Voiko todella mennä niin, että 13v lapsipuoli saa hankittua mulle tuomion pahoinpitelystä vaikka en ole tehnyt mitään?
Miehen lapsi muutti meille pari vuotta sitten äitinsä päihderiippuvuuden takia, ja on aina vihannut minua, jo silloin kun kävi vain lomilla ja joka toinen viikonloppu. Mies on reissutöissä joten olen pääasiassa vastuussa lapsista, tän teinin lisäksi meillä on 3 yhteistä pienempää.
Tyttö on selkeästi ottanut asiakseen tuhota minut, on systemaattisesti esim kuraattorilla kertonut miten hirveä olen, tukistan ja haukun ja pakko syötän häntä kuulemma, myös sanonut että lyön nuorempia lapsia ja ravistelen vauvaa. Mikään ei pidä paikkaansa. Muutaman kerran olen huutanut tytölle, sen myönnän. Meidän kaikista lapsista on tehty ls-ilmoituksia tytön kertoman perusteella. Mies on puolellani, mutta sillä ei tunnu olevan väliä.
Tää on yhtä painajaista, en enää oikein pysty syömään enkä nukkumaan. En tiedä miksi hän niin kovin vihaa minua, ehkä on katkera kun ei voi asua omalla äidillään. Vaadin vain kunnioittavaa käytöstä ja ikätasoisia kotitöitä, tämä tuntuu olevan hänelle liikaa.
Oisko kellään täällä kokemusta mistään vastaavasta?
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei. Tarvitsette koko perheenä apua tilanteeseen. Ottakaa yhteyttä perheneuvolaan, siellä voivat käydä vanhemmat keskustelemassa tai koko perhe tai osa perheestä, miten kulloinkin katsotaan tarpeelliseksi asioiden viemiseksi eteenpäin. Sieltä myös saa lisätukea sille, että tyttö tarvitsee terapiaa traumaattisten kokemustensa purkamiseen, kuten te vanhemmatkin tietoa hänen tukemiseensa kohti aikuisuutta. Pelkät kuraattorikäynnit tai lastensuojelutyöntekijöiden kanssa keskustelut eivät tilanteessanne riitä. Tarvittaessa perheneuvolan kautta saatte lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle ja moniammatillista apua tilanteeseen. Voimia ap:lle, edessä on pitkä tie, mutta toivottavasti lopussa häämöttää helpompi arki ja vahvemmat ihmiset.[/
Ap on puheidensa mukaan jo perheneuvolan asiakkaita.
Huomasin kyllä perhenneuvolan asiakkuuden ja se on nyt helpoin reitti lähteä hakemaan apua tilanteeseen, jossa sitä edelleen tarvitaan, koska yhden perheenjäsenen oireilu ja rajojen hakeminen on saamassa koko perheen kaaokseen ja tilanteeseen tarvitaan pikaisesti apua. Sosiaalityöntekijöillä lastensuojelussa on aivan erilainen rooli tarjota apua samoin kuraattorilla. Toki molempien kautta voi ohjautua saamaan lisätukea, mutta tässä tilanteessa psykiatrian puolen osaaminen voisi olla oikea suunta lähteä tilannetta purkamaan ja apua hakemaan.
Ap:n pelkäämä tuomio vaatii taakseen varsin paljon todisteita ja tutkimuksia, mahdollisesti myös oikeuspsykiatrian puolella ja ihmiset jotka näitä tekevät ovat nähneet ja kuulleet monenlaisia tarinoita ja osaavat kyllä ammattinsa. Tässä vaiheessa sen murehtimiseen ei kannata haaskata energiaa, asiat alkavat selvitä vähitellen, kun akuutein tilanne on saatu tasoittumaan.
Nyt apua teineille ja nopeasti. Sitten pakkaat kamasi ja lähdet pienempien lasten kanssa vaikka vanhemmillesi tai mökille näin aluksi. Jos teini kohtelee huonosti sinun lisäksesi myös pikkusisaruksiaan, kohta teillä on siellä useampikin oireileva lapsi.
Kotona ei tarvitse sietää keneltäkään moista käytöstä. Ei tuo tule itsestään ohi menemään ja kohta sairastutte koko perhe.
Kuulostaa siltä et teini kokee ettei saa rakkautta ja on varmaan vihainen tilanteesta (äitinsä päihdeongelmat, isän työpoissaolo, pikkusisarukset huomioidaan pakosti käytännön asioissa ym) ja purkaa sitä nyt näin. Kuinka tilanne korjataan? Aloita puhumalla ääneen kuinka rakastat häntä ja missä hän on hyvä, kehu aidosti. Perustarve kaikilla on hyväksynnän saaminen.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo normaalin ihmisen puhetta, että laitettaisiin ihmisen kotiin salaa kuvaava kamera?
Saako ihmistä kuvata salaa, tämän tietämättä edes kotonaan.Ei varmasti saa,
Ja jos tuollaisen tekee, joutuu aivan varmasti vastuuseen siitä.
Mitä helvetin harhaisia mammoja täällä kirjoittelee, taidatte olla kaikki hoitoon valmiita hörhöjä, ja arvelen että suurin osa teistä nauttiikin joitain melkoisia mömmöjä, kun tuollaisia asioita ehdotetaan alaikäisen lapsen seuraamiseen. Ja vielä kotona, kodissa, jonka pitäisi ihmiselle se yksityisin paikka, mitä maailmassa on.
Eikö teitä todellakaan hävetä yhtään?
Laki sanoo, että omassa kodissaan saa videoida huoneiston haltijan/ asukkaan suostumuksella vaikka 24 h, kun on asian huoneistossa oleville selkeästi ( esim. kyltillä " asunnossa videovalvonta") ilmoittanut. Varmasti tällainenkin hillitsisi todella paljon teinin valehtelua. Poliisiasia se on vasta, mikäli kuvamateriaalia käytetään esim. luvattoman julkaisuun, kiristämiseen tms.
Vierailija kirjoitti:
Uutta kakaraa tehdään ja entiset jätetään heitteille ja sitten joku uusi tyhjäpäinen tyhjästä tullut ihminen alkaa määräämään niin shokkihan se on. Hän vihaa sinua kun sinulla ei ole mitään ymmärrystä ja perustanut perheen vain saadaksesi omia kakaroita. Älykäs ihminen vaistoaa että on ihan ulkopuolinen ja joku välttämätön pakko vain siellä sun uusiperheesi tiellä, rasitteena.
Mikähän sun ongelma on? Isäkö hylkäsi vai äiti vai molemmat? 🤔
Vierailija kirjoitti:
Hienoa että saat sitä mitä tilaat. Perustetaan uusperheitä ja tehdään liukuhihnalta uusia kakaroita eikä osata edes kasvattaa niitä. Minä tuhoisin sinut ihan samalla lailla kun se teini-ikäinen. Hän on jumalattoman älykäs.
Mikähän sun ongelma on? Isäkö hylkäsi vai äiti vai molemmat? 🤔 Toivottavasti olet hakenut ja saanut apua 💗
Ole siihen kuraattoriin yhteydessä ja kerro tilanne.
Katko ne valheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko puhuneet tytölle, että hän on syyllistynyt rikokseen. Hän on moneen eri kertaan syyllistynyt kunnianloukkaukseen.
Rikosoikeudellisessa vastuussahan 13-vuotias ei ole, mutta kärsimyskorvauksia voidaan tuomita maksamaan 500-1000 e.
Paitsi että eihän lapsi niitä maksa, vaan holhoaja.
Lapsi maksaa itse aikuistuttuaan, sitten kun on alkanut tienaamaan. Siihen saakka ne keräävät korkoa.
Kyllä kotiinsa saa asentaa valvontakamerat, kunhan kertoo siitä perheenjäsenille ja mahdollisille vieraille. Kameroiden sijaintia ei tarvitse paljastaa, jos ei sitä halua kertoa.
Sairas likka, kunnon pikkupsykopaatti. Laitokseen ennen kuin satuttaa sua tai muita lapsia. Mieti nyt, sulla pieni vauvakin kotona, mitä jos likka tekee sille jotain, ja väittää että sä olet satuttanut sitä?
Isää ei kiinnosta, äitiä ei kiinnosta ja äitipuoli joutuu nielemään kaiken p****n.
Isälle nyt herätys että nyt välittömästi on tytölle hankitava yhdessä apua (siis VAATIKAA kunnolla, koska teillä on kova huoli tytöstä) tai sinun on pelastettava pienemmät lapset, koska et tosiaan voi tietää, jos tytöllä napsahtaa päässä ja päättääkin aiheuttaa vammoja pienemmille ja syyttää niistä sinua.
ai vähän niinku MeToo? odotas kun nuoret alkaa väittää isä-/äitipuolien pahoinpidelleen heitä vuosia sitten. Eikä niitä juttuja todistaa tarvitse :)
Näkeekö mies niitä pienempiäkään lapsia juuri koskaan, jos kerta reissutyö ja ei ole pahemmin huolissaan sekoavasta teini tyttärestään?
Taitaa jäädä isä heille kaikille etäiseksi, jos ei kotona juurikaan näy.
Miten et saa tyttöön kontaktia jotta voisitte keskustella.?
Jos lapsi haluaisi olla äidillä ja vihaa siksi. Alkoiko äiti juomaan, kun isän jatkuva matkustelu ahdisti? Onko ollut hoidossa alkoholismin vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kakaraa tehdään ja entiset jätetään heitteille ja sitten joku uusi tyhjäpäinen tyhjästä tullut ihminen alkaa määräämään niin shokkihan se on. Hän vihaa sinua kun sinulla ei ole mitään ymmärrystä ja perustanut perheen vain saadaksesi omia kakaroita. Älykäs ihminen vaistoaa että on ihan ulkopuolinen ja joku välttämätön pakko vain siellä sun uusiperheesi tiellä, rasitteena.
Mikähän sun ongelma on? Isäkö hylkäsi vai äiti vai molemmat? 🤔
Näinhän on juuri käynyt ap:n kirjoituksen teinille
-ohis
Tätä voi vääntää ja kääntää miten haluaa, mutt tässä on totuus.
On 1 kpl teiniä
3 kpl muita lapsia
päihdeongelmainen teinin äiti(jolla vastuu pitäisi olla mutta ei pysty olemaan)
isä, (jolla vastuu pitäisi olla mutta hän sysää sen nykyiselleen)
ja ap, jolla on vastuu omista lapsista 100%, ja teinistä siltä osin kun häntä on suostunut "hoitamaan".
Hoitajaksi suostuminen ei velvoita kuin siihen asti kunnes sanoo että nyt en enää hoida, toki asioiden järjestelyyn pitää isälle jäädä hieman aikaa.
Ratkaisu on tässä:
Isä hakee nyt palkatonta/saikkua/ tai mitä tahansa vapaata(opiskelu, virkavapaa) tai vaihtaa työtä, ja alkaa ottaa vastuuta tytöstä, tai soittaa lasulle, ja ilmoittaa ettei lapsensa voi asua hänen luonaan koska hänen pitää käydä töissä, ja työ nyt vain menee lapsen ohi ja yli.
Sen jälkeen toimitaan sitä mukaa kumman isä päättää tehdä.
Ap:n ensisijainen tehtävä on suojella omia lapsiaan. Omaan asuntoon muuttamalla ap saa turvattua perherauhan omille lapsilleen.
Isän pitäisi ehdottomasti hankkia lapselle psykiatrista apua.
Minä sinuna ap istuttaisin lapsen pöytään ja selostaisin hänelle tilannetta.
Tähän malliin: "Minä luotan että sinä osaat ajatella omilla aivoillasi. Sinä käyttäydyt nyt tyhmästi, kun voisit käyttäytyä fiksusti. Jos sinä jatkat tätä riehumista, siinä voi todella käydä niin, että minä muutan pois pikkusisarusten kanssa ja sinä jäät isän kanssa kahdestaan. Oletko miettinyt, miten elämä sitten jatkuu? Isä tekee reissutyötä. Yksinkö aiot kotona olla? Kun ei se mene niin. Sitten pitää miettiä sinulle uutta sijoituspaikkaa, koska käytöksesi perusteella tarvitset parempaa apua kuin kotona voit saada eikä muutenkaan sinun ikäistä lasta voi jättää yksin isän reissujen ajaksi, se ei vaan käy. Joten sinä joudut muualle asumaan. Sinun asumisesi täällä on aika lailla kiinni siitä, että myös minä ja sinun sisaruksesi asuvat täällä. Sinun kannattaa nyt miettiä, ja hartaasti, miten me tästä jatketaan. Yhdessä ja tullaan toimeen tai jos minä lähden täältä, siinä käy niin että sinä lähdet sitten kuitenkin muualle? Kun ei se isä pysty sinusta yksin huolehtimaan sen työnsä takia"
Laita teini miettimään elämää eteenpäin. Ja mies sinun pitää laittaa selkä seinää vasten, että hommaa lapselleen apua tai sinä pienempien kanssa lähdet, tilanne ei voi jatkua noin. Ei teini ole yksin sinun, äitipuolen, vastuulla. Hänellä on vanhempi, ISÄ. Perheneuvolaan yhteyttä!
Onko teillä mitään paikkaa mihin voisit mennä vaikka pariksi kolmeksi viikoksi omien lastesi kanssa? Mökkiä, vanhemmillesi, vuokramökille? Ilmoitat isälle, että et ota teiniä mukaan, koska mittasi on tullut täyteen ja haluat hermoonsa ja koota ajatuksiasi. Jos havahduttaisi miehenkin kun joutuu töidensä puolesta pohtimaan miten lapsen hoito järjestyy. Ja samalla huomaa millaista arki on kun sinä, ilmainen teinivahti, oletkin pois.