29-vuotias ja vain epäonnea deittimarkkinoilla
Oon seurustellut aikuisiällä vakavasti kahdesti, ja kummatkin suhteet päättyivät miehen pettämiseen.
Oon deittaillut vain vähän, ja nekin miehet, joista olen ollut kiinnostunut, eivät ole olleet kiinnostuneita minusta.
Biologinen kello soi jo kovasti. En haluaisi ekan vastaantulijan kanssa tehdä lasta, mutta voiko tässä iässä enää etsiä sitä oikeaa muutamaa vuotta ja sen jälkeen seurustella vielä pari vuotta ennen lapsenteon yrittämistä.
Asun isossa kaupungissa, oon mielestäni hauska, nätti, iloinen (helposti lähestyttävä), rento, urheilullinen, luotettava. Oon käynyt amk:n ja oon hyvissä töissä.
Mieskriteerit: luotettava, hauska, hyvännäköinen "tavallinen" mies, ei todellakaan tarvi olla malli tms. Urheilullinen, haluaa lapsia.
Mielestäni en halua kuuta taivaalta, mutta en tunnu löytävän ketään. Baareilut eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan. Mistä löytäisin samanhenkisen miehen? Molemmat eksät löysin tinderistä, mutta sekään ei innosta enää. Edellinen suhde loppui noin 2 vuotta sitten.
Kommentit (583)
On kyllä tosi vaikea löytää miestä, kun ei käy baareissa tai ole someissa. Opinnot opiskeltu, töissä ei ole sopivia/vapaita miehiä, harrastuksissa ei ole miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kehittää itseäsi siihe suuntaan, että miehet haluavat suhteen kanssasi. Voisit esimerkiksi lisätä liikuntaa ( hyvä ulkonäkö on pariutumisessa tärkeintä, eikä koskaan voi olla liian laiha tai liian rikas), mieti pukeutumistyyliä (jos harmaa tai liian peittävä niin persoonallisuutta ja vähän seksikkyyttä mukaan), ole avoin ja nauravainen asiallisia miehiä kohtaan (naisellinen), älä väkisin haasta riitaa tietämyksilläsi (ns. päde pätemisen vuoksi) ja yritä uskaltaa tehdä aloite itsekin välillä. Tsemppiä!
Mies 31v
Tässä on paljon viisautta. Vähän pelkään, että ap ei edes yritä lähestyä haluamiaan miehiä, vaan näiden miesten pitäisi jotenkin osata arvata. Baarit ja tinder oli poissuljettu, joten tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa.
Yksi neuvo naisille. Ole kaikille miehille hurmaava ja mukava, ei vain niille joista olet kiinnostonut. Hio tapaa, jolla annat pakit. Miehelle voi antaa niin miellyttävät pakit, että miehellä jää siitä hyvä mieli.
Ei ole naisten asia lähestyä miehiä. Miestä ei kiinnosta jollei hän saa saalistaa.
Mitä.
Millä ihmeellä luulet, että jostakin tavallisesta IT-tukihenkilöstä, palkanlaskijasta tai vaikka historianopettajasta saadaan kaivettua esiin se "saalistaja", kun hän lähtee kavereiden kanssa oluelle työpäivän tai futistreenien jälkeen?
Nyt ei enää eletä millään 50-luvulla, jolloin tanssilavojen reunalla tytöt odottivat puna poskillaan, tulisiko se kylän suurimman lypsykarjatilan nuori isäntä hakemaan valssiin.
Suosittelen naisille aktiivista asennetta. Jos olet aktiivinen, pääset itse valitsemaan.
Jos olet passiivinen, saat huomiota joko niiltä tahmatassuilta, jotka kiertävät jokikisen vastaantulevan naisen luona kondomit taskussa pullottaen, tai muilta miehiltä enintään siinä vaiheessa iltaa, kun heillä alkaa olla veressään vähintään 1,5 promillea.
Taas tuo väite.
Mietitäänpä:
Baarissa on 100 miestä. Heistä kolme vaikuttaa kiinnostavilta. Yksi osoittautuu varatuksi, hänen tyttöystävänsä tulee vähän hänen jälkeensä paikalle ja hänen kainaloonsa. Toinen on iskenyt silmänsä johonkin muuhun naiseen. Kolmas on tullut vain juomaan oluen kavereiden kanssa ja lähtee pikaisesti sen jälkeen.
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Se ei muuta joukkoa suuremmaksi mutta poistaa sen mahdollisuuden että sinua kiinnostava mies on vain niin ujo että ei uskalla tulla tekemään sinulle aloitetta vaikka olisikin myös itse kiinnostunut. Sellaisia miehiä on tavismiehissä varsin paljon.
Edelleen kyse on todennäköisyyksistä. Mitä enemmän potentiaalisia kohtaamisia on, sen todennäköisemmin löydät jonkun.

Kolme miestä sadasta vaikuttaa kiinnostavalta? Ilmankos ei tunnu mistään löytyvän, etenkin jos aktiivisesti suljet pois ne yleisimmät tapaamispaikat (Tinder ja Baarit), etkä ole nähtävästi valmis tekemään aloitetta tai todella selkeästi osoittamaan kiinnostusta miehille.
Tämä tuntuu olevan yleisestikin pariutumisen ongelma Suomessa :Miehet tekevät todella vähän aloitteita (etenkään selvinpäin) oikeassa elämässä ja viettävät ison osan aikaa neljän seinän sisällä. Tähän vielä pelit ja porno niin avot, eipä niitä naisia helposti isketä. Naiset taas haluaisivat enemmän flirttiä ja lähestymistä, mutta toisaalta ollaan todella tarkkoja siitä, kenenkä kanssa viitsitään lähteä edes kahville. Jos tuntematon mies lähestyy sinkkunaista (sattumalta, on vielä sinkkukin!), niin lähes varmasti vastaukseksi tulee kohtelias ei.
Tähän vielä lisätään suomalaisten perinteinen huono itsetunto. Miehet saavat pakkeja, alkavat pitämään itseään rumina ja jättäytyvät pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle omiin luoliinsa. Naiset taas paradokseelisesti jatkuvasti arvostelevat omaa ulkonäköänsä ja kärsivät paineista, mutta samalla pidetään rimaa korkealla miehiä kohtaan, koska eihän kukaan nyt tavalliseen halua tyytyä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on todennäköisesti siinä, että kiinnostut samoista miehistä kuin muutkin naiset
Se on vasta ongelman alku. Parisuhdemarkkinat ovat rikki, koska naiset luulevat, että seksi johtaa sutheeseen. Jos ne muut naiset vaatisivat sitoutumista ennen seksiä, niin ne loputkin naiset löytäisivät tasoisensa.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä tosi vaikea löytää miestä, kun ei käy baareissa tai ole someissa. Opinnot opiskeltu, töissä ei ole sopivia/vapaita miehiä, harrastuksissa ei ole miehiä.
On aika turha valittaa jos kuitenkin selvästi tietää että missä niitä miehiä olisi tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kehittää itseäsi siihe suuntaan, että miehet haluavat suhteen kanssasi. Voisit esimerkiksi lisätä liikuntaa ( hyvä ulkonäkö on pariutumisessa tärkeintä, eikä koskaan voi olla liian laiha tai liian rikas), mieti pukeutumistyyliä (jos harmaa tai liian peittävä niin persoonallisuutta ja vähän seksikkyyttä mukaan), ole avoin ja nauravainen asiallisia miehiä kohtaan (naisellinen), älä väkisin haasta riitaa tietämyksilläsi (ns. päde pätemisen vuoksi) ja yritä uskaltaa tehdä aloite itsekin välillä. Tsemppiä!
Mies 31v
Tässä on paljon viisautta. Vähän pelkään, että ap ei edes yritä lähestyä haluamiaan miehiä, vaan näiden miesten pitäisi jotenkin osata arvata. Baarit ja tinder oli poissuljettu, joten tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa.
Yksi neuvo naisille. Ole kaikille miehille hurmaava ja mukava, ei vain niille joista olet kiinnostonut. Hio tapaa, jolla annat pakit. Miehelle voi antaa niin miellyttävät pakit, että miehellä jää siitä hyvä mieli.
Ei ole naisten asia lähestyä miehiä. Miestä ei kiinnosta jollei hän saa saalistaa.
Mitä.
Millä ihmeellä luulet, että jostakin tavallisesta IT-tukihenkilöstä, palkanlaskijasta tai vaikka historianopettajasta saadaan kaivettua esiin se "saalistaja", kun hän lähtee kavereiden kanssa oluelle työpäivän tai futistreenien jälkeen?
Nyt ei enää eletä millään 50-luvulla, jolloin tanssilavojen reunalla tytöt odottivat puna poskillaan, tulisiko se kylän suurimman lypsykarjatilan nuori isäntä hakemaan valssiin.
Suosittelen naisille aktiivista asennetta. Jos olet aktiivinen, pääset itse valitsemaan.
Jos olet passiivinen, saat huomiota joko niiltä tahmatassuilta, jotka kiertävät jokikisen vastaantulevan naisen luona kondomit taskussa pullottaen, tai muilta miehiltä enintään siinä vaiheessa iltaa, kun heillä alkaa olla veressään vähintään 1,5 promillea.
Taas tuo väite.
Mietitäänpä:
Baarissa on 100 miestä. Heistä kolme vaikuttaa kiinnostavilta. Yksi osoittautuu varatuksi, hänen tyttöystävänsä tulee vähän hänen jälkeensä paikalle ja hänen kainaloonsa. Toinen on iskenyt silmänsä johonkin muuhun naiseen. Kolmas on tullut vain juomaan oluen kavereiden kanssa ja lähtee pikaisesti sen jälkeen.
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Se ei muuta joukkoa suuremmaksi mutta poistaa sen mahdollisuuden että sinua kiinnostava mies on vain niin ujo että ei uskalla tulla tekemään sinulle aloitetta vaikka olisikin myös itse kiinnostunut. Sellaisia miehiä on tavismiehissä varsin paljon.
Edelleen kyse on todennäköisyyksistä. Mitä enemmän potentiaalisia kohtaamisia on, sen todennäköisemmin löydät jonkun.
Jos mies on niin ujo, ettei saa ilmaistua kiinnostustaan, hän ei ole minua varten. Mutta tuosta olen täysin samaa mieletä, että mitä enemmän kohtaamisia, sitä todennäköisempää löytää joku. Ja kannustan aina laajentamaan kaikkia sosiaalisia verkostoja, ei vain tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen saati vain vapaisiin vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Mitä enemmän ihmisiä tuntee, sitä suurempi todennäköisyys on tutustua heidän kauttaan kiinnostavaan ihmiseen. Oman puolisoni tapasin yhteisen ystävän/tuttavan kautta, ja häntä puolestaan en olisi koskaan tavannut ellen olisi ollut aktiivinen ja osallistunut asuinpaikkakunnallani monenlaiseen toimintaan.

Ja täälläkin jauhetaan päivittäin siitä, kuinka naiset kiinnostuvat vain itseään tasokkaammista miehistä. Naisen on turha lähestyä, koska tuo mies kuitenkin hänen tasonsa yläpuolella. Eli on valittava niistä jotka lähestyvät tai oltava ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kehittää itseäsi siihe suuntaan, että miehet haluavat suhteen kanssasi. Voisit esimerkiksi lisätä liikuntaa ( hyvä ulkonäkö on pariutumisessa tärkeintä, eikä koskaan voi olla liian laiha tai liian rikas), mieti pukeutumistyyliä (jos harmaa tai liian peittävä niin persoonallisuutta ja vähän seksikkyyttä mukaan), ole avoin ja nauravainen asiallisia miehiä kohtaan (naisellinen), älä väkisin haasta riitaa tietämyksilläsi (ns. päde pätemisen vuoksi) ja yritä uskaltaa tehdä aloite itsekin välillä. Tsemppiä!
Mies 31v
Tässä on paljon viisautta. Vähän pelkään, että ap ei edes yritä lähestyä haluamiaan miehiä, vaan näiden miesten pitäisi jotenkin osata arvata. Baarit ja tinder oli poissuljettu, joten tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa.
Yksi neuvo naisille. Ole kaikille miehille hurmaava ja mukava, ei vain niille joista olet kiinnostonut. Hio tapaa, jolla annat pakit. Miehelle voi antaa niin miellyttävät pakit, että miehellä jää siitä hyvä mieli.
Ei ole naisten asia lähestyä miehiä. Miestä ei kiinnosta jollei hän saa saalistaa.
Mitä.
Millä ihmeellä luulet, että jostakin tavallisesta IT-tukihenkilöstä, palkanlaskijasta tai vaikka historianopettajasta saadaan kaivettua esiin se "saalistaja", kun hän lähtee kavereiden kanssa oluelle työpäivän tai futistreenien jälkeen?
Nyt ei enää eletä millään 50-luvulla, jolloin tanssilavojen reunalla tytöt odottivat puna poskillaan, tulisiko se kylän suurimman lypsykarjatilan nuori isäntä hakemaan valssiin.
Suosittelen naisille aktiivista asennetta. Jos olet aktiivinen, pääset itse valitsemaan.
Jos olet passiivinen, saat huomiota joko niiltä tahmatassuilta, jotka kiertävät jokikisen vastaantulevan naisen luona kondomit taskussa pullottaen, tai muilta miehiltä enintään siinä vaiheessa iltaa, kun heillä alkaa olla veressään vähintään 1,5 promillea.
Taas tuo väite.
Mietitäänpä:
Baarissa on 100 miestä. Heistä kolme vaikuttaa kiinnostavilta. Yksi osoittautuu varatuksi, hänen tyttöystävänsä tulee vähän hänen jälkeensä paikalle ja hänen kainaloonsa. Toinen on iskenyt silmänsä johonkin muuhun naiseen. Kolmas on tullut vain juomaan oluen kavereiden kanssa ja lähtee pikaisesti sen jälkeen.
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Sivusta pitää ihmetellä, että meneekö se tosiaan noin? Vain 3% baarissa olevista miehistä vaikuttaa kiinnostavilta ja kiinnostavuuden voi arvioida ennen keskustelua? Sitten meillä on ihan erilaiset näkemykset

Tottakai nämä ovat yksinkertaistettuja esimerkkejä. Esimerkiksi baarissa ihmiset vaihtuvatkin koko ajan.
Millä perusteella miehet päättävät, ketä baarissa lähestyvät, jos kiinnostavuutta ei kerran voi arvioida ennen keskustelua? Miksi he eivät lähesty kaikkia naisia tasapuolisesti vaan nätti, hoikka nainen saa huomattavasti enemmän katseita ja aloitteita kuin toistasataa kiloa painava kouvolatukkainen nainen?

Oon tässä vuosien saatossa jo "kehittänyt" itseäni, tai olen itsestäni ja saavutuksistani ylpeä. Harrastan urheilua lähes päivittäin.
Ehkä pukeutuminen on ainoa "helppo" asia missä voisin panostaa. Mulla on päällä sopivan kokoiset ja puhtaat vaatteet. Muoti, merkkivaatteet ja käsilaukut eivät tosin kiinnosta... jos pukisin itseni kauluspaitaan ja bleiseriin, ei se olisi "mua".
-ap
"Mielestäni en halua kuuta taivaalta, mutta en tunnu löytävän ketään."
Jo tuo, että haluat hyvännäköisen "tavallisen" miehen karsii miehistä valtaosan pois. Ikäisistäsi miehistä enemmistö on ylipainoisia. Komeita, saati vapaita sellaisia on vähän ja sit sen pitäisi haluta suhteeseen ja vieläpä just sun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vinkki, joka itsellä ja lähipiirissä on oikeasti toiminut, on sinnikkyys. Ja realistinen tarkastelu siitä, onko mies juuri sinulle sopiva. Kannattaa odottaa sitä täydellistä kolahtamista ennen seuraavan suhteen aloittamista. Tosin siihen kolahtamista tarvitaan muutamat treffit alle ennenkuin sen varmuudella tunnistaa. Itse tapailin kymmeniä miehiä kunnes löysin oikean helmen, sen sielunkumppanin. Ja tämä tapahtui "vasta" 34-vuotiaana.
Ongelma on se, etten oikein "pääse" treffeille asti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP: Hyvännäköinen ja urheilullinen "tavallinen" mies tarkoittaa Tinderiä selatessasi sitä, että vedät oikealle ne samat 10-20% kuin kaikki muutkin naiset. Kuulutko sinä naisiin, joita kaikki miehet vetäisivät oikealle, jos miehet olisivat yhtä valikoivia kuin naiset?
Tinder on kyllä niin uskomattoman paska systeemi, kun naiset ei tajua miten se on rakennettu ja mihin tarkoitukseen, eivätkä sen puoleen tajua myöskään omaa biastaan sen käytössä. Vituttaa ihan mielettömästi lukea kerta toisensa jälkeen kuinka naiset tapailee kaikkein suosituimpia panomiehiä Tinderistä ja luulee niitä tavismiehiksi, samalla hylkäävät kaikki muut miehet (ne oikeasti tavikset), ja ihmettelevät kun ei suhteista tule mitään. Tämä on ihan kuin joku kollektiivinen hulluus tämä ilmiö. Kollektiivinen psykoosi.
M/40
Sinusta ihan oikeasti naiset käyttävät Tinderiä väärin? Naiset, jotka swaippaavat oikealle vain ja ainoastaan sellaiset miehet, joista ovat oikeasti kiinnostuneet? Oletko ihan tosissasi?
Minusta ongelman luovat miehet, jotka swaippaavat oikealle lähes kaikki naiset, minkä jälkeen matchista ei yleensä seuraa edes keskustelua saati treffejä, koska ei ne miehet ole oikeasti kiinnostuneita niistä naisista, joiden kanssa tulee match.
En ole koskaan ollut Tinderissä enkä menisi vaikka eroaisin, mutta jos menisin, niin todellakin pyyhkäisisin oikealle vain sellaiset miehet, jotka olisin valmis tapaamaan profiilitietojen perusteella. Ei minua kiinnosta, kuinka moni muu nainen on heistä kiinnostunut, ainoa millä olisi merkitystä olisi oma kiinnostukseni. Miksi haluaisin matchin miehen kanssa, joka ei kiinnosta minua?
Leikitään että olet tosielämässä vaikkapa jossain alasi ammattilaistapahtumassa ja katsot miehiä avoimin silmin, sillä olisit valmis tutustumaan uuteen mieheen. Tilaisuuden kuluessa, ihastutko tulenpalavasti siihen tilaisuuden selkeästi komeimpaan mieheen, joka sattuu vielä olemaan tilaisuuden juontaja tai muu arvohenkilö, ja samalla katsot halveksuen kaikkia muita paikallaolevia miehiä? Vai olisiko tällainen käytös sinusta erittäin varhaisteinityttömäistä kaukoihastumista ja melkoisen hävettävää oikeastaan?
M/40
Vierailija kirjoitti:
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Jos nyt vaikka niiden kolmen lisäksi juttelee 15 muun kanssa, niistä 3 voi osoittautua hauskaksi ja kiinnostavaksi tyypiksi. Siinä vaiheessa on kiinnostavien joukko jo tuplattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä tosi vaikea löytää miestä, kun ei käy baareissa tai ole someissa. Opinnot opiskeltu, töissä ei ole sopivia/vapaita miehiä, harrastuksissa ei ole miehiä.
On aika turha valittaa jos kuitenkin selvästi tietää että missä niitä miehiä olisi tarjolla.
Mutta kun en yksinkertaisesti viihdy baareissa, toki olen pari kertaa käynyt, mutta huonolla menestyksellä. En usko että minun tyyppiseni mieskään jaksaisi siellä selvinpäin kauheasti notkua. Ja someista seuraa löytää lähinnä ne jotka ovat kauniita ja jotka ovat siellä omalla nimellä ja naamalla, mitä en halua tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kehittää itseäsi siihe suuntaan, että miehet haluavat suhteen kanssasi. Voisit esimerkiksi lisätä liikuntaa ( hyvä ulkonäkö on pariutumisessa tärkeintä, eikä koskaan voi olla liian laiha tai liian rikas), mieti pukeutumistyyliä (jos harmaa tai liian peittävä niin persoonallisuutta ja vähän seksikkyyttä mukaan), ole avoin ja nauravainen asiallisia miehiä kohtaan (naisellinen), älä väkisin haasta riitaa tietämyksilläsi (ns. päde pätemisen vuoksi) ja yritä uskaltaa tehdä aloite itsekin välillä. Tsemppiä!
Mies 31v
Tässä on paljon viisautta. Vähän pelkään, että ap ei edes yritä lähestyä haluamiaan miehiä, vaan näiden miesten pitäisi jotenkin osata arvata. Baarit ja tinder oli poissuljettu, joten tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa.
Yksi neuvo naisille. Ole kaikille miehille hurmaava ja mukava, ei vain niille joista olet kiinnostonut. Hio tapaa, jolla annat pakit. Miehelle voi antaa niin miellyttävät pakit, että miehellä jää siitä hyvä mieli.
Ei ole naisten asia lähestyä miehiä. Miestä ei kiinnosta jollei hän saa saalistaa.
Mitä.
Millä ihmeellä luulet, että jostakin tavallisesta IT-tukihenkilöstä, palkanlaskijasta tai vaikka historianopettajasta saadaan kaivettua esiin se "saalistaja", kun hän lähtee kavereiden kanssa oluelle työpäivän tai futistreenien jälkeen?
Nyt ei enää eletä millään 50-luvulla, jolloin tanssilavojen reunalla tytöt odottivat puna poskillaan, tulisiko se kylän suurimman lypsykarjatilan nuori isäntä hakemaan valssiin.
Suosittelen naisille aktiivista asennetta. Jos olet aktiivinen, pääset itse valitsemaan.
Jos olet passiivinen, saat huomiota joko niiltä tahmatassuilta, jotka kiertävät jokikisen vastaantulevan naisen luona kondomit taskussa pullottaen, tai muilta miehiltä enintään siinä vaiheessa iltaa, kun heillä alkaa olla veressään vähintään 1,5 promillea.
Taas tuo väite.
Mietitäänpä:
Baarissa on 100 miestä. Heistä kolme vaikuttaa kiinnostavilta. Yksi osoittautuu varatuksi, hänen tyttöystävänsä tulee vähän hänen jälkeensä paikalle ja hänen kainaloonsa. Toinen on iskenyt silmänsä johonkin muuhun naiseen. Kolmas on tullut vain juomaan oluen kavereiden kanssa ja lähtee pikaisesti sen jälkeen.
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Se ei muuta joukkoa suuremmaksi mutta poistaa sen mahdollisuuden että sinua kiinnostava mies on vain niin ujo että ei uskalla tulla tekemään sinulle aloitetta vaikka olisikin myös itse kiinnostunut. Sellaisia miehiä on tavismiehissä varsin paljon.
Edelleen kyse on todennäköisyyksistä. Mitä enemmän potentiaalisia kohtaamisia on, sen todennäköisemmin löydät jonkun.
Jos mies on niin ujo, ettei saa ilmaistua kiinnostustaan, hän ei ole minua varten. Mutta tuosta olen täysin samaa mieletä, että mitä enemmän kohtaamisia, sitä todennäköisempää löytää joku. Ja kannustan aina laajentamaan kaikkia sosiaalisia verkostoja, ei vain tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen saati vain vapaisiin vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Mitä enemmän ihmisiä tuntee, sitä suurempi todennäköisyys on tutustua heidän kauttaan kiinnostavaan ihmiseen. Oman puolisoni tapasin yhteisen ystävän/tuttavan kautta, ja häntä puolestaan en olisi koskaan tavannut ellen olisi ollut aktiivinen ja osallistunut asuinpaikkakunnallani monenlaiseen toimintaan.
No nyt puhuttiin yleisellä tasolla, ei vain sinusta. Moni voi kyllä kiinnostua ujommastakin miehestä. Lisäksi syy miksi mies ei tee aloitetta voi olla myös muu kuin ujous. Hän ei ehkä ole juuri silloin erityisesti hakemassa ketään vaan vain pitämässä hauskaa. Mutta jos mukava ihminen sattuukin kohdalle niin mieli voi muuttuakin. Siksi kannattaa kyllä olla aktiivinen.
En oo käynyt baareissa, koska tunnen olevani paikkakunnan baareissa vähän "väliinputoaja". Toisiin baareihin olen liian vanha ja toisiin liian nuori. Kai ikäiseni viettävät koti-iltoja perheen kanssa, eikä tämän ikäisille ole baareja... ja en halua mennä baariin yksin, mutta kaverit seurustelevat.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile kehittää itseäsi siihe suuntaan, että miehet haluavat suhteen kanssasi. Voisit esimerkiksi lisätä liikuntaa ( hyvä ulkonäkö on pariutumisessa tärkeintä, eikä koskaan voi olla liian laiha tai liian rikas), mieti pukeutumistyyliä (jos harmaa tai liian peittävä niin persoonallisuutta ja vähän seksikkyyttä mukaan), ole avoin ja nauravainen asiallisia miehiä kohtaan (naisellinen), älä väkisin haasta riitaa tietämyksilläsi (ns. päde pätemisen vuoksi) ja yritä uskaltaa tehdä aloite itsekin välillä. Tsemppiä!
Mies 31v
Tässä on paljon viisautta. Vähän pelkään, että ap ei edes yritä lähestyä haluamiaan miehiä, vaan näiden miesten pitäisi jotenkin osata arvata. Baarit ja tinder oli poissuljettu, joten tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa.
Yksi neuvo naisille. Ole kaikille miehille hurmaava ja mukava, ei vain niille joista olet kiinnostonut. Hio tapaa, jolla annat pakit. Miehelle voi antaa niin miellyttävät pakit, että miehellä jää siitä hyvä mieli.
Ei ole naisten asia lähestyä miehiä. Miestä ei kiinnosta jollei hän saa saalistaa.
Mitä.
Millä ihmeellä luulet, että jostakin tavallisesta IT-tukihenkilöstä, palkanlaskijasta tai vaikka historianopettajasta saadaan kaivettua esiin se "saalistaja", kun hän lähtee kavereiden kanssa oluelle työpäivän tai futistreenien jälkeen?
Nyt ei enää eletä millään 50-luvulla, jolloin tanssilavojen reunalla tytöt odottivat puna poskillaan, tulisiko se kylän suurimman lypsykarjatilan nuori isäntä hakemaan valssiin.
Suosittelen naisille aktiivista asennetta. Jos olet aktiivinen, pääset itse valitsemaan.
Jos olet passiivinen, saat huomiota joko niiltä tahmatassuilta, jotka kiertävät jokikisen vastaantulevan naisen luona kondomit taskussa pullottaen, tai muilta miehiltä enintään siinä vaiheessa iltaa, kun heillä alkaa olla veressään vähintään 1,5 promillea.
Taas tuo väite.
Mietitäänpä:
Baarissa on 100 miestä. Heistä kolme vaikuttaa kiinnostavilta. Yksi osoittautuu varatuksi, hänen tyttöystävänsä tulee vähän hänen jälkeensä paikalle ja hänen kainaloonsa. Toinen on iskenyt silmänsä johonkin muuhun naiseen. Kolmas on tullut vain juomaan oluen kavereiden kanssa ja lähtee pikaisesti sen jälkeen.
Miten omalla aktiivisuudellani pääsen valitsemaan? Muuttuuko se kiinnostavien joukko jotenkin suuremmaksi, miten ja miksi?
Sivusta pitää ihmetellä, että meneekö se tosiaan noin? Vain 3% baarissa olevista miehistä vaikuttaa kiinnostavilta ja kiinnostavuuden voi arvioida ennen keskustelua? Sitten meillä on ihan erilaiset näkemykset
Tottakai nämä ovat yksinkertaistettuja esimerkkejä. Esimerkiksi baarissa ihmiset vaihtuvatkin koko ajan.
Millä perusteella miehet päättävät, ketä baarissa lähestyvät, jos kiinnostavuutta ei kerran voi arvioida ennen keskustelua? Miksi he eivät lähesty kaikkia naisia tasapuolisesti vaan nätti, hoikka nainen saa huomattavasti enemmän katseita ja aloitteita kuin toistasataa kiloa painava kouvolatukkainen nainen?
TÄMÄ! Nyt miehet, antaa kuulua vastauksia.

No en minä ainakaan pysty siihen. Lähestyn naista, joka tuntuu kaipaavan seuraa ja vaikuttaa helposti lähestyttävältä. Tilanne myös vaikuttaa eli jos nainen sattuu tulemaan baaritiskille samaan aikaan niin saatan avata keskustelua. Usein huomaa välittömästi onko naisella intressiä tutustua uusiin ihmisiin vai onko hän viettämässä aikaa vain kavereidensa kanssa.