Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miesystävän traumat entisistä parisuhteista
20.06.2020 |
Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, jolla on menneisyydessään ollut muutama pitkä parisuhde. Jo alussa häkellyin hänen tavastaan pyydellä anteeksi ihan tavallisia arkisia asioita ja toimia, mutta ajan kanssa tuo tekemisen pahoittelu ja anteeksipyytely on pahentunut ja pahentunut.
”Ei kai haittaa..?” kuuluu miehen suusta päivittäin tai ainakin viikoittain. Kesäisin miehen anteeksipyytely puhkeaa kukkaan, kun hän on silminnähden pahoillaan siitä, että lähtee ”taas” kalaan. Talvisin hän pyytelee anteeksi päiväuniaan tai sellaisia asioita, jotka vievät kaiken hänen huomionsa.
Olen suoraan sanottuna vähän kyllästynyt, enkä osaa enää suhtautua tähän tyyliin rakentavasti. Alussa olin empaattinen, jolloin mies kertoi, ettei aiemmissa parisuhteissaan saanut lähteä kalaan ilman riitaa ja päiväunista oli mäkätetty niin, että mies oppi tuntemaan syyllisyyttä kaikesta mitä tekee (jos se ei ole toisen huomioimista).
Kuinka saada iskostumaan miehen kaaliin, ettei minulta tarvitse pyytää kaikkeen lupaa? Ja millaisia tyranneja hän onkin sietänyt, ja vieläpä useiden vuosien ajan?
Älkää olko tyranneja, mies voi mennä rikki.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Minun miehellä on traumoja exän mustasukkaisuudesta ja kontrollista.
Nyt minä en uskalla sanoa mitään vaikka kaikki hänen toimintansa ei ole minusta asiallista (on olkapäänä eräälle naiselle).
Eli nyt saa tehdä mitä haluaa ettei hänen mielensä pahoitu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen itsesääliin "hajoaminen" on hyvä keino vältellä aikuisen vastuuta parisuhteessaan.
Olet ap se seuraava kaikkeen syyllinen miehen elämässä.
Hyvä kun naislauma löysi jälleen sen perimmäisen syyllisen. Ei juuri myötätuntoa heru tälle.
Oli vika mikä hyvänsä, syyllinen on jo tiedossa ennakkoon.
Nyyh en voi tukea viehättävää naispuolista ystävää kun hirviöakka kieltää, tulee traumoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyyh en voi tukea viehättävää naispuolista ystävää kun hirviöakka kieltää, tulee traumoja
:D
Vierailija kirjoitti:
Minun miehellä on traumoja exän mustasukkaisuudesta ja kontrollista.
Nyt minä en uskalla sanoa mitään vaikka kaikki hänen toimintansa ei ole minusta asiallista (on olkapäänä eräälle naiselle).
Ja tietenkin traumoja siitä, miten ex oli uskoton ja nyt trauma triggeröityy kun mainitsetkaan kenenkään miehen nimen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas kävi niin että minulla oli paha olo ja kerroin siitä miehelle. Tilanne kääntyi ratkaisujen etsimisestä siihen että pitää lohduttaa miestä kun hän loukkaantui.
Vierailija kirjoitti:
Taas kävi niin että minulla oli paha olo ja kerroin siitä miehelle. Tilanne kääntyi ratkaisujen etsimisestä siihen että pitää lohduttaa miestä kun hän loukkaantui.
T. Nro 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta huomaa, miten parisuhdeväkivaltaa kokeneisiin miehiin suhtaudutaan. "Jotkut nyt vaan traumatisoituu ihan kaikesta" jne. Kuinka moni sanoisi saman asian parisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille?
Itse kärsin mielenterveysongelmista ja traumoista, ja lähetän tsemppiä kaikille jotka jaksaa meidän kanssa! Pieni huomaavaisuus on hyväksi (pyytäisithän sinäkin esim. seksistisiä kommentteja heittelevän miehen muuttamaan puheitaan?), mutta jos tuntuu, että parisuhteen ongelmakohdista ei voi puhua, se kannattaa ottaa puheeksi kumppanin kanssa. Esim. "Tiedän, että sinua ahdistaa traumojen takia riidat, mutta tarvitsisin keinon puhua suhteen ongelmakohdista. Miten näistä keskusteluista voisi tehdä sinulle helpompia?" voisi olla hyvä aloitustapa.
Oho, kuulostaa tutulta. Meillä on ollut vähän samanlaisia kuvioita. Oli vaikea eksä, ja nuorena pistin joitakin ongelmia sen piikkiin. Joidenkin vuosien jälkeen rupesin ihmettelemään, että miksi mies oli lopulta edes suostunut siihen kuvioon. Ja että missä vaiheessa mies aikoo kyseenalaistaa omia toimintamallejaan ja ajatuskulkujaan, vai pitääkö minun aina kannatella ja tukea? Pitääkö minun olla aina se viimekädessä vahva ja ymmärtävä?
Ja todellakin itsesäälimopo lähtee joskus käsistä (mahtava ilmaisu!). Silloin mies uppoaa täysin omiin tunteisiinsa, ja on täysin kyvytön näkemään että tilanne voi olla minullekin vaikea.
Mies on myös pinnallisesti hyvin itsevarman oloinen. Ja joissakin asioissa on hyvin voimakastahtoinen.
Mutta mutta. Meillä tilanne ei ole kovin paha. Tai miten se ottaa. Ovat jotkut tilanteet olleet vaikeita. Mutta kaikkea on käsitelty. Minä ehkä innokkaammin kuin mies, mutta kyllä hän myös miettii, muuttuu ja sanoo ajatuksiaan.
Ajattelen,että kyse on siitä millaista on olla ihminen. Ihmisten itsetunto on erilainen, ja monitahoinen. Ei pelkästään hyvä ja huono. Ja olen sitäkin miettinyt, että mitkä ovat minun toimintatapani. Minun reagointitapani. Ja miksi minä taas suostuin siihen voimakkaamaan roolin nuorempana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta huomaa, miten parisuhdeväkivaltaa kokeneisiin miehiin suhtaudutaan. "Jotkut nyt vaan traumatisoituu ihan kaikesta" jne. Kuinka moni sanoisi saman asian parisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille?
Itse kärsin mielenterveysongelmista ja traumoista, ja lähetän tsemppiä kaikille jotka jaksaa meidän kanssa! Pieni huomaavaisuus on hyväksi (pyytäisithän sinäkin esim. seksistisiä kommentteja heittelevän miehen muuttamaan puheitaan?), mutta jos tuntuu, että parisuhteen ongelmakohdista ei voi puhua, se kannattaa ottaa puheeksi kumppanin kanssa. Esim. "Tiedän, että sinua ahdistaa traumojen takia riidat, mutta tarvitsisin keinon puhua suhteen ongelmakohdista. Miten näistä keskusteluista voisi tehdä sinulle helpompia?" voisi olla hyvä aloitustapa.
Kiitos tästä. Tuntuu että tuo ongelmakohtien käsittelemättömyys alkaa kasautua minun sisälläni ja omat rakkauden tunteet jää selvittämättömien asioiden alle. Mikä ei tietenkään auta toista tuntemaan itseään turvalliseksi.
T.3
Vierailija kirjoitti:
Oho, kuulostaa tutulta. Meillä on ollut vähän samanlaisia kuvioita. Oli vaikea eksä, ja nuorena pistin joitakin ongelmia sen piikkiin. Joidenkin vuosien jälkeen rupesin ihmettelemään, että miksi mies oli lopulta edes suostunut siihen kuvioon. Ja että missä vaiheessa mies aikoo kyseenalaistaa omia toimintamallejaan ja ajatuskulkujaan, vai pitääkö minun aina kannatella ja tukea? Pitääkö minun olla aina se viimekädessä vahva ja ymmärtävä?
Ja todellakin itsesäälimopo lähtee joskus käsistä (mahtava ilmaisu!). Silloin mies uppoaa täysin omiin tunteisiinsa, ja on täysin kyvytön näkemään että tilanne voi olla minullekin vaikea.
Mies on myös pinnallisesti hyvin itsevarman oloinen. Ja joissakin asioissa on hyvin voimakastahtoinen.
Mutta mutta. Meillä tilanne ei ole kovin paha. Tai miten se ottaa. Ovat jotkut tilanteet olleet vaikeita. Mutta kaikkea on käsitelty. Minä ehkä innokkaammin kuin mies, mutta kyllä hän myös miettii, muuttuu ja sanoo ajatuksiaan.
Ajattelen,että kyse on siitä millaista on olla ihminen. Ihmisten itsetunto on erilainen, ja monitahoinen. Ei pelkästään hyvä ja huono. Ja olen sitäkin miettinyt, että mitkä ovat minun toimintatapani. Minun reagointitapani. Ja miksi minä taas suostuin siihen voimakkaamaan roolin nuorempana?
Pelkään tuota "aina vahvemman ja ymmärtäväisemmän" roolia. Se on liian tuttu menneestä ja nyt kun uskalsin avata sydämeni tuntuu että ei olisi kannattanut, pitäisi vaan kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, kuulostaa tutulta. Meillä on ollut vähän samanlaisia kuvioita. Oli vaikea eksä, ja nuorena pistin joitakin ongelmia sen piikkiin. Joidenkin vuosien jälkeen rupesin ihmettelemään, että miksi mies oli lopulta edes suostunut siihen kuvioon. Ja että missä vaiheessa mies aikoo kyseenalaistaa omia toimintamallejaan ja ajatuskulkujaan, vai pitääkö minun aina kannatella ja tukea? Pitääkö minun olla aina se viimekädessä vahva ja ymmärtävä?
Ja todellakin itsesäälimopo lähtee joskus käsistä (mahtava ilmaisu!). Silloin mies uppoaa täysin omiin tunteisiinsa, ja on täysin kyvytön näkemään että tilanne voi olla minullekin vaikea.
Mies on myös pinnallisesti hyvin itsevarman oloinen. Ja joissakin asioissa on hyvin voimakastahtoinen.
Mutta mutta. Meillä tilanne ei ole kovin paha. Tai miten se ottaa. Ovat jotkut tilanteet olleet vaikeita. Mutta kaikkea on käsitelty. Minä ehkä innokkaammin kuin mies, mutta kyllä hän myös miettii, muuttuu ja sanoo ajatuksiaan.
Ajattelen,että kyse on siitä millaista on olla ihminen. Ihmisten itsetunto on erilainen, ja monitahoinen. Ei pelkästään hyvä ja huono. Ja olen sitäkin miettinyt, että mitkä ovat minun toimintatapani. Minun reagointitapani. Ja miksi minä taas suostuin siihen voimakkaamaan roolin nuorempana?
Pelkään tuota "aina vahvemman ja ymmärtäväisemmän" roolia. Se on liian tuttu menneestä ja nyt kun uskalsin avata sydämeni tuntuu että ei olisi kannattanut, pitäisi vaan kestää.
Taas nro 3.
Vierailija kirjoitti:
Minun miehellä on traumoja exän mustasukkaisuudesta ja kontrollista.
Nyt minä en uskalla sanoa mitään vaikka kaikki hänen toimintansa ei ole minusta asiallista (on olkapäänä eräälle naiselle).
Tämä kuulostaa tutulle - mitäpä näiden kommentien taustalta löytyikään. Mies petti useamman naisen kanssa. Tukahdutin oman vaistoni juuri tämän takia, etten olisi samanlainen mustasukkainen hullu kuin exä.
Exä oli ollut aiheesta mustis. Mies oli ( ja on vieläkin) sarjapettäjä.
Vierailija kirjoitti:
Voiko rakastamalla parantaa?
Tietänet vastauksen. Voit joko hyväksyä (eli rakastaa tuollaisena kuin on) tai lähteä.
Alue: Aihe vapaa
Minun miehellä on traumoja exän mustasukkaisuudesta ja kontrollista.
Nyt minä en uskalla sanoa mitään vaikka kaikki hänen toimintansa ei ole minusta asiallista (on olkapäänä eräälle naiselle).