Oon 21-vuotias ja elämä tuntuu olevan ohi

Jaa, palstakin sulkeutuu kohta, hyvän ajan osasin valita. Ehkä joku kuitenkin on jaksanut tehdä nimimerkin ja pystyy sitä kautta puhumaan, tai vastaa huomenna, jos tää nyt edes tarvitsee mitään vastausta.

Edunvalvojan hakeminen https://yle.fi/uutiset/3-11382832

Jordan Peterson.

LAIH-DU-TA

Se on helppoa. Syö vähemmän.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia voisi auttaa jos lääkkeistä ja normi terapiasta ei ole ollut apua.

Näistä linkeistä voi lähteä tutkimaan:

https://www.kaypahoito.fi/nix00939

https://kayttaytymisterapiat.fi/

Paska homma, jos terapia ja lääkkeet eivät auta. Masennukselta kovasti kuulostaa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, niin kaikki (tarvittava) lopulta järjestyy.

Sinuna asettaisin tavoitteet pieniksi ja unohtaisin kaikki isot jutut aluksi. Huomisen tavoite voi olla vaikka ne tiskit, ja voit käyttää koko päivän siihen. Askel kerrallaan urakkaa kohti. Aloita vaikka siitä, että lasket tiskiveden, jos se tuntuu mahdolliselta. Pieniä askelia kohti tavoitteita, tauko, ja sitten jatkuu. Tai sitten ei jatku, kunhan edes vähän edistyy. Jos ei jaksa edetä, ruokaa tai lepoa. Addiktiojutut pois, ne kärsimykset mitä siitä seuraa, on vaan kärsittävä. Ne loppuu kyllä aikanaan. Pidä kirjaa pienistä onnistumisista ja keskitä huomiosi niihin, vaikka muut jutut tuntuisivat isommilta.

Jos pystyt olla vielä 3-5v noin ja et vedä yhtäkään niitä psyykelääke paskoja niin sun tunteet kuolettuu ja et enää mieti noita vaan elät ihan tavallista tunteetonta elämää. Sun pitää vaan hyväksyä.

En pysty samaistumaan ylitsepääsemättömän vuoreeni, joten en ihan voi tietää miltä sinusta tuntuu. Itselläni on kuitenkin koko elämä ollut pieniä vuoria täynnä, joita on saanut ylitellä, niin siltä pohjalta voisin kertoa mikä on auttanut itseä. Kuvittelen ensin lopputuloksen, vaikka siistin keittiön ja sen olotilan joka on kun olen saanut tiskit tiskattua ja vaikka koko talon siivottua. Tämän jälkeen palaan nykyhetkeen ja annan itseni velloa siinä kaikessa saamattomuudessani, suruissani, kiukussani tai mikä nyt asia voikaan olla. Oikein mässäilen aiheella mielessäni. Tämän jälkeen pienennän tätä ikävää asiaa mielessäni, kunnes se näyttää niin pieneltä, että tiedän pystyväni selättämään sen. Hyvä vertaus asiasta oli eräässä kirjassa, joka kuvasi vuosia käyttämäni keinon täydellisesti. Ensin katsot asiaa elokuvateatterissa, sitten pienenät sen vaikka sellaiseksi, että istut kotisohvalla ja katsot TV:tä ja lopulta vielä katsot asiaa vaikka mustavalkoisesta matkatelkkarista. Ja voithan vaikka vielä jatkaa tuota, katsoa puhelimen näytöltä ja lopulta suljet sen puhelimen. Tsemppiä sinulle, sun elämä on vielä edessä, usko pois!

olet nuori

Sä selviät ja saat apua.

Sulla on elämä vasta alussa.

Rohkeutta.

Tilanteesi kuulostaa melkoisen kurjalta. Tarvitset ensisijaisesti uutta toivoa ja motivaatiota tehdä asioita, ja nähdä maailma yleensä positiivisemmassa valossa. Syvissä vesissä itsekin velloneena tiedän ettei se ole aina helppoa tai edes mahdollista. Pääasia ettet yritä väkisin pakottaa itseäsi liian vaikeisiin juttuihin, joihin voimavarat ja jaksaminen eivät vielä toistaiseksi riitä. Kotipaikkakuntasi etsivä nuorisotyö saattaisi olla kullanarvoinen apukeino sinulle juuri nyt?? Olet vielä niin elämäntaipaleesi alussa että ei kannata heittää hanskoja tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

LAIH-DU-TA

Se on helppoa. Syö vähemmän.

Minä ainakin neuvoisin aloittamaan tupakan poltosta. Koska ap on vielä melko nuori, oletan että hän ei ole sauhutellut päivittäin vielä montaa vuotta, joten tupakasta eroon pääsemisen ei pitäisi olla mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Lopettamisen ajoitusta kannattaa tosin harkita tarkkaan. Itse lopetin aikoinaan tupakoinnin ihan kertarysäyksellä, mutta ajakohtana, joka oli henkisesti muutenkin hyvin rasittava, ja täytyy sanoa, että alkuvaiheessa tupakoimattomuus vain teki elämästä pahemman. Eli siihen kannattaa ainakin varautua, että lopettamisen jälkeen seuraavat kuusi kuukautta voivat mennä hyvinkin kurjissa merkeissä.

Pystyn samaistumaan tuohon umpikujamaiseen olotilaan. Ja siihen että oma mieli tuntuu olevan kuin rikki, ei pysty tuntemaan mitään normaalisti tai saa mitään aikaiseksi. 

Elämässä kuitenkin vain muutos on pysyvää. Olet nuori, tuossa iässä aivojen kemiat vielä hakevat paikkojaan. Tekstistäsi päätellen vaikutat herkältä, fiksulta ja hauskalta ihmiseltä. Nämä piirteet ovat myös niitä, jotka saavat masennusriskin kohomaan nykymaailmassa. Maailma on epäreilu paikka ja ihmiset monesti hyvin julmia. Näiden asioiden kanssa on herkän ihmisen vaikea elää masentumatta.

Toivon sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää, halaus! Yritetään jaksaa.

Mä olen 30-vuotias ja ihan samalta tuntuu. Koko elämä ollut vain pelkkää kriisiä niin omassa elämässä kuin maailmalla. Jo 90-luvun lama jätti minuun ensimmäisen jäljen: vaikka meidän perheessä ei ollut työttömyyttä niin yhteiskunnallinen ilmapiiri lannisti pienen lapsen. Se varjo kulkee mukanani aina ja olen elänyt koko elämäni siinä valmiustilassa, että mikään hyvä ei kestä kauaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 30-vuotias ja ihan samalta tuntuu. Koko elämä ollut vain pelkkää kriisiä niin omassa elämässä kuin maailmalla. Jo 90-luvun lama jätti minuun ensimmäisen jäljen: vaikka meidän perheessä ei ollut työttömyyttä niin yhteiskunnallinen ilmapiiri lannisti pienen lapsen. Se varjo kulkee mukanani aina ja olen elänyt koko elämäni siinä valmiustilassa, että mikään hyvä ei kestä kauaa. 

Tuleva koronalama tulee kaiken lisäksi olemaan vielä pahempi kuin yksikään aikaisempi lama. Toinen aalto on jo tulossa ja voi olla että rokotetta ei tule koskaan. Elämä jää tällaiseksi koko loppuiäksi.

Moi,

Tiedän täysin mistä puhut. Ymmärrän täysin tunteesi. Se epätoivo, että itse ei kerta kaikkiaan kelpaa ja pysty mihinkään, on lamaannuttavaa. Sietämätön häpeä omasta käyttäytymisestä ja sosiaalisista taitamattomuusesta. Edes maan alle painautuminen ei tunnu riittävän. Jonkun pitäisi tulla hyppimään päälle, että varmasti painautuisin syvälle. Kynnys vähäisiinkin ihmiskontakteihin on valtava. Esim. roskia ei kehtaa viedä ulos. Ajatus hampaiden pesemisestäkin vie voimat.

Mun oli tarkotus alottaa lääkitys ja terapeutin haku kaks vuotta sitten, mutta samankaltaisista syistä kun sinä, keskeytin sen prosessin tosi nopeasti. Ajattelin, että koska oon nyt tällanen, mitä sille kukaan mahtaa. Kuormitan vaan turhaan yhteiskuntaa ja terapeuttia.

Sitten tilanne pahentui. Tajusin, että oli kaks vaihtoehtoa: joko häivyn täältä lopullisesti sabotoimasta muiden elämää tai haen kuitenkin apua. Päätin antaa terapialle toisen mahdollisuuden vuosi sitten.

Anna säkin. On tapahtunut asioita, joita en ikinä olis uskonut tapahtuvan, vaikka ajattelin, että oon huono potilas ja terapeutti vaan turhautuu muhun ja miks mun ruikutusta edes haluttaisiin kuunnella, oon vaan turhamainen. Se, että löydät syitä tilanteeseesi, että itse et ole yksinomainen syyllinen, kirkastaa korvien väliä hurjasti. Nyt mulla on motivaatiota elämään ja työkaluja, joilla rakentaa itseäni toimivaksi. Nautin arjen pikku seikoista, joita en pari vuotta sitten edes huomannut tai tajunnut, että ne voi tuottaa iloa. Nyt on vaan hyväksyttävä, ettei kaikki tapahdu hetkessä. Ja on pistettävä itsensä likoon. Vaikka usein on joutunut puskemaankin ahdistusmöykkyjen läpi, on se ollut sen arvoista.

Toivon, että saat kerättyä voimia tähän ja uskot tulevaan <3 Oon ite "jo" 28 vuotta ja nyt mietin, kuinka onnellinen voisin ehkä olla, jos jo sun ikäsenä olisin onnistunut nousemaan kuopasta. Mutta kai kaikella on tarkoituksensa, vaikka niin kliseiseltä kuulostaa.

<3

Sinusta voisi olla ap kolumnistiksi tai kirjoittajaksi :)

Moni älykäs ihminen ei siivoa koskaan ja suihkussakin käyminen on vähän niin ja näin.

Vanha juttu, mutta erityisesti siitä jäi mieleen Tommi Uschanov.

Ällistyin, kun hän tuli muutamia vuosia tämän jutun jälkeen vastaan HS:n kolumnistina 🙂

https://ylioppilaslehti.fi/dev/2004/03/zen-ja-siivottomuuden-taito/

Oma äitini ei mitään muuta ole tehnytkään, kuin sheimannut minua siitä, etten siivoa. Vaikka se on enemmän kykenemisen puutetta, kuin pahuutta ihmisenä (oisin kuin hän väitti).

Vierailija kirjoitti:

Terveyttä ei ole, koska olen yli 30 kiloa ylipainoinen ja nikotiiniriippuvainen.

Koska jaksat hakea kaupasta tupakkaa ja liikaa ruokaa, pohjimmiltaan kyse ei ole voimattomuudesta, vaan vääristä prioriteeteista.

Nyt pitäisi keksiä keino siihen, millä saisit kanavoitua epäterveellisiin elämäntapoihin käyttämääsi energiaa terveellisempiin elämäntapoihin.

Sen muutoksen pitää lähteä sinusta itsestäsi, kukaan ei pysty toista pakottamaan muuttumaan.

En nyt jaksa nyt kirjoittaa mitään pidempää, mutta luin kaikki kommentit. Kiitos vastauksista, oikeasti.