Miten eroon arkea haittaavasta kateuden tunteesta?

Mä oon kateellinen mun kaverille jolla on täydellinen mallin kroppa ja pyörittää kaikenmaailman komistuksia ihan huvikseen. Tiedän, että hänkin on minulle kateellinen joistakin asioista. Olen todennut, että kaikki kadehtii jotain toisissa. Se helpottaa. :)

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä yhtään. En ole koskaan tuntenut kateutta. Jos ystävällä tai sukulaisella menee hyvin, iloitsen hänen puolestaan. Vieraiden ihmisten elämä ei taas kosketa minua mitenkään.

Aivan kamala vastaus. Aloittaja pyytää apua ja tukea ikävälle tunteelleen ja sinä ”tuet” häntä korostamalla miten PITÄISI tuntea ja miten SINÄ et ollenkaan ymmärrä etkä todellakaan noin ”alhaisia” tunteita koe koska OSAAT tuntea hyviä ja hienoja ja sallittuja tunteita

Olet epäempaattinen paska.

Aloittajalle sanoisin, että yksi aika raskas mutta terapeuttinen keino on vaan pysähtyä siihen tunteen äärelle ja hyväksyä se. Antaa se olla ja tarkkailla sitä ikään kuin ulkopuolelta. Joskus siellä ihan kaiken pohjalla voi olla jotain usein jo varhaislapsuudessa kehittyneitä malleja ja uskomuksia. Jos oppii tunnistamaan niitä, voi olla ajan kanssa helpompi saada kontakti omiin tunteisiin ja ymmärtää mistä on kyse. Siellä voi olla taustalla esimerkiksi jotain vaillejäämisen kokemusta, joka sitten aktivoituu vielä aikuisenakin.

Tällä palstalla usein kauhistellaan jos joku tuntee kateutta, mustasukkaisuutta tms. Silti tää palsta on täynnä vahingoniloisia akkoja. Täällä ollaan tosi sokeita omille tunteille eikä ymmärretä katsoa itseään rehellisesti tai myöntää itsessä olevia inhimillisiä vikoja. Minusta on jo iso juttu se, että tunnustat ja myönnät tuntevasi kateutta. Se on niin ikävä

tunne, että moni kieltää sen olemassaolon itsessään. Vaatii rohkeutta myöntää olevansa joskus kateellinen.

Olen kateellinen ihminen, ja kateus haittaa ajoittain arkea, kun syvennyn tunteeseen kokonaan. Kateuden puuskassa on vaikea keskittyä mihinkään muuhun, vaikka kuinka yritän huomioida esim. luonnon kauneutta tai oman elämän hyviä asioita. Onko teillä kokemusta vastaavasta, oletteko saaneet moiseen apua? Onko esimerkiksi jotain harjoitteita joita voisi tehdä?

Eniten kateutta herättää tuttavani, jolla tuntuu kaikki menevän niin hyvin ja helposti: esim. vanhempansa ostivat hänelle ja hänen puolisolleen hienon talon hyvältä paikalta, he saivat lapsen "vähällä vaivalla" (helppo raskaus, hyvin mennyt synnytys ja rauhallinen lapsi). Minullakin on kyllä hyvä parisuhde, kaunis asunto ja ihana lapsi, mutta tuntuu, että kaikessa olen joutunut menemään vaikeimman kautta. Asuntolaina meillä on isohko, mutta pystymme elämään ihan ok elintasolla - tämä tuttava kuitenkin pystyy vanhempiensa rahoituksen avulla elämään varsin paljon leveämmin, ja pystyi esimerkiksi olemaan pitkään kotona lapsen kanssa, kun me jouduimme säästämään ensin hulluna rahaa hoitovapaisiin ja silti laittamaan lapsen hoitoon meidän mielestä liian nuorena. Tilanne tuntuu jotenkin raastavan omaa oikeustajua: aina sanotaan, että kun kouluttautuu ja hankkii ns. hyvän ammatin, niin elämä helpottuu, mutta silti tämä tuttava pääsee meitä helpommalla, vaikka on joutunut näkemään näiden asioiden suhteen vähemmän vaivaa.

En vello kateudessa kaiken aikaa, vaan minulla menee hyvin päiviä, ehkä viikkojakin, kunnes sitten jonkun kommentin tms. vuoksi muistan taas asian ja kateus rysähtää päälle. Vinkkejä, miten päästä tästä yli?

PS. Talousasiat meillä on siis ihan hyvin, enkä tarvitse neuvoja niiden hoitamiseen.

Mä kans kadehdin erästä tuttavaani. Mut henkilökohtaisesti herätti se, että hän sairastui ja kuoli. En olisi ikinä voinut uskoa, että hänelle käy niin, olihan hänen elämänsä täydellistä, ainakin minun mielestä. No enpä tiennyt mitä siellä pinnan alla oli. Tällä sunkin tuttavalla on jotain huolia, ei kenenkään elämä ole täydellistä. Ei tietenkään välttämättä ole kuolemaan johtavaa sairautta, mutta aina ihmisiltä ongelmia löytyy. Ei kannata kadehtia toista, kun ei tiedä tämän salaista surua.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kateellinen mun kaverille jolla on täydellinen mallin kroppa ja pyörittää kaikenmaailman komistuksia ihan huvikseen. Tiedän, että hänkin on minulle kateellinen joistakin asioista. Olen todennut, että kaikki kadehtii jotain toisissa. Se helpottaa. :)

Kaikki eivät kyllä kadehdi, mutta ei kateutta tarvitse hävetä, jos sitä ohimennen jostain tuntee. En muista, että olisin ollut koskaan kenellekään kateellinen, koska olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Siksi ei tarvitse kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä yhtään. En ole koskaan tuntenut kateutta. Jos ystävällä tai sukulaisella menee hyvin, iloitsen hänen puolestaan. Vieraiden ihmisten elämä ei taas kosketa minua mitenkään.

Aivan kamala vastaus. Aloittaja pyytää apua ja tukea ikävälle tunteelleen ja sinä ”tuet” häntä korostamalla miten PITÄISI tuntea ja miten SINÄ et ollenkaan ymmärrä etkä todellakaan noin ”alhaisia” tunteita koe koska OSAAT tuntea hyviä ja hienoja ja sallittuja tunteita

Olet epäempaattinen paska.

Aloittajalle sanoisin, että yksi aika raskas mutta terapeuttinen keino on vaan pysähtyä siihen tunteen äärelle ja hyväksyä se. Antaa se olla ja tarkkailla sitä ikään kuin ulkopuolelta. Joskus siellä ihan kaiken pohjalla voi olla jotain usein jo varhaislapsuudessa kehittyneitä malleja ja uskomuksia. Jos oppii tunnistamaan niitä, voi olla ajan kanssa helpompi saada kontakti omiin tunteisiin ja ymmärtää mistä on kyse. Siellä voi olla taustalla esimerkiksi jotain vaillejäämisen kokemusta, joka sitten aktivoituu vielä aikuisenakin.

Tällä palstalla usein kauhistellaan jos joku tuntee kateutta, mustasukkaisuutta tms. Silti tää palsta on täynnä vahingoniloisia akkoja. Täällä ollaan tosi sokeita omille tunteille eikä ymmärretä katsoa itseään rehellisesti tai myöntää itsessä olevia inhimillisiä vikoja. Minusta on jo iso juttu se, että tunnustat ja myönnät tuntevasi kateutta. Se on niin ikävä

tunne, että moni kieltää sen olemassaolon itsessään. Vaatii rohkeutta myöntää olevansa joskus kateellinen.

No eipä tuosta sinunkaan vastauksesta empaattisuus välity.

En ole tuo kommentoimasi, mutta olisin voinut vastata ihan samoin. En oikein ymmärrä kateutta, koska en ole kokenut sellaista tai en ainakaan muista kadehtineeni ketään. Eihän tuo kommentoimasi mitään alhaisuudesta kirjoittanut, vaan totesi vain, miten asia on. Iloitsee ystävän kanssa ja vieraiden asiat ei sen kummemmin liikuta. Koen asian ihan samalla tavalla.

Käsittääkseni kateus kertoo tyytymättömyydestä itseen ja elämään. Jos itseään arvostaa, niin tietää omat hyvät puolensa ja osaa nauttia omasta elämästään, vaikkei se niin kovin ihmeellistä olisikaan. Kateus on siksi niin vaikea ymmärtää, että en ole koskaan halunnut olla joku muu tai saada samoja asioita. Enemmän olen keskittynyt omiin juttuihini, koska ne ovat olleet sen verran mielenkiintoisia. En ole esimerkiksi ikinä halunnut jonkun toisen ulkonäköä tai ammattia tai mitään muutakaan sellaista. En edes rahaa ole sen kummemmin halunnut.

Minun neuvoni on ap:lle, että yrittäisit arvostaa itseäsi enemmän. Toista samanlaista kuin sinä ei ole eikä samanlaista elämää. 

Wanting to be someone else is a waste of the person you are

Itsekin kamppailen kateuden kanssa usein, nyt viime aikoina lähes jatkuvasti. Yritän pitää sen aisoissa ettei se estäisi minua elämästä omaa elämääni, mutta vaikeaa se on. Taustalla on ajatus siitä, että olisin ansainnut enemmän kuin minulla tällä hetkellä on, ja vaikka asiat voisivat olla paljon huonomminkin, en voi olla kadehtimatta esim. vanhoja opiskelukavereitani, joiden ura on edennyt ja joiden elämään kuuluvat esim. sellaiset asiat kuin omistusasunto. Ehkä joskus itsekin pääsen sinne, mutta missä he tuolloin jo ovatkaan? Eniten huonoa omaatuntoa koen siitä, kun kadehdin muiden puolisoita, joilla on ns. pakka kunnossa, kun oma puolisoni on työtön, luottotiedoton ja kärsii esim. välillä pahaksi yltyvästä sosiaalisesta ahdistuksesta. Tässä pahalta tuntuu se, että hän on kuitenkin minulle erittäin sopiva kumppani ja on turhamaista kadehtia sellaisia ulkoisia asioita kuin varakkuus.