Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudessa vakavasti traumatisoitunut. Halu terapiaan mutta huoli, että tämä väkisin diagnisoidaan sairaudeksi. En taida olla yksin?
23.06.2020 |
Ehdottomasti tarvitsisin terapiaa ja olisin halukas siihen sitoutumaan.
Minun tavoitteet eivät välttämättä vastaa ihan hoitotahon tavotteita ja pelkään jääväni toissijaille todellisten syy-seuraus ongelmien suhteen ja koen, että minut saatetaan diagnisoida jopa "väkisin" sairaaksi menneisyyden ja tilanteiden johdosta.
Tarinani on melko sekava ja taustalla on hyvin vaikeita asioita ja sairaassa ympäristössä kasvamista.
Mielestäni on hyvinkin tavallista, myöskin inhmillistä, että oireilua on ollut siitä lähtien kun aloin ymmärtämään itsekin mitä on tapahtunut. En omasta mielestäni saanut lapsuudenkodissa tarvittavaa kasvualustaa omien rajojeni tunnistamiseen, tasapainoiseen ja turvalliseen lapsuuteen.
Kodissani oli alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne.
Minun oli helppo tutustua vääränlaisiin (tuttavallisilta tuntuviin) ihmisijn, hyväksikäyttäviin ja päihdeongelmaisiin. Asiat vain tapahtuivat enkä todellakaan tiennyt olevani turvattoman äärellä.
En yksinkertaisasti ole ymmärtänyt varhaisteininä ja olin sinisilmäinen ihmisten suhteen.
Minäkin aloin käyttämään runsaasti alkoholia, liikuin "epämääräisten" ihmisten kanssa ja oli taloudellisia vaikeuksia. Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa niin kotona kuin sitten kodin ulkopuolella.
Näin paljon sitä niin sanottua varjopuolta elämässä ja muutin alaikäisenä pois kotoa koska tilanteet sen vaativat. Ätini oli aika pohjalla ja kotona oli aina ns. alempaa kastia vastassa juhlimassa ja minun piti yrittää kuitenkin päästä kouluun.
jatkuu..
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Paitsi, että diagnooseja ei kylläkään poisteta. Varsinkaan persoonallisuushäiriötä. Se tulee olemaan ikuisesti papereissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuisiko oikea diagnoosi, kuten PTSD, niin uhkaavalta sinulle kuin esim. kaksisuuntainen?
Ennen nettiaikaa sairauksista oli tietoa lehtisissä, joita oli telineessä esim mt-toimiston seinällä. Tietoa masennuksesta, skitsofreniasta ja bipolaarihäiriöstä on paljon saatavilla, koska niihin on lääkitys ja esitteet lääketehtaiden painattamia.
PTSD ja dissosiaatio, läheisriippuvuus-rajatila ym yleiset vaivat jätettiin ja jätetään huomiotta, koska niihin ei ole täsmällistä lääkitystä. PTSD vaatisi ymmärtävää keskusteluapua.
Vieläkin huvittaa eräs elämänpelkuri-psykiatri joka sanoi että hänen kanssaan ei saa puhua traumoista koska hänellä ei ole traumakoulutusta. Kysyin mitä? Hän vastasi että kun se (koulutus) maksaa. Enkä saanut apua. Tuolla samalla oli kalliit vaatteet ja korut, piti kai itseään liian hienona.
Kuitenkin noilla on sitten valta kirjoittaa Kantaan mitä tahansa, tietysti itsensä eduksi potilasta vastaan, vaikkei mitään vastakkainasettelua tarvittaisi. Pelätään ylilääkäriä jonka tärkein ja ehkä mieluisin tehtävä on pysyä budjetissa. Vaikka toisin kuin esim skitsofrenia, PTSD:sta voi parantua, jos vaan saa apua silloin kun tarvii. Elämä voi jatkua ihan hyvänä, jos saa apua ajallaan.
No niinhän se on kaikkien muidenkin potilaiden kohdalla. Etkai ap oikeasti kuvittele, että ne joilla on mt-diagnoosi olisivat jotenkin sairaampia kuin sinä? Aivan yhtälailla heillä on juuri niitä traumoja joita käsitellä. Nämä on sitten vastaanotolla laitettu termin "masennus", "ahdistus", "psykoosi", "persoonallisuushäiriö" alle.
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on kaikkien muidenkin potilaiden kohdalla. Etkai ap oikeasti kuvittele, että ne joilla on mt-diagnoosi olisivat jotenkin sairaampia kuin sinä? Aivan yhtälailla heillä on juuri niitä traumoja joita käsitellä. Nämä on sitten vastaanotolla laitettu termin "masennus", "ahdistus", "psykoosi", "persoonallisuushäiriö" alle.
En itsekään kannata diagnosointia siis, mutta ihmettelen, että jotkut näkevät olevansa "diagnoosin yläpuolella".
Vierailija kirjoitti:
Niin, ymmärrän kyllä sen, että diagnoosi tarvitaan, jos tahdon saada kelan tukemaa terapiaa.
Koskaan en terapiaan saakka ole päässyt tai ehtinyt sinne asti.
Ehkei sillä diagnoosilla tosiaan ole väliä mutta se lääkitys, se vaatii sulattelemista.
Täytyy katsoa, tässä on itselläkin aika paljon pelkoja ja ennakkoluuloja tämän systeemin kanssa. Toivottavasti olen vain turhaan huolissani ja pystyn ottamaan kaiken avun vastaan.
AP
Jokin tuossa mättää: olet raatanut kuin orja, mutta sinulla ei ole latin latia yksityiseen terapiaan?
Et ole "ehtinyt tai päässyt" terapiaan? Ei ole mahdollista. Kyllä ehtii ja pääsee. Soita heti ja etsi terapeutti itsellesi. Haluatko vain pelleillä täällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niinhän se on kaikkien muidenkin potilaiden kohdalla. Etkai ap oikeasti kuvittele, että ne joilla on mt-diagnoosi olisivat jotenkin sairaampia kuin sinä? Aivan yhtälailla heillä on juuri niitä traumoja joita käsitellä. Nämä on sitten vastaanotolla laitettu termin "masennus", "ahdistus", "psykoosi", "persoonallisuushäiriö" alle.
En missään nimessä enkä myöskään kuvittele olevani kenenkään yläpuolella.
Olen hyvinkin tietoinen, että on muitakin asioiden kanssa kamppailevia ja suuttuttaakin kuinka moni siitä joutuukin kärsimään.
Valitettavasti jotkut kuitenkin ottavat enemmän selvää kun toiset ja niin tilanteesta riippuen, ihmiset saattavat uskoa vääränlaisiakin käsityksiä auktoriteettien ohjaamana eikä se heidän vikansa tietenkään ole mutta saattaa vahingoittaa kuitenkin henkilöä jollain tasolla.
Surullista mielestäni, että pitäisi tuosta vain uskoa jotain, johon ei välttämättä ole vielä tarpeeksi perusteita ja se saattaa herkemmillä ihmisillä (kuten minulla) vaikuttaa käsitykseen itsestään negatiivisemmaksi tai aiheuttaa lisää epäluottamusta yhteiskuntaan. Tuntuu vain oudolta.
Se on todella hyvä juttu jos diagnoosi pitää paikkaansa ja saa tarvitsemaansa apua, oikeaa hoitoa mutta tässä pointtina nyt on ollut huoli hätäisistä ratkaisuista ja mahdollisita negatiivista vaikutuksista sen myötä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Paitsi, että diagnooseja ei kylläkään poisteta. Varsinkaan persoonallisuushäiriötä. Se tulee olemaan ikuisesti papereissasi.
Sitten on niinkin kuten itselle kävi. Lapuudesta asti tic oireet, ahdistus ja pelko oireet siitä murrosikään kaikkine harmeineen, vanhemmista ei tukea. Siitä tiukalla itsekurilla lukioon, muutto pois ja ammattia lukemaan muutamine loppuunpalamisineen yksin ollessa kun ei enää luota kehenkäänja työelämässä sama juttu...ei vaan ole voimia enää kokea sitäkin häpeää että iagnooisilista pitkä..aika parantaa minua, olen huomannut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olisin mieluusti ilman diagnoosia. Niiden takia ei ole kaikkia vakuutuksia mahdollista saada. Ja työpaikkaa vaihtaessa joutuu selvittämään mt-ongelmiaan T-todistuksen saadakseen. Terapia on hyvä juttu, mutta mitä pidempään hoidon piirissä on, sitä enemmän hatusta vedetyiltä diagnoosit alkavat tuntua.
Täällä on nyt hukassa se tosiseikka, että diagnoosi määrittää hoidon. Vääränlainen lääkitys ja vääränlainen terapia voivat olla henkilökohtainen katastrofi ja pahentaa ongelmia sekä oireita. Hyvänä esimerkkinä manian laukaisevat masennuslääkkeet. Myöskään kaikki terapiat eivät sovi kaikille.
Ei ole ihan sama, minkä diagnoosin saa. Jatkuvasti saa lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat saaneet väärän diagnoosin ja sen johdosta ovat jääneet ilman apua, jota olisivat tarvinneet. Pahimmillaan vuosikymmeniä elämästä on eletty sairaana ja sumussa väärin lääkittynä. Joillain koko elämä. Eikä ketään kiinnosta, kun kukaan ei ikinä ota siitä vastuuta.
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kaikista merkittävintä avun saamisen kannalta on vanha kunnon pärstäkerroin, meneekö henkilökemiat yhteen ja onko kiinnostusta paneutua potilaan ongelmiin. Jos nämä ei täyty, niin ei tule nähdyksi ihmisenä eikä ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ymmärrän kyllä sen, että diagnoosi tarvitaan, jos tahdon saada kelan tukemaa terapiaa.
Koskaan en terapiaan saakka ole päässyt tai ehtinyt sinne asti.
Ehkei sillä diagnoosilla tosiaan ole väliä mutta se lääkitys, se vaatii sulattelemista.
Täytyy katsoa, tässä on itselläkin aika paljon pelkoja ja ennakkoluuloja tämän systeemin kanssa. Toivottavasti olen vain turhaan huolissani ja pystyn ottamaan kaiken avun vastaan.
AP
Jokin tuossa mättää: olet raatanut kuin orja, mutta sinulla ei ole latin latia yksityiseen terapiaan?
Et ole "ehtinyt tai päässyt" terapiaan? Ei ole mahdollista. Kyllä ehtii ja pääsee. Soita heti ja etsi terapeutti itsellesi. Haluatko vain pelleillä täällä?
Jaksankohan edes kommentoida kovin perusteellisesti.
En ainakaan pelleile täällä. :D
Puhuin aikaisemmin talousongelmista ja väkivaltaisesta suhteesta, koin myös taloudellista väkivaltaa.
Ulosottoon menneiden laskujen maksu kesti aika pitkään mutta maksettu on kovalla työllä.
Palkkakaan ei alalla mikään kummoinen ollut ja lähinnä elin työpaikka ruokalan ruuilla ja päihteiden käyttöön meni sitten viikonloppusin iso siivu palkasta, siis ekat vuodet kun työelämään pääsin sisään.
Viime vuonna sain säästettyä hyvin, joiden piti mennä sitten tosiaankin terapiaan mutta elämä nyt ei mene aina suunnitelmien mukaisesti. Enpä koronasta johtuvaa työttömyyttäkään olisi uskonut koskaan.
Kaikenlaista sattuu välillä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuvaus menee yksi yhteen bipon kanssa. Tosin lääkäri antaa diagnooseja ekäy terapeutti.
Psykuatrin kautta sinulla on mahdollisuus päästä kelan tukemaan terapiaan. Sinulla on taustalla niin paljon, että voisin kuvitella, että pääset.
Olet pärjännyt hienosti ja sitten ne käsittelemättömät asiat vaan pukkaa esiin. Niiden käsittelyyn tarvitsisit apua.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ollut.
Alkoholi väritti. Sitten jätin sen. Ajattelin, että olen juominkini juonut, kiitos riitti.
Hakeudu suoraan psykiatrille juttelemaan... tai sitten yleislääkärille.
Toki, jis on rahaa, niin voit mennä suoraan terapeutille.
Kannustaisin kognitiiviseen terapiaan tai skeema, koska olet noin tiedostava ja analyyttinen ja ymmärrät jo nyt, miten mennyt vaikuttaa.
Jos teillä on työterveydessä työpsykologi, niin aloita vaikka sieltä.
Minäkin pelkäsin että sairaaksi luokitellaan, mutta keskustelua ja opastusta tarvitsen. Se auttaa. Olen itse motivoitunut. Sitä oppia saan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ilmoitin lääkärille, etten tarvitse lääkkeitä. Sanoin, että niitä on nuorena kokeiltu, enkä kokenut niistä hyötyä, sen sijaan haittavaikutuksia oli. Nuorena minulle kokeiltiin useampaa ssri-lääkettä ja niiden myötä menetin impulssikontrollin ja tulin itsetuhoiseksi. Mitään vastaavaa ongelmaa ei ole ollut ennen lääkitystä tai sen jälkeen. Nyt aikuisena onkin sitten kiva, kun kädet näyttävät siltä kuin ne olisi joskus raadeltu...
No joka tapauksessa, lääkäri selitti, etteivät lääkkeet aikuisilla aiheuta haittavaikutuksia, mutta nuorena kun niitä on kokeiltu, aivoni eivät olleet vielä riittävän kehittyneet (söin lääkkeitä muistaakseni ikävuodet 13-16). Tästä huolimatta en enää lääkkeitä suostunut syömään, enkä kokenut niille tarvetta. Tämä oli lääkärille ihan ok, ei kirjoittanut reseptiä, eikä tämä vaikuttanut mitenkään terapiaan pääsyyn. Eli ehkä kannattaa kertoa sille lääkärille omat ajatuksensa. Ihmisiä nekin on. :)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt hukassa se tosiseikka, että diagnoosi määrittää hoidon. Vääränlainen lääkitys ja vääränlainen terapia voivat olla henkilökohtainen katastrofi ja pahentaa ongelmia sekä oireita. Hyvänä esimerkkinä manian laukaisevat masennuslääkkeet. Myöskään kaikki terapiat eivät sovi kaikille.
Ei ole ihan sama, minkä diagnoosin saa. Jatkuvasti saa lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat saaneet väärän diagnoosin ja sen johdosta ovat jääneet ilman apua, jota olisivat tarvinneet. Pahimmillaan vuosikymmeniä elämästä on eletty sairaana ja sumussa väärin lääkittynä. Joillain koko elämä. Eikä ketään kiinnosta, kun kukaan ei ikinä ota siitä vastuuta.Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kaikista merkittävintä avun saamisen kannalta on vanha kunnon pärstäkerroin, meneekö henkilökemiat yhteen ja onko kiinnostusta paneutua potilaan ongelmiin. Jos nämä ei täyty, niin ei tule nähdyksi ihmisenä eikä ketään kiinnosta.
Tässä juurikin se mitä laitoinkin diagnosoinnista. Diagnoosi on oirediagnoosi, ei syy diagnoosi ja silloin ollaan jo pahasti metsä jo hoidetaan oiretta eikä sitä varsinaista syytä😞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet sairas. Miksi sinua haittaa jos perunaa kutsutaan perunaksi?
Miten niin sairas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt hukassa se tosiseikka, että diagnoosi määrittää hoidon. Vääränlainen lääkitys ja vääränlainen terapia voivat olla henkilökohtainen katastrofi ja pahentaa ongelmia sekä oireita. Hyvänä esimerkkinä manian laukaisevat masennuslääkkeet. Myöskään kaikki terapiat eivät sovi kaikille.
Ei ole ihan sama, minkä diagnoosin saa. Jatkuvasti saa lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat saaneet väärän diagnoosin ja sen johdosta ovat jääneet ilman apua, jota olisivat tarvinneet. Pahimmillaan vuosikymmeniä elämästä on eletty sairaana ja sumussa väärin lääkittynä. Joillain koko elämä. Eikä ketään kiinnosta, kun kukaan ei ikinä ota siitä vastuuta.Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kaikista merkittävintä avun saamisen kannalta on vanha kunnon pärstäkerroin, meneekö henkilökemiat yhteen ja onko kiinnostusta paneutua potilaan ongelmiin. Jos nämä ei täyty, niin ei tule nähdyksi ihmisenä eikä ketään kiinnosta.
Tässä juurikin se mitä laitoinkin diagnosoinnista. Diagnoosi on oirediagnoosi, ei syy diagnoosi ja silloin ollaan jo pahasti metsä jo hoidetaan oiretta eikä sitä varsinaista syytä😞
Juuri näin minäkin ajattelen.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.
Paitsi, että diagnooseja ei kylläkään poisteta. Varsinkaan persoonallisuushäiriötä. Se tulee olemaan ikuisesti papereissasi.
Kyllä poistettiin, mikä on aivan loogista kun ei enää kriteereitä täytä. Persoonallisuushäiriöstä voi parantua poislukien muutama patologisempi tila. Psykoterapia tehoaa moniin kohtalaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ymmärrän kyllä sen, että diagnoosi tarvitaan, jos tahdon saada kelan tukemaa terapiaa.
Koskaan en terapiaan saakka ole päässyt tai ehtinyt sinne asti.
Ehkei sillä diagnoosilla tosiaan ole väliä mutta se lääkitys, se vaatii sulattelemista.
Täytyy katsoa, tässä on itselläkin aika paljon pelkoja ja ennakkoluuloja tämän systeemin kanssa. Toivottavasti olen vain turhaan huolissani ja pystyn ottamaan kaiken avun vastaan.
AP
Jokin tuossa mättää: olet raatanut kuin orja, mutta sinulla ei ole latin latia yksityiseen terapiaan?
Et ole "ehtinyt tai päässyt" terapiaan? Ei ole mahdollista. Kyllä ehtii ja pääsee. Soita heti ja etsi terapeutti itsellesi. Haluatko vain pelleillä täällä?
Mistä moinen vihaisuus?
Kyllä noin voi käydä. Monille käy niin, että kaikki muu menee itsen edelle siinä vauhdissa. Työttömäksi voi joutua. Rahat voi mennä vaikka huonoon aikaan ostettuun taloon tai liinaan velkaan tai hometalon ostoon tai ihan mihin vaan.
Ei minusta ap kuulosta mitenkään pelleilijältä, mutta sinä kuulostat silmien sulkijalta... kuvittelet, että ongelmat katoaa, kun niitä ei näe tai vähän uhittelee niille tai on vihainen. Tunnistatko itsessäsi noita piirteitä? Veikkaan, että et, koska suljet tunteesi ja ajatuksesi johonkin muottiin.
Ap... lääkärin kautta keskustelemaan. Kerro, että tarvitset keskusteluapua.
Al Anon voisi olla sinun paikkasi myös, koska tulet alkoholistiperheestä. Miksei Aa myös, jis niin koet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuvaus menee yksi yhteen bipon kanssa. Tosin lääkäri antaa diagnooseja ekäy terapeutti.
Psykuatrin kautta sinulla on mahdollisuus päästä kelan tukemaan terapiaan. Sinulla on taustalla niin paljon, että voisin kuvitella, että pääset.
Olet pärjännyt hienosti ja sitten ne käsittelemättömät asiat vaan pukkaa esiin. Niiden käsittelyyn tarvitsisit apua.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ollut.
Alkoholi väritti. Sitten jätin sen. Ajattelin, että olen juominkini juonut, kiitos riitti.
Hakeudu suoraan psykiatrille juttelemaan... tai sitten yleislääkärille.
Toki, jis on rahaa, niin voit mennä suoraan terapeutille.
Kannustaisin kognitiiviseen terapiaan tai skeema, koska olet noin tiedostava ja analyyttinen ja ymmärrät jo nyt, miten mennyt vaikuttaa.Jos teillä on työterveydessä työpsykologi, niin aloita vaikka sieltä.
Minäkin pelkäsin että sairaaksi luokitellaan, mutta keskustelua ja opastusta tarvitsen. Se auttaa. Olen itse motivoitunut. Sitä oppia saan.
Kiitos kokemuksen jakamisesta ja ymmärryksestä!
Otan selvää enemmän. Jostain syystä tuo psykoterapia on aina ollut ensisijainen ehdotus kohdallani.
Täytyy lukea enemmän muistakin vaihtoehdoista.
Hienoa, että sait apua!
AP
Terapiasta ei hyödy, jos vointisi ei ole ok. Minuakin suututtaa saada diagnoosi, jos vika on siinä että en saanut rakkautta lapsuudessani. Ihmiset eivät tule tätä ymmärtämään, ellei heillä ole omakohtaista kokemusta. Ei kannata heitä siis miettiä. Eli huolimatta toisten antamista nimistä, arvioista, diagnooseista, keskityt vain oman olosu parantamiseen.
Mulla oli samankaltainen tilanne. Lapsuuden traumat joiden seurauksena kärsin mieliala- persoonallisuus- ja päihdeongelmista. Sain diagnoosit bipolaarihäiriöstä, persoonallisuushäiriöstä ja päihderiippuvuudesta. Sain lääkehoidon josta oli apua ja lähetteen psykoterapiaan jossa käsittelin menneisyyden ja nykyisyyden vaikeuksia. Terapian aikana lopetin päihteidenkäytön, lääkitys purettiin ja mieliala- ja persoonallisuushäiriön oireet vähenivät. Pääsin normaalielämään kiinni ja joidenkin vuosien kuluttua kaikki diagnoosit poistettiin koska en enää täyttänyt kriteereitä. Nykyään olen psyykkisesti terve ja raitis, vaikka persoonallisuudessa on edelleen heikkoutta mutta se ei vaikeuta normaalia elämää. Koko prosessiin meni 12 vuotta mutta oli sen arvoista diagnooseineen kaikkineen, ne ovat vain nimiä tietyille oirekokonaisuuksille jotta osataan hoitaa oikealla tavalla.