia, niin kyllähän siellä perusasiat oppi ja sen lisäksi tekemään ruokaa ohjeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkodissani meidän lasten ei tarvinnut tehdä ikinä mitään kotitöitä, esimerkiksi siivota tai valmistaa ruokaa. Ne hoiti äiti ja keittiö oli hänen valtakuntansa minne ei meillä lapsilla ollut edes mitään asiaa. Kaikki periaatteessa passattiin eteen.
Omille muuttaessani en sitten osannut juurikaan mitään edes perustaloudenhoitoon liittyviä taitoja.
Onneksi paras kaverini oli tosi kätevä kaikessa ja opetti ja neuvoi mielellään asioissa.
Hän oli itse viettänyt lapsuutensa lastenkodissa, missä lapsille oli hoitajien ja ohjaajien opastamana opetettu huolella kaikki käytännön elämässä vaadittavat perustaidot jossain "nuoren aikuiseksi tulon itsenäistymisvaiheessa".
Muistan kun hänellä oli esimerkiksi sellainen "talouskansio" mistä löytyi kaikki tärkeä kodinhoitotieto/laskut, yms.
Tehtiin sitten minullekin samanlainen ja hyvin alkoi arki minullakin sujumaan.
Itse asiassa vielä nyt keski-iässäkin minä pidän täsmälleen samanlaista "talouskotikansiota" minkä tuo ystävä opetti aikoinaan. Hyvin on pärjätty, kiitos hyvän ystävän.
Ihana ystävä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistapa millainen olit teininä. Ei sinua kiinnostanut ruuanlaittaminen, siivous, pyykinpesu, mankelointi, silittäminen eikä osallistuminen minkään juhlien valmisteluihin, ei edes omie rippi-ja yo juhlien, eikä mikään muukaan, paitsi kaverit, pojat, musiikki, festarit ja muut sellaiset.
Miksi syytätte vanhempienne, omasta haluttomuudesta ja vastenmielisyydestä yhtään aikoinaan kotona asuessa?
Syytän, koska minusta se on yhdenlaista kasvatuksen laiminlyöntiä olla opettamatta arkielämään kuuluvia tehtäviä. Ja siinä on hyvä paikka opettaa neuvottelutaitoja jos nuorta ei kiinnosta. Ei tee kotitöitä, ei tipu festarirahaa.
Minäkin syytän. Kasvatuksen laiminlyöntiä se nimenomaan on. Se, että teiniä ei kiinnosta, ei ole mikään syy. Onhan se teini pakokotettava koulunsakin käymään, vaikka häntä ei huvittaisi...
Lisäksi perusruoanlaittotaidot opitaan jo ennen teini-ikää, jos vanhempi hoitaa kasvatusvastuunsa. Vaikka pahimmassa teini-iässä pari vuotta harjoittelua jäisikin välistä, niin perustaidot kyllä säilyvät niiden yli.
Olin lapsen koululuokan vanhempainillassa täysin hämmästynyt, kun jotkut vanhemmat olivat tosissaan sitä mieltä, että viidesluokkalaista ei voi vielä laittaa leipomaan jotain. Sen vielä ymmärrän, jos vanhemmat auttavat senikäistä leipomusten paistamisessa.
Mulla oli hyvä kotikasvatus, mutta näin jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi ollut hienoa jos vanhemmat olisivat puhuneet säästämisestä ja sijoittamisesta enemmän. Tunnen, että näin olisin päässyt paremmin elämänsyrjään kiinni. Silti asiat ovat paremmin kuin puolisollani, jolla oikeastaan oli omaa rahaa käytössään vasta muutettuaan lapsuudenkodistaan 20-vuotiaana - tuota en voi kyllä käsittää.
Isälläni oli kummallinen tyyli siirtää osaamistaan jälkipolville. Hän selvästi halusi, että me lapset olisimme käytännön ihmisiä ja omaksuisimme kädentaitoja, mutta ei millään suostunut varsinaisesti opettamaan mitään, vaikka varta vasten joskus pyysinkin. En vieläkään tajua, miten tämän yhtälön olisi pitänyt toimia.
Kyllä mulla kuitenkin todella hyvät perheolot näin kokonaisuutena oli. :)
Vierailija kirjoitti:
Luin otsikon:
Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytös tapoja?
Niitä ihmisiä piisaa paljon ja AV:n ilkeilyistä päättelen että niitä on siunaantunut tälle palstalle erityisen paljon.
Minä osaan kyllä siivota, oli kyse sitten pyykeistä tai ikkunanpesusta, mutta ruokaa ei meillä kotona juurikaan laitettu. Lauantaisin meillä jätettiin puurokattila ykköselle hautumaan koko aamupäiväksi, ja arkisin ruoka oli luokkaa keitetty riisi ja einesnugetit, tai vaikkapa mikrovalmis kanaviillokkieines, tai yksinkertainen makaroonilaatikko.
Kyllä mä makaroonit osaan keittää ja riisitkin ja sen makaroonilaatikon tehdä, mutta kaikki yhtään monimutkaisemmat sapuskat on haastavia. Osaan kyllä lukea reseptiä ja seurata ohjeita, mutta koska meillä ei ole koskaan varsinaisesti kokattu ei ruuanlaitto tunnu millään muotoa luontaiselta.
Äidinäiti ei myöskään välitä ruuanlaitosta, joten olen pähkäillyt sen niin, ettei äiti koskaan oppinut myöskään tekemään ruokaa, ja nämä samat toimintatavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. (Isäni kuoli kun olin hyvin nuori)
Laiskuutta tuo vain on. Ei muka osaa siivota, tai pestä pyykkiä, eiväthän ne ole vaikeita asioita, jotka pitäisi opettaa. Sen verran voin vinkata, että kannattaa räteistä ja mopeista vääntää ylimääräinen vesi pois. Pesukoneissa taas on käyttöohjeet.
Mummolassa laitettiin yhdessä ruokaa ja hoidettiin puutarhaa. Kotona ei niinkään, joskus valitettiin että me lapset emme "tee mitään", mutta jos jotain yritti, yleensä sitten hätistettiin pois ja tehtiin (uhriuduttiin) itse. Tarjouduin ajoittain kouluikäisenä laittamaan ruokaa perheelle, tällöinkin tuli valitusta jos ruoka oli liian "outoa" (esim. sienikeitto itsepoimituista sienistä).
Ei opetettu eikä paljoa kiinnostanutkaan. Monia asioita opettelin itse yksin asuessani mm.viemärin puhdistuksen ja sulakkeen vaihdon. Nykyisin on sentään netti, silloin ei ollut ja piti etsiä ohjeet muualta.
Oma äiti oli tehnyt töitä 12-vuotiaasta asti ja Pienempänäkin oli maatilalla töitä heti, kun kykeni. Ei halunnut minulle samaa. Olen vähän avuton monissa asioissa, mutta usein se on vain viitseliäisyydestä kiinni. Kaiken olen oppinut, mitä olen viitsinyt opetella.
Luin otsikon:
Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytös tapoja?