Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudessa vakavasti traumatisoitunut. Halu terapiaan mutta huoli, että tämä väkisin diagnisoidaan sairaudeksi. En taida olla yksin?
23.06.2020 |
Ehdottomasti tarvitsisin terapiaa ja olisin halukas siihen sitoutumaan.
Minun tavoitteet eivät välttämättä vastaa ihan hoitotahon tavotteita ja pelkään jääväni toissijaille todellisten syy-seuraus ongelmien suhteen ja koen, että minut saatetaan diagnisoida jopa "väkisin" sairaaksi menneisyyden ja tilanteiden johdosta.
Tarinani on melko sekava ja taustalla on hyvin vaikeita asioita ja sairaassa ympäristössä kasvamista.
Mielestäni on hyvinkin tavallista, myöskin inhmillistä, että oireilua on ollut siitä lähtien kun aloin ymmärtämään itsekin mitä on tapahtunut. En omasta mielestäni saanut lapsuudenkodissa tarvittavaa kasvualustaa omien rajojeni tunnistamiseen, tasapainoiseen ja turvalliseen lapsuuteen.
Kodissani oli alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne.
Minun oli helppo tutustua vääränlaisiin (tuttavallisilta tuntuviin) ihmisijn, hyväksikäyttäviin ja päihdeongelmaisiin. Asiat vain tapahtuivat enkä todellakaan tiennyt olevani turvattoman äärellä.
En yksinkertaisasti ole ymmärtänyt varhaisteininä ja olin sinisilmäinen ihmisten suhteen.
Minäkin aloin käyttämään runsaasti alkoholia, liikuin "epämääräisten" ihmisten kanssa ja oli taloudellisia vaikeuksia. Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa niin kotona kuin sitten kodin ulkopuolella.
Näin paljon sitä niin sanottua varjopuolta elämässä ja muutin alaikäisenä pois kotoa koska tilanteet sen vaativat. Ätini oli aika pohjalla ja kotona oli aina ns. alempaa kastia vastassa juhlimassa ja minun piti yrittää kuitenkin päästä kouluun.
jatkuu..
Kommentit (150)
Ainakin alan ymmärtämään, että minulle kaikista paras vaihtoehto taitaa olla traumapsykoterapia.
Sitä kohti siis alan pyrkimään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Kerropa miten sait muka diagnoosisi poistettua kun eivät enää täyttäneet kriteereitä? En pidätä hengitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Kerropa miten sait muka diagnoosisi poistettua kun eivät enää täyttäneet kriteereitä? En pidätä hengitystä.
No niin, eipä tullut vastausta kuten oli arvattavissa. Pelkkää trollin höpötystä. Mt-diagnoosit eivät koskaan poistu, eikä niitä koskaan poisteta, kenenkään tiedoista. Sinne ne jäävät ikuisiksi ajoiksi, potilas voi korkeintaan saada vain lisää uusia diagnooseja vanhojen diagnoosien rinnalle.
Hakeudu tosiaan traumaterapiaan tai vähintäänkin terapeutille joka on traumainformoitu. Muuten oireesi voi helposti tulkita joksikin ihan muuksi. Olen itse käynyt traumaterapiassa nyt neljä vuotta, ja vielä jatkuu. Varaudu siihen, että traumaterapia on pitkäkestoista, monia vuosia. Varsinkin meillä jotka on lapsuudessa traumatisoituneet. Olin itsekin tietoinen monista asioista käytöksessäni, sekä itseopiskellut selfhelp kirjoja. Kuulin hoitavilta tahoilta jatkuvasti, kuinka vaikutin fiksulta ja selvillä tilanteestani, mutta tämä ei silti riittänyt. Kun kyse on traumasta, niin kyllä siinä auttaa sen koulutetun terapeutin apu ihan eri tavalla ja edistyminen on paljon nopeampaa. En ollut itse ymmärtänyt kuinka laajasti trauma vaikuttaa, ja kuinka lopulta minultakin todettiin dissosiaatio, jonka olin itse rinnastanut sen "vakavimpaan" muotoon, sivupersooniin. Itselläni ei siis ole sivupersoonia jotka "kaappaisi" otteen tekemisistäni, vaan pikemminkin lievemmin käyttäytymismalleja, joita en pysty järjelläkään lopettamaan. Lievempi dissosiaatio ja tunteistaan ja kehostaan eristyneisyys on mielestäni yleistä traumoissa. Traumaterapeutti osaa etsiä käytöksestäsi eri traumatisoitumisen oireita ja ymmärtää ja selittää niitä myös sinulle. Nyt olen siinä vaiheessa, että olen pystynyt lopettamaan aiemmin elämääni syvästi vaikeuttaneen haitallisen käytöksen täysin, ja pysyn läsnä nykyhetkessä paremmin. Paljon on silti vielä matkaa, ja edistyminen ottaa välillä "takapakkia", joka myös on ihan normaalia.
Toivon sinulle voimia matkallesi! Oikean terapeutin etsiminen ei ole helppoa, ja toipuminen on hidasta varsinkin alussa. Minulla terapia on muuttanut elämää paremmaksi, ja kadun etten aloittanut sitä aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mul la oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Kerropa miten sait muka diagnoosisi poistettua kun eivät enää täyttäneet kriteereitä? En pidätä hengitystä.
Hoitava psykiatri poisti diagnoosit, olin seurannassa n 7 vuotta varsinaisen oireilun päättymisen jälkeen. Päihderiippuvuuden diagnoosi poistettiin kun raittiutta oli takana n 3 vuotta ja olin saanut siihen hoitoa. Persoonallisuushäiriön diagnoosi poistettiin kun olin käynyt viiden vuoden psykoterapian ja ollut tämän jälkeen 5 vuotta oireeton, asia varmistettiin psykologin tutkimuksilla. Mielialahäiriön diagnoosi poistettiin kun sairausjaksoja ei ollut ollut 10 vuoteen, joista 8 vuoteen ilman lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumatisoituneilla on usein harmillisen paljon haasteita ja ongelmia ihmissuhteissa. Ihmissuhdeongelmat liittyvät siihen, ettei kokemusta turvallisista ja luotettavista ihmissuhteista ole riittävästi. Ei ole yksinkertaisesti voinut elämässään opetella, miten normaalit suhteet toimivat, miten ollaan omaa mieltä ja joskus myös eri mieltä, kuullaan, tullaan kuulluksi, pyydetään ja annetaan anteeksi ja jatketaan elämää rinnakkain. Uudet ihmissuhdetaidot vaativatkin suurta aktiivisuutta ja oman osuuden tutkimista, jotta ihmissuhteiden laatu voi alkaa parantua ja on mahdollista saada korvaavia kokemuksia. Ihmiset ovat meitä satuttaneet. Ehkä ihmiset ovat siis niitä suurimpia traumatriggereitä? Täytyy uskaltaa ottaa riskejä, välillä onnistua ja epäonnistua. Pohjimmiltaan ihmissuhdevaikeuksissa on kysymys luottamuksesta, joka on rikottu tai lähes tuhoutunut. Turvattomuuden uhan arviointi ja sen ennakointi ympäristössä liittyy elimistön ylivireystilaan (ks. lukua Vireystilan säätely). Sympaattinen hermosto asettuu taistele–pakene-tilaan. Ajattelu ei sammu, mutta vääristyy vanhaksi todellisuudeksi ja vanhoiksi uskomuksiksi suhteessa ihmisiin.
AP
Skannaan ihmisiä arkisissa tilanteissa. Etenkin miehiä ja mietin, mitä sairasta tuossakin ihmisessä on. Tiedän intuitioni pitävän jossain määrin paikkansa, mutta ongelmani on siinä että tunnistan sairaimmat yksilöt, mutta en tunnista hyviä ja kunnollisia miehiä. Ei ole mitään käsitystä normaalista käyttäytymisestä ja reaktioista. Paljon tulkitsen minäkin vanhojen traumojen pohjalta.
Niin ja sitten tunteettomassa psykiatrissa niitä lapsuuden traumoja pidetään psykoottisena oireiluna. Hei, älä mene lääkäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mul la oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Kerropa miten sait muka diagnoosisi poistettua kun eivät enää täyttäneet kriteereitä? En pidätä hengitystä.
Hoitava psykiatri poisti diagnoosit, olin seurannassa n 7 vuotta varsinaisen oireilun päättymisen jälkeen. Päihderiippuvuuden diagnoosi poistettiin kun raittiutta oli takana n 3 vuotta ja olin saanut siihen hoitoa. Persoonallisuushäiriön diagnoosi poistettiin kun olin käynyt viiden vuoden psykoterapian ja ollut tämän jälkeen 5 vuotta oireeton, asia varmistettiin psykologin tutkimuksilla. Mielialahäiriön diagnoosi poistettiin kun sairausjaksoja ei ollut ollut 10 vuoteen, joista 8 vuoteen ilman lääkitystä.
Puhut höpöä vähintään jollain tasolla. Eivät psykiatrit poista aiemmin tehtyjä diagnooseja vaikka olisit kuinka ollut 7 tai 10 tai 20 v. "oireettomana". Psykiatrille kerran diagnosoitu potilas on aina diagnosoitu potilas. Persoonallisuushäiriödiagnooseja ei varsinkaan poistella, vaikka olisit mitkä terapiat käynyt läpi ja ollut sen jälkeen 5 v. oireeton. Myöskin tuo, että väität pelkän psykologin tutkimuksen riittävän persoonallisuushäiriödiagnoosin poistoon kertoo että keksit omiasi. Tiedän itse alalla työskentelevänä, että tuollaisia diagnooseja ei edes harkita mitätöitäviksi ellei potilas käy puolen vuoden pituisen tarkkailujakson psykiatrisella osastolla. Senkään jälkeen ei diagnoosia pureta, vaan lähinnä ehkä muutetaan uuteen muotoon tai annetaan rinnalle toinen uusi diagnoosi. Vai kerropa muka missä päin Suomea (mikä sairaanhoitopiiri) olet saanut persoonallisuushäiriö diagnoosin kumottua muutaman vuoden terapialla ja psykologin haastattelulla? Jotain jätät kertomatta tai liioittelet ainakin suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu tosiaan traumaterapiaan tai vähintäänkin terapeutille joka on traumainformoitu. Muuten oireesi voi helposti tulkita joksikin ihan muuksi. Olen itse käynyt traumaterapiassa nyt neljä vuotta, ja vielä jatkuu. Varaudu siihen, että traumaterapia on pitkäkestoista, monia vuosia. Varsinkin meillä jotka on lapsuudessa traumatisoituneet. Olin itsekin tietoinen monista asioista käytöksessäni, sekä itseopiskellut selfhelp kirjoja. Kuulin hoitavilta tahoilta jatkuvasti, kuinka vaikutin fiksulta ja selvillä tilanteestani, mutta tämä ei silti riittänyt. Kun kyse on traumasta, niin kyllä siinä auttaa sen koulutetun terapeutin apu ihan eri tavalla ja edistyminen on paljon nopeampaa. En ollut itse ymmärtänyt kuinka laajasti trauma vaikuttaa, ja kuinka lopulta minultakin todettiin dissosiaatio, jonka olin itse rinnastanut sen "vakavimpaan" muotoon, sivupersooniin. Itselläni ei siis ole sivupersoonia jotka "kaappaisi" otteen tekemisistäni, vaan pikemminkin lievemmin käyttäytymismalleja, joita en pysty järjelläkään lopettamaan. Lievempi dissosiaatio ja tunteistaan ja kehostaan eristyneisyys on mielestäni yleistä traumoissa. Traumaterapeutti osaa etsiä käytöksestäsi eri traumatisoitumisen oireita ja ymmärtää ja selittää niitä myös sinulle. Nyt olen siinä vaiheessa, että olen pystynyt lopettamaan aiemmin elämääni syvästi vaikeuttaneen haitallisen käytöksen täysin, ja pysyn läsnä nykyhetkessä paremmin. Paljon on silti vielä matkaa, ja edistyminen ottaa välillä "takapakkia", joka myös on ihan normaalia.
Toivon sinulle voimia matkallesi! Oikean terapeutin etsiminen ei ole helppoa, ja toipuminen on hidasta varsinkin alussa. Minulla terapia on muuttanut elämää paremmaksi, ja kadun etten aloittanut sitä aiemmin.
Kiitos kovasti tarinasi jakamisesta!
Tahdon kulkea tuota jalanjälkeä, kiva kuulla, että olet saanut oikeanlaista apua!
Hyviä neuvoja ja palaan tähän viestiin vielä myöhemmin ajatuksissani.
Kaikkea hyvää myös jatkoon!
AP
Traumatisoituneilla on usein harmillisen paljon haasteita ja ongelmia ihmissuhteissa. Ihmissuhdeongelmat liittyvät siihen, ettei kokemusta turvallisista ja luotettavista ihmissuhteista ole riittävästi. Ei ole yksinkertaisesti voinut elämässään opetella, miten normaalit suhteet toimivat, miten ollaan omaa mieltä ja joskus myös eri mieltä, kuullaan, tullaan kuulluksi, pyydetään ja annetaan anteeksi ja jatketaan elämää rinnakkain. Uudet ihmissuhdetaidot vaativatkin suurta aktiivisuutta ja oman osuuden tutkimista, jotta ihmissuhteiden laatu voi alkaa parantua ja on mahdollista saada korvaavia kokemuksia. Ihmiset ovat meitä satuttaneet. Ehkä ihmiset ovat siis niitä suurimpia traumatriggereitä? Täytyy uskaltaa ottaa riskejä, välillä onnistua ja epäonnistua. Pohjimmiltaan ihmissuhdevaikeuksissa on kysymys luottamuksesta, joka on rikottu tai lähes tuhoutunut. Turvattomuuden uhan arviointi ja sen ennakointi ympäristössä liittyy elimistön ylivireystilaan (ks. lukua Vireystilan säätely). Sympaattinen hermosto asettuu taistele–pakene-tilaan. Ajattelu ei sammu, mutta vääristyy vanhaksi todellisuudeksi ja vanhoiksi uskomuksiksi suhteessa ihmisiin.
AP