Miten eroon arkea haittaavasta kateuden tunteesta?

Tuttava, jolle on vanhemmat ostaneet talon, lapsi tullut helposti ja ollut varaa olla kotona.

Ja nyt olet kateellinen?

Mistä sinulle on muodostunut käsitys, että kaikilla menee ilot ja surut tasan?

Annat kuvan, että sinulla on kaikki hyvin, mutta olet kateellinen, kun jollakin on vielä paremmin?

En ymmärrä yhtään. En ole koskaan tuntenut kateutta. Jos ystävällä tai sukulaisella menee hyvin, iloitsen hänen puolestaan. Vieraiden ihmisten elämä ei taas kosketa minua mitenkään.

Voisit nyt vihdoin sisäistää sen ajatuksen, että elämä ei ole reilua. Toiset saavat enemmän kuin toiset. Toisilla on helpompaa kuin toisilla. Ja niin edelleen. Kovasta työstä ei aina saakaan sellaista palkkiota kuin olisi luullut tai toivonut. Mikään tässä maailmassa ei mene tasan, etkä sinä voi siihen vaikuttaa. Vaikka olisit katkera, kateellinen, vihainen, surullinen tai polkisit jalkaa, niin et silti pysty muuttamaan sitä asiaa.

Ymmärrän kyllä tunteitasi ja ajatuksia niiden takana. Olisiko mahdollista vähentää yhteydenpitoa tai blokata tuttavasta kertovat somejutut, niin että niitä ei tarvitsisi nähdä? Kaikenlainen vertailu pitäis lopettaa kokonaan.

Kaikilla ei tosiaankaan ole samanlainen elämänpolku, ja vaikka tämä onkin klisee, niin kyllä kaikilla ihmisillä on myös omat vaikeutensa. Sinä et tiedä kaikkea tuttavasi elämästä.

Ja olisitko tosiaan iloinen, jos tuttavasi menettäisikin nyt jotain tai kohtaisi epäonnea?

Ap:llä on ylimitoitetut odotukset elämältä. Hän on jo nyt etuoikeutettu mutta miettii super-etuoikeutetun elämää ja katsoo sen oikeudekseen josta on jäänyt paitsi. Nopein parannuskeino tähän on joku vakava tauti itselle tai läheiselle tai onnettomuus tms.

Muuten oon sitä mieltä että kateus voi olla hyödyllistä jos sen avulla löytää jonkun tarpeen itsestään joka on jäänyt täyttämättä, ja ryhtyy toteuttamaan sitä itselle sopivalla tavalla. Jos esim on kateellinen jollekin tämän uudesta työpaikasta ja miettii että no haluaisinko minä siihen työhön, niin hyvin usein vastaus on ei ikinä. Mutta arvostusta kaipaisin elämääni. Miten sitä saisin itselleni sopivalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä on ylimitoitetut odotukset elämältä. Hän on jo nyt etuoikeutettu mutta miettii super-etuoikeutetun elämää ja katsoo sen oikeudekseen josta on jäänyt paitsi. Nopein parannuskeino tähän on joku vakava tauti itselle tai läheiselle tai onnettomuus tms.

Muuten oon sitä mieltä että kateus voi olla hyödyllistä jos sen avulla löytää jonkun tarpeen itsestään joka on jäänyt täyttämättä, ja ryhtyy toteuttamaan sitä itselle sopivalla tavalla. Jos esim on kateellinen jollekin tämän uudesta työpaikasta ja miettii että no haluaisinko minä siihen työhön, niin hyvin usein vastaus on ei ikinä. Mutta arvostusta kaipaisin elämääni. Miten sitä saisin itselleni sopivalla tavalla.

Ja se oma ratkaisu saattaa olla jotain ihan täysin muuta. Sanotaan että kaverin uusi arvostettu työpaikka kirpaisee hemmetisti ja sen myötä havahtuu siihen että arvostuksen puutteen tunne omassa elämässä kumpuaa ennen kaikkea huonosta parisuhteesta. Ratkaisu on silloin miehen vaihto ja uusi arvostava mies ja niin hyvä elämäntilanne, että kaverin hienot omakotitalot tuntuu yhdentekeviltä.

Minä ymmärrän sinua hyvin ap.

Sellaiset eivät ymmärrä, joilla elämä ollut suht.koht helppoa aina. Itsekkin olen joutunut lähes kaikessa kokemaan sen raskaimman ja vaikeimman tien. On ollut lapsuudessa sairautta ja yksinäisyyttä. Opettajat eivät muistaneet edes nimeäni kun olin niin vähäpätöinen hissukka. Pelkäsin käydä koulussa ja reputin yo kokeet kaksi kertaa (kum yritin korottaa). Lopulta minusta tuli ylioppilas ja rohkistuinkin vähän. Olen nyt saanut korkeakoulututkinnonkin ja vakitöissä. Kuitenkin takana on kaiken tämän lisäksi ex-poikaystävä joka pelasi kaikki vanhempani säästämät opintorahani ja lopuksi hän vielä petti minua. Vaikeaa on ollut...Nyt onneksi perhe ja hyvä mies.

Kaiken eteen kun on saanut nähdä kovasti vaivaa niin ärsyttää sellaiset ihmiset jotka vain syntyvät hyvään asemaan. Heillä on yleensä vanhemmat jotka auttavat koulunkäynnissä ja antavat harrastaa. Ehkä vanhemmilla hyvät työt ja rahaa muuhunkin kuin ruokaan.

Kannattaa kehittää itsetuntemustaan. Itsemuötätunto on myös kova sana kateuden nujertamisessa. Kehitä omia vahvuuksiasi ja kykyjäsi sen sijaan että kyttäisit muiden elämää. Koeta ajatella hyväksyvästi ja myönteisesti: ehkä sinuakin onni vielä potkaisee jonkin asian suhteen. Mieti, mitä itse olet saanut aikaan tai mitä kotitaustasi on sinulle mahdollistanut.

Suomi on täynnä mt vaivaisia, joiden on vaikea saavuttaa haluamiaan asioita. Jos olet terve, ole hemmetin kiitollinen siitä. Et ehkä vain itse näe, mitä kaikkea hyvää sinulla on, kun keskityt muiden hyvään.

Totuus on se, että olet liian tyhmä, jos et saa mitä haluat.

Mä olen kateellinen yhden parisuhteista, hän vaihtaa miestä kuin paitaa. Aina kun alkaa hehkutus uudesta miehestä niin estot päälle vaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän sinua hyvin ap.

Sellaiset eivät ymmärrä, joilla elämä ollut suht.koht helppoa aina. Itsekkin olen joutunut lähes kaikessa kokemaan sen raskaimman ja vaikeimman tien. On ollut lapsuudessa sairautta ja yksinäisyyttä. Opettajat eivät muistaneet edes nimeäni kun olin niin vähäpätöinen hissukka. Pelkäsin käydä koulussa ja reputin yo kokeet kaksi kertaa (kum yritin korottaa). Lopulta minusta tuli ylioppilas ja rohkistuinkin vähän. Olen nyt saanut korkeakoulututkinnonkin ja vakitöissä. Kuitenkin takana on kaiken tämän lisäksi ex-poikaystävä joka pelasi kaikki vanhempani säästämät opintorahani ja lopuksi hän vielä petti minua. Vaikeaa on ollut...Nyt onneksi perhe ja hyvä mies.

Kaiken eteen kun on saanut nähdä kovasti vaivaa niin ärsyttää sellaiset ihmiset jotka vain syntyvät hyvään asemaan. Heillä on yleensä vanhemmat jotka auttavat koulunkäynnissä ja antavat harrastaa. Ehkä vanhemmilla hyvät työt ja rahaa muuhunkin kuin ruokaan.

Olen lähes täysin eri mieltä tästä, että kateutta eivät ymmärrä he, joilla on ollut helppoa. Kun elämässä ei ole saanut kaikkea helposti, vaan on ihan oikeasti joutunut tekemään töitä, osaa arvostaa hyviä asioita. Ymmärtää olla kiitollinen. Kateuden vastakohtahan on kiitollisuus.

Kun on ollut omia murheita, ymmärtää myös sen, että ulospäin näkyvät asiat, tutkinnot, työpaikat, autot ja asuntojen sijainnit, eivät ole koko totuus. Ihminen voi käydä läpi todella vaikeita asioita ja silti säilyttää elämänilon ja kyvyn nauttia - siis jos on oppinut tuntemaan kiitollisuutta.

Uuno Kailaan runosta:

Niin moni heistä, jotka milloinkaan

ei kärsimystä tullut tuntemaan,

niin moni heistä vaikertaen kulki.

Mut moni heistä, joilla tuska vaan

ja orjantappurat on osanaan,

ei sitä muille kuuluttanut julki,

Mun ajatus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän sinua hyvin ap.

Sellaiset eivät ymmärrä, joilla elämä ollut suht.koht helppoa aina. Itsekkin olen joutunut lähes kaikessa kokemaan sen raskaimman ja vaikeimman tien. On ollut lapsuudessa sairautta ja yksinäisyyttä. Opettajat eivät muistaneet edes nimeäni kun olin niin vähäpätöinen hissukka. Pelkäsin käydä koulussa ja reputin yo kokeet kaksi kertaa (kum yritin korottaa). Lopulta minusta tuli ylioppilas ja rohkistuinkin vähän. Olen nyt saanut korkeakoulututkinnonkin ja vakitöissä. Kuitenkin takana on kaiken tämän lisäksi ex-poikaystävä joka pelasi kaikki vanhempani säästämät opintorahani ja lopuksi hän vielä petti minua. Vaikeaa on ollut...Nyt onneksi perhe ja hyvä mies.

Kaiken eteen kun on saanut nähdä kovasti vaivaa niin ärsyttää sellaiset ihmiset jotka vain syntyvät hyvään asemaan. Heillä on yleensä vanhemmat jotka auttavat koulunkäynnissä ja antavat harrastaa. Ehkä vanhemmilla hyvät työt ja rahaa muuhunkin kuin ruokaan.

Olen lähes täysin eri mieltä tästä, että kateutta eivät ymmärrä he, joilla on ollut helppoa. Kun elämässä ei ole saanut kaikkea helposti, vaan on ihan oikeasti joutunut tekemään töitä, osaa arvostaa hyviä asioita. Ymmärtää olla kiitollinen. Kateuden vastakohtahan on kiitollisuus.

Kun on ollut omia murheita, ymmärtää myös sen, että ulospäin näkyvät asiat, tutkinnot, työpaikat, autot ja asuntojen sijainnit, eivät ole koko totuus. Ihminen voi käydä läpi todella vaikeita asioita ja silti säilyttää elämänilon ja kyvyn nauttia - siis jos on oppinut tuntemaan kiitollisuutta.

Uuno Kailaan runosta:

Niin moni heistä, jotka milloinkaan

ei kärsimystä tullut tuntemaan,

niin moni heistä vaikertaen kulki.

Mut moni heistä, joilla tuska vaan

ja orjantappurat on osanaan,

ei sitä muille kuuluttanut julki,

Olen samaa mieltä. Kateelliset eivät osaa tuntea kiitollisuutta oli heillä mitä tahansa. Kadehtia muiden asioita on kuin tavoittelisi virvatulta, koska muiden elämää ei voi itselleen ottaa, vaan oma elämä on rakennettava omista lähtökohdista itse.

Mistä sinä tiedät tuttavasi raha-asiat noin tarkasti? 

Täällä yksi kohtalotoveri, joka tuntee välillä hyvin kipeää kateutta.

Ystävävillä on hyvät urat, ihanat puolisot tai kauniit kodit, itsellä paikallaan junnaava työ, masennuksesta kärsivä, välillä hyvinkin raskas puoliso ja kuvottava vuokrakämppä.

En kuitenkaan halua viedä näitä asioita pois ystäviltä ja tutuilta: he ovat kivan elämänsä ja hyvät asiat ansainneet. Mutta onko väärin sanoa, että niin ansaitsisin minäkin? Olen tehnyt töitä elämäni ja menestyksen eteen ihan yhtä paljon kuin muutkin, enemmänkin monissa tapauksissa.

Yritän kääntää kateuteni työntäväksi voimaksi: olen ymmärtänyt, että tyytymättömyyteni johtuu siitä, että uskon pettäneeni itseni: minussa oli potentiaalia nuorempana vaikka mihin, mutta en käyttänyt sitä viisaasti. Nyt tarkastelen elämääni ja yritän löytää pieniä tapoja tehdä siitä mielekkäämpää parantamalla niitä asioita, joihin voin vaikuttaa.

Samalla uskon, että olen myös oppinut asioita, joita helpommalla päässeet eivät. Selviytymistä. Itseni arvostamista ja rajojen vetämistä. Resilienssiä. Luopumista. Taitoja, jota tarvitaan hyvään elämään ja vanhenemiseen.

Monilla nuo opetukset on vasta edessä.

Kateus tuntuu perustuvat liioitteluun ja yleistyksiin, joita liitetään kateuden kohteisiin. Heidän elämänsä on ollut helppoa, heitä on autettu ja he ovat saaneet kaiken ilmaiseksi ja muuta vastaavaa. Se ei kovin fiksulta vaikuta, koska kenenkään elämä ei oikeasti ole tuollaista. Se voi kyllä pitää paikkansa, etteivät kerro vaikeuksistaan kateelliselle, koska kateuden kyllä huomaa.

Jos muut ja itsensä näkisi vähän realistisemmin, niin sekin voisi auttaa kateuteen. Uhriasemasta luopuminen on kuitenkin vaikeaa, koska siitä saa helpon selityksen ottamatta itse vastuuta elämästään ja näkemättä muiden tekoja ja ponnisteluja omassa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi kohtalotoveri, joka tuntee välillä hyvin kipeää kateutta.

Ystävävillä on hyvät urat, ihanat puolisot tai kauniit kodit, itsellä paikallaan junnaava työ, masennuksesta kärsivä, välillä hyvinkin raskas puoliso ja kuvottava vuokrakämppä.

En kuitenkaan halua viedä näitä asioita pois ystäviltä ja tutuilta: he ovat kivan elämänsä ja hyvät asiat ansainneet. Mutta onko väärin sanoa, että niin ansaitsisin minäkin? Olen tehnyt töitä elämäni ja menestyksen eteen ihan yhtä paljon kuin muutkin, enemmänkin monissa tapauksissa.

Yritän kääntää kateuteni työntäväksi voimaksi: olen ymmärtänyt, että tyytymättömyyteni johtuu siitä, että uskon pettäneeni itseni: minussa oli potentiaalia nuorempana vaikka mihin, mutta en käyttänyt sitä viisaasti. Nyt tarkastelen elämääni ja yritän löytää pieniä tapoja tehdä siitä mielekkäämpää parantamalla niitä asioita, joihin voin vaikuttaa.

Samalla uskon, että olen myös oppinut asioita, joita helpommalla päässeet eivät. Selviytymistä. Itseni arvostamista ja rajojen vetämistä. Resilienssiä. Luopumista. Taitoja, jota tarvitaan hyvään elämään ja vanhenemiseen.

Monilla nuo opetukset on vasta edessä.

Minusta tuossa ajattelussa on oikeastaan kateuden tunteen ydin eli aina pitää verrata itseään muihin ja jollain tapaa päästä heitä vähättelemään. Muillakin on elämässään vaikeuksia, muutkin ovat oppineet jne.  Ei tarvitsisi olla ketään edellä tai ylempänä tunteakseen elämänsä ja itsensä arvokkaaksi sellaisena kuin se on. 

Mä myönnän olevani katkera, en niinkään kateellinen? Vuosia jatkuneet mtongelmat on vienyt mm työkyvyn. Kun lähellä jutellaan niitä näitä ”mitäs töissä”-tyylisesti niin mua koskee tollanenkin kun itse en työelämään pysty.

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän sinua hyvin ap.

Sellaiset eivät ymmärrä, joilla elämä ollut suht.koht helppoa aina. Itsekkin olen joutunut lähes kaikessa kokemaan sen raskaimman ja vaikeimman tien. On ollut lapsuudessa sairautta ja yksinäisyyttä. Opettajat eivät muistaneet edes nimeäni kun olin niin vähäpätöinen hissukka. Pelkäsin käydä koulussa ja reputin yo kokeet kaksi kertaa (kum yritin korottaa). Lopulta minusta tuli ylioppilas ja rohkistuinkin vähän. Olen nyt saanut korkeakoulututkinnonkin ja vakitöissä. Kuitenkin takana on kaiken tämän lisäksi ex-poikaystävä joka pelasi kaikki vanhempani säästämät opintorahani ja lopuksi hän vielä petti minua. Vaikeaa on ollut...Nyt onneksi perhe ja hyvä mies.

Kaiken eteen kun on saanut nähdä kovasti vaivaa niin ärsyttää sellaiset ihmiset jotka vain syntyvät hyvään asemaan. Heillä on yleensä vanhemmat jotka auttavat koulunkäynnissä ja antavat harrastaa. Ehkä vanhemmilla hyvät työt ja rahaa muuhunkin kuin ruokaan.

Voin taata että elämässä en ole päässyt helpolla, kaikkea muuta. On ruumiillisia ongelmia, henkisiä ongelmia ja rahattomuutta, aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan.

En tunne kateutta, enkä ole koskaan ollut kateuteen taipuvainen ihminen. Minulle on aivan se ja sama miten helppoa muilla on ollut tai mitä kaikkea he ovat saaneet. Kiukuttaa tuommonen "ei ne ymmärrä kun niillä on aina ollut kaikki niin hyvin". Ei ole ollut, eikä ole ollut helppoa. En viitsi edes alkaa luettelemaan tämänhetkisiä ongelmiani koska tietääkseni tämä ei ole kilpailu siitä kenellä menee huonoimmin ja kenellä on ollut vaikeinta, vaan keskustelu kateudesta.

Kateus liittyy vahvasti narsismiin, ja takana on kuvitelma siitä että on voimaton uhri tässä elämässä samaan aikaan kun on oikeutettu kaikkeen tässä maailmassa ihan vaan siksi että on olemassa. Ei myöskään nähdä mitä itsellä jo on, vaan kuvitellaan että muilla on kaikki ja itsellä ei mitään.

Minä olen ongelmieni vuoksi tehnyt päätöksiä jotka ei ole olleet siitä parhaasta päästä, ja joskus kaduttaa mutta sillekkään ei voi enää mitään. Muiden kadehtiminen auttaa vielä vähemmän. Kateus on sellainen tunne että se on täysin kadehtijan omien korvinen välissä ja kateellinen ihminen on ainoa joka on siitä vastuussa. AP sentään ymmärtää kärsivänsä siitä ja haluaa siitä eroon koska se haittaa omaa elämää, ja selvästi hän on tiedostanut että ystävän kadehtiminen ei muuta hänen elämäänsä yhtään paremmaksi, päin vastoin.

Maailma on epäreilu paikka. Jos ei aikuinen ihminen ole sitä sisäistänyt, olisi syytä. Nallekarkit ei vaan mene tasan.

Luulen että kateudelta minut on pelastanut ihan perusluonteeseeni kuuluva optimismi: Aina kun huomaan miten puutteellista elämäni on, totean heti perään että voisi olla huonomminkin, ja sehän on totta, nimittäin voisi olla todella paljon huonomminkin. Synnyin surkeaan perheeseen, mutta synnyinpä sentään Suomeen missä minut on puutteesta huolimatta koulutettu. En ole kadulla vaikka en ole töissä. Selkä on hajalla, mutta voisi olla pahemminkin, sisko kuoli syöpään. Rahaa ei ole paljon, mutta on sentään joku euro pahan päivän varalle jemmassa. Olen joskus yksinäinen, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna mitä oli olla kamalassa parisuhteessa.

En ymmärrä kateutta. Tai siis voinhan minä olla kateellinen jonkun hienosta talosta tai maailmanympärimatkasta, mutta sen on ohikiitävän hetken "kunpa minäkin" - fiilis. Mutta miten se on negatiivinen tunne? En jää vertailemaan omaa elämää toisten eloon. Jokaisella omat ongelmat eikä kaikki ole sitä miltä näyttää.

Helpottaisiko oikeustajuasi ja kateuttasi jos yrittäisit ajatella, että nämä rahat eivät kuulu sinulle. Ne eivät tulisi sinulle silloinkaan, jos ystäväsi ei niitä ottaisi? Ne eivät siis ole sinulta pois, koska ne eivät koskaan kuuluneetkaan sinulle.

Tai no.. Itse en keksinyt tilanteeseesi mitään muuta ratkaisua kuin sisäistää se tosiasia, että nämä rahat/hyödykkeet EIVÄT ole sinulta pois. Ne EIVÄT koskaan olleet sinun, eivät koskaan olleet tulossa sinulle eikä kuulu sinulle. Näin ainakin itselläni on huomattavan helppoa elellä jos jonkun kermaperseen iskä ostaa sille uuden auton niin eivoi minkään minä en olisi autoa saanut vaikka joku muu kuinka siitä kieltäytyisi. Näin ollen minun on oikeasti vaikea olla kateellinen toisten saamista asioista, koska ne eivät olisi koskaan minulle tulleetkaan.

Kateuteen (ja yleensä puutteen tunteeseen) on olemassa harjoitus joka toimii satavarmasti. Olen itse tämän käynyt läpi, ja se muutti suhteeni rahaan täysin, myös rahan käyttöni. Kateus häviää.

Harjoituksessa on kyse aivojen uudelleen ohjelmoimisesta, aivot opetetaan näkemään vaurautta puutteen sijasta. Tämä toimii ihan oikeasti.

Tarvitaan vihko ja kynä.

Joka päivä kirjoitat vihkoon ylös kolme asiaa joista olet kiitollinen. Teet tämän uskollisesti ainakin kahden kuukauden ajan, suosittelen pitempäänkin. Aivoilta menee kolme kuukautta rakentaa uudet hermoradat. Ensimmäinen viikko voi tuntua hankalalta, mutta kun vauhtiin pääset alat nauttia siitä, ja nopeasti alat myös huomaamaan miten harjoitus vaikuttaa sinuun.

Kirjoittamiesi asioiden pitää oikeasti olla sellaisia joista olet kiitollinen ja joista tykkäät. Ohita asiat joista et pidä, ne eivät kuulu tähän harjoitukseen. Asioiden ei pidä olla suuria kelvatakseen tähän harjoitukseen. Kaikki kelpaa, pääasia että ne ovat asioita, tavaroita tai tilanteita jotka aiheuttivat positiivisen tunteen ja syyn olla kiitollinen.

Esimerkki siitä miltä se mulla saattoi näyttää:

- Olen kiitollinen aamupalastani, se oli hyvää.

- Olen kiitollinen siitä että oli rahaa taas mennä ruokakauppaan ja ostaa mitä tarvitsen

- Olen kiitollinen siitä että tänään aurinko paistoi

Kun maksoin laskut, kirjoitin sinä päivänä että olen kiitollinen kun oli rahaa maksaa laskut.

Pahimmassakin masennuksessa löytyy joka päivälle kolme asiaa joista olla kiitollinen. On katto pään päällä. Kaikilla ei ole. On sentään sänky missä maata. On vaatteet päällä.

Tunnollisesti teet tätä, kateus häviää. Tarve ostaa pelkästään ostamisen vuoksi häviää. Suhde rahaan muuttuu.

Tähän ei tarvi uskoa kun aloittaa, ei tarvi ajatella positiivisesti sen kummemmin. Tämä on pelkästään mielen muokkaamista.