Onko muilla alkuraskaus helvettiä?

Voiei kuulostaa vaikealta, mutta onneksi se loppunee ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Itsellä ei sentään laatta lennä, vaikka aamuisin ja aamupäivisin onkin etova olo ja monet hajut saavat kakomaan. Pienet annokset usein saavat itsellä etovan olon pysymään siedettävänä. Ainut ongelma näin lämpimällä ilmalla on se, että vesi maistuu kamalalta. Oikein ällöttää juoda vettä, vaikka normaalisti en oikeastaan mitään muuta juo.

Mulla kesti koko raskauden järkyttävä pahoinvointi ja unettomuus. Synnytys (sektio) oli pelastus helvetistä.

Sitä se on ollut ensimmäiset 5.5 kuukautta kaikissa raskauksissa. Oksentaa parikymmentä kertaa päivässä ja eikä voi oikein muuta tehdä kuin maata paikallaan, että ei oksenna koko aikaa. Pelkkiä porkkanoita söin esikoisen raskauden ajan sinne 5kk asti. Ne oli ainoa mikä pysyi sisällä. Koko maailma haisi kuvottavalle ja eltaantuneelle ne  ensimmäiset kuukaudet. Minulla oli aivan ylimaallinen hajuaisti silloin. Edes makaronia ei voinut keittää kun sen haju sai oksentamaan toisessa päässä huoneistoa vaikka ovi oli kiinni.

Alkuraskaudessa oireena oli kova väsymys ja palelu .... pahoinvointia ei ollut (noh, peräti kerran tuli oksennus kurkkuun), jos ja kun söi säännöllisesti oikeaa (suolaista) ruokaa. Joskus viikoilla 12-15 helpotti. Loppuraskaus olikin supisteluja, koko viimeinen kolmannes - ja muutenkin tukalaa.

3 raskautta kokenut

Sellaista se on. Itsellä kahden raskauden kokemuksella alkuraskaus väsymystä ja pahoinvointia, joka on väistynyt jossain viikollla 14.  Sen jälkeen pari viikkoa ok, kunnes alkaa unettomuus, supistelut ja yleinen tukaluus. Mutta sen jaksaa kun tietää että kaikki on lapsella ok.

Onhan se helvettiä. Keskiraskaudessa vähän helpompaa, kunnes taas tulee muut oireet. Ja alkuraskaudessa eivät kirjoita edes saikkua, loppuraskaudesta sitä kuitenkin saa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se helvettiä. Keskiraskaudessa vähän helpompaa, kunnes taas tulee muut oireet. Ja alkuraskaudessa eivät kirjoita edes saikkua, loppuraskaudesta sitä kuitenkin saa.

No kyllä vaan kirjoittaa, kun 20min lääkärinvastaanoton aikana oksentaa kahdesti ja loppuajan yökkäilee mahanesteitä.

Meni niin että 9 kuukautta jatkuvaa oksentelua,  koko ajan sairaslomalla.  Synnytyspöydällä oksensin niin että kaarimaljat jatkuvasti täynnä.  Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen synnytys,  ei tulisi mieleenkään

hankkia lisää.

Ensimmäisessä raskaudessa kun pahoinvointi alkoi, se oli niin kertakaikkisen armotonta, että oksensin vuorokauden ympäri enkä saanut tämän takia edes nukuttua. Ja mikä parasta: se loppui vasta synnytykseen!

Olin niin rikki tuosta raskaudesta, että vannoin sen jäävän ainoksi. Kauan siinä menikin, ennen kuin rohkaistuin yrittämään toista ja luojan kiitos siinä se pahoinvointi oli siedettävää (oksensin vain muutaman kerran) ja kesti vain jokusen viikon. On se silti kurja vitsaus, syvästi kadehdin niitä, jotka pahoinvoinnista eivät lainkaan kärsi.

Ei muuta kuin tsemppiä ja peukut pystyyn, että kohta helpottaa!

Esikoisen ja kakkosen ikäero 1v6kk. Kun piti pestä esikoisen kakkapylly. Riisuin vaipan, ja laitoin sen roskiin niin nopeasti kun sain, ja kansi kiinni. Sitten oksentamaan. Sen jälkeen lasta pesemään. Onneksi esikoinen oli rauhallinen lapsi vielä tuolloin, eikä lähtenyt karkuun sillä aikaa kun minä halasin vessanpyttyä.

Alkuraskaus, sinne rv 5+0 asti oli aivan ihanaa, ei mitään oireita. Sitten se alkoi ihan yhtäkkiä, väsymys ja pahoinvointi 24/7. Ulkona olo oli vähiten huono. rv 8-16 olivat pahimmat. Silloin kaikki hajut laukaisivat oksennusreaktion. Vessassa isolla asialla piti pitää nenästä kiinni ettei oksennus tule syliin. Tai no, niin kauan oli ihan OK, kun pystyin pakaroilla ja reisillä peittämään sen pytyn aukon, ettei haju leviä, mutta kun piti alkaa pyyyhkimään, tilanne eskaloitui.

Miten teillä on tuo raskauspahoinvointi alkanut? Pikkuhiljaa hiipimällä vai niin, että klo 12.15 ihmettelet, oletko edes raskaana, kun ei mitään oireita ole, ja klo 12.20 jo yökkäilet täyttä päätä?

Nostan vanhaa ketjua, mutta näin raskaana ollessa aihe on tuoreessa muistissa, niin kirjoitanpa oman tähänastisen kokemukseni muiden jatkoksi.

Raskauspahoinvointi alkoi noin nelisen viikkoa hedelmöittymisestä (ajankohta tiedossa ovulaatiotestien takia) kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tunsin kyseisenä päivänä hiukan etovaa oloa, jota koitin helpottaa Postafen-pahoinvointilääkkeellä (en valitettavasti siinä vaiheessa tullut ajatelleeksi, että onko lääke turvallinen raskaana olevalle vai ei), jonka jälkeen oksensin loppupäivän kouristuksenomaisesti. Pahimmillaan oksennuskertoja kertyi noin kymmenen päivän aikana ja intensiivisin oksentelu kesti maksimissaan kuukauden. Sen jälkeen oksetus jatkui kerran, pari päivässä neljän kuukauden tienoille.

Kauheutta lisäsi hiukan ennen pahoinvointia alkanut lähes totaaliunettomuus, jota en osannut ensin yhdistää raskausoireeksi. Vessassa sai myös juosta alkuraskaudessa tiheään. Unettomuutta kesti noin kuukauden ja edes unettomuuteen määrätyt Mirtazapin ja Ketipinor eivät tuoneet helpotusta.

Unettomuuden jälkeen kuvaan astui lamauttava väsymys ja aivosumu, jotka selittynee hemoglobiinilla (ennen raskautta 141, tällä hetkellä viimeisen kolmanneksen alussa 109), huimaus, lisälyönnit ja tiheäpulssisuus kenties helteiden takia ja viimeisimpänä raskausdiabetesdiagnoosi. Muita jännitysmomentteja ovat olleet keuhkoveritulppaepäily ja raskaushepatoosiepäily, mutta ensimmäisen osalta vasemman jalan pohjekipu ja kohonnut D-dimeeriarvo (0.8) osoittautuvat vaarattomiksi ja jälkimmäiseen looginen selitys oli kauttaaltaan kuiva iho, koska maksa-arvot ja sappihapot olivat kohdillaan.

Pienempinä vaivoina ovat lähes läpi raskauden kulkeneet mukana yleinen tukkoisuus, muutokset haju- ja makuaistissa, ajoittainen närästys ja hidastunut ruuansulatus. Rinnoista on valunut nestettä jo rv 20 lähtien. Parhaillaan vauvan liikkeet ja hyvän asennon löytäminen tuottavat haastetta, kun keho tuntuu puutuvan oli miten tahansa ja sikiö osoittaa mieltään valumalla alas lantioon.

Monelta vakavammalta vaivalta olen välttynyt, mutta useasta pienestä asiasta kasvaa valtava henkinen paine. Fyysisten kipujen sijaan olenkin haasteellisemmaksi kokenut psykologiset ja kognitiiviset muutokset, jotka ovat saaneet mielialan vaihtelemaan apatiasta silkkaan epätoivoon. Kaikesta huolimatta vauvalla vaikuttaa olevan kaikki hyvin!

Vielä tämä viimeinen kolmannes, sen jälkeen ei enää ikinä tarvitse olla raskaana.

T. SF