Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden?

Vielä edessä

N62

Noin 20v vuonna 1997

Hän sitten jätti 5v myöhemmin. Luulen ettei mun laatukriteerit ei riittänyt niin haluttavaan tyttöön. Halusi parempaa. Vieläkin harmittaa. Elätin työlläni ilman tukia meitä molempia monta vuotta. Tukia ei saatu

Sitten 30v ikäiseni daami oli tosi kiva juttu. En onnistunut urassani, saamaan alani työtä.. Hän sanoi ettei ole tulevaisuutta kaa jos en ole alani hyväpalkkaisessa työssä. Sitten lähti.

Noiden välissä tein lapsetkin yhden petollisen naisen kaa, joka petti ja etsi salasuhteen netistä lastemme ollessa vauvoja. Sen miehen mukaan myös lähti.

Sitten kymmenkunta muutakin suhdetta jossa nainen alkanut miettimään saisko paremman kuin minä.

Välissä ollu irtosuhteita joissa itekin jättäny pari kertaa koska ei ole tuntunut samalta kuin noi isot rakkaudet. Tai muija ollut juoppo, ite en juo paljoa.

Ehkä ongelma on siinä että olen b-tason mies ulkonäöltäni mutta ihan hirmusen sinnikäs pokaamaan ja seksihalu hirmunen. Erittäin rohkeasti meen juttelemaan, selvinpäin, olen sosiaalinen. Esitän taitavasti kiinnostunutta mistä tahansa aiheesta mutta oikeasti haluan suudella naista ja että hän nakuna istuisi kasvojeni päälle. Olen nykysin kohtalon muokkaama pukki.

Ei ne sit nykyään kestä, eikä niin väliäkään. Mutta kieltämättä parhaat ilot saan seksuaalisesta kanssakäymisestä varattujen naisten kanssa. Olen kehittynyt erittäin taitavaksi klit*an nuolijaksi ja hyvänä pitäjäksi. Vältän kondomia viimeiseen asti, ja on viagrat varalla sillä ensiyhdynnästä kannattaa antaa miellyttävä vaikutelma ;)

En mä oikeestaan kaipaakaan rakkautta enää. Kun noi tärkeemmät suhteet kaatu ja penskat tuli tehtyä kaikista petollisimman ämmän kaa.

Irtosuhteet, uuden ihmisen, upean daamin kanssa kielisuutelu. Tai varatun naisen kanssa hotelliyö ja se eka penetraario... NAM...se on mun elämän suola.

Harmi että ne ekat isot rakkaudet ei toiminu. Tiedän sielustani että heidän kanssaan olisin ollut loppuelämän ja rakkaus olis kestänyt mun puolelta.

Tosin pukkina,fwb, ja vakipanojenkin kanssa on ihan kivaa. Pari tuttua vakipanoa ottaa vähän rahaakin vastaan seksistä, mutta se ei ole ongelma. Kalliimmaksi tulee pysyä suhteessa kun ei ole oikeita tunteita. Pari tuttua antaa ilmatteeksi, yhden mies asuu eri paikkakunnalla ja sen daamin kaa pitää käyttää kumia.

Seksi ja suutelut kyllä pukille maistuu.

31-vuotiaana ja nyt kymmenen vuotta yhdessäoloa sekä kolme lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vau. hienoja tarinoita. Mistä tiesitte että se on se "oikea"? alan olla vähän väsynyt tarinoihin joissa sen "vain tietää". itse en varmaan ikinä tule tietämään sitä kenenkään kohdalla vaan teen päätöksen ja sitten pysyn siinä. Alan uskoa, että kyseessä ei ole se, että löytää oikean ihmisen vaan enemmänkin niin, että ne jotka vain tietävät varmasti ovat tietynlaisia ihmisiä. Heillä on joku varmuus omista päätöksistään ja omistussuhde tunteisiinsa ja luotto elämään. Pakko olla. Terveisin:. yli 30 v. sitoutumiskammoinen, riitaisassa lapsuudenkodissa kasvanut, epävarma ihminen, joka pelkää ettei ikinä löydä vakituista puolisoa

Siitä, että kaikki natsaa yhteen, niin tunne kuin järki. Sekä se, että toinen antaa sinulle täyden vapauden olla oma itsesi.

Vastasin ylläolevan eilen. Nyt tulin jatkamaan, että joo, olet oikeassa luotosta elämään. ”Tietäminen” vaatii sitä. Elämähän on loppupeleissä aina arvaamatonta, mutta minä itse kieltäydyn kuuntelemasta elämässä pelkoa. Pelko on aivan turha tunne. Intuitiota pitää kuunnella, mutta ei pelkoa.

Musta tuntuu, että en just pelolta ja epävarmuudelta ja niiden tuottamalta ahdistukselta jotenkaan kykene tuntemaan varmoja positiivisia tunteita.. en jotenkaan löydä niitä kunnolla.

T : tuon alkuperäisen kirjoittanut

Nelikymppisenä ja nyt se elämäni rakkaus on estossa.

15,5 -vuotiaana roihuava rakkaus. Suhde kesti 7 vuotta, kihlaus ja yhdessäasuminenkin. Näin jälkeenpäin ajateltuna monet ulkopuoliset paineet ja odotukset ehkä mursivat meidät.

25v hitaasti kehittyvä rakkaus, joka johti perheen perustamiseen ja 29 vuoden liittoon, mikä päättyi toisen osapuolen kuolemaan.

Parisuhdetta ei kiitos enää.

Merkittävin rakkaus elämässäni ovat lapseni.

Merkittäviä myös lemmikkini.

Taisin olla 16v kun tavattiin ekan kerran. Seurustella alettiin 4v myöhemmin. Nyt tyytyväisenä oltu 18v yhdessä.

17 ja vielä yhdessä yli 30 vuoden jälkeen.

25v tapasin nykyisen aviomieheni. Nyt 36v.

18-vuotiaana. Onnellisesti yhdessä edelleen 20-vuotta myöhemmin ja kolmen lapsen vanhempina.

19-vuotiaana hän oli 27-vuottias. Maailma oli erilainen ja välimatkamme pitkä. Kuitenkin 2 vuotta pidimme yhtä.  Hänen ystävänsä kertoi hänen olevan naimisissa, valehteli. Katosin, silloin se oli helppoa. Tahoillamme menimme naimisiin, perustimme perheet, erosimme.  25 vuotta myöhemmin rohkaistuin ja otin yhteyttä, tapasimme. Aivan kuin näitä vuosia ei olisi ikinä ollut välissä.  Kaikki jatkui siihen mihin jäi. Kaipaus ja ikävä molemmilla on ollut suunnaton.  Joskus olen ajatellut miksi lähdin lapsellisuuttani pois. Miksi en kysynyt mikä on totuus? Mutta nyt olemme onnellisesti yhdessä.   

24-vuotiaana v. 1980.  Elettiin yhdessä 40 v.  kunnes kuolema erotti.

Ala-asteen ekalla. Siitä lähtien on yhteydessä ollut. Hänellä viisi lasta ja naimisissa. Viikonloppuna taas nussitaan, kun miehensä lähtee patikoimaan.

Olin 19v menimme salaa vihille kun synnytykseen oli viikko, sain esikoisen kun täytin juuri 20v. Olemme vieläkin yhdessä jo pian 38v. Lapsia on kolme viimeisen sain kun olin 37v.

Uskon että jokaisella on joku jossain, jos kohtaa tuntee sen oikean.

Tapasin puolisoni bussissa, olin alussa ilkeä ja tein paljon ohareita kun en halunut tavata. Puolison sitkeys kannatti, sain kiltin miehen, kun olen vastakohta.

Tähän mennessä merkittävimmän (ja ainoan) tapasin 25-vuotiaana. Valitettavasti se oli yksipuolista rakkautta. Sinkku olen minäkin aina ollut.

16v

Enpä ole vielä löytynyt.

47

33

34-vuotiaana. Tunne oli, ja on yksipuolinen, eli ei olla yhdessä, mutta ketään muutakaan en ole pystynyt tuon jälkeen ajattelemaankaan. Olen nyt 46 v.