Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka ei koskaan saa läheisiä työkavereita?
13.06.2020 |
Olen yli 30 vuotias ja ollut työelämässä koko aikuisikäni, toki opintojen aikana vain loma-aikana ja keikkaduunissa. Työpaikkaa olen vaihtanut muutaman kerran ja samat ongelmani toistuvat työpaikasta riippumatta.
En ole saanut yhtäkään ystävää työelämän kautta. Tuntuu, että omilla ystävilläni on aina läheisiä työkavereita, joiden kanssa ovat ystävystyneet ja viettävät myös vapaa-aikaa heidän kanssaan. Olen iloinen heidän puolestaan, mutta samalla pidän itseäni huonona ihmisenä.
Mä en vaan jotenkin osaa avautua tai olla ns. oma itseni työkavereiden kanssa. Osaan joo jutella niitä näitä joskus, mutta yleensä, kun puhun omasta elämästäni, niin lähinnä poden vain kauheaa häpeää jälkeen päin, että pitikin avata suunsa. Jos sanon jotain, niin jää melkein aina olo, että ketään ei kiinnosta tai että sanoin jotain hölmöä. Hiljattain juteltiin kahvitauolla etäyhteydessä kesälomasuunnitelmista ja kommenttini jälkeen (ihan jotain perus diipadaapaa mökkeilystä yms.) kaikki olivat vain hiljaa ja vaihtoivat puheenaihetta :D Siis näin käy mulle todella usein. Siis, että muut esittävät toisilleen jatkokysymyksiä tai kommentoivat tyylin, minäkin menen mökille ja lisää siihen jotain muuta. En nyt oikein osaa kuvailla, mitä tarkoitan, mutta toivottavasti ymmärsit pointin :)
Olisi ihana, jos löytyisi työkaveri, jolle voisi surutta kertoa, mikä painaa ja stressaa työssä tai puhua omasta elämästä ja vastavuoroisesti kuunnella toista. Jakaa arjen iloja ja suruja. Työssä kuitenkin tulee vietettyä puolet valveillaoloajasta työpäivinä.
Välillä on todella yksinäinen olo. Tiedän, että vika on minussa, ei työkavereissa. En vain pääse ylittämään sitä jotain tiettyä rajaa, jotta voisin lähentyä työkavereiden kanssa. Tai juuri nuo ns. tahattomat huomiotta jättämiset saavat minut perääntymään entistä enemmän. En todellakaan odota, että ihmiset olisivat kiinnostuneita juuri minun jutuistani ta asioistani, mutta olisi kiva, jos joku joskus juttelisi takaisin.
Olen aika neutraali, en hauku tai arvostele muita. En ole mitenkään räväkkä tai muulla tavalla omituinen höpöttäjä. Vika onkin varmaan juuri siinä, etten osaa antaa itsestäni mitään. Olen ahkera ja vastuullinen työntekijä, joten työkavereiden puute ei voi myöskään johtua siitä, että muut pitäisivät minua lusmuna tai perässä vedettävänä. Teen tällä hetkellä hyvin itsenäistä työtä, joten kukaan ei joudu tekemään kanssani "tiimi- tai parityötä". Vapaa-ajalla olen huumorintajuinen ja heitän läppää, osaan jutella itsestäni. Työpaikalla pelkään, että työkaverit puhuvat minusta selän takana, koska muita työkavereita arvostellaan, kun tämä ei ole paikalla, valitettavasti. Tämä on varmaan joku suojautumisnekanismi, jolla valitettavasti on liitännäisvaikutuksia ja suora yhteys siihen, etten myöskään saa läheisiä työkavereita.
Tunnen varsinkin nyt etätyössä syvää ulkopuolisuuden tunnetta, kun kukaan ei koskaan laita viestiä, että mitä kuuluu. Välillä heitän Skypessä viestiä yhdelle työkaverille, jonka kanssa jutellaan enemmän (ei olla mitenkään läheisiä), mutta tuntuu, että ei häntäkään kiinnosta mun kanssa jutella.
Ehkä aloitukseni on turha, koska tiedostan, että ongelma korjaantuisi muuttamalla omaa käytöstäni avoimemmaksi ja oppimalla luottamaan enemmän muihin ihmisiin.
Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia :) Ja ehkä vinkkejä, mitä voisi muuttaa omalta osaltaan.
Kommentit (48)
Tuttua... 10 v olin palkkatöissä.
Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne on aina seurannut minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo,saisin kyllä työkavereista varmaankin läheisiä mutta en halua ! Olen ehdottomasti 30 vuotisen työurani aikana pitänyt visusti erillään työkaverit ja ystävät! En myöskään halua että työkaverit tietää kaiken yksityis elämästäni. Työ on työtä ja muualta on hyvät ystävät. Ei tulisi mieleenkään esim.pyytää jotain työkaveria tulemaan omaan kotiini, huh huh.
Onko sinulla mitään yhteistä heidän kanssaan?
Et voi saada mitään jos et anna itsestäsikin jotain heille
Onko sinulla mitään yhteistä heidän kanssaan?
Et voi saada mitään jos et anna itsestäsikin jotain heille
Mä olen vähän samanlainen kuin sä. Asiallinen ja ehkä vähän "sulkeutunut". Koen, että olen pidetty työkaveri, tulen kaikkien kanssa juttuun ja osaan sitä kepeää kahvihuonejuttelua, mutta en osaa/uskalla antaa itsestäni enempää, mitä ystävystyminen vaatisi.
Kaikki ystäväni ovat lapsuus- ja opiskeluajoilta tai puolisoni ystäviä/heidän kumppaneitaan. Yhtään työkaveriystävää ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama. Miten voisi oppia luomaan sellaista samanlaista sosiaalista osaamista? Yritän ja juttelen mutta tunnen itsekin, että käy se "kääk" jossain kohtaa. En osa viedä sitä keskustelua luontevasti, jotta sellainen yhteys syntyisi. Olen hyvin onneton asian kanssa ja olisin kovin onnellinen jos jostain oppisin :D
Oppiminen onnistuu parhaten matkimalla mutta missäs sitä matkimaan pääse, kun en voi olla niissä tilanteissa mukana ja seurata.
Sellaisia yksinäisten (ei vanhuksien eikä teinien) kursse ja ei taida olla, jossa käytäisiin vain sos. tilanteiden parntamiseksi:D vai tietääkö kukaan?
Sammar här kirjoitti:
Mulla on sama. Miten voisi oppia luomaan sellaista samanlaista sosiaalista osaamista? Yritän ja juttelen mutta tunnen itsekin, että käy se "kääk" jossain kohtaa. En osa viedä sitä keskustelua luontevasti, jotta sellainen yhteys syntyisi. Olen hyvin onneton asian kanssa ja olisin kovin onnellinen jos jostain oppisin :D
Oppiminen onnistuu parhaten matkimalla mutta missäs sitä matkimaan pääse, kun en voi olla niissä tilanteissa mukana ja seurata.
Sellaisia yksinäisten (ei vanhuksien eikä teinien) kursse ja ei taida olla, jossa käytäisiin vain sos. tilanteiden parntamiseksi:D vai tietääkö kukaan?
Siis ei hitto mä kirjoitin just melko pitkän vastauksen ja onnistuin sitten hävittämään koko tekstin! :D
Kiitos sulle vastauksesta, helpottavaa kuulla, että en ole ainut (vaikka kyllähän mä sen tiesin) tän asian kanssa. Vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä jo ton sun kommentin perusteella ja uskon, että varmasti lähentyisit työkavereiden kanssa, jos olisi sitä rohkeutta :)
Mä melkein osallistuin yhdelle ilmaisutaidonkurssille viime syksynä, just tän mun "ongelman" takia. En osallistunut. Multa puuttuu sitä rohkeutta ja heittäytymiskykyä.
Mulla on ihana puoliso ja muutama läheinen ystävä ja olen heistä ikionnellinen. Ja siitä, että on töitä, varsinkin näinä aikoina. En halua missään nimessä valittaa, vaan löytää ratkaisuja. Voisin lukea kaikki maailman self help -oppaat, mutta mitään ei tapahdu, jos mä en itse tee sen muutoksen eteen mitään.
Olisi ihanaa, jos joku tekisi sen aloitteen, niinsiitä olisi helppo sitten jatkaa. Mun omat rämpimisyritykset kaikkine epäonnistumisineen on niin säälittäviä, että tästä ei ole suunta kuin ylöspäin.
Vaihtoehto on tyytyä joko olemassa olevaan tilanteeseen tai sitten tehdä itse jotain.
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama, etätyö on tehnyt sen kaiken hyvin näkyväksi. Hyvin harvoja yhteydenottoja, jollei ole ”oikeaa asiaa”. Ei juurikaan hyvän viikonlopun toivotteluja tms. Ymmärrän kyllä, että ongelma 50% mun, koska meen töihin yleensä tekemään ne työt, enkä jaksa kauaa olla kahvitauolla pulisemassa ja jätän niitä usein väliin, koska haluan päästä kotiinkin ajoissa..
Minä pitäisin ongelmaa koko työyhteisön ongelmana. Kaikkien pitäisi saada tuntea olevansa osa sitä riittävässä määrin ja jokaisella on vastuu, että pidetään joukko yhdessä. Ei kuppikuntia ja toisten ulkopuolelle jättämisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama juttu. Puhun kyllä niitä näitä, mut mä en ole koskaan se jota työkaverit pyytää töiden jälkeen yhdelle. En tiedä mitä teen väärin. Tykkään kuunnella muiden juttuja, en tykkää olla keskipisteenä enkä jaksa jauhaa omia asioita. Toki kerron omasta elämästä sopivan paikan tullen.
Jotenkin tuntuu et ne työpaikan minä-minä-minä-huutajat, joista kaikki valittaa selän takana, niin silti nekin pyydetään yhdessä aikaa viettämään vapaa-aikana, eikä mua. En tiedä miksi.
10 vuoden jälkeen ei jäänyt jäljelle yhtään ystävää.
Sitten kun löysin sielunsisaren, niin työpaikkani oli määräaikainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä pitäisin ongelmaa koko työyhteisön ongelmana. Kaikkien pitäisi saada tuntea olevansa osa sitä riittävässä määrin ja jokaisella on vastuu, että pidetään joukko yhdessä. Ei kuppikuntia ja toisten ulkopuolelle jättämisiä.
Lisään, että tämä on toisaalta vähän eri asiaa. Voi olla hyvin kuppikuntainen työyhteisö, jossa ihmisillä on läheisiä työkavereita.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla mitään yhteistä heidän kanssaan?
Et voi saada mitään jos et anna itsestäsikin jotain heille
On varmasti paljon yhteistä, mutta myös paljon eroavaisuutta. Olen jollain tavalla vanhanaikanen, siis en ole mikään äärimmäisen vilkas somen käyttäjä, vietän vapaa-aikaa luonnossa ja kalastelen, sienestän ja teen muita tätijuttuja ikäisekseni.
Hyvä pontti, koska toki on vaikea löytää yhteistä jutun juurta, jos eletään erilaisessa maailmassa ja pidetään eri asioista. En kuitenkaan usko, että työkaverini olisivat mitään erilaisuuden vihaajia ja kaikki me ollaan erilaisia. Kyseessä on enemmän kommunikaatiogelma (eniten minun osalta). Tottakai olisi helpompaa lähestyä työkaveria ja jutella, vaikka kalastuksesta. Mutta en usko, että yhteisten kiinnostusten kohteiden puute olisi suurin ongelma tässä tapauksessa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap epävarma? Jännitätkö? Minä olen sellainen ja mulle usein käy just noin, että kun juttelen jotain, niin ihmiset hiljenee ja jotenkin menevät vaikeiksi. Saattavat jopa tekosyyn varjolla poistua paikalta :D
Toisaalta tunnen monia, jotka eivät halua työkavereista läheisiä eivätkä varsinkaan olla vapaa-ajalla tekemisissä. Itsellä on yksi kaveri töistä, jota näen vapaa-ajalla silloin tällöin. Jos joku on mukava tyyppi, miksi samassa työpaikassa oleminen ystävyyttä estäisi?
Ihmisillä on uskomattoman tarkka, sosiaalinen vaisto aistia epämukavuus ja kiusaantuneisuus. He aistivat sen sinusta, ja tuntevat yhtäkkiä myös oman olonsa tukalaksi seurassasi ja siksi pysyttelevät etäällä.
Sinun pitäisi jotenkin saada itsesi arvostamaan itseäsi ensin. Usko, että sinun juttusi ovat mielenkiintoisia, sinä olet hauska tyyppi ja että on tärkeää, että kaikki kuulevat just sun mielipiteen. Usko, että voit antaa kavereille paljon, ilahduttaa heitä ja että kaikki tapaavat aina mielelläsi sinua. Usko, että olet hyvä kuuntelija, voit auttaa toisia ja että sinun tukesi merkitsee.
Tämä on vaikeaa. Oletko ollut terapiassa? Kannattaa kokeilla. Itsensä arvostaminen ja hyväksyminen on avain hyviin ihmissuhteisiin.
Mä saan joka päivä taistella hampaat irvessä, ettei joku työkaveri olisi taas tuppautumassa liian henkilökohtaiseksi ja ripustautuvaksi, saatikka alkaisi ehdotella yhteistä ajanviettoa vapaa-ajalla. Käyn töissä vain tekemässä työni, vapaa-aika on sitten ihan erikseen. Enkä ole siellä vielä niin mielenkiintoiseen ihmiseen törmännyt, että jaksaisin hänen kanssaan muuten aikaa viettää kuin mitä töissä on pakko. Silti haluan että työkavereitten kanssa on ihan ystävälliset ja hyväntuuliset välit, että ilmapiiri on mukava ja yhteispeli sujuu. Se riittää. Miksi ihmeessä teille kavereita kaipaaville ei näitä takiaisia siunaannu, vaan aina mulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pitäisin ongelmaa koko työyhteisön ongelmana. Kaikkien pitäisi saada tuntea olevansa osa sitä riittävässä määrin ja jokaisella on vastuu, että pidetään joukko yhdessä. Ei kuppikuntia ja toisten ulkopuolelle jättämisiä.
Lisään, että tämä on toisaalta vähän eri asiaa. Voi olla hyvin kuppikuntainen työyhteisö, jossa ihmisillä on läheisiä työkavereita.
Vielä lisään :) . Kirjoitin ensimmäisen kommentin sen kirvoittamana, että jostain työyhteisön ongelmasta kertoo, jos jatkuvasti jonkun työntekijän puheiden jälkeen joukko vaikenee ja osoittaa, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Se on heiltä työympäristössä vaadittujen sosiaalisten taitojen puutetta.
Toinen asia on, että löytääkö työyhteisöstä läheisiä ystäviä ja sellaisia, joiden kanssa viettää vapaa-aikaakin.
37,5 tuntia viikossa työkavereiden seurassa riittää mulle oikein hyvin. En ole ystävieni seurassakaan niin paljon. Joten minäkin pidän mieluiten työkaverit töissä ja ystävät vapaa-ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on uskomattoman tarkka, sosiaalinen vaisto aistia epämukavuus ja kiusaantuneisuus. He aistivat sen sinusta, ja tuntevat yhtäkkiä myös oman olonsa tukalaksi seurassasi ja siksi pysyttelevät etäällä.
Sinun pitäisi jotenkin saada itsesi arvostamaan itseäsi ensin. Usko, että sinun juttusi ovat mielenkiintoisia, sinä olet hauska tyyppi ja että on tärkeää, että kaikki kuulevat just sun mielipiteen. Usko, että voit antaa kavereille paljon, ilahduttaa heitä ja että kaikki tapaavat aina mielelläsi sinua. Usko, että olet hyvä kuuntelija, voit auttaa toisia ja että sinun tukesi merkitsee.
Tämä on vaikeaa. Oletko ollut terapiassa? Kannattaa kokeilla. Itsensä arvostaminen ja hyväksyminen on avain hyviin ihmissuhteisiin.
En ole ap mutta ei terapiakaan välttämättä auta. Jos on sosiaalisesti kömpelö, sitä on lähes mahdotonta korjata. Ja kuten sanoit, ihmiset vaistoavat sosiaalisesti heikot tyypit uskomattomalla tarkkuudella. Lopulta kyse on vain siitä antavatko he sille tyypille armoa, vai alkavatko vältellä. Useimmiten vältellään.
Ja jos joku ei välttele, se on niin poikkeuksellisen tilanne, että helposti menen itse ihan puihin ja mokaan sen tilanteen. Koska se on mulle niin harvinaista, että joku edes suostuu juttelemaan kanssani.
Itse olen 40+ nainen ja aina ollut yksinäinen haahuilija, minne tahansa menen. Kouluun, työpaikalle, tapahtumiin, olen aina yksin. Tuntuu että olen näkymätön. Mutta enhän minä ole näkymätön, olen tajunnut sen että kyseessä on lopulta se ettei minussa yksinkertaisesti ole mitään kiinnostavaakaan. Olen vain outo. Jo teininä mua ei kiinnostanut ne asiat mitkä muita teinejä kiinnosti, vaan touhusin ihan omia juttujani. Näin se vaan joillakin menee. Ei ihmisiä voi pakottaa kiinnostumaan, pitää olla itse kiinnostava. Mutta minä en ole.
En ole koskaan ollut enkä tule olemaan. Olen sen asian joutunut hyväksymään.
Alue: Aihe vapaa
Ihmishirviöitä ne kumminkin ovat. Pitäköön tunkkinsa.