En enää yhtään ihmettele, että koiranpentuja ostetaan ties miltä pentutehtailijoilta!

Tämä ketju kyllä kertoo mahtavasti sen, miksi koiran hankkiminen on nykyään niin vaikeaa. En minäkään halua muodostaa läheistä suhdetta kasvattajaan. Haluan sen koiran ja hoidan sen hyvin, that's it. Ongelma tulee sitten siinä, että kun haluaa koiran, jonka tausta on kunnossa, vanhempien terveys tutkittu jne., kasvattaja on juuri sellainen "hyvä kasvattaja", joka tulee kaupan päälle ja muuttaa kotiiimme asumaan (vitsi, mutta kärjistetysti näin).

Pitäisikö siis alkaa vaan valehtelevaksi passkiaiseksi, luvata kaikkea mahdollista ja kun koira saatu, perävalot vaan näkyy? Eihän kasvattajaan laki velvoita pitämään yhtetttä... eikä tarvii käydä näyttelyissä ja harrastaa, vaikka lupaa... 

Kun olin itse koiraa ostamassa ja kyselin tulevasta pentueesta, niin kasvattaja hyvin hyökkäävään sävyyn suunnilleen ekaan viestiinsä alkoi ladella vaatimuksia kuinka hän sitten säännöllisin väliajoin haluaa tietoa koiran kuulumisista yms. Siinä vaiheessa totesin että kiitos mutta ei kiitos. Onneksi löytyi helposti toinen kasvattaja jolla ei tällaisia vaatimuksia ollut. Ymmärrän yhteydenpidon jos se perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta että koiran uuden omistajan _pitäisi_ olla yhteyksissä kasvattajaan niin menee jo yli. Raha kun vaihtaa omistajaa niin se koira ei ole enää kasvattajan, jos ostaja haluaa olla yhteyksissä ja kertoa kuulumisia niin mikä jottei.

Todennäköisesti kun korona tilanne hellittää niin uuden kodin etsiöitä tulee olemaan paljon. Kysyntä kasvanut myös kissoista että pikkueläimistä. Monethan just nyt ottavat koska eivät esm pääse matkustamaan. Ens vuonna voikin tilanne olla eri. Ap, jos vielä kiinnostaa talvemmalla niin eiköhän jo sillon löydy.

Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa saada koiranpentua, mutta olenkin juuri sellainen "hullu fanaatikko", jota tässäkin ketjussa parjataan.

Olen hyvää pataa sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on samat periaatteet koirakasvatuksessa, kuin minullakin, vaikken itse kasvata.

Onko se oikeasti ihan hirveän vaikeaa tai liikaa vaadittu, että on yhteistyössä kasvattajan kanssa edes sen verran, että kertoo välillä koiran kuulumisia?

Ollaan kasvattajien kanssa nähty rodun kesäpäivillä, erikoisnäyttelyssä, messarin koiramessuilla, jalostustarkastuksessa ja osallistuttu myös kasvattajan järjestämään joukkotarkastukseen, jossa samana päivänä tarkastettiin eläinlääkärissä useamman kasvatin silmät, lonkat, selät, polvet, kyynärät.

Monen kasvattajan kanssa keskusteltu näistä henkilöistä, jotka häviää koiransa kanssa täysin näkymättömiin ja kuulumattomiin, tai pelkästään ilkeästi vituilee jos kasvattaja joskus kysyy, miten kasvatti voi. Tyyliin "mitä se sulle enää kuuluu, olen koirani maksanut". Näistä kasvattajat puhuu keskenään ja nimet laitetaan muistiin, että näille ei kannata toiste pentua myydä.

Eikö ihmisiä kiinnosta oman rotukoiran rodun kehittäminen? Minua ainakin kiinnostaa, terveys edellä tietysti. En itse siis kasvata, mutta minulla on ollut monta hyvää urosta, joita kasvattajat ovat halunneet käyttää jalostukseen. Tuotiin yhden kasvattajan kanssa yhdessä hyvä uros ulkomailta, kasvattajalla ei ollut sijaa itsellään sille urokselle, joten se tuli minulle sijoitukseen.

Tällä hetkellä minulla on vain vanhuksia, mutta yhden ihanan kasvattajan kanssa viritellään taas yhtä uutta kuviota.

Pentu on helppo saada, kun on valmis yhteistyöhön. Ei tarvitse edes olla näin aktiivinen kuin minä. Omat vanhempani ovat saaneet myös helposti pennun, heille on kelvannut sellaiset pahnan pohjimmaiset, mutta näistä "sekunda pennuistakin" kasvattajat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan kuulumisia ja olleet kiitollisia kun näitäkin on viety jalostustarkastukseen ja terveystutkimuksiin. Arvokasta informaatiota rodun tilanteesta ja vain kaksi päivää meni noihin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Kyllä kai sen kaksi päivää voi "uhrata" aikaa koiran eliniän aikana?

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa saada koiranpentua, mutta olenkin juuri sellainen "hullu fanaatikko", jota tässäkin ketjussa parjataan.

Olen hyvää pataa sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on samat periaatteet koirakasvatuksessa, kuin minullakin, vaikken itse kasvata.

Onko se oikeasti ihan hirveän vaikeaa tai liikaa vaadittu, että on yhteistyössä kasvattajan kanssa edes sen verran, että kertoo välillä koiran kuulumisia?

Ollaan kasvattajien kanssa nähty rodun kesäpäivillä, erikoisnäyttelyssä, messarin koiramessuilla, jalostustarkastuksessa ja osallistuttu myös kasvattajan järjestämään joukkotarkastukseen, jossa samana päivänä tarkastettiin eläinlääkärissä useamman kasvatin silmät, lonkat, selät, polvet, kyynärät.

Monen kasvattajan kanssa keskusteltu näistä henkilöistä, jotka häviää koiransa kanssa täysin näkymättömiin ja kuulumattomiin, tai pelkästään ilkeästi vituilee jos kasvattaja joskus kysyy, miten kasvatti voi. Tyyliin "mitä se sulle enää kuuluu, olen koirani maksanut". Näistä kasvattajat puhuu keskenään ja nimet laitetaan muistiin, että näille ei kannata toiste pentua myydä.

Eikö ihmisiä kiinnosta oman rotukoiran rodun kehittäminen? Minua ainakin kiinnostaa, terveys edellä tietysti. En itse siis kasvata, mutta minulla on ollut monta hyvää urosta, joita kasvattajat ovat halunneet käyttää jalostukseen. Tuotiin yhden kasvattajan kanssa yhdessä hyvä uros ulkomailta, kasvattajalla ei ollut sijaa itsellään sille urokselle, joten se tuli minulle sijoitukseen.

Tällä hetkellä minulla on vain vanhuksia, mutta yhden ihanan kasvattajan kanssa viritellään taas yhtä uutta kuviota.

Pentu on helppo saada, kun on valmis yhteistyöhön. Ei tarvitse edes olla näin aktiivinen kuin minä. Omat vanhempani ovat saaneet myös helposti pennun, heille on kelvannut sellaiset pahnan pohjimmaiset, mutta näistä "sekunda pennuistakin" kasvattajat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan kuulumisia ja olleet kiitollisia kun näitäkin on viety jalostustarkastukseen ja terveystutkimuksiin. Arvokasta informaatiota rodun tilanteesta ja vain kaksi päivää meni noihin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Kyllä kai sen kaksi päivää voi "uhrata" aikaa koiran eliniän aikana?

On se yhteydenpito liikaa vaadittu. Mä olen käyttänyt koirani kerran näyttelyssä, tutkituttanut terveyden (rodussa jalostukseen käytettäviltä vaadittavat tutkimukset, vaikkei ole käytetty jalostukseen), luonnetestissäkin käytin ja on arkitottelevaisuuskurssikin käyty. Mutta ei, en haluaisi kasvattajaa osaksi elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa saada koiranpentua, mutta olenkin juuri sellainen "hullu fanaatikko", jota tässäkin ketjussa parjataan.

Olen hyvää pataa sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on samat periaatteet koirakasvatuksessa, kuin minullakin, vaikken itse kasvata.

Onko se oikeasti ihan hirveän vaikeaa tai liikaa vaadittu, että on yhteistyössä kasvattajan kanssa edes sen verran, että kertoo välillä koiran kuulumisia?

Ollaan kasvattajien kanssa nähty rodun kesäpäivillä, erikoisnäyttelyssä, messarin koiramessuilla, jalostustarkastuksessa ja osallistuttu myös kasvattajan järjestämään joukkotarkastukseen, jossa samana päivänä tarkastettiin eläinlääkärissä useamman kasvatin silmät, lonkat, selät, polvet, kyynärät.

Monen kasvattajan kanssa keskusteltu näistä henkilöistä, jotka häviää koiransa kanssa täysin näkymättömiin ja kuulumattomiin, tai pelkästään ilkeästi vituilee jos kasvattaja joskus kysyy, miten kasvatti voi. Tyyliin "mitä se sulle enää kuuluu, olen koirani maksanut". Näistä kasvattajat puhuu keskenään ja nimet laitetaan muistiin, että näille ei kannata toiste pentua myydä.

Eikö ihmisiä kiinnosta oman rotukoiran rodun kehittäminen? Minua ainakin kiinnostaa, terveys edellä tietysti. En itse siis kasvata, mutta minulla on ollut monta hyvää urosta, joita kasvattajat ovat halunneet käyttää jalostukseen. Tuotiin yhden kasvattajan kanssa yhdessä hyvä uros ulkomailta, kasvattajalla ei ollut sijaa itsellään sille urokselle, joten se tuli minulle sijoitukseen.

Tällä hetkellä minulla on vain vanhuksia, mutta yhden ihanan kasvattajan kanssa viritellään taas yhtä uutta kuviota.

Pentu on helppo saada, kun on valmis yhteistyöhön. Ei tarvitse edes olla näin aktiivinen kuin minä. Omat vanhempani ovat saaneet myös helposti pennun, heille on kelvannut sellaiset pahnan pohjimmaiset, mutta näistä "sekunda pennuistakin" kasvattajat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan kuulumisia ja olleet kiitollisia kun näitäkin on viety jalostustarkastukseen ja terveystutkimuksiin. Arvokasta informaatiota rodun tilanteesta ja vain kaksi päivää meni noihin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Kyllä kai sen kaksi päivää voi "uhrata" aikaa koiran eliniän aikana?

On se yhteydenpito liikaa vaadittu. Mä olen käyttänyt koirani kerran näyttelyssä, tutkituttanut terveyden (rodussa jalostukseen käytettäviltä vaadittavat tutkimukset, vaikkei ole käytetty jalostukseen), luonnetestissäkin käytin ja on arkitottelevaisuuskurssikin käyty. Mutta ei, en haluaisi kasvattajaa osaksi elämääni.

Miten se kasvattaja olis muka osa sun elämää? Tuttava muiden tuntemiesi ihmisten joukossa? Onko sulle noin yleensäkin ongelma tuntea ihmisiä? Naapureita, työkavereita, harrastuksessa tutuiksi tulleita?

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Miten noin yleensä suhtaudut, jos joku kysyy sulta, että mitä kuuluu? Haistatatko paskat, että mitä vi*tua se sulle kuuluu? Miksi koiran kasvattajaan suhtaudutaan kuin sonni punaiseen viittaan? Kasvattaja tekee kovan työn ja näkee suuren vaivan saadakseen aikaan pentueen, josta sulle pennun myy. Miksi koet, että sulla on oikeus olla ilkeä toista ihmistä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Se kasvattaja ehtii kiintyä niihin pentuihin ja sen takia haluaa tietää mitä sille kuuluu. 

Minusta on taas ollut mukava olla kasvattajiin yhteydessä ja kysyä tarvittaessa neuvoa. Parempi näin kuin kasvattaja ei haluaisi olla missään tekemisissä. En minä soittele kasvattajan kanssa vaan ollaan yhteyksissä sähköpostitse. Pari kuvaa ja pieni viesti ei ole isoa asia lähettää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa saada koiranpentua, mutta olenkin juuri sellainen "hullu fanaatikko", jota tässäkin ketjussa parjataan.

Olen hyvää pataa sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on samat periaatteet koirakasvatuksessa, kuin minullakin, vaikken itse kasvata.

Onko se oikeasti ihan hirveän vaikeaa tai liikaa vaadittu, että on yhteistyössä kasvattajan kanssa edes sen verran, että kertoo välillä koiran kuulumisia?

Ollaan kasvattajien kanssa nähty rodun kesäpäivillä, erikoisnäyttelyssä, messarin koiramessuilla, jalostustarkastuksessa ja osallistuttu myös kasvattajan järjestämään joukkotarkastukseen, jossa samana päivänä tarkastettiin eläinlääkärissä useamman kasvatin silmät, lonkat, selät, polvet, kyynärät.

Monen kasvattajan kanssa keskusteltu näistä henkilöistä, jotka häviää koiransa kanssa täysin näkymättömiin ja kuulumattomiin, tai pelkästään ilkeästi vituilee jos kasvattaja joskus kysyy, miten kasvatti voi. Tyyliin "mitä se sulle enää kuuluu, olen koirani maksanut". Näistä kasvattajat puhuu keskenään ja nimet laitetaan muistiin, että näille ei kannata toiste pentua myydä.

Eikö ihmisiä kiinnosta oman rotukoiran rodun kehittäminen? Minua ainakin kiinnostaa, terveys edellä tietysti. En itse siis kasvata, mutta minulla on ollut monta hyvää urosta, joita kasvattajat ovat halunneet käyttää jalostukseen. Tuotiin yhden kasvattajan kanssa yhdessä hyvä uros ulkomailta, kasvattajalla ei ollut sijaa itsellään sille urokselle, joten se tuli minulle sijoitukseen.

Tällä hetkellä minulla on vain vanhuksia, mutta yhden ihanan kasvattajan kanssa viritellään taas yhtä uutta kuviota.

Pentu on helppo saada, kun on valmis yhteistyöhön. Ei tarvitse edes olla näin aktiivinen kuin minä. Omat vanhempani ovat saaneet myös helposti pennun, heille on kelvannut sellaiset pahnan pohjimmaiset, mutta näistä "sekunda pennuistakin" kasvattajat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan kuulumisia ja olleet kiitollisia kun näitäkin on viety jalostustarkastukseen ja terveystutkimuksiin. Arvokasta informaatiota rodun tilanteesta ja vain kaksi päivää meni noihin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Kyllä kai sen kaksi päivää voi "uhrata" aikaa koiran eliniän aikana?

On se yhteydenpito liikaa vaadittu. Mä olen käyttänyt koirani kerran näyttelyssä, tutkituttanut terveyden (rodussa jalostukseen käytettäviltä vaadittavat tutkimukset, vaikkei ole käytetty jalostukseen), luonnetestissäkin käytin ja on arkitottelevaisuuskurssikin käyty. Mutta ei, en haluaisi kasvattajaa osaksi elämääni.

Miten se kasvattaja olis muka osa sun elämää? Tuttava muiden tuntemiesi ihmisten joukossa? Onko sulle noin yleensäkin ongelma tuntea ihmisiä? Naapureita, työkavereita, harrastuksessa tutuiksi tulleita?

Olen introvertti. Mulla on muutama läheinen ihminen, joiden kanssa haluan olla tekemisissä, muiden kanssa etäisen asialliset välit. Ja mitä vähemmän noita muita on, sen parempi. Kasvattaja on juuri sellainen turha lisäkuorma, jota en tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Miten noin yleensä suhtaudut, jos joku kysyy sulta, että mitä kuuluu? Haistatatko paskat, että mitä vi*tua se sulle kuuluu? Miksi koiran kasvattajaan suhtaudutaan kuin sonni punaiseen viittaan? Kasvattaja tekee kovan työn ja näkee suuren vaivan saadakseen aikaan pentueen, josta sulle pennun myy. Miksi koet, että sulla on oikeus olla ilkeä toista ihmistä kohtaan?

Kasvattaja tekee työn sen pennun eteen koska se on hänen työtään ja ostaja maksaa työstä eli sen pennun hinnan. Siinä se. Kaikkia ei kiinnosta olla yhteyksissä kaikenmaailman hyvänpäivän tuttujen kanssa tai edes naapureiden kanssa jauhaa liibalaabaa. Itse en olisi ilkeä, mutta en jaksaisi mitään yhteyttä pitää.

Ohis

Pakko kasvattajan näkökulmaa avata.

Mä toivon että mun muotovalion pentueen pennut käyvät yhdessä näyttelyssä, tämä ei vaadi omistajalta taloudellista panostusta koska minä maksan tämän lystin omasta pussistani. Ja kyllä, se hyödyttää minua. Pakko ei ole, mutta toivon sitä.

Sit tuo harrastaminen, sitä edellytän ostajalta. Miksi? Koska kasvattamani rotu on sellainen, että se vaatii jatkuvaa treenaamista, mielellään pk-lajeja. Tälle rodulle ei riitä hihnalenkit, eikä edes pihaleikit. Näiden pitää päästä käyttämään nenäänsä ja massiivista lihasvoimaansa johonkin.

Toinen mitä edellytän on etuosto-oikeuden kirjaaminen papereihin. Eli mikäli pentua ei syystä tai toisesta voida pitää, sitä täytyy tarjota minulle takaisin ennen kuin sen saa antaa eteenpäin.

Lapset taas eivät ole ongelma, enkä ymmärrä miksi joillekkin kasvattajille ovat. Omat pentuni tulevat luonnetestatuista vanhemmista, niihin on panostettu tuhansia euroja ja kun myyn pennut pois saan juuri ja juuri omani takaisin, rikastumaan tällä toiminnalla ei pääse mikäli on vastuullinen kasvattaja jonka tarkoitus on edistää rodun terveyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa saada koiranpentua, mutta olenkin juuri sellainen "hullu fanaatikko", jota tässäkin ketjussa parjataan.

Olen hyvää pataa sellaisten kasvattajien kanssa, joilla on samat periaatteet koirakasvatuksessa, kuin minullakin, vaikken itse kasvata.

Onko se oikeasti ihan hirveän vaikeaa tai liikaa vaadittu, että on yhteistyössä kasvattajan kanssa edes sen verran, että kertoo välillä koiran kuulumisia?

Ollaan kasvattajien kanssa nähty rodun kesäpäivillä, erikoisnäyttelyssä, messarin koiramessuilla, jalostustarkastuksessa ja osallistuttu myös kasvattajan järjestämään joukkotarkastukseen, jossa samana päivänä tarkastettiin eläinlääkärissä useamman kasvatin silmät, lonkat, selät, polvet, kyynärät.

Monen kasvattajan kanssa keskusteltu näistä henkilöistä, jotka häviää koiransa kanssa täysin näkymättömiin ja kuulumattomiin, tai pelkästään ilkeästi vituilee jos kasvattaja joskus kysyy, miten kasvatti voi. Tyyliin "mitä se sulle enää kuuluu, olen koirani maksanut". Näistä kasvattajat puhuu keskenään ja nimet laitetaan muistiin, että näille ei kannata toiste pentua myydä.

Eikö ihmisiä kiinnosta oman rotukoiran rodun kehittäminen? Minua ainakin kiinnostaa, terveys edellä tietysti. En itse siis kasvata, mutta minulla on ollut monta hyvää urosta, joita kasvattajat ovat halunneet käyttää jalostukseen. Tuotiin yhden kasvattajan kanssa yhdessä hyvä uros ulkomailta, kasvattajalla ei ollut sijaa itsellään sille urokselle, joten se tuli minulle sijoitukseen.

Tällä hetkellä minulla on vain vanhuksia, mutta yhden ihanan kasvattajan kanssa viritellään taas yhtä uutta kuviota.

Pentu on helppo saada, kun on valmis yhteistyöhön. Ei tarvitse edes olla näin aktiivinen kuin minä. Omat vanhempani ovat saaneet myös helposti pennun, heille on kelvannut sellaiset pahnan pohjimmaiset, mutta näistä "sekunda pennuistakin" kasvattajat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan kuulumisia ja olleet kiitollisia kun näitäkin on viety jalostustarkastukseen ja terveystutkimuksiin. Arvokasta informaatiota rodun tilanteesta ja vain kaksi päivää meni noihin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Kyllä kai sen kaksi päivää voi "uhrata" aikaa koiran eliniän aikana?

On se yhteydenpito liikaa vaadittu. Mä olen käyttänyt koirani kerran näyttelyssä, tutkituttanut terveyden (rodussa jalostukseen käytettäviltä vaadittavat tutkimukset, vaikkei ole käytetty jalostukseen), luonnetestissäkin käytin ja on arkitottelevaisuuskurssikin käyty. Mutta ei, en haluaisi kasvattajaa osaksi elämääni.

Miten se kasvattaja olis muka osa sun elämää? Tuttava muiden tuntemiesi ihmisten joukossa? Onko sulle noin yleensäkin ongelma tuntea ihmisiä? Naapureita, työkavereita, harrastuksessa tutuiksi tulleita?

Olen introvertti. Mulla on muutama läheinen ihminen, joiden kanssa haluan olla tekemisissä, muiden kanssa etäisen asialliset välit. Ja mitä vähemmän noita muita on, sen parempi. Kasvattaja on juuri sellainen turha lisäkuorma, jota en tarvitse.

Olen eri, mutta mInäkin olen introvertti, mutta en ole koskaan kokenut koirani kuulumisista kertomista mitenkään lisäkuormana. Ei sen kasvattajan kanssa olla viikottain tekemisissä ja kylästellä toisten luona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Se kasvattaja ehtii kiintyä niihin pentuihin ja sen takia haluaa tietää mitä sille kuuluu. 

Minusta on taas ollut mukava olla kasvattajiin yhteydessä ja kysyä tarvittaessa neuvoa. Parempi näin kuin kasvattaja ei haluaisi olla missään tekemisissä. En minä soittele kasvattajan kanssa vaan ollaan yhteyksissä sähköpostitse. Pari kuvaa ja pieni viesti ei ole isoa asia lähettää. 

Just näin. Meille tuli ensimmäinen pentu kohta päivälleen 25 vuotta sitten. Oli niin hienoa ja helpottavaa, kun kasvattajalta pystyi kysymään apua,,kun ensimmäisen koiran kanssa tuli jotain ongelmaksi luokiteltavaa eteen. Nykyinen koira on 3v narttu samalta kasvattajalta kuin silloin muinoin ja kyllä on ollut kyseltävää vieläkin, kun ennen meillä on ollut vain uroksia, eikä aina oikein olla ymmärretty nartun sielun elämää.

Kerran pari vuodessa olen muutenkin laitellut kuulumisia, sähköpostilla ja kuvan kanssa. Ei ole kasvattaja koskaan tunkeillut meidän elämään, hän on vain tuttava muiden tuntemiemme ihmisten joukossa. Viesteihini kasvattaja suhtautunut aina tyyliin "voi miten ihanaa kuulla teidän kuulumisia, kylläpä näyttää hyvältä ja voi miten X onkaan kasvanut!". Joskus kasvattaja laittanut tekstarin tai sähköpostin, että "silloin ja silloin olisi mahdollisuus osallistua joukkotarkkiin tai jalostustarkastukseen, ystävällisin terveisin, kasvattaja". Jos tämän kokee puuttumisena tai elämään tunkeutumisena, niin kyllä se vika on ihan omien korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

No, me ollaan ostettu koira asuessamme ulkomailla. Sellainen rotu, jota jonotetaan Suomessa pitkään. Kuitenkin sellainen seurakoira, pieni ja kiva, turkki hiukan työläs jos sitä pakottautuu hoitamaan rotuyhdistyksen ohjeiden mukaan, joissa takku on sama kuin koiran rääkkääminen.

Otettiin silloisessa kotimaassamme yhteyttä Kenneliin ja koira saatiin reilusti alle puolessa vuodessa, en muista tarkkaan. Virallisesti rekisteröity Kennel, jolla julkiset nettisivut, päästiin tutustumaan sekä Kennelin oloihin, että pentumme vanhempiin ja saatiin heidän taustastaan tietoa ja kaikki paperit. Kiihkotonta ja asiallista meininkiä. Kaikista rokotuksista jne. huolehdittiin Kennelissä ja olivat ensimmäisenä vuotena tosi tarkkoja siitä, että rokotukset otettiin ja merkattiin sekä sikäläiseen korttiin, että koiran EU-passiin, rokotusampullin sinetteineen kaikkineen. Pennuilla oli "takuu", eli jos pentu esim. kuolee ensimmäisen kolmen kuukauden aikana johonkin sellaiseen, joka ei johdu isäntäperheen laiminlyönnistä, vaan kyseessä on joku sairaus, saa rahat takaisin tai uuden pennun seuraavasta pentueesta. Meidän pentumme sitten sairastui, hoidettiin viimeisen päälle kuntoon: noudettiin kotoa, pidettiin sairaalassa ja lääkittiin, kotiutettiin vsta kun oli varmasti terve ja myös seurattiin. Tää onkin ainoa kerta kun ollaan eläinlääkäriä muuhun kuin rokotuksiin ja terveystarkastuksiin kahdeksan vuoden aikana tarvittu.

Kyllä itse olen hiukan hämmästellyt Suomen tiukkapipoista meininkiä juuri tuossa, että pakko on käyttää näyttelyissä tai kilpailla jossain agilityssa. Ilmeisesti siksi, että kaikki kasvattajat on jotain yksityishenkilöitä, joiden business perustuu siihen. että on jotain menestyshistoriaa?

Miksi oletetaan, että tämä olisi koiralle jotenkin hyvää elämää? Jos saa kodin, jossa on rakkautta ja huolenpitoa, koulutusta sopivasti, liikuntaa ja virikkeitä ja vaikka kesämökki jossa saa olla vapaana. Lapsia, jotka myös kiintyvät ja huolehtivat - ne lapset kasvavat siinä missä koirakin ja oppivat huolehtimaan todella mainiosti, ainakin oman kokemukseni mukaan. Miksi tällainen olisi koiralle huonompi elämä kuin pönöttää jossain trimmissä föönattavana  ja näyttelyissä tai juosta henki hieverissä jotain esteitä ajan kanssa? Lasten missikisat ja kilpaurheilu on paheksuttavaa, mutta koiran kohdalla pakonomainen näyttelyissä juokseminen ja joku pakotettu agility on aina parempi kuin mökillä vapaana juokseminen?

Muista, että mökillä saat pitää koiraa vapaana vain, jos on esim.saari, jossa ei muita mökkejä, tai korkeasti aidattu piha. Eikä koskaan esim.lintujen pesintäaikana.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kasvattajan näkökulmaa avata.

Mä toivon että mun muotovalion pentueen pennut käyvät yhdessä näyttelyssä, tämä ei vaadi omistajalta taloudellista panostusta koska minä maksan tämän lystin omasta pussistani. Ja kyllä, se hyödyttää minua. Pakko ei ole, mutta toivon sitä.

Sit tuo harrastaminen, sitä edellytän ostajalta. Miksi? Koska kasvattamani rotu on sellainen, että se vaatii jatkuvaa treenaamista, mielellään pk-lajeja. Tälle rodulle ei riitä hihnalenkit, eikä edes pihaleikit. Näiden pitää päästä käyttämään nenäänsä ja massiivista lihasvoimaansa johonkin.

Toinen mitä edellytän on etuosto-oikeuden kirjaaminen papereihin. Eli mikäli pentua ei syystä tai toisesta voida pitää, sitä täytyy tarjota minulle takaisin ennen kuin sen saa antaa eteenpäin.

Lapset taas eivät ole ongelma, enkä ymmärrä miksi joillekkin kasvattajille ovat. Omat pentuni tulevat luonnetestatuista vanhemmista, niihin on panostettu tuhansia euroja ja kun myyn pennut pois saan juuri ja juuri omani takaisin, rikastumaan tällä toiminnalla ei pääse mikäli on vastuullinen kasvattaja jonka tarkoitus on edistää rodun terveyttä.

Etuosto-oikeus on kohtuuton ehto noin sopimusoikeudelllisessa mielessä.

Jos mä jostain syystä joutuisin luopumaan koirastani, niin todellakaan kasvattaja ei olisi ensimmäinen, jolle sen haluaisin luovuttaa. Haluaisin kyllä itselleni täyden vallan etsiä koiralleni uusi omistaja. 

Jos haet ensimmäistä koiraa ja käyttörotua en minäkään myisi. Mulla on ollut aina koiria ja muutama tällainen kodinvaihtaja, joka on selkeästi ollut liian energinen ja vaativa vaan lemmikiksi.

Otin koiran intohimoiselta kasvattajalta. Toive vaihtaa kuulumisia epäilytti, mutta ei se olekaan hirveän paha tikki. Lataan kasvattajan face-ryhmään kuvan joskus ja jouluna sekä kerron, että koiralle kuuluu hyvää. Nyt keväällä on vaihdettu pari sanaa punkkiaineista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattaja myy pennun ja saa rahan. Omistusoikeus siirtyy ostajalle. Koirasta pidetään huolta, en ymmärrä millä oikeudella se kasvattaja vaatii kuulumisia ja kyörää. En ole sosiaalinen, eläinten kanssa on helppoa ja muutaman harvan luotetun ihmisen kanssa. Tämä nuorempi sukupolvi on niin umpityhmää, että lemmikitkin on poistuva kanta. Lakkaisivat lässyttämästä.

Miten noin yleensä suhtaudut, jos joku kysyy sulta, että mitä kuuluu? Haistatatko paskat, että mitä vi*tua se sulle kuuluu? Miksi koiran kasvattajaan suhtaudutaan kuin sonni punaiseen viittaan? Kasvattaja tekee kovan työn ja näkee suuren vaivan saadakseen aikaan pentueen, josta sulle pennun myy. Miksi koet, että sulla on oikeus olla ilkeä toista ihmistä kohtaan?

Kasvattaja tekee työn sen pennun eteen koska se on hänen työtään ja ostaja maksaa työstä eli sen pennun hinnan. Siinä se. Kaikkia ei kiinnosta olla yhteyksissä kaikenmaailman hyvänpäivän tuttujen kanssa tai edes naapureiden kanssa jauhaa liibalaabaa. Itse en olisi ilkeä, mutta en jaksaisi mitään yhteyttä pitää.

Ohis

Ei se koirankasvatus ole monellekaan kasvattajalle mikään päätyö! Heillä on ihan kodin ulkopuolinen palkkatyö, jolla rahalla elättävät itsensä, perheensä ja koiransa. Koirankasvatus on harrastus, intohimo, kiinnostus tiettyä rotua kohtaan ja halu kehittää sitä rotua.

Miksi koiriin ja koirankasvatukseen suhtaudutaan noin kuin sinä suhtaudut? Eikö sinulla ole lainkaan kiinnostusta rotua tai sen kehittämistä kohtaa? Mistä kasvattajat saavat jalostusmateriaalia, jos kaikki ostajat ovat tuollaisia kuin sinä? Miksi juuri sinulle pitää myydä hyvä pentu, kun arvostuksesi jalostustyötä kohtaan on tuollainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kasvattajan näkökulmaa avata.

Mä toivon että mun muotovalion pentueen pennut käyvät yhdessä näyttelyssä, tämä ei vaadi omistajalta taloudellista panostusta koska minä maksan tämän lystin omasta pussistani. Ja kyllä, se hyödyttää minua. Pakko ei ole, mutta toivon sitä.

Sit tuo harrastaminen, sitä edellytän ostajalta. Miksi? Koska kasvattamani rotu on sellainen, että se vaatii jatkuvaa treenaamista, mielellään pk-lajeja. Tälle rodulle ei riitä hihnalenkit, eikä edes pihaleikit. Näiden pitää päästä käyttämään nenäänsä ja massiivista lihasvoimaansa johonkin.

Toinen mitä edellytän on etuosto-oikeuden kirjaaminen papereihin. Eli mikäli pentua ei syystä tai toisesta voida pitää, sitä täytyy tarjota minulle takaisin ennen kuin sen saa antaa eteenpäin.

Lapset taas eivät ole ongelma, enkä ymmärrä miksi joillekkin kasvattajille ovat. Omat pentuni tulevat luonnetestatuista vanhemmista, niihin on panostettu tuhansia euroja ja kun myyn pennut pois saan juuri ja juuri omani takaisin, rikastumaan tällä toiminnalla ei pääse mikäli on vastuullinen kasvattaja jonka tarkoitus on edistää rodun terveyttä.

Etuosto-oikeus on kohtuuton ehto noin sopimusoikeudelllisessa mielessä.

Jos mä jostain syystä joutuisin luopumaan koirastani, niin todellakaan kasvattaja ei olisi ensimmäinen, jolle sen haluaisin luovuttaa. Haluaisin kyllä itselleni täyden vallan etsiä koiralleni uusi omistaja. 

Minä taas ehdottomasti antaisin koirani takaisin kasvattajalle, koska tiedän hänen etsivän ja löytävän parhaan mahdollisen kodin laajan verkostonsa avulla. Paremmin hän sen uuden kodin löytää kuin minä itse. Kaveripiirissäni ei ole ketään joka koirani ottaisi.