Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankkiminen, kun ajatus raskaudesta inhottaa?
25.05.2020 |
Oli vähän vaikea tiivistää ongelmaani otsikkoon. Toivon että täältä löytyisi edes joku, jolla olisi kokemusta perheen perustamisesta tilanteessa, jossa ajatuskin raskaudesta / synnytyksestä inhottaa. Minulla on juuri näin, ja olen lykännyt lasten hankintaa sen takia. Vuosien mietintöjen jälkeen olemme kuitenkin miehen kanssa todenneet, että kyllä me haluaisimme lapsen.
Minua ei häiritse ajatuksen tasolla mikään synnytyksen jälkeen, mutta sitä ennen kaikki. En oikein osaa selittää asiaa, mutta kaikki ruumiin toimintaan liittyvä vaivaa minua ehkä muutenkin hiukan normaalia enemmän, ja ajatuskin muuttuvasta kehosta tuntuu pahalta, saati kun kyseiset muutokset ovat melko hyvin koko maailman nähtävillä. Vihaan ja inhoan lääkärissä käymistä ja toimenpiteitä, sairaaloita suorastaan pelkään. Synnytys on jotain mihin en yksinkertaisesti usko pystyväni. Uskon kivun olevan minulle liikaa (menen herkästi kivusta paniikkiin), ja ajatuskin niin haavoittuvaisena olemisesta vieraiden armoilla tuntuu kaamealta. Sektio tuntuu ajatuksen tasolla aavistuksen helpommalta (kontrolloidummalta?), mutta ei missään nimessä hyvältä sekään.
Saan varmasti miljoona alapeukkua tämän kirjoituksen takia, koska olen näin "heikko" enkä usko pystyväni mitä luonnollisimpaan asiaan, mutta kirjoitan tämän siitä huolimatta, sillä koen olevani aika lailla umpikujassa asian kanssa. Toivon kovasti, että tämän tekstin näkisi edes joku, joka on tuntenut jotain samanlaista, ja ehkä silti hankkinut lapsen. Haluaisin todella kovasti kuulla, miten kaikki meni, ja olisin kovin kiitollinen kaikista kommenteista! En nimittäin tunne ketään, kenelle raskaus ei olisi ollut maailman ihanin ja luonnollisin asia. Tunnen itseni vähän surkeaksi pelkojeni vuoksi, mutta yritän pitää itsetuntoani yllä muistamalla, että jokainen meistä pelkää jotain. Minulle se asia valitettavasti on raskaus, synnytys ja lääkärit.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, kun pystyt jäsentään pelkojasi. Ymmärrän sinua ainakin jollain tasolla. Itseäkin synnytys pelotti ja "muiden armoilla oleminen". Olisin näin jälkikäteen toivonut jotenkin avoimempaa keskustelua siitä, mitä oli edessä. Ja kehon muutokset pelotti. Muistan kuinka synnärillä rinnat paisu paisumistaan kun maito nousi rintoihin. Kätilö repi toista (vuotavaa) rintaani kohti pumppua ja yritti näyttää kuinka pumpataan. Samalla vauva imi toista rintaani ja tunsin olevani lehmä. Isot, lautasen kokoset nännit maitoo valuen makasin sängyllä. Verta valu ja alapää rikki. Ahdistavaa. Sairaala-aika ahdistaa vieläkin.
No joo. Ahdistaa oli. Meillä on yksi lapsi ja hän riittää. Voisin ottaa toisen jos saisin sen yks kaks vaan syliin ilman raskautta ja synnytystä.
Tosin onhan sektiokin vaihtoehtona. Oletko ajatellut sellaista? Helpottaako se sua?
Moni nainen tuntuu vieraantuneen kehostaan ja se näkyy suhtautumisessa raskauteen ja äitiyteen. Minusta ihmisen ns eläimellinen puoli on rujon kaunista nykyisessä photoshopatussa keinotodellisuutta palvovassa maailmassa. Raskaus ja synnytys eivät muutu. Arvostan jokaista raskauden läpikäynyttä rohkeaa naista, jotka kantavat sisällään uutta elämää. Nää melonivertaukset kertoo aina esittäjästä itsestään kaiken olennaisen. Hienoa, että naiset uskaltavat vielä tehdä lapsia, vaikka ajan ilmapiirissä on paljon vihamielisyyttä, toivottomuutta ja sairautta.
En halua arvostustasi raskaudesta ja synnytyksestä, kiitosta vaan. Olivat jotain joka oli pakko käydä läpi että sai lapsia. En halua olla pönkittämässä mitään äitimyyttiä ”rohkeista naisista, jotka voimaantuu synnytyksistä”. Ilman tuollaista asennetta synnytykset olisi todennäköisesti jo kivuttomia. Paskaa se on, mutta kyllä sen kestää ap. Ja tuohon äitikulttiin ei ole pakko liittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluaisin lapsen, mutta repeämät, erkaumat, laskeumat, verenvuoto, hermovauriot, ihon sidekudosten rikkoutuminen, pidätyskyvyttömyys ja kivut ovat sellaisia riskejä joita en todellakaan ole valmis ottamaan.
On se kumma että nykyään lääketiede on todella kehittynyttä, mutta synnytys on silti edelleen kivualiasta ja vaarallista. Olisiko oikeasti liikaa vaadittu, että synnyttäjille annettaisiin sellaista kipulääkettä joka veisi kivut kokonaan pois muttei vaikeuttaisi ponnistamista... Ja että synnytyksen jälkeen saisi hoitoa kaikkiin vaurioihin.
Vierailija kirjoitti:
Ap sanon samaa että ei kannata ihannoida sektiota ja luulla että se on helppo ja kivuton. Alatiesynnytyksessä kipu kestää 3 tuntia, sektiossa sietämättömänä 3 viikkoa ja melko kovana 3 kuukautta. Sektion kivut alkavat sen sektion jälkeen.
Sektiosta on tehty käsittämätön illuusio että olisi helppo ja kiva.
Ja olen itsekin siis lääkörin määräyksestä yhden sektion joutunut ottamaan. Alatie on sata kertaa helpompi.
Ne ketkä sektiota ihannoi ovat yleensä niitä joilla ei ole yhtään alatiesynnytystä. Ole tarkkana keneltä otat ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi sektio on traumasttisempi ”toisten armoilla olo” kuin alatie jota itse voit ohjata ja muutella pitkin matkaa.
Joillain kestää alatiesynmytyksessä kaemmin ja sektiossa vähemmän tai kipu ei ole sietämätöntä. Ei voi tietää etukäteen miten kelläkin käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole sen arvosia, että kannattaa kehonsa pilata. Mitä järkeä hankkitua raskaaksi kun et sitä halua.
Lapset todella ovat sen arvoisia. Ei paina mitään kehon pilaantuminen sen rinnalla minkä onnen lapsi tuo.
Inhoan tuota asennetta, että äiti ei saisi tuntea surua kehonsa vaurioista "koska on se lapsi sen arvoinen
Niihin vaurioihin auttaa vain asianmukainen hoito, ei vähättely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanon samaa että ei kannata ihannoida sektiota ja luulla että se on helppo ja kivuton. Alatiesynnytyksessä kipu kestää 3 tuntia, sektiossa sietämättömänä 3 viikkoa ja melko kovana 3 kuukautta. Sektion kivut alkavat sen sektion jälkeen.
Sektiosta on tehty käsittämätön illuusio että olisi helppo ja kiva.
Ja olen itsekin siis lääkörin määräyksestä yhden sektion joutunut ottamaan. Alatie on sata kertaa helpompi.
Ne ketkä sektiota ihannoi ovat yleensä niitä joilla ei ole yhtään alatiesynnytystä. Ole tarkkana keneltä otat ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi sektio on traumasttisempi ”toisten armoilla olo” kuin alatie jota itse voit ohjata ja muutella pitkin matkaa.Synnytyksissä, sektioissa se oma kokemus ei välttämättä vastaa muiden kokemusta. Mikä ihmeen 3 viikon sietämätön ja 3 kuukauden kova kipu. Ei kyllä itselläni ollut, kipulääkkeitä en muutaman päivän jälkeen tarvinnut ollenkaan.
Jep, tuossa lainaamassasi viestissä häiritsee juuri tuo että ihan kuin sektio automaattisesti sattuisi jälkikäteen.
T. "3vkoa sektiosta salille, 6vkoa sektiosta juoksemaan". Ei tosiaan ollut pahoja kipuja missään vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin lapsen, mutta repeämät, erkaumat, laskeumat, verenvuoto, hermovauriot, ihon sidekudosten rikkoutuminen, pidätyskyvyttömyys ja kivut ovat sellaisia riskejä joita en todellakaan ole valmis ottamaan.
On se kumma että nykyään lääketiede on todella kehittynyttä, mutta synnytys on silti edelleen kivualiasta ja vaarallista. Olisiko oikeasti liikaa vaadittu, että synnyttäjille annettaisiin sellaista kipulääkettä joka veisi kivut kokonaan pois muttei vaikeuttaisi ponnistamista... Ja että synnytyksen jälkeen saisi hoitoa kaikkiin vaurioihin.
Mulla on noista suurin osa, paha repeämä, erkauma, laskeuma, sektiosta hermovaurio. Nämä eivät elämää pilaa ja olen erittäin onnellinen. Tekisin kaiken uudestaan samantien. Ihan työssäkäyvä olen ja urheilemaan pystyn. Ei noiden vaivojen myötä muutu invalidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanon samaa että ei kannata ihannoida sektiota ja luulla että se on helppo ja kivuton. Alatiesynnytyksessä kipu kestää 3 tuntia, sektiossa sietämättömänä 3 viikkoa ja melko kovana 3 kuukautta. Sektion kivut alkavat sen sektion jälkeen.
Sektiosta on tehty käsittämätön illuusio että olisi helppo ja kiva.
Ja olen itsekin siis lääkörin määräyksestä yhden sektion joutunut ottamaan. Alatie on sata kertaa helpompi.
Ne ketkä sektiota ihannoi ovat yleensä niitä joilla ei ole yhtään alatiesynnytystä. Ole tarkkana keneltä otat ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi sektio on traumasttisempi ”toisten armoilla olo” kuin alatie jota itse voit ohjata ja muutella pitkin matkaa.Synnytyksissä, sektioissa se oma kokemus ei välttämättä vastaa muiden kokemusta. Mikä ihmeen 3 viikon sietämätön ja 3 kuukauden kova kipu. Ei kyllä itselläni ollut, kipulääkkeitä en muutaman päivän jälkeen tarvinnut ollenkaan.
Jep, tuossa lainaamassasi viestissä häiritsee juuri tuo että ihan kuin sektio automaattisesti sattuisi jälkikäteen.
T. "3vkoa sektiosta salille, 6vkoa sektiosta juoksemaan". Ei tosiaan ollut pahoja kipuja missään vaiheessa.
Mulla meni PUOLI VUOTTA ennenkuin sektioarpi lopetti kipuilun ja rajut vihlonnat, ja salille pääsin 8kk sektiosta. Sinun totuutesi ei ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole sen arvosia, että kannattaa kehonsa pilata. Mitä järkeä hankkitua raskaaksi kun et sitä halua.
Lapset todella ovat sen arvoisia. Ei paina mitään kehon pilaantuminen sen rinnalla minkä onnen lapsi tuo.
Inhoan tuota asennetta, että äiti ei saisi tuntea surua kehonsa vaurioista "koska on se lapsi sen arvoinen <3".
Niihin vaurioihin auttaa vain asianmukainen hoito, ei vähättely.
Et osaa lukea? Ehkä joku tuntee ja saa tuntea, mä RIEMUITSEN!
Älkää jukolauta tehkö lasta jos kaikki mahdollinen pelottaa. Ei ole pakko. Antaa meidän tehdä jotka uskaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynaisten riivaava stressi johtuu sairaalloisesta kontrollihalusta. Ei koske vain synnytystä. Kaikki pitäisi hallita, tietää, kontrolloida. Elämä vain ei mene niin, tapahtumia ei voi aina hallita.
Tunnistan itseni täysin tekstistäsi! Tärkein vinkki samanlaisessa tilanteessa olleelta. Kävin juttelemassa psykologille, se ihan oikeasti auttaa! Kävin itse kaksi kertaa ja sain hyviä vinkkejä siihen, miten rauhoitella itseäni kun alkaa panikoittaa liikaa. Ei siellä mitään lapsuuden traumoja käyty läpi tms, kunhan juteltiin siitä miten mielen voi rauhoittaa kun tuntuu että tulee paniikkikohtaus.
Minulla oli aluksi tosi pahat pelot, mutta kummasti ne hävisi oikeastaan kokonaan kun olin ollut raskaana noin kaksi kuukautta (tai siis viikolla 8, eli olin tiennyt raskaudesta vasta kuukauden). Jotenkin siihen tottui ja pelot haihtui. Neuvolassa sanottiin, että aika usein näin käy sellaisille ihmisille joilla on pelkoja raskaana olemisesta, koska oma psyyke kyllä osaa siihen varautua vaikkei itse luottaisi itseensä tässä asiassa.
Ja kuten moni muukin täällä on sanonut, kyllä se päivä kerrallaan menee! Sitä kummasti unohtaa usein olevansa raskaana koska siihen tottuu niin nopeasti. Ei sitä todellakaan koko aikaa vatvo ja mieti!
Toinen raskaus oli paljon helpompi kun tiesin mitä odottaa😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kannattaa hakeutua mielenterveyden ammattilaisen puheille, jotta selviäisi, mikä on ongelma ja miten sitä voi hoitaa.
Niin no, ongelmahan on kontrollin menettämisen pelko, kivun pelko ja tuntemattoman pelko. Höystettynä sillä, että ruumiilliset asiat ovat mielestäni aina olleet epämiellyttäviä. Uskoakseni näistä peloista kaikki ovat suht helposti ymmärrettävissä, joten...
-ap
Näinollen en suosittele lapsen hankintaa. Sairastut lapsivuodepsykoosiinja inhoat muuttunutta kehoasi, lasta jota pitäisi imettää ja muutenkin vaatii koko ajan jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanon samaa että ei kannata ihannoida sektiota ja luulla että se on helppo ja kivuton. Alatiesynnytyksessä kipu kestää 3 tuntia, sektiossa sietämättömänä 3 viikkoa ja melko kovana 3 kuukautta. Sektion kivut alkavat sen sektion jälkeen.
Sektiosta on tehty käsittämätön illuusio että olisi helppo ja kiva.
Ja olen itsekin siis lääkörin määräyksestä yhden sektion joutunut ottamaan. Alatie on sata kertaa helpompi.
Ne ketkä sektiota ihannoi ovat yleensä niitä joilla ei ole yhtään alatiesynnytystä. Ole tarkkana keneltä otat ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi sektio on traumasttisempi ”toisten armoilla olo” kuin alatie jota itse voit ohjata ja muutella pitkin matkaa.Synnytyksissä, sektioissa se oma kokemus ei välttämättä vastaa muiden kokemusta. Mikä ihmeen 3 viikon sietämätön ja 3 kuukauden kova kipu. Ei kyllä itselläni ollut, kipulääkkeitä en muutaman päivän jälkeen tarvinnut ollenkaan.
Jep, tuossa lainaamassasi viestissä häiritsee juuri tuo että ihan kuin sektio automaattisesti sattuisi jälkikäteen.
T. "3vkoa sektiosta salille, 6vkoa sektiosta juoksemaan". Ei tosiaan ollut pahoja kipuja missään vaiheessa.
Mulla meni PUOLI VUOTTA ennenkuin sektioarpi lopetti kipuilun ja rajut vihlonnat, ja salille pääsin 8kk sektiosta. Sinun totuutesi ei ole ainoa.
Kun tämä ei ole totuusasia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin tuli mieleen, että voisiko adoptio olla hyvä vaihtoehto ap? Onko lapsen pakko olla biologisesti oma? Adoptiossa kun nuo kaikki riskit nollaantuu automaattisesti, ja tosiaan voisitte antaa hylätylle lapselle hyvän kodin.
Mielestäni täysin ymmärrettäviä tunteita, onhan niistä raskauden jälkimainingeista paljon materiaali netti pullollaan ja varmasti muutokset omassa kehossa ahdistaa kaikkia jollain tasolla.
Jos olisin sinä, menisin jo ennakkoon jonnekin raskauden suunnittelukäynnille puhumaan näistä tuntemuksista. Sitten heti raskausajan alussa kävisin tekemässä hoitosuunnitelman, vaatisin muun muassa, että kaikkia turhia toimenpiteitä vältetään (sisätutkimukset yms). Näitä kun ei nykyisin muutenkaan niin paljoa tehdä, niin uskoisin olevan suht helppo vaatimus.
Sitten viimeisenä vielä lähete synnytyspelko poliklinikalle, jossa tehdään synnytyssuunnitelma valmiiksi. Noilla peloilla luultavasti valitsisin sektion, onpahan ”hallitumpi” kokonaisuus. Jos taas päätyisin alatiesynnytykseen, vaatisin sille käynnistyspäivämäärän ja selkeän kivunhoitosuunnitelman. Ja alatiesynnytykseen myös vaatimus, että turhia toimenpiteitä vältetään.
Jos imetys etoo, pullolle vaan heti. On olemassa estolääke maidon nousuun, näin ei joudu kokemaan edes sitä rintojen turpoamista/kipua yms.
Tiivistettynä, kaikki on mahdollista, kun vain vaatii.
Suosittelen kuitenkin vauvan yrittämistä, jos halua vanhemmuuteen on. Kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvä on kuitenkin helpotettavissa.
Toivottavasti tästä ketjusta ei tule sektio/alatiesynnytysjankkausta. Ärsyttävää! Mutta ymmärrän sinua ap hyvin. Olen aina pelänny raskautta ja synnytystä nimenomaan fyysisinä kokemuksina, enkä osannut luoda lainkaan mielikuvia siitä, millaista olisi odottaa lasta. Sen sijaan perhe-elämään ja vauvaan liittyi paljon positiivisia mielikuvia. Toive vauvasta kasvoi kuitenkin pelkoa suuremmaksi. Raskausaika kestää niin pitkään ja kehon muutokset tapahtuvat kovin hitaasti, että niihin oikeasti ehtii sopeutua. Mahakin kasvaa tosi hitaasti. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä, mutta raskaana oli ihanaa olla. Rohkeutta!
Pakko kommentoida kun toi teksti oli kuin omasta päästäni ennen kuin olin raskaana. Raskaana ollessa sitä tietyllä tapaa tuli sellainen rauha sisälle, että kyllä tästä selviää. Yksi päivä kerrallaan. Oli raskasta, erityisesti fyysisesti. En ole kovin pitkä ja maha oli valtava. Neuvolassa sain apua ajatuksiini ja kävin pelkopolilla. Yritin keskittyä raskauden hyviin asioihin. Välillä oli vaikeaa, mutta oli myös paljon hyviä hetkiä. Nyt olen uudelleen raskaana, vaikka olin varma, että ei i-ki-nä uudelleen. Tässä sitä kuitenkin ollaan, paha pahoinvointi, pyörryttää ja huimaa, mutta silti sisällä tietynlainen rauha, että kyllä tästä(kin) selvitään, apua on onneksi aina saatavilla. Synnytys oli tuskaa, mutta palkinto mitä parhain. Annoin kaikkeni synnytyksessä ja kyllä sitä pystyy, kun se tosipaikka iskee, silloin teet kaikkesi, että vauva saadaan pihalle. :D Jälkikäteen olen kyllä synnytystä käsitellyt moneen kertaan, mutta siinä tilanteessa varmasti jokainen nainen löytää sisältään ihan ihmevoimia, jotka auttavat synnytyksessä. Rehellisesti sanottuna oma lapsi on kaikesta huolimatta ollut elämäni paras päätös. Antanut enemmän kuin mikään muu aikaisemmin. :) tsemppiä!
Terveisin: Pelkkään verikokeeseen ennen raskautta pyörtynyt ja kohta 2 lapsen äiti :)
Paras neuvo minkä sain raskauden aikana? Pysy poissa vauva-palstoilta! Täällä moni lietsoo anonyymina paniikkia ihan valtoimenaan.
Itse olin varma että kestää vähintään 5 vuotta ennen kun tulen raskaaksi, sitten tulee satavarmasti keskenmenoja vaikka millä mitalla, vauva syntyy sairaana ja en selviä synnytyksestä😂 Kun lopetin raskauden ajaksi palstailun ja hain kaiken infon vain ammattilaisilta, fiilis koheni kummasti ja stressi lähti!
Minä melkein kyynelehdin täällä, en oikeasti ajatellut että tavoittaisin aloituksellani näin monta ihanaa ihmistä, jotka ymmärtävät mitä tunnen. Ette voi arvatakaan miten paljon olette kaikki parantaneet mielialaani tänään! Luen kaikki kommentit varmaan 10 kertaa vielä, sisäistääkseni kaikki hyvät ajatukset mitä niistä löytyy.
-ap
Hieno asenne että sektiosta pitäisivät vain velat? Miten nämä edes liittyy toisiinsa?
Alatiesynnytystä hehkutetaan niin paljon että on ihan hyvä että ihmiset kertovat ettei jako ole niin jyrkkä että toinen automaattisesti hyvä ja toinen paha.