Mikä on syy sille, ettet halua eron jälkeen vuoroviikkovanhemmuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on lapselle tärkeämpää:

a) se että hän saa pitää molemmat vanhempansa

vai

b) se että hänellä on yksi koti?

Tämähän asumiskysymyksen ratkaisee. Ihmisillä on erilaiset arvot, joiden pohjalta he tekevät ratkaisunsa.

Miksi nuo ovat toistensa poissulkevia? Vaikka olisikin viikonloppuvanhempi niin kyllä siihen voi yhteyttä pitää vaikka puhelimitse ja tavata viikolla lyhytaikaisesti.

Eivät ne ole poissulkevia, vaan kyse on arvomaailmasta ja painotuksesta. Eli millainen ajattelumaailma on taustalla. Itse esim. näen että molempien vanhempien täysipainoinen läsnäolo arjessa on tärkeämpää kuin se, että olisi vain yksi fyysinen koti. Mutta ymmärrän, että jotkut ajattelevat eri lailla.

Mitä eronneita tunnen, hyvin harvoin vanhemmilla keskinäinen vuorovaikutus toimii niin hyvin, että se riittää toimivaan vuoroviikkkovanhemmuuteen. Lapselle ei ole eduksi asumisjärjestely, jossa arki ei ole sujuvaa.

Hienoa on, on niitä vanhempia joilla sujuu hyvin. Silloin he tosin ei usein ole eronneita.

Siinä vaiheessa, kun erotaan, vanhemmat ovat yleensä erittäin huonoissa väleissä keskenään. Tässä vaiheessa jo yleensä alkaa äidin huoltokiusaaminen isää kohtaan ja lapsen "erottaminen" isästään. Viimeistään siinä vaiheessa, jos isä löytää uuden rakkauden, lapsen äiti alkaa syöttämään lapselle katkeraa kalkkia lapsen isästä. Pian lapsi oppii, ettei isän luo kannata mennä. Lisäksi hommataan lapselle "sopivia" harrastuksia, jotka ovat kalliita (esim. ratsastus) ja sopivasti isäviikolla/isäviikonloppuna. Jos tämäkään ei toimi, huikataan ovenraosta isälle isäviikonloppuna "pikkupetteri on nyt oksennustaudissa". Tätä kun toistaa usein, isä oppii, ettei kannata ajaa Helsingistä Kuopioon joka toinen viikonloppu. Tämä on erittäin yleistä Suomessa. Mieluimmin kannattaa viettää kuumia öitä nuorena ja sitten vanhempana hommata lapset, kun baarit, yökerhot ja ulkomaat on kierretty.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten tuttu aviopari erosi. Nainen muutti Tampereelta Ouluun. Mies jäi Tampereelle. Heillä oli 2v lapsi joka jaettiin riitojen välttämiseksi tosiaan tuolleen ns tasan, ainoa vaan että hän asui aina kolme viikkoa putkeen äidillä Oulussa ja kaksi viikkoa isällä Tampereella. Tuollaista sopimusta ei olisi ikinä vahvistettu oikeudessa koska on täysin selvää ettei lapsen etu ole olla noin pitkiä aikoja erossa kummastakaan vanhemmasta jos välit ovat olleet läheiset, mutta lastenvalvojan on käytännössä pakko vahvistaa vanhempien välinen sopimus ellei se ole kutakuinkin laiton tai muuten yksiselitteisesti kohtuuton. Jos vanhemmat ovat niin pihalla että sopivat noin, asialle ei mitään mahda.

Mä en näe tässä mitään ongelmaa siihen asti kun lapsen koulu alkaa.

Haluaisin että lapsella on vain yksi koti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten tuttu aviopari erosi. Nainen muutti Tampereelta Ouluun. Mies jäi Tampereelle. Heillä oli 2v lapsi joka jaettiin riitojen välttämiseksi tosiaan tuolleen ns tasan, ainoa vaan että hän asui aina kolme viikkoa putkeen äidillä Oulussa ja kaksi viikkoa isällä Tampereella. Tuollaista sopimusta ei olisi ikinä vahvistettu oikeudessa koska on täysin selvää ettei lapsen etu ole olla noin pitkiä aikoja erossa kummastakaan vanhemmasta jos välit ovat olleet läheiset, mutta lastenvalvojan on käytännössä pakko vahvistaa vanhempien välinen sopimus ellei se ole kutakuinkin laiton tai muuten yksiselitteisesti kohtuuton. Jos vanhemmat ovat niin pihalla että sopivat noin, asialle ei mitään mahda.

Mä en näe tässä mitään ongelmaa siihen asti kun lapsen koulu alkaa.

Se kertoo, ettei pienen lapsen psyykkinen kehitys kuulu vahvuuksiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on lapselle tärkeämpää:

a) se että hän saa pitää molemmat vanhempansa

vai

b) se että hänellä on yksi koti?

Tämähän asumiskysymyksen ratkaisee. Ihmisillä on erilaiset arvot, joiden pohjalta he tekevät ratkaisunsa.

Miksi nuo ovat toistensa poissulkevia? Vaikka olisikin viikonloppuvanhempi niin kyllä siihen voi yhteyttä pitää vaikka puhelimitse ja tavata viikolla lyhytaikaisesti.

Eivät ne ole poissulkevia, vaan kyse on arvomaailmasta ja painotuksesta. Eli millainen ajattelumaailma on taustalla. Itse esim. näen että molempien vanhempien täysipainoinen läsnäolo arjessa on tärkeämpää kuin se, että olisi vain yksi fyysinen koti. Mutta ymmärrän, että jotkut ajattelevat eri lailla.

Mitä eronneita tunnen, hyvin harvoin vanhemmilla keskinäinen vuorovaikutus toimii niin hyvin, että se riittää toimivaan vuoroviikkkovanhemmuuteen. Lapselle ei ole eduksi asumisjärjestely, jossa arki ei ole sujuvaa.

Hienoa on, on niitä vanhempia joilla sujuu hyvin. Silloin he tosin ei usein ole eronneita.

Miksi ei toimisi? Eivät kaikki eronneet ole toistensa kurkuissa kiinni. Me erosimme kun jouduimme toteamaan, ettei PARISUHDE toimi. Vanhemmuus toimii hyvin silti.

Eiköhän aika monissa perheissä nämä kuviot ratkea ihan käytännön perusteilla. Mitkä ovat kenenkin realistiset asumisjärjestelyt, lasten päiväkodit ja koulut ja missä määrin vanhemmat ovat halukkaita ja kykeneviä huolehtimaan arjesta.

Helsingin akateemisissa piireissä on varmasti paljon niitä, joissa kummallakin vanhemmista on varaa asua riittävän kokoisessa asunnossa alueella, jossa lapsi ehkä jo on päiväkodissa tai koulussa, kumpikin vanhemmista on kykenevä ja halukas huolehtimaan lapsista yksinkin, mutta tietää toisenkin olevan hyvä vanhempi ja ovat ihan hyvissä väleissä keskenään. Mutta monilla ei ole niin hyvä tilanne vuoroasumisen kannalta. On erilaisia syitä, joiden vuoksi pitää asua eri paikkakunnilla, on vaikeuksia saada asuntoa, tulla toimeen taloudellisesti, sairauksia ja ongelmia päihteiden ja/tai elämänhallinnan kanssa.

Yhteen aikaan jotkut jaksoivat aina vain tyrkyttää parhaana ratkaisuna sitä, että vanhemmat asuisivat vuorotellen kodissa, jossa lapset asuvat. Vähän sama kuin väittää, että olla eroamatta olisi aina lasten kannalta paras. Eroille on syynsä ja sille on syynsä, miksi on parempi asua eri asunnossa. Mekin oltaisin varmaan voitu jatkaa yhteiselämää, jos olisi ollut iso talo, jossa on kummallakin aikuiselle myös omaa tilaa ja luotettava kodinhoitaja hoitamassa siivoukset ja auttamassa lastenhoidossa. Sellainen ratkaisu nyt vaan ei silloin ollut realististen mahdollisuuksien joukossa.