Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut lapset kiljui ja karjuu kurkku suorana?
17.06.2020 |
Tässä ”rauhallista” kesäiltaa istuessani en voi kuin taas ihmetellä, että miksi osa lapsista ”puhuu” kiljumalla ja karjumalla? Naapurin kersat nyt toista tuntia huutaneet omalla pihallaan. Jos en tietäisi, niin voisi kuvitella, että siellä jotakin vähintään pahoinpidellään. Käsittämätön huuto ja kiljunta. Vaikka se sisarus on ihan vieressä, niin huudetaan kuin viimeistä päivää. Eikä nää ole edes mitään pikkuisia, alakoululaisia jo. Tiedän tämän jatkuvan vielä pari tuntia. Niin kuin joka ilta.
Toisessa naapurissa lapset osaavat ihan ihmisiksi leikkiä ja olla. Ei ole yhtä huutamista niiden touhut.
Ja joku sanoisi, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Mutta liika on liikaa sitäkin. Ja näille herrantertuille ei saa sanoa. Kirkuvat vastaan ”et sä mua voi määrätä, et oo mun äiti”. Ja äidille ei voi mitään sanoa, kun aina luikkii pakoon eikä avaa edes ovea. Kerran yritin käydä ovella, et oisin pyytänyt hieman rauhaa jo iltaan, näkyi luikkivan sisälle eikä tullut avaamaan 😂
Huutaako teillä muksut yömyöhälle ulkona? Ja miksi joistakin tenavista tulee niitä karjujia? Ei osata puhua ollenkaan, äänikin kuulostaa tuolla toisella ainakin olevan kohta rikki (onneksi) kun ihan hysteerisenä kailottaa.
Kommentit (44)
Minäkin asun koulun vieressä.
Ei se päivämeteli olekaan mitään verrattuna tähän pihaleikit aikaan.
Tai iltaan, kun nämä tulevat ryyppäämään koulun pihalle.
Ei mitään rajaa, missään. 😠
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuh, huutavat innostuessaan. Muistavat sen 2 min huomauttaessa. Menivät verraten vanhoina päiväkotiin ja se jumalaton mölinä alkoi sen jälkeen. Sama ongelma naapureilla, mutta onhan se lapsista kätevää kun kuulee 200 m päähän, milloin kaveri astuu ulko-ovesta ulos. Voivat sitten lyöttäytä yhteen jatkamaan kiljumista yhdessä :/ Voi niitä päiväkodin vieressä asuvia ihmisraasuja...
Minun lapseni on rauhallinen luonne jolla oli raskasta olla päiväkodissa metelin ja huudon takia. Kotona on rauhallista eikä kukaan huuda kenellekään, arvelisin että sekä minä että lapsi ollaan jotenkin herkkiä melulle ja samoin sosiaaliset tilanteet kuormittavat. Lapsi on nyt rauhallinen teinipoika jonka kanssa on mahtava jutella kaikesta ja on mitä mainiointa matkaseuraa. Kavereita löytyy mutta vain muutama hyvä ystävä, tykkää olla paljon itsekseen. Luonne, kasvatus ja ympäristö vaikuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni on rauhallinen luonne jolla oli raskasta olla päiväkodissa metelin ja huudon takia. Kotona on rauhallista eikä kukaan huuda kenellekään, arvelisin että sekä minä että lapsi ollaan jotenkin herkkiä melulle ja samoin sosiaaliset tilanteet kuormittavat. Lapsi on nyt rauhallinen teinipoika jonka kanssa on mahtava jutella kaikesta ja on mitä mainiointa matkaseuraa. Kavereita löytyy mutta vain muutama hyvä ystävä, tykkää olla paljon itsekseen. Luonne, kasvatus ja ympäristö vaikuttavat.
Tästä tulikin mieleen, että taitaa olla niin, että juuri noissa lapsuuden tilanteissa joissa harjoitellaan "kilpaa huutamista" erottuu ne äärimmäiset ekstrovertit jotka sitten pystyvät nostamaan itsensä korokkeelle tilanteessa kuin tilanteessa olemalla äänessä koko ajan. Jo lapsesta näkee kenestä tulee hiljainen ja kohtelias, ja kenestä ns. dominoiva persoona. Itse olin kanssa mielestäni aika rauhallinen lapsi ja en voi käsittää tuota nykypäivän huutoa jopa julkisissa, eikä mitään sanota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sietämätöntä! En ymmärrä miksi vanhemmat ei opeta lapsiaan olemaan huutamatta?! Eilen taas bussissa n.4v poika rattaissa ja huutaa ja kiljuu kaiken aikaa. Äiti vain puhelee rauhallisesti vieressä. Ei selvästikään auttanut! Minä olen sanonut tiukasti joka kerta omalle lapselle, että bussissa/ratikassa/metrossa, yms, EI huudeta.
Kasvattajat eivät osaa kieltää. Vanhemmat huutavat itsekin ja huudattavat musaa tai TV:tä.
Olisi ihan hyvä opettaa lasta empatiaan eli sanoo, ettei muista ihmisistä ole kivaa kuunnella tuollaista kiljuntaa ja huutoa.
Aika usein on unohdettu se muiden näkökulma, minkä olen töissäni lasten kanssa todennut. Lapset (ja aikuiset) ovat minä-mulle-minun-minua- mulla on oikeus -ihmisiä, muista viis. Moukkamaista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Teimme virheen, kun rakensimme uudelle asuinalueelle.
Pihalla ei voi olla ilman melusuojia ollenkaan. Lapsemme stressaantunut naapurillaan huudosta ja mekastuksesta.
Ns vanha omakotitaloaluekkaan ei ole enää varma rauhallisuuden merkki. Näin naivisti me luultiin kun muutettiin kunnes naapurin mummo kuoli ja perikunta möi mummon talon tontteineen rakentajalle. Siihen yhden vanhan talon tontille pykättiin kaksi paritaloa ja vitt* tota tramppakirkumista nyt aamusta iltaan.
Minä kans inhoan lasten metelöintiä. Omat lapset, useampi kpl, meuhkaavat kokoajan. Yhden ääntä inhoan,kun pelaa -puhuu pelatessa niin tunteella siis huutamalla , etten kestä. Toisella on luonnostaan valtava ääni, jo synnyttyään säikähdin sitä valtavaa ääntä mikä hänestä lähtee. Kolmas muuten vaan puhuu kokoajan. Neljäs puhuu välillä niin vinkumalla, että omat aivot leviää.
Ja he rakastavat kiljumista. Ja erilaisten äänten tuottamista. Karjumista.
Ite en jaksa kuunnella yhtään. Harvakseltaan se ei haittaa. Yritän miettiä, että saavatpahan toteuttaa luontoaan, niin ei jäisi kauheita patoumia kehoon.
Ja mainittakoon, että jos hermoilen niiden metelistä muiden ihmisten kuullen, niin mua katotaan kieroon, että mikä ankara akka tuo on. Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu. Jep. Mutta ääniyliherkkänä en vain meinaa kestää.
Ja, no, on muutamia hetkiä päivässä, että mun suusta ei tuu mitään muuta ku "hiljaa! Ettekö ymmärrä, että nyt pitää olla hiljaa? Mikä siinä on, ku ette osaa olla muutamaa tuntia hiljaa?" Kyllä lapsenkin pitää tajuta, että välillä voi olla vaan hiljaa ilman jatkuvan ääntelyn tuottamista.
Ai niin, meillä on vielä koira, joka haukkuu välillä niin että tärykalvot rakoilee. Niin.
Lapset on lapsia. Niistä vaan lähtee meteliä ja kai se joskus loppuu, jos lapset tästä maailmasta loppuu, mutta kuuluu asiaan. Valitettavasti. Ja onhan niitä aikuisiakin jotka elämöi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono kasvatus. Minulle olisi sanottu, että poliisit tai lasu tulee hakemaan, ellen opi käyttäytymään. Näistä kirkujista tulee todennäköisesti koulukiusaajia ja työpaikkakiusaajia. Ehkä jopa poliitikkoja.
T. energisempi lapsi, joka ei raivonnut
Väsynyt kirjoitti:
Minä kans inhoan lasten metelöintiä. Omat lapset, useampi kpl, meuhkaavat kokoajan. Yhden ääntä inhoan,kun pelaa -puhuu pelatessa niin tunteella siis huutamalla , etten kestä. Toisella on luonnostaan valtava ääni, jo synnyttyään säikähdin sitä valtavaa ääntä mikä hänestä lähtee. Kolmas muuten vaan puhuu kokoajan. Neljäs puhuu välillä niin vinkumalla, että omat aivot leviää.
Ja he rakastavat kiljumista. Ja erilaisten äänten tuottamista. Karjumista.
Ite en jaksa kuunnella yhtään. Harvakseltaan se ei haittaa. Yritän miettiä, että saavatpahan toteuttaa luontoaan, niin ei jäisi kauheita patoumia kehoon.
Ja mainittakoon, että jos hermoilen niiden metelistä muiden ihmisten kuullen, niin mua katotaan kieroon, että mikä ankara akka tuo on. Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu. Jep. Mutta ääniyliherkkänä en vain meinaa kestää.
Ja, no, on muutamia hetkiä päivässä, että mun suusta ei tuu mitään muuta ku "hiljaa! Ettekö ymmärrä, että nyt pitää olla hiljaa? Mikä siinä on, ku ette osaa olla muutamaa tuntia hiljaa?" Kyllä lapsenkin pitää tajuta, että välillä voi olla vaan hiljaa ilman jatkuvan ääntelyn tuottamista.
Ai niin, meillä on vielä koira, joka haukkuu välillä niin että tärykalvot rakoilee. Niin.
Lapset on lapsia. Niistä vaan lähtee meteliä ja kai se joskus loppuu, jos lapset tästä maailmasta loppuu, mutta kuuluu asiaan. Valitettavasti. Ja onhan niitä aikuisiakin jotka elämöi.
??????????????
Uskomatonta soodaa. Jatkuva huutaminen ja kirkuminen EI kuulu asiaan ja se että ”lapsista nyt vaan lähtee ääntä” on typerin tekosyy koskaan oman kasvattajavastuun laistamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsynyt kirjoitti:
Minä kans inhoan lasten metelöintiä. Omat lapset, useampi kpl, meuhkaavat kokoajan. Yhden ääntä inhoan,kun pelaa -puhuu pelatessa niin tunteella siis huutamalla , etten kestä. Toisella on luonnostaan valtava ääni, jo synnyttyään säikähdin sitä valtavaa ääntä mikä hänestä lähtee. Kolmas muuten vaan puhuu kokoajan. Neljäs puhuu välillä niin vinkumalla, että omat aivot leviää.
Ja he rakastavat kiljumista. Ja erilaisten äänten tuottamista. Karjumista.
Ite en jaksa kuunnella yhtään. Harvakseltaan se ei haittaa. Yritän miettiä, että saavatpahan toteuttaa luontoaan, niin ei jäisi kauheita patoumia kehoon.
Ja mainittakoon, että jos hermoilen niiden metelistä muiden ihmisten kuullen, niin mua katotaan kieroon, että mikä ankara akka tuo on. Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu. Jep. Mutta ääniyliherkkänä en vain meinaa kestää.
Ja, no, on muutamia hetkiä päivässä, että mun suusta ei tuu mitään muuta ku "hiljaa! Ettekö ymmärrä, että nyt pitää olla hiljaa? Mikä siinä on, ku ette osaa olla muutamaa tuntia hiljaa?" Kyllä lapsenkin pitää tajuta, että välillä voi olla vaan hiljaa ilman jatkuvan ääntelyn tuottamista.
Ai niin, meillä on vielä koira, joka haukkuu välillä niin että tärykalvot rakoilee. Niin.
Lapset on lapsia. Niistä vaan lähtee meteliä ja kai se joskus loppuu, jos lapset tästä maailmasta loppuu, mutta kuuluu asiaan. Valitettavasti. Ja onhan niitä aikuisiakin jotka elämöi.
Itse en ääniyliherkkänä kestäisi asemassasi hetkeäkään. Kyllä voit ihan hyvin tehdä tiukasti lapsillesi selväksi, että desibelitasoa pitää laskea. Ihan sama, mitä muut sinusta ajattelevat. Melu vaikuttaa negatiivisesti myös alitajuisesti, se kannattaa muistaa.
Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä. Kovaäänisten vanhempien lapset tuppaavat myös olemaan kovaäänisiä.
Aika monessa lasten harrastuspiirissä tai jopa päiväkodeissa on ihan hirveät desibelit, eivätkä vetäjät/hoitajat kauheasti puutu asiaan. Harmi.
Pää räjähtää, jos joku vielä tulee inisemään, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, prkl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä. Kovaäänisten vanhempien lapset tuppaavat myös olemaan kovaäänisiä.
Aika monessa lasten harrastuspiirissä tai jopa päiväkodeissa on ihan hirveät desibelit, eivätkä vetäjät/hoitajat kauheasti puutu asiaan. Harmi.
Pää räjähtää, jos joku vielä tulee inisemään, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, prkl.
Uusia päiväkoteja on alettu rakentaa ääntä demppaavista materiaaleista, huonekalut ja lelut on pehmustettuja, ja lapsille on tarjolla vastamelukuulokkeita. Näin lapset voivat jatkaa rauhassa meluamistaan.
Vaan kuka opettaisi lapsille, ettei heidän tarvitse jatkuvasti puhua huutamalla toistensa päälle? Ei asia ratkea sisustusmateriaaleilla ja kuulokkeilla.
Tarkoittanet näitä luiskaotsaisia, leveänenäisiä, käkkärätukkaisia,... ?
P:lan päiväkodissa: Älkää antako lasten huutaa ja kirkua!Eikös kasvattamiseen kuulu tämän opettaminen.
Myös lapset yleensä älkää huutako ja kirkuko leikkiessänne!
Ihan on puhtaasti siitä kiinni, että osa ihmisistä on huonoja kasvattajia. Ei ole vaadittu olemaan hiljaa ja sitten vaan siedetään.
Meillä on lapset saanut pienestä pitäen tottua siihen, että aamulla ennen 9 ei huudeta, eikä puhuta normaalilla kuuluvalla äänellä mikäli joku nukkuu. Illalla sama homma klo 20 jälkeen täytyy hillitä äänenkäyttö. Tosin en kyllä päivälläkään antaisi huutaa ja kiljua ku mielipuoli, mutta jos ajoittain tulee kiljahduksia tai jtn.. niin se on ok.
Kaverin lapset ihan päättömiä, koska "ei usko mitään" no ei koska mitään ei tapahdu jos käskyä ei noudateta. Ja ainakin pk-seudulla näkee, että tietyistä kulttuureista tulevat vasta äänekkäitä onkin ihan yötämyöten.
Väsynyt kirjoitti:
Minä kans inhoan lasten metelöintiä. Omat lapset, useampi kpl, meuhkaavat kokoajan. Yhden ääntä inhoan,kun pelaa -puhuu pelatessa niin tunteella siis huutamalla , etten kestä. Toisella on luonnostaan valtava ääni, jo synnyttyään säikähdin sitä valtavaa ääntä mikä hänestä lähtee. Kolmas muuten vaan puhuu kokoajan. Neljäs puhuu välillä niin vinkumalla, että omat aivot leviää.
Ja he rakastavat kiljumista. Ja erilaisten äänten tuottamista. Karjumista.
Ite en jaksa kuunnella yhtään. Harvakseltaan se ei haittaa. Yritän miettiä, että saavatpahan toteuttaa luontoaan, niin ei jäisi kauheita patoumia kehoon.
Ja mainittakoon, että jos hermoilen niiden metelistä muiden ihmisten kuullen, niin mua katotaan kieroon, että mikä ankara akka tuo on. Kyllähän maailmaan ääntä mahtuu. Jep. Mutta ääniyliherkkänä en vain meinaa kestää.
Ja, no, on muutamia hetkiä päivässä, että mun suusta ei tuu mitään muuta ku "hiljaa! Ettekö ymmärrä, että nyt pitää olla hiljaa? Mikä siinä on, ku ette osaa olla muutamaa tuntia hiljaa?" Kyllä lapsenkin pitää tajuta, että välillä voi olla vaan hiljaa ilman jatkuvan ääntelyn tuottamista.
Ai niin, meillä on vielä koira, joka haukkuu välillä niin että tärykalvot rakoilee. Niin.
Lapset on lapsia. Niistä vaan lähtee meteliä ja kai se joskus loppuu, jos lapset tästä maailmasta loppuu, mutta kuuluu asiaan. Valitettavasti. Ja onhan niitä aikuisiakin jotka elämöi.
Siis neuvo vanhemmille: JOS ET PIDÄ LAPSESTASI tee asialle jotain!!!
Meillä teinin peliääniin on puututta aina.
Sääntö nro. 1: Jos peli menee "tunteisiin" niin se laite sammuu
sääntö nro. 2: Jos huudetaan ja kiljutaan niin se laite sammuu
sääntö nro. 3: Jos säännöt ei miellytä, maksakoot itse netin, puhelimen jne..
Kerran suljin liittymän, netin jne.. Oppi meni perille kerrasta. Siinä oppii hillitsemään ääntään, kun vaihtoehtona on kirjan lukeminen (joka ei tietenkään ole huonoasia)
Mietin juuri, että olen varmasti ollut lapsena aivan kauhea meuhkaaja, sillä näin aikuisena minua ei ärsytä lasten kiljuminen yhtään. Asumme ihan ala-asteen vieressä, ja saatan istua tuntikausia parvekkeella ärsyyntymättä lainkaan jatkuvasta kiljumisesta ja karjumisesta, jota sieltä koko ajan kuuluu (lapset kokoontuvat päivisin ja nuoret iltaisin koulun pihalle leikkimään). Saatan helposti lukea kirjaakin tässä melussa, joskus laitan kuulokkeet korviin jos haluan partsilla vaikka katsoa puhelimesta jotain sarjaa.
Aikuisten puheensorina ja kovaääninen puhe sen sijaan häiritsee esim. ravintoloissa, kaupoissa jne. Etenkin nopeatempoinen keskustelu ja äänekkäät välihuudot. En ymmärrä, miten se on mahdollista. Tuntuu, että järki menee, jos sellaisessa joutuu olemaan. Kai lapsien huudot sitten vaan sivuutan sillä, että parempi kun eivät ole nenä kiinni laitteissa, ja ne ovat ehkä enemmän elämäniloisia ääniä. Lähtökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että kiljahdukset ja joskus leikin temmellyksessä huutaminenkin ovat ihan normaaleja elämän ääniä ja huomattavasti parempi vaihtoehto kuin passiiviset lapset. Ongelma on vasta siinä vaiheessa, jos lapset eivät osaa kehotuksesta pienentää ääntään tai sopeuttaa käytöstään tilanteeseen. Muutaman kerran vastaan on tullut ruokapöydässäkin huutaen puhuva lapsi, ja se on kyllä ärsyttävää.