Mikä on syy sille, ettet halua eron jälkeen vuoroviikkovanhemmuutta?

Vierailija kirjoitti:

Asuvatko vanhemmat lähellä toisiaan tuossa viikko-viikko systeemissä, jotta lapsen päiväkoti ja koulu ovat hyvän matkan päässä vai miten tuo käytännössä hoituu? Tulee myös aika kalliiksi vanhemmille, kun heillähän pitää molemmilla olla lapsille huoneet ja tavarat. Kalleinta on tietysti suuren kodin ylläpitäminen.

Me asumme eri kunnissa, naapurikunnissa tosin. Lasten koulu on toisen kodin lähellä. Minun viikoillani kuljetan lapset autolla kouluun töihin mennessäni/tullessani.

Itselläni ei ole lapsia mutta olen eroperheestä. Olin kuitenkin 12v kun vanhemoani erosivat ja sain itse valita, jäin asumaan äitini kanssa enkä käynyt isälläni kuin todella harvoin. Onneksi minua ei pakotettu viikko-viikko rumbaan, olisin ollut todella hajalla. Isälläni oli uusi nainen (myös eron syy), enkä todellakaan halunnut sinne saman katon alle.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kamalaa olla etävanhempi, jonka luona käytäisiin vain kylässä ☹

Eli ajattelet itseäsi, etkä lapsen etua.

Olen katsellut muutaman viikko-viikko perheen touhuja kohtuu läheltä ja ollut havaitsevinani, että se helposti kääntyy outoon asetelmaan. Jonkin aikaa menee ok, mutta lopulta viihdytään niin hyvin sillä omalla etäviikolla, että lähiviikosta tulee rasite. Kumpikaan ei oikein haluaisi lapsia häiritsemään omaa uutta ja ihanaa sinkku- tai uusperhe-elämää.

Minulla hajoaisi pää, jos en voisi olla lasten elämässä kuin vuoroviikonlopuin.

Vähän kyllä kyseenalaistan, miten vuoroviikkoilu voi olla suotuisinta. Kerran viikossa joutuu muuttamaan. Enemmän tulee mieleen, että vuoroviikkoiluun päätyneet vanhemmat on eronneet sopuisasti ja se on se lapsille suotuisa asia. Jos toinen pakoilee vastuuta ja toinen mollaa tätä lapselle, niin siinä ei ole mitään suotuisaa.

En ole kiinnostunut lapsista tai vanhemmuudesta.

Kun lasten hyvinvointia ja mielenterveyttä on tutkittu erinäisillä mittareilla, on tulos ollut, että paras asumisjärjestely on ydinperhe, sen jälkeen vuoroasuminen, sitten yhden vanhemman luona asuminen. 

Tietenkin näissä on yksilöllistä vaihtelua, mutta keskimäärin asia on näin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla hajoaisi pää, jos en voisi olla lasten elämässä kuin vuoroviikonlopuin.

Aivan. Aikuiset ovat itsekkäitä, eivätkä ajattele lasten etua.

Vierailija kirjoitti:

Vähän kyllä kyseenalaistan, miten vuoroviikkoilu voi olla suotuisinta. Kerran viikossa joutuu muuttamaan. Enemmän tulee mieleen, että vuoroviikkoiluun päätyneet vanhemmat on eronneet sopuisasti ja se on se lapsille suotuisa asia. Jos toinen pakoilee vastuuta ja toinen mollaa tätä lapselle, niin siinä ei ole mitään suotuisaa.

Ei joudu "muuttamaan", vaan siirtyy toiseen kotiin. Ne ovat kaksi ihan eri asiaa.

Vuoroasumisessa lapsi saa pitää molemmat vanhempansa arjessa. Sekä äiti että isä huolehtivat lapsesta täysipainoisesti, eikä kummastakaan tarvitse vieraantua. Kumpikaan vanhempi ei typisty etävanhemmaksi sanan kirjaimellisessa merkityksessä. 

Tämä on tärkein syy sille, miksi halusin ehdottomasti vuoroviikot eron jälkeen. Ei tarvinnut edes miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä ajattelen, että viikko-viikko-systeemi palvelee enemmän vanhempia kuin lapsia. Kun kumpikaan ei halua "alistua" etävanhemman rooliin, niin jaetaan mielummin lapsi.

Siitäkin kuulee miten vanhemmat nauttivat lapsivapaasta viikosta kun eron jälkeen on omaa aikaa ihan erilailla. Luulen myös, että systeemi palvelee enemmän vanhempia kuin lasta.

Haluan että lapsilla on yksi tasapainoinen koti, missä heidän ei tarvitse pelätä että vanhempi jättää heidät ja perheen. Haluan tuoda lasten elämään vakautta ja pysyvyyttä - koti on ja pysyy, äiti on ja pysyy eikä meillä kulje vaihtuvat miesystävät ja isäpuolet. Olen mielelläni lähi, isä tavatkoon lapsia joka toinen viikonloppu ja viikolla miten nyt sattuu ehtimään. 

Heidän isänsä otti ja lähti, kertoi että minä en tuo hänelle parisuhteen näkökulmasta mitä hän haluaa. Hän siis halusi vapaan suhteen koska pitää niin valtavasti erilaisesta se*sistä eri naisten kanssa, että saa ihailua eri naisilta ja saa kulkea omia menojaan ja ei tarvitse ilmoittaa kenellekään (=vaimolle) missä kulkee ja milloin. Tämä ei minulle sopinut, koska kannatan uskollisuutta avioliitossa. Helv*tillistä huomata, että mies muuttui tuntemattomaksi 44 vuoden iässä 20 vuoden avioliiton jälkeen. Joku sanoisi sitä ehkä miehen keski-iän kriisiksi, minä sanoisin että ihminen sekosi täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska haluan, että lapsilla on oikeus nähdä kumpaakin vanhempaa vaikka keskellä viikkoa. En halua tilanteeseen, jossa lapsi soittaa voiko tulla kotiin ja joutuisin sanomaan, että ei nyt kun sun pitää olla isän luona.

Erikoinen peruste. Eikös nämä asiat ole ihan perheen sovittavissa? Tiedän vuoroviikkoperheitä, joissa lapset piipahtavat usein isäviikolla äidin kodissa ja äitiviikolla isän kodissa. Omien lasteni kohdalla taas olen huomannut, että selkeys lisää heidän hyvinvointiaan. Eli on selkeästi äitiviikko ja isäviikko. Pitää tuntea lapsensa ja arvioida, mikä heille on parhaaksi.

No eihän tuo ole silloin vuoroviikkoa, jos lapset ei ole koko viikkoa vanhemman luona. Vuoroviikko tarkoittaa sitä, että viikko ollaan äidin luona ja viikko isän luona ja sillä selvä, siihen en ikinä suostuisi.

Häh  miten niin ei ole vuoroviikkoa? Me asutaan lähekkäin ja lapset on niin isoja, että liikkuvat itse. Ovet on aina avoimena. Haluamme, että lapsilla on oikeasti kaksi kotia ja kotiin saa aina tulla. Joskus saattaa käydä niin, että lapsi on illalla käymässä, eikä jaksakaan lähteä isälleen. Sitten vaan soitellaan ja kysytään oliko jotain erityisiä suunnitelmia vai voiko lapsi jäädä yhdeksi yöksi. 

Samoin olemme sopineet, että toinen vanhempi on aina ensimmäinen vaihtoehto, kun lapset tarvitsevat hoitajaa esim. iltamenon takia. Muutenkin järjestelemme päiviä tarpeen mukaan ja joustamme. 

Silti tämä on vuoroviikkojärjestely, koska lapset ovat puolet ajasta isällään ja puolet minulla. Ei satunnainen jousto sitä mihinkään muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen katsellut muutaman viikko-viikko perheen touhuja kohtuu läheltä ja ollut havaitsevinani, että se helposti kääntyy outoon asetelmaan. Jonkin aikaa menee ok, mutta lopulta viihdytään niin hyvin sillä omalla etäviikolla, että lähiviikosta tulee rasite. Kumpikaan ei oikein haluaisi lapsia häiritsemään omaa uutta ja ihanaa sinkku- tai uusperhe-elämää.

Itse vuoroviikkoilua seuranneena olen huomannut vanhempien tekevän pitkää työviikkoa lapsettomina viikkoina ja panostavan aikaan lasten kanssa lapsiviikkoina. Yhdenkään en ole nähnyt muodostavan uusioperhettä tai elävän villiä sinkkuelämää. Ja liikun nimenomaan niissä piireissä, joissa vuoroviikkoilu on yleisintä eli pääkaupunkiseudun akateemisissa piireissä.

Missäpäin olet itse havaintosi tehnyt?

Jatkuva "muuttaminen" johtaa monesti siihen, ettei lapsella ole "kotia", on vaan isän luona tai äidin luona. Ja etenkin kun uudet kumppanit astuvat kehiin niin voi lapsille olla hankala tilanne.

Toimivaan yhteishuoltajuuskuvioon vaaditaan kummankin vanhemman halu sitoutua vuoroasumiseen ja vähintäänkin asialliset keskinäiset välit. Mä uskon, että meillä homma on toiminut, erosta jo 10 vuotta ja lapset lähellä täysi-ikää. Asumme lähes naapureina ja kuvio on ollut hyvin joustava. Kummassakin kodissa poiketaan vaikka olisikin "toisen viikko" ja tavataan porukalla puolin ja toisin ja käsitellään lapsiin liittyviä asioita.

En usko, että olisi ollut lasten etu, jos olisivat tavanneet äitiä tai isää vain joka toinen viikonloppu. Toki eivät nyt muusta tiedäkään, mutta ovat tyytyväisiä siitä, että kumpaankin vanhempaan on läheiset välit ja puhuvat kahdesta kodista.

Hommatkaa lapset vasta sitten kun olette varmoja, että kumppani on ja pysyy. Rikkonaiset kodit näkyvät koulussa ongelmanuorten taustalla. Ja ihan jatkuvat uusperheiden perustamiset ja purkamiset ja taas uudet perustamiset.

Yläkoulun ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä ajattelen, että viikko-viikko-systeemi palvelee enemmän vanhempia kuin lapsia. Kun kumpikaan ei halua "alistua" etävanhemman rooliin, niin jaetaan mielummin lapsi.

Siitäkin kuulee miten vanhemmat nauttivat lapsivapaasta viikosta kun eron jälkeen on omaa aikaa ihan erilailla. Luulen myös, että systeemi palvelee enemmän vanhempia kuin lasta.

Ei siinä ole mitään pahaa, että nauttii omasta ajasta. Minulle on moni ydinperheellinen sanonut suoraan, että kadehtii sitä kun minulla on lapsetonta aikaa. Itse en sinänsä näe eroperheen elämässä mitään kadehdittavaa, siinä on omat haasteensa ja ikävänsä. Mutta on totta, että oma aika lisää parhaimmillaan aikuisen voimavaroja valtavan paljon.

Ennen eroa koin usein, että ruuhkavuodet vyöryvät päälle, on jatkuva kiire enkä jaksa. Olin todella väsynyt. Nykyään tuo vyörymisen tunne on poistunut lähes kokonaan. Jaksan hyvin keskittyä sekä lapsiin että muuhun elämään, kuten parisuhteeseen ja työhön. Olen äitinä about 100x vähemmän kireä nykyään ja olen saanut hoidettua oman mielenterveyteni kuntoon.

Mitä asumisjärjestelyihin tulee lasten kannalta, niin en usko että mikään järjestely on täydellinen tai mitään totaalisen huono. Kaikissa on puolensa. Itse kannatan vuoroasumista monestakin näkökulmasta, sekä lasten että aikuisten kannalta. 

Mä tunnen yli 20-vuotiaita, jotka edelleen vuoroviikkoilevat vanhempiensa luona. Siis ihan omasta halustaan, vaikka voisivat taloudellisesti muuttaa omilleen ja asua vain yhdessä kodissa.