Lue keskustelun säännöt.
En enää yhtään ihmettele, että koiranpentuja ostetaan ties miltä pentutehtailijoilta!
29.05.2020 |
Ihan oikeasti. Tavallinen, hyvin voiva, hyväkäytöksinen ja rauhallinen lapsiperhe ei kelpaa kasvattajille. Olen soittanut useamman koirarodun kaikki Etelä-Suomen kasvattajat läpi ja jokaisella vastaus on sama: pennut varattuja JA emme myy pentuja lapsiperheeseen tai sellaiseen, jossa ei kilpailla koiran kanssa, tai käydä näyttelyissä.
Koira saisi siis hyvän kodin, vakuutuksen, paljon liikuntaa, paljon virikkeitä. Mutta ongelma on, että en pidä näyttelyistä tai kilpailemisesta. Ja ongelma näyttää olevan koiramakuni, joka on kieltämättä rajallinen oman koiran suhteen.
Mikä tässä on niin vaikeaa?! Lapset eivät ole pieniä enää, ja asumme rivitalossa, jossa iso piha. Ja minä tosiaan liikkuisin PALJON koiran kanssa, kun liikun muutenkin.
Seuraava askel on hakea ulkomailta, mutta kun on toi korona.
Kommentit (303)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajenna hakuasi metsästyskoiriin. Isot pentueet, yleensä hyväsukuisiltakin jää muutama pentu "yli". Myös nuoria aikuisia kodinvaihtajia on, sellaisia että eivät toimi metsällä ihan kuten on haluttu. Niistä tulee parhaita seurakoiria: ovat itsenäisiä ja itsevarmoja, joten eroahdistus ei vaivaa, itsevarmoja, yleensä rauhallisia sisätiloissa kunhan saavat tarpeeksi liikuntaa ja nenätöitä, terveitä rakenteeltaan, mäykyt poislaskettuina.
Metsästyskoirissa on ongelmana se metsästysvietti. Miksi ihmeessä sellaista ottaisi kotikoiraksi? Sehän vasta on koiralle kärsimystä kun ei pääse niitä viettejään esim. jänis- tai hirvimetsällä toteuttamaan. Jollekin noutajalle nyt voi heittää palloa tms mutta miten toteutat kaupunkiympäristössä ajokoiralle mahdollisuuden jänisjahtiin?
Ns. "toimimaton koira" menee kyllä sisäkoirana sinänsä, mutta tällaiset metsästysrotuiset kotia vailla -olevat koirat eivät enää pentuja ole, koska pennusta ei voi välttämättä vielä tietää, kuinka se metsällä käyttäytyy, onko kuinka riistaviettinen tai paukkuarka. Nämä ominaisuudet tulevat toisinaan esille ajan kanssa, joskus menee useampikin vuosi, että koira älyää mikä on homman nimi. Haukkuherkkiä ne saattavat kyllä silti olla, ja jos ne ovat tarhassa asustaneet, niin sisäsiisteys voi olla ongelma myöskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo se, että AP harkitsee montaa eri rotua ja soittelee jokaisen kasvattajan läpi pentua tingaten ja omia ehtoja ladellen, saa hänet kasvattajien piirissä mustalle listalle. Piirit on pienet ja sana kyllä kulkee. Yleensäkään kasvattajat ei tykkää, että joka ikinen kasvattaja kierretään läpi ja ollaan jonossa ja varaillaan alustavasti pentuja monesta paikasta. Sitten kasvattaja jo varaa pentua ja sopii ehkä näyttöäkin ym. ja kertoo muille kysyjille, että pentuja on jo alustavasti varattu ja sitten AP ottaakin kokonaan toiselta kasvattajalta ja ehkä toista rotuakin...
Näitä "meille pentu heti nyt juuri kesälomalle, mitä maksaa ja on ihan sama mikä ja mistä kunhan vaan heti" on ihan liikaa. Nyt korona-aika vielä korostaa tätä ilmiötä. Yllättäen on pentujen palautus- ja kiertolaisprosenttikin sitten aika iso...🤔.
Joskus kemiat ja ajatukset ei kerta kaikkiaan mene yhtään yksiin ja jo puhelimessa tietää, että tälle tyypille ei mene koskaan meiltä yhtään koiraa.
Ihan käsi sydämellä, mihin te kasvattajat tähtäätte kasvatuksellanne? Kun eikös nykyään ole jo päivänselvää, että monista roduista on jalostettu ihan äärisairaita, kun tähdätään näihin ''rodunomaisiin'' piirteisiin? Todennäköisesti terveys on harvan kasvattajan prioriteetti, koska sillä ei pokkailla BIS titteleitä kehästä.
En minäkään myisi koiraa lapsiperheelle. Halutaan koiranpentu mutta kun koira kasvaa, kiinnostus lopahtaa.
En kasvata nyt, ehkä joskus. Lapsien ikäraja perheessä on joku 5-6 vuotta, mielellään kouluikä. Pikkulapsiperheisiin ei koiraa. Myös yhteen muuttaneelle nuorelle parille vauvankorvikkeeksi on iso riski. On tietysti eri asia, jos on aiempaa koirakokemusta ja koira otetaan myös harrastusta varten, ei vain syliin, joka täyttyy parissa vuodessa vauvalla ja sen tarpeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
quote=Vierailija]Ihan käsi sydämellä, mihin te kasvattajat tähtäätte kasvatuksellanne? Kun eikös nykyään ole jo päivänselvää, että monista roduista on jalostettu ihan äärisairaita, kun tähdätään näihin ''rodunomaisiin'' piirteisiin? Todennäköisesti terveys on harvan kasvattajan prioriteetti, koska sillä ei pokkailla BIS titteleitä kehästä.[/quote]
No tämähän riippuu tosi paljon rodusta. Itse kasvatan 1-ryhmän rotua harrastuskoiraksi. Kasvatan aina vaan omaan tarpeeseen, eli silloin kun haluan itselleni pennun. Katson ensisijaisesti luonnetta ja terveyttä, mutta ei se ulkonäkökään pahitteeksi ole. Kaltaisiani kasvattajia on paljon ja kaikissa roduissa. Itse myyn pennut aina harrastamisesta ja kouluttamisesta kiinnostuneeseen perheeseen. Lapsiperheitä katsastan vähän, mutta voin myydä jos tunnen ihmisen.
Nämä muotirodut kyllä hirvittää. Esim. ranskanbulldogit ja mopsit sekä juurikin shibat (ja jopa akitat) tällä hetkellä. Shiba ei todellakaan ole mikään jokaisen kodin koira, on itsenäinen, itsepäinen, varautunut vieraita kohtaan, ei ole miellyttämishaluinen, voi olla haastava kouluttaa. Ja akita tämä kaikki potenssiin neljä + huonosti koulutettuja ja pidettyjä tappavan vaarallinen. Niin ja tietty nämä American bullit, pitit, cane corsot, dogot... Kun on niin mahtavaa saada iso ja vahva, taistelurotuinen "ihmisille niin mahtavaluonteinen" koira, joka vie omistajaansa kuin litran mittaa ja tappaa naapurin chihun tai villakoiran tuosta vaan ohimennessään. Mutta sehän olikin sen oma vika kun haukkui meidän koiralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.
Ei ole mitään takeita siitä, että sekarotuinen olisi "terve" tai "kiltti". Huonolla tuurilla se perii koko rotucocktailinsa kaikki tyyppiviat.
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotirodut kyllä hirvittää. Esim. ranskanbulldogit ja mopsit sekä juurikin shibat (ja jopa akitat) tällä hetkellä. Shiba ei todellakaan ole mikään jokaisen kodin koira, on itsenäinen, itsepäinen, varautunut vieraita kohtaan, ei ole miellyttämishaluinen, voi olla haastava kouluttaa. Ja akita tämä kaikki potenssiin neljä + huonosti koulutettuja ja pidettyjä tappavan vaarallinen. Niin ja tietty nämä American bullit, pitit, cane corsot, dogot... Kun on niin mahtavaa saada iso ja vahva, taistelurotuinen "ihmisille niin mahtavaluonteinen" koira, joka vie omistajaansa kuin litran mittaa ja tappaa naapurin chihun tai villakoiran tuosta vaan ohimennessään. Mutta sehän olikin sen oma vika kun haukkui meidän koiralle.
Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden selvitysten mukaan ylivoimaisesti eniten ihmisiä pureskelevat pienet, räkyttävät piskit kuten chihut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.
Ei ole mitään takeita siitä, että sekarotuinen olisi "terve" tai "kiltti". Huonolla tuurilla se perii koko rotucocktailinsa kaikki tyyppiviat.
Puhumattakaan siitä, että sekarotuisessa kun ei lähellekään aina tiedä mitä saa. Sieltä voi tulla mitä vain viettejä ja haukkuherkkyyksiä yms minkä vuoksi sekarotuisia menee kiertoon paljon usemmin kuin huolella harkittuja ja perheeseen sopiva rotukoiria.
Joskus toki sattuu vastaan aivan mahtavia sekarotuisiakin, en sitä kiellä ollenkaan. Mutta jos haluat tietää suurella varmuudella mitä saat, niin panosta rekattuun rotukoiraan ja valitse kasvattaja huolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<strong> kirjoitti:
Ei ole iso homma käydä kasvattajan mieliksi muutamassa näyttelyssä. Kasvattaja saa siitä tietoa, että kasvatus on menossa oikeaan suuntaan.
Jos on käyttölinjainen koira niin tottakai kasvattaja myy ensisijaisesti harrastavaan kotiin. Kaikki rodut eivät myöskään ensisijaisesti sovi lapsiperheeseen (riippuu toki tosi paljon lapsien luonteesta ja iästä).
Rodussa, jota itse kasvatan, on tällä hetkellä vuoden, parin odotusaika pennulle ihan normaali. Siinä ehtii ihminen miettiä kerran jos toisenkin, haluaako varmasti koiran ja se on ihan hyvä. Itse myös edellytän terveystutkimusten tekoa pennuille, kun ne ovat sopivassa iässä (ja että niitä ei ilman lääketieteellistä perustetta steriloida/ kastroida ennen sitä). Korostan myös näiden aktiivisuutta ja itsepäisyyttä, useampaan kertaan. Jos ostajaehdokkaalle on pian tulossa paljon elämänmuutoksia, kehotan odottamaan niiden ohitse.
Kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä kasvattajiin, ottaa selvää yhdistelmästä ja perustella jo ensimmäisessä yhteydenotossa, miksi haluat juuri tämän rotuisen pennun juuri tästä yhdistelmästä / emästä. Tälläinen ostajaehdokas jää paremmin mieleen kuin henkilö, joka ilmoittaa vain sähköpostilla "Haluan pennun? Milloin voi hakea?"
Kyllä se muuten voi olla. Ja ne ihmiset siellä, hohhoijaa!
Mitä, jos koiran tulevalla omistajalla on periaate, että näyttelyt ei ole koiralle hyväksi? Että koiran tulee saada olla koira, eikä näyttelyesine? (Sekö on koiranelämää, että kuljetaan autolla usein kenties pitkiäkin kisamatkoja, oleillaan hälyisissä ja pölyisissä halleissa muiden koirien kanssa?)
Kiitos olen niin samaa mieltä kanssasi! Etsiessäni kolmatta koiraani, kasvattaja pyysi, muttei vaatinut että veisin näyttelyyn. Koira on ulkoisesti täydellinen, mutta luonteeltaan niin herkkä ja ei viihdy muiden koirien parissa (paitsi toisen omamme) joten ilmoitin kasvattajalle olevani pahoillani, mutta periaatteeni ei anna myöten että veisin selvästi näyttelyistä ahdistuvan koiran niihin. Hän oli hyvin ymmärtäväinen tämän suhteen. Toivottavasti tällaisia kasvattajia olisi enemmän. En tiedä vaikuttiko hänen reiluun suhtautumiseensa se että kyseinen koira oli jo kolmas saman rodun edustaja meillä, joten kasvattaja luotti päätökseeni helpommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotirodut kyllä hirvittää. Esim. ranskanbulldogit ja mopsit sekä juurikin shibat (ja jopa akitat) tällä hetkellä. Shiba ei todellakaan ole mikään jokaisen kodin koira, on itsenäinen, itsepäinen, varautunut vieraita kohtaan, ei ole miellyttämishaluinen, voi olla haastava kouluttaa. Ja akita tämä kaikki potenssiin neljä + huonosti koulutettuja ja pidettyjä tappavan vaarallinen. Niin ja tietty nämä American bullit, pitit, cane corsot, dogot... Kun on niin mahtavaa saada iso ja vahva, taistelurotuinen "ihmisille niin mahtavaluonteinen" koira, joka vie omistajaansa kuin litran mittaa ja tappaa naapurin chihun tai villakoiran tuosta vaan ohimennessään. Mutta sehän olikin sen oma vika kun haukkui meidän koiralle.
Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden selvitysten mukaan ylivoimaisesti eniten ihmisiä pureskelevat pienet, räkyttävät piskit kuten chihut.
Joo, mutta kumman purema saa enemmän tuhoa aikaan, chihun vai pitbullin? En muista ainakaan uutisissa lukeneeni chihuahuan tappaneen vastaantulijan koiraa, raadelleen naamaa pilalle tms. Eihän se edes yletä puremaan aikuista ihmistä kuin lahkeeseen, pitbull taas tähtää kurkkuun kiinni. Kumman itse haluaisit hyökkäävän kimppuusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.
Ei ole mitään takeita siitä, että sekarotuinen olisi "terve" tai "kiltti". Huonolla tuurilla se perii koko rotucocktailinsa kaikki tyyppiviat.
Puhumattakaan siitä, että sekarotuisessa kun ei lähellekään aina tiedä mitä saa. Sieltä voi tulla mitä vain viettejä ja haukkuherkkyyksiä yms minkä vuoksi sekarotuisia menee kiertoon paljon usemmin kuin huolella harkittuja ja perheeseen sopiva rotukoiria.
Joskus toki sattuu vastaan aivan mahtavia sekarotuisiakin, en sitä kiellä ollenkaan. Mutta jos haluat tietää suurella varmuudella mitä saat, niin panosta rekattuun rotukoiraan ja valitse kasvattaja huolella.
Niin. Mutta tässä ketjussahan on juuri puhuttu ongelmista, jotka liittyy siihen, että tavallisen ihmisen, joka hoitaa koiransa hyvin, mutta ei halua kasvattajaan pitää yhteyttä, on vaikea saada muunlaista koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotirodut kyllä hirvittää. Esim. ranskanbulldogit ja mopsit sekä juurikin shibat (ja jopa akitat) tällä hetkellä. Shiba ei todellakaan ole mikään jokaisen kodin koira, on itsenäinen, itsepäinen, varautunut vieraita kohtaan, ei ole miellyttämishaluinen, voi olla haastava kouluttaa. Ja akita tämä kaikki potenssiin neljä + huonosti koulutettuja ja pidettyjä tappavan vaarallinen. Niin ja tietty nämä American bullit, pitit, cane corsot, dogot... Kun on niin mahtavaa saada iso ja vahva, taistelurotuinen "ihmisille niin mahtavaluonteinen" koira, joka vie omistajaansa kuin litran mittaa ja tappaa naapurin chihun tai villakoiran tuosta vaan ohimennessään. Mutta sehän olikin sen oma vika kun haukkui meidän koiralle.
Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden selvitysten mukaan ylivoimaisesti eniten ihmisiä pureskelevat pienet, räkyttävät piskit kuten chihut.
Samaa mieltä! Ja joo ei ole sen chihun vika jos iso koira käy kiinni, mutta pienten rotujen omistajat eivät usein kouluta koiriaan niiden helpon hallittavuuden takia tarpeeksi. Mietin aina että eivätkö ihmiset tajua että kyllä se pienen koiran tekemä provosointi voi vaikuttaa siihen ohi menevään koiraan paljonkin. Ihan koosta riippumatta.
Täällä kauhistellaan noita näyttelyitä. Minä käytin koirani parissa näyttelyssä kasvattajan mieleksi ja täytyy kyllä sanoa, etten huomannut siellä mitään hirveää ja kauheaa. Hemmetin tylsää vain oli odotellessa vuoroaan. Tsekkasin myös niitä myyntipisteitä ja istuskelin kahvipisteessä koira mukanani. Koirani oli vain, että jahas nyt hengaillaan täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.
Ei ole mitään takeita siitä, että sekarotuinen olisi "terve" tai "kiltti". Huonolla tuurilla se perii koko rotucocktailinsa kaikki tyyppiviat.
Puhumattakaan siitä, että sekarotuisessa kun ei lähellekään aina tiedä mitä saa. Sieltä voi tulla mitä vain viettejä ja haukkuherkkyyksiä yms minkä vuoksi sekarotuisia menee kiertoon paljon usemmin kuin huolella harkittuja ja perheeseen sopiva rotukoiria.
Joskus toki sattuu vastaan aivan mahtavia sekarotuisiakin, en sitä kiellä ollenkaan. Mutta jos haluat tietää suurella varmuudella mitä saat, niin panosta rekattuun rotukoiraan ja valitse kasvattaja huolella.Niin. Mutta tässä ketjussahan on juuri puhuttu ongelmista, jotka liittyy siihen, että tavallisen ihmisen, joka hoitaa koiransa hyvin, mutta ei halua kasvattajaan pitää yhteyttä, on vaikea saada muunlaista koiraa.
En usko että on. Ketjussa on kerrottu että harrastusrotuja on vaikea saada ei-harrastavaan kotiin, mikä on ihan oikein. Rotuvalinnan täytyy olla realistinen ja omien nykyisten olosuhteiden mukaan valittu, ei minkään ihanneminän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, me ollaan ostettu koira asuessamme ulkomailla. Sellainen rotu, jota jonotetaan Suomessa pitkään. Kuitenkin sellainen seurakoira, pieni ja kiva, turkki hiukan työläs jos sitä pakottautuu hoitamaan rotuyhdistyksen ohjeiden mukaan, joissa takku on sama kuin koiran rääkkääminen.
Otettiin silloisessa kotimaassamme yhteyttä Kenneliin ja koira saatiin reilusti alle puolessa vuodessa, en muista tarkkaan. Virallisesti rekisteröity Kennel, jolla julkiset nettisivut, päästiin tutustumaan sekä Kennelin oloihin, että pentumme vanhempiin ja saatiin heidän taustastaan tietoa ja kaikki paperit. Kiihkotonta ja asiallista meininkiä. Kaikista rokotuksista jne. huolehdittiin Kennelissä ja olivat ensimmäisenä vuotena tosi tarkkoja siitä, että rokotukset otettiin ja merkattiin sekä sikäläiseen korttiin, että koiran EU-passiin, rokotusampullin sinetteineen kaikkineen. Pennuilla oli "takuu", eli jos pentu esim. kuolee ensimmäisen kolmen kuukauden aikana johonkin sellaiseen, joka ei johdu isäntäperheen laiminlyönnistä, vaan kyseessä on joku sairaus, saa rahat takaisin tai uuden pennun seuraavasta pentueesta. Meidän pentumme sitten sairastui, hoidettiin viimeisen päälle kuntoon: noudettiin kotoa, pidettiin sairaalassa ja lääkittiin, kotiutettiin vsta kun oli varmasti terve ja myös seurattiin. Tää onkin ainoa kerta kun ollaan eläinlääkäriä muuhun kuin rokotuksiin ja terveystarkastuksiin kahdeksan vuoden aikana tarvittu.
Kyllä itse olen hiukan hämmästellyt Suomen tiukkapipoista meininkiä juuri tuossa, että pakko on käyttää näyttelyissä tai kilpailla jossain agilityssa. Ilmeisesti siksi, että kaikki kasvattajat on jotain yksityishenkilöitä, joiden business perustuu siihen. että on jotain menestyshistoriaa?
Miksi oletetaan, että tämä olisi koiralle jotenkin hyvää elämää? Jos saa kodin, jossa on rakkautta ja huolenpitoa, koulutusta sopivasti, liikuntaa ja virikkeitä ja vaikka kesämökki jossa saa olla vapaana. Lapsia, jotka myös kiintyvät ja huolehtivat - ne lapset kasvavat siinä missä koirakin ja oppivat huolehtimaan todella mainiosti, ainakin oman kokemukseni mukaan. Miksi tällainen olisi koiralle huonompi elämä kuin pönöttää jossain trimmissä föönattavana ja näyttelyissä tai juosta henki hieverissä jotain esteitä ajan kanssa? Lasten missikisat ja kilpaurheilu on paheksuttavaa, mutta koiran kohdalla pakonomainen näyttelyissä juokseminen ja joku pakotettu agility on aina parempi kuin mökillä vapaana juokseminen?
Jos sä mietit koko jalostustoimintaa, niin se vähän niin ku pyörii sen näyttelyhässäkän ympärillä. Niitä paritetaan ristiin ja käydään astuttamassa isolla rahalla pitkin maailmaa, että voitaisiin minimoida pikkiriikkisen geenipoolin aiheuttamat sairaudet ja vaivat. Mit vähemmän siellä on sitä näyttelyissä marinoitua mastkua tarjolla uusiin pentueisiin, sitä pienempi se tulevaisuuden käytettävä pooli on. Eli sikäli mä ymmärrän sen, että alan ihmiset pyrkivät pitämään kaiken matskun tarjolla, etenkin Suomessa kun tämä on niin pieni maa. Sitä mä en tajua, että miksi te "ei me näyttelykoiraa haluta, mutta se on pakko olla tämä rotu ja mielellään hyvistä vanhemmista" -tyypit ette suosi sekarotuisia. Tärkeintä kai olisi löytää pentu, jossa on jotain omaan tilanteeseen suhteellisen päteviä rotuja sekaisin.
Ok. Jos mielstänne tämä siis on ihanaa elämää sille koiralle. Elää jostain näyttelystä toiseen.
Mitään välimuotoa ei vaan tunnu olevan, paitsi muutamat täyspaiset, normaalit yksityishenkilöt, jotka teettävät pentuja toisella saman rodun koiralla.
Ehkä nyt ymmärrän siis koko tämän "puhdasrotuisuuden" väärin, eli tarkoituksena on teettää jotain jatkojalostukseen kelpaavia näyttelykappaleita, joiden tehtävä on taas tehdä uusia, jatkojalostukseen kelpaavia, näyttelyissä elämäntehtävänsä suorittavia yksilöitä: jotenkin tää vaan kuulostaa nimenomaan pentutehtailulta.
Itse ajattelen ns. "puhdasrotuisella" sitä, että kaksi saman rodun terveeksi todettua koiraa saavat pentuja.
Jotenkin tullut koko koiraporukasta ihan kajahtanut mielikuva, mutta tää avaa kyllä. Että ne näyttelyt on sen koiran elämäntehtävä ja siellä sitten metsästetään astutettavaa/astuttajaa kuin jossain siitosteollisuudessa.
Jos koira käy vaikka 4 krt vuodessa näyttelyssä, niin se ei ole koiralle mikään rasite. Ja koira elää normaalia kotikoiran elämää siinä välissä.
Ihan samalla tavalla kun ihminenkin käy vaikka konsertissa ja elokuvissa 4:sti vuodessa, niin elääkö ihminen "konsertista toiseen".
Näyttelyt on harrastus siinä missä joku muukin. Koirien lisäksi siellä tapaa tuttavia, pääsee reissaamaan ja mahdollisesti vaikka saa omaa aika perheestä.
Kasvattajalle on tärkeää, että saisi arvion kasvateistaan. Siksi muutama näyttelykäynti, luonnetesti/MH ja rodunmukaiset terveystutkimukset on ihan rotukoiran omistamisen perusjuttu.
Koiralle koiranäyttely ei ole ihan sama kuin ihmiselle leffassa käynti :D
Kaunis kesäviikonloppu ja nopean aamupissan jälkeen istutaan autossa, sitten survoudutaan johonkin halliin ja istutaan häkissä, käydään nopeasti pissalla, sitten kävellään ja seisotaan 5-10 minuuttia, taas häkkiin, sitten autoon, illalla nopea pissatus ja siinä se. Veikkaan että koira mieluummin vaikka olisi juossut ja uinut Rajasaaressa tai mökillä tuon päivän tai olisi hengaillut mukana puistopiknikillä.
Koirani istui vierelläni tai sylissäni ja meni koppaansa, kun alkoi väsyttää. Sitä lenkitetään yleensä kolmisen tuntia päivässä ja jos muutaman kerran vuodessa kävi näyttelyssä, niin ei tuo ollut niin hirveä homma sille. Loppujen lopuksi ihan mukava lepopäivä vaan. Ei siellä näyttelyissä nyt joka päivä ravata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotirodut kyllä hirvittää. Esim. ranskanbulldogit ja mopsit sekä juurikin shibat (ja jopa akitat) tällä hetkellä. Shiba ei todellakaan ole mikään jokaisen kodin koira, on itsenäinen, itsepäinen, varautunut vieraita kohtaan, ei ole miellyttämishaluinen, voi olla haastava kouluttaa. Ja akita tämä kaikki potenssiin neljä + huonosti koulutettuja ja pidettyjä tappavan vaarallinen. Niin ja tietty nämä American bullit, pitit, cane corsot, dogot... Kun on niin mahtavaa saada iso ja vahva, taistelurotuinen "ihmisille niin mahtavaluonteinen" koira, joka vie omistajaansa kuin litran mittaa ja tappaa naapurin chihun tai villakoiran tuosta vaan ohimennessään. Mutta sehän olikin sen oma vika kun haukkui meidän koiralle.
Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden selvitysten mukaan ylivoimaisesti eniten ihmisiä pureskelevat pienet, räkyttävät piskit kuten chihut.
Joo, mutta kumman purema saa enemmän tuhoa aikaan, chihun vai pitbullin? En muista ainakaan uutisissa lukeneeni chihuahuan tappaneen vastaantulijan koiraa, raadelleen naamaa pilalle tms. Eihän se edes yletä puremaan aikuista ihmistä kuin lahkeeseen, pitbull taas tähtää kurkkuun kiinni. Kumman itse haluaisit hyökkäävän kimppuusi?
Huonosti kasvatetuissa raivopäisissä pikkukoirissa on se kaksinkertainen haitta, että ne tekevät itse pahaa ja provosoivat muita ja tekevät toistenkin elämän vaikeaksi. Koko 20-vuotisen koiraelämäni aikana olen tavannut kaksi pelottavaa isoa koiraa: toinen oli koirapuiston järeiden kaltereiden takana syvää murinaa pitänyt kaukaasianpaimenkoira ja toinen lenkillä vastaan tullut, takajaloillaan räyhännyt rhodesiankoira. Sen sijaan hulluja pikkukoiria tapaa lähes päivittäin. Totta kai sitä voi saivarrella, että iso koira voi purra pään irti, mutta kyllä jalkoihin ja oman koiran kuonoon neulanterävillä hampailla tikkaava räyhäpaketti, josta oma omistaja ei saa sen paremmin fyysistä kuin henkistäkään otetta, on sekä vaarallinen että vastenmielinen ja aivan liian yleinen ilmiö.
Omat koirani ovat isoja, ystävällisiä ja arkitottis hanskassa.
Vihaisen chihun tai puudelin omistaja joutuu ehkä korvaamaan housunlahkeen reiän, yleensä ei sitäkään. Koska useimmat pienet koirat ärisebät arkuuttaan eivätkä pitämästään metelistä huolimatta mene paria metriä lähemmäs. Pitbullin tai dogon tai vastaavan omistaja joutuu ehkä maksamaan uuden naaman. Tai uuden koiran. Tai uuden lapsen. Se pieni ero.
Tämä sama aloitus oli täällä muutama kuukausi sitten.
Ihanko oikeasti jollekin tulee yllätyksenä, että lapsiperhe (varsinkin sellainen jolla ei aiempaa kokemusta koirista) ei ole kasvattajan ykkösvalinta? Pentuja palautuu jatkuvasti kasvattajille takaisin kun joku penskoista onkin allerginen tai koira osoittautuu työläämmäksi kuin mitä on alunperin ajateltu.
Ja ihan suoraan sanottuna, varsinkin pikkulapsiperheissä se älämölö ja häslinki on usein sitä luokkaa, että ei sellainen ympäristö ole koiralle hyväksi.