Kateus lapsettomien pariskuntien hyvinvoinnista

Aiheesta voisi tehdä jutun Hesariin. Tietenkin lapsettomilla on helpompaa ja hauskempaa. Se vain pitäisi kertoa jo koulussa.

Tuossahan on kaiketi lähinnä syynä rahan määrä, esim itse olen lapseton JA stressaantunut jne. Sen sijaan joku Angelina Jolie on multimiljonääri ja 5 (vai oliko se 7) lapsen äiti ja elää varmasti samoin kuin rikkaat lapsettomat mitä tulee vapaa-ajan ja itsen hemmottelun määrään.

Näinhän se on. Kyllä siinä puolet elämästä (hyvistä) vuosista menee vaipparalliin, kuskaamisiin, harrastuksiin jne. Sitten onkin vanha ja raihnanen kun piltit on muuttanut omilleen. Mainitsemasi spontaanit puuhat jäävät väliin. Tuntuu kuin ei olisi elänyt omaa elämäänsä. Kyllä palaa aikaa ja rahaa niin tolkuttomasti että nyky tiedoillani en enää ikinä alkaisi leikkimään kotia.

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Ei ole lapset köyhien hommaa. Hieman eri hintaista lentoliput yhdelle kuin viidelle. Samoin harrastukset yms. Ja nyt tulee joku tietysti sanomaan että käpyjen keräily on ilmaista. Joopa joo...

Tunnistan kateellisuuden yhdestä jos toisestakin mainitsemastasi asiasta. Muutama vela kaverini on kertonut, että ajoittain he ovat kateellisia lasteni rakkaudesta minua kohtaan ja vanhemmuuden tähtihetkistä. Silti eivät halua sitä lapsiperheen arkea kokea, ja ovat pääosin tyytyväisiä omiin elämän valintoihinsa. Samoin minä: olen kateellinen niistä heidän tähtihetkistään, joita en tällä hetkellä voi samalla tavalla toteuttaa. Pääosin olen hyvin onnellinen omista valinnoistani,  enkä vaihtaisi elämääni lapsettomaan elämään.

Kateus on tunne siinä kuin pelko, inho, viha, ilo, hämmästys, yllättyneisyys. Sitä ei kannata tukahduttaa itseltään. Kun huomaat, että olet kateellinen, niin pohdi, että mistä tämä kumpuaa: Pystyisitkö itsekin järjestämään jotain luksusta arkeen vaikkakin paljon pienemmässä muodossa?

Tästä on mahdotonta puhua, koska vastaan tulee syyllistäminen kiittämättömyydestä ja "itsehän olet lapsesi tehnyt", "anna pois jos hitaat aamut on tärkeämpiä" ja parhaimmillaan jopa moititaan koska maailmassa on myös tahattomasti lapsettomia, jotka antaisi mitä tahansa jotta saisivat valvoa arkiyön kuumeista lasta hoitaen. Ei perheellinen saa valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.

Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.

Viimeksi tänään: lapseton siskoni oli meillä kylässä kun laitoin lapselle lounasta ja nostin pöytään palan paperia johon voi pyyhkiä suutaan ja käsiään. Siskoni kysyi että talouspaperiako teillä käytetään ruokapöydässä, ihmettelin vähän, heillä kuulema servettejä sitä varten. Eri maailmassa eletään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Miksi sinun pitäisi olla parhaimmillasi eli kynnet, iho ja hiukset hoidettuina? Ei se mielestäni ole niin tärkeää.

Sinä kuulut maailman tärkeimpiin ihmisiin eli äiteihin, jotka huolehtivat hyvin omista lapsistaan. 

t. sinkku

Me olemme lapseton pari, mutta ei elämämme uskoakseni ole paljonkaan sen vapaampaa tai spontaanimpaa kuin lapsellistenkaan parien. Arkemme kulkee aina samaa rataa: töihin, kotiin, kotityöt, lenkki, nukkumaan, että taas jaksaa seuraavana aamuna aikaisin töihin. Mihinkään ei lähdetä hetken mielijohteesta, koska aina on aika- ja rahakysymys edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.

Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.

Ei tuollaiset turvaverkot ole mikään itsestäänselvyys. Taidat provoilla. En edes kehtaisi pyytää joka viikonloppu hoitajaa lapsille, jotta pääsen harrastamaan. Varsinkaan lyhyellä varoitusajalla, ellei ole jokin hätätilanne! Ja jos se hoitaja on järjestetty viikonlopun vaellusreissua varten, niin siinä on vähän sellainen paine, että on mentävä, vaikka lauantaiaamuna tuntuisikin enemmän siltä, että huvittaisi sittenkin jäädä kotiin löhöilemään. Kun se hoitajan kanssa on jo sovittu, ja hän on omista vapaa-ajan touhuistaan luopunut jotta me pääsemme lähtemään.

Se vapaus ja huolettomuus, helppous puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme lapseton pari, mutta ei elämämme uskoakseni ole paljonkaan sen vapaampaa tai spontaanimpaa kuin lapsellistenkaan parien. Arkemme kulkee aina samaa rataa: töihin, kotiin, kotityöt, lenkki, nukkumaan, että taas jaksaa seuraavana aamuna aikaisin töihin. Mihinkään ei lähdetä hetken mielijohteesta, koska aina on aika- ja rahakysymys edessä.

Ei tietenkään pelkkä lapsettomuus anna kaikkea mistä kerroin, mutta paremmat mahdollisuudet on siihen kaikkeen. Mitä teette viikonloppuisin, lomilla? Olisiko elämäsi silti tuota samaa rataa, jos teillä olisi lapsi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapset köyhien hommaa. Hieman eri hintaista lentoliput yhdelle kuin viidelle. Samoin harrastukset yms. Ja nyt tulee joku tietysti sanomaan että käpyjen keräily on ilmaista. Joopa joo...

Minun veljellä on 3 lasta. Kun juttelelin hänen vaimon kanssa paljon menee rahaa kaikeen. Olivat Vietnamissa vuosi sitten. Koko matka maksoi kaikkineen pyöreästi 6000euroa. Molemmat pojat pelaa jääkiekkoa ja tyttö käy ratsastamassa. Kaikille kännykät ja läppärit ja vaatteet päälle jne jne. Ei ihan halpaa ole. Veljeni on kirurgi ja vaimo on lakimies, niin kysyin miten meni elämä, kun lapset oli pieniä, niin oli se kalenterielämää. Sitten oli erikseen lastenhoitaja välillä jos kumpikin oli töissä pitkään. Koko aika soveltamista kaikessa, että hommat toimii. Itse en pystyisi tohon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.

Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.

Eikö toi oo sit törkeetä turvaverkkojen hyväksikäyttöä? Ymmärrän apn kannan paremmin kuin sinun. Hän on lapset tehnyt ja hän on niistä valmis myös huolehtimaan. Ehkä sun turvaverkot ei osaa kieltäytyä näistä extempore ryyppyilloista? Mun mielestä olisi vähintään kohteliasta suunnitella kunnolla millon viette lapsenne hoitoon, että ei muillekaan tule yllätyksiä.

27v vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.

Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.

Ei tuollaiset turvaverkot ole mikään itsestäänselvyys. Taidat provoilla. En edes kehtaisi pyytää joka viikonloppu hoitajaa lapsille, jotta pääsen harrastamaan. Varsinkaan lyhyellä varoitusajalla, ellei ole jokin hätätilanne! Ja jos se hoitaja on järjestetty viikonlopun vaellusreissua varten, niin siinä on vähän sellainen paine, että on mentävä, vaikka lauantaiaamuna tuntuisikin enemmän siltä, että huvittaisi sittenkin jäädä kotiin löhöilemään. Kun se hoitajan kanssa on jo sovittu, ja hän on omista vapaa-ajan touhuistaan luopunut jotta me pääsemme lähtemään.

Se vapaus ja huolettomuus, helppous puuttuu.

Mitä ihmeen kehtaamista on hoitajan pyytämisessä? Hoitaja saa työstään palkan, joka on varsin kilpailukykyinen suhteessa kotona löhöilemiseen. Meillä on 5 hoitajan "rinki", josta on aina löytynyt joku, joka on vapaaehtoinen tulemaan hoitajaksi samantien. Tässä on kaikki lapsettomien vapaus, huolettomuus ja helppous, joskin piti jonkun aikaa koota tätä sopivaa hoitajajoukkoa.

Ai niin, sinä et tietenkään ole valmis maksamaan hoitajalle vaan oletat, että se on mummin velvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.

Ap

Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.

Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.

Eikö toi oo sit törkeetä turvaverkkojen hyväksikäyttöä? Ymmärrän apn kannan paremmin kuin sinun. Hän on lapset tehnyt ja hän on niistä valmis myös huolehtimaan. Ehkä sun turvaverkot ei osaa kieltäytyä näistä extempore ryyppyilloista? Mun mielestä olisi vähintään kohteliasta suunnitella kunnolla millon viette lapsenne hoitoon, että ei muillekaan tule yllätyksiä.

27v vela

Miksi palkkatyö olisi törkeää hyväksikäyttöä?

Kuules, on niillä lapsettomillakin omat stressinsä ja huolensa. Ei kaikki ole aina niin huoletonta kuin näyttää.

Pahinta mitä elämässään voi tehdä, on kadehtia muita ilman että muuttaa omaa elämäänsä. Kateus on sairasta ja turhaa jos se johtaa negatiivisuuteen eikä muutokseen. Mieti mitä voit tehdä niillä korteilla jotka nyt ovat jaettuna jotta maksimoit tyytyväisyytesi elämääsi. Elämä on myös pitkälti henkinen matka itsekseen ja itsessään. Ei ainoastaan kylpylälomia ja sunnuntai aamuja.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme lapseton pari, mutta ei elämämme uskoakseni ole paljonkaan sen vapaampaa tai spontaanimpaa kuin lapsellistenkaan parien. Arkemme kulkee aina samaa rataa: töihin, kotiin, kotityöt, lenkki, nukkumaan, että taas jaksaa seuraavana aamuna aikaisin töihin. Mihinkään ei lähdetä hetken mielijohteesta, koska aina on aika- ja rahakysymys edessä.

Tuohan on luksusta. Lenkki, todennäköisesti yhdessä. Kotityöt yhdessä. Nukkumaan yhdessä. Töihin siten, että herätään herätyskelloon yhdessä.

Niin. En voisi kuvitellakaan hankkivani lapsia. Paljon mukavampaa elää omilla ehdoilla ja suoda aika ja energia omalle kumppanille sekä ihan vain itselleni. Maailma on jo nyt ylikansoittunut, joten teen samalla ultimaattisen ympäristöteon. 

Aika harva on oikeasti pitänyt niistä vuosista vauvan tai lapsen kanssa. Niin vain kuuluu sanoa, että "en ikinä vaihtais". Silti ovat aina ihan silmät ristissä, kiukkuisia eivätkä pääse tekemään asioita joita oikeasti haluaisivat. 

Nyt sentään ihmiset alkavat oppia, ettei ole mikään pakko eikä velvollisuus lisääntyä. Onneksi.