Mielenterveysongelmiin on tosi vaikeaa saada apua oikeesti

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et ymmärrä lukemaasi vai oletko psykopaatti?

Olen kertonut tarinani 4 eri viranomaiselle ja ollut katkasussa ja avohoidon piirissä. Nykyisin alkoa voin säädellä mutten täysin ennakoida tulevaa. Mulle määrätyt lääkkeet laukas itsemurha yrityksen ja olen valittanut saamastani "hoidosta". Terapiahoitoon kuulemma liian pitkät jonot, eikä mua ees laitettu jonoon!! Ei mikään ihme että tilanne on mikä on koska yhteiskunnassa on juuri sinunkaltaisiasi "hoitsuja"!! Sairas, niin sairas on tämä yhteiskunta joka palkkaa tärkeisiin virkoihin sairaita ihmisiä..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Parasta apua on lopettaa juominen ja mennä töihin ja lopettaa ikuinen valittaminen ja muiden syyttäminen omista saamattomuusongelmistaan.

Idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et ymmärrä lukemaasi vai oletko psykopaatti?

Olen kertonut tarinani 4 eri viranomaiselle ja ollut katkasussa ja avohoidon piirissä. Nykyisin alkoa voin säädellä mutten täysin ennakoida tulevaa. Mulle määrätyt lääkkeet laukas itsemurha yrityksen ja olen valittanut saamastani "hoidosta". Terapiahoitoon kuulemma liian pitkät jonot, eikä mua ees laitettu jonoon!! Ei mikään ihme että tilanne on mikä on koska yhteiskunnassa on juuri sinunkaltaisiasi "hoitsuja"!! Sairas, niin sairas on tämä yhteiskunta joka palkkaa tärkeisiin virkoihin sairaita ihmisiä..

Ap

MIkset itse soittanut  sinne? mikset itse aukassu kirjeitä?   kotoako ne tulee hakeen sut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et ymmärrä lukemaasi vai oletko psykopaatti?

Olen kertonut tarinani 4 eri viranomaiselle ja ollut katkasussa ja avohoidon piirissä. Nykyisin alkoa voin säädellä mutten täysin ennakoida tulevaa. Mulle määrätyt lääkkeet laukas itsemurha yrityksen ja olen valittanut saamastani "hoidosta". Terapiahoitoon kuulemma liian pitkät jonot, eikä mua ees laitettu jonoon!! Ei mikään ihme että tilanne on mikä on koska yhteiskunnassa on juuri sinunkaltaisiasi "hoitsuja"!! Sairas, niin sairas on tämä yhteiskunta joka palkkaa tärkeisiin virkoihin sairaita ihmisiä..

Ap

MIkset itse soittanut  sinne? mikset itse aukassu kirjeitä?   kotoako ne tulee hakeen sut?

Mikset ite tee jotain että muilla ois parempi olla? Mulla on postilaatikko minne pitää erikseen mennä. Mun kirjeet ei tuu suoraa kotiin kannettuna, enkä todellakaan joka päivä käy katsomassa onko sinne joku kirje laukastu kun niitä ei tule joka päivä eikä varsinkaan odottamatta ja sen olen sen jo kerran ilmaissut etten sitä postia päivittäin lue enkä ole sossulle tai kenellekkään muulle viranomaselle töissä että laatikolla pitäs ravata. Mutta siltä tää keskustelu vaikuttaa. Minä todellakin olen epäkelpo tähän yhteiskuntaan kun en tee pilkulleen sitä mitä odotetaan terveeltä vaikka olen sairas. Miksi minun kaltaistaisiani ei voida ottaa huomioon? Eikö tarkoitus olisi kuitenkin auttaa? Mikä siinä on niin vaikeaa olla ystävällinen ja soittaa minulle suoraan? Luuri on auki ja numero on tiedossa. Se on tullut jo selväksi, etten tähän yhteiskuntaan sovi kun mua ei kuunnella, ei saateta oikean avun piiriin, ja se siitä sitten. Jo nuorena likkana soitin tukinaisen kriisipuhelimeen. Tyyt tyyt. Aikuisena kerron ongelmista... ei mitään. ja se siitä sitten. End of story.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et ymmärrä lukemaasi vai oletko psykopaatti?

Olen kertonut tarinani 4 eri viranomaiselle ja ollut katkasussa ja avohoidon piirissä. Nykyisin alkoa voin säädellä mutten täysin ennakoida tulevaa. Mulle määrätyt lääkkeet laukas itsemurha yrityksen ja olen valittanut saamastani "hoidosta". Terapiahoitoon kuulemma liian pitkät jonot, eikä mua ees laitettu jonoon!! Ei mikään ihme että tilanne on mikä on koska yhteiskunnassa on juuri sinunkaltaisiasi "hoitsuja"!! Sairas, niin sairas on tämä yhteiskunta joka palkkaa tärkeisiin virkoihin sairaita ihmisiä..

Ap

MIkset itse soittanut  sinne? mikset itse aukassu kirjeitä?   kotoako ne tulee hakeen sut?

Mikset ite tee jotain että muilla ois parempi olla? Mulla on postilaatikko minne pitää erikseen mennä. Mun kirjeet ei tuu suoraa kotiin kannettuna, enkä todellakaan joka päivä käy katsomassa onko sinne joku kirje laukastu kun niitä ei tule joka päivä eikä varsinkaan odottamatta ja sen olen sen jo kerran ilmaissut etten sitä postia päivittäin lue enkä ole sossulle tai kenellekkään muulle viranomaselle töissä että laatikolla pitäs ravata. Mutta siltä tää keskustelu vaikuttaa. Minä todellakin olen epäkelpo tähän yhteiskuntaan kun en tee pilkulleen sitä mitä odotetaan terveeltä vaikka olen sairas. Miksi minun kaltaistaisiani ei voida ottaa huomioon? Eikö tarkoitus olisi kuitenkin auttaa? Mikä siinä on niin vaikeaa olla ystävällinen ja soittaa minulle suoraan? Luuri on auki ja numero on tiedossa. Se on tullut jo selväksi, etten tähän yhteiskuntaan sovi kun mua ei kuunnella, ei saateta oikean avun piiriin, ja se siitä sitten. Jo nuorena likkana soitin tukinaisen kriisipuhelimeen. Tyyt tyyt. Aikuisena kerron ongelmista... ei mitään. ja se siitä sitten. End of story.

Ap

Aikuiset ihmiset laittaa ajanvaraukset postitse, niin se vaan on. Ei viranomaisilla ole mahdollisuuksia soitella ja muistutella kenellekään, että koska se sun aikas on. 

Mä soitin nyt joku aika sitten kriisllinjalle kun oli niin ahdistunut olo.

Keskustelu meni hyvin ja tulin sanoneeksi mitä mulle on tapahtunut.

Se auttoi eli juuri se perusjuttu joka on kautta aikain mua vaivannut ja kun sain sen sanottua.

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.

Voitko vaihtaa niitä hoitajia/psykologeja yms joita tapaat? Henkilökemiat eivät aina kohtaa. Kannattaa myös soittaa kriisipuhelimeen, siellä on myös osaavia ammattilaisia.

Nykyään vaan on vaatimalla vaadittava hoitoa ja sovitulle ajalle jättämättä meneminen katsotaan, ettei ole hoitomotivaatiota. Selvititkö sen jälkeen, että et ollut tietoinen ajanvarauksesta ja vaadit uutta aikaa? Jos hoitosuhde katkesi niin on vaan aloitettava alusta.

Ja asiat etenee julkisella puolella hitaasti. Oma hoitopolkuni alkoi yli 10 vuotta sitten ja olen nyt pääsemässä terapiaan. Ensikäynneillä ei todellakaan aleta mitään traumoja purkamaan, vaan se kuuluu pidempään hoitosuhteeseen sitten, kun vointi on riittävän hyvä asioiden käsittelyyn.

Olen yrittänyt, olen soittanut, olen sitoutunut siihen ja siihen hoitoon, mutta ei. Puhe/keskustelu/vertaistuki terapia olisi se mikä auttaisi. En ymmärrä miksi minua ei siihen ole ohjattu ja miksi en tiedä mistä sitä saa. Lääkkeitä kyllä saa. Tai no niinku joku vihjasi, jos on rahaa niin saa terapiaa. On tämä yhteiskunta mennyt hyvin kylmäksi, hyvin hyvin kylmäksi. Jos ei ole rahaa, ja et saa tarvitsemaasi hoitoa, goodbuy. Hyvästi paha maailma.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen opiskellut ammatin ja korkeakoulututkinnon, olen kasvattanut yksin lasta, ja noiden mt merkintöjen takia saan nähdä lastani vain kun rahatilanne sallii koska on sijotettuna yli 300km päähän musta koulun + uupumuksen takia. Sitäkin apua varten piti taistella kun eine sossut uskoneet että olen yövalvomisista ja opiskeluista väsynyt yh-äiti. Eli olen kouluja käynyt en mikään menetetty tapaus. Olisi toivoa mutta on kummallista kun ei löydy oikeaa väylää niille jotka traumatisoituneet lapsena. Yritän vielä jos joku täälä tietäisi jotain mitä voi tehdä, se olisi edes jotain.

Mites ne alko-ongelmat? Oisko syynä sijoitukseen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Et ymmärrä lukemaasi vai oletko psykopaatti?

Olen kertonut tarinani 4 eri viranomaiselle ja ollut katkasussa ja avohoidon piirissä. Nykyisin alkoa voin säädellä mutten täysin ennakoida tulevaa. Mulle määrätyt lääkkeet laukas itsemurha yrityksen ja olen valittanut saamastani "hoidosta". Terapiahoitoon kuulemma liian pitkät jonot, eikä mua ees laitettu jonoon!! Ei mikään ihme että tilanne on mikä on koska yhteiskunnassa on juuri sinunkaltaisiasi "hoitsuja"!! Sairas, niin sairas on tämä yhteiskunta joka palkkaa tärkeisiin virkoihin sairaita ihmisiä..

Ap

Oisko tää tätä karmaa Ap. Vaikutat todella tympeältä tyypiltä. Toivottomalta. Yleensä kaltaistesi paraneminen lähtee siitä, että otetaan vastuu omasta elämästä eikä syytetä AINA muita. Tiedostetaan oman käytöksen haitallisuus omaan elämään. Muiden syyttäminen ja katkeruus ovat avaimia surkeaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Tämä kommentti kuvaa hyvin psyk.sairaanhoitajien älykkyyttä, koulutustasoa ja ammattitaitoa. Eli ne ovat alhaisella tasolla. Kokemusta on, valitettavasti.

Psyk. hoitaja on asiantuntija ja hoitaa työkseen mielisairaita.

Ap, tää kuulostaa julmalta, mutta lopeta tuo itsesäälissä rypeminen ja muiden syyttäminen. Se ei auta sinua eikä asiaasi, mikä onkaan (Yhteiskunta kohtelee _sua_ huonosti? Mieleterveyttäsi ei paranneta vaikka oot joskus hetken käyny apua saamassa? Kukaan, ei kukaan, halua parantaa sua, siksi kun oot sairas?) 

Katkeruus ei nyt auta, tuollainen itsekkyys vain sysää apua kauemmas. Eihän kukaan voi sinua parantaa, voi vaan auttaa sinua parantumaan, toipumaan ja eheytymään. 

Opettele keskustelemaan rakentavasti ja pyydä apua. Tiedän sen olevan vaikeaa, ainakaan täällä Helsingissä ei tunnu olevan enää edes A-klinikoita, eikä päihde- ja mielenterveyden ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen vastata. Liekö koronalla jotain tekemistä asian kanssa, mutta tuskin oli silloin, kun aloin apua hakemaan noin 20 vuotta sitten.

Tsemppiä! Muista, olet itse vastuussa itsestäsi. 

Ap, mulla on vähän sama tilanne. Olen myös traumataustainen alkoholisti. Olen ollut jonkinlaisen avun piirissä jo noin 12 vuotta, joten positiivisiakin kokemuksia on ollut. Mutta oikeasti apua on tullut vähän. Pitää vain olla sinnikäs, vaatia apua ja kokeilla aivan kaikkea. AA:kin on ihan kokeilemisen arvoinen ja isommissa kaupungissa taitaa olla naisten ryhmiä, jos sellainen tuntuisi paremmalta.

Nykyisessä paikassa meni 4 vuotta ennen kuin uskoivat mulle annettuun neuropuolen diagnoosiin. Sitä ennen painostivat vaan elämään kuin tuota ongelmaa ei olisi, kun vaikutan niin normaalilta. Eihän se hyvin mennyt.

En oikeastaan jaksa edes miettiä sitä kaikkea. Elämä on mennyt vähän niin kuin viemäristä alas. En varsiaisesti syytä tästä ketään, ellen nyt sitten mut alunperin rikkoneita ihmisiä. Hyväksikäyttö jättää tosiaan ihmiseen syvät haavat.

Olen koittanut itse rakennella itselleni jotain elämänfilosofiaa ja ikäänkuin konmarittaa pääkoppaani. En enää odota parantuvani, mutta mulla on välillä hyviä päiviä. Olen jo päälle 30v mies eli ihan eri tilanteessa kuin ap, mutta toivon parempia vointeja kaikille tätä nyt lukeville.

Sen vielä lisään, että välillä olen tullut ajatelleeksi sitä, että me ihmiset ei enää eletä ollenkaan ns. lajinomaista elämää. Eläimetkin kärsivät, jos eivät saa toteuttaa itseään, vaikka muuten sopeutuisivatkin ihmisten luomaan ympäristöön. Sama taitaa nykyään koskea monia ihmisiäkin. Mä olen koittanut päästä kosketuksiin sen meissä asuvan alkuvoiman kanssa. Jos on jo valmiiksi hullu, niin ei tarvitse murehtia edes siitä, pidetäänkö hulluna vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vaan on vaatimalla vaadittava hoitoa ja sovitulle ajalle jättämättä meneminen katsotaan, ettei ole hoitomotivaatiota. Selvititkö sen jälkeen, että et ollut tietoinen ajanvarauksesta ja vaadit uutta aikaa? Jos hoitosuhde katkesi niin on vaan aloitettava alusta.

Ja asiat etenee julkisella puolella hitaasti. Oma hoitopolkuni alkoi yli 10 vuotta sitten ja olen nyt pääsemässä terapiaan. Ensikäynneillä ei todellakaan aleta mitään traumoja purkamaan, vaan se kuuluu pidempään hoitosuhteeseen sitten, kun vointi on riittävän hyvä asioiden käsittelyyn.

Asia on niin.. että kun tuli tuo mr merkintä niin lakkasin saamasta omaa lastani kotio viikonloppu kylille. Sossu pisti tikkua ristiin. Ja swn takia, en enää uskaltanut osalliatua mun avohoitoon, niin en mennyt enää jottei sinne kirjattaisi mitään merkintöjä enää musta. Kun sillä ei ole väliä, onko ne merkinnät "hyviä" tai "huonoja" jos löytyy mitään hoitosuhdetta niin se vesittää mun tapaamiset lapseen. Toivon ja odotan nyt joitaon vuosia eteen päin "puhtaana merkinnöistä" että voisin edes joskus saada lapseni kotiinsa käymään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, mulla on vähän sama tilanne. Olen myös traumataustainen alkoholisti. Olen ollut jonkinlaisen avun piirissä jo noin 12 vuotta, joten positiivisiakin kokemuksia on ollut. Mutta oikeasti apua on tullut vähän. Pitää vain olla sinnikäs, vaatia apua ja kokeilla aivan kaikkea. AA:kin on ihan kokeilemisen arvoinen ja isommissa kaupungissa taitaa olla naisten ryhmiä, jos sellainen tuntuisi paremmalta.

Nykyisessä paikassa meni 4 vuotta ennen kuin uskoivat mulle annettuun neuropuolen diagnoosiin. Sitä ennen painostivat vaan elämään kuin tuota ongelmaa ei olisi, kun vaikutan niin normaalilta. Eihän se hyvin mennyt.

En oikeastaan jaksa edes miettiä sitä kaikkea. Elämä on mennyt vähän niin kuin viemäristä alas. En varsiaisesti syytä tästä ketään, ellen nyt sitten mut alunperin rikkoneita ihmisiä. Hyväksikäyttö jättää tosiaan ihmiseen syvät haavat.

Olen koittanut itse rakennella itselleni jotain elämänfilosofiaa ja ikäänkuin konmarittaa pääkoppaani. En enää odota parantuvani, mutta mulla on välillä hyviä päiviä. Olen jo päälle 30v mies eli ihan eri tilanteessa kuin ap, mutta toivon parempia vointeja kaikille tätä nyt lukeville.

Sen vielä lisään, että välillä olen tullut ajatelleeksi sitä, että me ihmiset ei enää eletä ollenkaan ns. lajinomaista elämää. Eläimetkin kärsivät, jos eivät saa toteuttaa itseään, vaikka muuten sopeutuisivatkin ihmisten luomaan ympäristöön. Sama taitaa nykyään koskea monia ihmisiäkin. Mä olen koittanut päästä kosketuksiin sen meissä asuvan alkuvoiman kanssa. Jos on jo valmiiksi hullu, niin ei tarvitse murehtia edes siitä, pidetäänkö hulluna vai ei.

Kiitos kirjoituksestasi! Minulla sentään on sydäntä jälellä kaikki palo ja voima tallella. Jos näistä asioista tarpeeksi puhutaan ja avoimesti niin uskon että selviän. Salailu satuttaa...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vaan on vaatimalla vaadittava hoitoa ja sovitulle ajalle jättämättä meneminen katsotaan, ettei ole hoitomotivaatiota. Selvititkö sen jälkeen, että et ollut tietoinen ajanvarauksesta ja vaadit uutta aikaa? Jos hoitosuhde katkesi niin on vaan aloitettava alusta.

Ja asiat etenee julkisella puolella hitaasti. Oma hoitopolkuni alkoi yli 10 vuotta sitten ja olen nyt pääsemässä terapiaan. Ensikäynneillä ei todellakaan aleta mitään traumoja purkamaan, vaan se kuuluu pidempään hoitosuhteeseen sitten, kun vointi on riittävän hyvä asioiden käsittelyyn.

Asia on niin.. että kun tuli tuo mr merkintä niin lakkasin saamasta omaa lastani kotio viikonloppu kylille. Sossu pisti tikkua ristiin. Ja swn takia, en enää uskaltanut osalliatua mun avohoitoon, niin en mennyt enää jottei sinne kirjattaisi mitään merkintöjä enää musta. Kun sillä ei ole väliä, onko ne merkinnät "hyviä" tai "huonoja" jos löytyy mitään hoitosuhdetta niin se vesittää mun tapaamiset lapseen. Toivon ja odotan nyt joitaon vuosia eteen päin "puhtaana merkinnöistä" että voisin edes joskus saada lapseni kotiinsa käymään.

Ap

Sossuna katson, että se, että vanhemmalla on hoitosuhde on huomattavan paljon parempi asia, kuin mt vanhempi ilman hoitosuhdetta. Hoidossa olevan luo se lapsikin pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vaan on vaatimalla vaadittava hoitoa ja sovitulle ajalle jättämättä meneminen katsotaan, ettei ole hoitomotivaatiota. Selvititkö sen jälkeen, että et ollut tietoinen ajanvarauksesta ja vaadit uutta aikaa? Jos hoitosuhde katkesi niin on vaan aloitettava alusta.

Ja asiat etenee julkisella puolella hitaasti. Oma hoitopolkuni alkoi yli 10 vuotta sitten ja olen nyt pääsemässä terapiaan. Ensikäynneillä ei todellakaan aleta mitään traumoja purkamaan, vaan se kuuluu pidempään hoitosuhteeseen sitten, kun vointi on riittävän hyvä asioiden käsittelyyn.

Asia on niin.. että kun tuli tuo mr merkintä niin lakkasin saamasta omaa lastani kotio viikonloppu kylille. Sossu pisti tikkua ristiin. Ja swn takia, en enää uskaltanut osalliatua mun avohoitoon, niin en mennyt enää jottei sinne kirjattaisi mitään merkintöjä enää musta. Kun sillä ei ole väliä, onko ne merkinnät "hyviä" tai "huonoja" jos löytyy mitään hoitosuhdetta niin se vesittää mun tapaamiset lapseen. Toivon ja odotan nyt joitaon vuosia eteen päin "puhtaana merkinnöistä" että voisin edes joskus saada lapseni kotiinsa käymään.

Ap

Sossuna katson, että se, että vanhemmalla on hoitosuhde on huomattavan paljon parempi asia, kuin mt vanhempi ilman hoitosuhdetta. Hoidossa olevan luo se lapsikin pääsee.

Niin minäkin aluksi luulun mutta sitten huomasin että se onkin suo josta täytyy päästä pois. Kaikki kaivetaan ja tulkitaan mua vastaan. Ja päätin lopettaa sen kun mun pää ei enää kestäny sitä arvontaa kun teen näin niin pitäs käydä näin mutta sitten sossu ampuukin sillä mua jalkaan. Oon nyt vasn hissukseen enkä pidä meteliä niin ehkä sielä vaihtuu väki jossain välissä ja syytä tapaamisille omassa kotona ei enää evätä. Niin toivon. Lastensuojelu on ilkeää peliä jossa me molemmat minä sekä lapsi kärsitään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, tää kuulostaa julmalta, mutta lopeta tuo itsesäälissä rypeminen ja muiden syyttäminen. Se ei auta sinua eikä asiaasi, mikä onkaan (Yhteiskunta kohtelee _sua_ huonosti? Mieleterveyttäsi ei paranneta vaikka oot joskus hetken käyny apua saamassa? Kukaan, ei kukaan, halua parantaa sua, siksi kun oot sairas?) 

Katkeruus ei nyt auta, tuollainen itsekkyys vain sysää apua kauemmas. Eihän kukaan voi sinua parantaa, voi vaan auttaa sinua parantumaan, toipumaan ja eheytymään. 

Opettele keskustelemaan rakentavasti ja pyydä apua. Tiedän sen olevan vaikeaa, ainakaan täällä Helsingissä ei tunnu olevan enää edes A-klinikoita, eikä päihde- ja mielenterveyden ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen vastata. Liekö koronalla jotain tekemistä asian kanssa, mutta tuskin oli silloin, kun aloin apua hakemaan noin 20 vuotta sitten.

Tsemppiä! Muista, olet itse vastuussa itsestäsi. 

Niin sun kommenttis kuulostaa julmalta koska sitä se onkin. Arvostelet mua omien kokemustes perusteella. Ja taas jälleen sivuutetaan se lapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttö. Niinkuin sillä ei olisi mitään tekemistä mun ongelmien kanssa. En ole katkera enkä ryve itsesäälissä, vaan haluan oikeutta ja vain parantua niinkuin kaikki muutkin. Mikä siinä empatiakyvyssä on niin vaikeaa nykyaikana???

Ap