Lue keskustelun säännöt.
Entinen tytärpuoli tunnustaa
Ex-tytärpuoli
09.06.2020 |
Kiitän jos ja kun luette tarinani ja autatte ideoimaan, miten tästä jatkan eteenpäin.
Olen n. 30-v nainen. Vanhempani erosivat ollessani 3-v. Asuin äidilläni, mutta vietin joka toisen viikonlopun isälläni. Kaikki meni mukavasti eikä merkittäviä ongelmia ollut.
Kun olin 9-vuotias, isäni löysi naisen ja tapailun jälkeen nainen muutti isäni kotiin (isäni oli seurustellut jo aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen vakava juttu). Itse suhtauduin ihan positiivisesti asiaan: nainen oli tosi kiva minulle, hän oli hauska ja osasi heittäytyä minun juttuihini ja tulimme hyvin siis toimeen.
Muutaman kk:n jälkeen jostain syystä sain päähäni, että "ennen oli kivempi"; ja halusin, että isällä ei olisikaan avovaimoa. En vieläkään osaa sanoa, miksi aloin näin ajatella. Mitään dramaattista ei tapahtunut, vaan olin tullut erinomaisesti molempien kanssa toimeen ja viettänyt mielelläni viikonloppuja isälläni. Isäni puoliso ei ollut edes juuri joutunut minua komentamaan, sillä isä piti hyvin rajoista kiinni ja olin suhteellisen kuuliainen: eli mistään riidasta ei ollut kyse. Isäni osoitti minulle edelleen paljon huomiota ja meillä oli myös paljon kahdenkeskeistä isä/tytär-aikaa. Mustasukkaisuudestakaan ei siis oikein ollut kyse.
Keksin isälleni tarinoita, miten tämä nainen oli minulle muka ilkeä kun isä ei ollut näkö/kuuloetäisyydella, miten hän varasti minulta (vein esimerkiksi juuri lahjaksi saamiani lahjakortteja naisen laukkuun) ja että hän oli käynyt minuun käsiksi. Tein itselleni kynnen jälkiä ihoon ja sotkin kampaukseni ja teeskentelin itkua. Nainen oli tietysti kauhuissaan ja tottakai kertoi ettei ole mitään syyttämistäni asioista tehnyt. Olin kuitenkin ilmeisesti uskottava enkä vetänyt tilanteita liian överiksikään. Olin ollut aina suht kiltti lapsi, joten valheet minulta ei ollut normaalia eikä isä osannut niitä epäillä.
Yhtenä viikonloppuna nainen ei ollut isäni luona (he eivät olleet eronneet, mutta myöhemmin kuulin, että he olivat sopineet, että nainen menee jonnekin muualle viikonlopun ajaksi, jotta isä voi keskustella minun kanssani rauhassa). Isä selitti vakavasti minulle, että minun pitää olla rehellinen ja kertoa totuus. Muistan, kun aloin tajuta, että tästäpä tulikin sotku, mutta en kuitenkaan kehdannut tunnustaa, että olin valehdellut. Niinpä ylläpidin edelleen sinnikkäästi tarinaani.
Seuraavan kerran kun tulin isälleni, tämä nainen oli muuttanut pois. Isäni kertoi, että asiat joita nainen oli minulle (muka) tehnyt, olivat väärin ja siksi isä ei enää voinut asua tämän naisen kanssa. Tajusin mitä olin saanut aikaan, mutta en uskaltanut sanoa, että olin valehdellut.
Olen tosiaan nyt jo aikuinen, mutta ikinä en ole kyennyt kertomaan isälleni (tai kenellekään!), että mitä tein. Hän on joskus puhunut tuosta naisesta minulle ja sanonut, että heidän parisuhteensa sujui todella hyvin, mutta isä pettyi naisen käytökseen minua kohtaan ja päätti suhteen siksi.
Tämä asia vaivaa minua ihan kamalasti. Varsinkin, kun olen aikuinen ja nähnyt uusperhe-elämää lähipiirissäni (omalla puolisollani on lapsi edellisestä suhteesta) ja ymmärtänyt, että hyviä parisuhteita ei noin vain taiota niin häpeäni on vaan voimistunut. Minusta tuntuu hirveältä isäni puolesta, jonka onnen tuhosin sekä sen naisen puolesta, jota syytettiin asioista, joita hän ei todellakaan tehnyt. Ahdistaa ajatella, että oman puolisoni lapsi keksisi minusta valheita ja suhteemme päättyisi siksi.
Onko ideoita, miten lähtisin jatkamaan? Mitä se aiheuttaisi isälleni, jos sanoisin hänelle? Ja miten ikinä edes sanoisin tästä? Haluaisin pyytää anteeksi sekä isältä että tältä naiselta.
En ole kertonut tästä kenellekään, edes puolisolleni. Siksi avaudun nyt täällä.
Kommentit (130)
Mietinpä tässä että itse en sinänsä tehnyt mitään ihmeempiä temppuja, mutta sen sijaan pikkusisareni oli tämäntapaisissa keisseissä äärimmäisen lahjakas. Aina silloin kun piti olla hiljaa tai odottaa jotain, hän nosti korvia riipivän metelin alkamalla parkua kovaäänisesti tai kiukuttelemaan. Joka ikinen kerta. Eikä sitä rätinää helpottanut se, että äitini antoi hänen olla, vaan se päinvastoin lisäsi sitä. Sen sijaan selkäänsä saivat ne, jotka yrittivät vaientaa siskoani, koska he eivät jaksaneet sitä kiljumista. Joulujuhlat, automatkat, tärkeät puhelut, kaikki ihan yhtä kiljumista.
Myöhemmin hän saattoi kertoa täysin keksittyjä ja liioiteltuja tarinoita äidillemme mitä minä olin tehnyt. Kaikki pikkuriidat hän liioitteli, ja äiti uskoi. Siellä oli taas isosisko milloin pahoinpidellyt häntä, milloin tehnyt tai sanonut näin. Pahinta tilanteessa oli se, että siskoni saattoi kertoa valheita tapahtumista vaikka olin paikalla, ja hän vain intti miten hän on oikeassa, ja äiti ei tehnyt elettäkään näyttääkseen, että kuuntelisi minua vaikka hänen tehtävänsä olisi ollut tehdä stoppi tuolle kantelukulttuurille. Lopulta kun tajusin, ettei sillä ollut väliä, niin tein siskolleni niin kuin hän kuvaili ja kysyin et miltä nyt tuntuu. Isäpuoli heräsi tilanteeseen, koska aina ennen niin kylmänviileästi loukkaantunut sisko tulikin aidosti parkuen äidin luo, mutta äiti ei havahtunut edelleenkään. Siskoni kans varasti yhden leluarkun avaimen, piilotteli tavaroitani tai aloitti järjettömiä riitoja huonekalujen paikoista itsepäisellä otteella, vaikka tiesi olevansa väärässä. Huoneessamme käännettiin yhtä pöytää puoli vuotta, ennen kuin äidillämme meni hermot lopullisesti. Eikä suinkaan siksi, ettei esikoinen vahingossakaan pääse niskan päälle, vaan siksi, että hän sattui olemaan sillä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä näitä lapsukaisia on, joiden kanssa saa olla varuillaan. Ikävä fakta.
karokka kirjoitti:
Lapsi siis kertoi nähneensä, että tulin hänen huoneestaan laatikolta ja että vein lahjakortin laukuun piiloon. Kortti ei siis ollut kadonnut.
No niin... muutama lisäkysymys vielä siitä miten tilanne eteni, sitten voidaan niiden perusteella jo siirtyä johtopäätöksiin.
Kysyittekö lapselta tarkentavia kysymyksiä tyyliin:
”koska tämä tapahtui?”
”mistä olit tulossa/mitä olit tekemässä/missä seisoit kun näit tämän tapahtuman?”
Näihin jos vielä saan vastauksen, pystyn aika hyvin (perustellen) kertomaan kuinka vakavasti kannattaa huolestua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen helvetti on kaltaisellesi mulkvistille ihan oikein. Olisit miettinyt ennen kuin tuhosit toisten parisuhteen.
9-vuotias ei ole mulkivisti. 9-vuotias on lapsi. Täällä aika monelta unohtuu, että lapset eivät ajattele syy-seuraus suhteita, tai ymmärrå aikuisten parisuhteita samalla tavalla kuin aikuiset. Ettekö muka itse tehneet lapsena mitään silkasta päähänpistosta, jota olette sitten aikuisiällä kummastelleet?
Tuo on ollut tosi ikävä tilanne, en kiellä sitä. Mutta muistetaan nyt kuitenkin että lasten aivot eivät ole kehittyneet kuten aikuisten. Toki ap aiemmin olisit voinut asiasta kertoa.Tein minäkin lapsena tyhmyyksiä ja suoranaisia ilkeyksiä, mutta tunnustin oikean asianlaidan aina viimeistään silloin, kun huomasin että tää nyt ei ollut oikein ja juttu eskaloitui ja aiheutin oikeasti dramaattisia juonenkäänteitä - en olisi kyennyt salailemaan totuutta koko lapsuuden!!?
Sinä olet luultavasti kasvanut turvallisemmassa ympäristössä kuin jotkut meistä. Itse olen kantanut syyllisyyttä vuosikymmeniä joistain lapsuuden tapahtumista, koska en ole uskaltanut tunnustaa tai ottaa puheeksi ikäviä asioita. Kotimme oli ankara, ja pelkäsin aidosti mitä tapahtuisi jos kertoisin asioiden todellisen laidan, joten opin vaikenemaan. Pääasiassa yritin käyttäytyä kunnolla, mutta itsekin olen joitakin kertoja valehdellut tai typeröinyt, niitä kuitenkaan tunnustamatta.
Omalla kohdallani yksi hampaankoloon jäänyt asia oli ala-asteella vahingossa rikkomani luokkakaverin penaali. Rikoin sen vahingossa huomaamattani, mutta jälkikäteen kun kuulin sen menneen rikki ja tajusin osallisuuteni, en uskaltanutkaan tunnustaa. En usko että kukaan muu muistaa edes tapahtunutta kuin minä joka vieläkin vatvon tuota tunnontuskissani.
Kaikki me olemme erilaisia, erilaisilla taustoillamme ja traumoillamme. Olen erittäin pystyvä ammatissani sekä yllättävissä tilanteissa joita pitää hoitaa (remontit, korjaukset, työnhaut) mutta pelkään kuollakseni mokaamista ja julkista lynkkausta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ketju alkaa yhä enenevässä määrin täyttyä näistä ”lapset on lapsia”-vähättelijöistä, summataan vielä:
1) KEPPOSTELU/EPÄREHELLISYYS on lapsilla ihan yleistä, ja täysin normaalia. Lapsi hakee mielihyvän tunteita ja hyödykkeitä itselleen, jopa epärehellisin keinoin.
2) Keppostelusta kiinnijäätyään, KIISTÄMINEN/VALEHTELU on myös tyypillistä, ja ihan normaalia.
3) Toisen (tyypillisesti sisaruksen) keppostelusta KANTELEMINEN, jälleen kerran tyypillistä ja normaalia.
—> varsinkin jos lapsi on itse jäänyt vastaavasta kiinni, ja saanut rangaistuksen tai edes torumisen, on hyvin todennäköistä että lapsi kantelee, eihän hänen oikeustajuunsa mahdu se, että joku muu selviäisi kuin koira veräjästä tempusta josta itselle koitui harmia, epäreilua!
4) Omasta keppostelusta (kiinni jäämisen jälkeen) TOISEN SYYTTÄMINEN, edelleen ihan tavallista ja normaalia.
—> Tämä on eräänlainen paniikki-reaktio lapsella. Näin toimiessaan lapsi ei ehdi miettiä jatkoseuraamuksia, vaan spontaanisti sysää vastuun itsensä ulkopuolelle, eräänlainen epätoivoinen defenssi siis.
No niin...
Kaikissa em. tapauksissa keppostelun päätarkoitus oli oman mielihyvän hakeminen.
Kohdassa ’3’ mielihyvä oli aineetonta, tasapuolisuuden hakemista.
Kun ”keppostelun” päätarkoitus ei ole suoranaisesti mielihyvän hakeminen, vaan sen tarkoitus on toimia LAVASTUKSEN esinäyttämönä, ja ”palkintona” on vain ja ainoastaan toisen, viattoman ihmisen saattaminen vaikeuksiin —> TÄMÄ EI OLE NORMAALIA!!!
Kohdasta ’4’ voisi todeta vielä sen verran, että nämäkin tilanteet kannattaa pelata oikein...
a) lapsi syyttää veljeään, joka luonnollisesti tilanteen kiistää, isä/äiti ei jaksa asiaa enempää puida, syyllinen jää selvittämättä ja näin ollen rangaistuksetkin jakamatta.
—> Ei pelkästään kepposen tehnyt, vaan MYÖS hänen veljensä oppivat tästä yhdestä kerrasta voitokkaan toimintatavan: kun syytellään kilpaa toista, kummallekaan ei koidu seuraamuksia, win-win tilanne! :-D
b) Oikea syyllinen selvitetään, keinolla millä hyvänsä, ja veljen syyttämisestä annetaan lisärangaistus, joka on huomattavasti alkuperäistä , kepposeen annettua ANKARAMPI.
—> lapsi keppostelee kyllä jatkossakin, mutta ei koskaan enää syyttele tekemisistään veljeään.
Myös veli oppii tästä varoittavasta esimerkistä, että hänenkään ei kannata koskaan moista yrittää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan perustellut, ketään provosoimattomat kommenttini näyttävät keräävän systemaattisesti alapeukkua...
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka montaa alapeukuttajaa motivoi ensisijaisesti tekstieni sisältö...?
...ja kuinka montaa ihan pelkästään käyttämäni, jo tietyllä tapaa tällä palstalla ”ryvettynyt” nimimerkkini??? :-P
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat erittäin kykeneväisiä valheisiin ja ilkeyksiin.
Lasten on mahdollista olla vaikka miten empatiakyvyttömiä ja ilkeitä, päivittäin valehtelevia, mutta valehtelu ja epärehellinen käytös ei heillä ole johdonmukaista, eikä laskelmoivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluat kertoa totuuden vain omatuntosi puhdistamiseksi, todella itsekästä. Etköhän ole aiheuttanut murhetta ihan tarpeeksi.
Lamisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat erittäin kykeneväisiä valheisiin ja ilkeyksiin.
Lasten on mahdollista olla vaikka miten empatiakyvyttömiä ja ilkeitä, päivittäin valehtelevia, mutta valehtelu ja epärehellinen käytös ei heillä ole johdonmukaista, eikä laskelmoivaa.
Vaarallinen yleistys...
Yleensähän asia on juuri näin kuten sanoit, mutta nämä tietyt poikkeus-yksilöt ovat todellakin äärimmäisen laskelmoivia, johdonmukaisia ja määrätietoisia mitä kierompia juonia punoessaan... :-/
Perheyhteisössä on pelkästään eduksi ihan kaikille osapuolille että nämä tunnistetaan ajoissa, siis jo siinä vaiheessa ennenkuin käytös- & toimintamallit ovat luutuneet pysyviksi osaksi lapsen persoonaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluat kertoa totuuden vain omatuntosi puhdistamiseksi, todella itsekästä. Etköhän ole aiheuttanut murhetta ihan tarpeeksi.
Ei ole itsekästä, vaan ainut oikea teko. Oikea. Rehellisyys on tärkeää. Ehkä isä ja nainen vielä voisivat palata yhteen. Tai ainakin saisivat anteeksipyynnön.
Tietämättömyys ei ole siunaus.
Kiva. Uskallatkos ottaa vastuun ja kertoa isällesi? Tuo touhusi on ollut todella häiriintynyttä. Isäsi ja nainen ovat olleet vilpittömiä ja rakastuneita.
Oletko kaikkialla muualla elämässäsi ihan normaali? Tuo raivostuttaa minua suuresti, sillä minäkin yritin rakentaa parisuhdetta ja uusperhettä. Miehen ex oli luonnehäiriöinen paska- joka teki muutaman pöyrityttävän törkeän teon minua ja suhdettamme kohtaan. Ja nämä teot alkoivat hajoittaa parisuhdettamme. Lisäksi hänen tyttärensä- varmaankin äitinsä mallin mukaan- osasi jo todella pienenä etsiä ihmisten heikot kohdat ja iskeä niihin ja hajoittaa. Niin juu, ei tullut mitään. Tai olisi tullut jos mies olisi ollut jeesus tai psykiatri, joka näkee tuollaisen luonnehäiriöisen hullun toiminnan taakse. Mutta kun oli ihan tavallinen mies, hänellä meni monta vuotta tajuta mitä tuo päästään sairas ex teki. Ja siinä vaiheessa kun alkoi ymmärtää- meidän suhde oli jo rikki. Luotan siihen että karma iskee vielä jonakin päivänä. Vähintään että tuo ex ymmärtää kuinka häiriintynyttä hänen touhunsa on. Ja ihan ok, jos silloin kärsii vähän yläkanttiin.
Ap, sallitko koskaan isäsi löytää rakkautta, vai onko edelleen yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lamisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat erittäin kykeneväisiä valheisiin ja ilkeyksiin.
Lasten on mahdollista olla vaikka miten empatiakyvyttömiä ja ilkeitä, päivittäin valehtelevia, mutta valehtelu ja epärehellinen käytös ei heillä ole johdonmukaista, eikä laskelmoivaa.
Tämä ei ole totta. Kyllä lapsissa jo on häiriintyneitä ja empatiakyvyttömiä, ja esim.psykopatia on geneettistä. Siihen päälle hiukan kaltoinkohtelua- niin lapseta voi hyvin tulla tunteeton, julma ja muita ihmisiä manipuloiva.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsekästä, vaan ainut oikea teko. Oikea. Rehellisyys on tärkeää. Ehkä isä ja nainen vielä voisivat palata yhteen. Tai ainakin saisivat anteeksipyynnön.
Tietämättömyys ei ole siunaus.
Et selvästikään osaa hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia.
Tämän lisäksi olet absoluuttisen kuuro ja sokea vastakkaisille mielipiteille tuossa raamatullisessa oikeudentunnossasi.
Rehellisyys on toki tärkeää, mutta silläkin on oma, tilanteesta riippuvainen ”parasta ennen”-päivämääränsä...
Ei tämä tarinan nainen ja AP:n isä voi missään tapauksessa enää yhteen palata, ”liikaa on vettä virrannut Tonavassa” niinkuin sitä sanotaan...
Tietämättömyys voi todellakin olla siunaus, ja tämä tarinan tilanne on juuri sellainen missä se sitä ehdottomasti on!
Vierailija kirjoitti:
Edelleen kallistun kertomisen puolelle siksi että tuo väärinkohdeltu äitipuoli saisi oikeutta ja mahdollisesti rauhan. Hänelle tilanne on ollut kaikkein vaikein.
Niin, siis tuo äitipuolihan on kokenut aivan järkyttävän kohtalon. Yrittänyt olla hyvä- ja joutunut syntipukiksi asioista joita ei ole tehnyt. Mahtoi olla traumaattinen kokemus. Ties kuinka pitkäksi aikaa meni luottamus ihmisiin. Minusta sinä ap olet sovituksen velkaa tuolle naiselle. Ja tämä on myös hyvä esimerkki siitä, etteivät pelkästään ne exät vaan myös lapset voivat tehdä kaikkensa hajoittaakseen uusperheen parisuhteen. Ja äitipuolten pitäis vaan sivuta katsoa ku isukkia viedään.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa ihan sosiopaatin käytökseltä, mutta uskottavasti taustalla on ollut muitakin syitä miksi olet käyttäytynyt noin ja miksi isäsi erosi puolisostaan. Todennäköisesti puoliso on kyllästynyt isääsi, ettei tullut uskotuksi ja hän saattoi nähdä tehtyjen kyyneltesi läpi, mutta sai valehtelijan leiman. Toisaalta mieleeni myös tulee, että oliko äitipuoli tosiaan noin puhdas, ettei tapahtunut jotain mikä oikeasti soti oikeudentajuasi vastaan ja se ilmeni valehteluna? Toisaalta voisin väittää, että äitisi olisi nähnyt lävitsesi saman tien, joten isäsi taisi toimia syyllisyydentunnosta noin.
Jotenkin jännää, että yhdelle lapselle kävi noin, että hän valehteli ummet ja lammet vanhempipuolestaan. Lopulta selkisi, että vanhempipuoli hyväksikäytti toista sisarusta kaikkien tietämättä, mutta jokin asia oli saanut isomman lapsen epäluuloiseksi.
Kaverillani on parhaillaan menossa samantapainen draama, jossa murrosikään päässyt tarinoi minkä ehtii ja muutti hulttioäitinsä luokse kokoaikaisesti yksinkertaisesti palaamatta takaisin. Häntä kiusataan koulussa ja kotona, eli kaverini laittoi ainoana aikuisena tajat ettei siellä koulussa varastella kavereilta tosi kalliita juttuja, ja että on luonnollinen seuraus, että toiset kiusaa jos varastat ja valehtelet eli saat ansiosi mukaan toisilta.
Jos joku ihminen on häiriintynyt, ei se tarkoita että muut ovat. Jos ap on ollut lapsena tuollainen sosiopaatti, ei se tarkoita että äitipuolessa olis yhtään mitään vikaa. Eikä isässä- joka haluaa uskoa häiriintynyttä lastaan. Ihme vastuunpakoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen kallistun kertomisen puolelle siksi että tuo väärinkohdeltu äitipuoli saisi oikeutta ja mahdollisesti rauhan. Hänelle tilanne on ollut kaikkein vaikein.
Niin, siis tuo äitipuolihan on kokenut aivan järkyttävän kohtalon. Yrittänyt olla hyvä- ja joutunut syntipukiksi asioista joita ei ole tehnyt. Mahtoi olla traumaattinen kokemus. Ties kuinka pitkäksi aikaa meni luottamus ihmisiin. Minusta sinä ap olet sovituksen velkaa tuolle naiselle. Ja tämä on myös hyvä esimerkki siitä, etteivät pelkästään ne exät vaan myös lapset voivat tehdä kaikkensa hajoittaakseen uusperheen parisuhteen. Ja äitipuolten pitäis vaan sivuta katsoa ku isukkia viedään.
Niinpä! Minusta on kauhea lukea ja kuulla juttuja, joissa uusperheen toimimattomuus vielä nykypäivänäkin monesti vieritetään äiti/isäpuolen harteille. Kun ongelmia ilmenee, heitä helposti syytetään, etteivät ole ottaneet lasta kunnolla huomioon tai ymmärtäneet lasta tarpeeksi.
Siskoni oli tällaisessa tilanteessa, että miehensä lapsi käyttäytyi inhottavasti häntä kohtaan (todnäk. mustasukkaisuudesta johtuen). Siskoni oli kärsivällinen (ehkä liiankin mielestäni), yritti antaa lapselle tilaa ja yhteistä aikaa isänsä kanssa ja keksiä kivaa tekemistä tutustuakseen lapseen paremmin. Kauhea tilanne oli, kun lapsen syntymäpäivillä (vieraina lapsen isän sukulaiset sekä siskoni perhe (vanhempamme ja minä mieheni kanssa)) siskoni pyysi lasta tekemään jotakin (tyyliin viemään jonkun kulhon tarjoilupöytään tms.) ja lapsi alkoi aukoa siskolleni päätään tavoitteena kai ärsyttää siskoani. Siskoni ei lähtenyt pään aukomiseen mukaan, vaan lähti tilanteesta pois (ei halunnut mitään kohtausta juhlissa) ja lapsi siirtyi valittamaan siskostani isänsä veljen (setänsä) ja tämän vaimon luo.
Hetken kuluttua huomasin, kun setä vaimoineen meni siskoni luo keskustelemaan syrjemmälle. Siskoni tuli sen jälkeen sanomaan minulle, että he olivat kyseenalaistaneet siskoni kyvyn toimia bonusäitinä ja kasvattajana, koska "ihana lapsikulta ei ollut koskaan aiemmin käyttäytynyt noin" & "jokuhan tuollaiseen käytökseen on syynä" ja "sinun pitää ymmärtää lasta ja antaa hänelle se mitä hän tarvitsee etkä voi vaatia häneltä asioita, joita sinä itse haluaisit".
Sisko oli niin järkyttynyt ja tympääntynyt. Setää ei pahemmin kiinnostanut kuulla siskoni puolta tarinasta, vaan automaattisesti oletti lapsen puhuvan totta eikä uskonut "kiltin lapsen" voivan käyttäytyä huonosti ilman _merkittävää_ syytä (=äitipuolen vika).
Tilanne on nyt rauhoittunut jonkin verran (tuosta tapahtumasta parisen vuotta aikaa). Lopulta siskoni sai miehensä (lapsen isän) ymmärtämään tilanteen ja isä asetti tiukempia rajoja lapsen käytökselle. Välit miehen veljeen ovat kuulemma "kohteliaat mutteivät erityisen lämpimät".
Täällä on jo sanottukin tämä, mutta tuon uudestaan ilmi, koska tärkeä asia: Älkää antako lasten käyttäytyä huonosti äiti/isäpuolin/bonusvanhempia/jne kohtaan! Älkääkä myöskään olettako, että lapsi olisi se viaton osapuoli ja kärsii uuden aikuisen mielivallan alla. Oma kokemukseni ja täällä kirjoittaneiden tarinat vahvistaa tämän. Tilanteita pitäis pystyä arvioimaan puolueettomasti ja lapsen aikaisempi hyvä käytös ei takaa, että käytös olisi aina hyvää. Tottakai tilanteet voi olla hankalia arvioida ja tottakai isä/äitipuolikin voi olla syyllinen huonoon käytökseen, mutta hyvä lähtökohta voisi olla, että asia selvitetään eikä automaattisesti uskota lapsen kertomuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen kallistun kertomisen puolelle siksi että tuo väärinkohdeltu äitipuoli saisi oikeutta ja mahdollisesti rauhan. Hänelle tilanne on ollut kaikkein vaikein.
Niin, siis tuo äitipuolihan on kokenut aivan järkyttävän kohtalon. Yrittänyt olla hyvä- ja joutunut syntipukiksi asioista joita ei ole tehnyt. Mahtoi olla traumaattinen kokemus. Ties kuinka pitkäksi aikaa meni luottamus ihmisiin. Minusta sinä ap olet sovituksen velkaa tuolle naiselle. Ja tämä on myös hyvä esimerkki siitä, etteivät pelkästään ne exät vaan myös lapset voivat tehdä kaikkensa hajoittaakseen uusperheen parisuhteen. Ja äitipuolten pitäis vaan sivuta katsoa ku isukkia viedään.
Niinpä! Minusta on kauhea lukea ja kuulla juttuja, joissa uusperheen toimimattomuus vielä nykypäivänäkin monesti vieritetään äiti/isäpuolen harteille. Kun ongelmia ilmenee, heitä helposti syytetään, etteivät ole ottaneet lasta kunnolla huomioon tai ymmärtäneet lasta tarpeeksi.
Siskoni oli tällaisessa tilanteessa, että miehensä lapsi käyttäytyi inhottavasti häntä kohtaan (todnäk. mustasukkaisuudesta johtuen). Siskoni oli kärsivällinen (ehkä liiankin mielestäni), yritti antaa lapselle tilaa ja yhteistä aikaa isänsä kanssa ja keksiä kivaa tekemistä tutustuakseen lapseen paremmin. Kauhea tilanne oli, kun lapsen syntymäpäivillä (vieraina lapsen isän sukulaiset sekä siskoni perhe (vanhempamme ja minä mieheni kanssa)) siskoni pyysi lasta tekemään jotakin (tyyliin viemään jonkun kulhon tarjoilupöytään tms.) ja lapsi alkoi aukoa siskolleni päätään tavoitteena kai ärsyttää siskoani. Siskoni ei lähtenyt pään aukomiseen mukaan, vaan lähti tilanteesta pois (ei halunnut mitään kohtausta juhlissa) ja lapsi siirtyi valittamaan siskostani isänsä veljen (setänsä) ja tämän vaimon luo.
Hetken kuluttua huomasin, kun setä vaimoineen meni siskoni luo keskustelemaan syrjemmälle. Siskoni tuli sen jälkeen sanomaan minulle, että he olivat kyseenalaistaneet siskoni kyvyn toimia bonusäitinä ja kasvattajana, koska "ihana lapsikulta ei ollut koskaan aiemmin käyttäytynyt noin" & "jokuhan tuollaiseen käytökseen on syynä" ja "sinun pitää ymmärtää lasta ja antaa hänelle se mitä hän tarvitsee etkä voi vaatia häneltä asioita, joita sinä itse haluaisit".
Sisko oli niin järkyttynyt ja tympääntynyt. Setää ei pahemmin kiinnostanut kuulla siskoni puolta tarinasta, vaan automaattisesti oletti lapsen puhuvan totta eikä uskonut "kiltin lapsen" voivan käyttäytyä huonosti ilman _merkittävää_ syytä (=äitipuolen vika).Tilanne on nyt rauhoittunut jonkin verran (tuosta tapahtumasta parisen vuotta aikaa). Lopulta siskoni sai miehensä (lapsen isän) ymmärtämään tilanteen ja isä asetti tiukempia rajoja lapsen käytökselle. Välit miehen veljeen ovat kuulemma "kohteliaat mutteivät erityisen lämpimät".
Täällä on jo sanottukin tämä, mutta tuon uudestaan ilmi, koska tärkeä asia: Älkää antako lasten käyttäytyä huonosti äiti/isäpuolin/bonusvanhempia/jne kohtaan! Älkääkä myöskään olettako, että lapsi olisi se viaton osapuoli ja kärsii uuden aikuisen mielivallan alla. Oma kokemukseni ja täällä kirjoittaneiden tarinat vahvistaa tämän. Tilanteita pitäis pystyä arvioimaan puolueettomasti ja lapsen aikaisempi hyvä käytös ei takaa, että käytös olisi aina hyvää. Tottakai tilanteet voi olla hankalia arvioida ja tottakai isä/äitipuolikin voi olla syyllinen huonoon käytökseen, mutta hyvä lähtökohta voisi olla, että asia selvitetään eikä automaattisesti uskota lapsen kertomuksia.
Niinpä. Lapset ovat vasta oppimassa. Mutta uusperhe ja isän uusi puoliso todellakin voivat herättää lapsissa vaikka mitä, mustasukkaisuus ja valtataistelu eivät ole mitään harvinaisia juttuja. Ja kyllä lapsille silloin pitää laittaa rajat ja opettaa mikä on ok, mikä ei. Sen lapsen isän. Mun miehen lapsi käyttäytyi alussa todella törkeästi. Esim nimitteli mua silloin kun oli vieraita, yritti nolata ja muuta tosi vilpitöntä lapsen toimintaa. Mut sellainen on hänen äitinsäkin. Että eihän lapsi muuta voi osata. Isänsä kyllä laittoi hänet ruotuun. Mut kyllä välillä mietin, et onko ihan terve päästään
BULLSEYE...! ;)
...avaan tätä myöhemmin lisää, nyt en ehdi enempää