Lue keskustelun säännöt.
Kotirouvien halveksunta palstalla
Kotirouva
13.06.2020 |
Olen huomannut monen palstalla suorastaan halveksuvan kotirouvia. Kun emme tienaa omia rahojamme, vaikka meillä olisi eroturva yms. järjestetty. Minä olen ennen kaikkea feministi, vaimo ja sitten vasta kotirouva. Mieheni on maksanut minulle koulutuksen alalta jolla halusin työskennellä, mutta hänen firmansa pyöritys on niin aikaavievää hommaa, että mikäli halusimme viettää aikaa yhdessä, oli ainoa järkevä ratkaisu se, että minä en tavoittele omaa uraani, harrastelen vaan.
Meillä on tähän taloudellinen mahdollisuus. Ehdotus oli miehen, mutta minä siihen suostuin.
Meillä ei ole avioehtoa muuta kuin miehen firman osalta, eli minun tulevaisuuteni (ja lastenkin) on turvattu taloudellisesti vaikka eroaisimme.
Tällä palstalla ihmetellään kuinka mieheni sallii minun olla kotona tai että olenko kotiorja. Minä en koe velvollisuudekseni siivota sen enempää kuin hänkään, minä koen velvollisuudekseni saada omat aikatauluni pyörimään hänen aikataulujensa mukaisesti, jotta voimme olla yhdessä mahdollisimman paljon.
Meillä on kaksi pientä lasta. Mieheni on ulkomaalainen, mutta tällä hetkellä asumme Suomessa. Hän käy paljon työmatkoilla ja minä matkustan hänen kanssaan kun pystyn. Päätökset meillä tehdään yhdessä. Kotityöt meillä tehdään sulassa sovussa. Lasten esim etäkoulu kaatui vain minun niskaani, mutta lähinnä kielisyistä ja hänen työtaakkansa lisääntymisestä (tekee paljon etänä). Meillä on paljon ihanaa seksiä, mutta kyllä minäkin kieltäydyn jos ei ihan oikeasti huvita. Mies toki saa minut tuntemaan itseni jumalattareksi, joten hän yleensä saa minut sille tuulelle kuin toivoo.
Minä toivon voivani kasvattaa tyttäreni feministeiksi ja ymmärtämään että valintoja on hyvin erilaisia ja kaikki ovat yhtä ok.
Haluasin kuulla ihan sellaisia perusteltuja ajatuksia kotirouvuudesta ihan yleensäkin.
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan toi hienoa ja ylellistä elämää, ei voi kieltää. Silti ihmettelen, kun näissä jutuissa toistuvasti tulee esiin, että mies tekee pitkiä päiviä töissä, eli uhraa elämänsä työlle, että voi elättää perheensä ja vaimon. Varmaan miehestäkin on mukavaa, kun koti on hoidettu ja saa pitkän työpäivän jälkeen rentoutua. Mutta mitäs sitten, kun te vanhenette. Mies on vaikutusvaltainen ja ehkä siksi haluttavakin. Myös kotirouva vanhenee, vaikka kuinka olisi pitänyt itsestään huolta. Miestä ei vaan kiinnosta enää kotona oleileva vaimo. Hän löytää helposti uuden nuoremman ja kiinnostavamman. Aikuiset lapsetkaan ei arvosta kotona oleilevaa äitiä. Miksei muuten koskaan puhuta naislapsista?
Miten niin lapset ei arvosta. Taas tällaisia väitteitä ihan omasta pikku päästä. Ja nuo miehet jotka löytää nuorempaa seuraa on kyllä enemmän palstalegendaa kuin todellisuutta. Suurinta osaa ei kiinnosta alkaa pyörittämään jotain uutta naista kun viimeinkin on kaikki asiat järjestyksessä ja voi ottaa vähän rennommin. Naiset yleensä Suomessa ottaa eron, jos joku. Se on hiton vaivalloista.
Oma äitini oli kotiäiti, enkä kyllä yhtään arvosta hänen "työtään kodin hyväksi". Loisi vaan isäni rahoilla ja antoi minulle ja siskolleni todella huonon naisen mallin.
Sinulla on ollut huono äiti, ja kuitenkin olet hänestä mallia ottanut. Surullista.
En todellakaan ole ottanut äidistäni mallia. En ole hankkinut lapsia ja aion käydä töissä jotta saan itse elätettyä itseni. Yhdenkään miehen elätiksi tai kotityöpalvelijaksi en aio ruveta.
No teeppä niin. Jos sinusta tuntuu että suurempi onni avautuu sillä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kotirouva, enkä voisi kuvitella parempaa tapaa elää elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan toi hienoa ja ylellistä elämää, ei voi kieltää. Silti ihmettelen, kun näissä jutuissa toistuvasti tulee esiin, että mies tekee pitkiä päiviä töissä, eli uhraa elämänsä työlle, että voi elättää perheensä ja vaimon. Varmaan miehestäkin on mukavaa, kun koti on hoidettu ja saa pitkän työpäivän jälkeen rentoutua. Mutta mitäs sitten, kun te vanhenette. Mies on vaikutusvaltainen ja ehkä siksi haluttavakin. Myös kotirouva vanhenee, vaikka kuinka olisi pitänyt itsestään huolta. Miestä ei vaan kiinnosta enää kotona oleileva vaimo. Hän löytää helposti uuden nuoremman ja kiinnostavamman. Aikuiset lapsetkaan ei arvosta kotona oleilevaa äitiä. Miksei muuten koskaan puhuta naislapsista?
Miten niin lapset ei arvosta. Taas tällaisia väitteitä ihan omasta pikku päästä. Ja nuo miehet jotka löytää nuorempaa seuraa on kyllä enemmän palstalegendaa kuin todellisuutta. Suurinta osaa ei kiinnosta alkaa pyörittämään jotain uutta naista kun viimeinkin on kaikki asiat järjestyksessä ja voi ottaa vähän rennommin. Naiset yleensä Suomessa ottaa eron, jos joku. Se on hiton vaivalloista.
Oma äitini oli kotiäiti, enkä kyllä yhtään arvosta hänen "työtään kodin hyväksi". Loisi vaan isäni rahoilla ja antoi minulle ja siskolleni todella huonon naisen mallin.
Sinulla on ollut huono äiti, ja kuitenkin olet hänestä mallia ottanut. Surullista.
En todellakaan ole ottanut äidistäni mallia. En ole hankkinut lapsia ja aion käydä töissä jotta saan itse elätettyä itseni. Yhdenkään miehen elätiksi tai kotityöpalvelijaksi en aio ruveta.
Sinähän sanoit, että äitisi antoi teille huonon mallin olemalla kotirouva loisimalla isäsi rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kotirouva, mutta en ole työtön. En hae töitä, en saa mitään työttömyyskorvauksia tai muita avustuksia. Maksan kuitenkin veroja pääomatuloista.
Työtön on henkilö, jolla ei ole työ -eikä opiskelupaikkaa, joten kyllä sinä olet työtön.
En ole työtön, eikä minua ole missään työttömäksi merkitty.
Ihan sama oletko ilmoittautunut työkkäriin vai et, jos sinulla ei ole töitä niin olet työtön.
Ei todellakaan ole ihan sama. En ole työtön.
En todellakaan halveksi kotirouvia, jokainen saa tehdä valintansa kuten haluaa. Itse olen ns uranainen (ainakin siten kun se tällä palstalla määritellään) ja teen paljon tavanomaista enemmän töitä. Se ei aina ole mukavaa, mutta oikeasti vaihtoehtoja ei oikeasti ole, ainakaan jos haluan kohtuullisen elintason. Tässä vaiheessa uraa siirtyminen rutiinitehtäviin olisi ainakin henkisesti vaikeaa, ja saisinko edes sellaisia helpompia töitä. Osa-aikaisuus ei ole alallani realistisesti mahdollista. Onneksi myös pidän työstäni vaikka se on väsyttävää.
Yhdessä asiassa väittäisin kuitenkin vastaan siihen mitä, jotkut (eivät kaikki) kotirouvuudestaan täällä kertovat. Varsinkin aiemmissa keskusteluissa aiheesta (ei tässä niinkään) useampi kotirouva on ennättänyt kertoa käyvänsä kursseja, opiskelleensa viittä kieltä tms. ja vihjaa tai suoraan sanoo ettei mielestään taidoiltaan ole työelämässä olevaa huonompi. Joitakin suht poikkeusyksilöitä lukuunottamatta työelämäosaamisen kertyminen tuskin tyypillisesti on samanlaista kotioloissa, vaikka kävisi kursseja tms. Töissä oppii paljon kun on pakko, samaten esim kieliopinnot ovat aivan erilaisia kun kieltä on pakko päästä hyödyntämään töissä nopeasti. Varmasti on sellaisiakin kotirouvia, jotka kirjoittavat romaaneja tai pelkästä mielenkiinnosta hankkivat sujuvan japanintaidon tai tekevät teoreettisen fysiikan väitöskirjaa (tai esim harrastavat käsitöitä hyvin kunnianhimoisesti), mutta väittäisin, että suhteellisen harvassa ovat. Töissä on pakko oppia nopeasti ja tehokkaasti, riippuen toki työnkuvasta, mutta jos nyt puhutaan esim. akateemista tutkintoa vaativista tehtävistä. Pakko on kuitenkin paras kannustin useimmille ihmisille. Ihan samalla tavalla vast hiljakkoin valmistuneet nuoret ovat usein vähän hukassa hommiensa kanssa.
Kerran eräällä kurssilla kuuntelin takanani kahta kotirouvaa, jotka olivat jättäneet yliopisto-opinnot kesken heti alkuunsa, mutta omasta mielestään olivat jo tarpeeksi todistaneet älykkyytensä, kun olivat kirjoittaneet pitkän matikan yo-kirjoituksissa ja päässeet yliopistoon, ja puhuivat pilkallisesti esim humanisteista. No joo, mutta kun ei se älykkyys olekaan se juttu, vaan osaaminen joka tulee älykkyyden päälle.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö kotirouvuuden jälkeenkin olisi kelpoisa työelämään, palkka tietysti on alempi kuin jos olisi ollut koko ajan töissä, mutta ihan aiheesta. kaikkea ei vaan elämässä voi saada, näin se menee. Toki jotkut oppivat kohtuullisen nopeasti ja ottavat välimatkaa kiinni aivan helposti, osa ei sitten koskaan.
Lähipiirissä on vain yksi pitkän linjan kotirouva, ja hän tekee kotitöitäkin niiin hitaasti ja tehottomasti ja esim kodin paperihommien hoitaminen on niin vaikeaa, että täytyy todella ihmetellä pärjäisikö hän edes nykypäivän työelämässä. Toisaalta se, että vuosia on ollut mahdollisuus hoitaa nuo asiat stressittä ja loppupeleissä olettaa miehen hoitavan kaikki "vaikeat" asiat on varmasti vaikuttanut asiaan.
Tunnen aika vähän kotirouvia, joten en voi väittää tietäväni että tuo varsinkaan nuoren polven kotirouvissa on tyypillistä (ko henkilö on jo vähän vanhempi). Kai niitäkin kuvioita on aika monenlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan halveksi kotirouvia, jokainen saa tehdä valintansa kuten haluaa. Itse olen ns uranainen (ainakin siten kun se tällä palstalla määritellään) ja teen paljon tavanomaista enemmän töitä. Se ei aina ole mukavaa, mutta oikeasti vaihtoehtoja ei oikeasti ole, ainakaan jos haluan kohtuullisen elintason. Tässä vaiheessa uraa siirtyminen rutiinitehtäviin olisi ainakin henkisesti vaikeaa, ja saisinko edes sellaisia helpompia töitä. Osa-aikaisuus ei ole alallani realistisesti mahdollista. Onneksi myös pidän työstäni vaikka se on väsyttävää.
Yhdessä asiassa väittäisin kuitenkin vastaan siihen mitä, jotkut (eivät kaikki) kotirouvuudestaan täällä kertovat. Varsinkin aiemmissa keskusteluissa aiheesta (ei tässä niinkään) useampi kotirouva on ennättänyt kertoa käyvänsä kursseja, opiskelleensa viittä kieltä tms. ja vihjaa tai suoraan sanoo ettei mielestään taidoiltaan ole työelämässä olevaa huonompi. Joitakin suht poikkeusyksilöitä lukuunottamatta työelämäosaamisen kertyminen tuskin tyypillisesti on samanlaista kotioloissa, vaikka kävisi kursseja tms. Töissä oppii paljon kun on pakko, samaten esim kieliopinnot ovat aivan erilaisia kun kieltä on pakko päästä hyödyntämään töissä nopeasti. Varmasti on sellaisiakin kotirouvia, jotka kirjoittavat romaaneja tai pelkästä mielenkiinnosta hankkivat sujuvan japanintaidon tai tekevät teoreettisen fysiikan väitöskirjaa (tai esim harrastavat käsitöitä hyvin kunnianhimoisesti), mutta väittäisin, että suhteellisen harvassa ovat. Töissä on pakko oppia nopeasti ja tehokkaasti, riippuen toki työnkuvasta, mutta jos nyt puhutaan esim. akateemista tutkintoa vaativista tehtävistä. Pakko on kuitenkin paras kannustin useimmille ihmisille. Ihan samalla tavalla vast hiljakkoin valmistuneet nuoret ovat usein vähän hukassa hommiensa kanssa.
Kerran eräällä kurssilla kuuntelin takanani kahta kotirouvaa, jotka olivat jättäneet yliopisto-opinnot kesken heti alkuunsa, mutta omasta mielestään olivat jo tarpeeksi todistaneet älykkyytensä, kun olivat kirjoittaneet pitkän matikan yo-kirjoituksissa ja päässeet yliopistoon, ja puhuivat pilkallisesti esim humanisteista. No joo, mutta kun ei se älykkyys olekaan se juttu, vaan osaaminen joka tulee älykkyyden päälle.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö kotirouvuuden jälkeenkin olisi kelpoisa työelämään, palkka tietysti on alempi kuin jos olisi ollut koko ajan töissä, mutta ihan aiheesta. kaikkea ei vaan elämässä voi saada, näin se menee. Toki jotkut oppivat kohtuullisen nopeasti ja ottavat välimatkaa kiinni aivan helposti, osa ei sitten koskaan.
Lähipiirissä on vain yksi pitkän linjan kotirouva, ja hän tekee kotitöitäkin niiin hitaasti ja tehottomasti ja esim kodin paperihommien hoitaminen on niin vaikeaa, että täytyy todella ihmetellä pärjäisikö hän edes nykypäivän työelämässä. Toisaalta se, että vuosia on ollut mahdollisuus hoitaa nuo asiat stressittä ja loppupeleissä olettaa miehen hoitavan kaikki "vaikeat" asiat on varmasti vaikuttanut asiaan.
Tunnen aika vähän kotirouvia, joten en voi väittää tietäväni että tuo varsinkaan nuoren polven kotirouvissa on tyypillistä (ko henkilö on jo vähän vanhempi). Kai niitäkin kuvioita on aika monenlaisia.
Harva kotiurouva kai tässäkään keskustelussa on sanonut että olisi yhtä pätevä joihinkin töihin joita toiset ovat tehneet vuosikymmeniä? Ei se että ei harjoittele itseään mestaritasoon missään asiassa vaan tekee asioita joista nauttii ihan harrastelijatasolla tee kenestäkään huonompaa.
En ikinä väittäisi että pystyisin tekemään esimerkiksi ystäväni työtä. Hän työskentelee suuressa pörssiyhtiössä osaston päällikkönä tai jonakin. Mutta en usko että olisin niin kärryiltä tippunut myöskään, etten pystyisi pakkoraossa palaamaan työelämään ja elättämään itseni. Jotain siltä väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotirouvuus lienee Suomessa, niin harvinaista ettei siitä ole suurempia mielipitetiä.
Miten saat aikasi kulumaan, kun lapset kasvavat? Noin 10 vuotiaasta lapset helposti viipottaa kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kotirouvuus lienee Suomessa, niin harvinaista ettei siitä ole suurempia mielipitetiä.
Miten saat aikasi kulumaan, kun lapset kasvavat? Noin 10 vuotiaasta lapset helposti viipottaa kavereiden kanssa.
Samalla tavalla kuin ennen lapsia. Vapaaehtoistyöllä, olen intohimoinen lukija ja osallistun mielelläni poliittisiin ja hyväntekeväisyystapahtumiin ja järjestelyihin. Nautin taiteesta, arkkitehtuurista ja kauniista kodista. Käyn paljon avoimen yliopiston kursseilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan halveksi kotirouvia, jokainen saa tehdä valintansa kuten haluaa. Itse olen ns uranainen (ainakin siten kun se tällä palstalla määritellään) ja teen paljon tavanomaista enemmän töitä. Se ei aina ole mukavaa, mutta oikeasti vaihtoehtoja ei oikeasti ole, ainakaan jos haluan kohtuullisen elintason. Tässä vaiheessa uraa siirtyminen rutiinitehtäviin olisi ainakin henkisesti vaikeaa, ja saisinko edes sellaisia helpompia töitä. Osa-aikaisuus ei ole alallani realistisesti mahdollista. Onneksi myös pidän työstäni vaikka se on väsyttävää.
Yhdessä asiassa väittäisin kuitenkin vastaan siihen mitä, jotkut (eivät kaikki) kotirouvuudestaan täällä kertovat. Varsinkin aiemmissa keskusteluissa aiheesta (ei tässä niinkään) useampi kotirouva on ennättänyt kertoa käyvänsä kursseja, opiskelleensa viittä kieltä tms. ja vihjaa tai suoraan sanoo ettei mielestään taidoiltaan ole työelämässä olevaa huonompi. Joitakin suht poikkeusyksilöitä lukuunottamatta työelämäosaamisen kertyminen tuskin tyypillisesti on samanlaista kotioloissa, vaikka kävisi kursseja tms. Töissä oppii paljon kun on pakko, samaten esim kieliopinnot ovat aivan erilaisia kun kieltä on pakko päästä hyödyntämään töissä nopeasti. Varmasti on sellaisiakin kotirouvia, jotka kirjoittavat romaaneja tai pelkästä mielenkiinnosta hankkivat sujuvan japanintaidon tai tekevät teoreettisen fysiikan väitöskirjaa (tai esim harrastavat käsitöitä hyvin kunnianhimoisesti), mutta väittäisin, että suhteellisen harvassa ovat. Töissä on pakko oppia nopeasti ja tehokkaasti, riippuen toki työnkuvasta, mutta jos nyt puhutaan esim. akateemista tutkintoa vaativista tehtävistä. Pakko on kuitenkin paras kannustin useimmille ihmisille. Ihan samalla tavalla vast hiljakkoin valmistuneet nuoret ovat usein vähän hukassa hommiensa kanssa.
Kerran eräällä kurssilla kuuntelin takanani kahta kotirouvaa, jotka olivat jättäneet yliopisto-opinnot kesken heti alkuunsa, mutta omasta mielestään olivat jo tarpeeksi todistaneet älykkyytensä, kun olivat kirjoittaneet pitkän matikan yo-kirjoituksissa ja päässeet yliopistoon, ja puhuivat pilkallisesti esim humanisteista. No joo, mutta kun ei se älykkyys olekaan se juttu, vaan osaaminen joka tulee älykkyyden päälle.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö kotirouvuuden jälkeenkin olisi kelpoisa työelämään, palkka tietysti on alempi kuin jos olisi ollut koko ajan töissä, mutta ihan aiheesta. kaikkea ei vaan elämässä voi saada, näin se menee. Toki jotkut oppivat kohtuullisen nopeasti ja ottavat välimatkaa kiinni aivan helposti, osa ei sitten koskaan.
Lähipiirissä on vain yksi pitkän linjan kotirouva, ja hän tekee kotitöitäkin niiin hitaasti ja tehottomasti ja esim kodin paperihommien hoitaminen on niin vaikeaa, että täytyy todella ihmetellä pärjäisikö hän edes nykypäivän työelämässä. Toisaalta se, että vuosia on ollut mahdollisuus hoitaa nuo asiat stressittä ja loppupeleissä olettaa miehen hoitavan kaikki "vaikeat" asiat on varmasti vaikuttanut asiaan.
Tunnen aika vähän kotirouvia, joten en voi väittää tietäväni että tuo varsinkaan nuoren polven kotirouvissa on tyypillistä (ko henkilö on jo vähän vanhempi). Kai niitäkin kuvioita on aika monenlaisia.
Harva kotiurouva kai tässäkään keskustelussa on sanonut että olisi yhtä pätevä joihinkin töihin joita toiset ovat tehneet vuosikymmeniä? Ei se että ei harjoittele itseään mestaritasoon missään asiassa vaan tekee asioita joista nauttii ihan harrastelijatasolla tee kenestäkään huonompaa.
Sanoikin, että se on tullut esiin jossain aiemmissa aiheesta käydyistä keskusteluissa. Varmasti vähemmistöltä mutta kuitenkin. Harrastelemisessa ei todella ole mitään pahaa, ehkä itsekin mieluummin tekisin sitä. osaamisen karttuminen nopeasti on sitten sen stressin hopeareuna, että siitäkin jotain kostuu.
Vaikka ei kai se edes välttämättä kotirouvuuteen edes liity, jotkut ihmiset aina tilanteessa kuin tilanteessa väittää että pystyisivät tekemään mitä vaan jos vain viitsisivät.
Harvempi varmaan jatkaisi työssään ellei talouden takia olisi pakko. Luultavasti moni keksisi mielekkäämpääkin tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan halveksi kotirouvia, jokainen saa tehdä valintansa kuten haluaa. Itse olen ns uranainen (ainakin siten kun se tällä palstalla määritellään) ja teen paljon tavanomaista enemmän töitä. Se ei aina ole mukavaa, mutta oikeasti vaihtoehtoja ei oikeasti ole, ainakaan jos haluan kohtuullisen elintason. Tässä vaiheessa uraa siirtyminen rutiinitehtäviin olisi ainakin henkisesti vaikeaa, ja saisinko edes sellaisia helpompia töitä. Osa-aikaisuus ei ole alallani realistisesti mahdollista. Onneksi myös pidän työstäni vaikka se on väsyttävää.
Yhdessä asiassa väittäisin kuitenkin vastaan siihen mitä, jotkut (eivät kaikki) kotirouvuudestaan täällä kertovat. Varsinkin aiemmissa keskusteluissa aiheesta (ei tässä niinkään) useampi kotirouva on ennättänyt kertoa käyvänsä kursseja, opiskelleensa viittä kieltä tms. ja vihjaa tai suoraan sanoo ettei mielestään taidoiltaan ole työelämässä olevaa huonompi. Joitakin suht poikkeusyksilöitä lukuunottamatta työelämäosaamisen kertyminen tuskin tyypillisesti on samanlaista kotioloissa, vaikka kävisi kursseja tms. Töissä oppii paljon kun on pakko, samaten esim kieliopinnot ovat aivan erilaisia kun kieltä on pakko päästä hyödyntämään töissä nopeasti. Varmasti on sellaisiakin kotirouvia, jotka kirjoittavat romaaneja tai pelkästä mielenkiinnosta hankkivat sujuvan japanintaidon tai tekevät teoreettisen fysiikan väitöskirjaa (tai esim harrastavat käsitöitä hyvin kunnianhimoisesti), mutta väittäisin, että suhteellisen harvassa ovat. Töissä on pakko oppia nopeasti ja tehokkaasti, riippuen toki työnkuvasta, mutta jos nyt puhutaan esim. akateemista tutkintoa vaativista tehtävistä. Pakko on kuitenkin paras kannustin useimmille ihmisille. Ihan samalla tavalla vast hiljakkoin valmistuneet nuoret ovat usein vähän hukassa hommiensa kanssa.
Kerran eräällä kurssilla kuuntelin takanani kahta kotirouvaa, jotka olivat jättäneet yliopisto-opinnot kesken heti alkuunsa, mutta omasta mielestään olivat jo tarpeeksi todistaneet älykkyytensä, kun olivat kirjoittaneet pitkän matikan yo-kirjoituksissa ja päässeet yliopistoon, ja puhuivat pilkallisesti esim humanisteista. No joo, mutta kun ei se älykkyys olekaan se juttu, vaan osaaminen joka tulee älykkyyden päälle.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö kotirouvuuden jälkeenkin olisi kelpoisa työelämään, palkka tietysti on alempi kuin jos olisi ollut koko ajan töissä, mutta ihan aiheesta. kaikkea ei vaan elämässä voi saada, näin se menee. Toki jotkut oppivat kohtuullisen nopeasti ja ottavat välimatkaa kiinni aivan helposti, osa ei sitten koskaan.
Lähipiirissä on vain yksi pitkän linjan kotirouva, ja hän tekee kotitöitäkin niiin hitaasti ja tehottomasti ja esim kodin paperihommien hoitaminen on niin vaikeaa, että täytyy todella ihmetellä pärjäisikö hän edes nykypäivän työelämässä. Toisaalta se, että vuosia on ollut mahdollisuus hoitaa nuo asiat stressittä ja loppupeleissä olettaa miehen hoitavan kaikki "vaikeat" asiat on varmasti vaikuttanut asiaan.
Tunnen aika vähän kotirouvia, joten en voi väittää tietäväni että tuo varsinkaan nuoren polven kotirouvissa on tyypillistä (ko henkilö on jo vähän vanhempi). Kai niitäkin kuvioita on aika monenlaisia.
Uraorientoitunut nainen tuskin kotirouvaksi jää eli jos kotiin jää, varmasti ymmärtää ettei siitä seuraa kovapalkkaista pomon pestiä pörssiyrityksessä. Jotenkin huvittavaa tässä keskustelussa, että nimenomaan kotiäitejä holhotaan sen varjolla, että "pilaat urakehityksesi" ja jäät puille paljaille, koska äärimmäisen harva nainen tavoittelee huikeaa urakehitystä ja korkeaa palkkaa muutenkaan. Jos olet nähnyt kursseilla nuoria kotiäitejä, niin he todennäköisesti palaavat työelämään kotiäitiyden jälkeen ja ehtivät vielä tehdä ihan normaalin työuran. Kotirouva taas on sellainen, joka viettää kotona pääosan työurastaan.
Alasta riippuen nimenomaan akateemisissa ammateissa on useita, jotka soveltuvat kotirouvalle hyvin siltä varalta, että vielä palaa työelämään. Palkka ei myöskään ole alhaisempi kotiäitivuosien vuoksi vieraalla työnantajalla, mutta esimieheksi on tietysti turha hakea. Itsekin työskentelen harrastuksenomaisesti yrittäjänä omalla alallani, mutta koska taloudellista painetta työskennellä ei ole teen sitä vain sen verran kuin tuntuu hyvältä. Työelämästä on vaikea tehdä yleistyksiä, koska moni fakta on alakohtainen. Lääkäri, juristi, sosiaalityöntekijä tai psykologi voi palata ammattiinsa helposti, mutta DI tai VTM tai KTM kärsii enemmän pitkäkestoisesta aukosta CV:ssä.
Kuten sanoit on kotiäitiyden ja kotirouvuuden taustalla usein muitakin syitä kuin se, että haluaisi tukea miehen uraa. Lapsen tai omien vanhempien sairaus tai oma sairaus esimerkiksi ovat sellaisia syitä. Monet myös pitävät kotirouvana naista, joka todellisuudessa tekee töitä kotona. Eräs tuntemani "kotirouva" on sijaisperheen äiti, toinen taas on koko ikänsä hoitanut miehensä yrityksen paperitöitä ja saa siitä myös korvauksen. Moni pienyrittäjä toisaalta on myös tosiasiassa kotiäiti, jonka sivubisnes tuo pientä lisätuloa. Sitten ovat naiset, joiden varallisuus tuo mahdollisuuden harrastaa työntekoa, ja sellaisiakin miehiä tietysti on. Palkkatyö kun ei ole ainoa tapa ansaita rahaa, vaikka nuo verokommentit tuossa edellä osoittavat, etteivät jotkut tämän palstan lukijat ole muusta kuulleetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan halveksi kotirouvia, jokainen saa tehdä valintansa kuten haluaa. Itse olen ns uranainen (ainakin siten kun se tällä palstalla määritellään) ja teen paljon tavanomaista enemmän töitä. Se ei aina ole mukavaa, mutta oikeasti vaihtoehtoja ei oikeasti ole, ainakaan jos haluan kohtuullisen elintason. Tässä vaiheessa uraa siirtyminen rutiinitehtäviin olisi ainakin henkisesti vaikeaa, ja saisinko edes sellaisia helpompia töitä. Osa-aikaisuus ei ole alallani realistisesti mahdollista. Onneksi myös pidän työstäni vaikka se on väsyttävää.
Yhdessä asiassa väittäisin kuitenkin vastaan siihen mitä, jotkut (eivät kaikki) kotirouvuudestaan täällä kertovat. Varsinkin aiemmissa keskusteluissa aiheesta (ei tässä niinkään) useampi kotirouva on ennättänyt kertoa käyvänsä kursseja, opiskelleensa viittä kieltä tms. ja vihjaa tai suoraan sanoo ettei mielestään taidoiltaan ole työelämässä olevaa huonompi. Joitakin suht poikkeusyksilöitä lukuunottamatta työelämäosaamisen kertyminen tuskin tyypillisesti on samanlaista kotioloissa, vaikka kävisi kursseja tms. Töissä oppii paljon kun on pakko, samaten esim kieliopinnot ovat aivan erilaisia kun kieltä on pakko päästä hyödyntämään töissä nopeasti. Varmasti on sellaisiakin kotirouvia, jotka kirjoittavat romaaneja tai pelkästä mielenkiinnosta hankkivat sujuvan japanintaidon tai tekevät teoreettisen fysiikan väitöskirjaa (tai esim harrastavat käsitöitä hyvin kunnianhimoisesti), mutta väittäisin, että suhteellisen harvassa ovat. Töissä on pakko oppia nopeasti ja tehokkaasti, riippuen toki työnkuvasta, mutta jos nyt puhutaan esim. akateemista tutkintoa vaativista tehtävistä. Pakko on kuitenkin paras kannustin useimmille ihmisille. Ihan samalla tavalla vast hiljakkoin valmistuneet nuoret ovat usein vähän hukassa hommiensa kanssa.
Kerran eräällä kurssilla kuuntelin takanani kahta kotirouvaa, jotka olivat jättäneet yliopisto-opinnot kesken heti alkuunsa, mutta omasta mielestään olivat jo tarpeeksi todistaneet älykkyytensä, kun olivat kirjoittaneet pitkän matikan yo-kirjoituksissa ja päässeet yliopistoon, ja puhuivat pilkallisesti esim humanisteista. No joo, mutta kun ei se älykkyys olekaan se juttu, vaan osaaminen joka tulee älykkyyden päälle.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö kotirouvuuden jälkeenkin olisi kelpoisa työelämään, palkka tietysti on alempi kuin jos olisi ollut koko ajan töissä, mutta ihan aiheesta. kaikkea ei vaan elämässä voi saada, näin se menee. Toki jotkut oppivat kohtuullisen nopeasti ja ottavat välimatkaa kiinni aivan helposti, osa ei sitten koskaan.
Lähipiirissä on vain yksi pitkän linjan kotirouva, ja hän tekee kotitöitäkin niiin hitaasti ja tehottomasti ja esim kodin paperihommien hoitaminen on niin vaikeaa, että täytyy todella ihmetellä pärjäisikö hän edes nykypäivän työelämässä. Toisaalta se, että vuosia on ollut mahdollisuus hoitaa nuo asiat stressittä ja loppupeleissä olettaa miehen hoitavan kaikki "vaikeat" asiat on varmasti vaikuttanut asiaan.
Tunnen aika vähän kotirouvia, joten en voi väittää tietäväni että tuo varsinkaan nuoren polven kotirouvissa on tyypillistä (ko henkilö on jo vähän vanhempi). Kai niitäkin kuvioita on aika monenlaisia.
Harva kotiurouva kai tässäkään keskustelussa on sanonut että olisi yhtä pätevä joihinkin töihin joita toiset ovat tehneet vuosikymmeniä? Ei se että ei harjoittele itseään mestaritasoon missään asiassa vaan tekee asioita joista nauttii ihan harrastelijatasolla tee kenestäkään huonompaa.
Sanoikin, että se on tullut esiin jossain aiemmissa aiheesta käydyistä keskusteluissa. Varmasti vähemmistöltä mutta kuitenkin. Harrastelemisessa ei todella ole mitään pahaa, ehkä itsekin mieluummin tekisin sitä. osaamisen karttuminen nopeasti on sitten sen stressin hopeareuna, että siitäkin jotain kostuu.
Vaikka ei kai se edes välttämättä kotirouvuuteen edes liity, jotkut ihmiset aina tilanteessa kuin tilanteessa väittää että pystyisivät tekemään mitä vaan jos vain viitsisivät.
En ole noita aiempia keskusteluja lukenut, mutta minusta paremmuutensa korostaminen työelämän asioissa voi olla kotirouvalta sen merkki, että tosiasiassa epäilee pärjäämistään.
Toisaalta äärimmäisen harvalla naisella ei ole mitään kokemusta työelämästä, ja itse asiassa monen akateemisen kotiäidin ratkaisuun on voinut vaikuttaa nimenomaan se, että tiedetään millaista työelämä on. Näin omallakin kohdalla. Jos kahdella on paljon sitoutumista vaativa ura, niin jostain pitää tinkiä perhe-elämässä. Ja jos ei ole taloudellista pakkoa, niin kotiäitiys ja -rouvuus näyttäytyy hyvänä vaihtoehtona.
Kuva kotirouvista ja -äideistä taitaa vain olla se, että he ovat sellaisia hitaita höppänöitä, jotka eivät tiedä ja tajua mistään mitään. Kokenut, pätevä ja hyvin pärjännyt uranainen on sitten siellä toisessa ääripäässä, vaikka suurin osa on jossain siellä välillä. Elämäntilanteet myös vaihtelevat. Perheen kokonaistilanne vaikuttaa hyvin paljon valittuihin ratkaisuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei muiden valinnat haittaa mutta oman elämäntavan tuputtaminen toisille jotenkin "parempana vaihtoehtona" ärsyttää. Jokainen valitkoon oman polkunsa ja jos menee metsään niin peiliin katsomalla löytyy vastuuhenkilö.
En usko että monikaan haluaisi elää tällaista elämää, vaikka se hohdokkaalta näyttääkin; saa ostella laukkuja, koiranpentuja lapsille, kalliita huonekaluja, matkoja yms. On se kuitenkin tieto siitä että jouduin valitsemaan oman urani ja tämän välillä... En kadu valintaani, mutta ei se ilmaiseksi tullut. Joskus kun näen kurssikavereitani niin kyllä tunnen pienen piston sydämessäni että tuossa minäkin voisin olla. Mutta laitoin perheen hyvinvoinnin uratoiveideni edelle.
Perheissä menee useimmiten juuri niin, että nainen on se, joka luopuu omasta urastaan, jos työt ovat niin vaativia, että perheen arjen pyörittäminen onnistuu paremmin siten, että toinen vanhemmista luopuu suosiolla omasta työstään. Syitä tähän on varmaan muitakin kuin perinne. Eikä asiassa mitään moitittavaa ole, kunhan nainen on todella sinut asian kanssa, eikä koe tehneensä liian isoa uhrausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei muiden valinnat haittaa mutta oman elämäntavan tuputtaminen toisille jotenkin "parempana vaihtoehtona" ärsyttää. Jokainen valitkoon oman polkunsa ja jos menee metsään niin peiliin katsomalla löytyy vastuuhenkilö.
En usko että monikaan haluaisi elää tällaista elämää, vaikka se hohdokkaalta näyttääkin; saa ostella laukkuja, koiranpentuja lapsille, kalliita huonekaluja, matkoja yms. On se kuitenkin tieto siitä että jouduin valitsemaan oman urani ja tämän välillä... En kadu valintaani, mutta ei se ilmaiseksi tullut. Joskus kun näen kurssikavereitani niin kyllä tunnen pienen piston sydämessäni että tuossa minäkin voisin olla. Mutta laitoin perheen hyvinvoinnin uratoiveideni edelle.
Perheissä menee useimmiten juuri niin, että nainen on se, joka luopuu omasta urastaan, jos työt ovat niin vaativia, että perheen arjen pyörittäminen onnistuu paremmin siten, että toinen vanhemmista luopuu suosiolla omasta työstään. Syitä tähän on varmaan muitakin kuin perinne. Eikä asiassa mitään moitittavaa ole, kunhan nainen on todella sinut asian kanssa, eikä koe tehneensä liian isoa uhrausta.
Olen samaa mieltä. Monella vaikuttaa varmaankin myös se että tuntemissani tapauksissa pariutuessaan miehet ovat olleet poikkeuksetta jo hieman vanhempia ja heillä on ollut jo ura, toisin kuin heidän vaimoillaan. Itsekin olin 21v ja mieheni jo yli kolmenkympin. Hänellä oli jo menestyvä yritys ja minä duunariammatissa ilman kummempia uratoiveita. Hän kustansi opiskeluni ja tuki minua siinä, mutta toki huomasin että hänelle yhteinen aikamme on hyvin merkityksellistä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei muiden valinnat haittaa mutta oman elämäntavan tuputtaminen toisille jotenkin "parempana vaihtoehtona" ärsyttää. Jokainen valitkoon oman polkunsa ja jos menee metsään niin peiliin katsomalla löytyy vastuuhenkilö.
En usko että monikaan haluaisi elää tällaista elämää, vaikka se hohdokkaalta näyttääkin; saa ostella laukkuja, koiranpentuja lapsille, kalliita huonekaluja, matkoja yms. On se kuitenkin tieto siitä että jouduin valitsemaan oman urani ja tämän välillä... En kadu valintaani, mutta ei se ilmaiseksi tullut. Joskus kun näen kurssikavereitani niin kyllä tunnen pienen piston sydämessäni että tuossa minäkin voisin olla. Mutta laitoin perheen hyvinvoinnin uratoiveideni edelle.
Perheissä menee useimmiten juuri niin, että nainen on se, joka luopuu omasta urastaan, jos työt ovat niin vaativia, että perheen arjen pyörittäminen onnistuu paremmin siten, että toinen vanhemmista luopuu suosiolla omasta työstään. Syitä tähän on varmaan muitakin kuin perinne. Eikä asiassa mitään moitittavaa ole, kunhan nainen on todella sinut asian kanssa, eikä koe tehneensä liian isoa uhrausta.
Yksi syy on biologia. Nainen synnyttää ja ja imettää, ja jos lapset tehdään peräjälkeen tulee siitä jo pakollinenkin tauko työelämään. Kotona viihtymättömistä ei tule ikinä kotiäitejä, mutta ne jotka nauttivat kotoilusta jäävät ihan mielellään tauolle vähintään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei muiden valinnat haittaa mutta oman elämäntavan tuputtaminen toisille jotenkin "parempana vaihtoehtona" ärsyttää. Jokainen valitkoon oman polkunsa ja jos menee metsään niin peiliin katsomalla löytyy vastuuhenkilö.
En usko että monikaan haluaisi elää tällaista elämää, vaikka se hohdokkaalta näyttääkin; saa ostella laukkuja, koiranpentuja lapsille, kalliita huonekaluja, matkoja yms. On se kuitenkin tieto siitä että jouduin valitsemaan oman urani ja tämän välillä... En kadu valintaani, mutta ei se ilmaiseksi tullut. Joskus kun näen kurssikavereitani niin kyllä tunnen pienen piston sydämessäni että tuossa minäkin voisin olla. Mutta laitoin perheen hyvinvoinnin uratoiveideni edelle.
Perheissä menee useimmiten juuri niin, että nainen on se, joka luopuu omasta urastaan, jos työt ovat niin vaativia, että perheen arjen pyörittäminen onnistuu paremmin siten, että toinen vanhemmista luopuu suosiolla omasta työstään. Syitä tähän on varmaan muitakin kuin perinne. Eikä asiassa mitään moitittavaa ole, kunhan nainen on todella sinut asian kanssa, eikä koe tehneensä liian isoa uhrausta.
Olen samaa mieltä. Monella vaikuttaa varmaankin myös se että tuntemissani tapauksissa pariutuessaan miehet ovat olleet poikkeuksetta jo hieman vanhempia ja heillä on ollut jo ura, toisin kuin heidän vaimoillaan. Itsekin olin 21v ja mieheni jo yli kolmenkympin. Hänellä oli jo menestyvä yritys ja minä duunariammatissa ilman kummempia uratoiveita. Hän kustansi opiskeluni ja tuki minua siinä, mutta toki huomasin että hänelle yhteinen aikamme on hyvin merkityksellistä.
Ap
Minä taas en tunne yhtäkään tuollaista pariskuntaa 🙂 Kaipa sitä elää omassa kuplassaan pitkälti, koska tuttavapiiriini kuuluupääasiassa hyvin uraorientuneita akateemisia ja sitten pari kaltaistani downshiftaajaa. En ole koskaan kyseenalaistanut heidän ratkaisujaan eivätkä he minun, vaan on jo persoonankin puolesta ollut selvää mikä kenellekin sopii. Kaikki eivät viihdy kotiäitinä vaikka siitä maksettaisiin miljoonia eikä mulle taas työ tuota niin suurta mielihyvää, että olisin valmis uhraamaan niin paljon kuin hieno nousujohteinen ura vaatii.
En halveksi, mutta minulle se ei olisi oikea ratkaisu. Rakastan miestäni, rakastan myös meidän lapsia, meillä on todella hyvä perhe. Minulle oli todella tärkeä, että mies myös hoitaa lapset. Eli vaadin, että hän jää kotiin joksin aikaa. Hän oli molempien kanssa kotona vuoden. Minulle oli todella tärkeä, että myös hän hoitaa pientä lasta samanlailla kun minä. Minulle oli myös tärkeä, että hän sivutti ajan omasta uraasta meidän hyväksi. Halusin esimerkillä tuoda esiin meidän pojille, että molemmat pystyvät hoitamaan heitä. Se on molempien velovollisuus. Se ei ole vaan yhden tehtävä, ja molemmat vanhemmat tekevät uhrauksia lasten eteen. Samalla tykkään omasta työstäni, ja haluan tehdä töitä. Kannatan kasvattamista esimerkillä, ja koska lapseni näkee meidän tekevän yhdessä kaikki työt ja elannot, niin toivon että meidän pojista tulee miehiä joka ei pelkää tarttuvan imuriin tai jäämään kotiin pienen vauvan kanssa.
Yksi asia minua aina pelottaa kun jäädään yhden tulon varaan, mitä jos miehesi sairastuu? Meillä kun molemmat on töissä niin asia varmaan hoituu?
En halveksi, mutta minua pelottaisi tulevaisuus, varsinkin kun miehet 50 vuotiaana voi vakavasti sairastuu, ja jos tulot on silloin nolla, niin miten pärjätään silloin.
Vierailija kirjoitti:
En halveksi, mutta minulle se ei olisi oikea ratkaisu. Rakastan miestäni, rakastan myös meidän lapsia, meillä on todella hyvä perhe. Minulle oli todella tärkeä, että mies myös hoitaa lapset. Eli vaadin, että hän jää kotiin joksin aikaa. Hän oli molempien kanssa kotona vuoden. Minulle oli todella tärkeä, että myös hän hoitaa pientä lasta samanlailla kun minä. Minulle oli myös tärkeä, että hän sivutti ajan omasta uraasta meidän hyväksi. Halusin esimerkillä tuoda esiin meidän pojille, että molemmat pystyvät hoitamaan heitä. Se on molempien velovollisuus. Se ei ole vaan yhden tehtävä, ja molemmat vanhemmat tekevät uhrauksia lasten eteen. Samalla tykkään omasta työstäni, ja haluan tehdä töitä. Kannatan kasvattamista esimerkillä, ja koska lapseni näkee meidän tekevän yhdessä kaikki työt ja elannot, niin toivon että meidän pojista tulee miehiä joka ei pelkää tarttuvan imuriin tai jäämään kotiin pienen vauvan kanssa.
Yksi asia minua aina pelottaa kun jäädään yhden tulon varaan, mitä jos miehesi sairastuu? Meillä kun molemmat on töissä niin asia varmaan hoituu?
En halveksi, mutta minua pelottaisi tulevaisuus, varsinkin kun miehet 50 vuotiaana voi vakavasti sairastuu, ja jos tulot on silloin nolla, niin miten pärjätään silloin.
Meillä on tarpeeksi iso varallisuus vaikkei koskaan enää tulisi senttiäkään. En siis pelkää elintason puolesta tippaakaan.
Meillä mies on osallistunut melko vähän lastenhoitoon, nyt lasten hiukan kasvettua hän jo vie heitä urheilemaan ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Uskon että naisesimerkiksi riittää muukin kuin oma äiti, meillä on lähipiirissä myös toisenlaisia perheitä, mm perhe jossa on koti-isä (tai no, keikkamuusikko, mutta pääasiassa kotona) ja äidillä hyvä ura. Mies hoitaa meillä n. puolet kotitöistä.
Ap
Ihan sama oletko ilmoittautunut työkkäriin vai et, jos sinulla ei ole töitä niin olet työtön.