Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden?

39v ja ensimmäinen puolisoni. Yhdessä 22v ja yksi lapsi.

18. Sen jälkeen en olekaan kelvannut kellekkään.

Rekisteröin hänet heti kun opin pojista mitään ymmärtämään, eli joskus 12v (ehkä vajaa 13v).

Seurustelimme nuorena, olin todella rakastunut ja olisin halunnut häneltä paljon enemmän ja laadukkaampaa yhdessäoloa. Oltiin ihan liian nuoria ja tyhmiä. Erohan siitä tuli, joka sattuu vieläkin. Hän on ollut suurin ja ehkä oikeastaan ainut jota olen koskaan rakastanut, koska jollaintapaa hajosin hänen petettyä ja jätettyä minut tosi kylmästi, en ole sittemmin oikeasti rakastanut ketään vaikka olen kyllä pitkäänkin seurustellut. 

Nyt kun vuosikymmenten jälkeen näen häntä vilaukseltakin, niin tunnen piston sydämessäni ja muistan sen kaihoisan yhteenkuuluvuuden tunteen mutta myös valitettavasti sen miten pahasti loukkasi ja satutti minua tempuillaan. 

42 v.

16v 

47.

26. Ja vielä yhdessä. Nyt olen 45. 

45. Elämäni ensimmäinen rakkaus joten luonnollisesti myös merkittävin. Uskon että jää myös elämäni viimeiseksi - tuskin tulee toista rakkautta enää tähän ihmiselämään vaikka tämä loppuisikin. Tämän rakkauden myötä olen oppinut paljon itsestäni, parisuhteesta ja elämästä. Rauhallinen olo. Ennen tätä rakkautta olin ollut kahdessakin pitkässä parisuhteessa ja toisessa niistä naimisissakin mutta en koskaan edes ajatellut rakastuneeni. Kiinnyin toki vuosien varrella mutta ei sitä tunnetta voi verrata tähän rakkauteen. Elämäni rakkauteen. 

Luulin 19 vuotiaana tavanneeni, mutta olin väärässä. Prinssiä odotellessa siis edelleen...

Vierailija kirjoitti:

Olin 26 vuotias kun otin kaupungilta vaimoni bemarin kyytiin nyt olen 51v ja se istuu siinä vieläkin

Missä kunnossa bemari on?

Miestä miesten asiat kiinnostaa.

Tapasin aviomieheni vuonna 1991

jiiiisus kun se kuulostaa kuin 1000 vuotta sitten 🤣

34

Olen kohta 60 ja en ole löytänyt vieläkään. Menin aikoinaan ihan väärin perustein naimisiin ja se sitten taantui eroon asti. Toisen mihen kanssa en sitten mennyt naimisiin, koska hän ei ehkä rakastanut minua tarpeeksi tai ei ehkä ollenkaan. Hän kuoli pari vuotta sitten. Kolmannelle kierrokselle en aio enää mennä. Joskus voi käydä niin, että sitä oikeaa rakkautta ei kaikille vaan ole olemassa. Niitä teini-iän sähläyksiä en edes viitsi muistella.

22. Toista täysin yhtä suurta tunnetta ei ole mahdollista tulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En varmaan ikinä. Pitkiä parisuhteita muutama, mutta jotenkin olen pitänyt parempana olla järjissäni kuin hullaantua keneenkään, saati olla jollain tasolla riippuvainen toisesta. En taida olla parisuhdeihmisiä, vaikka minulla on kaksi jo aikuista lasta. Oma asunto, mökki, työ. Nuorena jouduin erossa luopumaan kauniista kodistani, pidin huolen ettei niin enää käy. Eikä minua voi kiristää/painostaa millään.

 

 

Miksi avaudut tässä ketjussa ? En ole ap, mutta turhat viestit jotka eivät vastaa aloituskysymykseen, vievät vaan turhaan palstatilaa.

Katkera vanhentuva hopeakettu vattuilee..

Yksinäinen vanhuus tiedossa.

16-17-vuotiaana...nyt puolet vanhempi ja kaipaan häntä yhä.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin aviomieheni vuonna 1991

jiiiisus kun se kuulostaa kuin 1000 vuotta sitten 🤣

Dementia vaivaa jo näköjään; ikä unohtui: Olin 23 vee huoh 

Olin 30 v, nyt 13 v yhdessä ja yksi yhteinen lapsi. 

Olin silloin 18-vuotias. Me ollaan vieläkin yhdessä, lapsetkin ovat jo aikuisia.

19 vuotiaana. Oltu yhdessä nyt 18 vuotta.