29-vuotias ja vain epäonnea deittimarkkinoilla
Oon seurustellut aikuisiällä vakavasti kahdesti, ja kummatkin suhteet päättyivät miehen pettämiseen.
Oon deittaillut vain vähän, ja nekin miehet, joista olen ollut kiinnostunut, eivät ole olleet kiinnostuneita minusta.
Biologinen kello soi jo kovasti. En haluaisi ekan vastaantulijan kanssa tehdä lasta, mutta voiko tässä iässä enää etsiä sitä oikeaa muutamaa vuotta ja sen jälkeen seurustella vielä pari vuotta ennen lapsenteon yrittämistä.
Asun isossa kaupungissa, oon mielestäni hauska, nätti, iloinen (helposti lähestyttävä), rento, urheilullinen, luotettava. Oon käynyt amk:n ja oon hyvissä töissä.
Mieskriteerit: luotettava, hauska, hyvännäköinen "tavallinen" mies, ei todellakaan tarvi olla malli tms. Urheilullinen, haluaa lapsia.
Mielestäni en halua kuuta taivaalta, mutta en tunnu löytävän ketään. Baareilut eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan. Mistä löytäisin samanhenkisen miehen? Molemmat eksät löysin tinderistä, mutta sekään ei innosta enää. Edellinen suhde loppui noin 2 vuotta sitten.
Kommentit (583)
Vierailija kirjoitti:
Tästä on kirjoittanut 1212 jolla on hyvä teoria naisten kolmivaiheisesta elämänmallista.
1. juoksut (hauskanpitoa alfojen kanssa)
2. vakiintuminen (nopeasti perhe kasaan betan kanssa)
3. menot (keskitytään menoihin ja harrastuksiin, ei enää vakiintumista)
Mulla tuo meni järjestyksessä 2 ensin, 3 ja 1 sen jälkeen yhtä aikaa.
Kun olin nuori, minusta ei ollut kiinnostunut kukaan. Perustin perheen ensimmäisen miehen kanssa, joka minuun tyytyi. Erottuani tuosta epätyydyttävästä liitosta jotain outoa oli tapahtunut ja ne samat miehet, jotka eivät katsoneetkaan minuun päin kun olin nuori, piirittivät ahkerasti. Onhan noiden kanssa kiva pitää hauskaa, mutta en kyllä sellaisen kanssa vakiintuisi vaikka mikä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä. Hauskat miehet ovat pääsääntöisesti kovia naistennaurattajia ja haksahtavat helposti myös aidan toiselle puolelle. Sama juttu tuon hyvännäköisyyden kanssa. Naisia hyörii kimpussa ja tyypin pitää omata poikkeuksellisen korkea moraali, ettei lipsahda välillä kokeilemaan muitakin.
Olen yli nelikymppinen ja pitkällä elämänkokemuksella ymmärsin muokata kriteerejä sellaiseksi, että suhde onnistuu pitkällä tähtäimellä. Pari vuotta sitten olin sinkkumarkkinoilla ja aloin etsimään rauhallista, kunnollista. liikunnallista ja fiksua miestä. Koska ymmärrän, että jo nämä vaatimukset pudottavat suurimman osan vapailla markkinoilla olevista miehistä pois, niin tingin ulkonäkövaatimuksistani. Aktiivisen etsimisen jälkeen onnistuin lopulta löytämään maailman ihanimman miehen, jonka kanssa ollaan rakentamassa loppuelämän suhdetta. Komeaksi miestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan, eikä edes tavikseksi, mutta muut ominaisuudet korvaavat 1000-kertaisesti ulkonäössä olevat puutteet. t. rakastunut nainen
Kysyisin vain että miksi naiset oppivat pudottamaan rimaa vasta kun oma ulkonäkö on menetetty ja taso matala?
Miksi tätä ei voi ikinä tehdä silloin 18-25v ikäisenä ja saavuttaa jo silloin vakaa parisuhde?
Suurin osa tuossa ikäryhmässä olevista miehistä ei kyllä etsi vakaata parisuhdetta. Eikä minusta tarvitsekaan, ei naisten eikä miesten.
Niin ajattelee vain joku sellainen, joka oli 18-vuotiaana salaa ihastunut luokan tyttöön, ja jäänyt sitä saavuttamatonta "rakkautta" märehtimään loppuelämäkseen.
Korjaus:
Suurin osa niistä miehistä joiden kanssa naiset ovat tekemisissä, ei etsi vakaata suhdetta.
On muutama menevä nuori mies, jotka ehtivät seurustelemaan 10-20 naisen kanssa, ja tuottavat 10-20 kokemusta joiden mukaan miehet eivät etsi vakaata suhdetta.
Näiotä vastaan on 10-20 vakaata suhdetta etsivää miestä, jotka eivät kiinnosta naisia ennen kuin 26-32v tienoilla kun naiset alkavat katselemaan tasaisia perusmiehiä.
Vieläkö tästä jaksetaan jauhaa? 20-25 vuotiaat hakee vielä itseään ja voivat elää villisti. Siihen on jokaisella nuorella aikuisella täysi oikeus.
Poikkeustapaukset löytävät edelleen toisensa töistä, harrastuksista, seurakunnista ja tarvittaessa ulkomaalaisen rakkauden kautta.Tuosta on kieltämättä tullut uusi normi. 20-25v naiset haluavat "elää" ja "kokea", eivät vakiintua (ainakaan sen perusmiehen kanssa). Siksi pariintumishaluisille miehille ei löydy tyttöystäviä kun naisia kiinnostaa vain se menevin 5-10% miehistä.
Sitten kun lisääntymiskuume iskee päälle, mies halutaankin nopeasti jotta saadaan perheidylli kasaan. Aika usein kun on saatu mitä on haluttu, miehestä myös halutaan eroon vähintäänkin yhtä nopeasti.
Suomessako on vielä perhettä kaipaavia miehiä? Jaa, jaa. Mä kun luulin perheen olevan heidän sanojensa mukaan taloudellinen rasite.
Kyllä. Ne ovat niitä miehiä jotka haluaisivat vakiintua nuorina, seurustella pitkään ja lopulta perustaa perheen.
Naiset puolestaan haluavat seikkailla mahdollisimman pitkään ja venyttää pariutumista, mutta sitten perustaa perheen mahdollisimman nopeasti pariutumisen jälkeen.
Siinä vaiheessa perhettä haluavia miehiä ei kiinnosta perustaa perhettä 2 minuuttia tapaamisen jälkeen naisen kanssa joka on viimeiset 10 vuotta paneskellut ympäriinsä.
Naisille tässä mättää juri se että sen luotettavan miehen kanssa pitäsi seukata ties kuinka pitkään silloin kun perhettä ei vielä haluta, ja ne alfakokemukset ja sinkkuvapaus jäisi kokematta.
Noille on olemassa vaihtoehto. Hakeutuu seurakuntaan ja mikäli tämä ei ole vaihtoehto niin päätyy idästä etsimään tulevien lastensa äitiä. Monella 18-25 vuotiaalla idän ihmeellä näyttää olevan merkittynä toive äidiksi tulemisesta.
Kyllä minä väitän ettei nykyisin suurin osa 20-25 vuotiaista miehistäkään ole valmis sitoutumaan ja perustamaan perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä väitän ettei nykyisin suurin osa 20-25 vuotiaista miehistäkään ole valmis sitoutumaan ja perustamaan perhettä.
Ja tuohan on just se mistä mainitsemani 1212 on kirjoittanut.
Oli puhe sitoutumisesta tuossa iässä, ja sä veditkin kuvioon mukaan perheen perustemisen tuossa iässä.
Alitajuisesti oletit että jos ei olla perustamassa perhettä 20-25 iässä (vaan ehkä myöhemmin), niin miksi seurustellakaan sen tavismiehen kanssa tuossa iässä?
Ota huomioon etteivät länsimaalaiset naiset välttämättä halua perheellistyä. Mulle kävi 30 vuotiaana niin etten halunnutkaan perhettä vaikka vielä 24 vuotiaana vannotin haluavani heti työllistymisen jälkeen. Päätös piti niinkin hyvin etten luopunutkaan hyväksitodetusta ehkäisystä.
Vierailija kirjoitti:
Onks sen pakko olla tosi hauska?
Juu. Tuli mieleen, että AP hakee naistennaurattajaa ja sitten ihmettelee, miksi sellainen siirtyy naurattamaan toisia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Ja se 5-10 % kuvitelma, mikä palstalla elää ("kaikki naiset tykkäävät samoista miehistä, joita on max 10 % kaikista") on nimensä mukaisesti kuvitelma. Joku hoopottaa teitä palstapoikia, ymmärrättehän? Aivopesee jankutuksillaan uskomaan, että naiset tykkäävät vain kalsarileuoista. Jos menisitte ovesta ulos ja katsoisitte ympärillenne niin huomaisitte, että se ei pidä paikkaansa. Mutta ette uskalla.
Miksi näissä jutuissa oletetaan aina, että kyseistä mieltä oleva eivät esim. kävisi viihteellä, opiskelisi yliopistossa tai olisi ylipäänsä aktiivisesti tietokoneen ulkopuolisessa maailmassa? Ollaan käyty samalla kaveriporukalla viihteellä aika monta vuotta ja aina naiset kiinnostuvat kaveriporukan samoista tyypeistä. Miksi tämä havainto ei ole validi?
ohis
Miellyttävä ominaishaju voi olla syynä
Eri ihmisillä pitäisi olla eri ominaishaju-mieltymykset, ja parfyymin alta harvoin edes pääsee haistamaan tyypin omaa ominaishajua.
Luultavasti noissa porukan suosikki-miehissä on itsetuntoa, karismaattisuutta, positiivisuutta, pilkettä ja ehkä taitoa heittää hyvää läppää? Vinkkini numero yksi: ole iloinen niin sut huomataan!
Karismaa on vaikea arvioida miehenä, mutta mielestäni ollaan kaikki sosiaalisia, hyvää läppää (omasta mielestämme :D) heittäviä positiivisia miehiä. Ilta voi mennä niin, että juttelen naisen kanssa puoli iltaa ja lopuksi hän tiedustelee onko kaverini vielä sinkkumarkkinoilla. Olen näemmä hyvää seuraa, mutta en tarpeeksi?
Hauskuus ei tarkoita kylän pahinta naistennaurattajaa, vaan ihmistä, jonka kanssa on hyvä ja rento olla, joka ei ota itseään aina liian vakavasti.
Vihoviimeisenä haluaisin miehen, joka on katkeroutunut siitä, ettei pääse tai päässyt nuorena painamaan kaikkia halumiaan naisia. En minäkään halua tyytyä mieheen, joka joutuu tyytymään minuun. Mielummin olen yksin.
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Noillekin miehille on hirveä kysyntä eli eivät sitoudu naisiin.
Tarjontaa on vain alkoholisteista, narkkareista, elämänkoululaisista, ylipainoisista ja mt-ongelmaisista. Siihen kategoriaan menee puolet suomalaisista miehistä. Erittäin ylipainoinenkin on kysytty mies Suomessa. Suositten siis ap:lle ulkomaita.

Vierailevat vaihtaritkin käy oikein hyvin. Ne meinaa välillä eksyy Suomen Tinderiin ja osa jääkin tänne saatuaan töitä.
29-vuotiaana olin samassa tilanteessa ja ennen 30 v. olin jo naimisissa. Se vaan tuli yks kerta eteen vuonna 1996. Edelleen yhdessä vaikka vähän välillä toinen ottaakin päähän, mutta silloinhan se on oikea suhde. Saadaan olla omia itseämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä. Hauskat miehet ovat pääsääntöisesti kovia naistennaurattajia ja haksahtavat helposti myös aidan toiselle puolelle. Sama juttu tuon hyvännäköisyyden kanssa. Naisia hyörii kimpussa ja tyypin pitää omata poikkeuksellisen korkea moraali, ettei lipsahda välillä kokeilemaan muitakin.
Olen yli nelikymppinen ja pitkällä elämänkokemuksella ymmärsin muokata kriteerejä sellaiseksi, että suhde onnistuu pitkällä tähtäimellä. Pari vuotta sitten olin sinkkumarkkinoilla ja aloin etsimään rauhallista, kunnollista. liikunnallista ja fiksua miestä. Koska ymmärrän, että jo nämä vaatimukset pudottavat suurimman osan vapailla markkinoilla olevista miehistä pois, niin tingin ulkonäkövaatimuksistani. Aktiivisen etsimisen jälkeen onnistuin lopulta löytämään maailman ihanimman miehen, jonka kanssa ollaan rakentamassa loppuelämän suhdetta. Komeaksi miestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan, eikä edes tavikseksi, mutta muut ominaisuudet korvaavat 1000-kertaisesti ulkonäössä olevat puutteet. t. rakastunut nainen
Kysyisin vain että miksi naiset oppivat pudottamaan rimaa vasta kun oma ulkonäkö on menetetty ja taso matala?
Miksi tätä ei voi ikinä tehdä silloin 18-25v ikäisenä ja saavuttaa jo silloin vakaa parisuhde?
Suurin osa tuossa ikäryhmässä olevista miehistä ei kyllä etsi vakaata parisuhdetta. Eikä minusta tarvitsekaan, ei naisten eikä miesten.
Niin ajattelee vain joku sellainen, joka oli 18-vuotiaana salaa ihastunut luokan tyttöön, ja jäänyt sitä saavuttamatonta "rakkautta" märehtimään loppuelämäkseen.
Korjaus:
Suurin osa niistä miehistä joiden kanssa naiset ovat tekemisissä, ei etsi vakaata suhdetta.
On muutama menevä nuori mies, jotka ehtivät seurustelemaan 10-20 naisen kanssa, ja tuottavat 10-20 kokemusta joiden mukaan miehet eivät etsi vakaata suhdetta.
Näiotä vastaan on 10-20 vakaata suhdetta etsivää miestä, jotka eivät kiinnosta naisia ennen kuin 26-32v tienoilla kun naiset alkavat katselemaan tasaisia perusmiehiä.
Vieläkö tästä jaksetaan jauhaa? 20-25 vuotiaat hakee vielä itseään ja voivat elää villisti. Siihen on jokaisella nuorella aikuisella täysi oikeus.
Poikkeustapaukset löytävät edelleen toisensa töistä, harrastuksista, seurakunnista ja tarvittaessa ulkomaalaisen rakkauden kautta.Tuosta on kieltämättä tullut uusi normi. 20-25v naiset haluavat "elää" ja "kokea", eivät vakiintua (ainakaan sen perusmiehen kanssa). Siksi pariintumishaluisille miehille ei löydy tyttöystäviä kun naisia kiinnostaa vain se menevin 5-10% miehistä.
Sitten kun lisääntymiskuume iskee päälle, mies halutaankin nopeasti jotta saadaan perheidylli kasaan. Aika usein kun on saatu mitä on haluttu, miehestä myös halutaan eroon vähintäänkin yhtä nopeasti.
Mitä pahaa siinä on, että nuori aikuinen haluaa elää, kokea, matkustella, opiskella, olla vapaa? Naistenko pitäisi luopua näistä tarpeistaan vain siksi, että on olemassa joitakin miehiä, jotka haluaisivat siinä iässä sitouttaa itseensä kauniin naisen (koska heille vain nuoret naiset ovat kauniita)? Eikö ole parempi kokea "menovaihe" ennen perheen perustamista kuin alkaa haikailla sitä sen jälkeen?
Maailma on avautunut, se on erilainen kuin 1900-luvulla. Antaa nuorten aikuisten nauttia nuoruudestaan. Se kokee myös nuoria miehiä. Perhettäkin saa haluta jo nuorena, mutta ei kannata valittaa siitä, ettei muilla ole sama haave.

Eikä läheskään kaikki 18-29v. janterit halua sitoutua. Perheen perustamista voidaan siirtää jopa 40-60 vuotiaaksi asti (kyllä!)
Tuollaiset ennenaikaiset monistajat alkaa olemaan harvinaisuus.
Vierailija kirjoitti:
"hyvännäköinen "tavallinen" mies, ei todellakaan tarvi olla malli tms."
Kyllä nää teidän naisten "tavalliset" tiedetään.
Tavallisen kiva, söpö. Ei mikään mörkö mutta ei myöskään tarvitse olla kuin Calvin Kleinin kalsarimalli. Monilla ihmisillä on tavallisen kivat ja miellyttävät piirteet. Mikä tässä konseptissa on vaikea ymmärtää? Hyvin epämiellyttävän tai ruman näköisiä on harvassa. En tiedä miten sinä tai joku muu rankkaa ihmiset ulkonäön perusteella, mutta tuossa oma näkemykseni asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä. Hauskat miehet ovat pääsääntöisesti kovia naistennaurattajia ja haksahtavat helposti myös aidan toiselle puolelle. Sama juttu tuon hyvännäköisyyden kanssa. Naisia hyörii kimpussa ja tyypin pitää omata poikkeuksellisen korkea moraali, ettei lipsahda välillä kokeilemaan muitakin.
Olen yli nelikymppinen ja pitkällä elämänkokemuksella ymmärsin muokata kriteerejä sellaiseksi, että suhde onnistuu pitkällä tähtäimellä. Pari vuotta sitten olin sinkkumarkkinoilla ja aloin etsimään rauhallista, kunnollista. liikunnallista ja fiksua miestä. Koska ymmärrän, että jo nämä vaatimukset pudottavat suurimman osan vapailla markkinoilla olevista miehistä pois, niin tingin ulkonäkövaatimuksistani. Aktiivisen etsimisen jälkeen onnistuin lopulta löytämään maailman ihanimman miehen, jonka kanssa ollaan rakentamassa loppuelämän suhdetta. Komeaksi miestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan, eikä edes tavikseksi, mutta muut ominaisuudet korvaavat 1000-kertaisesti ulkonäössä olevat puutteet. t. rakastunut nainen
Kysyisin vain että miksi naiset oppivat pudottamaan rimaa vasta kun oma ulkonäkö on menetetty ja taso matala?
Miksi tätä ei voi ikinä tehdä silloin 18-25v ikäisenä ja saavuttaa jo silloin vakaa parisuhde?
Suurin osa tuossa ikäryhmässä olevista miehistä ei kyllä etsi vakaata parisuhdetta. Eikä minusta tarvitsekaan, ei naisten eikä miesten.
Niin ajattelee vain joku sellainen, joka oli 18-vuotiaana salaa ihastunut luokan tyttöön, ja jäänyt sitä saavuttamatonta "rakkautta" märehtimään loppuelämäkseen.
Korjaus:
Suurin osa niistä miehistä joiden kanssa naiset ovat tekemisissä, ei etsi vakaata suhdetta.
On muutama menevä nuori mies, jotka ehtivät seurustelemaan 10-20 naisen kanssa, ja tuottavat 10-20 kokemusta joiden mukaan miehet eivät etsi vakaata suhdetta.
Näiotä vastaan on 10-20 vakaata suhdetta etsivää miestä, jotka eivät kiinnosta naisia ennen kuin 26-32v tienoilla kun naiset alkavat katselemaan tasaisia perusmiehiä.
Vieläkö tästä jaksetaan jauhaa? 20-25 vuotiaat hakee vielä itseään ja voivat elää villisti. Siihen on jokaisella nuorella aikuisella täysi oikeus.
Poikkeustapaukset löytävät edelleen toisensa töistä, harrastuksista, seurakunnista ja tarvittaessa ulkomaalaisen rakkauden kautta.Tuosta on kieltämättä tullut uusi normi. 20-25v naiset haluavat "elää" ja "kokea", eivät vakiintua (ainakaan sen perusmiehen kanssa). Siksi pariintumishaluisille miehille ei löydy tyttöystäviä kun naisia kiinnostaa vain se menevin 5-10% miehistä.
Sitten kun lisääntymiskuume iskee päälle, mies halutaankin nopeasti jotta saadaan perheidylli kasaan. Aika usein kun on saatu mitä on haluttu, miehestä myös halutaan eroon vähintäänkin yhtä nopeasti.
Mitä pahaa siinä on, että nuori aikuinen haluaa elää, kokea, matkustella, opiskella, olla vapaa? Naistenko pitäisi luopua näistä tarpeistaan vain siksi, että on olemassa joitakin miehiä, jotka haluaisivat siinä iässä sitouttaa itseensä kauniin naisen (koska heille vain nuoret naiset ovat kauniita)? Eikö ole parempi kokea "menovaihe" ennen perheen perustamista kuin alkaa haikailla sitä sen jälkeen?
Maailma on avautunut, se on erilainen kuin 1900-luvulla. Antaa nuorten aikuisten nauttia nuoruudestaan. Se kokee myös nuoria miehiä. Perhettäkin saa haluta jo nuorena, mutta ei kannata valittaa siitä, ettei muilla ole sama haave.
Miehet eivät ilahdu kuviosta jossa n. 15 vuotta miehen aktiivisinta aikaa pariutumismielessä kuluu siten että 80% naisista pitää hauskaa 10-20% miehistä kanssa.
Sinusta miesten pitäisi ajatella "heh heh no annetaan nuorten naisten nauttia hyvistä alfakyydeistä, tuleehan minun aikani ehkä sitten 10-15 päästä kun naiset ovat vähän pyöristyneet ja rauhoittuneet!"
Kukkuu! Kukkuu! Onko noilla nuorilla miehillä jälleen syy jättäytyä pois työelämästä? Vanhoillisen elämänasenteen omaavan luulisi elävän aatteiden mukaisesti eikä jäävän kotiin. Virosta/Venäjältä tulee ilomielin joku samanikäinen sulostuttamaan 18-30 vuotiaan miehen arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Joo, tämä on ihan totta, ja useimmille riittänee että se kumppani miellyttää riittävästi omaa silmää. Ja vaikka täällä jankutetaan laatikkoleuoista, niin ei naisilla ole läheskään yhtenevä miesmaku. Yhdelle on tärkeintä silmät, toiselle kroppa (ja sekin meinaa eri naisille eri asioita - lihaskimppu, nallekarhu, peruskroppa jne), kolmannelle hymy... Itse en ottaisi suurinta osaa kavereiden puolisoista (siis ulkonäönkään puolesta) ja vastaavasti, veikkaan että monet eivät huolisi minun puolisoani.
Yksi tykkää Jason Momoasta, toinen Ian Somerhalderista, kolmas Mickey Rourkesta.
Miten tämä lämmittää suomalaista tavismiestä, tai hiukan tavismiestä rumempaakin miestä? Ei suomalainen tavis saati tavista rumempi mies ole lähelläkään noita kolmea. Nuo kolme ovat kaikki erilaisia miehiä, mutta se mikä on yhteistä, on että kaikki ovat yhtä kaukana suomalaisesta taviksesta.
Äitisi, siskosi, serkkusi, naapurisi, opiskelu- ja työkaverisi seurustelevat kaikki noiden miesten kanssa? Kaikki tuntemasi miehet, joilla on naisystävä tai puoliso, ovat julkkiksia? Vai mitä yritit sanoa?
Annoin vain teille esimerkit mitä se tarkoittaa, että yksi nainen pitää lihaskimpusta, toinen nallekarhusta, ja kolmas peruskropasta.
Niin, sinun suppeassa incelpiirien ja laasaslaisten myrkyttämässä mielessäsi. Kun oikeasti naiset kiinnostuvat ihan tavallisista miehistä joiden ulkonäöstä tykkäävät. Ja siihen ulkonäköön tykkäämiseen vaaditaan se, että 1-2 kyseisen naisen eniten preferoimaa piirrettä on kunnossa. Se nimenomaan EI tarkoita sitä, että yksi tykkää yhdestä filmitähden näköisestä ja toinen toisesta filmitähden näköisestä. Olet täysin pihalla realiteeteista jos luulet tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä. Hauskat miehet ovat pääsääntöisesti kovia naistennaurattajia ja haksahtavat helposti myös aidan toiselle puolelle. Sama juttu tuon hyvännäköisyyden kanssa. Naisia hyörii kimpussa ja tyypin pitää omata poikkeuksellisen korkea moraali, ettei lipsahda välillä kokeilemaan muitakin.
Olen yli nelikymppinen ja pitkällä elämänkokemuksella ymmärsin muokata kriteerejä sellaiseksi, että suhde onnistuu pitkällä tähtäimellä. Pari vuotta sitten olin sinkkumarkkinoilla ja aloin etsimään rauhallista, kunnollista. liikunnallista ja fiksua miestä. Koska ymmärrän, että jo nämä vaatimukset pudottavat suurimman osan vapailla markkinoilla olevista miehistä pois, niin tingin ulkonäkövaatimuksistani. Aktiivisen etsimisen jälkeen onnistuin lopulta löytämään maailman ihanimman miehen, jonka kanssa ollaan rakentamassa loppuelämän suhdetta. Komeaksi miestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan, eikä edes tavikseksi, mutta muut ominaisuudet korvaavat 1000-kertaisesti ulkonäössä olevat puutteet. t. rakastunut nainen
Kysyisin vain että miksi naiset oppivat pudottamaan rimaa vasta kun oma ulkonäkö on menetetty ja taso matala?
Miksi tätä ei voi ikinä tehdä silloin 18-25v ikäisenä ja saavuttaa jo silloin vakaa parisuhde?
Suurin osa tuossa ikäryhmässä olevista miehistä ei kyllä etsi vakaata parisuhdetta. Eikä minusta tarvitsekaan, ei naisten eikä miesten.
Niin ajattelee vain joku sellainen, joka oli 18-vuotiaana salaa ihastunut luokan tyttöön, ja jäänyt sitä saavuttamatonta "rakkautta" märehtimään loppuelämäkseen.
Korjaus:
Suurin osa niistä miehistä joiden kanssa naiset ovat tekemisissä, ei etsi vakaata suhdetta.
On muutama menevä nuori mies, jotka ehtivät seurustelemaan 10-20 naisen kanssa, ja tuottavat 10-20 kokemusta joiden mukaan miehet eivät etsi vakaata suhdetta.
Näiotä vastaan on 10-20 vakaata suhdetta etsivää miestä, jotka eivät kiinnosta naisia ennen kuin 26-32v tienoilla kun naiset alkavat katselemaan tasaisia perusmiehiä.
Vieläkö tästä jaksetaan jauhaa? 20-25 vuotiaat hakee vielä itseään ja voivat elää villisti. Siihen on jokaisella nuorella aikuisella täysi oikeus.
Poikkeustapaukset löytävät edelleen toisensa töistä, harrastuksista, seurakunnista ja tarvittaessa ulkomaalaisen rakkauden kautta.Tuosta on kieltämättä tullut uusi normi. 20-25v naiset haluavat "elää" ja "kokea", eivät vakiintua (ainakaan sen perusmiehen kanssa). Siksi pariintumishaluisille miehille ei löydy tyttöystäviä kun naisia kiinnostaa vain se menevin 5-10% miehistä.
Sitten kun lisääntymiskuume iskee päälle, mies halutaankin nopeasti jotta saadaan perheidylli kasaan. Aika usein kun on saatu mitä on haluttu, miehestä myös halutaan eroon vähintäänkin yhtä nopeasti.
Mitä pahaa siinä on, että nuori aikuinen haluaa elää, kokea, matkustella, opiskella, olla vapaa? Naistenko pitäisi luopua näistä tarpeistaan vain siksi, että on olemassa joitakin miehiä, jotka haluaisivat siinä iässä sitouttaa itseensä kauniin naisen (koska heille vain nuoret naiset ovat kauniita)? Eikö ole parempi kokea "menovaihe" ennen perheen perustamista kuin alkaa haikailla sitä sen jälkeen?
Maailma on avautunut, se on erilainen kuin 1900-luvulla. Antaa nuorten aikuisten nauttia nuoruudestaan. Se kokee myös nuoria miehiä. Perhettäkin saa haluta jo nuorena, mutta ei kannata valittaa siitä, ettei muilla ole sama haave.
Miehet eivät ilahdu kuviosta jossa n. 15 vuotta miehen aktiivisinta aikaa pariutumismielessä kuluu siten että 80% naisista pitää hauskaa 10-20% miehistä kanssa.
Sinusta miesten pitäisi ajatella "heh heh no annetaan nuorten naisten nauttia hyvistä alfakyydeistä, tuleehan minun aikani ehkä sitten 10-15 päästä kun naiset ovat vähän pyöristyneet ja rauhoittuneet!"
Miksi naisten pitäisi miettiä, mikä ilahduttaa miehiä? Ei sinun tarvitse valita naista, joka on nauttinut nuorena mistään kyydeistä. Eikä naisten tarvitse valita pidättäytyä niistä sinun takiasi.
Etsi naisesi nuorena niistä, jotka haluavat sitoutua. Aika vahvat luulot sinulla on itsestäsi, jos kuvittelet, että nuoret naiset muuttavat käytöstään vain siksi, että sinä sitä paheksut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä. Hauskat miehet ovat pääsääntöisesti kovia naistennaurattajia ja haksahtavat helposti myös aidan toiselle puolelle. Sama juttu tuon hyvännäköisyyden kanssa. Naisia hyörii kimpussa ja tyypin pitää omata poikkeuksellisen korkea moraali, ettei lipsahda välillä kokeilemaan muitakin.
Olen yli nelikymppinen ja pitkällä elämänkokemuksella ymmärsin muokata kriteerejä sellaiseksi, että suhde onnistuu pitkällä tähtäimellä. Pari vuotta sitten olin sinkkumarkkinoilla ja aloin etsimään rauhallista, kunnollista. liikunnallista ja fiksua miestä. Koska ymmärrän, että jo nämä vaatimukset pudottavat suurimman osan vapailla markkinoilla olevista miehistä pois, niin tingin ulkonäkövaatimuksistani. Aktiivisen etsimisen jälkeen onnistuin lopulta löytämään maailman ihanimman miehen, jonka kanssa ollaan rakentamassa loppuelämän suhdetta. Komeaksi miestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan, eikä edes tavikseksi, mutta muut ominaisuudet korvaavat 1000-kertaisesti ulkonäössä olevat puutteet. t. rakastunut nainen
Kysyisin vain että miksi naiset oppivat pudottamaan rimaa vasta kun oma ulkonäkö on menetetty ja taso matala?
Miksi tätä ei voi ikinä tehdä silloin 18-25v ikäisenä ja saavuttaa jo silloin vakaa parisuhde?
Suurin osa tuossa ikäryhmässä olevista miehistä ei kyllä etsi vakaata parisuhdetta. Eikä minusta tarvitsekaan, ei naisten eikä miesten.
Niin ajattelee vain joku sellainen, joka oli 18-vuotiaana salaa ihastunut luokan tyttöön, ja jäänyt sitä saavuttamatonta "rakkautta" märehtimään loppuelämäkseen.
Korjaus:
Suurin osa niistä miehistä joiden kanssa naiset ovat tekemisissä, ei etsi vakaata suhdetta.
On muutama menevä nuori mies, jotka ehtivät seurustelemaan 10-20 naisen kanssa, ja tuottavat 10-20 kokemusta joiden mukaan miehet eivät etsi vakaata suhdetta.
Näiotä vastaan on 10-20 vakaata suhdetta etsivää miestä, jotka eivät kiinnosta naisia ennen kuin 26-32v tienoilla kun naiset alkavat katselemaan tasaisia perusmiehiä.
Vieläkö tästä jaksetaan jauhaa? 20-25 vuotiaat hakee vielä itseään ja voivat elää villisti. Siihen on jokaisella nuorella aikuisella täysi oikeus.
Poikkeustapaukset löytävät edelleen toisensa töistä, harrastuksista, seurakunnista ja tarvittaessa ulkomaalaisen rakkauden kautta.Tuosta on kieltämättä tullut uusi normi. 20-25v naiset haluavat "elää" ja "kokea", eivät vakiintua (ainakaan sen perusmiehen kanssa). Siksi pariintumishaluisille miehille ei löydy tyttöystäviä kun naisia kiinnostaa vain se menevin 5-10% miehistä.
Sitten kun lisääntymiskuume iskee päälle, mies halutaankin nopeasti jotta saadaan perheidylli kasaan. Aika usein kun on saatu mitä on haluttu, miehestä myös halutaan eroon vähintäänkin yhtä nopeasti.
Mitä pahaa siinä on, että nuori aikuinen haluaa elää, kokea, matkustella, opiskella, olla vapaa? Naistenko pitäisi luopua näistä tarpeistaan vain siksi, että on olemassa joitakin miehiä, jotka haluaisivat siinä iässä sitouttaa itseensä kauniin naisen (koska heille vain nuoret naiset ovat kauniita)? Eikö ole parempi kokea "menovaihe" ennen perheen perustamista kuin alkaa haikailla sitä sen jälkeen?
Maailma on avautunut, se on erilainen kuin 1900-luvulla. Antaa nuorten aikuisten nauttia nuoruudestaan. Se kokee myös nuoria miehiä. Perhettäkin saa haluta jo nuorena, mutta ei kannata valittaa siitä, ettei muilla ole sama haave.
Ihan vapaasti, mutta miestenkö vika on, kun nainen ei 30 vuotiaana kehäraakkina kelpaakaan?
Niin, sinun kaltaisillesi helmille, mikä kauhea menetys. Aika monet normaalit miehet kun eivät onneksi nimittele omanikäisiä naisia kehäraakeiksi, edes kolmekymppisenä.
-eri

Arvon herrat saa luvan nostaa arsetta ylös ja painua koulutuksen kautta töihin. Kauniit neitsyt naiset haluaa A-luokan miehen joka elättää perheen.

Ei sinun tarvitse ilahtua. Ei muita ihmisiä ole tehty sinun henkilökohtaiseksi viihdykkeeksesi, vaan heillä on ihan omat tarpeensa ja toiveensa joiden mukaan he elävät elämäänsä. Ja aika moni nuorena villimpää elämää elänyt pariutuu kolmen kympin korvilla samankaltaista elämää eläneen miehen kanssa. Ei tarvitse ottaa tuollaista katkeraa valittajaa, vaan voi ottaa ihmisen jolla on itselläkin ollut elämää.
Iik! Mielummin tuossa iässä elää itselleen kuin ottaa jotain kivirekeä selkänsä taakse. Nuoruudesta pitää nauttia! Ehtii tuota myöhemminkin vetää rekeä perässään, taikka sitten lisääntyy yksinään.