Mielenterveysongelmiin on tosi vaikeaa saada apua oikeesti

Mulla "ansioitunut ja arvostettu" psykiatri diagnosoi traumat masennukseksi. Onneksi sain oikean diagnoosin toisaalta.

Tämä on hyvin tavallista etta traumat saa pykoottisen, masennus, tms. diagnoosin.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/18/kaiken-takana-onkin-trauma

https://sairaanhoitajat.fi/psykoosin-taustalla-kummitteleekin-trauma/

https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/traumatisoitum…

Vierailija kirjoitti:

Parasta apua on lopettaa juominen ja mennä töihin ja lopettaa ikuinen valittaminen ja muiden syyttäminen omista saamattomuusongelmistaan.

Alkoholismin on krooninen sairaus siinä missä syöpäkin. Sanoisinko noin syöpää sairastavalle!?

.

.

"Alkoholismi on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta." https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.

Kyllä on. Ne on juuri tällaisia. Ovat töissä itsensä takia, tarvitsevat hoitoa - ei potilaiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita valitus. Ja sä tarvitset kela-terapiaa.

Onhan se hoitovirhe että noin tärkeä asia sivuutetaan, ei varmasti auta yhtään. Sinänsä on oikein, että alkoholiongelma olisi kurissa sillon kun aletaan työstää asioita.

AA on vertaitukeen perustuva yhteisöllinen tapaaminen liittyen alkoholiongelmaan. Siellä ei hoideta menneisyyden traumoja. Ei ole hoitovirhettä, oska tapaaminen ei ole lääkärin antamaan hoitoakaan. 

Joo mä tiedän mikä AA on. Yleensä kela-terapiaa ei vaan aloiteta, jos päihdeongelma on pahana, kun sitä ei katsota kustannustehokkaaksi silloin - potilas pakenee ongelmia päihteisiin samalla kun terapiassa niihin pitää taas pureutua. Olen melko varma, että on hoitovirhe, jos lääkäri ei millään tavalla kommentoi tai noteeraa potilaan kertomaa vakavaa asiaa. Silloin luultavasti tuntuu, että hän ei usko/kuullut/pidä sitä tärkeänä, ja se pahentaa potilaan oloa. Se nyt ainakaan ei voi ihanteellisesti olla minkään hoidon tai tapaamisen tulos.

Niinpä. Mutta osa katsoo täällä että terapia on ensijainen alkoholisteilla, ei alko-ongelman hoitaminen.

Oma kokemukseni mt-puolen työntekijöistä on, että he ovat melko yksinkertaisia ja naiiveja. Eivät pahantahtoisia mutta sellaisia, että eivät osaa katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä eivätkä osaa auttaa asiakasta hahmottamaan perimmäisiä syitä ongelmiensa takana. Masentuneelle saatetaan esimerkiksi tokaista jotain, että "sinun pitää hankkia enemmän kavereita" tai sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivälle, että "pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja matkustaa sillä bussilla". Tällainen ihminen sopisi paremmin esim. tekniseen tukeen asiakaspalvelijaksi mutta ei mielenterveystyöhön, jossa yksiviivaiset ohjekirjaneuvot harvoin tuottavat toivotun lopputuloksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija[quote=Vierailija kirjoitti:

Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.

Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.

Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä. 

Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.

Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.

Eihän tuo mitään hyvää hoitoa ole jos ensin 1.5v SÄÄDETÄÄN, ja sen päälle kaikki muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.

Kyllä on. Ne on juuri tällaisia. Ovat töissä itsensä takia, tarvitsevat hoitoa - ei potilaiden.

Ikävää, että täällä puhutaan hoitotahoista noin ikävään sävyyn.

Olen käynyt juttelemassa ongelmistani useamman terapeutin kanssa elämäni aikana. Yleensä 4-20 kerrallaan, välillä tulee elämässä hetkiä, että alkaa ahdistaa ja kaipaan keskustelua ammattilaisen kanssa.

Taustalla koulukiusaaminen, äidin alkoholismi ja oma syömishäiriö. Nykyisin tietyissä sosiaalisissa tilanteissa koen voimakasta ahdistusta.

Olen huomannut asioiden käsittelyn etenevän tietynlaisissa sykleissä.

Minuun on suhtauduttu aina ihanasti ja olen saanut puhua siitä mistä tarve on ollut. Ap:n kannattaa painottaa erikseen, että nyt haluaisin puhua tästä aiheesta.

Oman kokemuksen mukaan myös hoidon alku/saanti on hidasta ja se on ikävää, koska juuri silloin avun tarve olisi suurin. Välillä voi tuntua, ettei etenemistä tule ja sekin on varmasti normaalia, parantuminen on hidasta ja vaatii aikaa sekä kärsivällisyyttä...

Halusin kertoa oman kokemukseni, jottei kukaan jättäisi hakematta apua sen vuoksi, että saa väärän käsityksen tämän ketjun vuoksi.

Tottakai välillä voi olla hankalaa löytää terapeutti ja toisille on helpompi avautua kuin toisille.

Tsemppiä ap, toivon, että jaksat sinnikkäästi hakea apua ja ottaa sitä vastaan! 💕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija[quote=Vierailija kirjoitti:

Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.

Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.

Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä. 

Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.

Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.

Eihän tuo mitään hyvää hoitoa ole jos ensin 1.5v SÄÄDETÄÄN, ja sen päälle kaikki muu.

Ei kai kukaan täällä ole olettanutkaan että kännisiä terapoidaan? Nyt vaan on tilanne se, että vaikka miten olisivat selvänä vastaanotolla, niin sitä psykkapuolta ei tahdota käsitellä ollenkaan, koska ovat päihdepuolella. Siis ihan nekin, jotka on "vain" viikonloppukäyttäjiä. Se on älytöntä ja vaikka miten kitisisistte, niin systeemi on viimein muuttumassa, koska ne oikeasti ammattilaisetkin ovat huomanneet ongelman tuossa jaottelussa.

Itselläni ei ole päihdeongelmaa, mutta on ollut paskoja hoitsuja, jotka määrittelevät tarkasti mistä saa puhua. Mistään menneistä traumoista ei saanut mainita, tai hoitaja alkoi kiljua etteivät kuulu tänne, vaan terapiaan (jonne en siis pässyt) Hoki joka käynnilä että miksi se olo on nyt huono, tai miksi nyt oli ongelma A, tai B. Kun yritin kertoa miksi se on huono, tai mikä ongelman takana on, aloitti tuon huudon että kerron väärin. Emme ole täällä puhuaksemme menneistä vaan tästä hetkestä. Kerrohan nyt mikä vaivaa... jne. Loputtomiin. Ihan selvää henkistä väkivaltaa. Sama hoturi myös torppasi jokaisen ideani jonka esitin vaikka kyse olisi vain siitä että aktivoidun käymällä joka päivä kaupasta hakemassa jonkun tomaatin. "Ei tule onnistumaan. Et ole siinä kunnossa." No, tämän tunnin lättäämisen jälkeen en sitten todellakaan saanut mitään itsestäni irti ja seuraavalla tapaamisella hymyili maireasti ja kysyi että: "No, miten sen kaupassa käynnin kanssa kävi?" Ja oli äärimmäisen tyytyväisen näköinen kun sanoin että ei onnistunut, että hänpä oli oikeassa, hän on niin viksu. Noita hoitsujahan ei saa vaihtaa, tai valita vaikka ois mikä paskiainen vastassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.

Kyllä on. Ne on juuri tällaisia. Ovat töissä itsensä takia, tarvitsevat hoitoa - ei potilaiden.

Ikävää, että täällä puhutaan hoitotahoista noin ikävään sävyyn.

Ikävää, että psyk. puolella on luvattoman paljon hoitajia, jotka ei alalle todellakaan sovellu. Tästähän ei saa puhua, tai on asenneongelmainen. Siellä on toki myös ihan hyviä ja fiksuja, mutta yllättävän iso osa ainakin omalle kohdalle osuneista soveltuisi paremmin jonnekin vähemmän ihmisläheiselle alalle.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useasta psykoterapeutista kokemuksia, joista vain yksi psykologi oli hyvä. Vaikka sekin puhui muiden asiakkaiden asioista minulle sekä oli liian sanoisinko kaverillinen. Lopputuloksena sekään ei siis ollut hyvä terapeutti.

Ai niin, tääkin. Olen kuulemma hankala kun en tahdo asioitani käsiteltävän käytävillä kaikkien kuullen. Omaa aikaansa odottaessa kuulen aivan liikaa muiden potilaiden asioita, sekä niin että ovat paikalla, että niin että eivät ole. Osan kykenee tunnistamaan näistä käytäväpuheista. Olen joutunut kuuntelemaan myös työntekijöiden keskinäisiä riitoja, sekä varsin usein paskanpuhumista selän takana, mikä sekään ei kauheasti luo luottamusta paikan duunareihin. 

Olen myös kuullut miten toisesta yksiköstä käymässä olleelle kerrottiin hänen entisen asiakkaansa asioita, vaikka ei enää ollut pariin vuoteen ollut hänen yksikössään hoidossa, tai ollut palaamassa sinne. Eli lain mukaan näitä ei saisi kertoa, koska ei kuulu mitenkään hoitotiimiin. 

Millä tavoin toivoisitte mt asioiden hoidon järjestyvän? Muistetaan kuitenkin se, että käytettävissä on rajallinen määrä rahaa ja työntekijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Millä tavoin toivoisitte mt asioiden hoidon järjestyvän? Muistetaan kuitenkin se, että käytettävissä on rajallinen määrä rahaa ja työntekijöitä. 

Traumaperäisten hoitoon pitäisi päästä helpommin ja ilman omavastuu osuutta. Suomelle halvemmaksi tulee kustantaa kokonaan vuoden traumaterapia, kuin että traumasta kärsivät ovat kymmeiä vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavoin toivoisitte mt asioiden hoidon järjestyvän? Muistetaan kuitenkin se, että käytettävissä on rajallinen määrä rahaa ja työntekijöitä. 

Traumaperäisten hoitoon pitäisi päästä helpommin ja ilman omavastuu osuutta. Suomelle halvemmaksi tulee kustantaa kokonaan vuoden traumaterapia, kuin että traumasta kärsivät ovat kymmeiä vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jos puhutaan lapsuusajan traumoista, niin tämän päivän lastensuojeluun kuuluu oleellisesti asioiden käsittely terapian kautta jo lapsuus/nuoruusaikana. Ongelmana on, että osa nuorista ei ole terapiaan halukas nuoruusiässä. Aikuisiän traumakokemuksissa apua kannattaa hakea myös esim. väkivaltatyöstä tai rikosuhrityöstä. 

Ap, ensinnäkin, mielenterveysongelmia ei hoideta - nykylääketiede ei osaa sitä tehdä. (Ihmiset toipuvat omin avuin.)

Vaikka olisit puhunut varhaislapsuudestasi, ei kukaan siihen olisi tarttunut koska tietävät, ettei sellaiseen ole resursseja. Älä odota tähän muutosta lähiaikoina.

Lääkkeillä halutaan vaimentaa ongelma koska tilastoissa näyttää "hoidetulta" ja onhan se lääketeollisuus sillä saralla kieltämättä miljardiluokan bisnes.

Mielenterveyshäiriöihin ei ole olemassa lääkkeitä. Ne aineet joita lääkkeinä tuputetaan, muuttavat aivoja pysyvästi; moni joutuu ottamaan seurauksiin uusia lääkkeitä. Ja bisnes pyörii. Ei kai niitä voi potilaita voi "hoitamattakaan" jättää? Lääkkeet ovat "hoitoa" minimiperiaatteella.

Hyvä, kun tajusit lopettaa aivojesi tuhoamisen "lääkkeellä" - joka monilla toimii PÄINVASTOIN, kun voisi ehkä olettaa.

Tiede ei tosiaan vielä osaa. Siksi on vaikea puhua mokaamisesta niin kauan, kuin ei ole edes intressiä kehittää tiedettä uuteen suuntaan. Hoitajat ym. eivät päätä yleisiä linjoja... Unohda se apu, jota ei ole, ja selviydy yksin.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavoin toivoisitte mt asioiden hoidon järjestyvän? Muistetaan kuitenkin se, että käytettävissä on rajallinen määrä rahaa ja työntekijöitä. 

Tätä moni ei tunnu tajuavan. Traumat ovat niin yleisiä ja pitkän toipumisprosessin vaativia, ettei niiden käsittelyyn yksinkertaisesti ole resursseja julkisella puolella. Tämä on ihan vain realismia. Ei sitä, etteikö trauman merkitystä tiedettäisi.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ensinnäkin, mielenterveysongelmia ei hoideta - nykylääketiede ei osaa sitä tehdä. (Ihmiset toipuvat omin avuin.)

Vaikka olisit puhunut varhaislapsuudestasi, ei kukaan siihen olisi tarttunut koska tietävät, ettei sellaiseen ole resursseja. Älä odota tähän muutosta lähiaikoina.

Lääkkeillä halutaan vaimentaa ongelma koska tilastoissa näyttää "hoidetulta" ja onhan se lääketeollisuus sillä saralla kieltämättä miljardiluokan bisnes.

Mielenterveyshäiriöihin ei ole olemassa lääkkeitä. Ne aineet joita lääkkeinä tuputetaan, muuttavat aivoja pysyvästi; moni joutuu ottamaan seurauksiin uusia lääkkeitä. Ja bisnes pyörii. Ei kai niitä voi potilaita voi "hoitamattakaan" jättää? Lääkkeet ovat "hoitoa" minimiperiaatteella.

Hyvä, kun tajusit lopettaa aivojesi tuhoamisen "lääkkeellä" - joka monilla toimii PÄINVASTOIN, kun voisi ehkä olettaa.

Tiede ei tosiaan vielä osaa. Siksi on vaikea puhua mokaamisesta niin kauan, kuin ei ole edes intressiä kehittää tiedettä uuteen suuntaan. Hoitajat ym. eivät päätä yleisiä linjoja... Unohda se apu, jota ei ole, ja selviydy yksin.

Minulle ylilääkäri juuri kertoi, miten psyykelääkkeet esim. 70 -luvulla tosiaan saattoivat pysyvästi muuttaa aivoja, mutta tämän päivän lääkkeet ovat kaukana siitä ja niitä voi turvallisesti ottaa. Tästä syystähän Suomessa ei noita kovia, vanhempia lääkkeitä kuten esim. metamfetamiinia edes määrätä aikuisille. 

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat paranee ajan kanssa itsestään jos ovat parantuakseen, joten olettama, että jonkun toisen pitäisi hoitaa päänuppi terveeksi, on vähän huteralla pohjalla, vaikka hyvähän se olisi, jos niin voisi.

Aika pelkästään ei paranna mitään!!! Jos on tapahtunut jotain todella negatiivista ja sitten tulee positiivisia ja neutraaleja tapahtumia, elämän jatkumiseen rupeaa taas uskomaan.

Traumasta voi kuitenkin tulla kierre niin että positiivisia tapahtumia ei enää tulekaan vaan kaikki epäonnistuu. Tällöin on pakko saada tukea ulkopuolelta. Mieluummin ajoissa kuin myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat paranee ajan kanssa itsestään jos ovat parantuakseen, joten olettama, että jonkun toisen pitäisi hoitaa päänuppi terveeksi, on vähän huteralla pohjalla, vaikka hyvähän se olisi, jos niin voisi.

Aika pelkästään ei paranna mitään!!! Jos on tapahtunut jotain todella negatiivista ja sitten tulee positiivisia ja neutraaleja tapahtumia, elämän jatkumiseen rupeaa taas uskomaan.

Traumasta voi kuitenkin tulla kierre niin että positiivisia tapahtumia ei enää tulekaan vaan kaikki epäonnistuu. Tällöin on pakko saada tukea ulkopuolelta. Mieluummin ajoissa kuin myöhään.

Osa ihmisistä saa traumansa käsiteltyä omin voimin ajan kanssa. Toisilta se ei onnistu ilman apua. Ei kuitenkaan voi yleistää etteikö aika parantaisi osalla. 

Vierailija kirjoitti:

Sama hoturi myös torppasi jokaisen ideani jonka esitin vaikka kyse olisi vain siitä että aktivoidun käymällä joka päivä kaupasta hakemassa jonkun tomaatin. "Ei tule onnistumaan. Et ole siinä kunnossa." No, tämän tunnin lättäämisen jälkeen en sitten todellakaan saanut mitään itsestäni irti ja seuraavalla tapaamisella hymyili maireasti ja kysyi että: "No, miten sen kaupassa käynnin kanssa kävi?" Ja oli äärimmäisen tyytyväisen näköinen kun sanoin että ei onnistunut, että hänpä oli oikeassa, hän on niin viksu.

Tuli tuosta voimakkaasti mieleen elokuva Yksi lensi yli käenpesän. 

Kummallista miten hitaasti nää käytännöt muuttuu, tuolla aikasemmassa linkkilistassakin ensimmäinen juttu oli kirjoitettu v. 2011 , että kohta on paremmin traumadiagnostiikan kanssa. Nyt kymmenen vuoden jälkeen ollaan edelleen samassa.