Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielenterveysongelmiin on tosi vaikeaa saada apua oikeesti
01.06.2020 |
Alkon liika käytön takia hakeuduin itse hoitoon. Sielä "hoidossa" vaan keskityttiin siihen että täytyy olla juomatta ja käydää AA käydä AA, (mikä tuntui nöyryyttävältä olla semmoisten vanhojen patujen keskellä nuorena naisena) mutta kukaan ei kiinnittäny huomiota siihen mitä kerroin mun isästä joka käytti mua s eksuaalisesti hyväksi kun olin vasta lapsi. Se sivuutettiin kertakuuleman jälkeen. Kumpa olisin sielä älynnyt avata suuni ja puhua niistä kokemuksista koska siitähän ne kaikki mun ongelma elämässä lopulta juontaa juurensa. 2vk "hoidon" päätyttyä sain lääkäriltä lääkkeet joihin mulla oli jo muodostunut riippuvuus sielä "hoidossa". Joidenka sivuvaikutus melkein tappo mut. 6kk lääkkeen alottamisen jälkeen (keti pinor) Kerroin it semur ha yrityksen jälkeen olevani tyytymätön mun "hoitoon" ja se siitä. Lakkasin käymästä kun mulle unohdettiin soittaa ja ilmottaa mulle sovitusta käynnistä. Mulle oli kuulemma ilmotettu mutta kirjeellä vaikka olin kertonu että harvoin avaan kirjeitä enkä lue mun postia. Ja näin luotto menee, vähemmästäkin. Kaikki oli väärin. Eikä kukaan tee mitään. Avun hakeminen on todella kovaa työtä ihan ypö yksin. Hoidon laatukin on kyseenalaista. Kamalaa katsoa kun viranomaiset mokailee. En tiedä, olenko yrittänyt tarpeeksi mutta mulle vain haittaa siitä avun hakemisesta tullut. Olen soittanut kriisipuhelimeen satoja kertoja, en ole yhtään lähempänä ratkasua ja kärsin joka päivä. Kyllä ne joilla on ystäviä tai sukulaisia jotka tukevat heitä ovat niitä joilla on parhaimmat mahdollisuudet selviytyä ja jopa päästä avun piiriin, ne jotka eivät jaksa hakea apua on niitä kaikkein heikoimmissa asemassa olevia, ja minä olen yksi niistä.
T. Nuori nainen
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että muut tulevat sun luo paapomaan.
t.psyk.hoitsu
Tämä kommentti kuvaa hyvin psyk.sairaanhoitajien älykkyyttä, koulutustasoa ja ammattitaitoa. Eli ne ovat alhaisella tasolla. Kokemusta on, valitettavasti.
Psyk. poli ainakin meilläpäin on selkävikaisten hoitsujen loppusijoituspaikka. Sinne tuupataan työhön ne, jotka eivät muualle enää kelpaa ja sen valitettavasti huomaa tasossa.
Onneksi meillä on osaavia ja työstään pitäviä hoitajia, joille tämä mt-puoli on ollut ensisijainen työpaikka. Toki mätäpaiseita on joka paikassa, mutta meillä onneksi työt sujuu, potilaat ovat tyytyväisiä ja ilmapiiri on hyvä.
T. Psyk sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että et avaa postiasi on yksi merkki siitä, että et ole avoin tuelle. Haluat torjua avun ja sanoa että sitä ei tullut. Samoin kuin olet ehkä joutunut kieltäytymään isän rakkaudesta osittain, sillä se on rikkonut kipeästi rajojasi. Joten suojelet rajojasi tiukasti.
Toivon että jatkat yrittämistä ja kohtaat vielä auttajan, johon voit luottaa. Nämä lukot aukeavat vain sisältäpäin, sinusta, ja on tärkeää että saat lähelle ihmisen jonka kanssa uskallat avautua. Älä luovuta! Haavat voivat parantua. Sinulla tulee olemaan paljon annettavaa vielä toisille omien kokemustesi kautta. Sinun tarinasi on tärkeä.
Kun pystyt näin kirjoittamaan netissä, oletko kokeillut Tukinetin nettikeskusteluryhmiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että muut tulevat sun luo paapomaan.
t.psyk.hoitsu
Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.
Enäähän ei ole hoitsuille erikoistumisjaksoja vaan kaikki on olevinaan päteviä kaikkeen. Tommosia kommentteja kuin tolla itseään psyk. hoitsuksi tituleeraavalla kuulee oikeasti tuolla psykkapuolella valtavasti. Lopulta sentään reilun kymmenen vuoden tappelun jälkeen tommosten pöljien kanssa, sain ihan oikeen tutkimuksen ja diagnoosin ja hoidon. Nää pilipalihoiturit ois jatkaneet syyttelyä varmaan maailman tappiin saakka tekemättä mitään muuta, jos en olisi jaksanut käydä todella pitkällistä ja voimia vievää tappelua ihan oikean hoidon saamiseksi.
Niin, psykiatrinen hoitaja ei määrää tutkimuksia eikä tee diagnooseja. Ne tekee psykiatri.
Juu, ei määrää ei. Mutta ne säätelee ainakin meidän polilla pääseekö potilas sinne lääkäriin ees kerran vuodessa ja heitä kuunnellaan huomattavasti enemmän kuin potilasta mitä tulee potilaan vointiin ja toimintakykyyn jne. Psykiatri vastaanotolla on aika vaikea koettaa keskustella, jos hoitaja kiukuttelee ja haukkuu vieressä miten oot liian vaativa, eikä sua muka mikään vaivaa. Vaikka nyt on mustaa valkoisella että todellakin vaivasi. Tutkimuksissa myös katsotaan kirjauksia, myös niitä hoitsujen kirjauksia ja sen pohjalta tehdän kaikenlaisia johtopäätöksiä. Sitten kun sinne on kirjattu ihan kukkua, jopa käyntejä jotka minulle on ilmoitettu peruutetuiksi, niin aika heikoilla ollaan.
Oman kokemukseni mukaan hoitaja on lääkärin vastaanotolla lähinnä hiljaa ellei lääkäri erikseen pyydä häntä kommentoimaan tai toimittamaan jotain. En myöskään ole koskaan ollut lääkärin vastaanotolla, jolla olisi tuhlattu aikaa kirjausten läpikäyntiin arvioinnin sijaan.
Kiva että sulla on tommonen kokemus. Mulla on toisenlainen. Hoitaja pärpättää ja päsmäröi jos sanon jotain mikä ei häntä miellytä. Ihan kysymättä. Niitä kirjauksia tsekataan, koska polille ei saa kuin erikoistuvia lekureita jotka vaihtuu parin kuukauden välein. Kaikki ei ole edes erikoistumassa psykiatriaan, joten he vasta harjoittelevat työtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että muut tulevat sun luo paapomaan.
t.psyk.hoitsu
Et varmasti ole psykiatrinen sairaanhoitaja.
Enäähän ei ole hoitsuille erikoistumisjaksoja vaan kaikki on olevinaan päteviä kaikkeen. Tommosia kommentteja kuin tolla itseään psyk. hoitsuksi tituleeraavalla kuulee oikeasti tuolla psykkapuolella valtavasti. Lopulta sentään reilun kymmenen vuoden tappelun jälkeen tommosten pöljien kanssa, sain ihan oikeen tutkimuksen ja diagnoosin ja hoidon. Nää pilipalihoiturit ois jatkaneet syyttelyä varmaan maailman tappiin saakka tekemättä mitään muuta, jos en olisi jaksanut käydä todella pitkällistä ja voimia vievää tappelua ihan oikean hoidon saamiseksi.
Niin, psykiatrinen hoitaja ei määrää tutkimuksia eikä tee diagnooseja. Ne tekee psykiatri.
Juu, ei määrää ei. Mutta ne säätelee ainakin meidän polilla pääseekö potilas sinne lääkäriin ees kerran vuodessa ja heitä kuunnellaan huomattavasti enemmän kuin potilasta mitä tulee potilaan vointiin ja toimintakykyyn jne. Psykiatri vastaanotolla on aika vaikea koettaa keskustella, jos hoitaja kiukuttelee ja haukkuu vieressä miten oot liian vaativa, eikä sua muka mikään vaivaa. Vaikka nyt on mustaa valkoisella että todellakin vaivasi. Tutkimuksissa myös katsotaan kirjauksia, myös niitä hoitsujen kirjauksia ja sen pohjalta tehdän kaikenlaisia johtopäätöksiä. Sitten kun sinne on kirjattu ihan kukkua, jopa käyntejä jotka minulle on ilmoitettu peruutetuiksi, niin aika heikoilla ollaan.
Oman kokemukseni mukaan hoitaja on lääkärin vastaanotolla lähinnä hiljaa ellei lääkäri erikseen pyydä häntä kommentoimaan tai toimittamaan jotain. En myöskään ole koskaan ollut lääkärin vastaanotolla, jolla olisi tuhlattu aikaa kirjausten läpikäyntiin arvioinnin sijaan.
Kiva että sulla on tommonen kokemus. Mulla on toisenlainen. Hoitaja pärpättää ja päsmäröi jos sanon jotain mikä ei häntä miellytä. Ihan kysymättä. Niitä kirjauksia tsekataan, koska polille ei saa kuin erikoistuvia lekureita jotka vaihtuu parin kuukauden välein. Kaikki ei ole edes erikoistumassa psykiatriaan, joten he vasta harjoittelevat työtään.
Mulla on kokemus sairaalasta jossa sekä lääkäri, että minä haluttiin jatkaa osastoaikaa, mutta hoitaja oli käynyt kurssin ja vänkäs että hänelle just opetettiin että pari viikkoa on maksimi. Sitten se aloitti Suuren Murjotuksen kun hän ei saanut määrätä.
Vierailija[quote=Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.
Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.
Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä.
Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.
Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.
Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.
Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä.
Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.
Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon saanut aina apua kun olen pyytänyt( masennus, ocd, ahdistus) Ihan julkiselta puolelta.
Miten tuo onnistui julkisella puolella?
Minä soittelin lähes päivittäin terveyskeskukseen ja meni 5 kk, kunnes sain ajan lääkärille, ja sekin käynti oli yhtä tyhjän kassa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.
Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.
Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä.
Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.
Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.
Sulla on vanhaa tietoa. Nykyään on alettu tajuamaan että niitä pitää hoitaa yhdessä, koska ihminen ja ihmisen psyyke ja elämä on kokonaisuus. Ei voi irroittaa yhtä osaa toisista. Usein se mt-ongelma on pohjalla, toki päihdeongelma ruokkii mt-ongelmaa, mutta jos ihmisellä on molemmat ei niitä voi irroittaa toisistaan, vaikka se paperilla näyttäisi miten näppärältä. Tämän takia psykiatrian polit ja päihdepolit on monessa paikassa yhdistymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon saanut aina apua kun olen pyytänyt( masennus, ocd, ahdistus) Ihan julkiselta puolelta.
Miten tuo onnistui julkisella puolella?
Minä soittelin lähes päivittäin terveyskeskukseen ja meni 5 kk, kunnes sain ajan lääkärille, ja sekin käynti oli yhtä tyhjän kassa....
Meillä pääsee tk:hon helpolla ja siellä otetaan mt-ongelmat vakavasti, kuten otettiin kun fyysisistä syistä jouduin sairaalaan. Sinnekin hoitivat psykiatrin, joka soitti psyk. polille ja hoputti.
Psyk. polilla sitten ei tapahdukaan mitään. Paitsi haukkuivat kun olin kuulemma laittanut sen sairaalan psykiatrin heitä hoputtamaan (ihan kirurgi huolestui ja pyys psykiatrin paikalle, joka myös huolestui ja soitti polille) Polin erikoistuva lääkäri valitti miten minä en ymmärrä että heillä on kiire ja Suomessa on niin hyvä terveydenhoito ja kaikki hyvin ja miten hän (lääkäri) on sodasta tänne tullut ja on niin kiitollinen, niin kamalan kiitollinen Suomelle että kouluttivat. Ei täällä kellään mitään masennusta pitäisi olla, hän selvisi masennuksesta sodassa kun oli perhe ja töitä... jne. Eli ei tajunnut koko alasta mitään ja tällaisia siellä polilla sitten "hoitaa" ihmisiä. Ei ole ammattimaista avautua omasta elämästään, tai ongelmistaan ja alkaa kisaamaan potilaan kanssa kummalla on vaikeempaa. Masennuksesta ja muusta mt-oirehdinnasta tällä ei tuntunut olevan mitään käsitystä, toisaalta ei ollut erikoistumassakaan psykiatriaan vaikka psyk. polilla työskenteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on useasta psykoterapeutista kokemuksia, joista vain yksi psykologi oli hyvä. Vaikka sekin puhui muiden asiakkaiden asioista minulle sekä oli liian sanoisinko kaverillinen. Lopputuloksena sekään ei siis ollut hyvä terapeutti.
- Toinen terapeutti, psykiatri nukahti kesken terapian.
- Kolmas terapeutti, psykologi vähätteli, oli äkäinen, saattoi lopettaa normaalin keskusteluterapiatunnin mielivaltaisesti liian aikaisin.
- Neljäs terapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja oli aivan omituinen. Onneksi oli vain sijainen. Sen touhuja katsoi työkaverikin (psykiatri) suu auki yhteisessä palavereissamme.
- Viides terapeutti, psykiatri tiuski, venytti lausunnon kirjoittamista kuukausilla.
- Kuudes terapeutti, traumaterapeutti ei tullut paikalle sovittuna vastaanottoaikana, sitä ei kiinnostanut asiakkaan kertomukset siitä miten hänellä on mennyt. Kerran odotusaulassa odottaessani kuulin (suljetun oven läpi) kuinka se huusi vit*u_perk*lettä ja purki oloaan omalle kollegalleen, samalla haukkuen jotain asiakastaan. Muutaman kerran jälkeen halusin lopettaa - ei osannut katsoa peiliin, että miksi lopetin.
- Seitsemäs terapeutti, traumapsykologi lupasi kirjoittaa lausunnon parissa viikossa, kirjoitti sen vasta 3kk päästä.
Olen käynyt näiden ihmisten luona 30 vuoden aikana perioideissa, en koko aikaa vaan sillon, kun elämässä on ollu vaikeita aikoja taustoistani (traumoja) johtuen. Aina on kuitenkin sattunut joku huono auttajaksi. Jokainen tajuaa, ettei tällaisesta ole apua. Vain haittaa ja usko onkin mennyt tähän auttajuuteen. Mietin, että kuinka huonoja kokemuksia on näillä ihmisillä, jotka tarvitsevat KOKO AJAN apua, jos satunnaisesti apua tarvitsevallakin on näin huonoja kokemuksia. Eihän minulla ole voinut olla vain näin HUONO TUURI, vaan tason on oltava kauttaaltaan huono ja moni auttaja tarvitsisi itsekin apua suuresti.
Tämä on siis taso eli huonot ovat kokemukset enkä enää turvaa heihin. Yritän selvittää traumoja pikkuerissä itsekseni.
Juu, kylmä faktahan on että ihan todella murto-osa saa oikeasti tarvitsemaansa apua ja siten pääsee jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Enimmät jäävät junnaamaan tuon hoitosysteemin varaan ja ongelmat tuppaavat siinä sitten kasaanumaan, kun potilas kuvittelee että hoitoon hakeutuminen on riittävä ponnistus sen avun saamiseksi ja näin myös julkisivullisesti annetaan ymmärtää asian olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja kokemuksia. Ensimmäinen psykologi vähätteli koulukiusaamisen traumojani, toinen taas koetti väkisin löytää menneisyydestäni seksuaalista hyväksikäyttöä vaikka sellaista ei ole. Minulla on myös bulimia jota ei ole noteerattu mitenkään, vaikka sen näkee kyllä ulospäin. Nyt olen saanut painoa vähän ylos, mutta päässäni takoo joka hetki että olen kuvottava läski jonka pitää heti oksentaa syömänsä voileipä.
Joku ehdotti Kelan psykoterapiaa. Alkoholiongelma on siitä hankala, että päihdeongelmaisen on vaikea sitoutua säännölliseen terapiaan. Alko tai muut päihteet menee ohi sovitun ajan. Sitä ei myönnetä, jos on akuutti alkoholiongelma. Ja alkoholi myös vääristää ajattelua, muistia, mielikuvia, muistoja. Psykoterapia perustuu siihen, että siellä käydään säännöllisesti, joka viikko, joskus kaksikin kertaa viikossa. Aikoja ei voi perua esim. krapulan tai juomisputken vuoksi. Terapia ei auta, jos käyntejä jää esim juomisen vuoksi väliin. Ja jos on psyykkisesti niin huonossa kunnossa, että ei välillä pysty menemään postilaatikolle, miten pystyisi käymään 1-2 kertaa viikossa terapiassa?
Siksi on tärkeää miettiä, että mitä hoitoa missäkin vaiheessa. Psykoterapian aika ei ole vielä. Se on kuntoutusta, ei akuuttihoitoa. Se on hyvä, että julkisella puolella yhdistetään päihde- ja mielenterveyshoitopaikkoja.
Toivottavasti ap saa asiallista ja tarvitsemaansa apua. Netistä tosiaan löytyy monenlaisia palveluita, esim. mielenterveysseuran, jonne voi kirjottaa kotoa lähtemättä ja kysyä neuvoa.
Terv. psyk sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitin rikosuhripäivystykseen raiskauksen jälkeen.
Sain kuulla kuinka olen syyllinen raiskaukseen ja kuinka tuhlaan poliisin voimavaroja jos vien tapauksen poliisille.
Yritin kertoa että juttu on jo poliisilla ja poliisit ottivat tapauksen vakavasti (syyllinen myöhemmin tuomittiin oikeudessa), mutta tämä ei vakuuttanut tätä rikosuhripäivystyöntekijää vaan "raiskaus ei ollut kuulema poliisiasia". Olin raiskauksen jälkeen niin rikki kun tämä tapahtui etten yksinkertaisesti jaksanut reklamoida tästä rikosuhripäivystyksen"auttajasta".
Siis näin sekaisin olevia auttajia on tuolla kentällä. Tapauksesta on 10v aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useasta psykoterapeutista kokemuksia, joista vain yksi psykologi oli hyvä. Vaikka sekin puhui muiden asiakkaiden asioista minulle sekä oli liian sanoisinko kaverillinen. Lopputuloksena sekään ei siis ollut hyvä terapeutti.
- Toinen terapeutti, psykiatri nukahti kesken terapian.
- Kolmas terapeutti, psykologi vähätteli, oli äkäinen, saattoi lopettaa normaalin keskusteluterapiatunnin mielivaltaisesti liian aikaisin.
- Neljäs terapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja oli aivan omituinen. Onneksi oli vain sijainen. Sen touhuja katsoi työkaverikin (psykiatri) suu auki yhteisessä palavereissamme.
- Viides terapeutti, psykiatri tiuski, venytti lausunnon kirjoittamista kuukausilla.
- Kuudes terapeutti, traumaterapeutti ei tullut paikalle sovittuna vastaanottoaikana, sitä ei kiinnostanut asiakkaan kertomukset siitä miten hänellä on mennyt. Kerran odotusaulassa odottaessani kuulin (suljetun oven läpi) kuinka se huusi vit*u_perk*lettä ja purki oloaan omalle kollegalleen, samalla haukkuen jotain asiakastaan. Muutaman kerran jälkeen halusin lopettaa - ei osannut katsoa peiliin, että miksi lopetin.
- Seitsemäs terapeutti, traumapsykologi lupasi kirjoittaa lausunnon parissa viikossa, kirjoitti sen vasta 3kk päästä.Olen käynyt näiden ihmisten luona 30 vuoden aikana perioideissa, en koko aikaa vaan sillon, kun elämässä on ollu vaikeita aikoja taustoistani (traumoja) johtuen. Aina on kuitenkin sattunut joku huono auttajaksi. Jokainen tajuaa, ettei tällaisesta ole apua. Vain haittaa ja usko onkin mennyt tähän auttajuuteen. Mietin, että kuinka huonoja kokemuksia on näillä ihmisillä, jotka tarvitsevat KOKO AJAN apua, jos satunnaisesti apua tarvitsevallakin on näin huonoja kokemuksia. Eihän minulla ole voinut olla vain näin HUONO TUURI, vaan tason on oltava kauttaaltaan huono ja moni auttaja tarvitsisi itsekin apua suuresti.
Tämä on siis taso eli huonot ovat kokemukset enkä enää turvaa heihin. Yritän selvittää traumoja pikkuerissä itsekseni.
Itse olen ollut töissä lasten vastaanottokodissa (lastensuojelu, kiireellistä sijoitusta varten) ja siellä työntekijät olivat niin sekaisin kuin olla ja voi. He tarvitsivat melkein enemmän apua kuin nämä lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.
Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.
Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä.
Kyllä sitä alkoholismia on hoidettava muuten ei pääse käsiksi traumoihin. Vai miten meinasit kännissä käsitellä psykoterapiassa menneisyyttä.
Alkoholismi on hoidettava ENSIN alta pois. Sitten kun on selvä päästään pikkuhiljaa menneisyyden käsittelyyn.
Juuri näin. Eihän terapeutit ota edes humalaista vastaanotolle. Selvänä sinne on tultava ja selvyys vaatii alkoholiongelman hallitsemista ja hoitamista. Johan tämän sanoo järkikin.
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti Kelan psykoterapiaa. Alkoholiongelma on siitä hankala, että päihdeongelmaisen on vaikea sitoutua säännölliseen terapiaan. Alko tai muut päihteet menee ohi sovitun ajan. Sitä ei myönnetä, jos on akuutti alkoholiongelma. Ja alkoholi myös vääristää ajattelua, muistia, mielikuvia, muistoja. Psykoterapia perustuu siihen, että siellä käydään säännöllisesti, joka viikko, joskus kaksikin kertaa viikossa. Aikoja ei voi perua esim. krapulan tai juomisputken vuoksi. Terapia ei auta, jos käyntejä jää esim juomisen vuoksi väliin. Ja jos on psyykkisesti niin huonossa kunnossa, että ei välillä pysty menemään postilaatikolle, miten pystyisi käymään 1-2 kertaa viikossa terapiassa?
Siksi on tärkeää miettiä, että mitä hoitoa missäkin vaiheessa. Psykoterapian aika ei ole vielä. Se on kuntoutusta, ei akuuttihoitoa. Se on hyvä, että julkisella puolella yhdistetään päihde- ja mielenterveyshoitopaikkoja.
Toivottavasti ap saa asiallista ja tarvitsemaansa apua. Netistä tosiaan löytyy monenlaisia palveluita, esim. mielenterveysseuran, jonne voi kirjottaa kotoa lähtemättä ja kysyä neuvoa.
Terv. psyk sh
Aivan. Ensin kuntoutusta alkoholismiin ja sen jälkeen terapiaa.
Täällä on jotkut tietäjät vaan sitä mieltä että terapian aika olisi ensin. Vaikeaan sitä humalaista on terapoida.
Niinpä, mulla sama kokemus. Menin 25-vuotiaana psykoterapiaan, koska äitini oli nujertanut ja masentanut minua. Terapeutin olisi pitänyt tajuta, että olisi sanonut, että nyt me haemme äitisi tähän selittämään, mitä varten hän on satuttanut ja kiusannut sinua ja emme hyväksy yhtäkään selitystä, joissa syyllistää sinua, vaan omasta käytöksestä on otettava vastuu ja hän saa etsiä nyt, mikä hänessä on vikana, etä satutti sinua.
Olisin parantunut takuulla viikoissa, nyt sen sijaan terapeutin kanssa koitettiin terapoida ja parantaa minua, vaikka olin ainoastaan pahoin kohdelleen kiusaajan uhri. Olin 47, kun itse tajusin, mitä terapiassa olisi pitänyt asialle, eli minun masennukselleni tehdä.
Vierailija kirjoitti:
pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että muut tulevat sun luo paapomaan.
t.psyk.hoitsu
Meillä aikoinaan terveyspuolen opettaja sanoi että psykiatrisethoitajat opiskelevat alalle sen takia että saavat hoitaa itseään.
Eikä tämä kovin kauaksi mennyt.
T. Työssään näitä psykahoitsuja nähnyt
Alue: Aihe vapaa
Kyllä esimerkiksi meiltä soitellaan, jos on erikseen sovittu. Nämä ovat huomattava vähemmistö, joten ei aiheuta sen enempää kiireitä, kuin kirjeen postittaminenkaan.
T. Psyk sh (ihan oikea sellainen)