Miksi kauniilla naisilla on niin huono itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kuulla olevani ruma koko ikäni (naisilta). jopa päälle syljetty kadulla... meni pitkään että ymmärsin että olen kaunis (miehet lähestyvät ja katsovat usein vielä näin nelikymppisenäkin)

Myös mun päälle on syljetty mutta ei kadulla ja sanottu rumaksi. Mikä saa ihmisen käyttäytymään niin toista kohtaan?

Mielisairaus. Ei terve, vaikka olisikin kateellinen, käyttäydy noin. Vain mielisairas menee sylkemään ihmisten päälle.

Mikä mielisairaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva kehuminen saa olettamaan, että on arvostelun alla koko ajan ja siksi epävarma. Omaa ulkonäköäni on kehuttu pienestä pitäen ja edelleen tuntuu siltä, että on aina arvostelun kohteena.

Kauniita ei kyllä kehuta jatkuvasti, päinvastoin. Kaikki olettavat kauniin ihmisen tietävän olevansa kaunis ja siksi voi mennä koko elämä ilman, että kukaan kertaakaan kehuu. Jos erehtyy parisuhteeseen, voinolka että mies haukkuu ulkonäköä, koska kuvittelee siten vähentävänsä riskiä, että nainen tajuaisi saavansa paremmankin.

Jos jotakuta kehutaan paljon, se on merkki, että ei ole kovin kaunis

Ei minuakaan ole kehuttu päin naamaan. Kautta rantain kuullut kuinka kuviani on esitelty esim. sisareni illanistujaisissa ja hämmästelty ulkonäköä. Kerran yksissä juhlissa mieheni kertoi, että siellä arvuuteltiin kuka olen ja olenko sinkku. Yhden miehen mielestä olin ”ulkonäöllisesti juuri sellainen mitä elämältään haluaa”. Vastaavia on paljon, mutta harvemmin tosiaan sitä päin naamaa sanotaan.

ehkä se huonoitsetuntoinen on keskittynyt ulkonäköönsä juurikin sen huonon itsetunnon takia. yleistyksiä tietenkin. nykyään tämmöisenä IG muokattujen kuvien kaudella ihmisten on varmaan vaikea pitää ulkonäöstään, kun teidostamattakin vertaa iihinn muokattuihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena elin siinä käsityksessä että persoonana olen täysin turha ja sellainen etten ketään voisi kiinnostaa.

Kuullut jälkeen päin että esim lukiossa jossa olin kaikki vuodet yksin muut pitivät minua koppavana vain sen takia mieltä näytin, yrittämättä edes tutustua.

Joo, minäkin olen aina ollut ujo ja kiusattukin sen vuoksi tarhasta lähtien. Siksi olinkin lukiossa sivussa sosiaalisista kuvioista. Minua ei pyydetty oikein mihinkään eikä minulla ollut rohkeutta mennä mukaan omatoimisesti porukoihin. Siispä keskityin opiskelemaan.

Vasta jälkikäteen sain kuulla eräältä miespuoliselta lukiokaverilta, että minua pidettiin yleisesti koppavana ja ylpeänä, koska olin niin kaunis enkä jutellut kenellekään.

Olin järkyttynyt! :-0

Minä nauroin kun kuulin tuon koppava-kommentin. Tavattiin baarissa muutama vuosi lukion jälkeen ja sälli tuli siihen selittämään. Minuun ei haluttu tutustua koska en puhu muille enkä minä voinut puhua muille koska kukaan ei halunnut tutustua. Ulkoisten asioiden perusteella tuomittiin olemaan yksin.

Minä en ymmärrä miten kaunis nainen muka voisi luulla olevansa ruma. Kyllähän tuon näkee kadullakin, että miehet (minä mukaan lukien) tuijotan kauniita naisia ja käännyn katsomaan niiden perään, kun kävelevät ohi. Ihan varmasti se ei jää kauniilta naisilta huomaamatta, että niitä katsotaan. Ja kyllähän sen peilistäkin näkee.  Siksi myös on ihan turhaa sanoa toiselle ihmiselle sellaista, mikä on itsestään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miten kaunis nainen muka voisi luulla olevansa ruma. Kyllähän tuon näkee kadullakin, että miehet (minä mukaan lukien) tuijotan kauniita naisia ja käännyn katsomaan niiden perään, kun kävelevät ohi. Ihan varmasti se ei jää kauniilta naisilta huomaamatta, että niitä katsotaan. Ja kyllähän sen peilistäkin näkee.  Siksi myös on ihan turhaa sanoa toiselle ihmiselle sellaista, mikä on itsestään selvää.

Kai se on sitä, että omaan naamavärkkiinsä on niin tottunut. Kun se koko ikänsä siitä peilistä tuijottaa, niin eipä sitä niin erikoisena pidä. Eikä niitä kehuja välttämättä kaikkialta sada tai jos tuleekin, pistää sen piikkiin, että kehujalla on ketunhäntä kainalossa. Lisäksi miehet kehuvat kaikkia naisia kauniiksi, oli se totta tai ei.

Enkä minä kadulla ajattele, että tuijottiko se vastaantuleva mies minua miten pitkään ja miksi. Ei ole vertailukohtaa, että miten muita katsellaan. Ja jos joku kääntyy taakseen katsomaan, niin eihän sitä huomaa, kun itse kävelee edelleen :-)

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miten kaunis nainen muka voisi luulla olevansa ruma. Kyllähän tuon näkee kadullakin, että miehet (minä mukaan lukien) tuijotan kauniita naisia ja käännyn katsomaan niiden perään, kun kävelevät ohi. Ihan varmasti se ei jää kauniilta naisilta huomaamatta, että niitä katsotaan. Ja kyllähän sen peilistäkin näkee.  Siksi myös on ihan turhaa sanoa toiselle ihmiselle sellaista, mikä on itsestään selvää.

Katsotaan? Mistä sen tietää, minkä vuoksi joku katsoo? Kun olin nuorempi, oletin aina, että joku katsoo siksi, kun olen ruma. Edelleenkin oletan olevani ruma, kun/jos joku nainen katsoo pitkään.

Kiusattu aivan saatanasti ja painettu alas. Niin miesten kuin naistenkin taholta. Eikä ole ”kateutta” - Suomi nyt vaan on kiusaajien maa, ja Vaasa kiusaamisen mekka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miten kaunis nainen muka voisi luulla olevansa ruma. Kyllähän tuon näkee kadullakin, että miehet (minä mukaan lukien) tuijotan kauniita naisia ja käännyn katsomaan niiden perään, kun kävelevät ohi. Ihan varmasti se ei jää kauniilta naisilta huomaamatta, että niitä katsotaan. Ja kyllähän sen peilistäkin näkee.  Siksi myös on ihan turhaa sanoa toiselle ihmiselle sellaista, mikä on itsestään selvää.

Katsotaan? Mistä sen tietää, minkä vuoksi joku katsoo? Kun olin nuorempi, oletin aina, että joku katsoo siksi, kun olen ruma. Edelleenkin oletan olevani ruma, kun/jos joku nainen katsoo pitkään.

Sepä se. Varsinkin, jos koulussa on lähinnä dissattu ja pojat kiusanneet, niin sellaisen kadulla katselun käsittää helposti uhkaavana tuijotteluna. Perään huutelu koulussa kun on ehdollistanut sille, että on huono.

Ei kaunis välttämättä itse koe sitä olevansa.

Kunnon keittiöpsykololeja täällä. Ulkonäkö on teille se tärkein juttu.

Itsetunto ei liity ulkonäköön. Joku kaunis voi pitää itseään rumana ja kärsiä siitä, joku muka ruma voi kärsiä vaikka mistä helvetistä tahansa. Ja sama toisin päin.

Minä olen kokenut elämän ankanpoikasesta joutseneksi. Varhaisnuorena ja teininä olin ylipainoinen ja kaikkea muuta kuin kaunis ilmestys. Aikuistuminen ja hoikistuminen teki hyvää ja kaunistuin. Nyt kolmeakymppiä lähestyessä olen katsonut kymmenen vuoden takaisia kuvia ja ihmetellyt, kuinka epävarma omasta ulkonäöstäni olin, vaikka olin oikeasti kaunis. En ole siis kasvanut kauniina, vaan olen vasta aikuisena huomannut, millaisia lieveilmiöitä siihen liittyy:

-Naiset eristävät sosiaalisesti. Erityisesti työpaikoilla on ollut haaste, kun olen ollut kaunis, iloinen ja ahkera.  Naiset eivät halua edes tutustua, vaan minusta muodostetaan mielipide jo ulkonäköni perusteella. Naiset eivät ystävysty kanssani ja kommentointi on välillä todella tylyä. Ilkeimpiä ovat olleet noin nelikymppiset naiset, 50+ ikäluokassa on ollut hyvin ystävällisiä ja ihania naisia, joiden seurassa olen viihtynyt. Miehet ovat joskus korostetun ystävällisiä ja tämä ärsyttää naisia entisestään. Viihdyn kuitenkin parhaiten työyhteisöissä, jotka eivät ole erityisen naisvaltaisia, sillä miehet kohtelevat minua ystävällisemmin.

-Naiset eivät kehu ulkonäköäni juuri koskaan, miehet ovat kehuneet senkin edestä. Somessa kukaan nainen ei koskaan kommentoi kuviini "jumalatar, olet niin kaunis ja upea ystäväni!". Sen sijaan monet muut naiset saavat ystäviltään näitä kommentteja lukuisia, kun julkaisevat jonkun selfien. Minua naiset eivät kehu näin koskaan. Sen sijaan miehet kommentoivat ja laittavat toisinaan vielä yksityisviestillä näitä kommentteja. Tämä naisten kehumattomuus on vuosien aikana latistanut itsetuntoani, sillä olisi kiva kuulla joskus naisten suusta näyttäväni kauniilta.

-Minua pidetään tyhmänä ulkonäköni takia. Ihmiset olettavat, että olen saavuttanut asemani työssä ulkonäölläni. Totuus on, että olen opiskellut ja tehnyt töitä ahkerasti sekä kouluttautunut vielä töiden ohessa. Silti tullaan kommentoimaan, kuinka olen saavuttanut asemani vain ulkonäölläni ja ihmisiä kiinnostaa työni jälki vain siksi, miltä satun näyttämään. Yliopistokoulutusta edellyttävä asiantuntijatyöni ei liity millään lailla ulkonäköön ja silti monet typistävät minut työntekijänä vain siihen, miltä näytän. Kun olen nuoreksi ihmiseksi edennyt jo hyvää vauhtia työelämässä, sekin laitetaan ulkonäön syyksi, vaikka olen tehnyt todella paljon töitä etenemisen eteen.

Edellinen jatkaa:

-Sinkkuna ollessa sai olla yksin. Ihmiset kertoivat uskovansa, että "tuon näköinen nainen on varmasti varattu" tai "ei minulla kuitenkaan olisi mahiksia tuollaiseen naiseen". Miehet eivät edes yrittäneet minua. Jos jonkun kanssa tutustui syvällisemmin, niin mies saattoi pettyä, kun kauniin ulkonäön takana olikin ihan "tavallinen" nainen. Sinkkuna minut koettiin myös vaaralliseksi, kun "saattaisit viedä toisten miehet tai ihastukset", joten moniin sosiaalisiin tilaisuuksiin ei kutsuttu lainkaan. Jos sinut kutsuttiin, niin äkkiä tyttöystävä purjehti poikaystävänsä käsipuoleen, jos keskustelin poikaystävän kanssa esim. juhlissa. Lopulta löysin mieheni erään miespuolisen kaverini kautta ja oma mieheni ei onneksi ole ulkonäkökeskeinen, vaan arvostaa minussa ihan muita asioita. :)

-En viitsi laittautua hurjasti. En värjää hiuksia, käytä hiuslisäkkeitä, tekokynsiä tai mitään pistoshoitoja, meikkaan vain kevyesti. Töissä olen vähentänyt meikkaamista jättämällä jopa ripsivärin pois. En pukeudu paljastavasti, jotta en herättäisi entisestään negatiivista kommentointia. Kerran erehdyin menemään työpaikan pikkujouluihin mustassa minimekossa ja en unohda niitä naiskollegoiden vihaisia katseita koskaan. Muutenkin turhauttaa oletus, että kauniit ihmiset olisivat pinnallisia. Laittautumisen sijaan nautin ulkona liikkumisesta, lukemisesta ja viihdyn kotona eikä minua haittaa lähteä lenkin jälkeen hikisenä verkkareissa kauppaan.

-Ihmiset luulevat minua ylimieliseksi, vaikka olen vain introvertti ja joissain tilanteissa ujo. En nauti huomion keskipisteenä olemisesta, vaan tarkkailen mieluummin hiljaa vierestä keskustelua enkä esimerkiksi halua lähteä väittelyihin mukaan. Toisaalta, jos minulla on elämässä murheita (suuria tai pieniä), niin niitä ei oteta vakavasti. Esimerkiksi työpaikkakiusatuksi joutuessani kiusaajien käytöstä perusteltiin sillä, että "he ovat vain kateellisia, kun olet kaunis, nuori ja fiksu". Murheitani vähätellään tai minua ei-niin-hyvin tuntevat ihmiset ajattelevat, että koko elämäni olisi jotenkin täydellistä, vaikka näin ei ole. En esimerkiksi puhu jo vuosia sairastamastani kivuliaasta sairaudesta, koska sairauteni ei näy ulospäin enkä jaksaisi kuunnella "valitat ihan turhasta" kommentteja.

Toivon todella, että iän karttuessa tämä ulkonäköön suhtautumisasia helpottaisi. 

N29

Valivalivali. Fakta on että hyvännäköisiä suositaan kaikkialla, turha valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miten kaunis nainen muka voisi luulla olevansa ruma. Kyllähän tuon näkee kadullakin, että miehet (minä mukaan lukien) tuijotan kauniita naisia ja käännyn katsomaan niiden perään, kun kävelevät ohi. Ihan varmasti se ei jää kauniilta naisilta huomaamatta, että niitä katsotaan. Ja kyllähän sen peilistäkin näkee.  Siksi myös on ihan turhaa sanoa toiselle ihmiselle sellaista, mikä on itsestään selvää.

Katsotaan? Mistä sen tietää, minkä vuoksi joku katsoo? Kun olin nuorempi, oletin aina, että joku katsoo siksi, kun olen ruma. Edelleenkin oletan olevani ruma, kun/jos joku nainen katsoo pitkään.

Joo sama, tai että muuten olen jotenkin häiritsevän näköinen. Ei todellakaan ole koskaan ollut ensimmäinen ajatus että kauneuden takia katsottaisiin, kun itse en itseäni kovin kummoisena näe.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kokenut elämän ankanpoikasesta joutseneksi. Varhaisnuorena ja teininä olin ylipainoinen ja kaikkea muuta kuin kaunis ilmestys. Aikuistuminen ja hoikistuminen teki hyvää ja kaunistuin. Nyt kolmeakymppiä lähestyessä olen katsonut kymmenen vuoden takaisia kuvia ja ihmetellyt, kuinka epävarma omasta ulkonäöstäni olin, vaikka olin oikeasti kaunis. En ole siis kasvanut kauniina, vaan olen vasta aikuisena huomannut, millaisia lieveilmiöitä siihen liittyy:

-Naiset eristävät sosiaalisesti. Erityisesti työpaikoilla on ollut haaste, kun olen ollut kaunis, iloinen ja ahkera.  Naiset eivät halua edes tutustua, vaan minusta muodostetaan mielipide jo ulkonäköni perusteella. Naiset eivät ystävysty kanssani ja kommentointi on välillä todella tylyä. Ilkeimpiä ovat olleet noin nelikymppiset naiset, 50+ ikäluokassa on ollut hyvin ystävällisiä ja ihania naisia, joiden seurassa olen viihtynyt. Miehet ovat joskus korostetun ystävällisiä ja tämä ärsyttää naisia entisestään. Viihdyn kuitenkin parhaiten työyhteisöissä, jotka eivät ole erityisen naisvaltaisia, sillä miehet kohtelevat minua ystävällisemmin.

-Naiset eivät kehu ulkonäköäni juuri koskaan, miehet ovat kehuneet senkin edestä. Somessa kukaan nainen ei koskaan kommentoi kuviini "jumalatar, olet niin kaunis ja upea ystäväni!". Sen sijaan monet muut naiset saavat ystäviltään näitä kommentteja lukuisia, kun julkaisevat jonkun selfien. Minua naiset eivät kehu näin koskaan. Sen sijaan miehet kommentoivat ja laittavat toisinaan vielä yksityisviestillä näitä kommentteja. Tämä naisten kehumattomuus on vuosien aikana latistanut itsetuntoani, sillä olisi kiva kuulla joskus naisten suusta näyttäväni kauniilta.

-Minua pidetään tyhmänä ulkonäköni takia. Ihmiset olettavat, että olen saavuttanut asemani työssä ulkonäölläni. Totuus on, että olen opiskellut ja tehnyt töitä ahkerasti sekä kouluttautunut vielä töiden ohessa. Silti tullaan kommentoimaan, kuinka olen saavuttanut asemani vain ulkonäölläni ja ihmisiä kiinnostaa työni jälki vain siksi, miltä satun näyttämään. Yliopistokoulutusta edellyttävä asiantuntijatyöni ei liity millään lailla ulkonäköön ja silti monet typistävät minut työntekijänä vain siihen, miltä näytän. Kun olen nuoreksi ihmiseksi edennyt jo hyvää vauhtia työelämässä, sekin laitetaan ulkonäön syyksi, vaikka olen tehnyt todella paljon töitä etenemisen eteen.

Tämä! Plus saa pelätä, mitä uralle käy kun tulee ikää lisää, rypistyy ja rapistuu. Saako enää töitä, kun ei olekaan nuori ja hehkeä?

Ehkä he tekevät itsestään kauniin siksi, kun eivät koe kelpaavansa muuten. Ja sitten vertailevat itseään toisiin kauniisiin naisiin ja heidän muokattuihin kuviinsa.

Kehut tulevat tuntemattomilta, mutta tutut eivät kehu. Tämä saa olon tuntumaan siltä, että on ihmisenä aivan kamala, kun hihmisey ympärillä eivät sano mitään hyvää sinusta (kun oletetaan sun tietävän jo valmiiksi oma "ihanuutesi")

Kun katseita ja huomiota saa paljon, niistä tulee tavallaan riippuvaiseksi. Tiedän, että etenkin jos vähän laittaudun niin miesten päät kääntyy. Sitten jos joku ei katsokaan niin se tuntuu pahalta, kun on niin tottunut että kaikki katsoo. Jotenkin ottaa itsetunnon päälle. Luulisin että rumat ovat jo nuorena joutuneet tottumaan siihen, ettei heitä tuijoteta kadulla ja siksi he eivät joudu edes miettimään viehätysvoimaansa, kun taas monet kauniit miettivät sitä useinkin. Huom. tiedostan, että tällainen ajattelu ja huomionhaku on säälittävää, en vain voi sille mitään.

Heitä kiusataan esim työpaikoilla. Herättää paljon kateutta jolloin moni alkaa kiusata. Jos on nätti naama JA kroppa tikissä.

Aika nuorena jo alkoi ja vieläkin jatkuu se ettei oikein oteta mukaan rientoihin ja porukoihin.. epäilen sen johtuvan siitä, että yleensä esim. baarissa olen se jota tullaan pokailemaan, jos en ole mukana niin se on se joku muu. Kun joskus tiedostin, että jotkut ihmiset eivät pidä minusta koska olin kaunis, aloin tarkoituksella jäämään taka-alalle kaikin keinoin, pukeutumisella, puheilla yms. ja lopulta minusta tulikin tälläinen anteeksi että olen olemassa ihminen.