Lue keskustelun säännöt.
Aspergerin oireet parisuhteessa
Ymmärrän että en aina ymmärrä
20.06.2020 |
Hei,
Olen kohta nelikymppinen nainen ja seurustellut kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa kohta kolme vuotta. Välitän kumppanistani paljon. Olen ajoittain tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta kuvittelin sen johtuvan siitä, että asumme eri paikkakunnilla ja näemme lähinnä viikonloppuisin. Viime aikoina olen yhdistellyt asioita ja olen havainnut, että kumppanillani on paljon aspergerin piirteitä. Hän on hyvin älykäs ja on oppinut selviytymään hyvinkin hänelle haastavista tilanteista. Haluaisin ottaa havaintoni puheeksi, mutta en tietenkään loukata toista mitenkään. Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Tai ehdotuksia miten asiassa voisi edetä?
Hän itse on välillä hyvin masentunut ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Olen nähnyt näiden kolmen vuoden aikana hänen kolme ystävää (puheissa on monia nimiä, mutta hän ei ole tekemisissä kenenkään kanssa) . Minä yritän ymmärtää ja kuunnella parhaani mukaan. Olemme molemmat hyvin perfektionisteja. Tiedän, että molemmat teemme parhaamme, Tästä huolimatta yhteyden tunne ja kummankin kokemus aidosta myötätunnosta on usein kadoksissa.
Kumppanillani on useita intohimoja, joissa olen ollut mukana niin paljon kuin mahdollista. Hän puhuu paljon itsestään. Ja käyttää puhuessaan jostain syystä kolmatta persoonaa. Usein asiat joihin hän keskittyy, vievät kaiken energian aamusta iltaan. Töitä tulee helposti yli 50h viikossa. Lukemaan hän oppi alle neljän vanhana. Urheilu on lähellä sydäntä, mutta vain yksi tietty laji, jonka ympärille koko elämä nivoutui nuorempana. Yliherkkyyttä ilmenee monissa aisteissa (esim makuaisti ja haju- ja tuntoasisti) . Erilaiset kasvojen pakkoliikkeet ja oudot ääntelyt ovat myös minulle jo hyvin tuttuja. Riidoissa emme pääse eteenpäin, kun molemmille jää olo ettei toinen ymmärrä.
Yhteinen kieli on työn ja tuskan takana. Luulisin, että näistä oireista puhuminen voisi helpottaa pidemmällä tähtäimellä, mutta minua pelottaa, että mokaan h-hetkellä, enkä saa enää uutta mahdollisuutta. Kumppani on räiskyvä ja poistuu tilanteesta helposti.
Kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan <3
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ja villinä taideopiskelija otimme alastonkuvia yhtenä alkoholinhuuruisena yönä, minun ideastani. Mutta ei levitellen, loikoilin divaanilla suu naurussa ilman rihman kiertämää. Vähän niinkuin Titanicin Rose. Olin nuori, hoikka ja villi.
Eräs opiskelijakaverini sanoi pitävänsä negatiivit, jos minusta tulee myöhemmin kuuluisa. Siihen nauroin vain, että siitä vain. Eivät nuo ole sellaisia kuvia. Makoilin sohvalla kyllä niin, että tissit nänneineen näkyivät ja pimppikarvat, mutta jalat yhdessä. Toinen polvi hiukan toisen päällä.
Jos kuvat joskus tulevat julkisuuteen, nauran vain. Sitäpaitsi samantien pitää julkaista kuvat niistä kymmenestä muusta opiskelijakaverista, jotka seisovat alasti divaanin vieressä 😂
Että hei, näin estyneitä ovat aspergerit. Ei pidä yleistää. Meistäkin löytyy toisin huumorin omaavia, villejä ja viriileitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ja villinä taideopiskelija otimme alastonkuvia yhtenä alkoholinhuuruisena yönä, minun ideastani. Mutta ei levitellen, loikoilin divaanilla suu naurussa ilman rihman kiertämää. Vähän niinkuin Titanicin Rose. Olin nuori, hoikka ja villi.
Eräs opiskelijakaverini sanoi pitävänsä negatiivit, jos minusta tulee myöhemmin kuuluisa. Siihen nauroin vain, että siitä vain. Eivät nuo ole sellaisia kuvia. Makoilin sohvalla kyllä niin, että tissit nänneineen näkyivät ja pimppikarvat, mutta jalat yhdessä. Toinen polvi hiukan toisen päällä.
Jos kuvat joskus tulevat julkisuuteen, nauran vain. Sitäpaitsi samantien pitää julkaista kuvat niistä kymmenestä muusta opiskelijakaverista, jotka seisovat alasti divaanin vieressä 😂
Kaiken somerevittelyn aikakaudella tuo vaikuttaa melkein kliiniseltä 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vakka kantensa valitsee. Kymmenellä vuodella on eroa.
On ja myös tavoitteissa elämässä. Haluan päämäärätietoisen miehen.
Jokaisen päämäärä on lopulta hauta - halusi sitä tai ei. Muu on narsismia ja egon peliä. Turhuuden turhuutta.
Ei ole. Teot vievät meitä eteenpäin. Kaikki toki kuollaan aikanamme, mutta se, mitä saa elämässään aikaiseksi, määrittää meitä.
Määrittää ihmisinä? Onko ihmisyyden arvo siis kiinni aikaansaannoksista? Tämä logiikka riistää todella monelta ryhmältä arvon kokonaan. Heil.
Eihän hän arvottamisesta puhunut vaan määritteistä. Määrittelit itsekin erilaisia ryhmiä ja ne ryhmäthän silloin määrittyvät tietyillä perusteilla. Kaikki kategoriat ovat määriteltyjä.
Miksi pitää aina olkiukkoilla? Ihan vaan että pääsee uhriutumaan aiheen vierestä?
Eri
Ilmeisesti lähes kaikki keskustelijat ovat asseja tässä? Luin ketjun läpi toivoen, että jossain vaiheessa logiikka aukenee minulle. Mutta ei, ketju on kummallinen, niin kuin joku hajonnut peili.
Olen ollut pitkään naimisissa AS- miehen kanssa. Kyllä on luotettava, kuten joku tässä ketjussa jo mainitsi AS-ihmisten olevan. Luotettava myös negatiivisissa asioissa. Tekee kaiken aina samalla tavalla, vaikka olisi pyydetty jotain muuta. Muuttuneisiin tilanteisiin tai olosuhteisiin ei pysty reagoimaan kuin suuttumalla ja asioiden hoitaminen niissä tilanteissa jää minulle.
Kyllä halaa ja haluaa läheisyyttä, mutta vain omilla ehdoillaan. Ei ei ymmärrä jos minä en jostain syystä sitä halausta sillä hetkellä haluakaan, vaan halaa lähes väkisin. Kaipaan todella kovasti oikeaa vastavuoroisuutta, toimivaa kommunikointia, sellaista huomiota, joka todella on osoitettu minulle.
Avio-ero on vireillä. En jaksa enää olla mieheni tarpeiden täyttäjä ja samalla omat tarpeeni ovat täysin huomioimatta.
Tähän ketjuun pakko lisätä pahoittelut typoista.;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, joku kommentti on asiallinen, mutta suurin osa ihmeellistä hajanaisuutta.
En muuten millään vain itse osaisi seurustella miehen kanssa joka ääntelee kuin eläin ja keksii omatekoisia sanoja jossain tilanteessa.
Voisin kuvitella, että kun mies alkaisi höröttää kuin hevonen tai ulvoa kuin susi niin menisin joko aivan mykäksi, en keksisi mitä sanoa tai miten suhtautua tai alkaisin nauraa ihan hillittömästi.
Seksuaalisessa mielessä tai ylipäänsä parisuhteessa miestä en osaisi millään ajatella, kaverina ehkä.
Aloittajalle sanoisin, että mies tuskin muuksi muuttuu, oli sitten diagnoosi mikä olikin. Mieti jaksatko ja onko eväitä suhteelle. Erilaisuutta pitää ymmärtää, mutta ei liikaa tai omia rajoja venyttää. Suhteesta pitää myös itselle saada jotain. Tai ei jotain vaan tarpeeksi, että on onnellinen ja suhde tasapuolinen.
AS-piirteet voivat vahvoina olla melkoinen rasite parisuhteelle, vaikka virallista diagnoosia ei olisi. Ymmärrän asperger-henkilöitä kyllä siinä, että kaipaan itsekin paljon omaa tilaa ja uppoudun helposti työjuttujen tai harrastusteni pariin. Koska parisuhteessa ollessani kaipaan kuitenkin emotionaalista tukea ja huomiota kumppaniltani, niin olen siksi halunnut keskittyä vahvistamaan näitä puolia myös itsessäni. Parisuhde on kuitenkin aina kaksisuuntainen tie.
Mutta tolkuton itsekeskeisyys, kyvyttömyys osoittaa empatiaa ja vihanhallintaongelmat ovat jo sen luokan ongelmia, että itse lähtisin lätkimään tuollaisesta parisuhteesta, oli kumppani assi tai ei. Jälkimmäinen varsinkin on mahdollinen vaaratekijä eikä ikinä voi olla varma siitä, etteikö itse olisi se seuraava, johon puoliso vihansa purkaa. Myös negatiivinen minäkäsitys ja usein siihen liittyvä itsesääli ovat sellaisia piirteitä ihmisessä, että niiden ollessa vahvoilla tasapainoisen parisuhteen muodostaminen on aika haastavaa, jollei suorastaan mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko threadi ja aloituskin on vähän kummallinen. Itse seurustelen nyt yhdeksättä vuotta mieheni kanssa, kenellä on asperger. Mies on fiksu ja sosiaalisesti lahjakas, mutta ei kykene työelämään ja kärsii uusiutuvasta masennuksesta. Miehelläni ei ole asperger ystäviä, sillä kokee heidät uuvuttaviksi ja eibole heidän kanssaan samalla aaltopituudella. Muita ystäviä löytyy kyllä. Miehelläni asperger näkyy juurikin monologeissa kun niille on aika ja paikka, sekä tärkeissä rutiineissa. Mikäli rutiinit katkeaa tulee "jumiutuminen" ja esimerkiksi mies on jäänyt kauppaan jumiin kahdeksi tunniksi kun juusto mitä piti ostaa oli loppu, eikä kykene päättämään mitä juustoa pitöisi ostaa tilalle. Kuten sanoin, hän loistaa sosiaalisissa tilanteissa, mutta uupuu niistä silti, sillä hänen kaikki energia menee siihen, että hän lukee muiden ilmeitä ja eleitä pärjätäkseen. Kun on nähnut kavereitaan hän on yleensä kärttyinen väsymyksen takia pöivän pari. Oma perhe ja minä en nykyään uuvuta miestä, sillä olemme osa arkea. On jäämässä nyt toivon mukaan työkyvyttömyys eläkkeelle, mikäli Kela vaan päästää, työkokeilut uusivat aina masennuksen. Suhteessa on jouduttu tekemään paljon työtä onnistumisen eteen, sillä minulla on ollut paljon opittavaa miten asperger näkyy hänellä, ja sitten taas miten hän pärjää minun kanssa.
Uskon, että diagnoosi voi olla monelle tärkeä ja omaa ymmärrystä helpottava asia. Mieheni diagnosoitiin vasta aikuisena, mutta hän on kokenut sen hyödylliseksi. Myös masennusta kannattaa selvittää, useimmilla aspergereilla esiintyy masennusta sillä he eivät sovi luonnostaan yhteisöön. En tiedä miten asia kannattaisi tuoda esille. Kannattaa kanssa muistaa että monilla voi olla autismin kirjon piirteitä ja se on myös normaalia, diagnoosi vaatii enemmän. Kannattaa varmaan miehen kanssa ottaa puheeksi asia, ja kysyä mitä hän on mieltä, ei nyt välttämättä itse aspergerista kun siitä on jo suuttunut. Mutta ehkä ystävällinen keskustelu niistä suhteen ongelmista, ennemmin kuin miehen vioista voisi kantaa hedelmää. Tietysti jos keskustelua ei pysty käymään, voi ehkä alkaa miettiä, saako suhteesta mitä tarvitsee. Kaikkien kanssa ei vain voi tulla toimeen tai oppia miten toimia, jos toinen ei mahdollista läsnäoloa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, joku kommentti on asiallinen, mutta suurin osa ihmeellistä hajanaisuutta.
En muuten millään vain itse osaisi seurustella miehen kanssa joka ääntelee kuin eläin ja keksii omatekoisia sanoja jossain tilanteessa.
Voisin kuvitella, että kun mies alkaisi höröttää kuin hevonen tai ulvoa kuin susi niin menisin joko aivan mykäksi, en keksisi mitä sanoa tai miten suhtautua tai alkaisin nauraa ihan hillittömästi.
Seksuaalisessa mielessä tai ylipäänsä parisuhteessa miestä en osaisi millään ajatella, kaverina ehkä.Aloittajalle sanoisin, että mies tuskin muuksi muuttuu, oli sitten diagnoosi mikä olikin. Mieti jaksatko ja onko eväitä suhteelle. Erilaisuutta pitää ymmärtää, mutta ei liikaa tai omia rajoja venyttää. Suhteesta pitää myös itselle saada jotain. Tai ei jotain vaan tarpeeksi, että on onnellinen ja suhde tasapuolinen.
Olen itse Asperger-nainen, ja kyllähän nyt näin on, että miehen eläinääntelyiden kohdalla olen jo helvetin kaukana. Jos se on jonkun mielestä söpö, niin kiva. Minuun se ei uppoaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko threadi ja aloituskin on vähän kummallinen. Itse seurustelen nyt yhdeksättä vuotta mieheni kanssa, kenellä on asperger. Mies on fiksu ja sosiaalisesti lahjakas, mutta ei kykene työelämään ja kärsii uusiutuvasta masennuksesta. Miehelläni ei ole asperger ystäviä, sillä kokee heidät uuvuttaviksi ja eibole heidän kanssaan samalla aaltopituudella. Muita ystäviä löytyy kyllä. Miehelläni asperger näkyy juurikin monologeissa kun niille on aika ja paikka, sekä tärkeissä rutiineissa. Mikäli rutiinit katkeaa tulee "jumiutuminen" ja esimerkiksi mies on jäänyt kauppaan jumiin kahdeksi tunniksi kun juusto mitä piti ostaa oli loppu, eikä kykene päättämään mitä juustoa pitöisi ostaa tilalle. Kuten sanoin, hän loistaa sosiaalisissa tilanteissa, mutta uupuu niistä silti, sillä hänen kaikki energia menee siihen, että hän lukee muiden ilmeitä ja eleitä pärjätäkseen. Kun on nähnut kavereitaan hän on yleensä kärttyinen väsymyksen takia pöivän pari. Oma perhe ja minä en nykyään uuvuta miestä, sillä olemme osa arkea. On jäämässä nyt toivon mukaan työkyvyttömyys eläkkeelle, mikäli Kela vaan päästää, työkokeilut uusivat aina masennuksen. Suhteessa on jouduttu tekemään paljon työtä onnistumisen eteen, sillä minulla on ollut paljon opittavaa miten asperger näkyy hänellä, ja sitten taas miten hän pärjää minun kanssa.
Uskon, että diagnoosi voi olla monelle tärkeä ja omaa ymmärrystä helpottava asia. Mieheni diagnosoitiin vasta aikuisena, mutta hän on kokenut sen hyödylliseksi. Myös masennusta kannattaa selvittää, useimmilla aspergereilla esiintyy masennusta sillä he eivät sovi luonnostaan yhteisöön. En tiedä miten asia kannattaisi tuoda esille. Kannattaa kanssa muistaa että monilla voi olla autismin kirjon piirteitä ja se on myös normaalia, diagnoosi vaatii enemmän. Kannattaa varmaan miehen kanssa ottaa puheeksi asia, ja kysyä mitä hän on mieltä, ei nyt välttämättä itse aspergerista kun siitä on jo suuttunut. Mutta ehkä ystävällinen keskustelu niistä suhteen ongelmista, ennemmin kuin miehen vioista voisi kantaa hedelmää. Tietysti jos keskustelua ei pysty käymään, voi ehkä alkaa miettiä, saako suhteesta mitä tarvitsee. Kaikkien kanssa ei vain voi tulla toimeen tai oppia miten toimia, jos toinen ei mahdollista läsnäoloa.
Hyi mikä määrä kirjoitusvirheitä, sen siitä saa kun kirjoittaa kännykällä... 🤦♀️ Mutta joo, halusin vielä lisätä, että jos mies on aggressiivinen sinua kohtaan, tai muutoin kohtelee huonosti/ei ole keskustelu yhteyttä yms... Niin ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. Tsemppiä!
No kyllähän asseudessa on paljon hyviäkin piirteitä ja sitä ei pidä nähdä itsessään negatiivisena. Jos katsoo pääministerimme esiintymistä, niin onhan siinäkin aspergermaisia piirteitä: hymyillään kun sille ei ole tarkoitusta, esiintyminen ja elehtiminen on konemaista, kädet aina samalla tavalla aseteltuina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ja villinä taideopiskelija otimme alastonkuvia yhtenä alkoholinhuuruisena yönä, minun ideastani. Mutta ei levitellen, loikoilin divaanilla suu naurussa ilman rihman kiertämää. Vähän niinkuin Titanicin Rose. Olin nuori, hoikka ja villi.
Eräs opiskelijakaverini sanoi pitävänsä negatiivit, jos minusta tulee myöhemmin kuuluisa. Siihen nauroin vain, että siitä vain. Eivät nuo ole sellaisia kuvia. Makoilin sohvalla kyllä niin, että tissit nänneineen näkyivät ja pimppikarvat, mutta jalat yhdessä. Toinen polvi hiukan toisen päällä.
Jos kuvat joskus tulevat julkisuuteen, nauran vain. Sitäpaitsi samantien pitää julkaista kuvat niistä kymmenestä muusta opiskelijakaverista, jotka seisovat alasti divaanin vieressä 😂
Ehkä olet opiskelutoverini kansalaisopiston kuvislinjalla 15 vuoden takaa tai sitten tällaista on harrastettu enemmänkin!
Haha 😆
Tämä asperger-ketju saa olla täällä rauhassaan, mutta toinen jossa aspergerit itse avasivat maailmankuvaansa ja näyttäytyivät myönteisessä valossa, katosi hyvin nopeasti.
En tiedä miksi. Se oli asiallinen keskittyi siihen miten aspergerit näkevät ja kokevat maailman.
Siitä sai jopa parempaa ymmärrystä kumpaakin suuntaan.
Sen viestiketjun poistaminen antaa aika erikoisen kuvan ylläpitäjän agendasta. Ilmeisesti autismi kirjolla olevia on lupa vain dissata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ja villinä taideopiskelija otimme alastonkuvia yhtenä alkoholinhuuruisena yönä, minun ideastani. Mutta ei levitellen, loikoilin divaanilla suu naurussa ilman rihman kiertämää. Vähän niinkuin Titanicin Rose. Olin nuori, hoikka ja villi.
Eräs opiskelijakaverini sanoi pitävänsä negatiivit, jos minusta tulee myöhemmin kuuluisa. Siihen nauroin vain, että siitä vain. Eivät nuo ole sellaisia kuvia. Makoilin sohvalla kyllä niin, että tissit nänneineen näkyivät ja pimppikarvat, mutta jalat yhdessä. Toinen polvi hiukan toisen päällä.
Jos kuvat joskus tulevat julkisuuteen, nauran vain. Sitäpaitsi samantien pitää julkaista kuvat niistä kymmenestä muusta opiskelijakaverista, jotka seisovat alasti divaanin vieressä 😂Ehkä olet opiskelutoverini kansalaisopiston kuvislinjalla 15 vuoden takaa tai sitten tällaista on harrastettu enemmänkin!
Aivan varmasti on harrastettu :) Jos satut tietämään negatiiveista jotain, haluaisin mielelläni ne. Filmit olivat minun, joten haluaisin ne itselleni muistoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, joku kommentti on asiallinen, mutta suurin osa ihmeellistä hajanaisuutta.
En muuten millään vain itse osaisi seurustella miehen kanssa joka ääntelee kuin eläin ja keksii omatekoisia sanoja jossain tilanteessa.
Voisin kuvitella, että kun mies alkaisi höröttää kuin hevonen tai ulvoa kuin susi niin menisin joko aivan mykäksi, en keksisi mitä sanoa tai miten suhtautua tai alkaisin nauraa ihan hillittömästi.
Seksuaalisessa mielessä tai ylipäänsä parisuhteessa miestä en osaisi millään ajatella, kaverina ehkä.Aloittajalle sanoisin, että mies tuskin muuksi muuttuu, oli sitten diagnoosi mikä olikin. Mieti jaksatko ja onko eväitä suhteelle. Erilaisuutta pitää ymmärtää, mutta ei liikaa tai omia rajoja venyttää. Suhteesta pitää myös itselle saada jotain. Tai ei jotain vaan tarpeeksi, että on onnellinen ja suhde tasapuolinen.
Olen itse Asperger-nainen, ja kyllähän nyt näin on, että miehen eläinääntelyiden kohdalla olen jo helvetin kaukana. Jos se on jonkun mielestä söpö, niin kiva. Minuun se ei uppoaisi.
Jo erillaiset mauskautukset ja ymistelyt kiinnittävät huomion. Saatikka selkeästi häiriintyneesti tuotetut eläimen ääntelyä muistuttavat äännähdykset. Taitaisin minäkin aika nopeasti liueta paikalta.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän asseudessa on paljon hyviäkin piirteitä ja sitä ei pidä nähdä itsessään negatiivisena. Jos katsoo pääministerimme esiintymistä, niin onhan siinäkin aspergermaisia piirteitä: hymyillään kun sille ei ole tarkoitusta, esiintyminen ja elehtiminen on konemaista, kädet aina samalla tavalla aseteltuina.
MIelestäni siinä ei ole aspergerimaisuutta. Esiintyminen varmasti jännittää ja hymyily on neutraali ystävällinen reaktio. Käsien asettelu: antavat arvokkaan vaikutelman, kun kädet ovat sivuilla tai yhdessä alhaalla edessä. Varsinkin, kun kokoajan kuvataan, on tärkeää, että näyttää rauhalliselta ja arvokkaalta.
Levällään olevat kädet ja sormet ovat kuvissa rumat. Kun kyseessä on vieläpä pieni nainen, käsien lapiomaisuus korostuisi, jos sormet harottaisi. Myös levällään rennosti olevat kädet antaisivat liian tyttömäisen vaikutelman, jota Marin ei varmasti halua, kun ulkoisesti on nuoren näköinen.
Kädet suorana ja sormet tiiviisti yhdessä on aivan oikea ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, joku kommentti on asiallinen, mutta suurin osa ihmeellistä hajanaisuutta.
En muuten millään vain itse osaisi seurustella miehen kanssa joka ääntelee kuin eläin ja keksii omatekoisia sanoja jossain tilanteessa.
Voisin kuvitella, että kun mies alkaisi höröttää kuin hevonen tai ulvoa kuin susi niin menisin joko aivan mykäksi, en keksisi mitä sanoa tai miten suhtautua tai alkaisin nauraa ihan hillittömästi.
Seksuaalisessa mielessä tai ylipäänsä parisuhteessa miestä en osaisi millään ajatella, kaverina ehkä.Aloittajalle sanoisin, että mies tuskin muuksi muuttuu, oli sitten diagnoosi mikä olikin. Mieti jaksatko ja onko eväitä suhteelle. Erilaisuutta pitää ymmärtää, mutta ei liikaa tai omia rajoja venyttää. Suhteesta pitää myös itselle saada jotain. Tai ei jotain vaan tarpeeksi, että on onnellinen ja suhde tasapuolinen.
Olen itse Asperger-nainen, ja kyllähän nyt näin on, että miehen eläinääntelyiden kohdalla olen jo helvetin kaukana. Jos se on jonkun mielestä söpö, niin kiva. Minuun se ei uppoaisi.
Jo erillaiset mauskautukset ja ymistelyt kiinnittävät huomion. Saatikka selkeästi häiriintyneesti tuotetut eläimen ääntelyä muistuttavat äännähdykset. Taitaisin minäkin aika nopeasti liueta paikalta.
Karjuu ja elämöi miehet urheilukisoissakin!
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitit kun sanoit että aito myötätunto puuttuu, puuttuuko se molemmin puolin vai vain hänen puoleltaan?
Tarkoitan "kadoksissa olevalla myötätunnolla" sitä, että yrittäessämme asettua toisen asemaan, emme kuitenkaan ole pystyneet näkemään asioita kuten toinen, koska käsityksemme todellisuudesta ovat olleet niin erilaiset.
Itse pystyn kyllä harjoittelemaan näkemään maailmaa kumppanini silmin. Varsinkin nyt kun ehkä ymmärrän miksi kommunikointi välillämme on "erilaista kuin mihin olen tottunut". Tiedostan, että minun on itseni muututtava.
Toisaalta pohdin, että pystyykö juuri hänen autismin kirjossaan tapahtumaan myös muutoksia hänen käyttäytymismalleissaan jos hän on itse halukas muuttamaan toimintaansa? Kuten edellä puoliso oli oppinut toimimaan itkun kohdatessaan reagoimaan aina tietyllä tavalla. Itselläni on vähän saman tyyppinen kokemus.
Eihän tällöin varsinaisesti ole kyse aidosta myötätunnosta, mutta kertoo toisen halusta kuunnella ja yrittää parhaansa.
On kyllä hyvin mielenkiintoista, mitä kaikkea aspergertyypit oppivat kun niin päättävät.
Voiko myötätuntoa oppia jollain tavalla jäljittelemään "tietyllä kaavalla" ?
https://www.psychologytoday.com/us/blog/mindful-anger/201809/learn-empa…
Nuorena ja villinä taideopiskelija otimme alastonkuvia yhtenä alkoholinhuuruisena yönä, minun ideastani. Mutta ei levitellen, loikoilin divaanilla suu naurussa ilman rihman kiertämää. Vähän niinkuin Titanicin Rose. Olin nuori, hoikka ja villi.
Eräs opiskelijakaverini sanoi pitävänsä negatiivit, jos minusta tulee myöhemmin kuuluisa. Siihen nauroin vain, että siitä vain. Eivät nuo ole sellaisia kuvia. Makoilin sohvalla kyllä niin, että tissit nänneineen näkyivät ja pimppikarvat, mutta jalat yhdessä. Toinen polvi hiukan toisen päällä.
Jos kuvat joskus tulevat julkisuuteen, nauran vain. Sitäpaitsi samantien pitää julkaista kuvat niistä kymmenestä muusta opiskelijakaverista, jotka seisovat alasti divaanin vieressä 😂