Katsoitteko Murhaaja perheessä-dokumetin? Huh, onko tuo mummokin psykopaatti?

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Tuosta dokumentista ei voi varsinaisesti pitää. Oli kyllä samanlainen tapaus, kuin poikani Kevin. Se tarina on ilmeisesti fiktiota, Kevin tappoi isänsä, pikkusiskonsa ja vielä meni kouluun ampumaan oppilaita.

Eihän siitä ole kuin ehkä kymmenen vuotta kun Suomessakin se yhden perheen teinipoika tappoi kaksi siskoaan kirveellä. Kyllä luulen että vanhemmista tuntuu tuollaisessa tilanteessa, että kolme lasta on kuollut, ei vain kaksi. Ei sitä yhtäkään enää voi samana ihmisenä pitää kuin aiemmin.

Muistin väärin murha-aseen, olikin vasara ja puukko.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200801197116647

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo poika on sosiopaatti. Mietin tuota ohjelmaa katsoessani että isoäiti voi myös hyvinkin olla.

Ainakin tapatti yhden aviomiehistään. Se kyllä kävi selväksi yhdessä kohtauksessa siitä hymynkareesta suupielessä.

:DD Hienoa, eihän niitä kohtauksia tietenkään voi leikata eikä mitään? Ja tietenkin av-mamma näkee heti yhdestä reaktiosta dokumentissa että joku on syyllinen, vaikka oikeuslaitos on hänet vapauttanut.

KATSOITKO yleensä koko dokumentin? Isoäidin syyllisyys oli aivan selvää.

Ja kyllä niitä oikeuden vapauttamia syyllisiä on vaikka millä mitalla, niin meillä kuin muualla. Ei Anneli Auertakaan vapautettu siksi, koska olisi syytön vaan siksi, ettei kyetty näyttämään toteen hänen syyllisyyttään. KAKSI. ERI. ASIAA.

Sitä paitsi minä en ole mamma. Ei lapsia, ei lapsenlapsia eikä edes lapsenlapsenlapsia.

Katsoin dokumentin. Ja Anneli Auer tuli itsellenkin mieleen. Anneli koki kamalan kohtalon noitajahdin kohteena, vaikka olikin syytön. Ei ollut mitenkään mahdollista että hän olisi miehensä murhannut, mutta SILTI edelleen Suomessa on ihmisiä kuten sinä, joka on vakuuttunut että hän on murhaaja koska syyttäjä sanoi niin. Mitään todisteitahan ei ollut. Ja ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti lienee kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta. Siitäkö syystä ei ole nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa identiteettiä, ja hakea suojaa ennen kuin poika pääsee vapauteen. Äidillähän on todellinen uhka, että poika tulee ja tapaa äitinsä. Ja nyt on tutustuttanut nuorimman lapsensa tuon sosiopaattipoikansa kanssa, ei hyvää päivää. Sairashan tuo on äitikin, kun ei näe vaaraa, vaan riskeeraa nuorimmankin hengen.

Toisaalta vaikka samalla poika on hänen lapsensa murhaaja, poika säilyy hänen lapsenaan. Ja he ovat ikuisesti sen vuoksi läheisiä. Luultavasti sekin tilanne tuntuisi omituiselta ja väärältä, jos äiti kieltäisi välit tuon nuorimman sisaruksen ja murhaajapojan välillä, he ovat kuitenkin myös sisaruksia. Kyllähän se äiti kertoi, että hänellä on ristiriitaisia tuntemuksia.

Mut murhaajapoika tulee olemaan jo 33, kun voi anoa ehdonalaista, joten ei välttämättä täysikäisenä tule asumaan noiden kanssa saman katon alla. Tai no mistä tietää.

Ei kyllä tuntuisi omituiselta ja vaaralliselta suojella oman lapsen henkeä, vaikka se uhkaaja olisi myös oma lapsi. Kyllä kaikessa, jopa äiti-lapsi -suhteessakin, on joku raja jonka jälkeen ei ole paluuta. Eikä psykopaatin/sosiopaatin kanssa voi olla läheinen, sellainen ihminen kun ei edes kykene läheisyyteen, vaan teeskentelee tunteita. Mitään aitoja tunteitahan noilla ei ole. Voi kyllä luulla olevansa läheinen, mutta on vain vedätyksen kohde ja pelinappula.

Ei äidinrakkauden kohdalla ole mitään rajaa. Eikä sillä ole väliä vaikkei se oma lapsi pystyisi rakastamaan, omaa lastaan rakastaa jos ei ole omassa mielessä jotain vikaa.

Kuvittele pahin mahdollinen teko. Omassa kategoriassani se on pikkuvauvan raiskaaminen ja seinään heittäminen niin että kuolee. Tällaisesta luin joskus, että joku oli tehnyt. Mitäpä luulet, vieläkö tuon tekijän äiti rakastaa? Kaikessa on raja. Luuletko että Breivikin äiti vielä rakastaa?

Luulen että rakastaa. On kaksi täysin eri asiaa hyväksyä teko ja rakastaa. Minä rakastaisin lastani vaikka tämä tuhoaisi koko maailman. Niinhän Parisinkin äiti ja isoäiti rakastivat poikaa, vaikka tämä oli tappanut heidän lapsensa/lapsenlapsensa. Minusta olisi omituista että rakkaus jotenkin katoaisi. Hyväksyntä on taas aivan täysin eri asia. Monessakin dokumentissa on käsitelty vanhempien tunteita rikollisia lapsiaan kohtaan ja kyllä he ovat järjestäen olleet sitä mieltä ettei rakkaus katoa, mutta hyväksyntää lapsi ei teollaan ole heiltä saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Tuosta dokumentista ei voi varsinaisesti pitää. Oli kyllä samanlainen tapaus, kuin poikani Kevin. Se tarina on ilmeisesti fiktiota, Kevin tappoi isänsä, pikkusiskonsa ja vielä meni kouluun ampumaan oppilaita.

Minä olen käsittänyt, että myös tämä kammottava tarina on totta. Toivottavasti olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Tuosta dokumentista ei voi varsinaisesti pitää. Oli kyllä samanlainen tapaus, kuin poikani Kevin. Se tarina on ilmeisesti fiktiota, Kevin tappoi isänsä, pikkusiskonsa ja vielä meni kouluun ampumaan oppilaita.

Minä olen käsittänyt, että myös tämä kammottava tarina on totta. Toivottavasti olen väärässä.

Ei mielestäni ole, mutta todellisuus on kyllä yhtä karuja tarinoita täynnä. Äidinrakkautta käsitellään tuossa Kevinissä myös. Ettei se noin vaan katoa.

Minusta tämä äiti hakee itselleen huomiota tällä pojan teolla ja on salaa ylpeä hänestä. Ei halua päästää irti, tuolla vankilassahan ei pysty terveesti itsenäistymään ja äidin pitäisi jättää Paris selviämään omin päin, samoin mummon. He ovat juuri sitä polttoainetta Parisin sairaille ajatuksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti lienee kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta. Siitäkö syystä ei ole nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa identiteettiä, ja hakea suojaa ennen kuin poika pääsee vapauteen. Äidillähän on todellinen uhka, että poika tulee ja tapaa äitinsä. Ja nyt on tutustuttanut nuorimman lapsensa tuon sosiopaattipoikansa kanssa, ei hyvää päivää. Sairashan tuo on äitikin, kun ei näe vaaraa, vaan riskeeraa nuorimmankin hengen.

Toisaalta vaikka samalla poika on hänen lapsensa murhaaja, poika säilyy hänen lapsenaan. Ja he ovat ikuisesti sen vuoksi läheisiä. Luultavasti sekin tilanne tuntuisi omituiselta ja väärältä, jos äiti kieltäisi välit tuon nuorimman sisaruksen ja murhaajapojan välillä, he ovat kuitenkin myös sisaruksia. Kyllähän se äiti kertoi, että hänellä on ristiriitaisia tuntemuksia.

Mut murhaajapoika tulee olemaan jo 33, kun voi anoa ehdonalaista, joten ei välttämättä täysikäisenä tule asumaan noiden kanssa saman katon alla. Tai no mistä tietää.

Ei kyllä tuntuisi omituiselta ja vaaralliselta suojella oman lapsen henkeä, vaikka se uhkaaja olisi myös oma lapsi. Kyllä kaikessa, jopa äiti-lapsi -suhteessakin, on joku raja jonka jälkeen ei ole paluuta. Eikä psykopaatin/sosiopaatin kanssa voi olla läheinen, sellainen ihminen kun ei edes kykene läheisyyteen, vaan teeskentelee tunteita. Mitään aitoja tunteitahan noilla ei ole. Voi kyllä luulla olevansa läheinen, mutta on vain vedätyksen kohde ja pelinappula.

Ei äidinrakkauden kohdalla ole mitään rajaa. Eikä sillä ole väliä vaikkei se oma lapsi pystyisi rakastamaan, omaa lastaan rakastaa jos ei ole omassa mielessä jotain vikaa.

Kuvittele pahin mahdollinen teko. Omassa kategoriassani se on pikkuvauvan raiskaaminen ja seinään heittäminen niin että kuolee. Tällaisesta luin joskus, että joku oli tehnyt. Mitäpä luulet, vieläkö tuon tekijän äiti rakastaa? Kaikessa on raja. Luuletko että Breivikin äiti vielä rakastaa?

Luulen että rakastaa. On kaksi täysin eri asiaa hyväksyä teko ja rakastaa. Minä rakastaisin lastani vaikka tämä tuhoaisi koko maailman. Niinhän Parisinkin äiti ja isoäiti rakastivat poikaa, vaikka tämä oli tappanut heidän lapsensa/lapsenlapsensa. Minusta olisi omituista että rakkaus jotenkin katoaisi. Hyväksyntä on taas aivan täysin eri asia. Monessakin dokumentissa on käsitelty vanhempien tunteita rikollisia lapsiaan kohtaan ja kyllä he ovat järjestäen olleet sitä mieltä ettei rakkaus katoa, mutta hyväksyntää lapsi ei teollaan ole heiltä saanut.

Voi rakastaa sitä mikä lapsi on joskus ollut ja vaalia muistoa siitä, mutta ei ne tunteet mitenkään pakosta ulotu enää siihen henkilöön joka se lapsi nykyään on. Kyllä monet vanhemmat osaa myös päästää irti, kun on vaan tapahtunut liian paljon. Turhaa tuollaisen myyttisen äidinrakkauden haihattelu. Ihmisiä äiditkin vaan on.

Se äitihän on läheisriippuvainen Parisista. Siksi on ihan onnellinen, kun Paris on vankilassa. Ainakaan kukaan toinen nainen ei silloin vie hänen kultapoikaansa.

Äiti oli varmasti huojentunut, kun kilpailijatar kuoli. On taatusti vauhdittanut keinolla jos toisella poikansa seksuaalisten halujen heräämistä.

Sellaisia ne äidit ovat.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Aivan totta. Sama aihepiiri, mutta vielä pahempi. Se taitaa sentään olla fiktiota kokonaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti lienee kantaa syyllisyyttä tapahtuneesta. Siitäkö syystä ei ole nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa identiteettiä, ja hakea suojaa ennen kuin poika pääsee vapauteen. Äidillähän on todellinen uhka, että poika tulee ja tapaa äitinsä. Ja nyt on tutustuttanut nuorimman lapsensa tuon sosiopaattipoikansa kanssa, ei hyvää päivää. Sairashan tuo on äitikin, kun ei näe vaaraa, vaan riskeeraa nuorimmankin hengen.

Toisaalta vaikka samalla poika on hänen lapsensa murhaaja, poika säilyy hänen lapsenaan. Ja he ovat ikuisesti sen vuoksi läheisiä. Luultavasti sekin tilanne tuntuisi omituiselta ja väärältä, jos äiti kieltäisi välit tuon nuorimman sisaruksen ja murhaajapojan välillä, he ovat kuitenkin myös sisaruksia. Kyllähän se äiti kertoi, että hänellä on ristiriitaisia tuntemuksia.

Mut murhaajapoika tulee olemaan jo 33, kun voi anoa ehdonalaista, joten ei välttämättä täysikäisenä tule asumaan noiden kanssa saman katon alla. Tai no mistä tietää.

Ei kyllä tuntuisi omituiselta ja vaaralliselta suojella oman lapsen henkeä, vaikka se uhkaaja olisi myös oma lapsi. Kyllä kaikessa, jopa äiti-lapsi -suhteessakin, on joku raja jonka jälkeen ei ole paluuta. Eikä psykopaatin/sosiopaatin kanssa voi olla läheinen, sellainen ihminen kun ei edes kykene läheisyyteen, vaan teeskentelee tunteita. Mitään aitoja tunteitahan noilla ei ole. Voi kyllä luulla olevansa läheinen, mutta on vain vedätyksen kohde ja pelinappula.

Ei äidinrakkauden kohdalla ole mitään rajaa. Eikä sillä ole väliä vaikkei se oma lapsi pystyisi rakastamaan, omaa lastaan rakastaa jos ei ole omassa mielessä jotain vikaa.

Kuvittele pahin mahdollinen teko. Omassa kategoriassani se on pikkuvauvan raiskaaminen ja seinään heittäminen niin että kuolee. Tällaisesta luin joskus, että joku oli tehnyt. Mitäpä luulet, vieläkö tuon tekijän äiti rakastaa? Kaikessa on raja. Luuletko että Breivikin äiti vielä rakastaa?

Luulen että rakastaa. On kaksi täysin eri asiaa hyväksyä teko ja rakastaa. Minä rakastaisin lastani vaikka tämä tuhoaisi koko maailman. Niinhän Parisinkin äiti ja isoäiti rakastivat poikaa, vaikka tämä oli tappanut heidän lapsensa/lapsenlapsensa. Minusta olisi omituista että rakkaus jotenkin katoaisi. Hyväksyntä on taas aivan täysin eri asia. Monessakin dokumentissa on käsitelty vanhempien tunteita rikollisia lapsiaan kohtaan ja kyllä he ovat järjestäen olleet sitä mieltä ettei rakkaus katoa, mutta hyväksyntää lapsi ei teollaan ole heiltä saanut.

No, mutta silloinhan tuolla logiikalla Vilja-Eerikakin rakastaa murhaajiaan.

Näin se vaan ei kuule mene. Olen itse koko lapsuuteni ollut hirveän väkivallan uhri ja voin kertoa, että raja on olemassa. Kaikki tunteet kuolevat. Jos näin käy lapsella vanhempaa kohtaan, niin kyllä päinvastoinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo poika on sosiopaatti. Mietin tuota ohjelmaa katsoessani että isoäiti voi myös hyvinkin olla.

Ainakin tapatti yhden aviomiehistään. Se kyllä kävi selväksi yhdessä kohtauksessa siitä hymynkareesta suupielessä.

:DD Hienoa, eihän niitä kohtauksia tietenkään voi leikata eikä mitään? Ja tietenkin av-mamma näkee heti yhdestä reaktiosta dokumentissa että joku on syyllinen, vaikka oikeuslaitos on hänet vapauttanut.

KATSOITKO yleensä koko dokumentin? Isoäidin syyllisyys oli aivan selvää.

Ja kyllä niitä oikeuden vapauttamia syyllisiä on vaikka millä mitalla, niin meillä kuin muualla. Ei Anneli Auertakaan vapautettu siksi, koska olisi syytön vaan siksi, ettei kyetty näyttämään toteen hänen syyllisyyttään. KAKSI. ERI. ASIAA.

Sitä paitsi minä en ole mamma. Ei lapsia, ei lapsenlapsia eikä edes lapsenlapsenlapsia.

Katsoin dokumentin. Ja Anneli Auer tuli itsellenkin mieleen. Anneli koki kamalan kohtalon noitajahdin kohteena, vaikka olikin syytön. Ei ollut mitenkään mahdollista että hän olisi miehensä murhannut, mutta SILTI edelleen Suomessa on ihmisiä kuten sinä, joka on vakuuttunut että hän on murhaaja koska syyttäjä sanoi niin. Mitään todisteitahan ei ollut. Ja ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.

Jaa, tää on taas näitä Auerska-faneja. Ihan yhtä kuuroja ja sokeita totuudelle kuin Trump-fanitkin. Näihin ei kannata uhrata yhtään sen enempää aikaa eikä voimavaroja. Umpityhmiä koko joukko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Tuosta dokumentista ei voi varsinaisesti pitää. Oli kyllä samanlainen tapaus, kuin poikani Kevin. Se tarina on ilmeisesti fiktiota, Kevin tappoi isänsä, pikkusiskonsa ja vielä meni kouluun ampumaan oppilaita.

Minä olen käsittänyt, että myös tämä kammottava tarina on totta. Toivottavasti olen väärässä.

Ei mielestäni ole, mutta todellisuus on kyllä yhtä karuja tarinoita täynnä. Äidinrakkautta käsitellään tuossa Kevinissä myös. Ettei se noin vaan katoa.

Kevinin tarina on fiktiota. Kirjailija vain kuvittelee, mitä Kevinin äiti käy läpi. Kirjailijalla ei ole oman käden tietoa, miten hän käyttäytyisi ja tuntisi, jos hänen oma lapsensa tekisi tuollaisen teon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosit näissä persoonallisuushäiriöissä (mm. narsismi) ovat yleensä erittäin vaikea tehdä, mutta dokumentin mukaan psykiatrit yms. olivat olleet harvinaisen yksimielisiä. Dokumentissa kerrottiin myös, että poika oli alusta asti ollut erikoinen ja poikkeava ja oli myös kerran aikaisemmin yrittänyt puukottaa siskoaan.

.

Äitiään oli yrittänyt puukottaa. Sehän tuossa olikin niin ihmeellistä, että se ei ollut johtanut järeämpiin toimiin.

Varmaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa ajatellaan eri tavalla kuin Suomessa ja tällaisia pidetään perheen sisäisinä asioina, joissa päätäntävalta perheillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vahvasti mieleen elokuva Poikani Kevin. Suosittelen, jos pidit dokumentista.

Tuosta dokumentista ei voi varsinaisesti pitää. Oli kyllä samanlainen tapaus, kuin poikani Kevin. Se tarina on ilmeisesti fiktiota, Kevin tappoi isänsä, pikkusiskonsa ja vielä meni kouluun ampumaan oppilaita.

Minä olen käsittänyt, että myös tämä kammottava tarina on totta. Toivottavasti olen väärässä.

Ei mielestäni ole, mutta todellisuus on kyllä yhtä karuja tarinoita täynnä. Äidinrakkautta käsitellään tuossa Kevinissä myös. Ettei se noin vaan katoa.

Kevinin tarina on fiktiota. Kirjailija vain kuvittelee, mitä Kevinin äiti käy läpi. Kirjailijalla ei ole oman käden tietoa, miten hän käyttäytyisi ja tuntisi, jos hänen oma lapsensa tekisi tuollaisen teon.

Tässä sen sijaan todellisen kouluampujan - varmaan erään kuuluisimmista - äidin TED talk aiheesta:

https://www.ted.com/talks/sue_klebold_my_son_was_a_columbine_shooter_th…;

Kannattaa katsoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo poika on sosiopaatti. Mietin tuota ohjelmaa katsoessani että isoäiti voi myös hyvinkin olla.

Ainakin tapatti yhden aviomiehistään. Se kyllä kävi selväksi yhdessä kohtauksessa siitä hymynkareesta suupielessä.

:DD Hienoa, eihän niitä kohtauksia tietenkään voi leikata eikä mitään? Ja tietenkin av-mamma näkee heti yhdestä reaktiosta dokumentissa että joku on syyllinen, vaikka oikeuslaitos on hänet vapauttanut.

KATSOITKO yleensä koko dokumentin? Isoäidin syyllisyys oli aivan selvää.

Ja kyllä niitä oikeuden vapauttamia syyllisiä on vaikka millä mitalla, niin meillä kuin muualla. Ei Anneli Auertakaan vapautettu siksi, koska olisi syytön vaan siksi, ettei kyetty näyttämään toteen hänen syyllisyyttään. KAKSI. ERI. ASIAA.

Sitä paitsi minä en ole mamma. Ei lapsia, ei lapsenlapsia eikä edes lapsenlapsenlapsia.

Paitsi että Anneli Auer on syytön 100% varmuudella. Vai miksi luulet ettei syyttäjälle jäänyt mitään muuta mahdollisuutta kuin sekoilla taustanauhoituksesta tekotapana? Auer ei ehdi tekemään livemurhaa häkepuhelun aikana ja lisäksi syyttäjä myönsi että Jukan luona on joku lyömässä sillon kun Anneli on toisaalla puhelimessa - väitti vain tätä henkilöä nauhoitetuksi Anneliksi vaikka oikea surmaajahan se tietysti on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo poika on sosiopaatti. Mietin tuota ohjelmaa katsoessani että isoäiti voi myös hyvinkin olla.

Ainakin tapatti yhden aviomiehistään. Se kyllä kävi selväksi yhdessä kohtauksessa siitä hymynkareesta suupielessä.

:DD Hienoa, eihän niitä kohtauksia tietenkään voi leikata eikä mitään? Ja tietenkin av-mamma näkee heti yhdestä reaktiosta dokumentissa että joku on syyllinen, vaikka oikeuslaitos on hänet vapauttanut.

KATSOITKO yleensä koko dokumentin? Isoäidin syyllisyys oli aivan selvää.

Ja kyllä niitä oikeuden vapauttamia syyllisiä on vaikka millä mitalla, niin meillä kuin muualla. Ei Anneli Auertakaan vapautettu siksi, koska olisi syytön vaan siksi, ettei kyetty näyttämään toteen hänen syyllisyyttään. KAKSI. ERI. ASIAA.

Sitä paitsi minä en ole mamma. Ei lapsia, ei lapsenlapsia eikä edes lapsenlapsenlapsia.

Katsoin dokumentin. Ja Anneli Auer tuli itsellenkin mieleen. Anneli koki kamalan kohtalon noitajahdin kohteena, vaikka olikin syytön. Ei ollut mitenkään mahdollista että hän olisi miehensä murhannut, mutta SILTI edelleen Suomessa on ihmisiä kuten sinä, joka on vakuuttunut että hän on murhaaja koska syyttäjä sanoi niin. Mitään todisteitahan ei ollut. Ja ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.

Jaa, tää on taas näitä Auerska-faneja. Ihan yhtä kuuroja ja sokeita totuudelle kuin Trump-fanitkin. Näihin ei kannata uhrata yhtään sen enempää aikaa eikä voimavaroja. Umpityhmiä koko joukko.

Mistä lähtien on fani jos toteaa ettei Anneli olisi kyennyt todisteiden varjossa millään tavalla tappamaan itse (ainakaan fyysisesti, palkkamurhaaja on ihan eri juttu sitten) miestään. Johan se oikeudessakin todettiin että aika ei vain olisi riittänyt. Enkä kannata Trumpia millään lailla.

En kannata kenenkään turhaa ihmisjahtia. Spekuloida voi, että voihan se olla että isoäiti tapatti miehensä, mutta mikään ilme tai mikään muukaan ilmeisesti ei sitä kyllä todista.

Minä jäin miettimään (myös Poikani Kevinin innoittamana), millainen äiti Charity mahtoi oikeasti olla Parisille Ellan synnyttyä. Charityhan kertoi dokkarissa kerran ratkenneensa kokaankin niin, että Paris joutui kantamaan yksin vastuuta sekä itsestään että Ellasta äidin sekoillessa. Tuli vielä sellainen olo, ettei halunnut jättää Parisia hoitoonkaan sen puukotuskeissin jälkeen siltä varalta, että ratkeaa huumeisiin, eikä pysty itse hoitamaan Ellaa.

Näitä vaikutelmia tehostaa vielä tieto siitä, että suhde omaan äitiin oli ollut mitä oli. Ehkä Ellasta tuli synnyttyään Charityn elämän keskipiste, jolla korjata omia lapsuuden traumojaan. Ja Phoenix... No, lapset ovat usein tietyllä tavalla muutenkin sukupuolettomia, mutta minä kyllä luulin lasta ulkomuotonsa puolesta tytöksi.

Mutta tietysti Paris oli siis mieleltään sairas. Tarkoitan vaan, että ehkä kasvuympäristökään ei ollut paras mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummo, äiti ja poika kaikki samasta puusta veistettyjä eli sosiopaatteja. Ihan sairaat kuviot niin monella tapaa.

Mummohan kertoi maireasti kuinka hyvä hän on manipuloimaan mutta enää ei ole kuljetusfirman kuskeja eikä valamiehistöä manipuloitavaksi. Ja mummo oli ollut 7 tai 8 kertaa naimisissakin.

Paris olisi saanut jo aikaisemminkin hoitoa kun todettiin vakavaan väkivaltaan taipuvaiseksi mutta äiti ei suostunut  vaikka mummo olisi maksanut.

Tietenkään ei voi tietää millaiset olot perheessä on todellisuudessa ollut, mutta äidistä sai dokumentin ja muiden haastattelujen perusteella ihan järjellisen kuvan ongelmistaan huolimatta.

Mielestäni dokumentin anti oli se, että miten lapsipsykopaatteihin tulisi suhtautua ja voidaanko psykopatiaa hoitaa ylipäätään. Kyseisessä dokumetissa tuli mielestäni myös esille hyvin psykopatian periytyvyys, jota mahdollisesti voitaisiin hyödyntää jo varhaisessa vaiheessa psykopatian tunnistamiseksi ja hoitamiseksi, sekä mahdollisesti vältää ainakin Parisin tapaukset- ja mahdollisesti lievemmätkin.

Tässä tapauksessahan Parisin äiti itsekään ei usko, että psykopaatit voisivat koskaan varsinaisesti parantua tai "oppia" tuntemaan empatiaa, vaan se osa ihmisyyttä puuttuu kokonaan, mutta se ei vielä varsinaisesti pois sulje sitä, etteikö voisi löytyä sellaisia keinoja vaikuttaa psykopaatteihin, joka pienentäisi näiden riskiä sortua vastaaviin tekoihin ja auttaa yhteiskuntaan soputumisessa.

Mielestäni vaikea dokumentti kaiken kaikkiaan. Sitä halauaisi ajatella, että kaikki ovat syntyessään "hyviä" ja että kotioloista löytyy aina syy häiriökäyttäytymiseen jne. Vaikka Parisin perhe on kaukana täydellisestä idylistä, niin on siitä kyllä silti vaikea löytää pelkillä olosuhteillakaan selitettäviä tekijöitä.

Tämä Parisin äitihän oli suhtautunut lapsena oman isänsä kuolemaan hyvin kylmäkiskoisesti: "Onneksi se et ollut sinä, äiti". Ja siinä kaikki.

Oikeesti, kyllä tuo on lapselta hyvin kummallinen reaktio, vaikka eivät lähesiä olleet isänsä kanssa, niin kuitenkin.

Ei se ole todellakaan omituinen reaktio. Itse olin aikuinen kun rakastamani isoisä kuoli ja silti olin “salaa onnellinen” ettei se ollut isoäitini, koska hänen kanssaan olin useammin tekemisissä ja siten olisi tuntunut arkielämässäni enemmän. Kaipaan isoisääni kovasti edelleen.