Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Surullinen, tuntuu että menetän lapset ja asumisen
13.06.2020 |
Ex on tehnyt elämän muutoksiaan meille etukäteen kertomatta. Mm muutti uuden kumppaninsa kotiin. Osoitetta sain nyhtää, sanoin että haluan tietää missä lapset joka toinen viikonloppu ovat.
Asuvat siis minulla, koulu- ja päiväkoti-ikäisiä. Haluaisin muuttaa 100km päähän pienemmälle paikkakunnalle, josta olisi varaa ostaa omistusasunto, hyvä koti minulle ja lapsille. Olisi töitä ja kivat puitteet sekä suku lähellä. Isän luo ajaa tunnin, myös juna suoraan.
Mies ei suostu muuttoon. Sanoo, että pikemmin lapset voisivat alkaa olla viikko-viikko nyt kun hänellä on tilat kunnossa. Jos niin tekisi, joutuisi lapsia kuskaamaan nykyiseen kouluun ja päiväkotiin autoilla jne asuinalue muuttuisi kuitenkin isäviikoilla. En haluaisi lapsille vuoroviikkoelämää.
Pitääkö minun hyväksyä tilanne, mitä voin tehdä? Ei ole varaa kuin vuokra-asuntoon täällä missä nyt asutaan. En halua riitaa enkä riskiä, että isäsuuttuu ja vaatiikin lapset itselleen. Voimaton ja surullinen olo tässä tilanteessa. Tuntuu, että menetän lapset ja mahdollisuuden meille hyvään kotiin ja asumiseen.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Missä asut nyt? Meneekö ositukseen ja sinulla joka tapauksessa muutto edessä vai onko vanhaan jääminen vaihtoehto?
Vuokralla koska vanha myyty ja mies tosiaan muutti uuden luo. Minä jäin lasten kanssa koulujen viereen tuttuun. Mutta tästä ei ole varaa ostaa yksin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt kun on uusi nainen, joka hoitaisi lapset, haluaisi olla lasten kanssa enemmän. Onko uudelta naiselta kysytty mielipidettä? En nimittäin oikein usko, että kenenkään haave, varsinkaan suhteen alussa, on saada paimennettavakseen bonus lapsia.
Sinulla on oikeus muuttaa, ja sinuna muuttaisin pian, ennenkuin mies esittää virallisesti noita epäuskottava vaatimuksiaan. Silloin viikko-viikko systeemi kaatuu omaan mahdottomuuteensa.Riskialtista on muuttaa jos mies siitä suuttuu ja vaatiikin lapsia heille.
Miten näissä menee moraali?
Toinen vaan muuttaa pois ja sitten sen kuin perheen pitää mukautua siihen?
Lähtikö se ukko vaan?
Kysy joltain, joka tietää. Erossa kaikki menettää jotain.
Vastaavassa tilanteessa äitini kysyi alaikäiseltä pikkusiskoltani (13 v), kumman luona haluaa asua. Vastaus oli, että tietenkin äidin luona. Hän oli ottanut älypuhelimellaan talteen kuvia isämme safkoista, jotka olivat suoraan sanoen järkyttäviä. Uusi nainen ei puhunut suomea ja eli noutoruoalla.
Lopulta vahvistivat sopimuksen, jonka mukaan äiti on lähihuoltaja, ja siskoni muutti äitini mukana naapuripaikkakunnalle omistusasuntoon. Vanhoihin kavereihin säilyi yhteys, sillä ajomatkaa toiselle paikkaunnalle oli vain tunti. Ovat vieläkin tekemisissä keskenään. Siskoni vieläkin ihmettelee, mihin pyöritykseen olisi joutunut, jos viikko-viikko -systeemi olisi mennyt läpi. Ei olisi jaksanut henkisesti vanhempien riitelyä siitä, kuka hakee ja kuka noutaa ja kuka maksaa mitäkin.
Tyypillinen itsekäs ja kompromissikyvytön mamma. Haluaa viedä lapset kauas isästä, haluaa omia lapset kokonaan, haluaa pyörittää lasten elämää täysin omilla ehdoillaan lapsista ja isästä välittämättä. Minä minä minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä asut nyt? Meneekö ositukseen ja sinulla joka tapauksessa muutto edessä vai onko vanhaan jääminen vaihtoehto?
Vuokralla koska vanha myyty ja mies tosiaan muutti uuden luo. Minä jäin lasten kanssa koulujen viereen tuttuun. Mutta tästä ei ole varaa ostaa yksin. Ap
Jos omistus vs vuokra on kuitenkin samalta alueelta, onko ero niin iso? Samat koulut ja päiväkodit. Eri asia jos joutuisitte pakkomuuttamaan johonkin tosi levottomalle alueellr.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse ei ole nyt sinusta vaan lapsista.
Vastaavassa tilanteessa lapsena eläneen näkökulma:
1. Muuttelu ei ole hyvä asia. Anna lasten kasvattaa juurensa ja sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin. Tämä on ihan yhtä tärkeää, oli lapsi sitten 3 tai 13.
2. Mahdollista lapsille helppo yhteys isäänsä. Sinun sukusi on sinun tukiverkostosi, lasten tukiverkoston tärkein osa sinun lisäksesi on heidän isänsä. Muutto sinun sukusi lähettyville kuulostaa lapsen näkökulmasta kidnappaukselta.
3. Kanna vastuusi päätöksistäsi. Et kerro, miksi olet eronnut, mutta olet muuttanut syystä pois sukusi luota. Myös tarpeesi suvun tuelle vähenee, jos isä ottaa lapset luokseen viikoksi kerrallaan.
Vuoroviikkoelämä voi olla kurjaa ja hankalaa, mutta vielä kurjempaa ja hankalampaa lapselle on se, että äiti kidnappaa tämän itselleen ja omalle suvulleen isänsä tavoittamattomiin. Lapsesta/lapsista ei koskaan tule yksin sinun lapsiasi, vaikka kovasti vaikutat niin viestisi perusteella toivovan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taakka kirjoitti:
Vastaavassa tilanteessa äitini kysyi alaikäiseltä pikkusiskoltani (13 v), kumman luona haluaa asua. Vastaus oli, että tietenkin äidin luona. Hän oli ottanut älypuhelimellaan talteen kuvia isämme safkoista, jotka olivat suoraan sanoen järkyttäviä. Uusi nainen ei puhunut suomea ja eli noutoruoalla.
Lopulta vahvistivat sopimuksen, jonka mukaan äiti on lähihuoltaja, ja siskoni muutti äitini mukana naapuripaikkakunnalle omistusasuntoon. Vanhoihin kavereihin säilyi yhteys, sillä ajomatkaa toiselle paikkaunnalle oli vain tunti. Ovat vieläkin tekemisissä keskenään. Siskoni vieläkin ihmettelee, mihin pyöritykseen olisi joutunut, jos viikko-viikko -systeemi olisi mennyt läpi. Ei olisi jaksanut henkisesti vanhempien riitelyä siitä, kuka hakee ja kuka noutaa ja kuka maksaa mitäkin.
Koskahan nämä "eropyhimykset" oppivat, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Lapsen mieli on helppo kääntää ja pitää puolellaan niin kauan, kun tähän on vaikutusvaltaa. Yleensä viimeistään noin 30v iässä tai taloudellisen itsenäisyyden saavutettuaan lapsi kuitenkin ymmärtää, että hän ei ole vain toisen (valtaapitävän) vanhenpansa tuote.
Näitä tarinoita on kuultu vaikka minkälaisia. Isä oli juoppo tai nisti, poissa tai muuten vaan paska. Jostain syystä äiti kuitenkin hänet lastensa isäksi valitsi, mutta tästä ei olla valmiita kantamaan vastuuta tai tunnustamaan sitä hyvää, jonka vuoksi toiseen alun perin ihastui.
Kulttuurimme on tässä mielessä vielä todella pahasti kehitysvaiheessa. Ennen äidit sanelivat, nyt isilläkin on jo sanavaltaa. Kukaan ei tajua, että lasten kannalta oleellista olisi sopu ja se, että lapset saavat molemmilta vanhemmiltaan yhtä lailla huomiota. Vanhemmat käyttävät lapsia häikäilemättä heittopusseina ja riitakapuloina, joka tuhoaa lopulta lasten suhteet molempiin vanhempiin.
Kuka voittaa?
Ota rauhallisesti. Kokeilkaa vuoroviikkoja. Asu toistaiseksi vuokralla ja katsokaa tilannetta. Voi olla itsellesikin mukavaa, että lapset ovat myös isällä. Olethan vapaa nainen. Tärkeintä on että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota rauhallisesti. Kokeilkaa vuoroviikkoja. Asu toistaiseksi vuokralla ja katsokaa tilannetta. Voi olla itsellesikin mukavaa, että lapset ovat myös isällä. Olethan vapaa nainen. Tärkeintä on että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi.
Asumme liian ahtaasti ja isommat vuokra-asunnot ovat liian kalliita, omistusasuntoa muuta kuin yksiötä ei ole mitenkään varaa ostaa yksin. Eli kun tässäkin pitäisi vaihtaa kouluja jonnekin halvemmalla alueelle.
Se on se haaste.
Nauti elämästä! Ole iloknen jos ottavat lapsista puoliksi vastuun ja saat rutkasti omaa aikaa. Tee kaikkea mistä nautit! Treffaile, kuntoile, opiskele, nuku, syö, harrasta seksiä. Elä naisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian pieni vuokra-asunto on hankaluus.
Tärkeämpi se isä on kuin äidin suku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vapaa muuttamaan, sitä ei yhteishuoltajuus estä.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeämpi se isä on kuin äidin suku
Molempien sukua. Enkä koe että tunnin ajomatka on raju. Asumisen kustannukset ratkaisee.
Mitähän mieltä uusi vaimo on bonus lapsista...haluaako heidät joka toinen viikko? Isä voi haluta viikko-viikkosysteemin ettei tarvi maksaa elatusmaksuja. Joka tapauksessa 12 vuotiaalta kysytään jo kumman luona enimmäkseen haluaa asua.
Miten koulunkäynti sujuu tulevaisuudessa jos välimatka on pitkä?
Vierailija kirjoitti:
Taakka kirjoitti:
Vastaavassa tilanteessa äitini kysyi alaikäiseltä pikkusiskoltani (13 v), kumman luona haluaa asua. Vastaus oli, että tietenkin äidin luona. Hän oli ottanut älypuhelimellaan talteen kuvia isämme safkoista, jotka olivat suoraan sanoen järkyttäviä. Uusi nainen ei puhunut suomea ja eli noutoruoalla.
Lopulta vahvistivat sopimuksen, jonka mukaan äiti on lähihuoltaja, ja siskoni muutti äitini mukana naapuripaikkakunnalle omistusasuntoon. Vanhoihin kavereihin säilyi yhteys, sillä ajomatkaa toiselle paikkaunnalle oli vain tunti. Ovat vieläkin tekemisissä keskenään. Siskoni vieläkin ihmettelee, mihin pyöritykseen olisi joutunut, jos viikko-viikko -systeemi olisi mennyt läpi. Ei olisi jaksanut henkisesti vanhempien riitelyä siitä, kuka hakee ja kuka noutaa ja kuka maksaa mitäkin.
Koskahan nämä "eropyhimykset" oppivat, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Lapsen mieli on helppo kääntää ja pitää puolellaan niin kauan, kun tähän on vaikutusvaltaa. Yleensä viimeistään noin 30v iässä tai taloudellisen itsenäisyyden saavutettuaan lapsi kuitenkin ymmärtää, että hän ei ole vain toisen (valtaapitävän) vanhenpansa tuote.
Näitä tarinoita on kuultu vaikka minkälaisia. Isä oli juoppo tai nisti, poissa tai muuten vaan paska. Jostain syystä äiti kuitenkin hänet lastensa isäksi valitsi, mutta tästä ei olla valmiita kantamaan vastuuta tai tunnustamaan sitä hyvää, jonka vuoksi toiseen alun perin ihastui.
Kulttuurimme on tässä mielessä vielä todella pahasti kehitysvaiheessa. Ennen äidit sanelivat, nyt isilläkin on jo sanavaltaa. Kukaan ei tajua, että lasten kannalta oleellista olisi sopu ja se, että lapset saavat molemmilta vanhemmiltaan yhtä lailla huomiota. Vanhemmat käyttävät lapsia häikäilemättä heittopusseina ja riitakapuloina, joka tuhoaa lopulta lastensuhteet molempiin vanhempiin.
Kuka voittaa?
Tämä "eropyhimys" ei itse jaksanut asua kodissa isän uuden kanssa, joka kiusasi päivittäin ilman, että isä puuttui siihen. Jos isä ei ollut kotona, oli ovi välillä säpissä eikä puhelimeen vastattu, joten jouduin menemään kaverin vanhemmille yöksi. Jos ostin omilla rahoilla ruokaa, isän uusi oli saattanut syödä kaapin tyhjäksi. Koitimme vuoroviikkoja, mutta se ainainen riitely johti lopulta siihen, että jouduin terapiaan. Pikkusisko onneksi välttyi tältä. En väitä, että joka perheessä olisi tämä tilanne, mutta kannustan aloittajaa etenemään asian kanssa rauhallisesti, ja katsomaan miten lapset tulevat isän uuden kanssa toimeen. Mikäli ongelmia ei tule, ei vuoroviikoissa ole mitään pahaa. Kokeilemalla selviää...
Vierailija kirjoitti:
Liian pieni vuokra-asunto on hankaluus.
Mikäli ap:lla ei tosiaan ole varaa kuin pieneen vuokra-asuntoon samassa kaupungissa, voisi omakotitalon etsiminen lähikunnasta olla varteenotettava vaihtoehto. Olisiko lapsillasi omat huoneet vuokra-asunnossakin?
Alue: Aihe vapaa
Missä asut nyt? Meneekö ositukseen ja sinulla joka tapauksessa muutto edessä vai onko vanhaan jääminen vaihtoehto?