Mistä nykyinen loukkaantumisen ilmapiiri on saanut alkunsa?
Mistä johtuu että nykyään ei saa esittää yleisestä mielipiteestä poikkeavia mielipiteitä ilman että joku suuttuu asiasta? Lisäksi oikeastaan millekään ei enää tunnu saavan nauraa tai joku ottaa itseensä. Mihin maailma on menossa?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumalla, tai useammin teeskentelemällä loukkaantumista, saa itselleen valtaa. Niin yksinkertaista se on. Samoin kuin uhriutumalla saa valtaa. Saa oikeuden vaientaa toiset, määrätä mitä he saavat sanoa ja tehdä, onko heillä oikeus työuraan vai heitetäänkö heidät sivuojaan. Sehän on valtavaa vallankäyttöä muihin ihmisiin. Ja tavoitteena on tietysti sillä loukkaantujalla sitten resursseja itselleen - julkisuutta, rahaa, työmahdollisuuksia. Ja noita resursseja saa entistä paremmin silloin, kun on kyennyt loukkaantumalla syrjäyttämään sellaiset ihmiset yhteiskunnasta, joilla ne halutut resurssit ovat. Eli tyyliin, jos saat tuhottua jonkun poliitikon tai julkkiksen uran loukkaantumalla hänen sanomisistaan, niin voit yrittää itse sitten nousta hänen paikalleen.
Erittäin yksinkertaista. Ihan sama dynamiikka ja motiivit kuin kommunismissa, nyt uhriutumista ja loukkaantumista vain käytetään vallan välineinä.
Tuossa Friends-kohussahan tätä ei edes peitelty. Marta Kauffmanin Twitter oli täynnä näitä vaatimuksia, että kun hän oli tehnyt jotain niin kauheaa tv-sarjansa kanssa, niin hänen pitää nyt sitten korvaukseksi antaa kaikki miljoonansa näille, jotka siitä väittävät loukkaantuneensa. Ja että hänen ja hänenkaltaistensa pitäisi väistyä tv-sarjoista ja antaa kaikki paikat noille joita he ovat "loukanneet".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi itkevät lapset saavat haluamansa?
Täsmälleen. Tai voisi kysyä, mitä itkupotkuraivarit vetävä lapsi olettaa saavuttavansa niillä?
Kukaan ei jaksa kuunnella, helpompi antaa periksi, mitä lapsi haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumalla, tai nouseammin teeskentelemällä loukkaantumista, saa itselleen valtaa. Niin yksinkertaista se on. Samoin kuin uhriutumalla saa valtaa. Saa oikeuden vaientaa toiset, määrätä mitä he saavat sanoa ja tehdä, onko heillä oikeus työuraan vai heitetäänkö heidät sivuojaan. Sehän on valtavaa vallankäyttöä muihin ihmisiin. Ja tavoitteena on tietysti sillä loukkaantujalla sitten resursseja itselleen - julkisuutta, rahaa, työmahdollisuuksia. Ja noita resursseja saa entistä paremmin silloin, kun on kyennyt loukkaantumalla syrjäyttämään sellaiset ihmiset yhteiskunnasta, joilla ne halutut resurssit ovat. Eli tyyliin, jos saat tuhottua jonkun poliitikon tai julkkiksen uran loukkaantumalla hänen sanomisistaan, niin voit yrittää itse sitten nousta hänen paikalleen.
Erittäin yksinkertaista. Ihan sama dynamiikka ja motiivit kuin kommunismissa, nyt uhriutumista ja loukkaantumista vain käytetään vallan välineinä.
Vau👍. Sulla selvästi vielä liikkuu päässä jotain👍
Vierailija kirjoitti:
SOME. Se on tämän hulluuden alku ja juuri.
Joo, mutta motiivit ovat yhtä vanhoja kuin ihmisten olemassaolo - vallanhalu ja rahanahneus. Joissa koetaan onnistuttavan sillä, että valta ja raha ryövätään toisilta. Siihen vain käytetään eri keinoja ei aikoina. Nykyään uhriutuminen ja loukkaantuminen ovat tehokkaita keinoja tähän.
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on väärin muotoiltu. Pikemminkin pitäisi kysyä, että mistä tämä nykyinen solvausten ilmapiiri on saanut alkunsa? Loukkaantumisethan on tietenkin seurausta solvaamisesta. Ei voi olla loukkaantumuisia, jos ei ole loukkaajia.
En todellakaan ole tarkoittanut mitään solvauksista vaan esimerkkinä voisi mainita vaikka Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan sketsit vaikkapa Lapin miehistä. Nehän ovat ihan hauskoja ja viattomia mutta siitä huolimatta saamelaiset eivät osaa oikein nauraa niille vaan loukkaantuvat niistä. Pointtini siis on että mitä on tapahtunut kun ihmiset eivät enää kykene nauramaan vitsailulle kuten ennen.
Suurin osa ihmisistä ei ole ikinä nauranut itseensä kohdistuville vitseille. AINA niistä on loukkaannuttu tai suututtu. Ihmiset eivät loukkaannu nykyään yhtään sen helpommin kuin ennenkään. Loukkaantumisen tunteen ääneen sanominen vain on nykyään helpompaa ja sallitumpaa.
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumalla, tai useammin teeskentelemällä loukkaantumista, saa itselleen valtaa. Niin yksinkertaista se on. Samoin kuin uhriutumalla saa valtaa. Saa oikeuden vaientaa toiset, määrätä mitä he saavat sanoa ja tehdä, onko heillä oikeus työuraan vai heitetäänkö heidät sivuojaan. Sehän on valtavaa vallankäyttöä muihin ihmisiin. Ja tavoitteena on tietysti sillä loukkaantujalla sitten resursseja itselleen - julkisuutta, rahaa, työmahdollisuuksia. Ja noita resursseja saa entistä paremmin silloin, kun on kyennyt loukkaantumalla syrjäyttämään sellaiset ihmiset yhteiskunnasta, joilla ne halutut resurssit ovat. Eli tyyliin, jos saat tuhottua jonkun poliitikon tai julkkiksen uran loukkaantumalla hänen sanomisistaan, niin voit yrittää itse sitten nousta hänen paikalleen.
Erittäin yksinkertaista. Ihan sama dynamiikka ja motiivit kuin kommunismissa, nyt uhriutumista ja loukkaantumista vain käytetään vallan välineinä.
Erittäin hyvä huomio. Näinhän se menee.
Koska kaikilla on nykyään alusta omalle äänelleen (internet). Maissa jossa ei ole välitöntä fyysisen turvallisuuden uhkaa (väkivalta, nälänhätä ym) omasta identiteetistä tulee tärkein suojeltava, sillä muuta itseen kohdistuvaa uhkaa ei ole paitsi toisten eriävät mielipiteet. Tämä loukkaantumisen kulttuuri on näkyvissä juuri näissä turvallisissa ja kohtuu vauraissa maissa.
Vierailija kirjoitti:
Median tuottama muoti-ilmiö. Pyritään estämään eriävien mielipiteiden esilletulo nostamalla kauhea syyllistämiskampanja. Suomessa ei ole enää mielipiteenvapautta.
Höpsis. Te perzukathan olette juuri niitä ammattiloukkaantujia, jotka ihmettelevät suureen ääneen, miksi ette saa haukkua kaikkia mielin määrin, valehdella ja uhkailla. Että kyllä teitä nyt painetaan alas, kun valtamedia kertoo faktoja ja oikoo valheita.
Suomen laissa on ollut vihapuhe (lakitermi on kiihottaminen kansanryhmää vastaan) ja kunnianloukkaus jo pitkään. Niitä ei tarvitsekaan suvaita, ei se ole mikään sananvapauden merkki, että saa tahallaan haukkua ja levittää ihmisistä vääriä tietoja.
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumalla, tai useammin teeskentelemällä loukkaantumista, saa itselleen valtaa. Niin yksinkertaista se on. Samoin kuin uhriutumalla saa valtaa. Saa oikeuden vaientaa toiset, määrätä mitä he saavat sanoa ja tehdä, onko heillä oikeus työuraan vai heitetäänkö heidät sivuojaan. Sehän on valtavaa vallankäyttöä muihin ihmisiin. Ja tavoitteena on tietysti sillä loukkaantujalla sitten resursseja itselleen - julkisuutta, rahaa, työmahdollisuuksia. Ja noita resursseja saa entistä paremmin silloin, kun on kyennyt loukkaantumalla syrjäyttämään sellaiset ihmiset yhteiskunnasta, joilla ne halutut resurssit ovat. Eli tyyliin, jos saat tuhottua jonkun poliitikon tai julkkiksen uran loukkaantumalla hänen sanomisistaan, niin voit yrittää itse sitten nousta hänen paikalleen.
Erittäin yksinkertaista. Ihan sama dynamiikka ja motiivit kuin kommunismissa, nyt uhriutumista ja loukkaantumista vain käytetään vallan välineinä.
Miten ihmeessä onnistuit kommunismin kytkemään tähän???
Tämä on mitä tyypillisintä persumeininkiä. Aina saadaan kaikki vastustajien syyksi, oli aihe mikä tahansa.
Sinänsä huvittavaa, että viime vuosien politiittisessa keskustelussa täysin ylivoimaisesti suurimpia uhriutujia ovat nimenomaan persut. Onko siis niin, että persut ovatkin sisimiltään kommunisteja ;)

Samalla logiikalla voisi sinulle muotoilla kysymyksen, että miten nyt persut tähän vedit mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on väärin muotoiltu. Pikemminkin pitäisi kysyä, että mistä tämä nykyinen solvausten ilmapiiri on saanut alkunsa? Loukkaantumisethan on tietenkin seurausta solvaamisesta. Ei voi olla loukkaantumuisia, jos ei ole loukkaajia.
Melkein mieleni pahoitan :) Ei voi olla inoastaan solvauksista kysymys. Jos vaikka julkaisen fb:ssä kommentin "Naantalin aurinkoisella on parhaat pullat" niin joku pahoittaa mielensä ja toteaa, että hän ei voi pullaa syödä koska allergia/gluteeni tjsp..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumalla, tai useammin teeskentelemällä loukkaantumista, saa itselleen valtaa. Niin yksinkertaista se on. Samoin kuin uhriutumalla saa valtaa. Saa oikeuden vaientaa toiset, määrätä mitä he saavat sanoa ja tehdä, onko heillä oikeus työuraan vai heitetäänkö heidät sivuojaan. Sehän on valtavaa vallankäyttöä muihin ihmisiin. Ja tavoitteena on tietysti sillä loukkaantujalla sitten resursseja itselleen - julkisuutta, rahaa, työmahdollisuuksia. Ja noita resursseja saa entistä paremmin silloin, kun on kyennyt loukkaantumalla syrjäyttämään sellaiset ihmiset yhteiskunnasta, joilla ne halutut resurssit ovat. Eli tyyliin, jos saat tuhottua jonkun poliitikon tai julkkiksen uran loukkaantumalla hänen sanomisistaan, niin voit yrittää itse sitten nousta hänen paikalleen.
Erittäin yksinkertaista. Ihan sama dynamiikka ja motiivit kuin kommunismissa, nyt uhriutumista ja loukkaantumista vain käytetään vallan välineinä.
Miten ihmeessä onnistuit kommunismin kytkemään tähän???
Tämä on mitä tyypillisintä persumeininkiä. Aina saadaan kaikki vastustajien syyksi, oli aihe mikä tahansa.
Sinänsä huvittavaa, että viime vuosien politiittisessa keskustelussa täysin ylivoimaisesti suurimpia uhriutujia ovat nimenomaan persut. Onko siis niin, että persut ovatkin sisimiltään kommunisteja ;)
Luetun ymmärtäminen...
Milloin tämä aika oli, jolloin sai vapaasti toisia loukata ja laukoa mielipiteitään?
Nykyään monelle jo alkeellisimnat käytöstavat on hukassa ja harvat edes tietävät sanaa hienotunteisuus.
Jotenkin huvittavaa, nykyään jotkut jopa ylpeilevät, kuinka suorasuita ovat, kun rehellisyyden nimissä laukovat mitä sylki tuo ja sitten vasta ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Median tuottama muoti-ilmiö. Pyritään estämään eriävien mielipiteiden esilletulo nostamalla kauhea syyllistämiskampanja. Suomessa ei ole enää mielipiteenvapautta.
Höpsis. Te perzukathan olette juuri niitä ammattiloukkaantujia, jotka ihmettelevät suureen ääneen, miksi ette saa haukkua kaikkia mielin määrin, valehdella ja uhkailla. Että kyllä teitä nyt painetaan alas, kun valtamedia kertoo faktoja ja oikoo valheita.
Suomen laissa on ollut vihapuhe (lakitermi on kiihottaminen kansanryhmää vastaan) ja kunnianloukkaus jo pitkään. Niitä ei tarvitsekaan suvaita, ei se ole mikään sananvapauden merkki, että saa tahallaan haukkua ja levittää ihmisistä vääriä tietoja.
Samat sanat sinnepäin.
Some synnyttää noita asioita mistä loukkaantua. Ennen kukaan ei edes tiennyt, mitä joku Timo sanoi tai oli sanomatta naapurikylässä. Nykyään väärä sama somessa ja joku loukkaantuu. Siksi sieltä kannattaa pysyä poissa.
Se on saanut alkunsa persuista, tai oikeistosta yleensä. Näkeehän sen nyt jo tästä Hankamäki-jutusta. Tyyppi julkaisee 420 sivua r a s i s t i s ta, n a is vi ha is ta propagandaa, ja sitten kun vaaditaan vastuuseen sanoistaan, tyypilliseen oikeistomiehen tapaan Hankamäki uhriutuu.
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on väärin muotoiltu. Pikemminkin pitäisi kysyä, että mistä tämä nykyinen solvausten ilmapiiri on saanut alkunsa? Loukkaantumisethan on tietenkin seurausta solvaamisesta. Ei voi olla loukkaantumuisia, jos ei ole loukkaajia.
En todellakaan ole tarkoittanut mitään solvauksista vaan esimerkkinä voisi mainita vaikka Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan sketsit vaikkapa Lapin miehistä. Nehän ovat ihan hauskoja ja viattomia mutta siitä huolimatta saamelaiset eivät osaa oikein nauraa niille vaan loukkaantuvat niistä. Pointtini siis on että mitä on tapahtunut kun ihmiset eivät enää kykene nauramaan vitsailulle kuten ennen.
No itse en miellä itseäni loukkaantujana ja edelleen katson hyvällä omatunnolla lempikoomikkoni Louis C.K:n esityksiä, mutta en mä näe siinä mitään hauskaa tai oivaltavaa kun kaksi valtaväestön edustajaa tekee pilaa syrjitystä vähemmistöstä vahvistaen heihin liitettyjä stereotypioita (ja saamelaisia on sorrettu, voit perehtyä aiheeseen jos et usko). Toki sen aikainen huumori oli mitä oli, enkä PPP:n juttua ole ikinä muutenkaan ymmärtänyt. Siinä on toki jotain koomista kun 30-40v myöhemmin aletaan vauhkoamaan asiasta ja vaatimaan anteeksipyyntöjä tms (eikä siis edes saamelaisväestön toimesta, vaan internetin loukkaantujamassan). Mutta noi tollaiset jutut on vaähän niin kuin ylinypityt kulmakarvat 90-luvulla. Se oli sitä aikaa, nyt hävettää. Läksyt toivottavasti opittiin ja nykyisin niitä harvoja kuvia voidaan katsella nolostuneena miettien miten ihmeessä se nätytti muka silloin hyvältä...

Eihän tuossa ole mitään järkeä jos et ole saamelainen. Ei ole mahdollista loukkaantua vitseistä, jotka eivät koske sinua. Niiden vitsien kohde, eli saamelaiset, voivat niistä loukkaantua. Et sinä. Sinä voit paheksua, mutta toisen puolesta ei voi loukkaantua, vain omasta puolestaan.