En enää yhtään ihmettele, että koiranpentuja ostetaan ties miltä pentutehtailijoilta!

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaverilla huippuyksilö ja tarkkaan harkitsi myös sille uroksen. Siitä yhdistelmästä oltiin todella kiinnostuneita ja hän pystyi valkkaamaan ns. Parhaat päältä. Oli tiedossa, että pennuissa todennäköisesti tulee olemaan potkua, joten ne oli järkevä myydä kotiin, jossa heidän koulutusta osattiin viedä oikeaan suuntaan heti alusta ja missä he saavat sellaista tekemistä kuin he tarvitsevat. Itselleen kannattaa myös olla rehellinen kuinka paljon oikeasti jaksaa.

Käyttökoirien kanssa tuo onkin järkevää. Mä tykkään käyttökoirista ja pärjään niiden kanssa hyvin, mutta virallinen harrastaminen ei kiinnosta. Yhden erittäin hyvän ja haastavan koiran nappasin itselleni kierrosta pois... oli sellaisen kasvattajan kasvatti, joka ei mun kaltaisille kotikoiran pitäjille edes myisi. Tutkitusti terve koira ja mieletön luonne... hetken harkitsin jopa pennuttamista, ihan vain siksi, että olisin halunnut tuosta koirasta pennun itselleni ja samoista linjoista ei muuten helppo saada. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, lähinnä siksi, kun olisi voinut olla vaikea löytää muille pennuille koti, joka pärjäisi niiden kanssa. Ja harrastajat ei kotikoiran pentuja ostaisi.

Aloitteleva kasvattaja edelleen kertoo ajatuksiaan. Ei se että kasvattaja toivoo käyvän näyttelyssä tarkoita sitä että siellä ravataan vaan vain sitä yhtä kertaa.

Luustokuvatuista ja terveistä vanhemmista haluavan luulisi haluavan käyttää myös oman koiransa kuvissa. Se on kuitenkin vain kerran elämässä juttu. Ai miksikö?

- auttaa tietämään rodun tilanteen.

- kasvattaja tietää käyttäisikö sitä sen sisarusta jalostukseen. Se kun ei kerro juuri mitään että yhdistetään kaksi A lonkkaista kun taustoista ei sitten tiedäkään mitään. Sisaruksilla voi olla vaikka geenilotossa D lonkat mutta kukaan ei tiedä. Ne asiat kun ei mene niin yksiselitteisesti etteikö sukukin vaikuttaisi.

- tiedät itse että se on terve.

Yhteyden pito olisi ihan riittävää vaikka kerran puolessa vuodessa kuva ja kertoa miten menee. Se on jo hyvää käytöstäkin.

Suorastaan pelottavia nämä ehdotukset valehdella pitävänsä edes joskus yhteyttä ja luustokuvaavansa. Kyllä minua jännittää vieraalle ihmiselle myydä pentu mutta pakko on luottaa ja koittaa mennä omalla tuntumalla.

Vaikka se kuulostaa varmasti tyhmälle niin perheet jotka kysyvät vain hintaa eikä juuri muuta tipahtavat pois. Koirassa on muutakin kuin se hinta.

Yritän kasvattaa semmoisia koiria joista itse ottaisin koiran ja näin ollen agility ihmisenä touhukkaita ja avoimia eli ei ihan pelkästään sohvalle.

Vierailija kirjoitti:

Laajenna hakuasi metsästyskoiriin. Isot pentueet, yleensä hyväsukuisiltakin jää muutama pentu "yli". Myös nuoria aikuisia kodinvaihtajia on, sellaisia että eivät toimi metsällä ihan kuten on haluttu. Niistä tulee parhaita seurakoiria: ovat itsenäisiä ja itsevarmoja, joten eroahdistus ei vaivaa, itsevarmoja, yleensä rauhallisia sisätiloissa kunhan saavat tarpeeksi liikuntaa ja nenätöitä, terveitä rakenteeltaan, mäykyt poislaskettuina.

Metsästyskoirissa on ongelmana se metsästysvietti. Miksi ihmeessä sellaista ottaisi kotikoiraksi? Sehän vasta on koiralle kärsimystä kun ei pääse niitä viettejään esim. jänis- tai hirvimetsällä toteuttamaan. Jollekin noutajalle nyt voi heittää palloa tms mutta miten toteutat kaupunkiympäristössä ajokoiralle mahdollisuuden jänisjahtiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Miten noin yleensä suhtaudut, jos joku kysyy sulta, että mitä kuuluu? Haistatatko paskat, että mitä vi*tua se sulle kuuluu? Miksi koiran kasvattajaan suhtaudutaan kuin sonni punaiseen viittaan? Kasvattaja tekee kovan työn ja näkee suuren vaivan saadakseen aikaan pentueen, josta sulle pennun myy. Miksi koet, että sulla on oikeus olla ilkeä toista ihmistä kohtaan?

Kuten sanoin, en ole sosiaalinen luonne kuin tuttujen kanssa. Ensimmäinen koirani oli kasvattajalta, eli 17 vuotiaaksi ja kuoli ns. suorilta jaloilta. Kerran leikattiin elämänsä aikana, muutoin terveyden perikuva. Eli kotiruualla ja Yrjölän puurolla. Kasvattajalle lähetettiin yksi kirje kuulumisista alussa. Tämä toinen koirani on kodinvaihtaja, hänen kanssaan vaihdettiin muutama sähköposti kun koira kotiutui meille niin hyvin. Kaikki olivat tyytyväisiä. Oliks sulla vielä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.

Mikään ei takaa että sekarotuinen on sen terveempi. Päinvastoin, niiltähän ei yleensä lonkkia, silmiä, sydäntä jne tutkita lainkaan ennen kuin pentuja teetetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.

Mikään ei takaa että sekarotuinen on sen terveempi. Päinvastoin, niiltähän ei yleensä lonkkia, silmiä, sydäntä jne tutkita lainkaan ennen kuin pentuja teetetään.

Mutta mitä muita vaihtoehtoja on... jos ei halua sitä kasvattajaa riesakseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Se on varsin hyvä syy ymmärtää pentutehtailua ja koirien systemaattista hyväksikäyttöä, rääkkäystä ja heitteillejättöä. Koska ei saa koiraa, vaikka haluaa sellaisen nyt heti.

Niinhän sinä varmaan luulet, että tehdään. Vaan ei, ei tehdä. Minä olen muutaman VUODEN etsiskellyt, ilmoittautunut varausjonoon jne. mutta aina ne menee muille. En tietenkään voi aina olla päivystämässä joka paikassa, enkä aio ottaa pentutehtailijalta mitään. 

Sekin, että haluaa terveen koiran, ei merkitse mitään. Se merkitsee, että on lapsia ja ei aio koiran kanssa virallisesti harrastaa.

Jos ei ole kiinnostusta näyttelyihin, vaan haluaa vain kaverin lenkkipolulle ja harrastukaiin, niin sit kannattasi laajentaa hakua sekarotuisiin. Tämä on ihan hyvä kehityssuunta, sillä lemmikeitä yleensä saa ihan liian helposti, vaikka niiden hoitamiseen ei olisi kykyä eikä resursseja. Et sä lastakaan adoptoi tosta vain.

Ai koira ei voi elää hyvää, virikkeellistä, liikunnallista ja tervettä elämää, jos sen kanssa ei virallisesti harrasta jotakin? Koiranäyttelykö on koiran elämää enemmän, kuin omistajan kanssa leikkiminen ja vaikka jäljittäminen tai kotipihan agility? 

Ihan ihme ajatusmaailma sinulla. 

Onko sulla lukutaito hukassa vai mikä sun ongelma on? Jos ei näyttelyt kiinnosta, niin silloin koiran ei tarvi olla rotukoira. Ap sanoo, että haluaisi rotukoiran, mutta ei aio harrastaa näyttelyitä. Joten miksi on pakko olla rotukoira? Siksi totesin, että kannattaisi miettiä ihan seropia myös. Agilityä ja jäljittämistä käsittääkseni voi harrastaa minkä tahansa koiraksi luokiteltavan elukan kanssa. Ja se nyt on vaan fakta, että on paljon lemmikkien omistajia, joilla lemmikkiä ei pitäisi olla. Koirat on nykyisin kivasti kiven alla, ettei niitä kovin mielijohteesta voi ottaa, mutta esim. kissat ovat vieläkin aika alttiina huonolle pidolle.

Kotia etsiviä koiria on apulat ja vastaavat nettipalstat pullollaan. Yleensä tosin näitä isokokoisia mixejä tyyliin saksanpaimenkoira-rotrweiler-mastiffi joiden kanssa on yllättäen tullut pitovaikeksia. Eli tyypillisesti nuori ihminen tai pariskunta halunnut näyttävän mutta halvan koiran jota ei jakseta eikä osata kouluttaa ja aktivoida ja sitten tulee ero tai muutetaan ja huomataan ettei kämppää ole isonn(Ja kaiken tuhoavan) koiran kanssa niin vain saatavissakaan tai tulee vauva eikä koira enää kiinnostakaan jnejne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.

Mikään ei takaa että sekarotuinen on sen terveempi. Päinvastoin, niiltähän ei yleensä lonkkia, silmiä, sydäntä jne tutkita lainkaan ennen kuin pentuja teetetään.

Mutta mitä muita vaihtoehtoja on... jos ei halua sitä kasvattajaa riesakseen?

Minusta tuntuu, että moni ymmärtää tämän yhteydenpidon kasvattajan kanssa ihan väärin. Ei sen kasvattajan kanssa olla jatkuvasti yhteydessä vaan pari kolme kertaa vuodessa kerrotaan kuulumisia. Mulla on nyt kolmas koira ja aina olen laittanut kuulumisia silloin tällöin, ja kukaan kasvattajista ei kyllä ole ollut mikään riesa. 

Vierailija kirjoitti:

Monet kasvattajat ovat vuosien ajan panostaneet saavuttaakseen kasvateissaan tietyn korkean tason, jota mitataan esim näyttelymenestyksellä. Kasvattaja on tuonut koiria ulkomailta (kallista), käynyt näyttelyissä rodun alkuperämaassa (kallista), panostanut kymmeniä tuhansia jotta hänen kasvattamassa koirat ovat rotumääritelmän mukaisia.

Tottakai sitä sillon haluaa että käydään edes joskus näyttelyissä.

Älkää ostako/kysyikö koiraa kasvattajalta joka haluaa kasvattinsa käyvän näyttelyissä.

Lemmikkikoiria saa muualtakin.

Mulle näyttelyissä on ongelmana se, että en todellakaan halua itse sinne kehään. Siis joo tiedän että koiraa siinä ensisijaisesti kerätään mutta en silti halua. Toinen ongelma toki se, että näyttelypiireissä ei rotujen terveydestä ja hyvinvoinnista välitetä pätkääkään vaan haetaan niitä liioiteltuja friikkityyppejä. Esim. tankkimaiset lyllertävät noutajat, nämä kaikki lyttykuonot, lyhytjalat, häntäongelmaiset, kallonmuodot viturallaan kun haetaan joko lyhyttä ihmismäistä kalloa tai pitkää ja liioitellun kapeaa, kehitysvammaisilta/vammautuneilta näyttävät saksanpaimenkoirat..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Se on varsin hyvä syy ymmärtää pentutehtailua ja koirien systemaattista hyväksikäyttöä, rääkkäystä ja heitteillejättöä. Koska ei saa koiraa, vaikka haluaa sellaisen nyt heti.

Niinhän sinä varmaan luulet, että tehdään. Vaan ei, ei tehdä. Minä olen muutaman VUODEN etsiskellyt, ilmoittautunut varausjonoon jne. mutta aina ne menee muille. En tietenkään voi aina olla päivystämässä joka paikassa, enkä aio ottaa pentutehtailijalta mitään. 

Sekin, että haluaa terveen koiran, ei merkitse mitään. Se merkitsee, että on lapsia ja ei aio koiran kanssa virallisesti harrastaa.

Jos ei ole kiinnostusta näyttelyihin, vaan haluaa vain kaverin lenkkipolulle ja harrastukaiin, niin sit kannattasi laajentaa hakua sekarotuisiin. Tämä on ihan hyvä kehityssuunta, sillä lemmikeitä yleensä saa ihan liian helposti, vaikka niiden hoitamiseen ei olisi kykyä eikä resursseja. Et sä lastakaan adoptoi tosta vain.

Ai koira ei voi elää hyvää, virikkeellistä, liikunnallista ja tervettä elämää, jos sen kanssa ei virallisesti harrasta jotakin? Koiranäyttelykö on koiran elämää enemmän, kuin omistajan kanssa leikkiminen ja vaikka jäljittäminen tai kotipihan agility? 

Ihan ihme ajatusmaailma sinulla. 

Onko sulla lukutaito hukassa vai mikä sun ongelma on? Jos ei näyttelyt kiinnosta, niin silloin koiran ei tarvi olla rotukoira. Ap sanoo, että haluaisi rotukoiran, mutta ei aio harrastaa näyttelyitä. Joten miksi on pakko olla rotukoira? Siksi totesin, että kannattaisi miettiä ihan seropia myös. Agilityä ja jäljittämistä käsittääkseni voi harrastaa minkä tahansa koiraksi luokiteltavan elukan kanssa. Ja se nyt on vaan fakta, että on paljon lemmikkien omistajia, joilla lemmikkiä ei pitäisi olla. Koirat on nykyisin kivasti kiven alla, ettei niitä kovin mielijohteesta voi ottaa, mutta esim. kissat ovat vieläkin aika alttiina huonolle pidolle.

Kotia etsiviä koiria on apulat ja vastaavat nettipalstat pullollaan. Yleensä tosin näitä isokokoisia mixejä tyyliin saksanpaimenkoira-rotrweiler-mastiffi joiden kanssa on yllättäen tullut pitovaikeksia. Eli tyypillisesti nuori ihminen tai pariskunta halunnut näyttävän mutta halvan koiran jota ei jakseta eikä osata kouluttaa ja aktivoida ja sitten tulee ero tai muutetaan ja huomataan ettei kämppää ole isonn(Ja kaiken tuhoavan) koiran kanssa niin vain saatavissakaan tai tulee vauva eikä koira enää kiinnostakaan jnejne.

Tuo on muuten rotukoirissakin haaste. Nuori pari saattaa ottaa koiran vain kun ei ole vielä vauvan aika. Sekarotuisissa varmaan vieläkin enemmän.

suomalaiset juntit haluaa rotuelukan narun päähän näytille räksyttämään. Juntit ei osaa edes kouluttaa näitä kirppukasojaan. Nauran aina kun näen näitä juntteja.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on erittäin hyvä ettei koiraa saa helpolla! Muutama vuosi lisää harkinta-aikaa on vain hyvä juttu ja koiran hankkimatta jättäminen on myös aina hyvä valinta. Koira ei ole mikään nojatuoli tai lehtitilaus vaan elävä olento. Näen päivittäin koiranlenkittäjiä, jotka haahuilevat katse kännykässä ja repivät koiraa hihnassa kun eivät jaksa odottaa että koira saisi rauhassa haistella ja tehdä tarpeensa.

Lasten kanssa sama juttu. Kaikki vanhemat kännykkä kädessä leikkipuistossa ja kotona ei myöskään ehditä vastailla lasten kysymyksiin kun vauva-palsta kesken. Lasten saanti useille aivan liian helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole koiraa ottamassa mutta ihmetyttää että miten se kasvattaja voi muka noin paljon määrätä uutta omistajaa siitä mitä koiran kanssa tulee harrastaa? Vaatii että pitää kilpailla ja käydä näyttelyissä mutta eikö koira ole uuden omistajan omaisuutta joten mitä se kasvattaja sille voi jos ei tee noita juttuja? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun niin oudolta kuulostaa tällaisen lemmikittömän korvaan.

Voisihan sitä toki valehdellakin, mutta (onneksi) suurin osa ihmisistä ei halua menetellä noin vaan myöntää rehellisesti jos vaikka se näyttelytoiminta ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla, sinkkunainen hoitoalalla, jäi Shiba saamatta, kun en lupautunut näyttelyihin ja elinikäiseen yhteydenpitoon kasvattajan kanssa...

Shiba onkin tämän hetken ehdoton muotirotu. Niitä oikein vilisee täällä etelä-Helsingissä. En oikein ymmärrä miksi kun käsittääkseni ovat aika juroja ja vaikeasti koulutettavia, eivät koirapuistokoiria aikuisena lainkaan, eivät useinkaan juuri siedä lapsia tai muutenkaan vieraita ihmisiä..no ulkonäköhän on kiva, sellainen pieni ja pörröinen mutta silti koiramainen eikä moppimainen. Mutta veikkaan että kohta saattaa alkaa olla näitä pitovaikeus-shiboja tarjolla. Miten esim. hoitoalan sinkku, olisitko valmis siihen, että et alakaan parisuhteeseen kun lemmikkisi ei siedä vieraita kotonanne tai jätät lapset hankkimatta tai ainakin järjestät niin että tilaa on jottei koiran ja lapsen tarvitse juuri kohdata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, me ollaan ostettu koira asuessamme ulkomailla. Sellainen rotu, jota jonotetaan Suomessa pitkään. Kuitenkin sellainen seurakoira, pieni ja kiva, turkki hiukan työläs jos sitä pakottautuu hoitamaan rotuyhdistyksen ohjeiden mukaan, joissa takku on sama kuin koiran rääkkääminen.

Otettiin silloisessa kotimaassamme yhteyttä Kenneliin ja koira saatiin reilusti alle puolessa vuodessa, en muista tarkkaan. Virallisesti rekisteröity Kennel, jolla julkiset nettisivut, päästiin tutustumaan sekä Kennelin oloihin, että pentumme vanhempiin ja saatiin heidän taustastaan tietoa ja kaikki paperit. Kiihkotonta ja asiallista meininkiä. Kaikista rokotuksista jne. huolehdittiin Kennelissä ja olivat ensimmäisenä vuotena tosi tarkkoja siitä, että rokotukset otettiin ja merkattiin sekä sikäläiseen korttiin, että koiran EU-passiin, rokotusampullin sinetteineen kaikkineen. Pennuilla oli "takuu", eli jos pentu esim. kuolee ensimmäisen kolmen kuukauden aikana johonkin sellaiseen, joka ei johdu isäntäperheen laiminlyönnistä, vaan kyseessä on joku sairaus, saa rahat takaisin tai uuden pennun seuraavasta pentueesta. Meidän pentumme sitten sairastui, hoidettiin viimeisen päälle kuntoon: noudettiin kotoa, pidettiin sairaalassa ja lääkittiin, kotiutettiin vsta kun oli varmasti terve ja myös seurattiin. Tää onkin ainoa kerta kun ollaan eläinlääkäriä muuhun kuin rokotuksiin ja terveystarkastuksiin kahdeksan vuoden aikana tarvittu.

Kyllä itse olen hiukan hämmästellyt Suomen tiukkapipoista meininkiä juuri tuossa, että pakko on käyttää näyttelyissä tai kilpailla jossain agilityssa. Ilmeisesti siksi, että kaikki kasvattajat on jotain yksityishenkilöitä, joiden business perustuu siihen. että on jotain menestyshistoriaa?

Miksi oletetaan, että tämä olisi koiralle jotenkin hyvää elämää? Jos saa kodin, jossa on rakkautta ja huolenpitoa, koulutusta sopivasti, liikuntaa ja virikkeitä ja vaikka kesämökki jossa saa olla vapaana. Lapsia, jotka myös kiintyvät ja huolehtivat - ne lapset kasvavat siinä missä koirakin ja oppivat huolehtimaan todella mainiosti, ainakin oman kokemukseni mukaan. Miksi tällainen olisi koiralle huonompi elämä kuin pönöttää jossain trimmissä föönattavana  ja näyttelyissä tai juosta henki hieverissä jotain esteitä ajan kanssa? Lasten missikisat ja kilpaurheilu on paheksuttavaa, mutta koiran kohdalla pakonomainen näyttelyissä juokseminen ja joku pakotettu agility on aina parempi kuin mökillä vapaana juokseminen?

Jos sä mietit koko jalostustoimintaa, niin se vähän niin ku pyörii sen näyttelyhässäkän ympärillä. Niitä paritetaan ristiin ja käydään astuttamassa isolla rahalla pitkin maailmaa, että voitaisiin minimoida pikkiriikkisen geenipoolin aiheuttamat sairaudet ja vaivat. Mit vähemmän siellä on sitä näyttelyissä marinoitua mastkua tarjolla uusiin pentueisiin, sitä pienempi se tulevaisuuden käytettävä pooli on. Eli sikäli mä ymmärrän sen, että alan ihmiset pyrkivät pitämään kaiken matskun tarjolla, etenkin Suomessa kun tämä on niin pieni maa. Sitä mä en tajua, että miksi te "ei me näyttelykoiraa haluta, mutta se on pakko olla tämä rotu ja mielellään hyvistä vanhemmista" -tyypit ette suosi sekarotuisia. Tärkeintä kai olisi löytää pentu, jossa on jotain omaan tilanteeseen suhteellisen päteviä rotuja sekaisin.

Ok. Jos mielstänne tämä siis on ihanaa elämää sille koiralle. Elää jostain näyttelystä toiseen.

Mitään välimuotoa ei vaan tunnu olevan, paitsi muutamat täyspaiset, normaalit yksityishenkilöt, jotka teettävät pentuja toisella saman rodun koiralla.

Ehkä nyt ymmärrän siis koko tämän "puhdasrotuisuuden" väärin, eli tarkoituksena on teettää jotain jatkojalostukseen kelpaavia näyttelykappaleita, joiden tehtävä on taas tehdä uusia, jatkojalostukseen kelpaavia, näyttelyissä elämäntehtävänsä suorittavia yksilöitä: jotenkin tää vaan kuulostaa nimenomaan pentutehtailulta.

Itse ajattelen ns. "puhdasrotuisella" sitä, että kaksi saman rodun terveeksi todettua koiraa saavat pentuja.

Jotenkin tullut koko koiraporukasta ihan kajahtanut mielikuva, mutta tää avaa kyllä. Että ne näyttelyt on sen koiran elämäntehtävä ja siellä sitten metsästetään astutettavaa/astuttajaa kuin jossain siitosteollisuudessa.

Jos koira käy vaikka 4 krt vuodessa näyttelyssä, niin se ei ole koiralle mikään rasite. Ja koira elää normaalia kotikoiran elämää siinä välissä.

Ihan samalla tavalla kun ihminenkin käy vaikka konsertissa ja elokuvissa 4:sti vuodessa, niin elääkö ihminen "konsertista toiseen".

Näyttelyt on harrastus siinä missä joku muukin. Koirien lisäksi siellä tapaa tuttavia, pääsee reissaamaan ja mahdollisesti vaikka saa omaa aika perheestä.

Kasvattajalle on tärkeää, että saisi arvion kasvateistaan. Siksi muutama näyttelykäynti, luonnetesti/MH ja rodunmukaiset terveystutkimukset on ihan rotukoiran omistamisen perusjuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.

Mikään ei takaa että sekarotuinen on sen terveempi. Päinvastoin, niiltähän ei yleensä lonkkia, silmiä, sydäntä jne tutkita lainkaan ennen kuin pentuja teetetään.

Mutta mitä muita vaihtoehtoja on... jos ei halua sitä kasvattajaa riesakseen?

Minusta tuntuu, että moni ymmärtää tämän yhteydenpidon kasvattajan kanssa ihan väärin. Ei sen kasvattajan kanssa olla jatkuvasti yhteydessä vaan pari kolme kertaa vuodessa kerrotaan kuulumisia. Mulla on nyt kolmas koira ja aina olen laittanut kuulumisia silloin tällöin, ja kukaan kasvattajista ei kyllä ole ollut mikään riesa. 

Joo. Varsinkin jos on pitkää kasvattanut, niin eihän se mitenkään ehdi jatkuvasti olla tekemisissä. Pahimpia ehkä on aloittelevat kasvattajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kasvattajaan tutustuminen ja pentujen luona vierailu hieman helpompaa, kun ei ole ajettava Espoosta Ouluun ja takaisin. Siitä tulisi muuten yön yli reissu, kivaa pennun kanssa jos ei karavaanari-ihminen (harvempi on) ja pitää hotellissa yöpyä. 

Ilmeisesti pääkaupunkiseutulainen ap oli valmis hakemaan koiran vaikka ulkomailta, muttei Keski-Suomesta. :D

Veikkaan, että siellä Ulkomailla on tervepäisempiä ihmisiä ja terveempiä koiria.

Olen aina ihmetellyt miten ulkona suurkaupungeissa koirat kulkevat vapaana omistajansa perässä, eivät loiki autojen alle eivätkä hätkähdä toisista koirista, kissoista tai lentoon pyrähtävistä linnuista, eivät syö maahan pudonneita ranskalaisia jne. Suomessa on jopa harvinaista nähdä koira joka ei kisko hihnassa isäntäänsä (omistaja raahautuu koiran perässä käsi pitkällä) ja poukkoile miten sattuu ihmisten tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terve, kiltti koira on kriteerinä ottakaa se sekarotuinen. Onko sillä rodulla väliä kerta ei näyttelyihin aio viedä.

Mikään ei takaa että sekarotuinen on sen terveempi. Päinvastoin, niiltähän ei yleensä lonkkia, silmiä, sydäntä jne tutkita lainkaan ennen kuin pentuja teetetään.

Mutta mitä muita vaihtoehtoja on... jos ei halua sitä kasvattajaa riesakseen?

Minusta tuntuu, että moni ymmärtää tämän yhteydenpidon kasvattajan kanssa ihan väärin. Ei sen kasvattajan kanssa olla jatkuvasti yhteydessä vaan pari kolme kertaa vuodessa kerrotaan kuulumisia. Mulla on nyt kolmas koira ja aina olen laittanut kuulumisia silloin tällöin, ja kukaan kasvattajista ei kyllä ole ollut mikään riesa. 

Joo. Varsinkin jos on pitkää kasvattanut, niin eihän se mitenkään ehdi jatkuvasti olla tekemisissä. Pahimpia ehkä on aloittelevat kasvattajat.

Just näin. Kellä on aikaa olla yhteyksissä kaikkien pennunostajien kanssa koko ajan. Joku harhakuvitelma tuosta tiiviistä yhteydenpidosta. Pari kolme viestiä vuodessa  ja se on siinä. Ei ole vaivalloista eikä käy riesaksi. 

Oma tätini oli aikoinaan erään tietyn rodun huippukasvattaja ja eteenpäin viejä Suomessa, hän voitti mm. paljon kansainvälisiä näyttelyitä Amerikkoja myöten omilla kasvateillaan. Hänestä aika alkaa olla ajanut näyttelytoiminnan ohi - koirien jalostus kun tähtää nykyään niin paljon näyttelyissä pärjäämiseen ja rotujen ominaisuudet ovat vääristyneet tätä myöten voimakkaasti. Esim hänen kasvattamassaan rodussa turkki on räjähtänyt käsiin, koska kasvateilla tähdätään vain isompaan ja isompaan turkkiin välittämättä oikeastaan siitä, mitä sen hoito ja merkitys koiran hyvinvoinnille on. Ennen aktiivisesta ja terveestä koirarodusta on tullut sairaalloinen ja löysä, rodussa tähdätään lisäksi nykyään anatomisesti sairaalloiseen kallonmuotoon yms. On sääli, että kasvattajillekin tuntuu nyky-Suomessa merkkaavaan niin paljon juuri nämä missikisat, joissa monella rodulla ihanne onkin sitten koiran itsensä kannalta huono ja sairas. Ainakaan itse en haluaisi tukea tällaista työtä. 

Ei sen kasvattajan kanssa olla viikottain tekemisissä ja kylästellä toisten luona. 

Öö no kun monesti nimenomaan pitäisi olla. On kaikenmaailman pentu- ja sisarustreffejä ja lenkkitreffejä kasvattajan kanssa ja kasvattajan luona, se kasvattaja pyörii niissä rotunäyttelyissä, pitää ottaa kuvia koirasta tietyissä asennoissa ja ympäristöissä jotta kasvattaja saa ne someensa..Ei oma koira mutta kaverin touhua seurannut. Voin ymmärtää että kasvattajasta on kiva nähdä pentue koolla jne mutta musta juuri mikään ei olisi enemmän perseestä oleva viikonlopunviettotapa kuin ajaa 120km kasvattajan luokse, ryystää siellä tuvassa kahvia 8 vieraan ihmisen kanssa koirista väkinäisesti jutellen, sitten osallistua kuvaussessioon ja sitten ajaa kotiin. Mieluummin tuollaisen lauantaipäivän viettäisin koiran kanssa ulkoillen ja touhuten mutta kun ei.