Lue keskustelun säännöt.
29-vuotias ja vain epäonnea deittimarkkinoilla
27.05.2020 |
Oon seurustellut aikuisiällä vakavasti kahdesti, ja kummatkin suhteet päättyivät miehen pettämiseen.
Oon deittaillut vain vähän, ja nekin miehet, joista olen ollut kiinnostunut, eivät ole olleet kiinnostuneita minusta.
Biologinen kello soi jo kovasti. En haluaisi ekan vastaantulijan kanssa tehdä lasta, mutta voiko tässä iässä enää etsiä sitä oikeaa muutamaa vuotta ja sen jälkeen seurustella vielä pari vuotta ennen lapsenteon yrittämistä.
Asun isossa kaupungissa, oon mielestäni hauska, nätti, iloinen (helposti lähestyttävä), rento, urheilullinen, luotettava. Oon käynyt amk:n ja oon hyvissä töissä.
Mieskriteerit: luotettava, hauska, hyvännäköinen "tavallinen" mies, ei todellakaan tarvi olla malli tms. Urheilullinen, haluaa lapsia.
Mielestäni en halua kuuta taivaalta, mutta en tunnu löytävän ketään. Baareilut eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan. Mistä löytäisin samanhenkisen miehen? Molemmat eksät löysin tinderistä, mutta sekään ei innosta enää. Edellinen suhde loppui noin 2 vuotta sitten.
Kommentit (583)
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä tulee mieleen että naiset ovat aika anteeksiantamattomia tämän suhteen. Aina pitäisi olla hauskaa tai tulee pakit. En sanoisi itseäni tosikoksi, mutta mulla kestää jonkin aikaa rentoutua että voin olla oma itseni toisen kanssa.
Sori, näen aina punaista yleistyksistä. Naiset sitä ja naiset tätä - kaikilla naisilla se sama mielipide - mutta te miehet olette muka niin avoimia kaikenlaisille naisille niin ulkomuodon kuin persoonan suhteen. Ei pidä paikkansa.
Monilla naisillakin kestää jonkin aikaa rentoutua uusien ihmisten kanssa, ja monet miehet ovat anteeksiantamattomia, jos nainen ei heti miellytä.
Sinulla olisi aika paljonkin oppimista ihan vain ihmisenä olemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tulee mieleen että naiset ovat aika anteeksiantamattomia tämän suhteen. Aina pitäisi olla hauskaa tai tulee pakit. En sanoisi itseäni tosikoksi, mutta mulla kestää jonkin aikaa rentoutua että voin olla oma itseni toisen kanssa.
Sori, näen aina punaista yleistyksistä. Naiset sitä ja naiset tätä - kaikilla naisilla se sama mielipide - mutta te miehet olette muka niin avoimia kaikenlaisille naisille niin ulkomuodon kuin persoonan suhteen. Ei pidä paikkansa.
Monilla naisillakin kestää jonkin aikaa rentoutua uusien ihmisten kanssa, ja monet miehet ovat anteeksiantamattomia, jos nainen ei heti miellytä.
Sinulla olisi aika paljonkin oppimista ihan vain ihmisenä olemisesta.
Amerikkalainen ’order now’ tyylinen ajattelu on rantautunut tännekin. Tinder kiukuttelu kumpuaa toimittamattomasta tilauksesta. Kerta tästä ollaan maksettukin odotetaan saavansa rahalle vastinetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä on hyvä neuvo. Meillä minä olen se hauskapuheinen(savolainen) ja mies on vakava ja vakaa(satakuntalainen). Mies on vähän jäyhä mutta fiksu ja arvostaa minun juttujani vielä 35 yhteisen vuoden jälkeenkin. Olen kuullut sen joskus toistavan kavereilleen omanaan.
Höpö höpö. Tämä on hyvä neuvo vain niille, joille hauskuus ei lopulta ole muutenkaan kovin olennaista parinvalinnassa. Niille, joille hauskuudella on olennainen rooli ihastumisessa ja viehätyksen ylläpidossa tuo on suoraan sanottuna aivan p*ska neuvo. Ihan samoin kun nämä "ota ruma mies" -neuvot niille, joiden on mahdotonta tuntea seksuaalista vetovoimaa tykkäämättä toisen ulkonäöstä. Tai "ota tyhmä mies" niille, jotka etsivät parisuhteesta älyllistä keskustelua, jne.
Hauskuuden kanssa on sellainen ongelma, että monesti treffeillä vaikuttaa hauskoilta suulaat tyypit, joilta juttua suoltuu automaattisesti. Ovatko he oikeasti huumorintajuisia ja hauskoja? Ei välttämättä. Voivat vaan olla hyviä tulkitsemaan sen mitä toinen tahtoo kuulla. Monet pidättyväisemmät taas voivat olla oikein huumorintajuisia ja hauskoja kunhan heihin ensiksi tutustuu. Itse kuulun näihin paremmin tunnettaessa hauskoihin ja aluksi ujoihin. N29
Olen itse miehenä samalla luonteella varustettu. Muistan kun kerran nainen kysyi multa treffien (ja pakkien) jälkeen että "minkälainen sun huumorintaju on" selvästi vihjaten että mulla ei vaikuttaisi olevan huumorintajua.
Asia on vain niin että jännitän treffeillä käymistä enkä siinä tilanteessa saa itsestäni loihdittua mitään rentoa naistennaurattajaa.
Välillä tulee mieleen että naiset ovat aika anteeksiantamattomia tämän suhteen. Aina pitäisi olla hauskaa tai tulee pakit. En sanoisi itseäni tosikoksi, mutta mulla kestää jonkin aikaa rentoutua että voin olla oma itseni toisen kanssa.
Olen nainen ja multa on kysytty treffeillä täsmälleen sama kysymys, ilmeisesti viitaten siihen että vaikutan tosikolta. Ja kuullut vastaavia heittoja miehiltä aiemminkin. Lähes tuntemattomien seurassa en osaa olla rennosti ja ehkä annan itsestäni korostetun vakavan kuvan, mutta onko se sitten koko totuus. No eipä kenenkään tarvitse jäädä ottamaan selvää jos ei siltä tunnu.
Itse en pidä ollenkaan naistennaurattajatyyppisistä miehistä, vaan nimenomaan vakava tyyppi vetoaa enemmän. Makunsa kaikilla.
Kiva kuulla, että tuollaisiakin naisia on olemassa. Toivottavasti törmätään tinderissä.
Ei ikävä kyllä taideta törmätä. Olen todennut ettei ole ihan ykkösmesta tällaiselle tosikolle.
Huumorintajuinen profiili, jossa etsitään samanlaista vakavaa tosikkoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Ja se 5-10 % kuvitelma, mikä palstalla elää ("kaikki naiset tykkäävät samoista miehistä, joita on max 10 % kaikista") on nimensä mukaisesti kuvitelma. Joku hoopottaa teitä palstapoikia, ymmärrättehän? Aivopesee jankutuksillaan uskomaan, että naiset tykkäävät vain kalsarileuoista. Jos menisitte ovesta ulos ja katsoisitte ympärillenne niin huomaisitte, että se ei pidä paikkaansa. Mutta ette uskalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eri
Ehkä mutta valtaosa naisista seurustelee ihan mielellään myös miehen kanssa joka ei kuulu tuohon pieneen vähemmistöön jos se mies on muuten mukava. Valtava enemmistö miehistä on elämänsä aikana edes jonkun kerran suhteessa naisen kanssa joten on matemaattisesti mahdotonta että naiset pariutuisivat vain 10% miehistä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Joo, tämä on ihan totta, ja useimmille riittänee että se kumppani miellyttää riittävästi omaa silmää. Ja vaikka täällä jankutetaan laatikkoleuoista, niin ei naisilla ole läheskään yhtenevä miesmaku. Yhdelle on tärkeintä silmät, toiselle kroppa (ja sekin meinaa eri naisille eri asioita - lihaskimppu, nallekarhu, peruskroppa jne), kolmannelle hymy... Itse en ottaisi suurinta osaa kavereiden puolisoista (siis ulkonäönkään puolesta) ja vastaavasti, veikkaan että monet eivät huolisi minun puolisoani.
Ehkä joku sanoikin jo tämän, en selannut koko keskustelua, mutta mikset kokeilisi muita deittisovelluksia kuin Tinder? Esim. Happy Pancake. Ei ole niin pinnallinen kuin Tinder. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eri
Kuten edellinen sanoi, on eri asia tykätä riittävästi jonkun ulkonäöstä kuin pitää häntä erityisen hyvännäköisenä. Suurin osa miesten naamatauluista on kuitenkin katsottu ainakin joskus ja jonkun naisen toimesta kelvolliseksi suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Joo, tämä on ihan totta, ja useimmille riittänee että se kumppani miellyttää riittävästi omaa silmää. Ja vaikka täällä jankutetaan laatikkoleuoista, niin ei naisilla ole läheskään yhtenevä miesmaku. Yhdelle on tärkeintä silmät, toiselle kroppa (ja sekin meinaa eri naisille eri asioita - lihaskimppu, nallekarhu, peruskroppa jne), kolmannelle hymy... Itse en ottaisi suurinta osaa kavereiden puolisoista (siis ulkonäönkään puolesta) ja vastaavasti, veikkaan että monet eivät huolisi minun puolisoani.
Yksi tykkää Jason Momoasta, toinen Ian Somerhalderista, kolmas Mickey Rourkesta.
Miten tämä lämmittää suomalaista tavismiestä, tai hiukan tavismiestä rumempaakin miestä? Ei suomalainen tavis saati tavista rumempi mies ole lähelläkään noita kolmea. Nuo kolme ovat kaikki erilaisia miehiä, mutta se mikä on yhteistä, on että kaikki ovat yhtä kaukana suomalaisesta taviksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eri
Parhaan ystäväni ensikommentti mieheeni "mut eikse oo vähän, öö, flaming gay?". Juu ei, kaikki naiset ei pidä samasta miehestä. Ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Joo, tämä on ihan totta, ja useimmille riittänee että se kumppani miellyttää riittävästi omaa silmää. Ja vaikka täällä jankutetaan laatikkoleuoista, niin ei naisilla ole läheskään yhtenevä miesmaku. Yhdelle on tärkeintä silmät, toiselle kroppa (ja sekin meinaa eri naisille eri asioita - lihaskimppu, nallekarhu, peruskroppa jne), kolmannelle hymy... Itse en ottaisi suurinta osaa kavereiden puolisoista (siis ulkonäönkään puolesta) ja vastaavasti, veikkaan että monet eivät huolisi minun puolisoani.
Yksi tykkää Jason Momoasta, toinen Ian Somerhalderista, kolmas Mickey Rourkesta.
Miten tämä lämmittää suomalaista tavismiestä, tai hiukan tavismiestä rumempaakin miestä? Ei suomalainen tavis saati tavista rumempi mies ole lähelläkään noita kolmea. Nuo kolme ovat kaikki erilaisia miehiä, mutta se mikä on yhteistä, on että kaikki ovat yhtä kaukana suomalaisesta taviksesta.
Kaikki suomalaisnaiset seukkaa siis nyt kansainvälisten julkkisten kanssa. 😂 Ei jeesus teidän kanssanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eri
Miten vaikeaa on ymmärtää, että hyvännäköisyys (merkityksessä komeus) on eri asia kuin kiinnostavuus? Jos pyydetään näyttämään listalta komeat miehet, niin se on enemmän tai vähemmän eri lista kuin jos pyydetään näyttämään, kenelle listan miehistä tekisi aloitteen.
Ja kyllä me naiset tajuamme, että yleisesti ottaen hyvännäköisenä pidetyt miehet ovat suosittuja muidenkin naisten keskuudessa. Todellakin tajuamme. Sen sijaan miehet jaksavat valittaa siitä, etteivät saa matcheja tai vastauksia viesteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kun antaa mahdollisuuden muillekin kuin parhaimman näköisille panomiehille niin voi onnistua. Suurin osa naisista ei jatka jos mies ei ihastuta samantien ja täten päätyy panomiesten luokse.
Ja iso osa naisista ottaa miehen jonka ulkonäöstä tykkää ja päätyy sen kanssa parisuhteeseen. Väitän, että suurin osa niistä jotka ylipäänsä ovat suhteessa.
No on eri asia tykätä toisen ulkonäöstä kuin pitää häntä ihan erityisen hyvän näköisenä. Aika iso osa ihmisitä on sen näköisiä että heidän ulkonäöstään voi ainakin potentiaalisesti ihan tykätä mutta huomiota herättävän hyvännäköisiä on vain pieni osa.
Naisille hyvännäköisiä miehiä on lähtökohtaisesti vain pieni vähemmistö, ehkä joka kymmenes miehistä. Ja siitä joka kymmenennestä pitää kaikki naiset. Naiset eivät kuitenkaan tajua, että kaikki muutkin naiset pitävät samasta miehestä kuin hänkin pitää.
t. eriParhaan ystäväni ensikommentti mieheeni "mut eikse oo vähän, öö, flaming gay?". Juu ei, kaikki naiset ei pidä samasta miehestä. Ei todellakaan.
Mukava kuulla, että naiset tuolla tavalla haukkuvat toistensa miehiä, ja epäilemättä monet sitten droppaavatkin suhteen sen seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tulee mieleen että naiset ovat aika anteeksiantamattomia tämän suhteen. Aina pitäisi olla hauskaa tai tulee pakit. En sanoisi itseäni tosikoksi, mutta mulla kestää jonkin aikaa rentoutua että voin olla oma itseni toisen kanssa.
Sori, näen aina punaista yleistyksistä. Naiset sitä ja naiset tätä - kaikilla naisilla se sama mielipide - mutta te miehet olette muka niin avoimia kaikenlaisille naisille niin ulkomuodon kuin persoonan suhteen. Ei pidä paikkansa.
Monilla naisillakin kestää jonkin aikaa rentoutua uusien ihmisten kanssa, ja monet miehet ovat anteeksiantamattomia, jos nainen ei heti miellytä.
Sinulla olisi aika paljonkin oppimista ihan vain ihmisenä olemisesta.
vihaan yleistyksia ja yleistän miehet. Harvoilta tuo onnistuu samassa viestissä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda hauskat miehet.
Mee ettimään mies jostain kirjastosta tai tilitoimistosta. Joku kuuma mutta ärtyisä ja niuho tilintarkastaja tai tai lakimies puku päällä. Jos mies ei oo mikään naistennaurattaja niin sillä ei oo tilaisuutta pettää joka käänteessä.
Tämä on hyvä neuvo. Meillä minä olen se hauskapuheinen(savolainen) ja mies on vakava ja vakaa(satakuntalainen). Mies on vähän jäyhä mutta fiksu ja arvostaa minun juttujani vielä 35 yhteisen vuoden jälkeenkin. Olen kuullut sen joskus toistavan kavereilleen omanaan.
Höpö höpö. Tämä on hyvä neuvo vain niille, joille hauskuus ei lopulta ole muutenkaan kovin olennaista parinvalinnassa. Niille, joille hauskuudella on olennainen rooli ihastumisessa ja viehätyksen ylläpidossa tuo on suoraan sanottuna aivan p*ska neuvo. Ihan samoin kun nämä "ota ruma mies" -neuvot niille, joiden on mahdotonta tuntea seksuaalista vetovoimaa tykkäämättä toisen ulkonäöstä. Tai "ota tyhmä mies" niille, jotka etsivät parisuhteesta älyllistä keskustelua, jne.
Hauskuuden kanssa on sellainen ongelma, että monesti treffeillä vaikuttaa hauskoilta suulaat tyypit, joilta juttua suoltuu automaattisesti. Ovatko he oikeasti huumorintajuisia ja hauskoja? Ei välttämättä. Voivat vaan olla hyviä tulkitsemaan sen mitä toinen tahtoo kuulla. Monet pidättyväisemmät taas voivat olla oikein huumorintajuisia ja hauskoja kunhan heihin ensiksi tutustuu. Itse kuulun näihin paremmin tunnettaessa hauskoihin ja aluksi ujoihin. N29
Olen itse miehenä samalla luonteella varustettu. Muistan kun kerran nainen kysyi multa treffien (ja pakkien) jälkeen että "minkälainen sun huumorintaju on" selvästi vihjaten että mulla ei vaikuttaisi olevan huumorintajua.
Asia on vain niin että jännitän treffeillä käymistä enkä siinä tilanteessa saa itsestäni loihdittua mitään rentoa naistennaurattajaa.
Välillä tulee mieleen että naiset ovat aika anteeksiantamattomia tämän suhteen. Aina pitäisi olla hauskaa tai tulee pakit. En sanoisi itseäni tosikoksi, mutta mulla kestää jonkin aikaa rentoutua että voin olla oma itseni toisen kanssa.
Olen nainen ja multa on kysytty treffeillä täsmälleen sama kysymys, ilmeisesti viitaten siihen että vaikutan tosikolta. Ja kuullut vastaavia heittoja miehiltä aiemminkin. Lähes tuntemattomien seurassa en osaa olla rennosti ja ehkä annan itsestäni korostetun vakavan kuvan, mutta onko se sitten koko totuus. No eipä kenenkään tarvitse jäädä ottamaan selvää jos ei siltä tunnu.
Itse en pidä ollenkaan naistennaurattajatyyppisistä miehistä, vaan nimenomaan vakava tyyppi vetoaa enemmän. Makunsa kaikilla.
Kiva kuulla, että tuollaisiakin naisia on olemassa. Toivottavasti törmätään tinderissä.
Ei ikävä kyllä taideta törmätä. Olen todennut ettei ole ihan ykkösmesta tällaiselle tosikolle.
Huumorintajuinen profiili, jossa etsitään samanlaista vakavaa tosikkoa?
Loistava idea mutta jätän sen nyt käyttämättä :)
Itse löysin ensimmäisen poikaystävänä 29-vuotiaana nimenomaan Tinderistä. Toki minulla oli ollut paljon säätöjä sitä ennen, mutta mikään ei ikinä johtanut parisuhteeseen. Mutta olin siis koko aikuisikäni etsinyt sopivaa miestä niin kavereiden kautta, baareista kuin tinderistäkin. Muistan, että juuri tuolloin 29-vuotiaana aloin jo ajattelemaan, että en ehkä koskaan löydä ketään, ja se oli ajatuksena ihan fine. Jatkoin kuitenkin tinderin käyttöä, tapasin miehen joka ei varsinaisesti profiilikuvien perusteella ihastuttanut samantien, mutta mielenkiinnon kohteet olivat samat. Olin muutenkin huomannut, että kuviin ei voi luottaa eikä ulkonäön perusteella tiedä luonteesta mitään. Ja vihdoin ja viimein tosiaan tärppäsi, nykyään mies on paras ystäväni ja sielunkumppanini, ja olemme menossa naimisiin. Oikean kumppanin etsiminen oli kyllä kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta lopulta sen arvoista.