Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia
sinikeiju
06.06.2020 |
En tiedä miksi tämä asia taas mietityttää ja vetää hiljaiseksi. Miettii, että miksi näin on. Siskon ja veljen lapset haetaan yökylään viikonlopuiksi ja lomilla. Käyvät hoitamassa lapsia ihan seku vain yllättäin ja soittelevat videopuheluita, ei meidän lapsille. Pari kertaa olen vuosien aikana erehtynyt kysymään, että ottaisivatko lapset viikonlopuksi, mutta aina on jotain muuta.
Syntymäpäivillä käyvät pikaisesti, jos käyvät. Olen ottanut asian puheeksi vanhempieni kanssa, mutta eivät itse näe asiaa niin. Kaikki lapset ovat kuulemma yhtä tärkeitä. Teot vain puhuu ihan muuta.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole lapsenvahteja. En sitä ole koskaan odottanutkaan. Itse olemme lapsemme tehneet ja itse heidät myös hoidetaan. Harmittaa vain, kun lapsilla ei minkäänlaista suhdetta isovanhempiin. Nykyään eivät edes halua lähteä käymään heillä, kun joskus kysyn, että mentäisiinkö kyläilemään mummolaan. Silloin harvoin, kun heidän luonaan käydään, niin ei heitä kiinnosta lapsien jutut, eikä kyllä edes minunkaan. Monesti huomaan, että eivät edes kuuntele mitä heille puhun.
Lapset jo itsekin huomanneet, että mikä heidän paikkansa on isovanhempien silmissä. Surullista.
Lapset hyväkäytöksisiä, eivät huuda ja rieku tmv. Niin sanotusti helppoja tapauksia olleet syntymästä asti. Joten ei sekään selitä, että olisivat raskaita vieraita. Mutta jotain vikaa meissä varmaan on, kun emme kelpaa.
Tämä asia aina välillä jää mietityttämään, että mitä on tehnyt väärin. Saa mielen matalaksi ja tuntee itsensä ja perheensä merkityksettömäksi.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.
Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.
Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.
Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.
Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.
Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Ap ota tyynesti, tuollaista se nykyään on. Minä ja mieheni ollaan molemmat oltu lapsina aivan VALTAVASTI mummoilla hoidossa, viikonloput, joulut, juhannukset, koulujen kesälomat jne. Mummot hoiti valehtelematta 4-8 päivää kuulaudessa ja arkipäivisinkin jos oltiin kipeitä.
Meidän molempien vanhemmat on ”boomereita” eli he tietoisesti hoidattivat lapsensa muilla. Minua alettiin jo parin viikon ikäisenä viedä viikonlopuiksi mummolaan ja sukulaisiin että ”vanhemmat sai nukkua”.
No, kun tulin raskaaksi niin MOLEMMAT isovanhemmat märisi että jokainen hoitaa sitten omat lapsensa, he ovat omansa jo itse hoitaneet (mikä vitsi!) ja emme tule sitten hoitamaan yhtään tai auttamaan missään eli omillanne olette vaikka tulisi mikä hätä.
Kumpiakaan ei kiinnosta yhtään oikeastaan edes me omat aikuiset lapset saati lapsenlpset. Kummatkaan isovanhemmista ei ole olleet yhdenkään lapsemme ristiäisissä. Eikä yksilläkään synttäreillä. Mun omat vanhemmat ei halua soitella tai tavata ja eivät ole nähneet esim kahta lapsistani koskaan.
Appivanhemmat sentään ”haluavat” nähdä parin vuoden välein puoli tuntia, jonka aikana lapsista ei olla kiinnostuneita muuten, kuin että otetaan kameralla kuvia joita sitten voi esitellä sukulaisille (ja teeskennellä että välitetään).
Kertaakaan eivät ole auttaneet mitenkään, hoitaneet sekuntiakaan edes hätätilanteessa tai erikoistilanteessa (esim synnytys). Eivät soittele, eivät käy, eivät halua kuulla pihaustakaan lapsistaan tai lastensa perheistä.
Tuollaisia ne boomerit monesti on. Ovat niin itsekkäitä, elämä pyörii oman navan ympärillä, kaikki nähdään itsekkäästi (mitä minä tästä saan, onko mulle mitä hyötyä jne) ja tosi tarkkaan pitävät huolta että lapsille ei anneta yhtään mitään, siis esim joululahjaakaan tms eivät ikinä osta.
Tää on nykyajan normaalia boomeri-isovanhemmutta. Asialle ei voi mitään. Pari kertaa ollaan asiasta yritetty keskustella mutta toinen osapuoli raivostui. Ollaan sitten annettu olla. Ei tupata jos ei tykätä.
Olin minäkin pitkään surullinen kuten ap, mutta nykyään ajattelen että menetys on tyhmien ”isovanhempien” (eivät kyllä ansaitse tulla kutsutuksi isovanhemmiksi, se titteli pitäisi ansaita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.
Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.
Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.
Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.
Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.
Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.
Tässä tapauksessa ei ole kyse siitä, että vanhempieni pitäisi hoitaa lapsiani, sillä asumme 500 km päässä vaan siitä että kaikki yhteydenpito tuntuu heidän puoleltaan väkinäiseltä ja siltä ettei se tuota heille mitään iloa. Pyydetään käymään ja sitten ignoorataan meidät koko vierailun ajan, mutta kavereille esitetään ja kehutaan että nyt on x täällä perheineen. Toki vanhempieni kaverit tuntevat hyvin myös minut ja kyselevät kuulumisiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Aivan. Aikuisena ihmisenä olet niin pienisieluinen, että kostat toisille lapsenlapsillesi heidän vanhempiensa pitämän etäisyyden ja tällä vielä kehuskelet. Itse kyllä käyttäisin tarjotun mahdollisuuden viettää aikaa näiden toistenkin lastenlasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
APn kuvailema tilanne kuulostaa hyvin samalta kuin omani. Vanhempani eivät käytännössä pidä yhteyttä minuun tai lapsiini. Eivät koskaan soita minulle ja heillä ei edes ole lapsieni puhelinnumeroita, vaikka lapset ovat jo yli kymmenen vuotiaita. Juhlapyhinä lähettävät postikortin yhden lauseen tervehdyksellä. Viimeksi sain syntymäpäivänäni postin kautta kortin, jossa toivottivat hyvää kevättä koko perheelle. Eipä tuosta onnitteluviesti voisi vähemmän henkilökohtainen olla.
Silloin kun nähdään, meillä ei ole oikeastaan mitään keskusteltavaa. Minun ja lasten asiat eivät oikeasti kiinnosta, keskustelu on tasolla "Miten koulussa/harrastuksissa/töissä/menee?". Vastaukset ovat sitten aikuisilta kohteliaita "Kiitos hyvin, sitä samaa kuin ennenkin" ja minä saatan mainita pidemmin joistain työmatkoista tai muuten tavallisesta arjesta poikkeavista jutuista. Yleensä äitini sitten paasaa loppuajan omista terveysvaivoistaan ja harrastuksistaan, rasistisista yhteiskunnallisista näkemyksistään tai muistelee samoja menneitä juttuja muistaen aina minut huonossa valossa ja veljeni hyvässä. Ei auta vaikka toistuvasti korjaa väärin muistetut asiat. Lapsiakin jo huvittaa ja ihmetyttää, kun mummo sitkeästi väittää minun olleen aina perso makealle ja ahmineen heti kaikki karkkini ja veljeni osanneet säästellä niitä seuraavaan karkkipäivääni. Todellisuudessa minä olen ollut aina hoikka ja syönyt hyvin vähän sokeriherkkuja, toisin kuin huomattavan ylipainoinen veljeni. Lapset tuntevat hyvin tapani jemmailla karkkeja niin, että parasta ennen päiväykset ylittyvät - unohtuvat kaappiin, kun ei tee niitä mieli. Vierailujen jälkeen saa aina selitellä lapsille mummon outoja ja ikäviä puheita.
Asuvat vartin kävelymatkan päässä, mutta nähdään pari kertaa vuodessa, kun kutsun heidät lasten synttärikahveille. He eivät itse kutsu kylään tai ehdota mitään tapaamisia esimerkiksi juhlapyhinä, kaikki on nykyisin yksipuolisesti minun varassa. Olenkin nyt muutaman vuoden vähentänyt yhteydenpidon minimiin ja isompi poika ei enää halua heitä synttäreilleen, ainoastaan toiset isovanhemmat. Nuorempi haluaa heidät yhä kutsua, kun uskoo saavansa heiltä lahjoja. Viime jouluna sai heiltä kaksi piparia. Tuli mukaan kävelylenkille, kun vein pikaisesti ostamani paketit ja joulutervehdyksen vanhemmilleni. Heillä ei ollut mitään lahjoja lapsille ja olivat varmaan siksikin pitäneet täydellistä radiohiljaisuutta pari kuukautta. Nolona tarjosivat eteisessä lapselle herkkuja.
En usko että mitään kummempaa muistamista on odotettavissa lapsen syntymäpäivänä. Hänellä kun "on jo niin paljon kaikkea ja vanhemmat voivat ostaa, kun tietävät paremmin mistä tykkää". Minä en ole saanut lahjoja vuosiin ja silloinkin ne olivat esimerkiksi sähköyhtiön ilmaiskalentereita. Tänä vuonna ajattelin laittaa heille jouluna pelkän tekstiviestin ja jättää ensimmäistä kertaa heidän paketit hankkimatta.
Olen oikeastaan luopunut toivosta rakentaa mitään normaalia ja lämmintä suhdetta vanhempiini. Silloin kun olin lapsi ja nuori aikuinen, suhteen muodostuminen oli heidän vastuullaan. Nyt keski-ikäisenä olen lopen kyllästynyt ja pettynyt yksipuolisesti pitämään yhteyttä heihin ja kutsumaan kotiini. Olen valmis siirtymään heidän vuorovaikutuslinjalle ja lähettämään jatkossa "pakolliset" tervehdykset korkeintaan postikorttina. Lapset tuskin heitä kaipaavat, kun isovanhemmat eivät edes tervehdi, jos ulkona sattumalta näkevät. Isovanhemmat eivät taida heitä ulkonäöltä ulkovaatteissa tunnistaa, tai näin ollaan asia selittetty lapsille.
Kamalaa! Oletpa pitkään jaksanut yrittää. Itse olisin luovuttanut jo kauan sitten. Lapsi ei nimittäin ikävöi sellaista mistä hän ei tiedä mitään. Mutta tuollaisesta voi tulla hylkäämisen tai pettymyksen tunne lapsille, kun isovanhempi ei välitä. Vrt. kokonaan isättömät lapset ja eron takia isän lähdön tai hylkäämisen kokeneet lapset. Usein suuremmin traumatisoituneet ovat ne, jotka ovat kokeneet sen hylkäyksen eivätkä ne, joilla ei koskaan edes ollut isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.
Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Aivan. Aikuisena ihmisenä olet niin pienisieluinen, että kostat toisille lapsenlapsillesi heidän vanhempiensa pitämän etäisyyden ja tällä vielä kehuskelet. Itse kyllä käyttäisin tarjotun mahdollisuuden viettää aikaa näiden toistenkin lastenlasten kanssa.
Näissä tilanteissa tosiaan sen vanhemman pitäisi olla kypsempi ja yrittää luoda edes jonkinmoiset suhteet niihin lapsenlapsiinsa. Tämä toinen miniä ei halua elää kolhoosissa niinkuin kirjoittaja haluaa ja tämä tietty yksityisyys hänelle suotakoon. Eipä ne välit läheisemmiksi kehitykään, mikäli sitten osoittaa mieltään olemalla ottamatta lapsia hoitoon silloin kun sitä pyydetään. Lapset joka tapauksessa ovat syyttömiä tilanteeseen ja välit heidänkin kanssaan jää etäisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ap ota tyynesti, tuollaista se nykyään on. Minä ja mieheni ollaan molemmat oltu lapsina aivan VALTAVASTI mummoilla hoidossa, viikonloput, joulut, juhannukset, koulujen kesälomat jne. Mummot hoiti valehtelematta 4-8 päivää kuulaudessa ja arkipäivisinkin jos oltiin kipeitä.
Meidän molempien vanhemmat on ”boomereita” eli he tietoisesti hoidattivat lapsensa muilla. Minua alettiin jo parin viikon ikäisenä viedä viikonlopuiksi mummolaan ja sukulaisiin että ”vanhemmat sai nukkua”.
No, kun tulin raskaaksi niin MOLEMMAT isovanhemmat märisi että jokainen hoitaa sitten omat lapsensa, he ovat omansa jo itse hoitaneet (mikä vitsi!) ja emme tule sitten hoitamaan yhtään tai auttamaan missään eli omillanne olette vaikka tulisi mikä hätä.
Kumpiakaan ei kiinnosta yhtään oikeastaan edes me omat aikuiset lapset saati lapsenlpset. Kummatkaan isovanhemmista ei ole olleet yhdenkään lapsemme ristiäisissä. Eikä yksilläkään synttäreillä. Mun omat vanhemmat ei halua soitella tai tavata ja eivät ole nähneet esim kahta lapsistani koskaan.
Appivanhemmat sentään ”haluavat” nähdä parin vuoden välein puoli tuntia, jonka aikana lapsista ei olla kiinnostuneita muuten, kuin että otetaan kameralla kuvia joita sitten voi esitellä sukulaisille (ja teeskennellä että välitetään).Kertaakaan eivät ole auttaneet mitenkään, hoitaneet sekuntiakaan edes hätätilanteessa tai erikoistilanteessa (esim synnytys). Eivät soittele, eivät käy, eivät halua kuulla pihaustakaan lapsistaan tai lastensa perheistä.
Tuollaisia ne boomerit monesti on. Ovat niin itsekkäitä, elämä pyörii oman navan ympärillä, kaikki nähdään itsekkäästi (mitä minä tästä saan, onko mulle mitä hyötyä jne) ja tosi tarkkaan pitävät huolta että lapsille ei anneta yhtään mitään, siis esim joululahjaakaan tms eivät ikinä osta.
Tää on nykyajan normaalia boomeri-isovanhemmutta. Asialle ei voi mitään. Pari kertaa ollaan asiasta yritetty keskustella mutta toinen osapuoli raivostui. Ollaan sitten annettu olla. Ei tupata jos ei tykätä.
Olin minäkin pitkään surullinen kuten ap, mutta nykyään ajattelen että menetys on tyhmien ”isovanhempien” (eivät kyllä ansaitse tulla kutsutuksi isovanhemmiksi, se titteli pitäisi ansaita).
Tilanne paranee kun vanhenevat ja tulevat siihen kuntoon, että apu kelpaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä pidä mitään yhteyksiä vähään aikaan ja kato muuttuuko käytös.
Ikävä tilanne mutta yritä hyväksyä ja älä anna sen liikaa vaikuttaa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ota tyynesti, tuollaista se nykyään on. Minä ja mieheni ollaan molemmat oltu lapsina aivan VALTAVASTI mummoilla hoidossa, viikonloput, joulut, juhannukset, koulujen kesälomat jne. Mummot hoiti valehtelematta 4-8 päivää kuulaudessa ja arkipäivisinkin jos oltiin kipeitä.
Meidän molempien vanhemmat on ”boomereita” eli he tietoisesti hoidattivat lapsensa muilla. Minua alettiin jo parin viikon ikäisenä viedä viikonlopuiksi mummolaan ja sukulaisiin että ”vanhemmat sai nukkua”.
No, kun tulin raskaaksi niin MOLEMMAT isovanhemmat märisi että jokainen hoitaa sitten omat lapsensa, he ovat omansa jo itse hoitaneet (mikä vitsi!) ja emme tule sitten hoitamaan yhtään tai auttamaan missään eli omillanne olette vaikka tulisi mikä hätä.
Kumpiakaan ei kiinnosta yhtään oikeastaan edes me omat aikuiset lapset saati lapsenlpset. Kummatkaan isovanhemmista ei ole olleet yhdenkään lapsemme ristiäisissä. Eikä yksilläkään synttäreillä. Mun omat vanhemmat ei halua soitella tai tavata ja eivät ole nähneet esim kahta lapsistani koskaan.
Appivanhemmat sentään ”haluavat” nähdä parin vuoden välein puoli tuntia, jonka aikana lapsista ei olla kiinnostuneita muuten, kuin että otetaan kameralla kuvia joita sitten voi esitellä sukulaisille (ja teeskennellä että välitetään).Kertaakaan eivät ole auttaneet mitenkään, hoitaneet sekuntiakaan edes hätätilanteessa tai erikoistilanteessa (esim synnytys). Eivät soittele, eivät käy, eivät halua kuulla pihaustakaan lapsistaan tai lastensa perheistä.
Tuollaisia ne boomerit monesti on. Ovat niin itsekkäitä, elämä pyörii oman navan ympärillä, kaikki nähdään itsekkäästi (mitä minä tästä saan, onko mulle mitä hyötyä jne) ja tosi tarkkaan pitävät huolta että lapsille ei anneta yhtään mitään, siis esim joululahjaakaan tms eivät ikinä osta.
Tää on nykyajan normaalia boomeri-isovanhemmutta. Asialle ei voi mitään. Pari kertaa ollaan asiasta yritetty keskustella mutta toinen osapuoli raivostui. Ollaan sitten annettu olla. Ei tupata jos ei tykätä.
Olin minäkin pitkään surullinen kuten ap, mutta nykyään ajattelen että menetys on tyhmien ”isovanhempien” (eivät kyllä ansaitse tulla kutsutuksi isovanhemmiksi, se titteli pitäisi ansaita).
Tilanne paranee kun vanhenevat ja tulevat siihen kuntoon, että apu kelpaa...
Sitä apua ei vaan ole sitten tarjolla. Yhteiskunta hoitakoon nämä boomerit hautaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.
Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Tämä on totta. Samalla tavalla jokainen isovanhempi päättää, kenen lapsen ottaa hoitoonsa ja kenen ei. Jos ei uskalla antaa lastaan ristiäisissä edes hetkeksi isovanhemmalle, niin miten uskaltaa luottaa tähän yökyläilyn ajan?
Nii.. On se vähän eri asia jos lapsenlapsi on kiltti tyttö tai rasavilli poika. Tottakai äidin mielestä oma lapsi on aina kiltti ja ihana vaikka oikeesti olisi ilkeä. Mummot tykkää tyttölapsista enemmän kuin poika lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Aivan. Aikuisena ihmisenä olet niin pienisieluinen, että kostat toisille lapsenlapsillesi heidän vanhempiensa pitämän etäisyyden ja tällä vielä kehuskelet. Itse kyllä käyttäisin tarjotun mahdollisuuden viettää aikaa näiden toistenkin lastenlasten kanssa.
Miksi haluaisin olla heidän kanssaan? Minulle he ovat vieraampia kuin naapurin lapset enkä koe heihin mitään yhteyttä eikä minun edes tarvitse sellaista kokea. Toisen pojan perhe on koko ajan pitänyt elämänsä avoinna isovanhemmille ja olemme puolin ja toisin kunnioittaneet toisen yksityisyyttä. Toisen pojan perheestä tulee soitto, että meillä on viikonloppuna meno, teidän on pakko ottaa lapset ja perua omat menonne.
Äidin pitää katkaista napanuora, jos lapsesta ei siihen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.
Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.
Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.
Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Mutta hoitoon pitää kyllä ottaa, vaikka lapsiin ei ole oikeutta tutustua.
Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.