Miksi jotkut miehet jää junnaamaan suhteissa seurustelutasolle?

Olen nainen ja aiemmissa parisuhteissa en ole ollut 100% tunteella mukana vaan lähinnä ajankuluna ja koko ajan on ollut itselläni tietoisuus siitä, että EN halua olla ko. miehen kanssa loppuelämääni. Nyt ensimmäistä kertaa elämässä olen kuitenkin tavannut miehen, jota rakastan ja kunnioitan vilpittömästi. Hänen kanssaan haluaisin sitoutua ja mennä naimisiin. On kohtalon ivaa, että mies itse sanoo, ettei enää halua naimisiin (on kerran eronnut avioliitosta) mutta muuten vakuuttaa rakkauttaan ja sitoutumistaan. Hänestä ideaali suhde olisi sellainen, että kummallakin omat asunnot ja tavataan kerran, pari viikossa. Rakastan häntä niin paljon, etten voi ottaa kuitenkaan tuollaista tarjousta vastaan. Itsearvostukseni ja -kunnioitukseni romahtaisi, jos jäisin tuollaiseen tapailusuhteeseen silloin kun toivon avioliittoa. Mies myös tietää, että haluaisin avioliittoon hänen kanssaan mutta on sanonut, ettei itse halua sitä. 

Vaikka kuinka rakastan miestä sydämeni pohjasta, on ero tulossa. On todella raastava tilanne, mutta en voi muutakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja aiemmissa parisuhteissa en ole ollut 100% tunteella mukana vaan lähinnä ajankuluna ja koko ajan on ollut itselläni tietoisuus siitä, että EN halua olla ko. miehen kanssa loppuelämääni. Nyt ensimmäistä kertaa elämässä olen kuitenkin tavannut miehen, jota rakastan ja kunnioitan vilpittömästi. Hänen kanssaan haluaisin sitoutua ja mennä naimisiin. On kohtalon ivaa, että mies itse sanoo, ettei enää halua naimisiin (on kerran eronnut avioliitosta) mutta muuten vakuuttaa rakkauttaan ja sitoutumistaan. Hänestä ideaali suhde olisi sellainen, että kummallakin omat asunnot ja tavataan kerran, pari viikossa. Rakastan häntä niin paljon, etten voi ottaa kuitenkaan tuollaista tarjousta vastaan. Itsearvostukseni ja -kunnioitukseni romahtaisi, jos jäisin tuollaiseen tapailusuhteeseen silloin kun toivon avioliittoa. Mies myös tietää, että haluaisin avioliittoon hänen kanssaan mutta on sanonut, ettei itse halua sitä. 

Vaikka kuinka rakastan miestä sydämeni pohjasta, on ero tulossa. On todella raastava tilanne, mutta en voi muutakaan. 

Tästä tullut alapeukku mutta en ymmärrä miksi.

Ihmisen on tehtävä elämässä se minkä kokee itselleen hyväksi, ei parisuhdekaan voi toimia jos toinen luopuu realistisista haaveistaan.

Ei rakkaus kestä mitä vaan , sen kertoo avioerotilastotkin

Jos haluaa naimisiin ja lapsia niin on edettävä sitä kohti, jos ei halua,on reilua kertoa se heti alussa. Kumpikin voi sitten etsiä sopivampaa kumppania.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkerat peräkamnarinpoitsut täällä keskustelee siitä miksi eivät halua sitoutua asiaan joka on heille utopiaa. Huvittava ketju

Naisillahan tuo tuntuu ottavan koville, kun eivät olekaan enää pelkän reikänsä ansiosta miesten maapallon keskipisteitä. Kai ymmärsit, että tämäkään aloitus ei ollut miehen tekemä? 

Joo ja te miehet ette ole naisten elämän keskipistettä mistään syystä. Miehiä ei tarvita mihinkään

Jos miehen ottaminen perustuu sihen että mies tarvitaan eikä pelkkä halu riitä, on parempikin että jäädään kaikki ilman parisuhdetta ja jälkikasvua.

Vaikka haluaisin lapsia, voisin miettiä niitä vain naisen kanssa joka olisi kanssani riippumatta siitä olisiko minulle mitään tarvetta tai käyttöä, ihanan luonteeni ja sauvani lisäksi.

t. se 40+ vela

Valitettavasti yhteiset haaveet ja tavoitteet ovat myös osa sinua eli vaikkapa lapset ja keskiluokkainen elämäntapa eivät ole mitään sinun persoonasta erillään olevia asioita. Suomalainen yhteiskunta on rakentunut niin, että keskiluokkaiseen elämään tarvitaan yleensä kahden ihmisen tulot. Tästä saattaa syntyä harha, että miestä vain tarvitaan johonkin. Yhtälailla mies tarvitsee sen naisen tähän. Tosin aika moni mies tuntuu tyytyvän hyvin yksinkertaiseen elämään siellä kerrostalokaksiossa oluen ja jalkapallon kanssa.

Eksäni vonkui rasittavuuteen asti, että eikö hän riitä? Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan, joka voisi paikata niin isoja aukkoja kuin halu saada lapsia tai elää haluamaansa elämäntapaa. Jos on hyvä tyyppi muuten, mutta elämän perusasioissa ei natsaa, niin on parempi olla vain ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja aiemmissa parisuhteissa en ole ollut 100% tunteella mukana vaan lähinnä ajankuluna ja koko ajan on ollut itselläni tietoisuus siitä, että EN halua olla ko. miehen kanssa loppuelämääni. Nyt ensimmäistä kertaa elämässä olen kuitenkin tavannut miehen, jota rakastan ja kunnioitan vilpittömästi. Hänen kanssaan haluaisin sitoutua ja mennä naimisiin. On kohtalon ivaa, että mies itse sanoo, ettei enää halua naimisiin (on kerran eronnut avioliitosta) mutta muuten vakuuttaa rakkauttaan ja sitoutumistaan. Hänestä ideaali suhde olisi sellainen, että kummallakin omat asunnot ja tavataan kerran, pari viikossa. Rakastan häntä niin paljon, etten voi ottaa kuitenkaan tuollaista tarjousta vastaan. Itsearvostukseni ja -kunnioitukseni romahtaisi, jos jäisin tuollaiseen tapailusuhteeseen silloin kun toivon avioliittoa. Mies myös tietää, että haluaisin avioliittoon hänen kanssaan mutta on sanonut, ettei itse halua sitä. 

Vaikka kuinka rakastan miestä sydämeni pohjasta, on ero tulossa. On todella raastava tilanne, mutta en voi muutakaan. 

Tästä tullut alapeukku mutta en ymmärrä miksi.

Ihmisen on tehtävä elämässä se minkä kokee itselleen hyväksi, ei parisuhdekaan voi toimia jos toinen luopuu realistisista haaveistaan.

Ei rakkaus kestä mitä vaan , sen kertoo avioerotilastotkin

Jos haluaa naimisiin ja lapsia niin on edettävä sitä kohti, jos ei halua,on reilua kertoa se heti alussa. Kumpikin voi sitten etsiä sopivampaa kumppania.

Eri

Mä alapeukutin sitä, että nainen on ensin vuosia pelleillyt ihmissuhteissaan ja kuvittelee yht'äkkiä löytäneensä elämänsä rakkauden. Onhan toi traagista, mutta jotenkin kirjoittaja sai mitä ansaitsi.

Yhteenmuuton jälkeen alkaa aina alamäki. Ei saa juoda kaljaa tällöin ja silloin. Ei saa olla joka iltapäivä salilla poissa kotoa. Pitää mopata lattiat ja imurointi ei riitä. Pitää pestä tiskiallas aina vähän vähän väliä jollain cifillä. Mutta siivoojaa ei saa pitää, se maksaa liikaa - kun pitäisi yhteisesti maksaa. Iltaisin saa pelata kavereiden kanssa, mutta mitään ei saa puhua (mukamas huutaa) sinne mikrofoniin, koska hän nukkuu. Ja pitääkö sen nuuskan koko ajan olla huulessa ja mikset ikinä tuu mun kanssa kattomaan telkkarista temppareita.... lista on ihan loputon. On paljon parempaa se, että nähdään ja ollaan rakastuneita. Pannaan ja mennään lopulta koteihimme. Sitten sama homma uudestaan taas vaikka ylihuomenna.

Vierailija kirjoitti:

Epäkypsyyttä.

Oma mies onneksi oli tässä asiassa kypsä, kosi pian ja alttarin kautta avioliiton satamaan, alle vuodessa seurustelun aloittamisesta =) Alusta asti oli selvää, että ollaan tosimielellä etsimässä, tsekataan sovittaisko loppuelämäksi yhteen, ja muunlaiseen pelleseurusteluun tai kotileikkiin en olisi suostunutkaan. 

Miksi alapeukut? Toisten periaatteet ja onni harmittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että joku voi olla sitä mieltä, että tämä riittää ja että näin on hyvä. Missään laissa kun ei säädetä, että on pakko mennä avioliittoon tai asioiden pitäisi jotenkin niin sanotusti edetä. Jatkuva kehittyminen ja eteneminen ei kiinnosta kaikkia.

Voisiko joku kertoa, kuinka naimisiin meno edistää elämää tai henkistä kasvua? "Ei junnata paikoillaan", ok mutta mikä muuttuu? Jos naimisiin meno on etenemistä, onko uudelleen naimisiin meno vielä edistyksellisempää? Kaikista valaistunein ja kehittynein on tyyppi, jolla on 5+ avioliittoa takana? Jos ei ole kypsä ellei ole aviossa, onko kypsä ennenkuin on ollut monta kertaa? Ei pidä jämähtää olemiseen. Jokuhan puhui tuolla uusista näkymistäkin jne.

Ja sitoutumisesta on turha puhua, olen naimattomana ollut pidemmissä suhteissa kuin monet naimisissa keskenään. Avioliitto ei vanhentuneena instituutiona kiinnosta. Joku kommentoi, että saisitte sitten häälahjoja, mieti! Joo ostan itse mitä tarvitsen, enkä niin hirveästi tarvitse mitään muutenkaan.

Voin kertoa. Sinkkumiehellä on annettu yhteiskunnallinen rooli, joka pitää sisällään usein työn ja puolison etsimistä. Kun nämä ovat kunnossa, ollaan vakaassa parisuhteessa. Tällöin tutustutaan toiseen, harjoitellaan sekä hiotaan yhdessä toimisen taitoja, jotta selvitään lapsihelvetistä. Hehe, ei se kyllä helvetti ole, mutta vaatii suoritustehoja. Tämä on se junnaamisvaihe, josta moni mies tuntuu tykkäävän. Lasten tekoa harjoitellaan ja maailmaa tutkitaan loputtomasti.

Seuraava vaihe olisi vakiinnuttaa liitto, joka muuttaa perpsektiiviä siinä mielessä, että muita naisia ei enää katsella sillä silmällä ja ovet suljetaan. Koska harva suhde kuitenkaan kestää liikkumatonta painetta, lapsi on luonnollinen tapa lisätä perheeseen eloa ja vuorovaikutusta ympäröivän maailman kanssa. Intressit muuttuvat miehen oman navan tuijottelusta lapsen olosuhteiden ja tulevaisuuden paranteluun ja petailuun.

Kovan lastenkasvatustyön jälkeen hyvät miehet jatkavat sukulinjansa tukemista etäisen konsultin tai isoisän roolissa. He kasvavat siis ulos siittäjäroolistaan ja alkavat kantaa enemmän vastuuta yhteiskunnasta sekä esimerkiksi ympäristöstä. Isoisät toimivat vähän samassa roolissa kuin isoäidit - backuppina vanhempien mahdollisille puutteille.

Luppoaikaa voi käyttää uransa ja asemansa parantamiseen yhteiskunnassa. Tämä on koko perheen ja auvun intressi, kun mies on sitoutunut perheeseen ja sukuun, jolloin tähän saa tukea myös vaimolta ja lapsilta

Oleellista tässä kasvussa on se, että luovutaan edellisen vaiheen huvituksista ja tehdään tilaa jollekin uudelle. Jostain syystä moni mies ei ole valmis luopumaan erityisesti metsästäjä-siittäjäroolistaan, eikä kognitio pääse koskaan kehittymään laajemmalle tasolle kuin oma napa.

Ehkäpä miehet eivät todella ole ihan niin vahvoja ja itsenäisiä, mitä uskotellaan? Työhön sekä pariutumiseen on vahva sosiaalinen paine, seuraaviin vaiheisiin ei niinkään. Voipi siis olla, että ainoastaan fiksummat sukulinjat asettavat miehille paineen jatkosta ja muiden linjojen annetaan rauhassa sammua miesten ikuiseen elosteluun.

Kyllä, tuo on perinteinen miehelle annettu rooli. Tuo on mitä miehen kuuluu tehdä, koska niin asiat vain ovat. Jos ei tuota tee, on halveksittava häntäheikki, peräkammarin poika tai vanhapoika.

Naisen perinteinen rooli on ollut pysytellä neitsyenä, kiertää naistenmiehet kaukaa ja löytää luotettava loppuelämän mies nuorena (alle 20v). Tämän kanssa naimisiin ja sitten perhettä perustamaan. Jos ei tuota tee, on l*tka tai vanhapiika.

Kiinnostaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä siksi, että nykyään miesten osallistumista vaaditaan perhe-elämään paljon enemmän kuin ennen. Miehiä sen sijaan ei kiinnosta se perhe-elämä yhtään enempää kuin aikaisemminkaan.

Tuokin vielä.

Itselle kävisi hyvin että kotityöt jaetaan 50-50. Mutta kun naisen vaatimustaso asunnon, sisustuksen, siisteyden ym suhteen on niin kova että verrattuna sinkkuaikaan työt lisääntyvät vaikka olisi kaksi tekemässä. Ja loppupeleissä vaikka tehtäisiin puolet ja puolet, koti on naisen valtakunta.

Ja kun se unelmakämppä on saatu ja rempattu kuntoon, max muutama vuosi niin kuulet lauseen "kulta eikö tämmöinen talo olisikin ihanampi...".

Juuri näin.

Tyypillisenä miehenä olen kiinnostuneempi harrastuksista kuin naiset, ja vastaavasti vähemmän kiinnostunut kodista.

Siksi se helppohoitoinen vuokraluukku on kiva. Ja kun naiselle iskee muutos- ja muuttovimma päälle (ajan kysymys koska naiset kaipaavat jatkuvaa muutosta ja liikettä), on muutossa uuteen luukkuun pienempi vaiva kuin omistusasuntohärdellissä.

Tuommoiset miehet tuntuvat ihan joltain alieneilta, kun itse olen törmännyt vain niihin, jotka alkavat kahden kuukauden seurustelun jälkeen puhua yhteen muutosta, sitten jo katsellaan omistusasuntoa, sen jälkeen haaveillaan omakotitalosta, pihasaunasta, grillituvasta, kolmen auton autotallista... Ja mulle kun riittäisi se tapaaminen muutaman kerran viikossa kaiken kivan merkeissä, ja mies sotkuineen näppäräati omassa kämpässään muun ajan.

Tämä!!! Miehet haluaa sitoumuksia, lupauksia ja hammasharjansa mun peilikaappiin tutustumisviikon sisällä, kun itse en suunnilleen ikinä tule kaipaamaan suhteelta sen enempää kuin paria näkemistä viikossa. Sitten ne etsii toisen, sellaisen, jonka kanssa voi perustaa sen yhteisen pesän ja perheen ja pysyä valmiin pöydän ääressä. Ja hyvä tietysti että etsivät, koska oltaisi oltu epäsopiva pari, mutta huvittaa vain että prioriteetit on niin selkeät.

Molemmissa sukupuolissa on molempia tapauksia. Ei ole sukupuolisidonnainen asia. Tästä on vieläpä ihan turha tapella täällä, koska totta kai naisia tapailevat miehet ja miehiä tapailevat naiset katsovat asiaa vain omasta vinkkelistään. Kuten edellä esitinkin niin itsellä naisena ei ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa tai aikomusta ottaa ketään miestä samaan kotiin asumaan saati synnytellä tälle mitään mukuloita, ihan voi pitää oman elämänsä niin kuin itsekin pidän ja sitten vain nähdään niiden itsellisten elämiemme ohella.

N40

"N40"

Tuo johtuu siitä ettei niillä miehillä tai sinulla ole enää aikaa seukkailla 5-10 vuotta ennen perheen perustemista.

Voihan se olla että jos nämä naiset odottelevat kun ovat lähemmäs 40, alkaa löytymään perheenperustajamiehiä.

Onhan moni mieskin odotellut että naiset rauhoittuvat ja lopettavat juoksunsa, joten miksipä ei nyt olisi naisten vuoro odotella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäkypsyyttä.

Oma mies onneksi oli tässä asiassa kypsä, kosi pian ja alttarin kautta avioliiton satamaan, alle vuodessa seurustelun aloittamisesta =) Alusta asti oli selvää, että ollaan tosimielellä etsimässä, tsekataan sovittaisko loppuelämäksi yhteen, ja muunlaiseen pelleseurusteluun tai kotileikkiin en olisi suostunutkaan. 

Miksi alapeukut? Toisten periaatteet ja onni harmittaa?

Alapeukut ”Epäkypsyyttä”-kommentille. Todella typerää kuvitella, että kaikilla olisi samat tavoitteet elämässä.

Muilta osin fiksua, että on ilmoitettu omat tavoitteet heti alussa ja on alettu suhteeseen vasta sitten kun tavoitteet ja arvomaailma kohtaavat 100%.

Monen kommenteissa havaittu toisen ihmisen arvomaailman halveksiminen ja yritykset muuttaa hänen tavoitteitaan taas ovat typeryyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että joku voi olla sitä mieltä, että tämä riittää ja että näin on hyvä. Missään laissa kun ei säädetä, että on pakko mennä avioliittoon tai asioiden pitäisi jotenkin niin sanotusti edetä. Jatkuva kehittyminen ja eteneminen ei kiinnosta kaikkia.

Voisiko joku kertoa, kuinka naimisiin meno edistää elämää tai henkistä kasvua? "Ei junnata paikoillaan", ok mutta mikä muuttuu? Jos naimisiin meno on etenemistä, onko uudelleen naimisiin meno vielä edistyksellisempää? Kaikista valaistunein ja kehittynein on tyyppi, jolla on 5+ avioliittoa takana? Jos ei ole kypsä ellei ole aviossa, onko kypsä ennenkuin on ollut monta kertaa? Ei pidä jämähtää olemiseen. Jokuhan puhui tuolla uusista näkymistäkin jne.

Ja sitoutumisesta on turha puhua, olen naimattomana ollut pidemmissä suhteissa kuin monet naimisissa keskenään. Avioliitto ei vanhentuneena instituutiona kiinnosta. Joku kommentoi, että saisitte sitten häälahjoja, mieti! Joo ostan itse mitä tarvitsen, enkä niin hirveästi tarvitse mitään muutenkaan.

Voin kertoa. Sinkkumiehellä on annettu yhteiskunnallinen rooli, joka pitää sisällään usein työn ja puolison etsimistä. Kun nämä ovat kunnossa, ollaan vakaassa parisuhteessa. Tällöin tutustutaan toiseen, harjoitellaan sekä hiotaan yhdessä toimisen taitoja, jotta selvitään lapsihelvetistä. Hehe, ei se kyllä helvetti ole, mutta vaatii suoritustehoja. Tämä on se junnaamisvaihe, josta moni mies tuntuu tykkäävän. Lasten tekoa harjoitellaan ja maailmaa tutkitaan loputtomasti.

Seuraava vaihe olisi vakiinnuttaa liitto, joka muuttaa perpsektiiviä siinä mielessä, että muita naisia ei enää katsella sillä silmällä ja ovet suljetaan. Koska harva suhde kuitenkaan kestää liikkumatonta painetta, lapsi on luonnollinen tapa lisätä perheeseen eloa ja vuorovaikutusta ympäröivän maailman kanssa. Intressit muuttuvat miehen oman navan tuijottelusta lapsen olosuhteiden ja tulevaisuuden paranteluun ja petailuun.

Kovan lastenkasvatustyön jälkeen hyvät miehet jatkavat sukulinjansa tukemista etäisen konsultin tai isoisän roolissa. He kasvavat siis ulos siittäjäroolistaan ja alkavat kantaa enemmän vastuuta yhteiskunnasta sekä esimerkiksi ympäristöstä. Isoisät toimivat vähän samassa roolissa kuin isoäidit - backuppina vanhempien mahdollisille puutteille.

Luppoaikaa voi käyttää uransa ja asemansa parantamiseen yhteiskunnassa. Tämä on koko perheen ja auvun intressi, kun mies on sitoutunut perheeseen ja sukuun, jolloin tähän saa tukea myös vaimolta ja lapsilta

Oleellista tässä kasvussa on se, että luovutaan edellisen vaiheen huvituksista ja tehdään tilaa jollekin uudelle. Jostain syystä moni mies ei ole valmis luopumaan erityisesti metsästäjä-siittäjäroolistaan, eikä kognitio pääse koskaan kehittymään laajemmalle tasolle kuin oma napa.

Ehkäpä miehet eivät todella ole ihan niin vahvoja ja itsenäisiä, mitä uskotellaan? Työhön sekä pariutumiseen on vahva sosiaalinen paine, seuraaviin vaiheisiin ei niinkään. Voipi siis olla, että ainoastaan fiksummat sukulinjat asettavat miehille paineen jatkosta ja muiden linjojen annetaan rauhassa sammua miesten ikuiseen elosteluun.

Kyllä, tuo on perinteinen miehelle annettu rooli. Tuo on mitä miehen kuuluu tehdä, koska niin asiat vain ovat. Jos ei tuota tee, on halveksittava häntäheikki, peräkammarin poika tai vanhapoika.

Naisen perinteinen rooli on ollut pysytellä neitsyenä, kiertää naistenmiehet kaukaa ja löytää luotettava loppuelämän mies nuorena (alle 20v). Tämän kanssa naimisiin ja sitten perhettä perustamaan. Jos ei tuota tee, on l*tka tai vanhapiika.

Kiinnostaako?

Hyvä kommentti.

Sen mitä tässä huomaa on että naiset haluaisivat elää kaksijakoista elämää. Ensin 2020-lukua, sitten 1950-lukua, tietysti siten että nainen päättää koska moodi vaihtuu.

Melkein kolmekymppiseksi asti pitäisi saada elää ja kokea, ajatuksella 30 on uusi 20. Ennen 18v oli aikuinen, nyt 22v on vasta teini. Sitten naps tekisi mieli vakiintua, okei miehet, nyt olisi aika ottaa se 50-luvun miehen rooli. Just. Nyt. Heti.

se nyt vaan menee niin että jos naiset siirtävät vakiintumista ja "aikuistumista" (50-luvun roolia) eteenpäin, miehet siirtävät myös, mutta vähän enemmän. Miksi? Koska miehet pysyvät hedelmällisinä pidempään, ja myös toisesta syystä:

Naistenmiehillä ei ole enää rajoitteena häntäheikin maine ja se että kaikki naiset ovat naimisissa. He jatkavat peliä pidempään, koska voivat.

Muut miehet taas kokevat jääneensä huvista paitsi, ja haluavat ottaa vahingon takaisin huolettomalla seurustelulla. Ei kiinnosta hypätä suoraan naisen etsimisestä perhetyöleirille.

Naisten mukaan nämä molemmat ovat huonoja miehiä. Ok, sitten täytyy löytää se kultainen keskitie. Mutta hankalaa tuntuu olevan. Ja miksipä ei olisi? Ne miehet on aika useassa tapauksessa viety silloin kun sinä vielä biletit ja matkustelit, ja nyt pukkaavat pullaa uuniin sen pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa joka mieluummin seurusteli kuin "eli elämää". Ei missään ole A+ miesreserviä joka odottelee vuoroaan sinun aikataulusi mukaisesti.

Se on sori. Naisethan haluavat miehiä jotka tietävät mitä haluavat. Se myös tarkoittaa sitä että miehillä on oma tahto, eivätkä he halua aina samaa kuin sinäkin, silloin kuin sinäkin.

Itse olen tavannut vain miehiä, jotka eivät kykene edes etenemään seurustelutasolle, vaan jäävät jumiin siihen epämääräiseen tapailuvaiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tavannut vain miehiä, jotka eivät kykene edes etenemään seurustelutasolle, vaan jäävät jumiin siihen epämääräiseen tapailuvaiheeseen.

Tuo ei enää johdu yleisesti miehistä. Kyllä miehissä seurusteluhalukkaita löytyy helpostikin, se on hankalampaa jos haluaa siirtyä seurustelusta pikapikaa perhetouhuihin.

Tuo kuulostaa vakikuviolta Tinder + suositut miehet. Ne miehet joille sitoutuminne kävisi, ovat sinulle näkymättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä tässä asiaa omalta kannaltani.

Minulla on itselleni riittävän hyvä omistusasuntoä, en kaipaa isompaa koska tilaa on riittävästi enkä halua kuluttaa enempää aikaa siivoamiseen ja isommasta tulee turhaan isommat kulut. Velkaa ei siitä ole.

Työpaikka on, työtä alle 40 tuntia viikossa koska en tarvitse enempää rahaa, mutta arvostan kovasti vapaa-aikaa.

Minulla on harrastuksia ja kavereita.

Lapsia en halua, enkä koe että minulla olisi yhteiskunnallista tai moraalista velvoitetta lisäätyä koska maailmassa riittää väkeä muutenkin.

En kykene perustelemaan miksi pitäisi tienata lisää jotta voisin kuluttaa, maailma on jo nyt hukkumassa saasteisiin.

Elämänkumppani kävisi hyvin. Kiinnostaisi seura, seksi, toisen tukeminen, ja yhdessä harrastaminen. Kotitöihin en tarvitse apua, mutta ne tehtäisiin puoliksi. Ei kiinnosta raataminen tasokkaamman asunnon eteen, viihtyvyys tulee muista asioista.  En ole neuroottinen siisteysintoilija, riittää ettei ole hirveä kaaos, ja että hygienia on kunnossa.

Voitaisiin asua erillään, tai ehkä muuttaa yhteen jos elämäntavat menisivät sopivasti yksiin.

Siispä kysyn teiltä: millä tavalla minun kuuluisi kehittyä ja edetä elämässä, ja miksi minun pitäisi tehdä niin?

Vastaukseksi en hyväksy "koska muutkin tekevät" tai "no niin vain kuuluu tehdä".

t. 40+ Peter Pan-mies

ps. toinen yritys, ensimmäinen juuttui sensuuriin. Yritän arpoa mikä sana oli tällä kertaa väärin...

Ei sinun tarvitse edetä ja kehittyä. Olet jo niin vanha. Mutta ota ikäisesi kumppani jos otat.

Ei minullakaan ole mitään hinkua muutoksiin, itselläni on jo talo, lapset aikuisia käytännössä.

Nuorempiahan tuo lähinnä koskettaa, tässä iässä voi rauhassa polkea paikoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä siksi, että nykyään miesten osallistumista vaaditaan perhe-elämään paljon enemmän kuin ennen. Miehiä sen sijaan ei kiinnosta se perhe-elämä yhtään enempää kuin aikaisemminkaan.

Tuokin vielä.

Itselle kävisi hyvin että kotityöt jaetaan 50-50. Mutta kun naisen vaatimustaso asunnon, sisustuksen, siisteyden ym suhteen on niin kova että verrattuna sinkkuaikaan työt lisääntyvät vaikka olisi kaksi tekemässä. Ja loppupeleissä vaikka tehtäisiin puolet ja puolet, koti on naisen valtakunta.

Ja kun se unelmakämppä on saatu ja rempattu kuntoon, max muutama vuosi niin kuulet lauseen "kulta eikö tämmöinen talo olisikin ihanampi...".

Juuri näin.

Tyypillisenä miehenä olen kiinnostuneempi harrastuksista kuin naiset, ja vastaavasti vähemmän kiinnostunut kodista.

Siksi se helppohoitoinen vuokraluukku on kiva. Ja kun naiselle iskee muutos- ja muuttovimma päälle (ajan kysymys koska naiset kaipaavat jatkuvaa muutosta ja liikettä), on muutossa uuteen luukkuun pienempi vaiva kuin omistusasuntohärdellissä.

Tuommoiset miehet tuntuvat ihan joltain alieneilta, kun itse olen törmännyt vain niihin, jotka alkavat kahden kuukauden seurustelun jälkeen puhua yhteen muutosta, sitten jo katsellaan omistusasuntoa, sen jälkeen haaveillaan omakotitalosta, pihasaunasta, grillituvasta, kolmen auton autotallista... Ja mulle kun riittäisi se tapaaminen muutaman kerran viikossa kaiken kivan merkeissä, ja mies sotkuineen näppäräati omassa kämpässään muun ajan.

Niin samat kokemukset! Monilla miehillä tuntuu olevan jokin vimmainen tarve varmistaa, että nainen (ja eritoten naisen palkka) on omassa hallussa. Äkkiä saman katon alle ja naisenkin varallisuutta sijoittamaan yhteiseen asuntoon, näitä on nähty useampiakin.

Mutta vain niin että sukupuolet ovat noin päin ja tuo huomattavasti yleisempää, koska naiset tienaavat keskimärin enemmän kuin mies ja haluavat keskimäärin vähemmän elätettäviä?

Miksi mennä huonompaan suuntaan suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Eli mies saa itse hyödyn eli säännöllistä pllua ja talouskonern, mutta nainen ei saa vaatia mieheltä mitään? Okei. Huono diili, eli pitäkää tunkkinne, miehet.

Saathan sinäkin säännöllistä seksiä.  Miksi ryhdyt talouskoneeksi? On sitä ennenkin pärjätty ilman talouskonetta, niin miksi ei sitten parisuhteessakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mies saa itse hyödyn eli säännöllistä pllua ja talouskonern, mutta nainen ei saa vaatia mieheltä mitään? Okei. Huono diili, eli pitäkää tunkkinne, miehet.

Saathan sinäkin säännöllistä seksiä.  Miksi ryhdyt talouskoneeksi? On sitä ennenkin pärjätty ilman talouskonetta, niin miksi ei sitten parisuhteessakin. 

Buahhaa. Ai senkö takia naisen pitäisi suhteeseen alkaa. Kolme työntöä ja tuijotus-seksin? Parempaa saat DIY-metodilla. Miehet eivät tunnetusti tee kotitöitä ja sotkevat enemmän, joten naisille koituu väistämättä enemmän tekemistä, kun muuttaa miehen kanssa yhteen. Huono diili on naiselle miehen kanssa asuminen

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tavannut vain miehiä, jotka eivät kykene edes etenemään seurustelutasolle, vaan jäävät jumiin siihen epämääräiseen tapailuvaiheeseen.

Nämä miehet odottaa sitä Disney Princess näistä. Tämmöisen kanssa ei kannata aloittaa tapailusuhdetta paitsi jos haluat kiksasta kerran tai pari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mies saa itse hyödyn eli säännöllistä pllua ja talouskonern, mutta nainen ei saa vaatia mieheltä mitään? Okei. Huono diili, eli pitäkää tunkkinne, miehet.

Saathan sinäkin säännöllistä seksiä.  Miksi ryhdyt talouskoneeksi? On sitä ennenkin pärjätty ilman talouskonetta, niin miksi ei sitten parisuhteessakin. 

Buahhaa. Ai senkö takia naisen pitäisi suhteeseen alkaa. Kolme työntöä ja tuijotus-seksin? Parempaa saat DIY-metodilla. Miehet eivät tunnetusti tee kotitöitä ja sotkevat enemmän, joten naisille koituu väistämättä enemmän tekemistä, kun muuttaa miehen kanssa yhteen. Huono diili on naiselle miehen kanssa asuminen

Kyllä se on toisinpäin huonompi diili, kun joutuu kuitenkin sitten maksumieheksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös niin, että joku voi olla sitä mieltä, että tämä riittää ja että näin on hyvä. Missään laissa kun ei säädetä, että on pakko mennä avioliittoon tai asioiden pitäisi jotenkin niin sanotusti edetä. Jatkuva kehittyminen ja eteneminen ei kiinnosta kaikkia.

Voisiko joku kertoa, kuinka naimisiin meno edistää elämää tai henkistä kasvua? "Ei junnata paikoillaan", ok mutta mikä muuttuu? Jos naimisiin meno on etenemistä, onko uudelleen naimisiin meno vielä edistyksellisempää? Kaikista valaistunein ja kehittynein on tyyppi, jolla on 5+ avioliittoa takana? Jos ei ole kypsä ellei ole aviossa, onko kypsä ennenkuin on ollut monta kertaa? Ei pidä jämähtää olemiseen. Jokuhan puhui tuolla uusista näkymistäkin jne.

Ja sitoutumisesta on turha puhua, olen naimattomana ollut pidemmissä suhteissa kuin monet naimisissa keskenään. Avioliitto ei vanhentuneena instituutiona kiinnosta. Joku kommentoi, että saisitte sitten häälahjoja, mieti! Joo ostan itse mitä tarvitsen, enkä niin hirveästi tarvitse mitään muutenkaan.

Voin kertoa. Sinkkumiehellä on annettu yhteiskunnallinen rooli, joka pitää sisällään usein työn ja puolison etsimistä. Kun nämä ovat kunnossa, ollaan vakaassa parisuhteessa. Tällöin tutustutaan toiseen, harjoitellaan sekä hiotaan yhdessä toimisen taitoja, jotta selvitään lapsihelvetistä. Hehe, ei se kyllä helvetti ole, mutta vaatii suoritustehoja. Tämä on se junnaamisvaihe, josta moni mies tuntuu tykkäävän. Lasten tekoa harjoitellaan ja maailmaa tutkitaan loputtomasti.

Seuraava vaihe olisi vakiinnuttaa liitto, joka muuttaa perpsektiiviä siinä mielessä, että muita naisia ei enää katsella sillä silmällä ja ovet suljetaan. Koska harva suhde kuitenkaan kestää liikkumatonta painetta, lapsi on luonnollinen tapa lisätä perheeseen eloa ja vuorovaikutusta ympäröivän maailman kanssa. Intressit muuttuvat miehen oman navan tuijottelusta lapsen olosuhteiden ja tulevaisuuden paranteluun ja petailuun.

Kovan lastenkasvatustyön jälkeen hyvät miehet jatkavat sukulinjansa tukemista etäisen konsultin tai isoisän roolissa. He kasvavat siis ulos siittäjäroolistaan ja alkavat kantaa enemmän vastuuta yhteiskunnasta sekä esimerkiksi ympäristöstä. Isoisät toimivat vähän samassa roolissa kuin isoäidit - backuppina vanhempien mahdollisille puutteille.

Luppoaikaa voi käyttää uransa ja asemansa parantamiseen yhteiskunnassa. Tämä on koko perheen ja auvun intressi, kun mies on sitoutunut perheeseen ja sukuun, jolloin tähän saa tukea myös vaimolta ja lapsilta

Oleellista tässä kasvussa on se, että luovutaan edellisen vaiheen huvituksista ja tehdään tilaa jollekin uudelle. Jostain syystä moni mies ei ole valmis luopumaan erityisesti metsästäjä-siittäjäroolistaan, eikä kognitio pääse koskaan kehittymään laajemmalle tasolle kuin oma napa.

Ehkäpä miehet eivät todella ole ihan niin vahvoja ja itsenäisiä, mitä uskotellaan? Työhön sekä pariutumiseen on vahva sosiaalinen paine, seuraaviin vaiheisiin ei niinkään. Voipi siis olla, että ainoastaan fiksummat sukulinjat asettavat miehille paineen jatkosta ja muiden linjojen annetaan rauhassa sammua miesten ikuiseen elosteluun.

Kyllä, tuo on perinteinen miehelle annettu rooli. Tuo on mitä miehen kuuluu tehdä, koska niin asiat vain ovat. Jos ei tuota tee, on halveksittava häntäheikki, peräkammarin poika tai vanhapoika.

Naisen perinteinen rooli on ollut pysytellä neitsyenä, kiertää naistenmiehet kaukaa ja löytää luotettava loppuelämän mies nuorena (alle 20v). Tämän kanssa naimisiin ja sitten perhettä perustamaan. Jos ei tuota tee, on l*tka tai vanhapiika.

Kiinnostaako?

Tätä vasten voi ymmärtää hyvin, miksi niin moni nainen tekee vapaallaan ihan mitä haluaa, ei paljon muiden mielipiteet tai lutkittelut kiinnostele. Kun se lutkahan voi olla jo että olet harrastanut vaan seksiä jonkun toisen kanssa kuin mielipiteen esittäjän 🙂

Olen itse oppinut kantapään kautta sen etten selvittele enää kenellekään seksijuttujani enkä ole niistä tilivelvollinen. Tarkoittaa siis käytännössä, että mahdollinen kumppani jota aihepiiri suunnattomasti kiinnostaa voi jatkaa matkaansa. Onnea vaan sen ikineitsyen jahtaamiseen.

Surullista miten vaikea asia monelle miehelle naisen erillisyys ja oma valinnanvapaus on edelleen. Ihan vauhkoksi mennyt joillain tämä seksikyttääminen ja kuvitelmat. Täälläkin ne näkyy kestoaiheena. Seksi ei liity enää luontevasti elämään vaan on irronnut tunteista ja persoonista. Sairasta?