Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankkiminen, kun ajatus raskaudesta inhottaa?
25.05.2020 |
Oli vähän vaikea tiivistää ongelmaani otsikkoon. Toivon että täältä löytyisi edes joku, jolla olisi kokemusta perheen perustamisesta tilanteessa, jossa ajatuskin raskaudesta / synnytyksestä inhottaa. Minulla on juuri näin, ja olen lykännyt lasten hankintaa sen takia. Vuosien mietintöjen jälkeen olemme kuitenkin miehen kanssa todenneet, että kyllä me haluaisimme lapsen.
Minua ei häiritse ajatuksen tasolla mikään synnytyksen jälkeen, mutta sitä ennen kaikki. En oikein osaa selittää asiaa, mutta kaikki ruumiin toimintaan liittyvä vaivaa minua ehkä muutenkin hiukan normaalia enemmän, ja ajatuskin muuttuvasta kehosta tuntuu pahalta, saati kun kyseiset muutokset ovat melko hyvin koko maailman nähtävillä. Vihaan ja inhoan lääkärissä käymistä ja toimenpiteitä, sairaaloita suorastaan pelkään. Synnytys on jotain mihin en yksinkertaisesti usko pystyväni. Uskon kivun olevan minulle liikaa (menen herkästi kivusta paniikkiin), ja ajatuskin niin haavoittuvaisena olemisesta vieraiden armoilla tuntuu kaamealta. Sektio tuntuu ajatuksen tasolla aavistuksen helpommalta (kontrolloidummalta?), mutta ei missään nimessä hyvältä sekään.
Saan varmasti miljoona alapeukkua tämän kirjoituksen takia, koska olen näin "heikko" enkä usko pystyväni mitä luonnollisimpaan asiaan, mutta kirjoitan tämän siitä huolimatta, sillä koen olevani aika lailla umpikujassa asian kanssa. Toivon kovasti, että tämän tekstin näkisi edes joku, joka on tuntenut jotain samanlaista, ja ehkä silti hankkinut lapsen. Haluaisin todella kovasti kuulla, miten kaikki meni, ja olisin kovin kiitollinen kaikista kommenteista! En nimittäin tunne ketään, kenelle raskaus ei olisi ollut maailman ihanin ja luonnollisin asia. Tunnen itseni vähän surkeaksi pelkojeni vuoksi, mutta yritän pitää itsetuntoani yllä muistamalla, että jokainen meistä pelkää jotain. Minulle se asia valitettavasti on raskaus, synnytys ja lääkärit.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
En voi väittää pelänneeni ihan noin paljon, mutta kyllä moni asia raskaudessa kammotti. Minua auttoi eniten se, että etenin yksi päivä ja asia kerrallaan. Olisi liikaa, jos ajattelisi kaikkea kerralla loppuun saakka. Eli asia kerrallaan. Tärkeintähän sitä paitsi on se lopputulos, terve vauva ja terve äiti :)
Asia kerrallaan eteneminen on varmasti hyvä ajatus, kiitos kun jaoit sen! Mikä tahansa haaste on helpompi kohdata, kun sen pilkkoo pienemmiksi paloiksi.
Lopputulos on tärkein, kyllä. Se että sekä äiti että vauva pysyvät terveinä. Usein näkee ja kuulee puhuttavan vain terveestä vauvasta, mutta kyllä äidinkin terveyden pitää olla prioriteettina. Omalla kohdallani pelkään jo valtaisan pelon ja stressin vaikutusta sekä omaan jaksamiseen että sikiön kehittymiseen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaudessa ja synnytyksessä on tosiaan mahdotonta hallita kaikkea, on vaan antauduttava sille, mitä tuleman pitää. Ja tulossa on varmasti paljon myös positiivisia asioita, usko pois. Hyvin paljon on kiinni omasta psyykkeestä ja asenteesta. Jos päätät, että kaikki on ällöttävää ja kamalaa, niin varmasti onkin. Hyvällä asenteella pötkii kuitenkin tosi pitkälle. Ja pelkopolit on sitä varten, jos oikeasti pelottaa.
Kyllä minuakin jännitti ja pelotti, ja moni asia oli vielä pahempi kuin odotin.... Mutta silti siitä selvisin, kun otin kaiken lähinnä seikkailuna. Tosi pahasti esim. synnytyksessä käy kuitenkin hyvin harvalle, ja niissäkin tapauksissa on apua saatavilla.
Kuulostaa siltä, että kannattaa hakeutua mielenterveyden ammattilaisen puheille, jotta selviäisi, mikä on ongelma ja miten sitä voi hoitaa.
Hyvä, kun pystyt jäsentään pelkojasi. Ymmärrän sinua ainakin jollain tasolla. Itseäkin synnytys pelotti ja "muiden armoilla oleminen". Olisin näin jälkikäteen toivonut jotenkin avoimempaa keskustelua siitä, mitä oli edessä. Ja kehon muutokset pelotti. Muistan kuinka synnärillä rinnat paisu paisumistaan kun maito nousi rintoihin. Kätilö repi toista (vuotavaa) rintaani kohti pumppua ja yritti näyttää kuinka pumpataan. Samalla vauva imi toista rintaani ja tunsin olevani lehmä. Isot, lautasen kokoset nännit maitoo valuen makasin sängyllä. Verta valu ja alapää rikki. Ahdistavaa. Sairaala-aika ahdistaa vieläkin.
No joo. Ahdistaa oli. Meillä on yksi lapsi ja hän riittää. Voisin ottaa toisen jos saisin sen yks kaks vaan syliin ilman raskautta ja synnytystä.
Tosin onhan sektiokin vaihtoehtona. Oletko ajatellut sellaista? Helpottaako se sua?
Vierailija kirjoitti:
Raskaudessa ja synnytyksessä on tosiaan mahdotonta hallita kaikkea, on vaan antauduttava sille, mitä tuleman pitää. Ja tulossa on varmasti paljon myös positiivisia asioita, usko pois. Hyvin paljon on kiinni omasta psyykkeestä ja asenteesta. Jos päätät, että kaikki on ällöttävää ja kamalaa, niin varmasti onkin. Hyvällä asenteella pötkii kuitenkin tosi pitkälle. Ja pelkopolit on sitä varten, jos oikeasti pelottaa.
Kyllä minuakin jännitti ja pelotti, ja moni asia oli vielä pahempi kuin odotin.... Mutta silti siitä selvisin, kun otin kaiken lähinnä seikkailuna. Tosi pahasti esim. synnytyksessä käy kuitenkin hyvin harvalle, ja niissäkin tapauksissa on apua saatavilla.
Olet ehdottomasti oikeassa - omalla asenteella ja suhtautumistavalla on varmasti aivan valtavasti merkitystä. Tässä kuitenkin on kyse asioista, jotka sattuvat olemaan minulle ne kaikkein heikoimmat kohdat muussakin elämässä, joten tsemppaaminen tuntuu tosi vaikealta ajatukselta. Kyllä se ajatus vähän rauhoittaa että suurimmalla osalla asiat menevät ihan ok. Mutta koen olevani vähän altavastaajana jo siksi, että moni nainen tuntuu esim. rakastavan ajatusta raskausvatsasta yms., ja minusta koko ajatus tuntuu pahalta ja epäluonnolliselta, enkä pysty ajatustapaani muuttamaan. Ainakaan ennalta. Hyvällä tuurillahan "tositilanteessa" kaikki tuntuukin hyvältä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kannattaa hakeutua mielenterveyden ammattilaisen puheille, jotta selviäisi, mikä on ongelma ja miten sitä voi hoitaa.
Niin no, ongelmahan on kontrollin menettämisen pelko, kivun pelko ja tuntemattoman pelko. Höystettynä sillä, että ruumiilliset asiat ovat mielestäni aina olleet epämiellyttäviä. Uskoakseni näistä peloista kaikki ovat suht helposti ymmärrettävissä, joten...
-ap
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, kun pystyt jäsentään pelkojasi. Ymmärrän sinua ainakin jollain tasolla. Itseäkin synnytys pelotti ja "muiden armoilla oleminen". Olisin näin jälkikäteen toivonut jotenkin avoimempaa keskustelua siitä, mitä oli edessä. Ja kehon muutokset pelotti. Muistan kuinka synnärillä rinnat paisu paisumistaan kun maito nousi rintoihin. Kätilö repi toista (vuotavaa) rintaani kohti pumppua ja yritti näyttää kuinka pumpataan. Samalla vauva imi toista rintaani ja tunsin olevani lehmä. Isot, lautasen kokoset nännit maitoo valuen makasin sängyllä. Verta valu ja alapää rikki. Ahdistavaa. Sairaala-aika ahdistaa vieläkin.
No joo. Ahdistaa oli. Meillä on yksi lapsi ja hän riittää. Voisin ottaa toisen jos saisin sen yks kaks vaan syliin ilman raskautta ja synnytystä.
Tosin onhan sektiokin vaihtoehtona. Oletko ajatellut sellaista? Helpottaako se sua?
Juuri tuollaiset kertomasi kaltaiset asiat saavat kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitäni. Uskon, että itse joko lamaantuisin täysin tai alkaisin hillittömästi itkeä, jos kokisin jotain tuollaista kuin sinä siellä synnärillä. Tämän tyyppisissä asioissa minä en ole se ihminen, joka puree huulta ja kestää kaiken hiljaa. Pärjään kyllä monissa muissa vaikeissa paikoissa, mutta en tuollaisissa... Ja tuokin olisi sentään synnytyksen jälkeen, pääsisi edes siihen pisteeseen saakka ilman että järki lähtee...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä olen miettinyt sektiota. Se vaatisi itseltäni vähemmän mielenlujuutta. Mutta se onkin ainut syy miksi voisin sektioon kallistua. Leikkaus ja pitkä toipumisaika kammottavat kyllä todella paljon. Ja miten helposti sektion voi saada, jos ei ole lääketieteellistä pakkoa?
-ap
Ihme lumihiutaleita. minä-minä ihmisen elämä pyöriin itsensä ympärillä ja siihen ei lapsen olisi hyvä syntyäkään. Itselleni neljän lapsen odotus ja syntymä on ollut luonnollinen ja iloinen aika. Äitinä lasteni etu mennyt muun edelle, mutta silti huolehdin itsestäni ja nautin elämästä. Olisikohan lapsen saamista pelkäävän syytä hakea apua, sillä tuollainen pelko tai mikä lie, ei ole luonnollista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihme lumihiutaleita. minä-minä ihmisen elämä pyöriin itsensä ympärillä ja siihen ei lapsen olisi hyvä syntyäkään. Itselleni neljän lapsen odotus ja syntymä on ollut luonnollinen ja iloinen aika. Äitinä lasteni etu mennyt muun edelle, mutta silti huolehdin itsestäni ja nautin elämästä. Olisikohan lapsen saamista pelkäävän syytä hakea apua, sillä tuollainen pelko tai mikä lie, ei ole luonnollista..
Onneksi olkoon, kun olet niin hyvä ja pätevä ihminen :) Ilmeisesti kokonaan vailla heikkoja kohtia. Ja onhan se toki älyttömän luonnotonta pelätä kipua, mahdollisia vammoja ja huonoa kohtelua avuttomassa tilassa.
Harmittaa, että näinkin herkkään aiheeseen pitää toisten tulla trollailemaan.
-ap
Olin myös pelokas etukäteen, samoista syistä kuin sinä. Raskauden alku oli vaikeaa, jouduin mm tiputukseen pahoinvoinnin takia. Loppuraskaudessa tuli pahoja selkäkipuja. Vaikka silloin tuntui ikuisuudelta niin jälkikäteen ajateltuna aika meni nopeasti (vauva nyt 4kk). Voisin ajatella toistakin lasta.
Itse halusin ehdottomasti sektion vaikka sekin pelotti. Vaikka neuvolasta sanoivat että kaikki saavat sektion halutessaan ja hän on laittanut lähetteen eteenpäin sype-lääkärille, kävi kuukausien jälkeen ilmi ettei ollutkaan. Itse soittamalla kuitenkin sain ajan sinne ja sektiolupauksen (huom! Pyydä sektio myös ennenaikaisesti käynnistyviin synnytyksiin!).
Vauva syntyi sitten pari viikkoa ennakkoon ja onneksi oli tuo lupaus silloin kirjattu. Itse sektio oli helppo ja mukava kokemus. Ei sattunut yhtään. Vauva syntyi yöllä, aamulla jo kävelin. 2 yön jälkeen päästiin kotiin. Buranaa söin viikon. En ikinä kuvittelisi synnyttäväni alateitse tuon sektion jälkeen, säästyin kaikelta kivulta ja oli helppoa ja nopeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni myös epäilytti raskaus ja pelkäsin synnytystä (mutta sektio tuntui yhtä kamalalta ja palautumisen hitaus ei houkutellut). Ajatus imetyksestä etoi. Enkä ole mikään muumimammatyyppi, jolle raskaus olisi jotain hehkumisen aikaa. Lähtökohdat siis jokseenkin heikot. Mutta sitten kun olin raskaana, en oikeastaan ajatellut niitä pelkoasioita, jotenkin vaan sitä antoi mennä, että kyllä se tästä. Raskausaika oli todella helppo, ei pahoinvointeja ja muuta, olin aktiivinen loppuun asti. En valmentautunut mitenkään kunnolla synnytykseen ja sekin meni todella sujuvasti ja epiduraali vei kivut. Olin kuvitellut huutavani ja ähiseväni kivusta päivästä toiseen (koska niissä synnytysohjelmissa se näyttää juuri siltä), mutta siellä sitä vaan istuttiin useampi tunti rauhassa ja se kivulias toimitus kestikin aika lyhyen aikaa ja ei ollut niin paha kuin luulin. Vaurioita ei tullut ja palauduin tosi nopeasti. Imetys sattui kamalasti aluksi, mutta pumppaus auttoi ja kipu meni ohi suht nopeasti, eikä se ällötys saanut valtaa, tuntui ihan luonnolliselta kuin mikä tahansa ruumiin toiminto.
Eli anna palaa, voi käydä, että luonto hoitaa ja homma sujuukin kuin unelma. Varmasti monella on ollut ennakkopelkoja ja itse raskauden aikana se luonnollisuus ottaa vallan. Älä vertaa itseäsi muihin! Äläkä aseta mitään ennakkopaineita. Ei kaikki ole tosiaan sellaisia raskauskeijuja ja vaan osa meistä ottaa homman enemmän prosessina joka johtaa johonkin ihanaan. Olen lapsellenikin sanonut, että olipa helppo keikka saada noin ihana lapsi.
Itse lykkäsin juuri samoista syistä lapsen hankkimista 10 vuodella ainakin.. Lopulta kun ikää oli mittarissa jo 39v niin yritettiin vasta lasta ja tulinkin ihan heti raskaaksi. Sitä ennen olin selvittänyt että pelkosektio onnistuu varmasti ja henkisesti valmistauduin kaikessa rauhassa sektioon lukemalla asiasta paljon ja itse leikkaussalissalissakin ihmettelivät miten tyyni ja rauhallinen olin tilanteessa. Kaikki meni lopulta hyvin, raskausaikakin oli todella helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä olen miettinyt sektiota. Se vaatisi itseltäni vähemmän mielenlujuutta. Mutta se onkin ainut syy miksi voisin sektioon kallistua. Leikkaus ja pitkä toipumisaika kammottavat kyllä todella paljon. Ja miten helposti sektion voi saada, jos ei ole lääketieteellistä pakkoa?
-ap
Sektion saa halutessaan, se kirjataan synnytyspelkodiagnoosilla ja tämä täytyy käydä hakemassa sype-lääkäriltä. Mulle neuvola yritti tyrkyttää jotain pelkoryhmiä mutta äitiyspolilta sanoivat että ne on turhia jos tiedän haluavani sektion. Siispä en käynyt niissä.
Sypelääkärillä kysyivät miksi haluan sektion. Syitä mm kontrollin menettämisen pelko, hallitsemattoman kivun pelko, menetelmät mahdoton ennustaa (sektiossa tiedät että on leikkaus, alatiesynnytyksessä kesto voi olla mitä vaan, voit joutua leikkaukseen kumminkin, imukuppi yms). Lisäksi tilastojen valossa näin paremmaksi sektion.
Ei ole tarkoitus tehdä tästä sektio vs alatie keskustelua, haluan vain kertoa että sektiokin voi olla hyvä vaihtoehto. Tärkeintä että synnytystapa on mahdollisimman mieleinen äidille. Mua ainakin helpotti tieto siitä että sektio on yleisin leikkaus suomessa, hlökunta on varmasti osaavia.
Uskon myös, että section kyllä saisit (itsellä myös tästä kokemusta). Kyllä esim. hallitsematon synnytyspelko on diagnoosi ja syy sectioon. Tässä tapauksessa ehkä enemmän olisin huolissani noista muista peloista, mitkä vaikuttavat hyvin hallitsevilta. Jos tosiaan teet päätöksen, että teet lapsen, niin ehdottomasti suosittelen itsesi ja miksei tulevan lapsenkin kannalta, että juttelet asioista joko jo etukäteen tai viimeistään sitten kun olet raskaana ammattilaisen kanssa esim. psykologi. Tuo pelkopoli on sitten tosi hyvä, kun vauva on jo tulossa. Olisi nimittäin tosi kurjaa, jos et pystyisi iloitsemaan millää millään tavalla raskaudesta ja pelkäisit tulevaa synnytystä kuukausia etukäteen, ehkä jopa turhaa. Tsemppiä kuitenkin tulevaan!
Kyllä pärjäät. Olen synnyttänyt useamman lapsen ja on myös ollut epäonninen komplikaatioinen sektio sekä erittäin paha repeämä jossa pidätyskyky hävisi pitkäksi aikaaja kakat tuli housuun pitkään. Kaikesta on selvitty ja olen ikionnellinen lapsistani (ja tekisin saman milloin vaan uudelleen). Päivä kerrallaan ja liikoja stressaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pärjäät. Olen synnyttänyt useamman lapsen ja on myös ollut epäonninen komplikaatioinen sektio sekä erittäin paha repeämä jossa pidätyskyky hävisi pitkäksi aikaaja kakat tuli housuun pitkään. Kaikesta on selvitty ja olen ikionnellinen lapsistani (ja tekisin saman milloin vaan uudelleen). Päivä kerrallaan ja liikoja stressaamatta.
Aplle vielä, kannattaa kysellä sektiosta sellaiselta jolla itsellään on sekä alateisynnytys että sektio. Esim itse ottaisin mieluummin jopa alatiesynnytyksen repeämän kera kuin sektion. Sillä sektio oli todella paljon kamalampi kaikin tavoin. Se voi mennä hyvin, tai olla menemättä. En kuitenkaan ihannoisi sitä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kannattaa hakeutua mielenterveyden ammattilaisen puheille, jotta selviäisi, mikä on ongelma ja miten sitä voi hoitaa.
Niin no, ongelmahan on kontrollin menettämisen pelko, kivun pelko ja tuntemattoman pelko. Höystettynä sillä, että ruumiilliset asiat ovat mielestäni aina olleet epämiellyttäviä. Uskoakseni näistä peloista kaikki ovat suht helposti ymmärrettävissä, joten...
-ap
Jos nuo asiat hallitsevat elämääsi ja ohjaavat valintojasi, niin olisi järkevää hakeutua terapiaan, jolloin itse hallitset tunteesi eikä tunteet sinua.
Voi, kiitos kaikista viesteistä joita tänne oli nyt tullut! Joka viestin kohdalla tuntuu kivi hartioilla hiukan kevenevän. Olen niin pitkään ollut jotenkin niin yksin asian kanssa, kun ei mieskään ymmärrettävästi ole ihan tasavertainen keskustelukumppani mitä raskauteen ja synnytykseen tulee. Ihana kuulla kokemuksistanne, ja mm. se tieto että sektion saattaisi halutessaan saada, tuntuu myös tosi helpottavalta. Ja vaikken toivo kenellekään mitään pelkotiloja, niin helpottaa myös kuulla etten ole ainut jolla on ollut epäilyksensä... Tietenkin tiesin sen jo valmiiksi, mutta on kuitenkin eri asia että joku sen minulle tänne kirjoittaa. Kiitos!
-ap
En voi väittää pelänneeni ihan noin paljon, mutta kyllä moni asia raskaudessa kammotti. Minua auttoi eniten se, että etenin yksi päivä ja asia kerrallaan. Olisi liikaa, jos ajattelisi kaikkea kerralla loppuun saakka. Eli asia kerrallaan. Tärkeintähän sitä paitsi on se lopputulos, terve vauva ja terve äiti :)