Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miesystävän traumat entisistä parisuhteista
20.06.2020 |
Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, jolla on menneisyydessään ollut muutama pitkä parisuhde. Jo alussa häkellyin hänen tavastaan pyydellä anteeksi ihan tavallisia arkisia asioita ja toimia, mutta ajan kanssa tuo tekemisen pahoittelu ja anteeksipyytely on pahentunut ja pahentunut.
”Ei kai haittaa..?” kuuluu miehen suusta päivittäin tai ainakin viikoittain. Kesäisin miehen anteeksipyytely puhkeaa kukkaan, kun hän on silminnähden pahoillaan siitä, että lähtee ”taas” kalaan. Talvisin hän pyytelee anteeksi päiväuniaan tai sellaisia asioita, jotka vievät kaiken hänen huomionsa.
Olen suoraan sanottuna vähän kyllästynyt, enkä osaa enää suhtautua tähän tyyliin rakentavasti. Alussa olin empaattinen, jolloin mies kertoi, ettei aiemmissa parisuhteissaan saanut lähteä kalaan ilman riitaa ja päiväunista oli mäkätetty niin, että mies oppi tuntemaan syyllisyyttä kaikesta mitä tekee (jos se ei ole toisen huomioimista).
Kuinka saada iskostumaan miehen kaaliin, ettei minulta tarvitse pyytää kaikkeen lupaa? Ja millaisia tyranneja hän onkin sietänyt, ja vieläpä useiden vuosien ajan?
Älkää olko tyranneja, mies voi mennä rikki.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö naisiin uppoaa tämä 'mulla on niin kauheita eksiä, että olen ihan rikki' - manipuloinnit? Ei elämä sentään - niillähän pyritään hallistemaan sitä nyksää, että se aloittaisi kilpailun näitten (kuvitteellisten) kauheiden eksien kanssa ja pyrkisi joka käänteessä olemaan sen kauhen eksän vastakohta. Kas näin se menee:
-saanko mennä kalaan - fisuja metskaamaan?
-tietysti saat, kulta, ei sinun nyt tarvitse sellaista kysellä herraisäsentään
-saanko mennä poikain kanssa huomenillalla ulos?
-tietysti saat, kultapieni, minä hoidan vieraat ja lapset, ja aamutoimet jos sinulla sattuu olemaan krapula, herraisä sentää, sinun tarvitse näihin lupaa kysellä
-saanko sanoa, älä nyt suutu, mutta kun minua niin ahdistaa sinun (valitse vapaasti) ulkonäössä jokin asia/työpaikka tai jokin asia siellä/ystävät tai jokin asia heissä/sinun harrastus tai jokin siinä jne jne, Mut eksä otti aina niin nokkiinsa, jos vähääkään mainitsi näistä asioista...
-Voi herraisä sentään, saa mulle sanoa ihan reilusti vain, hyvänen aika, kai ihminen voi mielipiteensä sanoa, kulta ressukka...
Kuulostaa minulta. Miehen ex oli vaatinut kotitöiden tekoa joten minä teen senkin edestä kotitöitä etten ole samanlainen.
Joo ihan hirveät traumat kun piti tiskata exän määräillessä.. joopa joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Kuulostaa todella tutulta, sillä minunkin on varottava tarkoin etten kritisoi miestä itseään, ja vaikka kuinka varoisin, ottaa hän asian hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan lopulta keskustelemme siitä, että syyttelinkö vai enkö syytellyt, jolloin alkuperäinen ongelma
Ap
Jos joku ystäväsi tekisi noin, eli et voisi sanoa puolta sanaakaan mitään poikkipuolista tai eriävää,niin olisiko se ok? Olisiko ihan ok, jos toinen alkaisi rähisemään heti ja syyttelemään sinua niin kamalalla metelillä, että koko alkuperäinen asia unohtuisi? Eikä vain kerran, vaan koko ajan. Ystävä rähisisi sinua syytellen asiasta ja ei suostuisi edes ajattelemaan asiaa muulla tavoin. Olisiko hän hyvä ystävä, jonka kanssa olisi leppoisaa olla? Olisiko kiva olla aina se altavastaaja, joka ei ikinä tiedä milloin toinen keksii räjähtää?
Minun tilanteessa mies ei ala rähisemään vaan "hajoaa", vaipuu häpeään ja itsesääliin.
Nro 3
Antaisin jäädä hajoilemaan, mies käyttää empatiaasi hyväkseen ja pääsee luistamaan vastuustaan.
Naiset tykkäävät hyysätä reppanoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö naisiin uppoaa tämä 'mulla on niin kauheita eksiä, että olen ihan rikki' - manipuloinnit? Ei elämä sentään - niillähän pyritään hallistemaan sitä nyksää, että se aloittaisi kilpailun näitten (kuvitteellisten) kauheiden eksien kanssa ja pyrkisi joka käänteessä olemaan sen kauhen eksän vastakohta. Kas näin se menee:
-saanko mennä kalaan - fisuja metskaamaan?
-tietysti saat, kulta, ei sinun nyt tarvitse sellaista kysellä herraisäsentään
-saanko mennä poikain kanssa huomenillalla ulos?
-tietysti saat, kultapieni, minä hoidan vieraat ja lapset, ja aamutoimet jos sinulla sattuu olemaan krapula, herraisä sentää, sinun tarvitse näihin lupaa kysellä
-saanko sanoa, älä nyt suutu, mutta kun minua niin ahdistaa sinun (valitse vapaasti) ulkonäössä jokin asia/työpaikka tai jokin asia siellä/ystävät tai jokin asia heissä/sinun harrastus tai jokin siinä jne jne, Mut eksä otti aina niin nokkiinsa, jos vähääkään mainitsi näistä asioista...
-Voi herraisä sentään, saa mulle sanoa ihan reilusti vain, hyvänen aika, kai ihminen voi mielipiteensä sanoa, kulta ressukka...
Kuulostaa minulta. Miehen ex oli vaatinut kotitöiden tekoa joten minä teen senkin edestä kotitöitä etten ole samanlainen.
Joo ihan hirveät traumat kun piti tiskata exän määräillessä.. joopa joo.
Nyyh, ex ei antanut juoda kaljaa sohvalla.
Tuttua on. Minuakin eksä lyttäsi minkä kerkesi, kaikki mitä tein oli väärin tehty. Jopa lusikoiden paikat astianpesukoneessa 😂 Uuden naisystäväni kanssa menin alussa (pari vuotta) veitsen terällä ja varpaillaan kaikessa, mutta sitten tajusin että osaan minäkin, ihan oikeasti. Huvittavinta että olen hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä, ja arvostettu työkaveri firmassamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä taas.
On kysytty, että mihin ihastuin miehessä alun perin. No, nimenomaan näennäiseen itsevarmuuteen. Sieltä kuoriutuikin epävarma ja kritiikkiin suunnattoman huonosti suhtautuva mies, joka tosiaan pyörittää koko parisuhdetta (kiitos tästä oivalluksesta joillekin kommentoijille).
Sitten on kysytty, että mitä haluaisin tapahtuvan. Eroa en halua, eihän tämä asia huolestuttavuudestaan huolimatta ole se, minkä ympärillä parisuhde pyörii. Ongelmanratkaisu on heikkoa, mutta eihän ”hyvässä” parisuhteessa niitä ongelmia ihan koko ajan pompsahtele esiin. Ja saanhan kuitenkin sanottua ääneen ongelmista ja miehellä on kuulevat korvat, vaikka ei osaakaan suhtautua ja kommunikoida, kun asioista keskustellaan. Hän (mielestäni) noteeraa, mutta reagointi on huonoa.
Terapia olisi hyvä vaihtoehto. Uskon kuitenkin myös kärsivällisyyden voimaan. JOS lopulta huomaan olevani koko ajan varpaillani, suhde loppuu. Kiitän siis niistäkin kommenteista, joita en halunnut kuulla.
Ap
Minussa on sama vikaa kuin miesystävässäsi. Tosin sanat anteeksi ja kiitos joka asiasta lipsahtavat automaattisesti. En sitä itse huomaa, mutta se tapa jäi jo lapsuudesta äitini arvaamattomuuden vuoksi. Toisen huomioiminen menee siis yltiöpäiseksi ja voin myöskin pyytää anteeksi päikkäreitäni. Joten voisihan sen kääntää niinkin, että upsista kun tulikin nukuttua, tuliko sun aika pitkäksi mun kuorsatessa. Tmv.
Voisiko miehesi olla perusluonteeltaan herkkätunteinen ja huomaavainen, mistä johtuen hän on edellisissä suhteissaan joutunut liikaa runnelluksi henkisesti? Nyt hän ylitulkitsee kaiken välillänne ja ei ole vielä löytänyt sopivaa keskitietä olla se kohtelias , sinut huomioiva heppu? Siihen kun menee aikaa niin kuin meni minullakin.
Kävin kognitiivisen lyhytterapian saman käytöksen vuoksi ja josta sain potkua muuttaa tyyliäni. Ymmärsin olevani jo rasite kumppanilleni.
Sinun täytyy puhua suoraan ja vakavasti hänen käytöksestään. Älä syytä tai arvostele, vaan kysy miksi ja miksi juuri sinulle? Laita hänet miettimään, perustelemaan , kertomaan onko hän ymmärtänyt millainen sinä olet ja mitä odotat hänen käytökseltään. Se saattaisi herättää hänet ymmärtämään oman vaikutuksensa sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun täytyy puhua suoraan ja vakavasti hänen käytöksestään. Älä syytä tai arvostele, vaan kysy miksi ja miksi juuri sinulle? Laita hänet miettimään, perustelemaan , kertomaan onko hän ymmärtänyt millainen sinä olet ja mitä odotat hänen käytökseltään. Se saattaisi herättää hänet ymmärtämään oman vaikutuksensa sinuun.
Tämä on hyvä pointti. En usko, että mieheni näkee omaa vaikutustaan minuun, kun kaikessa on kyse "hänen traumastaan ja hänen häpeän tunteestaan."
T.nro3
Oliko myös kolmosen mies "näennäisesti itsevarma"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko myös kolmosen mies "näennäisesti itsevarma"?
Minun mieheni oli alussa juuri sellainen näennäisesti itsevarma, ja ihastuin siihen itsevarmuuteen. Sitten myöhemmin sen alta paljastui suunnaton epävarmuus ja kelpaamattomuuden tunne, johon mies ilmeisesti odotti minusta korjaajaa.
Hämmentävää oli se, että alussa vuodatti joka asiasta noita anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja, ja jopa rankaisi itseään virheitä tehtyään, mutta myöhemmin (vuoden terapiassa käytyään) tilanne kääntyi ihan päinvastaiseksi. Hän kohteli minua huonosti eikä suostunut enää ollenkaan myöntämään sitä, saati että olisi pyytänyt anteeksi. Hänestä tuli ikään kuin entisen minänsä vastakohta. Kaikki oli minun syytäni ja jos en sitä myöntänyt niin oli helvetti irti. Lopulta en jaksanut elää keksittyjen syytösten kanssa, enkä varsinkaan miehen kanssa joka ei pystynyt ollenkaan näkemään oman toimintansa vaikutuksia realistisesti. Menin suhteen aikana henkisesti huonoon kuntoon, koska vaikka tiesin ettei syytöksissä ollut perää, niiden päivittäinen kuunteleminen jätti silti jälkiä itsetuntooni.
Kehottaisin ap:ta varomaan, ja jos vastaavasta alkaa näkyä merkkejä, suosittelen eroamista mahdollisimman nopeasti. Itse sinnittelin ja halusin olla kärsivällinen. Ajattelin että se on vain jokin vaihe, josta mies pääsee pian yli. Olin vähällä tuhota oman mielenterveyteni siihen yritykseen. Onneksi lopulta tajusin lähteä.
t. 32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono itsetunto ja ehkä suomalaisittain tyypillinen liian ankara kasvatus tekee ihmisistä näitä anteeksipyytelijöitä. Surullista.
Mies oli alussa sekoitus itsevarmuutta (työasioissa on pätevä ja oli juuri varmistanut mieluisia toimeksiantoja yrittäjänä) ja herkkyyttä ja myös itsensä vähättelyä.
En tiedä onko käsitykseni miehen itsevarmuudesta muuttunut ratkaisevasti, oli aika avoin myös heikkouksistaan.
Miehellä oli taipumus puhua paljon ja tulkitsin tämän hermostuneisuudeksi.
T.3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kätevää, mäkin alan käyttää traumoja tekosyynä.
Huoh, en yhtään jaksa näitä ihmisten traumoja ja uhriutumisia. Ei kaikesta voi mennä rikki ja kyllä asioista pitää päästä yli. Oikeasti traumaattiset kokemukset ovat asia erikseen, mutta nämä tällaiset: "minulle sanottiin kouluaikana pahasti", "ex oli minulle inhottava" yms yms ovat juuri tyypillistä uhriutumista, joka pakottaa toiset olemaan jotenkin erityisvarovaisia näitä henkilöitä kohtaan. Elämä kolhii meitä kaikkia ja nahkaa on pakko kasvattaa paksummaksi.
Sanoisin miehellä, että nyt saa loppua jo tällainen herkistely. Kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää kritiikkiä ja toisenlaisia mielipiteitä hajoamatta. Tuohan on nyt tosiaan käänteistä vallankäyttöä, kun joudut itse varomaan kaikkia sanomisia ja tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas.
On kysytty, että mihin ihastuin miehessä alun perin. No, nimenomaan näennäiseen itsevarmuuteen. Sieltä kuoriutuikin epävarma ja kritiikkiin suunnattoman huonosti suhtautuva mies, joka tosiaan pyörittää koko parisuhdetta (kiitos tästä oivalluksesta joillekin kommentoijille).
Sitten on kysytty, että mitä haluaisin tapahtuvan. Eroa en halua, eihän tämä asia huolestuttavuudestaan huolimatta ole se, minkä ympärillä parisuhde pyörii. Ongelmanratkaisu on heikkoa, mutta eihän ”hyvässä” parisuhteessa niitä ongelmia ihan koko ajan pompsahtele esiin. Ja saanhan kuitenkin sanottua ääneen ongelmista ja miehellä on kuulevat korvat, vaikka ei osaakaan suhtautua ja kommunikoida, kun asioista keskustellaan. Hän (mielestäni) noteeraa, mutta reagointi on huonoa.
Terapia olisi hyvä vaihtoehto. Uskon kuitenkin myös kärsivällisyyden voimaan. JOS lopulta huomaan olevani koko ajan varpaillani, suhde loppuu. Kiitän siis niistäkin kommenteista, joita en halunnut kuulla.
Ap
Eipä kannata sitten valittaa, kun huomaat, että olet koko ajan selittelemässä tekemisiäsi ja sanomisiasi miehelle. Kun huomaat, että et tee mitään oikein, vaan kaikki on päin persusta ja olet syyllinen miehen pahaan oloon, masennukseen, ahdistukseen ja ihan kaikkeen vain sen takia, että olet olemassa. Huomaat olevasi syyllinen jopa aikaan ennen kuin tutustuitte.
Kaikenlaisista reppanoista ne jotkut naiset alkavat huolta pitääkin, säälittävää ja noloa. Muista ap sitten, että sinä olet valinnut paikkasi miehen nyrkin ja hellan välissä. Siihen ei ole kukaan sinua pakottanut, vaan ihan itse haluat siinä olla ja "rakastaa" mies ehjäksi. Tuollaisiin juttuihin menee valitettavasti mukaan vain itsekin hieman keskeneräiset ihmiset, joten vakka kantensa valitsee.
Yksi uhriutumisen muoto on myös mykkäkoulu, joka on henkistä väkivaltaa. Jos parisuhteessa ei ole keskusteluyhteyttä niin asioita on vaikea korjata. Jos toiselle antaa palautetta ja hän vetää siitä aina herneen nenään niin tilanne on ihan sama kuin saisi raivarin. Tämä on väärin ja miehen on vaan nieltävä häpeän tunteensa ja pystyttävä ottamaan vastaan ystävällisesti sanottua palautetta. Terapia voi tosiaan auttaa tässä.
Luulisi, että mies oppisi ajan myötä, että ei tarvitse pyytää anteeksi turhia asioita. Jossain vaiheessa se varmaan loppuu.
Minulla on ihan mahtava mies. Kiltti, lämmin, juuri sopivalla tavalla höhlä. Kaikenkaikkiaan sellainen ukko, joka täyttää sisimpäni valolla.
Mies on vaan valitettavasti joutunut kokemaan aika pasken elämän, lapsuudestaan asti. Se on jättänyt jäljet. Nyt neljänkympin korvilla mies on myös itse herännyt siihen, ettei lapsuudesta ja edellisestä parisuhteesta opitut mallit ole terveitä ja tekee paljon töitä sen eteen että saisi omaa ajatusmalliaan muutettua. Työtä se vaatii, häneltä ja myös minulta. Annan miehen rauhassa kertoa pelkojaan (esim. onko hän tarpeeksi hyvä mies minulle) ja sitten kerron kuten asia on. Että kyllä, hän on aivan mahtava mies minulle.
Jos on oppinut ajattelemaan jollain tavalla, siitä ajatellumallista pois oppiminen vie aikansa. Työtä se vaatii ja voi olla, että toisen pitää puhua möröt päästänsä ulos. Mitään loputonta itsesäälimärinää ei tarvitse kenenkään kuunnella, kyllä minäkin topakasti totean, että hei, sulla on tässä ihminen joka arvostaa ja rakastaa sinua, nyt loppui tältä erää se itsensä mollaaminen ja anteeksipyytely jos meinaa taas säälimopo karata ukolta käsistä.
Meillä ei miehen huono itsetunto pyöritä arkea, siihen en lähtisi. Ja jos toinen ei yritä edes tehdä töitä sen ajattelumallin muuttamiseksi, en jäisi katselemaan. Aikaa täytyy kyllä toiselle antaa, tavat voi olla tiukassa, mutta kyllä niistä eroon pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, en yhtään jaksa näitä ihmisten traumoja ja uhriutumisia. Ei kaikesta voi mennä rikki ja kyllä asioista pitää päästä yli. Oikeasti traumaattiset kokemukset ovat asia erikseen, mutta nämä tällaiset: "minulle sanottiin kouluaikana pahasti", "ex oli minulle inhottava" yms yms ovat juuri tyypillistä uhriutumista, joka pakottaa toiset olemaan jotenkin erityisvarovaisia näitä henkilöitä kohtaan. Elämä kolhii meitä kaikkia ja nahkaa on pakko kasvattaa paksummaksi.
Sanoisin miehellä, että nyt saa loppua jo tällainen herkistely. Kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää kritiikkiä ja toisenlaisia mielipiteitä hajoamatta. Tuohan on nyt tosiaan käänteistä vallankäyttöä, kun joudut itse varomaan kaikkia sanomisia ja tekemisiä.
Olet niin oikeassa, mutta ap ei näe asiaa samalla tavalla. Jos hänen ystävällään olisi tuo tilanne, niin silloin juttu olisi selkeä ja ymmärrystä ei miehelle tulisi kuin tiettyyn rajaan asti, mutta nyt ap on jo ottanut syyllisen viitan harteilleen ja nöyristelee miehen edessä.
Alue: Aihe vapaa
Minun tilanteessa mies ei ala rähisemään vaan "hajoaa", vaipuu häpeään ja itsesääliin.
Nro 3