Lue keskustelun säännöt.
Koettakaa kääntää mun mieltä lastenteon suhteen!
23.05.2020 |
Hellurei. Olen kolmekymmentävuotias nainen ja mulla on mies, toimiva arki ja koira sekä ne kuuluisat hyvät tukiverkot ympärillä. Mies on pari vuotta nuorempi mutta hän olisi kohta jo valmis lapsille ja tiedän että hän olisi ihan mahtava isä. Hän on isosta perheestä ja lapsirakas. Enivei. Mulla ei ole todellakaan vauvakuumetta tai edes mitään ajatusta omista biologisista jälkeläisistä. En koe yhtään että miksi niitä pitäisi olla sekoittamassa tätä arkea ja kaikki negat. lasten saantiin liittyvät asiat hiljentävät positiiviset mun päässä 10-0. Koettakaa pliis kiltit kertoa niitä positiivisia puolia äitiydessä ja omissa lapsissa. Ei varmasti enää monta vuotta ole aikaa tätäkään asiaa pohtia..Kiitoksia etukäteen! =)
Kommentit (75)
Ei tätä voi kovasti huudella, mutta lapsen saaminen on koko elämäsi muuttava asia. Opit tuntemaan itsesi paremmin, kasvat kokonaisemmaksi (otat haltuun uusia rooleja elämässä), et voi jatkaa itsekästä elämää. Minäkin luulin luopuvani monesta asiasta, todellisuudessa äitiys mahdollistaa ihmisyyden eteenpäin siirtämisen. Tämä on elämän tärkein asia. Jos teet vain työtä, etkä koskaan hae todellista vastuuta (oma lapsi tai muu kasvatustehtävä), et todennäköisesti pääse ihmisenä kasvamaan samalla tapaa. Sitten on niitä, jotka eivät pohdi mitään, eivätkä välttämättä pääse mihinkään ”kasvuprosessiin”, mutta heitä ei kannata seurata. Itse kahden lapsen äitinä tiedän tekeväni koko elämäni tärkeintä työtä joka päivä. En kokenut merkityksettömyyden tunnetta vuosiin. Lapsen saaminen sai elämän aivan kuin heräämään eloon. Tämä äitiydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko omalta osaltasi jatkaa sukuasi?
Kirjoitit mielestäni viisaasti, vaikka kipeä tuota on paikoin lukea, kun kulttuuriin on iskostunut myyttti täydellisestä äidin ja lapsen välisestä rakkaudesta. Omalla kohdalla ei sopisi luonteeseen OLLENKAAN esittää jotain täydellistä äitiä ja sitten kotona hajota esiripun takana.
Onneksi koet rakkautta poikaasi ja annat hänelle rakkauden osoituksia joita omassa lapsuudessasi oli vähän tai puuttuivat kokonaan. <3
Viimeinen kappale kuvastaa juuri tämän hetken fiiliksiä joiden kanssa kamppailen.
Ap
Oon koettanut tähän saakka lykätä tätä päätöksen tekoa mutta ekaa kertaa elämässäni olen oikeasti parisuhteessa todella pysyväisluonteisesti ja iän puolesta ei ole montaa vuotta (joo aina kuulee niitä juttuja että naapurissa joku sai esikoisen 45 v., mutta olen realisti). Joten alan miettiä tätä asiaa kyllä aktiivisemmin.
Oon ihan järkky tässä miten lykkään päätöksentekoa. Aina on elämässä jotain mikä estäisi tämän asian syvemmän käsittelyn (nyt korona mut ennen se on ollut esim ahdistushäiriö, muutto, opiskelut, työt...) mut kauheen kauaa ei voi vältellä asiaa. Olen jopa lapsellisesti toivonut että mulla loppuisi menkat ja alkaisi ennenaikaiset vaihdevuodet niin ei tarvitsisi miettiä vaan voisi vaan todeta että näin tämä nyt on, en voi fyysisistä syistä saada lapsia ja tämän kanssa nyt vaan on elettävä. Tosi tyhmää, I KNOW.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi antaa syvän merkityksen elämälle. On joku, jolle olet kaikki kaikessa. Kun olet vanha, lapsesi ehkä huolehtii vuorostaan sinusta.
Tää on yksi säälittävimmistä perusteluista . Teen itsekkäästi uuden avuttoman ihmisen jotta olen tarvittu ja saan kokea siksi merkityksellisyyttä?
Sama olis työntää miehensä portaita alas jotta pääsee hoivaamaan ja olemaan avuttomalle miehelle kaikki kaikessa.
:D
Juuri näin. Huomaa, että jotkut ihmiset eivät todellakaan ole sinut itsensä kanssa, eivät ole onnellisia itsensä kanssa kun tarvitsevat jonkun toisen ihmisen (lapsen) tuomaan sen onnen. Tuo lainaamasi perustelu on ihan sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti elämääsi reilusti eteenpäin. Jos tulisit pian raskaaksi (tämä ei ole itsestäänselvyys!!!) sinulla olisi nelikymppisenä 10-vuotias muksu, vajaa viisikymppisenä täysi-ikäinen lapsi, kuusikymppisenä voisit olla isovanhempi. Jos haluat nämä asiat elämääsi, älä aikaile.
Muista että elämä ei "katkea" lapsen saamiseen. Se rikastuu, jatkuu ja monimuotoistuu. Jokainen syntyy tänne omana persoonanaan, elämään omaa elämää. Et omista lapsuasi. Pikkulapsiajan hoiva ja vaiva on kokonaisuudessa lyhyt jakso, nykyaikana vaan ihan liian korostunut krääsineen. Et sinäkään katkaissut vanhempiesi elämää. Kysy vaikka.
Mistäs sinä tiedät mistä apn äiti joutui luopumaan apn syntyessä? Vielä 80-90-luvulla oli itsestään selvää että patiskunnan kuuluu hankkia pmakotitalo, farkkuvolvo, kultainen noutaja ja lapsia. Monille naisille tämä ajattelematta tehty ratkaisu on ollut lopulta yhtä helvettiä.
Itse en ikinä aiemmin ollut edes harkinnut lasta, en oikeastaan edes pitänyt lapsista, kunnes sisareni sai esikoisensa ja rakastuin vauvaan ihan täysin. Olin jo kolmekymmentä ja tajusin, että se askel on vaan otettava, jos haluan itse kokea joskus äitiyden. No siitä meni vielä pari vuotta, kunnes sain oman lapsen. Muutaman kuukauden kuluttua tajusin haluavani lapsia lisää. Nyt minulla on kaksi lasta, jotka ovat tuoneet elämääni niin paljon kaikkea hyvää, että joka päivä olen kiitollinen, että olen heidät saanut. Kolmas lapsi on vielä pienenä haaveena, mutta olen kohta jo 40. En edelleenkään oikeastaan pidä vieraista lapsista, mutta omiani rakastan yli kaiken. En ole täydellinen äiti, lapset ovat usein rasittavia ja aiheuttavat työtä ja vaivaa, mutta lapsista saatu ilo ja heidän kasvunsa seuraaminen on silti ehdottomasti sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon koettanut tähän saakka lykätä tätä päätöksen tekoa mutta ekaa kertaa elämässäni olen oikeasti parisuhteessa todella pysyväisluonteisesti ja iän puolesta ei ole montaa vuotta (joo aina kuulee niitä juttuja että naapurissa joku sai esikoisen 45 v., mutta olen realisti). Joten alan miettiä tätä asiaa kyllä aktiivisemmin.
Oon ihan järkky tässä miten lykkään päätöksentekoa. Aina on elämässä jotain mikä estäisi tämän asian syvemmän käsittelyn (nyt korona mut ennen se on ollut esim ahdistushäiriö, muutto, opiskelut, työt...) mut kauheen kauaa ei voi vältellä asiaa. Olen jopa lapsellisesti toivonut että mulla loppuisi menkat ja alkaisi ennenaikaiset vaihdevuodet niin ei tarvitsisi miettiä vaan voisi vaan todeta että näin tämä nyt on, en voi fyysisistä syistä saada lapsia ja tämän kanssa nyt vaan on elettävä. Tosi tyhmää, I KNOW.
Ap
Sinulla ei taida olla mitään halua tehdä lasta. Toivot suurin piurtein jumalaista väliintuloa ettei tarvitse miehelle kertoa ettei lasta tule. Miehen kanssa tosin on asiadta turha pugua, se lupaa maat ja taivaat jos sattuu lapsia haluamaan. Käytännössä kuitenkin pskanakki napsuu aina viimekädessä äidin niskoille. Oletko valmis "kasvamaan ihmisenä" ja hylkäämäännykyisen elämäsi ja haaveesi sen takia että olet loppuelämäsi jonkun äiti ja vastuussa. Jos hoivaltavaa kaipaat, helpompi ottaa koira.
Ps. Itsellä on kolme aikuista lasta joten ei kannata velaksi suytellä.
Miltä kuvittelet elämäsi näyttävän sitten, kun olet 60, 70, 80- vuotias? Jos sinulle on OK että vanhana sinulla ei ole aikuisia lapsia ja pieniä lapsenlapsia, ja elämä on nyt mukavaa ilmankin, niin mitäpä sitä turhaa niitä tekemään. Mutta tuohan lapset elämään jonkinlaista jatkumoa. Pääasia että teet päätöksen, ja olet sitten varma siitä jotta ei tarvitse katua. Itse olin ihan samassa tilanteessa ja tein sitten lapsia, kun tajusin että katuisin lapsettomuutta sitten eläkeiässä. Mitään vauvakuumetta taustalla ei todellakaan ole ollut. Nyt lapseni ovat aivan ihania :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltä kuvittelet elämäsi näyttävän sitten, kun olet 60, 70, 80- vuotias? Jos sinulle on OK että vanhana sinulla ei ole aikuisia lapsia ja pieniä lapsenlapsia, ja elämä on nyt mukavaa ilmankin, niin mitäpä sitä turhaa niitä tekemään. Mutta tuohan lapset elämään jonkinlaista jatkumoa. Pääasia että teet päätöksen, ja olet sitten varma siitä jotta ei tarvitse katua. Itse olin ihan samassa tilanteessa ja tein sitten lapsia, kun tajusin että katuisin lapsettomuutta sitten eläkeiässä. Mitään vauvakuumetta taustalla ei todellakaan ole ollut. Nyt lapseni ovat aivan ihania :)
Paras motiivi lisääntyä, ei tarvitse eläkeiässä katua lapsettomuutta? Mistä kukaan tietää mitä tulee katumaan 30 vuoden kuluttua? Ihminen tekee valintansa ja elää sen mukaan. Lapsista ei välttämättä ole mitään iloa tai hyötyä eläkeiässä. Sinä et omista lapsiasi ja heidän näkemyksensä voi olla täysin eri kuin sinun. Voi olla, että esim. Lapsenlapsia ei tule.
Jos sinun mieli tarvitsee kääntämistä niin silloin on parempi pysyä lapsettomana. Jos sinulla itsellä ei ole mitään motiivia tehdä lasta niin ei sitä ympäristön odotusten ja painostuksen vuoksi kannata tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapsen katuminen on äärimmäisen harvinaista. Pahinta on menettämisen pelko, jonka kanssa lapsen vanhempana joutuu elämään.
Minulla ainakin jatkui myös oma elämä ja omat jutut, mutta lapset tuovat merkityksellisyyttä ihan kaikkeen.
Vaikeita hetkiä tietty tulee, mutta tuli 30 v. osaa yleensä suhteuttaa ne kokonaisuuteen.
Yksi syy on myös biologinen: keho on tarkoitettu kantamaan lapsi maailmaan ja imettämään. Vihasin raskautta, mutta samalla koin tyytyväisyyttä, että saan ajettua kaikki toiminnot kunnialla läpi. Imettäminenn oli minusta kivaa ja vähentää rintasyövän riskiä.
Lapsenlapset ovat isovanhemmille parasta, mitä heille voi antaa. Sekin on ollut minulle motivoivaa, kun näen heidän ilon ja rakkauden omia lapsiani kohtaan. Kaikki ei ole vain minua.
Tämähän on helppoa.
Itse olen mies, jolla ei ollut suuremmin vauvakuumetta. Siitä huolimatta lasten saaminen oli elämäni paras päätös.
Kukaan ei voinut minua valmistaa etukäteen siihen (kavereilla ei ollut vielä lapsia), miten ihanalta tuntuu, kun pieni ihminen halaa sinua ja kuiskuttaa korvaan "minä lakattan tinua".
Rakkauden määrä omia lapsia kohtaan ei ole lähelläkään sitä määrää, mikä syttyy puolisoon tai vaikka lemmikkeihin. Lapsi avaa aivan uuden oven sisimpääsi.
Hän avaa myös oven, joka sinulta on sulkeutunut jo vuosia sitten: oven lasten maailmaan. Pääset kurkistamaan siihen jännittävään ja taianomaiseen maailmaan - sinne, missä pienet asiatkin avartuvat suuriksi ja suuret asiat muuttuvat sopivan pieniksi.
Tunteet lasten kanssa ovat vuoristorataa. Sen vuoksi lähes kaikki kertovat niistä alamäistä, jolloin lasten kanssa on todella vaikeaa ja raskasta.
Sen sijaan useimmiten ne hetket, jolloin olet vuoristoradan ylämäessä - silloin kuin teillä on paljon iloa, rakkautta ja onnistumisen riemua - jäävät useimmiten vähemmälle kertomukselle.
Lopuksi: kun lapsi/lapset kasvavat, nämä vuoristoradat tasoittuvat. Toki aina tulet tuntemaan aivan erityisiä tunteita myös aikuisia lapsiasi kohtaan, mutta et enää sellaista vuoristorataa kuin vaikkapa vauvavuotena, uhmaiässä tai teini-iän vaikeimpina hetkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienosti kirjoitettu, etenkin tuo ovien avaus -metafora jotenkin kosketti.
Lohdullista kuulla että oma elämä ei lopu lapsensaantiin vaikka kaikki muuten muuttuukin.
En tiedä, jotenkin tämä aihe vetää herkille. Selkeästi kuitenkin tärkeää että prosessoin tärkeää asiaa juuri nyt.
ap
Jos olet tiedonhankkijatyyppiä, kannattaa ihan lueskella lapsen kasvusta ja kehityksestä eri ikäkausina. Pääset yli vauvavaiheen kauhistelusta kun tajuat miten pieni osa kokonaisuutta se on.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/
Ei vauvakuumetta "tarvita", mieti haluatko LAPSEN.