Kerätään Pieni talo preerialla-sarjan järjettömyyksiä/epäloogisuuksia
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa -Koulu ja kirkko ovat sama rakennus, kuitenkin kirkossa sunnuntaina on vain muutama perhe vrt. koulun oppilaisiin -Tulipalossa pikkulapsen voi laskea puroon turvaan, josta tämä löytyy samasta kohtaan Jatkakaa!
Kommentit (3159)
Vierailija kirjoitti:
"Mä en ymmärrä tota epäonnistumispuhetta Charlesista."
En minäkään.
Pilottijaksossa hän sanoo lähtiessään vanhasta kodistaan täältä tullaan Kansas.
Siinä kohtaa jaksossa missä Jack katoaa joen ylityksessä Caroline purnaa että ilo on kadonnut ja kaikki ovat väsyneitä miksi lähdimme, Charles vastaa että uudessa paikassa saamme 160 eekkeriä ilmaista maata ja haluan teille parempaa kuin aikaisemmin. Ennen elimme kädestä suuhun, mutta nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä.
Joulujaksossa kun Hra Oleson tarvitsee kärrinpyörien korjaajaa, Charles ottaa työn vastaan. Hänen tehdessään tallissa pinnoja pyörään Caroline tulee paikalle ja ihmettelee miten sinä osaat kaikkea tehdä vaikka et olisi sellaista koskaan tehnytkään? Joten ei ole mikään epäonnistuja todellakaan ja on kova tekemään perheensä eteen.
”Ennen elimme kädestä suuhun, nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä”
Kädestä suuhun ne eli muuton jälkeenkin. Ja sen lisäksi muuttivat koko ajan paikasta toiseen. Kultaakin löytyi yhdessä jaksossa vaikka kuinka paljon, mutta taas kerran rikastumisen kynnyksellä omatunto alkoi kolkuttaa ja palattiin kotiin jatkamaan persaukista elämää.
Minä muuten olisin tehnyt saman kuin se yksi kullankaivaja; hakenut joesta sen yhden kylähullun vaimonsa alle hautaaman omaisuuden... Kulta on aina kultaa ja voittaa köyhyydessä räpistelyn.
Isä käyttää henkseleitä, vaikka housut ovat piukat ja ulottuvat kainaloihin asti, joten eivät taatusti putoa jaloista.
Vaatteista: luin jostain että ei noilla montaa vaatekertaa ollut ja tytöt käytti samaa mekkoa täyden viikon kerrallaan ennen pesua.
Aikuisetkaan ei varmasti koko ajan vaihdelleet vaatteitaan. Sarjassa kaikilla on vastasilitetyt ja tahrattomat vaatteet.
Eniten ihmetyttää se ihme moodi johon sarjasta tykkäävä kykenee virittäytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä Charlesia haukutaan epäonnistujaksi. Hän oli ihan tavallinen sen ajan pienviljelijä. Raskasta työtä joka ei rikastuta. Ihan väärä kuva on, että kova työ olisi jokin tae vaurastumisesta. Ei ollut, siihen aikaan elämä oli tuollaista monilla.
Lauralla ja Almanzolla oli vielä enemmän vastoinkäymisiä. Velaksi hankittiin oman talon tarpeet ja sato myymällä piti maksaa kalliskorkoinen laina takaisin. Tulikin katovuosia, talo paloi ja vauva kuoli. Lisäksi Almanzo kärsi halvauksesta.
He joutuivat muuttamaan Almanzon vanhempien luokse. Sitten he kokeilivat muuttaa Floridaan ja palasivat takaisin. Seuraavaksi he muuttivat Missouriin, jossa asuivat ikkunattomassa yhden huoneen mökissä ennen kuin Almanzo vähitellen rakensi talon. Ennen kirjojen julkaisua tytär Rose auttoi heitä taloudellisesti. Vuoden 1929 pörssiromahdus vei vanhuudensäästöt.
Rose kuvaili itse lapsuuttaan painajaiseksi. Häntä kiusattiin koulussa köyhyydestä ja hän asui Almanzon siskon luona kouluaikana. Lukion jälkeen ei voinut opiskella rahapulan takia, joten hän lähti tekemään uraa toimittajana ja menestyi.
Tässä menee fakta ja fiktio vähän sekaisin, mutta sarjassa ihan kaikilla muilla on kunnon asunto, ja Ingallsit asuu samassa pienessä maalaamattomassa mörskässä, jota ei sisusteta tai laajenneta kunnolla missään vaiheessa. Kaikki ne muutkin pienilveilijät (sisäpiirivitsi) oli köyhiä, mutta niillä oli kodikkaat ja isommat talot.
Kirjoissa, joissa asiat esitettiin kansallisromanttisessa hengessä, korostettiin ajan tavan mukaan "köyhä on hyvä ja rehellinen" -näkökulmaa. Itsensä köyhäksi brändääminen oli kunnon ihmisen merkki melko äskettäin.
Oletko tämän kevään ylioppilaita, vai miksi selostat koko ajan kansallisromantiikasta?
Pieni talo preerialla kirjat eivät ole kansallisromantiikkaa tai edes romantiikkaa, eikä niissä ole edes niiden henkeä. Parempiakin termejä kirjallisuudentutkimuksesta löytyy, jos haluat kuvailla kirjojen ominaislaatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä Charlesia haukutaan epäonnistujaksi. Hän oli ihan tavallinen sen ajan pienviljelijä. Raskasta työtä joka ei rikastuta. Ihan väärä kuva on, että kova työ olisi jokin tae vaurastumisesta. Ei ollut, siihen aikaan elämä oli tuollaista monilla.
Lauralla ja Almanzolla oli vielä enemmän vastoinkäymisiä. Velaksi hankittiin oman talon tarpeet ja sato myymällä piti maksaa kalliskorkoinen laina takaisin. Tulikin katovuosia, talo paloi ja vauva kuoli. Lisäksi Almanzo kärsi halvauksesta.
He joutuivat muuttamaan Almanzon vanhempien luokse. Sitten he kokeilivat muuttaa Floridaan ja palasivat takaisin. Seuraavaksi he muuttivat Missouriin, jossa asuivat ikkunattomassa yhden huoneen mökissä ennen kuin Almanzo vähitellen rakensi talon. Ennen kirjojen julkaisua tytär Rose auttoi heitä taloudellisesti. Vuoden 1929 pörssiromahdus vei vanhuudensäästöt.
Rose kuvaili itse lapsuuttaan painajaiseksi. Häntä kiusattiin koulussa köyhyydestä ja hän asui Almanzon siskon luona kouluaikana. Lukion jälkeen ei voinut opiskella rahapulan takia, joten hän lähti tekemään uraa toimittajana ja menestyi.
Tässä menee fakta ja fiktio vähän sekaisin, mutta sarjassa ihan kaikilla muilla on kunnon asunto, ja Ingallsit asuu samassa pienessä maalaamattomassa mörskässä, jota ei sisusteta tai laajenneta kunnolla missään vaiheessa. Kaikki ne muutkin pienilveilijät (sisäpiirivitsi) oli köyhiä, mutta niillä oli kodikkaat ja isommat talot.
Kirjoissa, joissa asiat esitettiin kansallisromanttisessa hengessä, korostettiin ajan tavan mukaan "köyhä on hyvä ja rehellinen" -näkökulmaa. Itsensä köyhäksi brändääminen oli kunnon ihmisen merkki melko äskettäin.
Oletko tämän kevään ylioppilaita, vai miksi selostat koko ajan kansallisromantiikasta?
Pieni talo preerialla kirjat eivät ole kansallisromantiikkaa tai edes romantiikkaa, eikä niissä ole edes niiden henkeä. Parempiakin termejä kirjallisuudentutkimuksesta löytyy, jos haluat kuvailla kirjojen ominaislaatua.
👎. Muuta en viitsi vastata.
Vierailija kirjoitti:
Mm. Hyacintti Bukeen ja Ulla Taalasmaan hahmot ovat varmasti saaneet vaikutteita tämän sarjan kauppiaan rouvasta.
Käsittääkseni näyttelijä itse alkoi muokata hahmoaan komediallisempaan suuntaan, koska ei tykännyt olla yksiulotteinen pahis. En tiedä, johtuuko osin tästä vai kokonaan muista asioista, että hänellä oli hankalat välit mm. Landonin kanssa. Minusta pieni huumori tekee hahmolle hyvää, mutta se menee rouva Olesonin hahmolla välillä överiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon aikaan pyyhittiin perse, vai pyyhittiinkö sitä ollenkaan? Ei kai wc-paperia vielä 1800-luvun puolivälissä ollut?
https://tekniikanmaailma.fi/muinaisilla-roomalaisilla-ei-ollut-vessapap…
Sammalta, heinää, pesusieni, kangas...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mä en ymmärrä tota epäonnistumispuhetta Charlesista."
En minäkään.
Pilottijaksossa hän sanoo lähtiessään vanhasta kodistaan täältä tullaan Kansas.
Siinä kohtaa jaksossa missä Jack katoaa joen ylityksessä Caroline purnaa että ilo on kadonnut ja kaikki ovat väsyneitä miksi lähdimme, Charles vastaa että uudessa paikassa saamme 160 eekkeriä ilmaista maata ja haluan teille parempaa kuin aikaisemmin. Ennen elimme kädestä suuhun, mutta nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä.
Joulujaksossa kun Hra Oleson tarvitsee kärrinpyörien korjaajaa, Charles ottaa työn vastaan. Hänen tehdessään tallissa pinnoja pyörään Caroline tulee paikalle ja ihmettelee miten sinä osaat kaikkea tehdä vaikka et olisi sellaista koskaan tehnytkään? Joten ei ole mikään epäonnistuja todellakaan ja on kova tekemään perheensä eteen.
”Ennen elimme kädestä suuhun, nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä”
Kädestä suuhun ne eli muuton jälkeenkin. Ja sen lisäksi muuttivat koko ajan paikasta toiseen. Kultaakin löytyi yhdessä jaksossa vaikka kuinka paljon, mutta taas kerran rikastumisen kynnyksellä omatunto alkoi kolkuttaa ja palattiin kotiin jatkamaan persaukista elämää.
Minä muuten olisin tehnyt saman kuin se yksi kullankaivaja; hakenut joesta sen yhden kylähullun vaimonsa alle hautaaman omaisuuden... Kulta on aina kultaa ja voittaa köyhyydessä räpistelyn.
Mutta viljellä itseään varten mitä haluaa, ilman selkää ruoskivaa pomoa ja satoa verottavaa tilanisäntää, onhan se upea mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Se kauppiaan Rouva on ainut todentuntuinen hahmo. Tuollaisia kieroja ja v-mäisiä kettuja ihmiset oikeasti ovat. Muut ovat liian imeliä ja ällöjä ollakseen todellisia.
Juuri ajattelin sanoa päinvastaista. En tunne ketään sellaista ihmistä, joko pelkästään pyrkii koko ajan leuhkimaan ja painamaan muita alaspäin. Joku voi ajoittain toimia niin, mutta ei kukaan aina ole tuollainen
Olen kumminkin jo 53-vuotias, työkseni erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joten aika outoa jos jonkun mielestä kaikki ihmiset ovat v-mäisiä kettuja. Oiskohan nyt kyse enemmänkin siitä, miten SINÄ ajattelet ihmisistä?
Hyvä, että korona aikana näytetään sarja areenasta, niin on kivaa katsottavaa. Kiitos Yle Areena. Lämmin Kiitos ♥.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen (jonkinlainen) Laura Ingalls-harrastaja. Minulla ja Lauralla on melko tarkalleen, päivälleen sata vuotta ikäeroa!
Minulla on tietääkseni kaikki Laura Ingalls Wilderin kirjoittamat teokset suomeksi ja englanniksi sekä muita Laura Ingalls Wilderista kirjoitettuja englannin kielisiä kirjoja.
Kun olin peruskoulun ala-asteella 70-luvulla, meidän kyläkirjastoon ostettiin Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla kirjoja, ei kaikkia.
Minä ja ystäväni lainasimme näitä saatavissa olevat kirjat ja loput puuttuvat osat saimme joululahjoina, joita lainasimme tietysti toisillemme.
Muistan että katsoimme muutaman jakson tv-sarjaa ja tyrmistyimme. Oikeastaan mitään tai mikään ei tapahtunut niinkuin kirjoissa!
Emme katsoneet tuota sarjaa sittemmin, kuin korkeintaan joskus naureskellen sen virheellisyyksille kirjasarjaan ja muutenkin sen aikaiseen elämään verrattuna. Olimme lukeneet tietysti Sadeniemen pension Grunerin tytöt ja muita vastaavia, joten tiesimme melko paljon 1800-luvun ihmisten ja varsinkin koulutyttöjen elämästä.
Nyt yli viisikymmenvuotiaana tiedän, etteivät Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla-kirjasarja kertonut Lauran elämästä kuin ohuen pintasiivun.
Lauran oikea tarina on Pioneer Girl, jota ei ole suomennettu.
Kustantaja oli ollut silloin aikoinaan sitä mieltä, että näin rankkaa tarinaa ei voi julkaista tai ainakaan se ei kävisi kaupaksi.
Lauran tytär, Rose, oli silloin jo saanut mainetta lehtinaisena ja kirjoittajan ja kehotti äitiään kirjoittamaan tarinansa hyvin siistittynä.
Laura eläessään oli aikamoinen paskiainen, minkä varmaan tiesittekin vaikka hän esiintyi julkkikseksi tultuaan herttaisena rouvana.
Miten se pazkamaisuus ilmeni?
Laura oli itsekäs ja pakotti huonokuntoisen Almanzon rakentamaan Rocky Ridge-farmilleen (Mansfield) monimutkaisen talon ja keräämään sitä amerikkalaista ulkosavupiippua varten kivet pelloilta. "Itkin ja huusin, mutta sain sen", Laura kertoo. Lisäksi hän jääräpäisesti halusi asua Rocky Ridgessä vaikka farmi ei tuottanut kunnolle edes vaatimatonta elantoa heille. Keripukin takia he, Rose mukaan lukien menettivät myös hampaansa. Rose menestyttään rakennutti upean kivitalon (kirjaimellisesti kivistä tehdyn) vanhemmilleen mutta se ei kelvannut Lauralle ja hän muutti takaisin Rocky Ridgeen. Koululaisena Rose joutui ratsastamaan kouluun aasilla(!) jota hän vihasi. Laura itsehän oli taitava hevosnainen. Rosella oli lopulta huonot välit äitinsä kanssa. Hän ei kutsunut Lauraa äidiksi vaan Ma Bessieksi, ( Lauran toinen nimi oli Elisabeth ja Almanzo kutsui Lauraa Bessieksi) joka tietysti voi olla jokin kulttuurinen kysymys. Näin suomalaisen korviin se ei kuullosta kovin läheiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen (jonkinlainen) Laura Ingalls-harrastaja. Minulla ja Lauralla on melko tarkalleen, päivälleen sata vuotta ikäeroa!
Minulla on tietääkseni kaikki Laura Ingalls Wilderin kirjoittamat teokset suomeksi ja englanniksi sekä muita Laura Ingalls Wilderista kirjoitettuja englannin kielisiä kirjoja.
Kun olin peruskoulun ala-asteella 70-luvulla, meidän kyläkirjastoon ostettiin Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla kirjoja, ei kaikkia.
Minä ja ystäväni lainasimme näitä saatavissa olevat kirjat ja loput puuttuvat osat saimme joululahjoina, joita lainasimme tietysti toisillemme.
Muistan että katsoimme muutaman jakson tv-sarjaa ja tyrmistyimme. Oikeastaan mitään tai mikään ei tapahtunut niinkuin kirjoissa!
Emme katsoneet tuota sarjaa sittemmin, kuin korkeintaan joskus naureskellen sen virheellisyyksille kirjasarjaan ja muutenkin sen aikaiseen elämään verrattuna. Olimme lukeneet tietysti Sadeniemen pension Grunerin tytöt ja muita vastaavia, joten tiesimme melko paljon 1800-luvun ihmisten ja varsinkin koulutyttöjen elämästä.
Nyt yli viisikymmenvuotiaana tiedän, etteivät Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla-kirjasarja kertonut Lauran elämästä kuin ohuen pintasiivun.
Lauran oikea tarina on Pioneer Girl, jota ei ole suomennettu.
Kustantaja oli ollut silloin aikoinaan sitä mieltä, että näin rankkaa tarinaa ei voi julkaista tai ainakaan se ei kävisi kaupaksi.
Lauran tytär, Rose, oli silloin jo saanut mainetta lehtinaisena ja kirjoittajan ja kehotti äitiään kirjoittamaan tarinansa hyvin siistittynä.
Laura eläessään oli aikamoinen paskiainen, minkä varmaan tiesittekin vaikka hän esiintyi julkkikseksi tultuaan herttaisena rouvana.
Miten se pazkamaisuus ilmeni?
Laura oli itsekäs ja pakotti huonokuntoisen Almanzon rakentamaan Rocky Ridge-farmilleen (Mansfield) monimutkaisen talon ja keräämään sitä amerikkalaista ulkosavupiippua varten kivet pelloilta. "Itkin ja huusin, mutta sain sen", Laura kertoo. Lisäksi hän jääräpäisesti halusi asua Rocky Ridgessä vaikka farmi ei tuottanut kunnolle edes vaatimatonta elantoa heille. Keripukin takia he, Rose mukaan lukien menettivät myös hampaansa. Rose menestyttään rakennutti upean kivitalon (kirjaimellisesti kivistä tehdyn) vanhemmilleen mutta se ei kelvannut Lauralle ja hän muutti takaisin Rocky Ridgeen. Koululaisena Rose joutui ratsastamaan kouluun aasilla(!) jota hän vihasi. Laura itsehän oli taitava hevosnainen. Rosella oli lopulta huonot välit äitinsä kanssa. Hän ei kutsunut Lauraa äidiksi vaan Ma Bessieksi, ( Lauran toinen nimi oli Elisabeth ja Almanzo kutsui Lauraa Bessieksi) joka tietysti voi olla jokin kulttuurinen kysymys. Näin suomalaisen korviin se ei kuullosta kovin läheiseltä.
Kiinnostavaa. Minä luulin, että juuri Almanzo halusi elää farmielämää eikä Laura
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ingalsien isä oli ahkera ja osaava, silti heidän kotitalonsa oli rämä. :)
He olivat köyhiä. Ei rakennustarvikkeet silloinkaan halpoja olleet.
Tarvikkeet olivat käytännössä rautanaulat, itse sahatut lankut ja hirret sekä sammalta tukkeeksi.
Ei tainnut löytyä Tikkurilan värikarttaa edes kauppiaan kotoa.Luuletko, että he omistivat metsää? Ja rautanaulat olivat todellakin silloin köyhälle kalliita.
En. Sitähän minä tuossa juuri yritin valottaa.
Puutavara, johon heillä oli varaa, ei ehkä ollut kovin laadukasta.
Hirsirakentaminen ei vaadi nauloja, mutta hehän asuivat lautamökissä?No tuskinpa se kovin laadukasta oli, kun oli tiukkaa saada ostettua edes kengät. Ei siinä silloin hirsitaloja rakennella.
Ja amerikassa hirsitalorakentaminen on ihan muuta, kuin me suomalaiset sen käsitämme. Huonosti karsittuja pyöreitä pöllejä laitetaan ristikolle ja raot täytetään savella. Youtubessa kun on videoita, joissa näytetään suomalaista hirsirakentamista, amerikkalaiset kommentoijat ovat ihan että "ooh amazing skills, How could they do that, very nice...etc".
Lapset eivät käyttäydy lapsentavoin, vaan jotenkin pikkuaikuisia.
Rentous puuttuu ns. elämästä, jotenkin joka sanasta ja asiasta tehdään ongelma tai vaikeeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mä en ymmärrä tota epäonnistumispuhetta Charlesista."
En minäkään.
Pilottijaksossa hän sanoo lähtiessään vanhasta kodistaan täältä tullaan Kansas.
Siinä kohtaa jaksossa missä Jack katoaa joen ylityksessä Caroline purnaa että ilo on kadonnut ja kaikki ovat väsyneitä miksi lähdimme, Charles vastaa että uudessa paikassa saamme 160 eekkeriä ilmaista maata ja haluan teille parempaa kuin aikaisemmin. Ennen elimme kädestä suuhun, mutta nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä.
Joulujaksossa kun Hra Oleson tarvitsee kärrinpyörien korjaajaa, Charles ottaa työn vastaan. Hänen tehdessään tallissa pinnoja pyörään Caroline tulee paikalle ja ihmettelee miten sinä osaat kaikkea tehdä vaikka et olisi sellaista koskaan tehnytkään? Joten ei ole mikään epäonnistuja todellakaan ja on kova tekemään perheensä eteen.
”Ennen elimme kädestä suuhun, nyt minusta tulee itsenäinen viljelijä”
Kädestä suuhun ne eli muuton jälkeenkin. Ja sen lisäksi muuttivat koko ajan paikasta toiseen. Kultaakin löytyi yhdessä jaksossa vaikka kuinka paljon, mutta taas kerran rikastumisen kynnyksellä omatunto alkoi kolkuttaa ja palattiin kotiin jatkamaan persaukista elämää.
Minä muuten olisin tehnyt saman kuin se yksi kullankaivaja; hakenut joesta sen yhden kylähullun vaimonsa alle hautaaman omaisuuden... Kulta on aina kultaa ja voittaa köyhyydessä räpistelyn.
Hyödytöntä se siellä joessa toki oli mutta olisi laittanut ruumiin takaisin, eikä jättänyt joen penkalle lojumaan.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla miehillä sileäksi ajellut leuat, vaikka oikeasti tuohon aikaan miehet piti pitkää partaa. Miten Charleskin muka päivittäin ajanut leukansa, kun talossa ei ollut pitkään aikaan juoksevaa vettä eikä edes peiliä?
Ei siihen tarvita kumpaakaan.
Voidaanko myös kerätä linkkejä
Esim. näitä missä kerrotaan Landonin ongelmista alkoholin kanssa kuvausten aikan ja siitä miten vaikuttui kuvauksiin ja henkilösuhteisiin
siitä millaisia ajatuksia Ingallseilla itsellään oli ohjelmasta
Kuvalinkkejä heistä nykyään jne.
Olisi mielenkiintoista. Laitan tähän itse linkin kivasta ryhmästä jossa on heistä kuvia niin kuvausten aikana kuin nykypäivänä https://www.instagram.com/littlehouseon.theprairie/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikilla miehillä sileäksi ajellut leuat, vaikka oikeasti tuohon aikaan miehet piti pitkää partaa. Miten Charleskin muka päivittäin ajanut leukansa, kun talossa ei ollut pitkään aikaan juoksevaa vettä eikä edes peiliä?
Ei siihen tarvita kumpaakaan.
Miten ihmeessä parran ajaminen muka vaatii juoksevan veden???
Peili siellä kyllä oli. Ja uudessa keittiössä myös pesukomuutti.
160 eekkeriä on 64,75 hehtaaria.
Korjatkaa joku jos meni väärin.