Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden?
Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden? Pelkään että en tapaa koskaan, koska olen jo 30-vuotias ja sinkku ollut aina..
Kommentit (1372)
Vasta 35-vuotiaana. Ennätin jo tottua ajatukseen siitä, etten ikinä kohtaa suurta rakkauttani. Mutta sitten se vain tapahtui.
Pelkkää iloa ja onnea yhteiselomme ei ole ollut, mutta kaipa ne hankaluudetkin kuuluvat asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vau. hienoja tarinoita. Mistä tiesitte että se on se "oikea"? alan olla vähän väsynyt tarinoihin joissa sen "vain tietää". itse en varmaan ikinä tule tietämään sitä kenenkään kohdalla vaan teen päätöksen ja sitten pysyn siinä. Alan uskoa, että kyseessä ei ole se, että löytää oikean ihmisen vaan enemmänkin niin, että ne jotka vain tietävät varmasti ovat tietynlaisia ihmisiä. Heillä on joku varmuus omista päätöksistään ja omistussuhde tunteisiinsa ja luotto elämään. Pakko olla. Terveisin:. yli 30 v. sitoutumiskammoinen, riitaisassa lapsuudenkodissa kasvanut, epävarma ihminen, joka pelkää ettei ikinä löydä vakituista puolisoa
Juu, mullakin on mennyt täysin usko tuohon. Kohtasin ihmisen josta heti ekoilla treffeillä tuli täydellinen varmuus, että tässä se nyt on, ja tunne vain voimistui päivä päivältä. En ollut kokenut aiemmin mitään vastaavaa.
Kuitenkaan toinen ei ollut kokenut samaa, vaan olin ollut hänelle jonkinlainen paremman puutteessa -ratkaisu. Suhde jäi lopulta vain muutaman kuukauden mittaiseksi. Meni tosi kauan että oikeasti sisäistin sen, sattui niin paljon että itkin monta kuukautta joka päivä.
En enää luota omiin tunteisiini, ne voivat todellakin valehdella.
27v, aviomieheni nyt jo 6 vuotta. Tuossa ennen sitä oli teinisuhde, joka kesti lähes 8v ja jonka luulin olevan elämäni merkittävin rakkaus... Surin tolkuttomasti sen loppumista. No, aika nopeasti unohtui, kun tämän nykyisen löysin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23v, tosin ei siitä mitään tullut. Ikisinkkuna olen elellyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21-vuotiaana tapasin unelmieni miehen. Ensimmäinen poikaystäväni ennen häntä oli aivan täysi luuseri. Siis aivan täysi nolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
44v. Rakkautta oli pari edellistäkin pitkää suhdetta, mutta niitä varjosti miehen juominen. Nyt oon löytänyt raittiin miehen, jossa on kaikki samassa paketissa :)
Minulla vähän sama. Ekan miehen ”menetin” alkoholille. Tavattiin kun olin 14. Luulin rakastavani häntä, mutta se oli ehkä vain kiintymystä ja tottumusta.
Todellinen rakkaus löytyi kun olin 36-vuotias. Tämä mies on myös raitis ja kaikki hyvä samassa paketissa.
45 v
Aiempiakin suhteita oli ja lapset tehtynä aiemmin, mutta tämä nykyinen on vasta se oikea. 10 vuotta nyt oltu yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vau. hienoja tarinoita. Mistä tiesitte että se on se "oikea"? alan olla vähän väsynyt tarinoihin joissa sen "vain tietää". itse en varmaan ikinä tule tietämään sitä kenenkään kohdalla vaan teen päätöksen ja sitten pysyn siinä. Alan uskoa, että kyseessä ei ole se, että löytää oikean ihmisen vaan enemmänkin niin, että ne jotka vain tietävät varmasti ovat tietynlaisia ihmisiä. Heillä on joku varmuus omista päätöksistään ja omistussuhde tunteisiinsa ja luotto elämään. Pakko olla. Terveisin:. yli 30 v. sitoutumiskammoinen, riitaisassa lapsuudenkodissa kasvanut, epävarma ihminen, joka pelkää ettei ikinä löydä vakituista puolisoa
Siitä, että kaikki natsaa yhteen, niin tunne kuin järki. Sekä se, että toinen antaa sinulle täyden vapauden olla oma itsesi.
Vierailija kirjoitti:
45 v
Aiempiakin suhteita oli ja lapset tehtynä aiemmin, mutta tämä nykyinen on vasta se oikea. 10 vuotta nyt oltu yhdessä.
Niin ja oli huimin rakkauden palo tässä. Ei ollut nuoruudessa mitään tähän verrattavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15v. Muutaman vuoden olimme yhdessä, kuten joku jo aiemmin sanoi niin liekki oli niin kuuma että se paloi loppuun. Silti ikävöin häntä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vau. hienoja tarinoita. Mistä tiesitte että se on se "oikea"? alan olla vähän väsynyt tarinoihin joissa sen "vain tietää". itse en varmaan ikinä tule tietämään sitä kenenkään kohdalla vaan teen päätöksen ja sitten pysyn siinä. Alan uskoa, että kyseessä ei ole se, että löytää oikean ihmisen vaan enemmänkin niin, että ne jotka vain tietävät varmasti ovat tietynlaisia ihmisiä. Heillä on joku varmuus omista päätöksistään ja omistussuhde tunteisiinsa ja luotto elämään. Pakko olla. Terveisin:. yli 30 v. sitoutumiskammoinen, riitaisassa lapsuudenkodissa kasvanut, epävarma ihminen, joka pelkää ettei ikinä löydä vakituista puolisoa
Siitä, että kaikki natsaa yhteen, niin tunne kuin järki. Sekä se, että toinen antaa sinulle täyden vapauden olla oma itsesi.
Vastasin ylläolevan eilen. Nyt tulin jatkamaan, että joo, olet oikeassa luotosta elämään. ”Tietäminen” vaatii sitä. Elämähän on loppupeleissä aina arvaamatonta, mutta minä itse kieltäydyn kuuntelemasta elämässä pelkoa. Pelko on aivan turha tunne. Intuitiota pitää kuunnella, mutta ei pelkoa.
33-vuotiaana tähän asti merkittävimmän. Toivon, että kohtaan jotain pysyvämpää vielä, tuo suhde kesti 5 vuotta eikä lopulta ollut toiselle koskaan merkinnyt samaa kuin minulle. Mutta ei se mitään, en näe sitä syynä katua mitään. Minulle se oli totta, minulle ne tunteet olivat suurempia kuin mikään koskaan. Ja vaikka se ihminen oli lopulta eri kuin mitä oli minulle esittänyt, rakastan yhä sitä rakkauden tunnetta, mitä sain kokea.
Nyt 45 ja ajattelen, että jos se oli parasta mitä tulen kokemaan, niin so be it, olenpa saanut kokea sen. Mutta toisaalta, olen nyt monin tavoin valmiimpi ihminen kuin nuorena, en olisi kovin nuorena osannut todellakaan arvostaa samaa, mitä nyt etsin ihmisessä ja mitä tiedän olevan minulle parasta. Joten kaikki on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
33-vuotiaana tähän asti merkittävimmän. Toivon, että kohtaan jotain pysyvämpää vielä, tuo suhde kesti 5 vuotta eikä lopulta ollut toiselle koskaan merkinnyt samaa kuin minulle. Mutta ei se mitään, en näe sitä syynä katua mitään. Minulle se oli totta, minulle ne tunteet olivat suurempia kuin mikään koskaan. Ja vaikka se ihminen oli lopulta eri kuin mitä oli minulle esittänyt, rakastan yhä sitä rakkauden tunnetta, mitä sain kokea.
Nyt 45 ja ajattelen, että jos se oli parasta mitä tulen kokemaan, niin so be it, olenpa saanut kokea sen. Mutta toisaalta, olen nyt monin tavoin valmiimpi ihminen kuin nuorena, en olisi kovin nuorena osannut todellakaan arvostaa samaa, mitä nyt etsin ihmisessä ja mitä tiedän olevan minulle parasta. Joten kaikki on hyvin.
Tuota samaa olen miettinyt. Että en silloin 14-vuotiaana varmasti kyllä edes tiennyt millaista ihmistä ”tarvitsen”. En olisi ehkä osannut edes arvostaa tätä nykyistä silloin. Nyt tiedän millaista kohtelua ansaitsen, nyt tiedän kuinka minun on hyvä olla. Jos en voi olla hyvässä suhteessa, olen mielummin yksin. Mutta löysin hänet sattumalta, uskon että kaikella on suurempi merkitys. Myös sillä että tapasimme vasta nyt eikö silloin nuorina.
Varmaankin 49 -vuotiaana. Suhde on kestänyt nyt yli kymmenen vuotta. Tosin naimisiin menin jo 31 -vuotiaana ja eihän se suhde ollut mistään kotoisin...
Ajatuksissasi on varmasti perää. Pitkät seesteiset liitot ovat mahdollisia, jos parisuhteen osapuolet tasapainoisia, turvallisesti kiintyviä. Ei liiton kestosta silti kukaan voi varmaan aluksi olla varma. Mutta kun asiaa tarkastelee vuosikymmenien/vuosien yhdessäolon jälkeen, tapaamisessa näkee kohtalonomaisuutta.