Miksi niin monet mummot sekoaa, kun lapsenlapsi syntyy?

En seonnut - lapsia vaan syntyy. Olen apuna tarvittaessa ja minuun saa ottaa yhteyttä. En soittele.

Toiset nyt vaan oikeasti tykkäävät lapsenlapsistaan ja haluavat olla osana arkea. Eikö teillä ihmettelijöillä ja lapsensa omijoilla ole ollut läheisiä isovanhempia itsellänne?

Vierailija kirjoitti:

Toiset nyt vaan oikeasti tykkäävät lapsenlapsistaan ja haluavat olla osana arkea. Eikö teillä ihmettelijöillä ja lapsensa omijoilla ole ollut läheisiä isovanhempia itsellänne?

Itse olen mummoni ja pappani kasvattama ja olivat läheisiä. Lastenlapset ovat rakkaita ja pyydettäessä hoidankin heitä paljon. Kuitenkaan minulle ei kuulu lasteni perhe-elämä muuten kuin, jos apua pyydetään.

Kyllä minusta isovanhemmat ovat perhettä ja heillä on täysi oikeus olla haluamallaan tavalla osa lapsen elämää. On aivan mielettömän hienoa, että lapsella on monta luotettavaa aikuista elämässä.

Jos mummo tekee jonkin asian eri tavalla kuin äiti, se on vain hyvä. Lapsi oppii siinä samalla, että asioita voi tehdä eri tavoilla ja että eri ihmisillä on erilaisia käytäntöjä.

On huippua, että lapsi voi antaa läheisille paljon iloa. Ja on huippua, että läheisistä on lapselle iloa. Ei minun lapseni ole pelkästään minun. Hänellä saa ja kuuluu olla erilaisia ihmissuhteita myös ydinperheen ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä, vaikea kuvitella omalle kohdalle. Ehkä ovat niitä, jotka sekosivat äitinäkin.

Aikuisen äiti

Itse en usko, että sekoaisin, osa lapsistani jo  sen ikäisiä, että hyvin voisivat saada jo lapsia ja pesän viimeinen ei ole vielä lähtenyt pois. Todennäköisesti, kun jäämme mieheni kanssa kahden, huokaisemme kaihoisasti ja nautimme sen jälkeen viimeinkin siitä, että meillä on niin paljon aikaa itsellemme ja toisillemme. Olen 30 vuotta laittanut muut aina edelle ja tieto tulevasta lapsenlapsesta on tietysti ihan mukavaa,mutta en tahdo sitoutua ja ruveta ainakaan lastenhoitajaksi. Ihastelisin kyllä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oman lapsen lapsi "periaatteessa melkein vieras muksu"? Tämä nykyaika on joskus niin hämmentävää.

No minusta on hämmentävää kun anoppi kutsuu lastani mummun kullaksi ja rakkaaksi. Näkee lasta ehkä pari kertaa kuukaudessa, mutta silloinkaan lapsi ei yleensä ole edes ollut hänen sylissään tai tehnyt mitään hänen kanssaan.

Ei kuulemma juurikaan mistään muusta puhu nykyään kuin tästä lapsenlapsestaan. Mikä sekin on vähän ikävää. En mitenkään haluaisi, että meidän perheen asioita jokaiselle markettitutulle juorutaan.

No, onhan se hyvä, että on rakas. Ois silti ihan kiva jos mummun elämä ei pyörisi meidän lapsen ympärillä.

Sama täällä! Ja aina nähdessämme, vuoden ikäisen lapsemme pitäisi jatkuvasti olla anopin sylissä, koska äidin sylissä ehtii kuule kuulemma olemaan... Anoppi myöskin lääppii poikaamme koko ajan, sekä seuraa perässäni joka paikkaan, kun poika on sylissäni... Jotenkin ihan vähän ahdistaa tuo omistuksenhalu, joka paistaa läpi.

Ei jumankauta ! Mä en tajua näitä äitejä ! Luulisi, että ovat mielissään, että saavat kätensä vapaiksi ( niin minä ainakin olin ) lapsista ja puuhailla vähän omiaan ( kun sitten täällä palstalla valittavat, kun  isovanhempia ei kiinnosta ) ja luulisi, että olisi ihanaa ajatella, että se oma lapsi on rakas muillekin kuin itselleen. Oikeesti, pistää todella miettimään, että keillä viiraa pahasti päässä..

En tiedä miksi sekoavat. Äitini tai anoppi eivät seonneet, hoitavat lasta mielellään mutta eivät tuputtaudu. Ovat antaneet tilaa ja noudattaneet selkeitä pyyntöjä (esim ei pullaa alle vuotiaalle). Ottavat mielellään hoitoon kun on tarve. Kävivät katsomassa vauvaa jo synnärillä. On kuitenkin vähän välimatkaa niin joka viikko ei ehditä nähdä.

Olen mummo, enkä halua puuttua lasteni elämään muuten kuin olla apuna tarvittaessa. Muistissa on 80-luku ja anoppi huutelemassa postiluukusta, että mitä kuuluu ja saako vauvaa hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Minusta varmaan tulee sekoava mummo, jos lapsenlapsia saan. Jos siis sekoaminen on halua pitää sylissä kyläilyillä, mummon kullaksi kutsuminen ja tutuille vauvasta puhuminen.

Lapseni ovat minulle elämäni suurin ilo ja onni, vaikka ihan hyvässä asemassa työelämässä olenkin. Samoin ajattelisin pakahtuvani onnesta lastenlasten kanssa. Toivoisin, että saisin heitä (jos siis lapsenlapsia tulee) hoitaa ja olla se pullantuoksuinen mummo.

Lapsemme ovat teinejä. Joitain heidän lelujaan on säästetty ajatuksella, että jos lapsivieraita (erityisesti niitä lapsenlapsia) joskus tulee kylään.

Mun työkaverista tuli isoäiti viime syksynä. Hän ei ole töissä kertonut asiasta mitään, ei esittele valokuvia, ei facessa päivitä vauvajuttuja jne. Siksi oli outoa, kun kyseisen lapsen äiti kauhisteli sitä, miten tämä isoäiti joka paikassa toitottaa omaa erinomaisuuttaan mummoja, jakaa lapsen kuvia netissä ja touhottaa kaikille vain vauvasta.

Ehkä me todella näemme asiat eri tavoin. Kun anoppi pyytää lasta syliinsä, se on omimista tai sekoamista, mutta kun naapuri lepertelee vauvalle, se on ystävällismielistä kiinnostusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä, vaikea kuvitella omalle kohdalle. Ehkä ovat niitä, jotka sekosivat äitinäkin.

Aikuisen äiti

Itse en usko, että sekoaisin, osa lapsistani jo  sen ikäisiä, että hyvin voisivat saada jo lapsia ja pesän viimeinen ei ole vielä lähtenyt pois. Todennäköisesti, kun jäämme mieheni kanssa kahden, huokaisemme kaihoisasti ja nautimme sen jälkeen viimeinkin siitä, että meillä on niin paljon aikaa itsellemme ja toisillemme. Olen 30 vuotta laittanut muut aina edelle ja tieto tulevasta lapsenlapsesta on tietysti ihan mukavaa,mutta en tahdo sitoutua ja ruveta ainakaan lastenhoitajaksi. Ihastelisin kyllä!

Sitten saat moitteet sitoutumattomuudesta ja haukutaan pystyyn, että et välitä.

Näin minulle kävi. Minulla on myös nuorin kotona vielä, ja olisi kiva nauttia vähän rauhallisemmasta elämästäkin jo. Mutta se on paha, koska osoitan sillä välinpitämättömyyttä. Tämä kerrottiin minulle varsin isoilla kirjaimilla viime kesänä. Olisi pitänyt höpsähtää ja viettää vapaa-aika lapsenlapsen hoitamisessa. Se, että tämä lapsi asuu 500 km päässä poikki Suomen ei olisi saanut olla mikään este. Julkisilla matka kestää n. 8h. Eli perjantaisin olisi pitänyt ottaa vapaata töistä ja viettää perjantai ja sunnuntai bussissa, jotta olisin ollut tarpeeksi välittävä. Ei tahdo jaksaa.

Minun Terijoella syntynyt anoppi sanoi että heillä Karjalassa lapsenlapset  olivat KULTAlapsia.   Tyttövauva oli se lapsi jota hän ei koskaan saanut. Muutimme siiten heille  3 kuukaudeksi.  Minusta se oli vain kivaa, että halusi hoitaa vauvaa,  me isä ja minä olimmme vasta  19-vuotiaita.  Kiva kun sai hyvää ruokaa kun minä imetin, autoin sitten imuroinnissa ja kaupassa käynnissä. Molemmat mummit kilpaa rakastivat lasta. Kasvoi sitten suvun lemmikkinä  ja tuli lisää kultalapsia.              Aina järkytyn  täällä siitä  mummovihasta,  outoa.    Onhan se oma lastenlapsi  geneetisesti lähempänä kuin joku serkku.

Ei meillä käynyt noin ollenkaan, ehkä jotain pientä outoutta kuten lapsen omimista oli kun kyseessä tyttäreni.omat Poikani ja veljenpoikani ovat ilmaa hänelle.

Ei ole edes vapaaehtoisesti ottamassa lapsenlapsia hoitoon ja sit ihmettelee kun ei kovin kiinnosta jauhaa paskaa tai keskustella muistakaan asioista hänen kanssaan.

Ei se edes tiä veljen poikieni synttäripäivä

Vierailija kirjoitti:

Ei meidän vuoden ikäinen ainakaan ole ikinä halunnut olla kuin vain äidin sylissä, eikä ole sitten tarvinnut juuri muiden sylissä ollakaan. Miksi vauvan pitäisi olla kenenkään muun sylissä, ei vauvalla ole sellaista tarvetta.

Mä oon tosi onnellinen, että mun molemmilla lapsillani on ollut muitakin sylejä kuin minun. Aivan ensimmäiseksi tietenkin heillä on ollut isänsä syli, sen lisäksi muiden tuttujen ja turvallisten aikuisten, esim. isovanhempien, sylejä. En ajattele, että minä olen ainut ihminen, jonka lapseni elämässään tarvitsevat, enkä kuvittele, että minä voin antaa lapsilleni kaiken, minkä he tarvitsevat.

Ai niin ja toinen anoppi vaan kokoaika on sanonut et ei niitä lapsenlapsiabtaidakkaan enempää tulla. Veljen pikkuveli teki anopin mieliksi lapsen ja viimeksi kun kävi kylässä sanoi ettei olisi edes halunnut tehdä lasta.

Anoppi asuu 3 tunnin päässä ja ikää 70+ en ala kenenkään mieliksi lisääntyyn

Minä en vieläkään käsitä, miten jotkut voivat puhua "lapsensa omimisesta". Omaa lastaan ei vanhempi voi omia, lapsi ei ole esine.

On vanhemman tehtävä huolehtia lapsesta ja vaikka miten isovanhemmat rakastaisivat tuota lasta, he eivät ole vanhempia, vaan isovanhempia. Ja kyllä se niin vain on, että vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja huomaa pienistäkin merkeistä mikä on vialla.

Ja esimerkkinä, meillä mummo ei ymmärrä lapsen antamista merkeistä, ettei halua häneen koskettavan, vaan yrittää väkisin koskea ja ottaa syliin. Mummo onkin minulle valittanut monesti, miten "omin" lapsen, vaikka minä vain huolehdin hänestä ja hänen henkilökohtaisesta tilastaan ja rajoistaan, kun mummo ei sitä ymmärrä itse tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä, vaikea kuvitella omalle kohdalle. Ehkä ovat niitä, jotka sekosivat äitinäkin.

Aikuisen äiti

Itse en usko, että sekoaisin, osa lapsistani jo  sen ikäisiä, että hyvin voisivat saada jo lapsia ja pesän viimeinen ei ole vielä lähtenyt pois. Todennäköisesti, kun jäämme mieheni kanssa kahden, huokaisemme kaihoisasti ja nautimme sen jälkeen viimeinkin siitä, että meillä on niin paljon aikaa itsellemme ja toisillemme. Olen 30 vuotta laittanut muut aina edelle ja tieto tulevasta lapsenlapsesta on tietysti ihan mukavaa,mutta en tahdo sitoutua ja ruveta ainakaan lastenhoitajaksi. Ihastelisin kyllä!

Jep, samat ajatukset. On tämä ihanaa aikaa. Tuon meidän ainokaisen tyttären kanssa on puhuttu näistäkin asioista jo etukäteen, ettei sitten tule pettymyksiä, jos hän joskus saa lapsia ja odottaa mummun höpsähtävän. Omimista hänen tuskin tarvitsee pelätä, en ole ilman höpsähtämistä niin lapsirakas. Lapset pieninä annoksina ovat toki kivoja, mutta hoitovastuuhan on silloin jo muualla. Ihan ok on ollut kaikille noin ajatuksen tasolla. -ed.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oman lapsen lapsi "periaatteessa melkein vieras muksu"? Tämä nykyaika on joskus niin hämmentävää.

No minusta on hämmentävää kun anoppi kutsuu lastani mummun kullaksi ja rakkaaksi. Näkee lasta ehkä pari kertaa kuukaudessa, mutta silloinkaan lapsi ei yleensä ole edes ollut hänen sylissään tai tehnyt mitään hänen kanssaan.

Ei kuulemma juurikaan mistään muusta puhu nykyään kuin tästä lapsenlapsestaan. Mikä sekin on vähän ikävää. En mitenkään haluaisi, että meidän perheen asioita jokaiselle markettitutulle juorutaan.

No, onhan se hyvä, että on rakas. Ois silti ihan kiva jos mummun elämä ei pyörisi meidän lapsen ympärillä.

Sama täällä! Ja aina nähdessämme, vuoden ikäisen lapsemme pitäisi jatkuvasti olla anopin sylissä, koska äidin sylissä ehtii kuule kuulemma olemaan... Anoppi myöskin lääppii poikaamme koko ajan, sekä seuraa perässäni joka paikkaan, kun poika on sylissäni... Jotenkin ihan vähän ahdistaa tuo omistuksenhalu, joka paistaa läpi.

Ei jumankauta ! Mä en tajua näitä äitejä ! Luulisi, että ovat mielissään, että saavat kätensä vapaiksi ( niin minä ainakin olin ) lapsista ja puuhailla vähän omiaan ( kun sitten täällä palstalla valittavat, kun  isovanhempia ei kiinnosta ) ja luulisi, että olisi ihanaa ajatella, että se oma lapsi on rakas muillekin kuin itselleen. Oikeesti, pistää todella miettimään, että keillä viiraa pahasti päässä..

No semmoinen jatkuva kärttäminen nyt vaan on ärsyttävää. Lapsi ei halua muun kuin äitinsä syliin ja yökyläilystä eivät isovanhemmat selviäisi. Yökylään lapsi tulee sitten kun itse haluaa. Emme tarvitse lastenhoitoapua.

Vierailija kirjoitti:

Minä en vieläkään käsitä, miten jotkut voivat puhua "lapsensa omimisesta". Omaa lastaan ei vanhempi voi omia, lapsi ei ole esine.

On vanhemman tehtävä huolehtia lapsesta ja vaikka miten isovanhemmat rakastaisivat tuota lasta, he eivät ole vanhempia, vaan isovanhempia. Ja kyllä se niin vain on, että vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja huomaa pienistäkin merkeistä mikä on vialla.

Ja esimerkkinä, meillä mummo ei ymmärrä lapsen antamista merkeistä, ettei halua häneen koskettavan, vaan yrittää väkisin koskea ja ottaa syliin. Mummo onkin minulle valittanut monesti, miten "omin" lapsen, vaikka minä vain huolehdin hänestä ja hänen henkilökohtaisesta tilastaan ja rajoistaan, kun mummo ei sitä ymmärrä itse tehdä.

Jep. Ja vauvanhan kuuluu olla äitinsä kanssa. Isovanhempiin ehtii tutustua sitten myöhemmin.

Todella paljon ihmetyttää kaikki vauvaa syliin kinuavat. Ei vauva sellaista halua. Enkä nyt siis tarkoita vain isovanhempia.

Mummo ei voi tehdä mitään oikein. Jos tämä elää lapsenlapsensa syntymän jälkeen omaa elämää ja hoitaa pientä vain silloin kun itselle sopii, hän on itsekäs ja vanhemmat itkevät turvaverkon puuttumista. Monta ketjua on palstallakin nähty itsekkäistä nykymummoista.

Jos mummo on innoissaan lastenlapsesta ja haluaa tavata tätä tai jopa pitää sylissä hetken, kyseessä on rajaton mummo joka on rasite.

Onhan se ihana asia tulla mummuksi. Mulla on lapsenlapsi, joka käy jo yökylässäkin mummulla. Nautin tästä ajasta pienen kanssa. Jotkut sanoo, että ovat jo omansa kasvattaneet eivätkä hoida lastensa jälkikasvua, mutta se on heidän valinta.