Anopin jatkuva kommentointi, missä menee raja?

Puhun anopista, vaikka naimisissa emme ole vaan avoliitossa. Lyhyesti: muutin asumaan mieheni aiemmin ostamaan taloon, jonka hän on ostanut vanhemmiltaan. Miestä ei sisustus ihan hirveästi ole kiinnostanut, joten mitään isoja muutoksia ei yksin ollessaan talossa tehnyt ja monet kalusteet appivanhempien ajalta jäivät paikoilleen. Minä muutin tähän jokin aika sitten ja luonnollisesti haluan laittaa meidän yhteistä kotia omaan makuun sopivaksi. Mieheni on antanut vapaat kädet. Olen vaan ihan pinna kireällä, kun anoppi kyläillessään kiinnittää huomiota jokaiseen muutokseen. Jos vaikka vaihdan sohvan paikkaa, saan kuulla selostuksen jostain 90-luvulta lähtien miten heillä on sohvat täällä olleet. Verhojen ja mattojen väristä saan kuulla historian ja faktat mikä mihinkin huoneeseen sopii. Ymmärrän että pitkään tässä asuneena hän huomaa muutokset, mutta tuota on ihan älyttömän raskasta kuunnella joka vierailulla. Tuntuu että hän jyrää minut ja ei osaa luopua tästä talosta, vaikka siitä on tosiaan jo useampi vuosi kun tämän myivät pojalleen. Täällä on parissa varastossa säilytyksessä jotain heidän tavaraansa, eli anopilla on "syy" käydä siellä penkomassa. Jos joku minun tavarani on viety sinne, tulee heti kyselemään siitä kenenkäs tämä on kun ei tämä ennen ole täällä ollut. Periaatteessa harmitonta, mutta todella rasittavaa. En minä mene kenenkään kotiin noin kyttäämään. Jaksaisitteko tällaista? Puhuin miehelle, mutta hän ei oikein ymmärtänyt kun anoppi usein paasaa näistä vain minun kuullen (mies pakenee paikalta). En pysty yhtään nauttia meidän kodista kun saan koko ajan kuunnella miten silloin ennen oli paremmin :(