Epärealistisia ajatuksia vanhemmuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos vastauksesta! Minä en jotenkin ymmärrä miksi kokonaisuus olisi epärealistinen koska se onnistuu kuitenkin tuolla tavalla miehille. Mies voi jatkaa omaa elämäänsä vaikka lapsi tulisikin, miksi ei nainen? Jos meillä mies tuohon suostuisi niin mikä siinä on niin epärealistista? Haluaisin rautalankamallin, kun en tajua. Tuttavapiirissä ainakin miehet käy harrastuksissa kun vaimo hoitaa kodin ja lapset, miksi ei onnistuisi että nainen tekee töitä ja ja harrastaa ja mies ottaa isomman vastuun lapsesta? Ap

Juuri se on epärealista että oletat sen olevan miehelle jotenkin hankalampaa kuin naiselle. Ei se ole. On vain totuttu ajattelemaan toisin. Enemmän kyse on siitä haluaako miehesi sitä. Sitä me emme voi tietää.

Sitä tässä juuri tiedustelen, että onko mahdottomuus ylipäätään. Lapsi jää tekemättä, jos mies ei tuohon ole valmis.

Siihen osaa vasta vain sinä ja mahdollisen lapsen isä.

Isompi lapsi, jota on helpompi ottaa omiin puuhiin mukaan kaveriksi, ei olisi mikään ongelma. Kouluikäinen olisi omissa ajatuksissanikin mukava. Vastuu on toki tuolloinkin vielä valtava, mutta olisi hienoa tehdä lapsen kanssa asioita jotka ovat hänelle tärkeitä tai vaihtoehtoisesti itselleni tärkeitä.

Useamman lapsen äitinä vastaan.

Pyykkiä tulee yhdeltä lapselta 0,5-3 koneellista viikossa, riippuen siitä, kuinka kova lapsi on sotkemaan vaatteitaan, ja käytättekö hänellä kesto- vai kertakäyttövaippoja. Toki, jos lapsi nukkuu vanhempien sängyssä, ja joka vaippa falskaa, silloin pyykkiä tulee helposti koneellinen päivässä. Oma kokemukseni on, että ensimmäisten 2 kk aikana kertaköyttövaipat falskaavat herkemmin kuin kestovaipat, mutta sen jälkeen homma tasoittuu. Joskus isompana voi olla toisinpäinkin.

Jos haluat, että miehesi jää vanhempainvapaalle, sinun kertoa miehellesi jo ennen kuin alatte yrittämään raskautta, ja kerro se niin, että asia on sinulle itsestäänselvyys, eikä siitä neuvotella. Ja lapsen synnyttyä pidät päätöksestsi kiinni. Ja ihan ensimmäisestä päivästä alkaen, pidät itsestäänselvyytenä, että miehesi hoitaa lastaan itsenäisesti osan aikaa, ilman että sinä puutut siihen mitenkään. Aluksi olette kumpikin siinä asiassa yhtä osaamattomia, joten kumpikin kysyy neuvoa sairaalan henkilökunnalta, jos ei jotain osaa. Jos osaat jo jotain, mihin miehesi tarvitsee apua, sano, että osat kyllä tehdä sen itse, mutta et osaa neuvoa. Näin miehesi oppii oman tavan hoitaa vauvaa, joka saattaa hiukan poiketa sinun tavastasi, mutta on silti ihan yhtä oikea tapa kuin sinunkin tapasi.

Kiitos! Molemmat ollaan ihan yhtä osaamattomia. Emme ole ikinä hoitaneet lapsia ja omat kokemukset vauvoista on sitä luokkaa että olen pitänyt kavereiden vauvoja sylissä. Nähnyt kun vaippa vaihdetaan ja vauvaa syötetään, mutta siihen se jää.

Olen kolmen vanhempi. Töissä käyvä pääsee lopulta vähemmällä kuin se joka jää kotiin, voi helposti jatkaa harrastuksia ja muita menoja. Töissä tapaa aikuisia ja istuu rauhassa lounaalla ja kahvilla.

Pieni vauva nukkuu paljon tai sitten ei, vanhemmalla on joko kuoleman väsymys tai tylsyys. Paitsi jos vauva nukkuu paljon ja vanhempi on sellainen kodin laittelusta pitävä tyyppi. Isomman lapsen kanssa ei onnistu sekään.

Minusta tuntui että aivot surkastuu enkä jaksa enää sekuntiakaan istua puistossa vahtimassa lasta.

Toisen vanhemman kanssa riidellään niistä omista minuuteista.

Joku oli pitkään kotihoidossa, joku meni aikaisin päiväkotiin ja yksi siltä väliltä. Aina oli väärin, riippuu keneltä kysyy.

Ei se lopu vauva-aikaan tai päiväkotiin.

Kouluasiat, vanhempainillat, harrastukset, jonkun täytyy organisoida kaikki.

Teinien kanssa vängätään. Ollaan huolissaan. Odotetaan lomia ja muita ja aina joku tappelee, valittaa tai sairastuu. Hyviä hetkiä seassa siellä tietenkin mutta ikinä ei voi tietää ja kevyt, huoleton olet vain kun lähdet ilman perhettä johonkin. Silloinkin täytyy ottaa muut jossain määrin huomioon.

Nyt on oikein hyvä kun lapset fiksuja aikuisia ja nuorinkin melkein. Ovat tosi hyviä tyyppejä ja me vanhemmat ihmetellään miten niistä tollasia tuli. Tekevät omia valintojaan. Paljon jutellaan ja tehdään yhdessä. Itse iloitsen eniten siitä ettei tarvitse huolehtia toisten puolesta, tulevat jos tulevat ja syövät jos haluavat. Jos minua ei huvita, en järjestä mitään, makaan sohvalla ja luen kirjaa. Kiva kun on perhe ja lapsia.

No plaaplaa, jaksoin lukee ekan rivin melki loppuun. Jos mies haluaa lapsia, niin se on vain hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos vastauksesta! Minä en jotenkin ymmärrä miksi kokonaisuus olisi epärealistinen koska se onnistuu kuitenkin tuolla tavalla miehille. Mies voi jatkaa omaa elämäänsä vaikka lapsi tulisikin, miksi ei nainen? Jos meillä mies tuohon suostuisi niin mikä siinä on niin epärealistista? Haluaisin rautalankamallin, kun en tajua. Tuttavapiirissä ainakin miehet käy harrastuksissa kun vaimo hoitaa kodin ja lapset, miksi ei onnistuisi että nainen tekee töitä ja ja harrastaa ja mies ottaa isomman vastuun lapsesta? Ap

Tiedän perheen, jossa äiti piti vain minimi äitiysloman, ja isä kantoi päävastuun lapsesta, tai ehkä lähes koko vastuun. En tiedä, ovatko edelleen yhdessä, mutta jos erosivat, kun lapsi oli vielä alaikäinen, uskoisin, että isä oli lähivanhempi, ei siksi, että äidissä olisi ollut jotain "vikaa", vaan siksi, koska äidillä on hänen akateeminen uransa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos! Molemmat ollaan ihan yhtä osaamattomia. Emme ole ikinä hoitaneet lapsia ja omat kokemukset vauvoista on sitä luokkaa että olen pitänyt kavereiden vauvoja sylissä. Nähnyt kun vaippa vaihdetaan ja vauvaa syötetään, mutta siihen se jää.

Mulla oli vähän enemmän kokemusta kuin teillä. Miehellä ei juuri yhtään ainakaan ihan vauvoista, mutta ihan hyvin se on omien lasten kanssa pärjännyt kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole ollut.

Ap on tosi avuton ja osaamaton ihminen.

Kukaan normaali ei tällä palstalla kyselisi moisia asioita tänä päivän, vaan lukisi arkiston viestejä, lainaisi vaikkapa kirjastosta alan lehtiä ja muodostaisi itse mielipiteensä asioita.

Ja keskuselisi asioista myös kumppaninsa kanssa.

Ap:n kaltainen ihminen ei ole kypsä vanhemmuuteen, kun ei ole osaamista eikä taito ajatella itse ja päättää asioista itse miehensä ja perheensä kanssa.

Kaikenlaiset ihmiset ne lapsia tekevätkin ja viel perustvat oikein suurperheitä, vääntämällä maailmaan 3-5 uutta tulokasta.

Meillä on yksi lapsi, kohta 2v. Sen sanon että taaperoikä on monella tavalla vaikeampaa kuin vauvaikä etenkin jos et ole "lapsikeskeinen" ja haluaisit tehdä aikuisten juttuja. Mihinkään et pääse ilman jatkuvaa vahtimista, kieltämistä ja komentamista. Esim. päivä rannalla on lapsen kanssa sitä että vahdit ettei se huku.

MUTTA on se myös palkitsevaa ja mikään ei ole ihanampaa kuin pulleat kädet kaulan ympärillä. Minäkään en lapsia halunnut mutta tiedän että tämä helpottaa ajan kanssa. Kellään ei valmista vastausta sinulle ole.

Vierailija kirjoitti:

Ap on tosi avuton ja osaamaton ihminen.

Kukaan normaali ei tällä palstalla kyselisi moisia asioita tänä päivän, vaan lukisi arkiston viestejä, lainaisi vaikkapa kirjastosta alan lehtiä ja muodostaisi itse mielipiteensä asioita.

Ja keskuselisi asioista myös kumppaninsa kanssa.

Ap:n kaltainen ihminen ei ole kypsä vanhemmuuteen, kun ei ole osaamista eikä taito ajatella itse ja päättää asioista itse miehensä ja perheensä kanssa.

Kaikenlaiset ihmiset ne lapsia tekevätkin ja viel perustvat oikein suurperheitä, vääntämällä maailmaan 3-5 uutta tulokasta.

Täysin eri mieltä tämän kirjoittajan kanssa.

Jos ap:n tuttavapiirissä ei ole perheitä, joissa mies ottaisi päävastuun vauvasta ja taaperosta, hän ei ole nähnyt käytännössä miten sellainen voi toimia. Silloin on ihan hyvä idea kysyä keskustelupalstalta vinkkejä kanssaeläjiltä. Hyvä vain että mietitään ennalta. Minusta päinvastoin on huonompi asia luiskahtaa vain johonkin oletettuun toimintamalliin keskustelematta ja miettimättä kunnolla ennalta. Ilkeä kommentoija.

Minä en kaivannut lapsia, mutta ensimmäinen yllätti ja nyt meillä on kolme ihanaa tyyppiä. Ala-asteikäisiä ja minusta elämä helpottui, kun nuorin täytti neljä. Toisaalta nautin kovasti 2-3-vuotiaista, se on vaan ihanaa, kun ne alkaa höpöttää ja näkee maailman lapsen silmin ja sanoo kaikkea hauskaa. Mulla oli äitinä päävastuu, mutta mies jossain vaiheessa ajoi mut kerran viikossa omaan harrastukseen, ja hoiti lapset. Ilman sitä olisin ehkä eri tilanteessa.

Pyykkiä tulee paljon, ruokaa tulee laitettua, mutta mitä isommaksi kasvavat, sitä enemmän voivat myös auttaa.

Mulle tää oli iloinen yllätys, että äidiksi tulin ja en osaa kuvitella elämää ilman.

Tykkään todellakin tehdä aikuisten juttuja ja on jotenkin vaikeaa edes kuvitella elämää pikkulapsen kanssa. Tykkään myös omasta rauhasta erittäin paljon, joka lieneekin suurin syy siihen ettei lasta ole edes ajateltu. Lisäksi hankala miettiä mitä se sitten olisi kun ei miehen kanssa kahdestaan enää ikinä pääsisi minnekään. Anoppi ja appiukko kyllä asuvat aivan lähellä ja ovat erittäin perhekeskeisiä, joten mielellään varmaan ottaisivat lasta välillä hoitoon.

Tuota noin.. äkkiseltään tulee mieleen että vaikka mies suostuisi, niin voisiko lapsen synnyttyä tulla toisiin ajatuksiin? varsinkin kun miehellä ei ole ennestään kokemusta lapsista. Aluksi idea voisi vaikuttaa jopa hyvältä miehenkin mielestä, mutta kun mies olisi jonkin aikaa kantanut päävastuun lapsesta voi mieli muuttua. Lapsen myötä muuttuu oikeastaan kaikki kuviot päälaelleen ja en usko että kukaan osaa tähän täysin varautua edes tuleva äiti itse, jos ei kumpikin ole 100 % mukana jättäkää välistä.

Äitini myös rohkaisee asiaan ja olen varma että myös omat vanhempani auttaisivat kaikin mahdollisin tavoin. Mies on jo höpötellyt kestovaipoista ja soseista, itse en edes tiennyt mitä kestovaipat on :D Miehen veljellä on kaksi lasta, omalla siskollani ei ole, joten tää maailma on niin vieras. Paras ystäväni sai ekan lapsen vuosi sitten ja hän sanoi ensin että oli aivan sama vaikka ei olisi saanutkaan lasta, mutta sitten kun lapsi oli sylissä ja vuorokauden vanha, hän kertoi ettei ikinä ollut kokenut samanlaista kiintymystä mitään kohtaan.

Olihan tuossa joitain vähän surullisia kohtia kyllä. Hakisit lapsen "illalla" pois hoidosta, laittaisit hoitoon lomiesi ajaksi... Sen pienen olennon, joka räkä poskella kärvistelee pitkää päivää meluisassa tarhassa ilman syliä...

Joo, tahallaan paisuttelen, mutta vanhemman soisi laittavan lapsen edun itsensä edelle niiksi muutamaksi vuodeksi, kun lapsi on pieni ja avuton. Saman sanoisin miehille.

Se on sitten ihan ok ajatus, että mies on kotona ja ap on töissä.

Siis miksi olet sitä lasta värkkäämässä? Se että mies haluaa, ei ole mikään syy. Mies löytää kyllä innokasta lisääntymisseuraa, uso miun sanoneen.

Hyvä aihe! Itsekin yritin etsiä tällaisia keskusteluja muutama vuosi sitten kun mietin samassa tilanteessa lasten hankintaa, eipä tällaisesta paljoa keskustella. Meillä mies on aina halunnut lapsia ja itse pääasiassa välttelin koko asian ajattelemista, milloin koulun/työn/iän/jne varjolla. Itselläni meni muutama vuosi miettiessä ja päädyin näyttämään vihreää valoa lapsihankkeelle juurikin miehen vuoksi (hän ei missään tapauksessa painostanut). Luulen etten aiemmin oikeastaan edes pitänyt pienistä lapsista, ehkä siksi ettei lähipiirissä ollut yhtään enkä muutenkaan tuntenut ja lapsista vaikutti olevan kauheasti vaivaa. Sittemmin mielipide lapsista alko muuttua neutraaliksi ja päätös oli lähinnä käytännön asioiden miettimistä. Suostuin siis yhden lapsen hankintaan (ok, jos olisi tullut kaksoset niin sekin olisi ollut ok 😅) ja mies oli valmis jäämään pidemmäksi aikaa kotiin ja muutenkin kantamaan vastuuta enemmän kuin miltä isän rooli yleisesti muilla näyttää. Oltiin tuolloin oltu jo 15v yhdessä joten olin jo nähnyt hänen sitoutumisen tason luvattuihin asioihin joten uskoin sen pitävän paikkansa. Vauvavuosi meni lopulta meidän molempien ollessa kotona (kummallakin muutama satunnainen työkeikka) kun se rahallisesti oli mahdollista ja kumpikin niin halusi. Kotitöistä ei kannata ottaa stressiä, arkea helpottavia tekijöitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää, kuten pesukone/kuivausrumpu, robotti-imuri, kotiruoka valmiina yms. Nyt lapsi on vajaa 2v ja aloittanut päivähoidossa, ja onhan tässä kädet täynnä tekemistä koko hereilläoloajan. Pidän työstäni ja haluan tehdä sitä, joten tuntuu että hereilläolo on pelkkää työtä tai lasta, muut vapaa-ajan menot ja sohvalla istustelut on jäänyt pois. Jos olisin silloin tiennyt tämän niin en olisi omaa vapautta kaipaavana lähtenyt tähän, toisaalta en myöskään tiennyt miten voimakkaasti oman lauman jäseneen kiintyy ja se on vielä voimakkaampi tunne. Eli näillä tiedoillani tekisin yhden lapsen, mutten toista kun silloin tarvitsisin vuorokauteen lisää tunteja. Meillä on perinteinen isän ja äidin rooli kääntynyt päinvastoin ja välillä se toteutuu todella tasaveroisesti, siitä on tullut ihmettelyjö ja välillä saa selitellä oman perheen toimintatapoja. En haluaisi tästä perinteistä äitivetoista kuvioa, eikä mieskään halua mitään sivuroolia. Sanoisin että onnistuu teilläkin jos molemmat sitä haluaa.

Lapsia ei tulisi tehdä toisten mieliksi. Kun päätät tehdä lapsen, pitää molempien olla 100% valmiita laittamaan lapsi prioriteettilistan kärkeen. Ap ei kuulosta siltä, vaan kertoo tärkeästä omasta ajastaan ja kivoista harrastuksista. Että hän voisi jatkaa omaa elämäänsä, kun isä ottaisi hoitovastuun! Lapsi ansaitsee läsnäolenvan vanhemman, jolle mikään ei ole niin tärkeää, kuin lapsen hyvinvointi.

Ap: Sanot itse, ettet halua lasta. Älä siis tee lasta.

Jos olet kuullut perheistä, joissa mies menee menojaan ja äiti hoitaa kaiken, niin se ei ole oikein ja siinä mies luistaa vanhemman vastuustaan. Ei kukaan saa niin tehdä lapselleen. Ei äiti eikä isä.

Kyllä tuo voisi toimia. Itsestäni sen verran, että asiaa sen enempää pohtimatta mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tulin raskaaksi ekasta kerrasta. Emme ole mitään pelisääntöjä missään vaiheessa laatineet, muuta kuin sen, että molemmat olemme lapsen yhdessä hankkineet ja siksi myös yhteistyössä lasta hoidamme. Olin hoitovapaalla kun lapset olivat pieniä, heitä on kaksi. Kaikki äitiydestä on yllättänyt, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Kaikki me olemme erilaisia äitejä. Kaikilla erilainen tarina. Äidiksi kasvetaan ja opitaan siinä samalla kun lapsi kasvaa. Se on hieno matka jos siihen ryhtyy tosissaan ja omasta halusta. Lapsi sitoo paljon. Ei ole vain sinä, on toinen ihminen, josta olet vastuussa. Äidin rakkaus on jotain ihmeellistä. Et ikinä halua lapsellesi mitään pahaa. Osaat kyllä toimia oikein oman vaistosi mukaan. Äitiys on pakko kokea itse, jotta sen ymmärtää.