Kannattaako uudelle miehelle kertoa että ex oli väkivaltainen?
Onko virhe jos kertoo? Tuntuu kauhealta taakalta pitää sisällä se kun aika isosta asiasta kyse... 😥
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Taakka lähtee siitä puhumalla.
Niin lähtee, mutta tarviiko sitä uutta kumppania niillä puheilla rasittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Minä miehenä ajattelisin näin:
1. Haluaa sympatiaa.
2. Haluaa mustamaalata exäänsä
3. On arvostelukyvytön ja on mennyt komean ulkomuodon/ison munan perässä eikä ole ajatellut väkivaltaisuutta
4. Mikä minä olen sen edellisen miehen jäljet korjaamaan? Se on ajanut naisella parhaat kilsat ja minä saan loppuunajetun paskan.
Tuo kohta 3 on ihan tosiasia, helposti tulee tällainen vaikutelma. Itselläni on kaksikin tuttua naista, joiden kanssa en itse ole ollut koskaan suhteessa, ja kumpikin aloitti aikanaan seurustelun sellaisten miesten kanssa, joista näin itse heti päältä että ovat väkivaltaan taipuvaisia. Sanoin epäilykseni myös ääneen, mutta naiset vain vakuuttelivat, että kyllä vaisto sanoo että tämä on se oikea. Pelkoni osoittautuivat oikeiksi kummassakin tapauksessa, ja edelleen ihmettelen, miten nämä naiset eivät asiaa itse nähneet.
Mikä ap motiivisi olisi kertoa? Lopeta uhriutuminen. Jätä menneisyys taakse.
Minä en halua kertoa kenellekään siitä, että minua on lyöty, päälleni syljetty kun makaan maassa ja että tavaroitani on rikottu ja miten minua on nimitelty. En halua sääliä enkä esitellä mitään kurjuuspornoa kenellekään. Ainoastaan tässä voin anonyymisti sen tunnustaa, eikä tunnu mukavalta lukea tällaista.
Haluan elää nyt niin rauhassa ja normaalisti kuin haluan ja mielestäni minulla on siihen oikeus. En kerro miehelle enkä kerro muille. En ole koskaan kertonut siitäkään kumppanilleni tai vanhemmilleni, että minua kiusattiin rankasti koko kouluajan. En tiedä onko se hyväksi vai pahaksi itselleni, mutta en aio tuoda menneitä asioita nykypäivään.
Parempi vaan jättää kertomatta. Huomattavasti helpommalla pääsee.
Mua kiinnostaa nää "avoimmuuden ja rehellisyyden" peräänkuuluttajat. Miten olette kokeneet suhteen muutoksen ja miten asiasta tulee, konkreettisesti puhua? Esimerkkejä kaivataan.
En ymmärrä miksi pitäisi kertoa. Mitä haet ap sillä? Sääliä? Ritaria pelastamaan sinut?
Oma kokemus miehestä, jolla on traumaattinen lapsuus (avioero, ikävä isäpuoli). Eli kävi terapiassa, puhui koko ajan miten käy terapiassa. Oli useita suhteita taustalla, ei erityisemmin puhunut näistä. Aina kun puhuttiin ns. syvällisiä, niin puheenaihe oli aina hän itse. Hänen menneisyys, hänen tulevaisuus, hänen traumat, hänen adhd, hänen herkkyys jne.
En jaksanut tuota. Ja nykyään kertoilee omista traumoista taas jollekin muulle (on uudessa suhteessa). Tajusin myöhemmin miten toi tyyppi manipuloi mua noilla jutuilla.
mä kerroin mut nykyään puhutaan ihan muuta mies välittää mut me ei maata menneisyydessä juttujen kans.
Vierailija kirjoitti:
Parempi vaan jättää kertomatta. Huomattavasti helpommalla pääsee.
Totta, on helpompi hyväksyä, kun uusi kumpani taas jättää, tai kun itse jätät, ettehän te edes tunteneet tosianne.
Itse jos huomaan, ettei toinen kerro menneisyydestään, alan minäkin vaieta asioistani. Lähentääkö vai etäännyttäkö se meitä? Jos ei uskalla avutua ja antaa itsestään saa todennäköisesti saman takaisin. Helpompaahan se toki on, tai ainakin sen voi järkeillä niin olevan.
Lisää omakohtaisia kertomuksia! Miten kävi kun kerroit?
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa nää "avoimmuuden ja rehellisyyden" peräänkuuluttajat. Miten olette kokeneet suhteen muutoksen ja miten asiasta tulee, konkreettisesti puhua? Esimerkkejä kaivataan.
Puhuttiin yleisestikin kaikesta ihan suhteen alusta asti. Yhtenä iltana oli yleisesti puhe kotiväkivallasta ja esimerkiksi r*iskauksista Suomessa. Sain sanottua, että itse asiassa viime suhteeni loppui ensimmäiseen lyöntiin. Mies oli hetken hiljaa, jonka jälkeen halasi ja sanoi, ettei ikinä tekisi niin. Sanoin, ettei minulla sen kummemmin ole tarvetta asiasta puhua, sillä siitä oli aikaa kaksi vuotta ja olin käynyt terapiassa. Mies sanoi, että voidaan toki jutella koska tahansa jos tarvitsen. Se siitä. Pari viikkoa myöhemmin riitelimme ensimmäistä kertaa. Kun riita oli selvitetty mies kyseli, saako kysyä menneisyydestäni. Vastasin että tottakai, mielestäni mistä tahansa pitää puhua jos on tarve. Mies kyseli miten koin riitatilanteen, johon vastasin, että toki pulssi aina nousee aluksi kun alitajunta panikoi, mutta ettei se muuten mielessä pyöri. Ei siitä mitään numeroa tehty, mies tietää mitä on käynyt ja ymmärtää minua paremmin. Minä opin miehestä että hän tukee ja on rauhallinen vaikeistakin aiheista keskustellessa ja olemme molemmat sitä mieltä, että asiasta puhuminen lähensi meitä.
Mitä vastauksia täällä on? Mun puoliso on mun parad kaveri,luotettu ja rakastettu. Minä kerroin kun suhde alkoi syvenemään. Tilanne oli sellainen, että olin puolisolla yötä ja näin jäätävän painajaisen exästä ja heräsin kun huusin. Kerroin sitten mistä näin unen ja exän väkivaltaisuudesta. Puoliso halas ja piti sylissään, kunnes nukahdin. Otti asian esille parin päivän päästä (toki korosti, että jos en halua puhua niin mun ei ole pakko), mutta kerroin sit kaiken. No puolisoni oli ihana rakastettava itsensä. Meidän välit läheni siitä ja turvallisuuden tunne toisiamme kohtaan lisääntyi.
Mun mielestä on outoa, että Av viimeksi vaadittiin, että halutaan tietää monenko kansss puoliso on ollut sängyssä ennne kuin on tavattu, mutta tämmöinen asia oltaisiin valmis salaamaan. Outoa.
Todellakin kertoisin, tollanen jättää syvät arvet.
Mitä hyvää kertominen muka tuo? Uusi mies säälii ja varoo tekemisiään. Not good.
Ei kannata kertoa mitään menneisyydestä.
Kannattaako nykyiselle hoidolle kertoa, että exä antoi kakkosta joka kerralla. Tuntuu kauhean ahdistavalta kun nykyinen ei suostu muuhun kuin kuollut lahna -lähetyssaarnajaan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitäisi kertoa. Mitä haet ap sillä? Sääliä? Ritaria pelastamaan sinut?
Ymmärrystä?
Onko sinulla noin huono itsetunto...