Mielenterveysongelmiin on tosi vaikeaa saada apua oikeesti

Niin? Ei ole mikään uutinen, että aikuisten mielenterveysongelmia on niin paljon, että resurssit eivät riitä ja apua saadakseen on oikeasti tehtävä töitä. 

Kirjoita valitus. Ja sä tarvitset kela-terapiaa.

Onhan se hoitovirhe että noin tärkeä asia sivuutetaan, ei varmasti auta yhtään. Sinänsä on oikein, että alkoholiongelma olisi kurissa sillon kun aletaan työstää asioita.

Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita valitus. Ja sä tarvitset kela-terapiaa.

Onhan se hoitovirhe että noin tärkeä asia sivuutetaan, ei varmasti auta yhtään. Sinänsä on oikein, että alkoholiongelma olisi kurissa sillon kun aletaan työstää asioita.

AA on vertaitukeen perustuva yhteisöllinen tapaaminen liittyen alkoholiongelmaan. Siellä ei hoideta menneisyyden traumoja. Ei ole hoitovirhettä, oska tapaaminen ei ole lääkärin antamaan hoitoakaan. 

Sun vaan täytyy opetella avaamaan ne kirjeet ja hoitamaan asioita kuin aikuinen ihminen. Jos et ala olla omatoiminen, tehdä sellaisia valintoja elämässä jotka edistää toipumista, niin ei sitä terveyttä kukaan pysty sinuun kaatamaan eikä se sinussa pysy. Traumoista parannutaan kun treenataan sitä lihasta siellä korvien välissä ja ratkotaan mielen ongelmia. Se vaatii silloin sitä, että sinä teet työn aivan kaikessa. Hoitava taho on vain tukena.

Vierailija kirjoitti:

Sun vaan täytyy opetella avaamaan ne kirjeet ja hoitamaan asioita kuin aikuinen ihminen. Jos et ala olla omatoiminen, tehdä sellaisia valintoja elämässä jotka edistää toipumista, niin ei sitä terveyttä kukaan pysty sinuun kaatamaan eikä se sinussa pysy. Traumoista parannutaan kun treenataan sitä lihasta siellä korvien välissä ja ratkotaan mielen ongelmia. Se vaatii silloin sitä, että sinä teet työn aivan kaikessa. Hoitava taho on vain tukena.

Miltä sinusta tuntuisi jos oma isäsi/sukulainen olisi käyttänyt sinua hyvä kseen kun olit lapsi? Koko elämä on rikki ja pilalla eikä siitä kasveta omia asioitaan ja oikeuksiaan ajavaksi omatoimiseksi kokonaisvaltaiseksi kansalaiseksi. Kuvittele kaikki isänpäivät ja joulut joita joutuisit kestämään henkilön kanssa joka ei edes myönnä mitään tapahtuneen etkä uskalla muulle perheelle totuutta kertoa, tässäkö kasvuympäristössä sinä voisit olla ja toimia kuin terve ihminen? Ei ollut mitään lapsuutta enkä ole normaali olen pahoin haavoittunut mutta sinä et näe sitä haavaa. Jos olisi kyse fyysisestä vaivasta se ilman muuta olisi lääkärin vastuulla. Nyt pallotat vastuuta mulle kun makaan maassa ja muut kävelee mun ylitse kun minä jään jalkoihin eikä kukaan nosta ylös. Montako kertaa pitää hakea apua että saa juuri oikean laatusta? Minä kysyn.

Ap

Juu Suomi on maailman onnellisinta ja hyvinvoivinta kansaa koska valitettavasti me masentuneet ja traumatisoituneet joudumme t'ppamaan itsemme, tässä valtiossa ei apua anneta ellet osaa taistella siitä kynsin hampain tai kykene maksamaan yksityistä hoitoa omasta pussistasi.

Kannattaa mielummin kriisiavusta hakea muutaman kerran terapia tai jostain järjestöstä. Helsinki Missio esim. auttaa. Nää ovat ainut ammattilaiset jotka käyvät läpi tunteita, miten pitää toimia.

Noi mielenterveyslääkärit eivät ymmärrä mitään elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita valitus. Ja sä tarvitset kela-terapiaa.

Onhan se hoitovirhe että noin tärkeä asia sivuutetaan, ei varmasti auta yhtään. Sinänsä on oikein, että alkoholiongelma olisi kurissa sillon kun aletaan työstää asioita.

AA on vertaitukeen perustuva yhteisöllinen tapaaminen liittyen alkoholiongelmaan. Siellä ei hoideta menneisyyden traumoja. Ei ole hoitovirhettä, oska tapaaminen ei ole lääkärin antamaan hoitoakaan. 

Kylmää sanahelinää sun juttus.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mielummin kriisiavusta hakea muutaman kerran terapia tai jostain järjestöstä. Helsinki Missio esim. auttaa. Nää ovat ainut ammattilaiset jotka käyvät läpi tunteita, miten pitää toimia.

Noi mielenterveyslääkärit eivät ymmärrä mitään elämästä.

Totta, lääkkeitä vaan lääkkeiden perään..

Mä oon saanut aina apua kun olen pyytänyt( masennus, ocd, ahdistus) Ihan julkiselta puolelta.

Ja mitä ihmettä, kuka ei avaa itselleen tullutta postia?

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.

Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.

Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun vaan täytyy opetella avaamaan ne kirjeet ja hoitamaan asioita kuin aikuinen ihminen. Jos et ala olla omatoiminen, tehdä sellaisia valintoja elämässä jotka edistää toipumista, niin ei sitä terveyttä kukaan pysty sinuun kaatamaan eikä se sinussa pysy. Traumoista parannutaan kun treenataan sitä lihasta siellä korvien välissä ja ratkotaan mielen ongelmia. Se vaatii silloin sitä, että sinä teet työn aivan kaikessa. Hoitava taho on vain tukena.

Miltä sinusta tuntuisi jos oma isäsi/sukulainen olisi käyttänyt sinua hyvä kseen kun olit lapsi? Koko elämä on rikki ja pilalla eikä siitä kasveta omia asioitaan ja oikeuksiaan ajavaksi omatoimiseksi kokonaisvaltaiseksi kansalaiseksi. Kuvittele kaikki isänpäivät ja joulut joita joutuisit kestämään henkilön kanssa joka ei edes myönnä mitään tapahtuneen etkä uskalla muulle perheelle totuutta kertoa, tässäkö kasvuympäristössä sinä voisit olla ja toimia kuin terve ihminen? Ei ollut mitään lapsuutta enkä ole normaali olen pahoin haavoittunut mutta sinä et näe sitä haavaa. Jos olisi kyse fyysisestä vaivasta se ilman muuta olisi lääkärin vastuulla. Nyt pallotat vastuuta mulle kun makaan maassa ja muut kävelee mun ylitse kun minä jään jalkoihin eikä kukaan nosta ylös. Montako kertaa pitää hakea apua että saa juuri oikean laatusta? Minä kysyn.

Ap

Niiden, joilla on ollut ehjä lapsuus, on mahdotonta ymmärtää minkälaista elämä on, kun lapsuus menee päin peetä. Silloin kun pitäisi luoda ne perustukset elämälle, ja jos se menee pieleen, niin mihis rakennat sen vertauskuvallisen talon. Niille vinoille ja huterille perustuksilleko? Huonon lapsuuden paikkaaminen aikuisena on todella vaikeaa. Siinä ei pysty noin vain "ottamaan itseään niskasta kiinni" tms., kun koko minuus on aivan hukassa ja rikki. Olen myös painiskellut näiden asioiden kanssa koko ikäni. En vieläkään nyt 30-vuotiaana oikeastaan edes tiedä kuka olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista se on. Ei mielenterveysongelmiin saa apua julkiselta puolelta. Ainakaan, jos ne ovat todellisia ja vakavia.

Lähipiiristä on kyllä toisenlainen kokemus. Sairaalapäivystyksen kautta ambulanssilla suljetulle osastolle ja siellä kolmen viikon tutkintajakso, jonka aikana diagnoosi muuttui alkuperäisestä, kun tutkittiin tarkemmin ja otettiin verikokeita. Tämän jälkeen ollut säännöllinen seuranta, välillä säädetty lääkitystä ja yritetään löytää sitä hyvää hoitotasapainoa. Pelkillä lääkkeillä ei ole onnistunut ja nyt 1,5 säätämisen jälkeen tarjottu lisäksi käyntejä psykologilla, joka toivottavasti osaa antaa lisää työkaluja sairauden kanssa elämiseen.

Ap:lla on lähtenyt menemään vähän väärille raiteille, kun hän on lähtenyt etsimään apua alkoholismiin, joka on seurausta alkuperäisestä ongelmasta, joka jäänyt käsittelemättä. 

Kommenttisi on tarkoitettu julkista terveydenhoitoa puolustavaksi, mutta viestistäsi luen, että 1,5 v säätämisen jälkeenkään oireileva ei ole päässyt puusta pitkään. Lääkkeitä on syöty ja toimenpiteitä on tehty, mutta niistä ei ole ollut apua. Toisin sanoen, ns. apu ei auta. Tätä ulkopuoliset eivät usein tajua, kun on mt-ongelmista kysymys. Jos antibiootti ei tehoa tai leikkaus ei tuottanut toivottua tulosta, on selvää, että hoito epäonnistui. Kun näin käy mt-sairauksissa, hyssytellään hoitajia ja syyllistetään hoidettavaa. Ns. hoidon tehottomuus onkin sairaan vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun vaan täytyy opetella avaamaan ne kirjeet ja hoitamaan asioita kuin aikuinen ihminen. Jos et ala olla omatoiminen, tehdä sellaisia valintoja elämässä jotka edistää toipumista, niin ei sitä terveyttä kukaan pysty sinuun kaatamaan eikä se sinussa pysy. Traumoista parannutaan kun treenataan sitä lihasta siellä korvien välissä ja ratkotaan mielen ongelmia. Se vaatii silloin sitä, että sinä teet työn aivan kaikessa. Hoitava taho on vain tukena.

Miltä sinusta tuntuisi jos oma isäsi/sukulainen olisi käyttänyt sinua hyvä kseen kun olit lapsi? Koko elämä on rikki ja pilalla eikä siitä kasveta omia asioitaan ja oikeuksiaan ajavaksi omatoimiseksi kokonaisvaltaiseksi kansalaiseksi. Kuvittele kaikki isänpäivät ja joulut joita joutuisit kestämään henkilön kanssa joka ei edes myönnä mitään tapahtuneen etkä uskalla muulle perheelle totuutta kertoa, tässäkö kasvuympäristössä sinä voisit olla ja toimia kuin terve ihminen? Ei ollut mitään lapsuutta enkä ole normaali olen pahoin haavoittunut mutta sinä et näe sitä haavaa. Jos olisi kyse fyysisestä vaivasta se ilman muuta olisi lääkärin vastuulla. Nyt pallotat vastuuta mulle kun makaan maassa ja muut kävelee mun ylitse kun minä jään jalkoihin eikä kukaan nosta ylös. Montako kertaa pitää hakea apua että saa juuri oikean laatusta? Minä kysyn.

Ap

Niiden, joilla on ollut ehjä lapsuus, on mahdotonta ymmärtää minkälaista elämä on, kun lapsuus menee päin peetä. Silloin kun pitäisi luoda ne perustukset elämälle, ja jos se menee pieleen, niin mihis rakennat sen vertauskuvallisen talon. Niille vinoille ja huterille perustuksilleko? Huonon lapsuuden paikkaaminen aikuisena on todella vaikeaa. Siinä ei pysty noin vain "ottamaan itseään niskasta kiinni" tms., kun koko minuus on aivan hukassa ja rikki. Olen myös painiskellut näiden asioiden kanssa koko ikäni. En vieläkään nyt 30-vuotiaana oikeastaan edes tiedä kuka olen.

Täällä sama kohtalo. Vasta kolmekymppisenä aloin löytää itseni, ymmärsin, millainen ihminen Oikeasti olen. Ja Kuka olen. Siihen asti olin suorittanut elämää, yrittänyt lähinnä pysyä hengissä.

Nyt vanhana olen erakoitunut mutta suht tasapainoinen ihminen. Silti tuntuu, että elämäni meni hukkaan, työkyvyttömänä. Mistään en saanut nuorena apuja ja työkaluja selvitellä asioita. Olisin halunnut elää normaalin elämän, johon kuuluu mm. itsensä elättäminen. Opiskelin kyllä akateemisen, hyvän ammatin, mutta siihen se jäikin.

Minäkin olen opiskellut ammatin ja korkeakoulututkinnon, olen kasvattanut yksin lasta, ja noiden mt merkintöjen takia saan nähdä lastani vain kun rahatilanne sallii koska on sijotettuna yli 300km päähän musta koulun + uupumuksen takia. Sitäkin apua varten piti taistella kun eine sossut uskoneet että olen yövalvomisista ja opiskeluista väsynyt yh-äiti. Eli olen kouluja käynyt en mikään menetetty tapaus. Olisi toivoa mutta on kummallista kun ei löydy oikeaa väylää niille jotka traumatisoituneet lapsena. Yritän vielä jos joku täälä tietäisi jotain mitä voi tehdä, se olisi edes jotain.

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Älä syö lääkkeitä eli älä suostu huonoon hoitoon. Sama mulla, takana samat asiat enkä saa apua.

Idiootteja sattunut vastaan, eivät osaa edes kysyä mitään,eivät edes oireista.

Parasta apua on lopettaa juominen ja mennä töihin ja lopettaa ikuinen valittaminen ja muiden syyttäminen omista saamattomuusongelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

pitää sitä aikuisen itsekin tehdä jotain eikä odottaa että  muut tulevat sun luo paapomaan.

t.psyk.hoitsu

Tämä kommentti kuvaa hyvin psyk.sairaanhoitajien älykkyyttä, koulutustasoa ja ammattitaitoa. Eli ne ovat alhaisella tasolla. Kokemusta on, valitettavasti.