Lue keskustelun säännöt.
Aspergerin oireet parisuhteessa
Ymmärrän että en aina ymmärrä
20.06.2020 |
Hei,
Olen kohta nelikymppinen nainen ja seurustellut kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa kohta kolme vuotta. Välitän kumppanistani paljon. Olen ajoittain tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta kuvittelin sen johtuvan siitä, että asumme eri paikkakunnilla ja näemme lähinnä viikonloppuisin. Viime aikoina olen yhdistellyt asioita ja olen havainnut, että kumppanillani on paljon aspergerin piirteitä. Hän on hyvin älykäs ja on oppinut selviytymään hyvinkin hänelle haastavista tilanteista. Haluaisin ottaa havaintoni puheeksi, mutta en tietenkään loukata toista mitenkään. Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Tai ehdotuksia miten asiassa voisi edetä?
Hän itse on välillä hyvin masentunut ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Olen nähnyt näiden kolmen vuoden aikana hänen kolme ystävää (puheissa on monia nimiä, mutta hän ei ole tekemisissä kenenkään kanssa) . Minä yritän ymmärtää ja kuunnella parhaani mukaan. Olemme molemmat hyvin perfektionisteja. Tiedän, että molemmat teemme parhaamme, Tästä huolimatta yhteyden tunne ja kummankin kokemus aidosta myötätunnosta on usein kadoksissa.
Kumppanillani on useita intohimoja, joissa olen ollut mukana niin paljon kuin mahdollista. Hän puhuu paljon itsestään. Ja käyttää puhuessaan jostain syystä kolmatta persoonaa. Usein asiat joihin hän keskittyy, vievät kaiken energian aamusta iltaan. Töitä tulee helposti yli 50h viikossa. Lukemaan hän oppi alle neljän vanhana. Urheilu on lähellä sydäntä, mutta vain yksi tietty laji, jonka ympärille koko elämä nivoutui nuorempana. Yliherkkyyttä ilmenee monissa aisteissa (esim makuaisti ja haju- ja tuntoasisti) . Erilaiset kasvojen pakkoliikkeet ja oudot ääntelyt ovat myös minulle jo hyvin tuttuja. Riidoissa emme pääse eteenpäin, kun molemmille jää olo ettei toinen ymmärrä.
Yhteinen kieli on työn ja tuskan takana. Luulisin, että näistä oireista puhuminen voisi helpottaa pidemmällä tähtäimellä, mutta minua pelottaa, että mokaan h-hetkellä, enkä saa enää uutta mahdollisuutta. Kumppani on räiskyvä ja poistuu tilanteesta helposti.
Kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan <3
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Haha 😆
Tämä asperger-ketju saa olla täällä rauhassaan, mutta toinen jossa aspergerit itse avasivat maailmankuvaansa ja näyttäytyivät myönteisessä valossa, katosi hyvin nopeasti.
En tiedä miksi. Se oli asiallinen keskittyi siihen miten aspergerit näkevät ja kokevat maailman.
Siitä sai jopa parempaa ymmärrystä kumpaakin suuntaan.Sen viestiketjun poistaminen antaa aika erikoisen kuvan ylläpitäjän agendasta. Ilmeisesti autismi kirjolla olevia on lupa vain dissata.
Minun mielestäni koko diagnoosi on kummallinen ja alentava. Ihmiset ovat erilaisia, eikä ole hedelmällinen ratkaisu konfliktiin alentaa toista vialliseksi. Korkean keskittymiskyvyn omaavilla asiakeskeisillä ihmisillä on ihan mielettömästi annettavaa esimerkiksi tutkimus- ja kehitystyön parissa.
Jos kumppani ei miellytä, etsii sitten kumppanin joka miellyttää. Mutta tämä onkin tätä assyn logiikkaa, normon mielestä pitäisi varmaan pyytää anteeksi olemassaoloaan ja alkaa muovailemaan itsestään ihmiskeskeistä normon alentuvassa ohjauksessa hyläten vahvuutensa.
Jos esim. Aspergerien tai muiden poikkeavien itsetuntoa ei systemaattisesti tuhottaisi ja alistettaisi sairaiksi ja viallisiksi, he eivät todennäköisesti juurikaan arvostaisi "normaaleja" ihmisiä ja heidän tapojaan. Mainitussa poistetussa langassa tämä kävi hyvin selvästi ilmi. Oliskohan lanka saanut jäädä, jos se olisi muotoiltu samalla tavalla alentavaksi ja "auttavaksi" piilohalveksunnaksi, mitä tämäkin lanka edustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni assin kumppanina uuvuttaa, että en koskaan saa mitään positiivist huomiointia sitä tarvitessani. Assin kumppanin mielestä riittävä huomiointi on esimerkiksi se, että hän hoitaa jonkun kotityön. Itse kaipaisin kauniita sanoja ja hyväksyvää katsetta, läsnäoloa kosketusta jne. Kumppanini suuttuu jos pyydän häntä olemaan mulle lempeä/kiva: ”MIKÄ ITE OOT, mä sentään imuroin äsken!”.
Näivetyn tässä suhteessa, koska minulla on tällaisia tarpeita. Olen itse nyt ajautunut sellaisten peruskysymysten äärelle ”mitä on parisuhde”, ”miksi parisuhteessa ollaan” jne.
Mulle voit lähettää miehen, joka ei häiritse töitä ja harrastuksiani ja hoitaa osuutensa kotitöistä. Sinulle suosittelisin esim. koiraa tai työtöntä miestä, heillä on paljon aikaa ja energiaa antaa huomiota ja hellyyttä. Kokevat sen usein merkitykselliseksikin, kun eivät saa hyväksyntää esim. Yhteiskunnallisen asemansa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni assin kumppanina uuvuttaa, että en koskaan saa mitään positiivist huomiointia sitä tarvitessani. Assin kumppanin mielestä riittävä huomiointi on esimerkiksi se, että hän hoitaa jonkun kotityön. Itse kaipaisin kauniita sanoja ja hyväksyvää katsetta, läsnäoloa kosketusta jne. Kumppanini suuttuu jos pyydän häntä olemaan mulle lempeä/kiva: ”MIKÄ ITE OOT, mä sentään imuroin äsken!”.
Näivetyn tässä suhteessa, koska minulla on tällaisia tarpeita. Olen itse nyt ajautunut sellaisten peruskysymysten äärelle ”mitä on parisuhde”, ”miksi parisuhteessa ollaan” jne.
Mulle voit lähettää miehen, joka ei häiritse töitä ja harrastuksiani ja hoitaa osuutensa kotitöistä. Sinulle suosittelisin esim. koiraa tai työtöntä miestä, heillä on paljon aikaa ja energiaa antaa huomiota ja hellyyttä. Kokevat sen usein merkitykselliseksikin, kun eivät saa hyväksyntää esim. Yhteiskunnallisen asemansa kautta.
Saatko sinä siis läheisyydentarpeesi ja egopuustauksesi tyydytettyä ”yhteiskunnallisella asemalla”? 😳 Jumaliste - aito narsisti!
Anteeksi, mutta pakko tiedustella, oletko Vaasasta?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut pitkään naimisissa AS- miehen kanssa. Kyllä on luotettava, kuten joku tässä ketjussa jo mainitsi AS-ihmisten olevan. Luotettava myös negatiivisissa asioissa. Tekee kaiken aina samalla tavalla, vaikka olisi pyydetty jotain muuta. Muuttuneisiin tilanteisiin tai olosuhteisiin ei pysty reagoimaan kuin suuttumalla ja asioiden hoitaminen niissä tilanteissa jää minulle.
Kyllä halaa ja haluaa läheisyyttä, mutta vain omilla ehdoillaan. Ei ei ymmärrä jos minä en jostain syystä sitä halausta sillä hetkellä haluakaan, vaan halaa lähes väkisin. Kaipaan todella kovasti oikeaa vastavuoroisuutta, toimivaa kommunikointia, sellaista huomiota, joka todella on osoitettu minulle.
Avio-ero on vireillä. En jaksa enää olla mieheni tarpeiden täyttäjä ja samalla omat tarpeeni ovat täysin huomioimatta.
Tähän ketjuun pakko lisätä pahoittelut typoista.;)
Kokenut aivan saman. Erosin pitkästä suhteesta AS-miehen kanssa. Uuvuttavinta oli täydellinen vastavuoroisuuden puute.
Seksiä mies ei halunnut, halata kyllä. Hän halusi halata noin 30 kertaa päivässä. Hän aivan samoin, kuin kuvasit, ei tajunnut ollenkaan, onko minulle hyvä hetki. Hän saattoi juosta halaamaan, kun kädessäni oli kuppi kiehuvaa teetä. Tai olin jo myöhässä menostani. Kun jouduin rajoittamaan kohteliaasti, hän suuttui. Hänen halaamisensa oli välillä sangen väkivaltaista. Häntä ei saanut koskettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni assin kumppanina uuvuttaa, että en koskaan saa mitään positiivist huomiointia sitä tarvitessani. Assin kumppanin mielestä riittävä huomiointi on esimerkiksi se, että hän hoitaa jonkun kotityön. Itse kaipaisin kauniita sanoja ja hyväksyvää katsetta, läsnäoloa kosketusta jne. Kumppanini suuttuu jos pyydän häntä olemaan mulle lempeä/kiva: ”MIKÄ ITE OOT, mä sentään imuroin äsken!”.
Näivetyn tässä suhteessa, koska minulla on tällaisia tarpeita. Olen itse nyt ajautunut sellaisten peruskysymysten äärelle ”mitä on parisuhde”, ”miksi parisuhteessa ollaan” jne.
Mulle voit lähettää miehen, joka ei häiritse töitä ja harrastuksiani ja hoitaa osuutensa kotitöistä. Sinulle suosittelisin esim. koiraa tai työtöntä miestä, heillä on paljon aikaa ja energiaa antaa huomiota ja hellyyttä. Kokevat sen usein merkitykselliseksikin, kun eivät saa hyväksyntää esim. Yhteiskunnallisen asemansa kautta.
Saatko sinä siis läheisyydentarpeesi ja egopuustauksesi tyydytettyä ”yhteiskunnallisella asemalla”? 😳 Jumaliste - aito narsisti!
Anteeksi, mutta pakko tiedustella, oletko Vaasasta?
Juu, kuten varmaan kaikki muutkin, jotka eivät sua halua kosketella ja hivellä. Ja kyllä, saan paljon enemmän tyydytystä tehdessäni merkityksellisiä asioita laajalle ihmismäärälle, kuin yksittäisen ihmisen paapomisesta. Se kuulostaa melko pikkusieluiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut pitkään naimisissa AS- miehen kanssa. Kyllä on luotettava, kuten joku tässä ketjussa jo mainitsi AS-ihmisten olevan. Luotettava myös negatiivisissa asioissa. Tekee kaiken aina samalla tavalla, vaikka olisi pyydetty jotain muuta. Muuttuneisiin tilanteisiin tai olosuhteisiin ei pysty reagoimaan kuin suuttumalla ja asioiden hoitaminen niissä tilanteissa jää minulle.
Kyllä halaa ja haluaa läheisyyttä, mutta vain omilla ehdoillaan. Ei ei ymmärrä jos minä en jostain syystä sitä halausta sillä hetkellä haluakaan, vaan halaa lähes väkisin. Kaipaan todella kovasti oikeaa vastavuoroisuutta, toimivaa kommunikointia, sellaista huomiota, joka todella on osoitettu minulle.
Avio-ero on vireillä. En jaksa enää olla mieheni tarpeiden täyttäjä ja samalla omat tarpeeni ovat täysin huomioimatta.
Tähän ketjuun pakko lisätä pahoittelut typoista.;)Kokenut aivan saman. Erosin pitkästä suhteesta AS-miehen kanssa. Uuvuttavinta oli täydellinen vastavuoroisuuden puute.
Seksiä mies ei halunnut, halata kyllä. Hän halusi halata noin 30 kertaa päivässä. Hän aivan samoin, kuin kuvasit, ei tajunnut ollenkaan, onko minulle hyvä hetki. Hän saattoi juosta halaamaan, kun kädessäni oli kuppi kiehuvaa teetä. Tai olin jo myöhässä menostani. Kun jouduin rajoittamaan kohteliaasti, hän suuttui. Hänen halaamisensa oli välillä sangen väkivaltaista. Häntä ei saanut koskettaa.
Olen myös kuullut tuosta, että varsinkin AS-miehiltä puuttuu monesti kokonaan tilannetaju siinä, miten ja milloin toista on sopivaa koskettaa. Ja tosiaan kun halauksen kohde yrittää vetäytyä tai ilmaista, että nyt ei ole hyvä hetki, niin mies suuttuu. Vaikka sanoisi, että halaa liian kovakouraisesti ja se sattuu, niin suuttuu siitäkin. Empatia on monella tältä osin kokonaan hukassa.
Juttelin kerran erään ulkomaalaisen aspergernaisen kanssa ja hän kertoi alkaneensa jälleen deittailla pitkän suhteen kariutumisen jälkeen. Nainen sanoi, että hän on päättänyt, että treffailee ainoastaan neurotyypillisiä miehiä koska as-miehistä ja muista neurokirjolaisista hänellä oli valtaosin huonoja kokemuksia. Mainitsi mm. juuri tuon kyvyttömyyden kunnioittaa toisen rajoja ja raivokohtaukset, kun miehelle yritti kertoa, miksi tämä hänen käytöksensä ei ollut sopivaa tai mukavaa.
En nyt oikein tajua että mitä ap kuvittelee saavansa aikaan sillä että hän nostaisi keskusteluun tämän päätelmänsä aspergerista. Luuleeko hän että sillä tavalla nämä piirteet poistuvat, tai että mies pyytää anteeksi omaa luonnettaan ja rupeaa harjoittelemaan sitä että olisi normaali. Joko hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on tai sitten et. Oma kokemus asperger-mihestä oli se että jos hän sai olla juuri omalla tavallaan, hän oli mukava ja hyvää seuraa, mutta jos tuli jotakin pientäkin poikkeusta rutiineihin, hän käytännössä sekosi. En kestänyt ja erosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat neurobiologialtaan (synnynnäinen temperamentti, hahmotuskyky jne.) sekä persoonallisuuksiltaan erilaisia ja niin sanotut Asperger-piirteetkin kuuluvat aivan normaaliin hajontaan niin kauan, kun niistä ei ole merkittävää haittaa elämästä selviämiseen tai sosiaaliseen kanssakäymiseen. Diagnooseille on tarvetta vain, jos ihmisellä on niin suuria ongelmia, että tarvitaan yhteiskunnan apua ja tukitoimia. Aloittajan tapauksessa mies kykenee työskentelemään jopa 50h viikossa, asuu itsenäisesti ja huolehtii itsestään. Ainoastaan puolison mielestä tarpeet parisuhteessa eivät kohtaa eikä kommunikaatio pelaa. Tällaisessa tilanteessa on syytä selvitä ilman diagnooseja ja yrittää ihan normaalilla keskustelulla löytää ratkaisuja. Jollei se toimi, niin suosittelisin parisuhdeterapiaa, jossa ulkopuolisen apu voi auttaa tilanteessa eteenpäin. Toki itseymmärryksen sekä ihmissuhteiden kannalta on hyvä tietää, että ihmisissä on hajontaa sekä neurobiologiassa että persoonallisuudessa. Olemme kaikki erilaisia ja jokainen on omanlaisensa.
Asperger-miehet ovat oikeasti pelottavia, naiset eivät. As-naisista harvemmin edes huomaa että heillä olisi mitään erityisyyttä. Sen takia minulla kesti kymmeniä vuosia ja useita polijaksoja diagnoosin saamiseen. Minun suurin ongelmani on se, etten voi katsoa ihmisiä silmiin ja puhun monotonisesti, muuta ei oikein ole.
En suosittele seurustelua as-miehen kanssa. Ystäväni on sellaisen kanssa naimisissa, väkivallan uhka on aina läsnä eikä voi sietää, jos esim. minä käyn ystäväni kanssa kaupungilla.
- AS-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vastuutonta levittää noin virheellistä kuvaa asperger-miehistä. Tunnen itse useita asperger-miehiä eivätkä ole ollenkaan väkivaltaisia tai pelottavia. Tilastojen mukaan Aspergerin oireyhtymä ei lisää riskiä väkivaltarikoksiin, ainoastaan riskiä joutua niiden uhriksi.
Vierailija kirjoitti:
On vastuutonta levittää noin virheellistä kuvaa asperger-miehistä. Tunnen itse useita asperger-miehiä eivätkä ole ollenkaan väkivaltaisia tai pelottavia. Tilastojen mukaan Aspergerin oireyhtymä ei lisää riskiä väkivaltarikoksiin, ainoastaan riskiä joutua niiden uhriksi.[/quote]
Tämäkin pätee enemmän as-naisiin. Monet As-miehet eivät halua esim. kuntoutusterapiaa josta voisi olla apua vihanhallinnan ongelmiin. Heiltä puuttuu myös kyky itsereflektointiin. Tässäkin naiset ovat erilaisia ja sen takia naiset jäävät diagnosoimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen asperger (nainen) ja päätin jo aika nuorena, kolmen parisuhdekokeilun jälkeen, että parisuhteet ei ole minun juttu. Pystyn kyllä niin päättäessäni näyttelemään neurotyypillistä, ja esim. työelämässä niin teenkin. Mutta jos asutaan saman katon alla, se menee liian raskaaksi olla näytelty rooli koko ajan päällä. Ja jos en näyttele, sitten tulee juuri sitä palautetta etten vastaa toisen tunnetarpeisiin, olen itsekäs jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hän ääntelee?😲
Toistelee itse keksimiään sanoja ja matkii mm. erilaisia eläinten ääniä.
Yhdistän äänet "erilaisiin tunnetiloihin". Hän ilmaisee mm. tyytyväisyyttä murisemalla matalasti, innostusta hörisemällä kuin hevonen tai ulvomalla kuin susi.
Konnn tää kuulostaa iha upilt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vastuutonta levittää noin virheellistä kuvaa asperger-miehistä. Tunnen itse useita asperger-miehiä eivätkä ole ollenkaan väkivaltaisia tai pelottavia. Tilastojen mukaan Aspergerin oireyhtymä ei lisää riskiä väkivaltarikoksiin, ainoastaan riskiä joutua niiden uhriksi.
Tämäkin pätee enemmän as-naisiin. Monet As-miehet eivät halua esim. kuntoutusterapiaa josta voisi olla apua vihanhallinnan ongelmiin. Heiltä puuttuu myös kyky itsereflektointiin. Tässäkin naiset ovat erilaisia ja sen takia naiset jäävät diagnosoimatta.
Ei, vaan se pätee asperger-diagnoosin saaneisiin yleisesti, vaikka onkin totta että diagnosoiduista suuri enemmistö on miehiä. Ero diagnoosien määrässä ei kuitenkaan johdu mitenkään väkivaltaisuudesta, vaan siitä että naisilla on vähemmän stereotyyppistä toistuvaa käytöstä ja paremmat edellytykset pintapuolisesti sopeutua sosiaalisiin tilanteisiin.
Puolisollani on asperger ja yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta. Monesti olen pohtinut, että onko tässä hommassa mitään järkeä, mutta moni käytännön seikka saanut jäämään parisuhteeseen. Vilpittömästi myös arvostan miestäni hyvin paljon ja tiedän hänen olevan valtavan hyväsydäminen ja muutenkin aivan ihana ihminen. Yksinäisyys on kuitenkin se mikä eniten raastaa. En saa puolisoltani sellaista vastakaikua mitä toivoisin. Hän tipahtaa kärryiltä samantien jos puhe kääntyy tunteisiin ja tunnekokemuksiin. En usko, että hän edes ymmärtää mitä tarkoittaa termi "yksinäisyys", jos siitä hänelle puhun - hän on itse niin riippumaton ja itsenäinen. Maailmasta voisi yhtäkkiä hävitä kaikki ihmiset ja silti puolisoni vain porskuttaisi eteenpäin niin kuin ennenkin. Uskon, että omalla tavallaan hän rakastaa minua. Hän on huomioonottava ja avulias, kohtelias jne. Tekee kaiken tavallaan "oikein", mutta samalla hyvin mekaanisesti. Mikään ei hetkauta. Esim. pettäminen ei olisi hänelle juttu eikä mikään. Tuskin edes mököttäisi asiasta, on sanonut tämän itsekin. Paljon enemmän hermostuisi jos tietyt rutiinit menisivät mönkään. Minulla on ollut paljon opettelemista tässä asiassa, siis siinä, että hän ajattelee niin eri tavalla kuin suurin osa meistä. Ottaa hyvin vakavasti asiat, joista suurin osa ihmisistä ei välitä ja toisaalta suhtautuu hyvinkin kepeästi juttuihin, jotka muille olisivat hyvin repiviä ja raskaita. Koitan suhtautua häneen kuin avaruusolentoon - sellaisena hän minulle usein näyttäytyykin. Kiehtova, älykäs, kirkas, rehellinen, suora, oikeudenmukainen, mutta samalla vieras, tunnistamaton, ja ajatuksen laukassaan jaksaa yllättää vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Puolisollani on asperger ja yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta. Monesti olen pohtinut, että onko tässä hommassa mitään järkeä, mutta moni käytännön seikka saanut jäämään parisuhteeseen. Vilpittömästi myös arvostan miestäni hyvin paljon ja tiedän hänen olevan valtavan hyväsydäminen ja muutenkin aivan ihana ihminen. Yksinäisyys on kuitenkin se mikä eniten raastaa. En saa puolisoltani sellaista vastakaikua mitä toivoisin. Hän tipahtaa kärryiltä samantien jos puhe kääntyy tunteisiin ja tunnekokemuksiin. En usko, että hän edes ymmärtää mitä tarkoittaa termi "yksinäisyys", jos siitä hänelle puhun - hän on itse niin riippumaton ja itsenäinen. Maailmasta voisi yhtäkkiä hävitä kaikki ihmiset ja silti puolisoni vain porskuttaisi eteenpäin niin kuin ennenkin. Uskon, että omalla tavallaan hän rakastaa minua. Hän on huomioonottava ja avulias, kohtelias jne. Tekee kaiken tavallaan "oikein", mutta samalla hyvin mekaanisesti. Mikään ei hetkauta. Esim. pettäminen ei olisi hänelle juttu eikä mikään. Tuskin edes mököttäisi asiasta, on sanonut tämän itsekin. Paljon enemmän hermostuisi jos tietyt rutiinit menisivät mönkään. Minulla on ollut paljon opettelemista tässä asiassa, siis siinä, että hän ajattelee niin eri tavalla kuin suurin osa meistä. Ottaa hyvin vakavasti asiat, joista suurin osa ihmisistä ei välitä ja toisaalta suhtautuu hyvinkin kepeästi juttuihin, jotka muille olisivat hyvin repiviä ja raskaita. Koitan suhtautua häneen kuin avaruusolentoon - sellaisena hän minulle usein näyttäytyykin. Kiehtova, älykäs, kirkas, rehellinen, suora, oikeudenmukainen, mutta samalla vieras, tunnistamaton, ja ajatuksen laukassaan jaksaa yllättää vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Voikohan asperger olla myös hyvin mustasukkainen, vaikkeivät kaikki olisikaan?
Mun miehellä on lieviä assipiirteitä mutta ei todellakaan ole väkivaltainen. On erittäin fiksu oman alansa asiantuntija, työorientoitunut, todella luotettava ja tasapainoinen. Ei osaa valehdella. Tykkää siisteydestä. On huono vapaissa sosiaalisissa tilanteissa, ei osaa puhua niitä näitä tai kysellä ihmisiltä asioita. Minulle saattaa jutella välillä monologimaisesti työstään. Osaa olla hellä, on hyvä isä. Kavereita ei oikeastaan ole eikä osaa tutustua muihin. Tapasimme netin kautta. Minulle introverttinä sopii oikein hyvin että olemme lähinnä perheemme kesken.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on lieviä assipiirteitä mutta ei todellakaan ole väkivaltainen. On erittäin fiksu oman alansa asiantuntija, työorientoitunut, todella luotettava ja tasapainoinen. Ei osaa valehdella. Tykkää siisteydestä. On huono vapaissa sosiaalisissa tilanteissa, ei osaa puhua niitä näitä tai kysellä ihmisiltä asioita. Minulle saattaa jutella välillä monologimaisesti työstään. Osaa olla hellä, on hyvä isä. Kavereita ei oikeastaan ole eikä osaa tutustua muihin. Tapasimme netin kautta. Minulle introverttinä sopii oikein hyvin että olemme lähinnä perheemme kesken.
Juuri niin kuin minunkin mies. Arki toimii valtavan hyvin ja puolison rehellisyys/suoruus tekee turvallisen olon. Hyvä isä hänkin on ja ylipäätään possottaa arjessa kuin mikäkin monitoimikone. Siivoaa, järjestelee, puunaa, korjaa jne. Menestyy työelämässä jne. ... Oikeastaan vain tämä sosiaalinen puoli on se mikä rassaa. Ystäviä miehelläni ei juurikaan ole, eikä sellaisia edes halua. Tunteista ei osaa puhua jne. Ja välillä harmittaa ihan hänen itsensä puolesta, ettei osaa rentoutua tai heittäytyä vapaalle nauttimaan elämästä. Aina vaan pitää paahtaa.
t. Se jolla on ollut 10 v suhde asperger-miehen kanssa.
😂