miksi minulle on ikävä ajatus, että jos kuolisin, puolisoni saattaisi löytää toisen kumppanin kuolemani jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että harva ihminen on oikeasti mikään uhrautuvainen pyhimys, joka osaa pyyteettömästi ajatella toisen parasta ja kieltää omat tunteensa?

Ei siinä ole mitään ihmeellistä, että jos olet rakastunut, haluaisit itsekin olla sille toiselle se elämän suuri rakkaus. Mustasukkainen voi olla teoreettisellekin naiselle/miehelle - sinähän olet elossa, joten mikä ihme siinä on, että haluat pitää puolisosi omanasi?

Rakkaustarinoissa se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Kukapa haluaisi ajatella olevansa se entinen, josta päästään yli, ennen kuin tarinan sankari löytää sen todellisen rakkautensa.

Parempi ehkä olla vain ajattelematta kuolemaansa, mitä se hyödyttää.

Tuo uhrautuva pyhimys uhrautuu turhan takia. Ei vainajalle ole hyötyä siitä, että joku omistautuu loppuiäkseen muistelijaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuollainen edellä kuvattu leski, joka ei ole päästänyt irti puolisostaan. Vaimoni kuolemasta on jo vuosia, mutta edelleen kannan vihkisormusta vasemmassa nimettömässä ja puhun vieraammille ihmisille vaimostani preesensissä.

Vanhoista ystävistäni sen sijaan olen päästänyt irti. Ehkä siksi, että he eivät jaksaneet jatkuvasti kuunnella, miten puhuin vaimostani ja meidän yhteisestä elämästämme.

Ehkä vaimoni olisi toivonut, että löydän jonkun toisen hänen jälkeensä. Tai sitten ei. En tiedä. Enkä edes halua tietää, koska kukaan ei voi häntä korvata.

En ole vanhus, vaan ihan aktiivisessa työiässä. Edessä on vielä pitkiä kaipuuntäyteisiä vuosia, jos vanhaksi elän.

Luulen, että sinun pitäisi jo siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämässäsi.

Mulle tuo olisi merkki siitä, että mies on suhteessa todennäköisesti oman halunsa sijasta enemmän velvollisuudesta.

Itse näen avioliiton sielunkumppanuutena ja olisi hauska ajatus, että kohtaisi seuraavassa elämässään saman kumppanin. Ennen vanhaanhan kun ei saatu erota, ihmisiä kuoli paljon enemmän. Ei ole yksi tai kaksi satua kirjoitettu skenaariosta, jossa avioliiton kahleista vapaudutaan tappamalla puoliso. Tästä syystä pidän "kunnes kuolema (tai ero) meidät erottaa" - ajatusta vähän vaarallisena. Sen sijaan jos parisuhteeseen suhtauduttaisiin niin, että se rakennettaisiin kestämään elämästä toiseen, se voisi toimia.

No jos on luonnotonta, että leski ei pariutuisi uudestaan, niin miksi joutsenet tekevät niin?

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Minä olen ollut mieheni kanssa pitkään, kohta 30 vuotta. Liittomme on poikkeuksellisen onnellinen, seksiä edelleen muutaman kerran viikossa, riitelemme todella harvoin ja omaamme samanlaisen huumorintajun. En ole mustasukkainen luonne, mutta ajatus että kuolemani jälkeen puoliso hymyilisi onnellisena jonkun toisen rinnalla on todella ärsyttävä, sietämätön lähes. Hassuttelisi ja lässyttäisi jollekulle muulle, ihan hirveä ajatus.

Olenko nyt siis ihan hirveä ja epänormaali ihminen kun ajattelen näin?

En tiedä.

Itse olen ollut mieheni kanssa 36 vuotta ja usein sanonutkin hänelle, että jos kuolen ensin, ei tarvitse jäädä yksin ja että toivon hänen löytävän rinnalleen mukavan naisen jonka kanssa on loppuvuodet onnellinen.  Tietää ainakin sitten, että on minun siunaukseni eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa.

Rakkaalleen toivoo yleensä hyvää ja onnellista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Pohjimmiltaan kyse on ettet pysty ymmärtämään kuoleman lopullisuutta. Kun ihminen kuolee hän katoaa. Sinusta ei jää mitään. Tietysti jää ruumis mutta se muuttuu maan tomuksi. Jos kuolet kaikki on osaltasi ohi. Sinua ei enää ole kuten ei ollut ennen kuin synnyitään. Mullakin on ollut samanlaisia ajatuksia kuin sulla. Käsittelin tuotakin asiaa kuoleman pelon kanssa ja ymmärsin ajatuksen järjettömäksi.

Tämä on juurikin asian ydin. Kyse on kuolemanpelosta. Kun on käsitellyt sen, ei tarvitse miettiä mitä kukin tekee, kun omen kuollut.

Minua huolettaa vain se, että entä jos mies valitsisi huonon äitipuolen lapsillemme, ei mikään muu. Eli pariutua hän saa vapaasti, mutta toivottavasti lasten etu edellä, jos he olisivat yhä pieniä silloin.

Kuinka vanha olet ap?

Onko sinulla syöpä..tiesitkö että syöpään kuolee?

Koska olet omistushaluinen imbesilli.

MInulla on ratkaisu ap

1 ÄLÄ EROA

2.PIDÄ HUOLI ETTÄ PUOLISOSI KUOLEE ENSIN:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuoren lesken ehdottomasti kannattaa ottaa uusi puoliso. Mutta, jos on ollut naimisissa ikävuodet 20-70, niin eikö olisi aika kokeilla itsekseenkin olemista, semminkin kun voi joutua omaishoitajaksi siinä sivussa.

Tuo oli itseasiassa pääpointti. Haluaako rakkaalle kumppanille sitä, ettei vanhuutta tarvitse kohdata yksin? Useinhan yksinäisyys korostuu kun ei jaksa enää hummailla ympäriinsä ja tuttujakin on jatkuvasti vähemmän jos itse elää pitkään. Jos on lapsia, helpottaa heidän elämäänsä, ettei vanhempi ole aivan yksin, vaan tällä on myös oma elämä ja seuraa.

Jännä että on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty asettumaan muiden nahkoihin.

mitä voisin tehdä riittämättömyyden tunteelleni?

että en olekaan korvaamaton?

koska siitä kai tässä on kysymys.

   ap

Vierailija kirjoitti:

mitä voisin tehdä riittämättömyyden tunteelleni?

että en olekaan korvaamaton?

koska siitä kai tässä on kysymys.

   ap

Päätä hyväksyä se.

Kukaan ei ole korvaamaton.  Jos alkaa ajatella olevansa, kannattaa tehdä se vanha testi jossa laitetaan vettä astiaan ja käytetään sormea siinä.  Jos veteen jää sormen kokoinen reikä, olet korvaamaton.

Vierailija kirjoitti:

Minua huolettaa vain se, että entä jos mies valitsisi huonon äitipuolen lapsillemme, ei mikään muu. Eli pariutua hän saa vapaasti, mutta toivottavasti lasten etu edellä, jos he olisivat yhä pieniä silloin.

Tämä se pahin skenaario on. Lapset jätetään heitteille kun isä uppoutuu uuteen rakkauteensa. Lisää mielenterveysongelmaisia, syrjäytyneitä ja syrjäytettyjä lapsia tänne kaivataankin. Koettu nimittäin on, anteeksi en anna ja tekemisissä en iloisen lesken kanssa ole.